Lue keskustelun säännöt.
Äitini suuttuu, kun hänelle sanoo siitä, että ei osannut antaa minulle lapsuudessa tunnetta siitä, että hän rakastaa minua
02.05.2020 |
Tunne oli se, että hän vihasi minua. Eli jos ei oikeasti vihaisi, niin hänenhän kuuluisi olla pahoillaan, kun kuulee tämän. Mutta ei ole, suuttuu, inttää vastaan ja syyttää minua siitä, että minulla on hänestä se kokemus, joka on. Häntä ei haittaa yhtään se, jos lapsella on kasvatuksesta sellaiset jäljet ja hän on ne aikaansaanut. Ainoa, mikä häntä haittaa, on se, että häntä syytetään asiasta.
Kommentit (210)
Vierailija kirjoitti:
Siis onko ap henkisesti kahdeksan vuotias? Kaikilla on omat traumansa lapsuudessa, mutta kasvaessa moni päästää niistä irti ja ottaa vastuun omasta elämästään ja hyvinvoinnistaan. Murrosiän jälkeen Yleensä helpottaa kun saa etäisyyttä vanhempiinsa, ja aikuisena jo ymmärtää heitäkin kun tajuaa elämästä enemmän.
Jos on kyseessä narsisti vanhempi, harva pääsee vapaaksi murrosiässä. Se on sikäli pirullinen juttu, että moni käsittelee asiaa vasta keski- iässä, jotkut aiemmin, jotkut myöhemmin.
Sellaiset traumat päällä, että ei ole kykyä, edes elää tai rakentaa omaa elämää, asioita jotka toisi sitä terveyttä.
Ajan kanssa mahdollisuus päästä yli, mutta traumaattisten sairaiden vanhempien kohdalla matkani huomattavasti pidempi, kuin monella muulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Synnyit tuollaiseksi. Et pysty olemaan tyytyväinen. Hyväksy se, äläkä syytä muita.
Pystyisin toki olemaan, mutta en huonojen olojen vallitessa ole. Jos niitä ei pysty parantamaan. Koska toinen satutti ja lannisti.
Ap
Olet prosessissa, jossa koitat vapautua vanhemmistasi. Jos on kipua sisällä ei pysty olemaan tyytyväinen, kun sattuu. Kun kipu laantuu voi koska myös tyytyväisyyttä. Tuskan täytyy tulla ulos.
Itsellä oli kipeä vaihe, en ala tässä avata tarkemmin, mutta vastaava. Ulisin tuskaa kaikille, jotka halusi kuunnella. Elämässä tapahtui myös hyviä asioita ja olin niistä kiitollinen toki. Moni sanoi keskity niihin ja näin jälkikäteen katsottuna, niin varmasti olisi pitänyt enemmän tehdä. Hammasta purren keskittää katse vaan hyvään, vaikka se tuntui pieneltä sen kovan kivun rinnalla.
Sulkea ne pahaa oloa tuovat ihmiset pois ja keskittyä vaan hyvään ja mennä eteenpäin katse siinä hyvässä. Se kuitenkin vaatii voimaa, ja jos sinut on kuvaannollisesti hakattu muusiksi, se on lähes mahdotonta.
Pienin askelin sitä kohti, ulista tuska ja pitää katsetta hyvässä. Rämpimistähän se on . Uudelleen yritystä ja kaatuilla koko ajan.
Kuitenkin jälkeenpäin olen myös tajunnut, että kipu oli niin suuri, että en osannut muuta, kuin sitä ulista. Se on normaali reaktio, sivulliselle raskas, kuten itsellenikin ja sain ohjeita keskittyä hyvään. En pystynyt kokonaan tekemään niin.
Nyt tajuan kaiken olleen osa prosessia. Eri vaiheet kestää, minkä ne kestää. Josssain kohtaa on kiinni jossain ulinassa, kunnes ulina vaihtuu ja sitten sitä. Kunnes ei kohta tarvii ulista lainkaan. Pikkuhiljaa katse menneestä eteenpäin ja oma elämä kuntoon.
En tiedä olisinko pystynyt, jos olisin yrittänyt kovemmin.
En ymmärrä, miten julmia osaatte olla aloittajaa kohtaan. Kiusaatte ja lyötte sairasta ihmistä. Kukaan, siis kukaan lapsi ei ole syntyjään paha. Kyllä se lapsen hyvinvointi on täysin sen vanhemman vastuulla, joka sen lapsen tähän maailmaan tuottaa. Eikä lapsi opi vastuunkantoa omista tunteistaan, jos sitä ei hänelle opeteta, ja lapsi vaurioituu, jos hänen emotionaalisiin tarpeisiinsa ei vastata.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, miten julmia osaatte olla aloittajaa kohtaan. Kiusaatte ja lyötte sairasta ihmistä. Kukaan, siis kukaan lapsi ei ole syntyjään paha. Kyllä se lapsen hyvinvointi on täysin sen vanhemman vastuulla, joka sen lapsen tähän maailmaan tuottaa. Eikä lapsi opi vastuunkantoa omista tunteistaan, jos sitä ei hänelle opeteta, ja lapsi vaurioituu, jos hänen emotionaalisiin tarpeisiinsa ei vastata.
Tämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tällainen aloitus on ollut täällä ennenkin. Olikohan sama aloittja? Luultavasti.
Mihin ikäpolveen ap:n äiti kuuluu? Millainen kotitausta hänellä on? Millaiset välit hänen vanhemmilla oli keskenään jamiten vanhemmat suhtautuivat lapsiinsa. Minulla on se kokemus, että ei ennen tunteita juurikaan näytetty, eivät vanhemmat ainakaan lasten nähden eivätkä lapsillekaan. Rakkautta oli se, että pöydässä oli joka päivä ruokaa, että oli katto pään päällä ja puhtaat vaatteet päällä. Harvoin esim. lapsia pidettiin sylissä tai halailtiin. Nuo näkyvät runsaat tunteiden näyttämiset ovat tulleet kaiken kansan näkyville amerikkalaisten sarjojenja elokuvien myötä. Siellähän hoetaan yhtä mittaa "I love you" tarkoittamatta oikeastaan mitään.
Minullakin meni aika kauan, ennen kuin aloin ymmärtää ja hyväksyä, että vanhempani olivat toista sukupolvea, joka ei ollut tottunut näyttämään tunteitaan. En nähnyt heidän koskaan halaavan tai pussaavan toisiaan tai meitä lapsia. Pidättyväinen tuli minustakin, mutta jos olisin perheen saanut, olisin toiminut toisin eli olisin opetellut osoittamaan tunteitani ja puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä, jopa sanomaan, että rakastan. Meillä rakastettiin vain kuolinilmoituksessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haa! Äitihullu on tullut takas! Missä sä oot ollut? Suljetulla välillä?
Eihän sun nyt tarvi tavata lapsias enää ollenkaan, koska korona?
Vierailija kirjoitti:
Haa! Äitihullu on tullut takas! Missä sä oot ollut? Suljetulla välillä?
Eihän sun nyt tarvi tavata lapsias enää ollenkaan, koska korona?
Tapa ittes
Ohis
Säälittävää, että toisille aiheuttamasi tuskan kohtaaminen noin ottaa itsetunnollesi. Toivottavasti et koskaan ryhdy äidiksi!
Ap