Äitini suuttuu, kun hänelle sanoo siitä, että ei osannut antaa minulle lapsuudessa tunnetta siitä, että hän rakastaa minua

Aika TÖRKEÄÄ, jos minua on vaikeaa rakastaa, niin oman äidin olla se pahin inhoaja ja vihaaja maapallolla nro 1. Auttaa todella paljon sitä omaa lasta. Miten kehtasi!

Ap

Monilla muillakin ihmisillä on "paska" äiti. Ei sun tarvitse olla se uhri. Päätä, että sinähän et ole mikään uhri. Ehkä äitisi on mulkero, mutta miksi alistut sitten hänen "tuhottavakseen".

Oliko lapsuudessasi joku muu tärkeä aikuinen? Päätä mielessäsi, että se oikea huono äitisi lakkaa olemasta sinulle. Päätä, että tästä lähtien se oikea äiti olikin vaikka esim. mummosi tai joku muu tolkun ihminen. Muistele kaikkea kivaa. Ole kiitollinen niistä muista hyvistä ihmisistä lapsuudessasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä jokainen äiti tekee virheitä. Ei se tarkoita etteikö rakastaisi lastaan.

Ihmiset ovat epätäydellisiä. Mutta yleensä yrittävät parhaansa.

Tekee virheitä, mutta jos rakastaisi lastaan, ei miettisi virheiden satutettua lasta, itseään, vaan miettisi, miten lapsen satuttamisen voisi mitätöidä, peruuttaa ja korjata! Jos oikeasti rakastaa lastaan.

Ap

Ehkäpä sinua on hyvin vaikea rakastaa?

Ehkä, mutta on TODELLA törkeää sheimata minua siitä. Mieti, mikä taakka, ja toinen on sen lisäksi minulle vieläpä ilkeä.

Kun silloin sellainen lapsi tarttis just ekstrapaljon tukea. Jotta uskoisi itseensä jne.

Ap

Et kai lapsi enää ole? Mene itseesi ja mieti käytöstäsi. Miten olet tuonut ajatuksiasi ilmi yms. Oletko kenties marttyyri? Torut aiheestakin ollut loukkaus sinua kohtaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä täytyy sanoa rehellisesti, että jos lapset sanoisivat minulle, että heistä tuntuu tai on tuntunut siltä, etten rakasta heitä, herättäisi se todella surullisia tunteita minussa. En tiedä suutuisinko siitä kuitenkaan, vai vaan loukkaantuisin? 

Jos oma lapsi sanoisi noin, niin tietäisin, että kyseessä on klassinen narsistin näennäisviaton huomautus, jonka ainoa tarkoitus on syyllistää vanhempaa. Jokainen vanhempi tietää, että lapsensa tunteille ei voi mitään ja on olemassa lapsia, jotka syyttävät omista tunteistaan vanhempia. Näin vastuun voi siirtää muille ja ryhtyä uhriksi.

Jos lapsi on kokenut, että vanhempi ei rakasta, niin siinä ei pätkääkään auta se, että väittää rakastavansa. Ainoa oikea tapa on todeta, että ikävää, että sinulla on tuollainen kokemus. Jollain toisella lapsella olisi ollut samassa tilanteessa toisenlainen kokemus ja on ikävää, ettei minulle osunut toisenlaista lasta. Aina ei voi saada sitä, mitä haluaa, jonkun pitää tyytyä kaltaiseesi lapseen, jolle mikään ei riitä. Sinä olet minun taakkani, mutta en valita.

Tuo olisikin suhteellisen kohtuullinen tapa, jos on niin tunnevammainen ja avuton, ettei ole osannut omaa lastaan rakastaa. Ja korjata tilannetta kun lapsikin on aikuinen. Siis lapsen kokemusta korjata. Kertoo siitä, että ihminen on erittäin itsekeskeinen.

Ap

Sama juttu isän kanssa mutta en kyllä yritäkään tavoitella hänen rakkauttaan jos kerta sitä ei ole. Miksi niin tekisin? Antoisampaa elää omaa elämää. Nyt on sitten havahtunut että haluaakin olla yhteyksissä. Minua taas ahdistaa, saattaisin onnellinen ilmankin kuivia yhteydenottoja.

Vierailija kirjoitti:

Monilla muillakin ihmisillä on "paska" äiti. Ei sun tarvitse olla se uhri. Päätä, että sinähän et ole mikään uhri. Ehkä äitisi on mulkero, mutta miksi alistut sitten hänen "tuhottavakseen".

Oliko lapsuudessasi joku muu tärkeä aikuinen? Päätä mielessäsi, että se oikea huono äitisi lakkaa olemasta sinulle. Päätä, että tästä lähtien se oikea äiti olikin vaikka esim. mummosi tai joku muu tolkun ihminen. Muistele kaikkea kivaa. Ole kiitollinen niistä muista hyvistä ihmisistä lapsuudessasi.

En pysty sellaista päättämään. Lisäksi äitini on sheimannut jokaisen, joka minua osasi rakastaa, joten en voi heihinkään luottaa.

Ap

https://www.vauva.fi/keskustelu/4217894/ketju/70_luvulla_syntyneiden_ai…

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä jokainen äiti tekee virheitä. Ei se tarkoita etteikö rakastaisi lastaan.

Ihmiset ovat epätäydellisiä. Mutta yleensä yrittävät parhaansa.

Tekee virheitä, mutta jos rakastaisi lastaan, ei miettisi virheiden satutettua lasta, itseään, vaan miettisi, miten lapsen satuttamisen voisi mitätöidä, peruuttaa ja korjata! Jos oikeasti rakastaa lastaan.

Ap

Ehkäpä sinua on hyvin vaikea rakastaa?

Ehkä, mutta on TODELLA törkeää sheimata minua siitä. Mieti, mikä taakka, ja toinen on sen lisäksi minulle vieläpä ilkeä.

Kun silloin sellainen lapsi tarttis just ekstrapaljon tukea. Jotta uskoisi itseensä jne.

Ap

Et kai lapsi enää ole? Mene itseesi ja mieti käytöstäsi. Miten olet tuonut ajatuksiasi ilmi yms. Oletko kenties marttyyri? Torut aiheestakin ollut loukkaus sinua kohtaan?

Aiheesta voi sanoa loukkaamatta.

Ap

Ni. Laitoin tuon linkin. Sieltä löytyy kohtalontovereita. Jos ikä ei nappaa, ni ...

Kommenteista tulee mieleen yksi tuttuni, jolla on aivokemian kanssa ongelmaa ja on syönyt 20+ vuotta jatkuvasti psyykenlääkkeitä ja jolla on koko ajan joku ongelma meneillään. Hän on myrkyllinen, pisteliäs, kiittämätön läheisiään kohtaan. Äärimmäisen vaikea, katkera ja oikukas. En minä osaa häntä auttaa, enkä näköjään sinuakaan. Kannattaa hankkia ammattiapua.

T. Nuo pari kilttiä kommenttia kirjoittanut (yritin aidosti auttaa, mutta sain ap:lta pelkkää v*ttuilua vastaukseksi)

Narsisti varmistaa, ettei lapsi saa tukea muiltakaan sheimaamalla jokaisen muun lasta rakastavan aikuisen.

Ap

Toivon, että olet joku päivä henkisesti vapaa siitä mikä mieltäsi riivaakaan juuri nyt. Menneisyys voi kovin pahasti estää nykyistä elämää. Osa pystyy päästämään menneestä irti ja osa elää menneisyydessä loppuikänsä.

"Älä kaunaa mennyttä kanna

Sen viimein jo lähteä anna

Takkinsa ottaa ja ovella kiittää

Älä pelkoa tulevaisuuden

älä onnen tai onnettomuuden

Me olemme tässä ja nyt ja se riittää."

Vierailija kirjoitti:

Kommenteista tulee mieleen yksi tuttuni, jolla on aivokemian kanssa ongelmaa ja on syönyt 20+ vuotta jatkuvasti psyykenlääkkeitä ja jolla on koko ajan joku ongelma meneillään. Hän on myrkyllinen, pisteliäs, kiittämätön läheisiään kohtaan. Äärimmäisen vaikea, katkera ja oikukas. En minä osaa häntä auttaa, enkä näköjään sinuakaan. Kannattaa hankkia ammattiapua.

T. Nuo pari kilttiä kommenttia kirjoittanut (yritin aidosti auttaa, mutta sain ap:lta pelkkää v*ttuilua vastaukseksi)

Missä olen vttuillut kiltteihin kommentteihin?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin. Äitisi on narsisti kuvauksesi perusteella. Oletko itsekin jopa? Monesti narsistivanhempi kasvattaa lapsistaankin samantyyppisesti käyttäytyviä, ainakin osasta lapsiaan.

Miten pääset eteenpäin? Et voi muutttaa lapsuuttasi enää mitenkään. Menneisyyttä ei pysty muuttamaan. Ne ovat vain muistoja mielessä. Pystyt opettelemaan anteeksiantoa. Suosittelen jopa kristinuskoa, joka on anteeksiannon uskonto (se on hyvin keskeinen osa teologiaa siinä).

Toinen strategia on koettaa keskittyä kaikkeen muuhun. Päästä irti siitä kaunasta ja mieti muuta. Tämä on Sinun. Oma. Elämäsi. Ei äitisi elämä. Tänään on loppuelämäsi ensimmäinen päivä (kuten meillä kaikilla). Käytä se hyvin. Hemmottele itseäsi. Tee jotain kivaa. Nauti lauantai-illasta. Unihda hetkeksi kaikki paha. Anna anteeksi itsellesikin.

Muita neuvoja en osaa antaa.

”Tee jotain kivaa”, kuten mitä? Minulta puuttuu hyviä ihmissuhteita, ei minun tarvitse tehdä mitään kivaa yksinäni. Se on aivan samantekevää.

Ap

Mistä pidät? Minä kerron esimerkkejä. Mene lämpimään kylpyyn/suihkuun ja sivele iholle hyväntuoksuista suihkusaippuaa/öljyä. Laita nätti kotiasu päälle, levähdä hetkeksi sängylle ja mieti kauniita asioita. Katso leffa tai lue jotain kirjaa. Tiedät itse, mistä pidät ja mitä voit esim. kotona tehdä. Keskity itsesi hemmotteluun.

Tuo ei tuo elämääni puuttuvia ihmisiä. Ei kiinnosta. Aivan sama.

Ap

Se vaikuttaisi myönteisesti fiilikseesi. Samoin kuin esim. liikunta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä jokainen äiti tekee virheitä. Ei se tarkoita etteikö rakastaisi lastaan.

Ihmiset ovat epätäydellisiä. Mutta yleensä yrittävät parhaansa.

Tekee virheitä, mutta jos rakastaisi lastaan, ei miettisi virheiden satutettua lasta, itseään, vaan miettisi, miten lapsen satuttamisen voisi mitätöidä, peruuttaa ja korjata! Jos oikeasti rakastaa lastaan.

Ap

Ehkäpä sinua on hyvin vaikea rakastaa?

Ehkä, mutta on TODELLA törkeää sheimata minua siitä. Mieti, mikä taakka, ja toinen on sen lisäksi minulle vieläpä ilkeä.

Kun silloin sellainen lapsi tarttis just ekstrapaljon tukea. Jotta uskoisi itseensä jne.

Ap

Et kai lapsi enää ole? Mene itseesi ja mieti käytöstäsi. Miten olet tuonut ajatuksiasi ilmi yms. Oletko kenties marttyyri? Torut aiheestakin ollut loukkaus sinua kohtaan?

Aiheesta voi sanoa loukkaamatta.

Ap

Mikä oli sinun tapasi sanoa loukkaamatta?

Vierailija kirjoitti:

Narsisti varmistaa, ettei lapsi saa tukea muiltakaan sheimaamalla jokaisen muun lasta rakastavan aikuisen.

Ap

Tämä on siis nimenomaan narsistivanhemman ydin oikein. Lasta sattuu ja lapsen mieli siinä särkyy, kun hänelle rakkaista ihmisistä etsitään vikoja ja haukutaan ja ilkutaan niistä. Ja siis kun eihän ne minua rakastaneet ihmiset olleet täydellisiä. Ainoa joka oli, oli äitini.

Ap

Ap:lla vakava tekemisen puute. Ei hätää, norppalive on taas alkanut:

https://luontolive.wwf.fi/norppalive/#

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä jokainen äiti tekee virheitä. Ei se tarkoita etteikö rakastaisi lastaan.

Ihmiset ovat epätäydellisiä. Mutta yleensä yrittävät parhaansa.

Tekee virheitä, mutta jos rakastaisi lastaan, ei miettisi virheiden satutettua lasta, itseään, vaan miettisi, miten lapsen satuttamisen voisi mitätöidä, peruuttaa ja korjata! Jos oikeasti rakastaa lastaan.

Ap

Ehkäpä sinua on hyvin vaikea rakastaa?

Ehkä, mutta on TODELLA törkeää sheimata minua siitä. Mieti, mikä taakka, ja toinen on sen lisäksi minulle vieläpä ilkeä.

Kun silloin sellainen lapsi tarttis just ekstrapaljon tukea. Jotta uskoisi itseensä jne.

Ap

Et kai lapsi enää ole? Mene itseesi ja mieti käytöstäsi. Miten olet tuonut ajatuksiasi ilmi yms. Oletko kenties marttyyri? Torut aiheestakin ollut loukkaus sinua kohtaan?

Aiheesta voi sanoa loukkaamatta.

Ap

Mikä oli sinun tapasi sanoa loukkaamatta?

Ihan kaikki tavat. En tietenkään koskaan loukkaisi äitiäni aiheesta ”hän satutti minua”. Se on aina ainoastaan ilmoitusasia.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin. Äitisi on narsisti kuvauksesi perusteella. Oletko itsekin jopa? Monesti narsistivanhempi kasvattaa lapsistaankin samantyyppisesti käyttäytyviä, ainakin osasta lapsiaan.

Miten pääset eteenpäin? Et voi muutttaa lapsuuttasi enää mitenkään. Menneisyyttä ei pysty muuttamaan. Ne ovat vain muistoja mielessä. Pystyt opettelemaan anteeksiantoa. Suosittelen jopa kristinuskoa, joka on anteeksiannon uskonto (se on hyvin keskeinen osa teologiaa siinä).

Toinen strategia on koettaa keskittyä kaikkeen muuhun. Päästä irti siitä kaunasta ja mieti muuta. Tämä on Sinun. Oma. Elämäsi. Ei äitisi elämä. Tänään on loppuelämäsi ensimmäinen päivä (kuten meillä kaikilla). Käytä se hyvin. Hemmottele itseäsi. Tee jotain kivaa. Nauti lauantai-illasta. Unihda hetkeksi kaikki paha. Anna anteeksi itsellesikin.

Muita neuvoja en osaa antaa.

”Tee jotain kivaa”, kuten mitä? Minulta puuttuu hyviä ihmissuhteita, ei minun tarvitse tehdä mitään kivaa yksinäni. Se on aivan samantekevää.

Ap

Mistä pidät? Minä kerron esimerkkejä. Mene lämpimään kylpyyn/suihkuun ja sivele iholle hyväntuoksuista suihkusaippuaa/öljyä. Laita nätti kotiasu päälle, levähdä hetkeksi sängylle ja mieti kauniita asioita. Katso leffa tai lue jotain kirjaa. Tiedät itse, mistä pidät ja mitä voit esim. kotona tehdä. Keskity itsesi hemmotteluun.

Tuo ei tuo elämääni puuttuvia ihmisiä. Ei kiinnosta. Aivan sama.

Ap

Se vaikuttaisi myönteisesti fiilikseesi. Samoin kuin esim. liikunta.

Ai että olisin ihan tyytyväinen erakko? Enpä olisi.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä täytyy sanoa rehellisesti, että jos lapset sanoisivat minulle, että heistä tuntuu tai on tuntunut siltä, etten rakasta heitä, herättäisi se todella surullisia tunteita minussa. En tiedä suutuisinko siitä kuitenkaan, vai vaan loukkaantuisin? 

Jos oma lapsi sanoisi noin, niin tietäisin, että kyseessä on klassinen narsistin näennäisviaton huomautus, jonka ainoa tarkoitus on syyllistää vanhempaa. Jokainen vanhempi tietää, että lapsensa tunteille ei voi mitään ja on olemassa lapsia, jotka syyttävät omista tunteistaan vanhempia. Näin vastuun voi siirtää muille ja ryhtyä uhriksi.

Jos lapsi on kokenut, että vanhempi ei rakasta, niin siinä ei pätkääkään auta se, että väittää rakastavansa. Ainoa oikea tapa on todeta, että ikävää, että sinulla on tuollainen kokemus. Jollain toisella lapsella olisi ollut samassa tilanteessa toisenlainen kokemus ja on ikävää, ettei minulle osunut toisenlaista lasta. Aina ei voi saada sitä, mitä haluaa, jonkun pitää tyytyä kaltaiseesi lapseen, jolle mikään ei riitä. Sinä olet minun taakkani, mutta en valita.

Tuo olisikin suhteellisen kohtuullinen tapa, jos on niin tunnevammainen ja avuton, ettei ole osannut omaa lastaan rakastaa. Ja korjata tilannetta kun lapsikin on aikuinen. Siis lapsen kokemusta korjata. Kertoo siitä, että ihminen on erittäin itsekeskeinen.

Ap

Vaikka sinua rakastaisi miten paljon, niin sinä et sitä halua nähdä. Kyse ei ole siitä, miten paljon äitisi sinua rakasti vaan siitä, miten vähän sinä hyväksyt sitä tosiseikkaa, että äitisi rakasti juuri niin paljon kuin sinua voi rakastaa. Enempään ei kukaan olisi kyennyt. Sinun tunteitasi äiti ei voi korjata, niitä ei voi korjata kukaan.

Sinä olet tunnevammainen siksi, että olet itse päättänyt olla tunnevammainen. Älä syytä muita siitä, että et edes halua nähdä muita kuin itsesi.