Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mitä kovasti kehutun kirjan suosiota et ymmärrä?

Vierailija
26.04.2020 |

Perustele

Kommentit (1753)

Vierailija
881/1753 |
04.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Leena Lehtolaisen koko tuotanto alkuaikoja lukuunottamatta. Tekstistä näkee, että kirjailija kirjoittaa orjallisesti toimistotyö-aikataululla, kuten on kertonut. Joka kirja etenee samalla tavalla, samat Maria Kallion salitreenit ja punk-bändi-jammailut. Pahinta kuitenkin se, että teksti muodostuu vain päälauseisya, sivulauseita kirjailija ei osaa enää käyttää ja siksi teksti ei solju eteenpäin sujuvana virtana. Uusimmissa teennäisissä Ilveskeroissa en vain jaksaisi sitä ihmeellistä lesboilu-täytettä. Etsiikö kirjailija omaa seksuaalisuuttaan, vai miksi sitä on pakko olla turhana täytteenä dekkarissa?

Dekkareissa raivostuttaa:

1. Päähenkilön (poliisi) perhe-elämä liiallinen kuvaus (Liza Marklund, Maria Wern-sarja, Leena Lehtolainen, juu ei kiinnosta poliisin tissit, upea vartalo, perhe-elämän vaikeus). Naurettavin kuvaus on Jo Nesbon dekkarin (Harry Hole) naispoliisi, joka on niin kaunis että miehiltä suunnilleen lähtee taju.

2. Päähenkilö (poliisi) lähtee ulkomaille (Harry Hole Australiaan, Jussi Vares Teneriffalle, Helsinkiin, Venäjälle tms) Tästä tietää että kirjailijalla on vaikeuksia keksiä tarinaa. Poikkeuksena A Christien Hercule Poirotin seikkailut ulkomailla.

Koetko alemmuuden tunteita, kun kuvaillaan fiktiivisen poliisin viehättävyyttä?

Totta kai, kukapa ei haluaisi olla fiktiivinen hahmo joka on olemassa vain ihmisten mielikuvituksessa.

Tosiasiassa "täydellinen" päähenkilö on tylsä. Varsinkin jos kuvaillaan oikein yksityiskohtaisesti millaiset tissit, vyötärö, peppu jne. Hyvin harva nainen on oikeasti sen näköinen, siihen on vaan vaikea samaistua. Samoin se kun kaikki miehet piirittävät hahmoa. Todellisuudessa edes maailman kaunein nainen ei ole kaikkien miesten mielestä viehättävä. Ja kun se sama arkkityyppi toistuu kirjasta ja tyylilajista toiseen. Ei viitsitä irtautua muotista, vaan kirjoitetaan se sama upea nainen jota kaikki haluavat.

Ja Leena Lehtolainen itse on arkisen näköinen, tavallinen keski-ikäinen nainen. MIksei hän voi kirjoittaa omasta kokemuksestaan? Ehkä hän sitten elää jotain omaa fantasiaansa noissa kirjoissa, mutta sitä on kyllästyttävää lukea.

-eri

Voi tosiaan olla, että se hahmo on Lehtolaisen täydellinen fantasiaversio itsestään, mistäs sen tietää. Tai sitten hän vain ymmärtää miehistä näkökulmaa eikä koe olevansa huonompi, vaikka on olemassa paljon viehättävämpiä naisia kuin hän. Joka tapauksessa vähän yllättävää kuulla että hänen kirjoissaan on tuollaista, mikähän sen funktio mahtaa olla. Houkutella mieslukijoita?

Laitoin pilkun vähän huonoon kohtaan, tuo täydellisen kaunis naispoliisi on Jo Nesbon kirjoissa, Harry Holen pari. En muista hänen nimeä.

Itse ainakin tulin iloiseksi kun Lisbeth Salander ei ollut kaunis vaan pienikokoinen rääpäle. No, hänen siskonsa sitten olikin huippumallin näköinen, tosin vasta Lagergranzin kirjoissa, ei Larssonin.

En tiennyt että fiktiivisillekin hahmoille voi olla kateellinen.

En tiennyt että tuo kateuskortti on joillain niin pinnan alla, että se vedetään heti esiin jos arvostelee jotain kaunista/rikasta, vaikka olisi fiktiivinen hahmo. Käytännössä joka keskustelussa täällä joku vetää kateuskortin esiin, tylsää.

Kai tajuat, että kritiikin kohteena on stereotypia upeasta naisesta, jonka kaikki miehet haluavat ja jota kaikki naiset kadehtivat? Stereotypiat ovat tylsiä ja laiskan kirjoittajan merkki.

Juujuu ;)

Vierailija
882/1753 |
04.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Leena Lehtolaisen koko tuotanto alkuaikoja lukuunottamatta. Tekstistä näkee, että kirjailija kirjoittaa orjallisesti toimistotyö-aikataululla, kuten on kertonut. Joka kirja etenee samalla tavalla, samat Maria Kallion salitreenit ja punk-bändi-jammailut. Pahinta kuitenkin se, että teksti muodostuu vain päälauseisya, sivulauseita kirjailija ei osaa enää käyttää ja siksi teksti ei solju eteenpäin sujuvana virtana. Uusimmissa teennäisissä Ilveskeroissa en vain jaksaisi sitä ihmeellistä lesboilu-täytettä. Etsiikö kirjailija omaa seksuaalisuuttaan, vai miksi sitä on pakko olla turhana täytteenä dekkarissa?

Dekkareissa raivostuttaa:

1. Päähenkilön (poliisi) perhe-elämä liiallinen kuvaus (Liza Marklund, Maria Wern-sarja, Leena Lehtolainen, juu ei kiinnosta poliisin tissit, upea vartalo, perhe-elämän vaikeus). Naurettavin kuvaus on Jo Nesbon dekkarin (Harry Hole) naispoliisi, joka on niin kaunis että miehiltä suunnilleen lähtee taju.

2. Päähenkilö (poliisi) lähtee ulkomaille (Harry Hole Australiaan, Jussi Vares Teneriffalle, Helsinkiin, Venäjälle tms) Tästä tietää että kirjailijalla on vaikeuksia keksiä tarinaa. Poikkeuksena A Christien Hercule Poirotin seikkailut ulkomailla.

Koetko alemmuuden tunteita, kun kuvaillaan fiktiivisen poliisin viehättävyyttä?

Totta kai, kukapa ei haluaisi olla fiktiivinen hahmo joka on olemassa vain ihmisten mielikuvituksessa.

Tosiasiassa "täydellinen" päähenkilö on tylsä. Varsinkin jos kuvaillaan oikein yksityiskohtaisesti millaiset tissit, vyötärö, peppu jne. Hyvin harva nainen on oikeasti sen näköinen, siihen on vaan vaikea samaistua. Samoin se kun kaikki miehet piirittävät hahmoa. Todellisuudessa edes maailman kaunein nainen ei ole kaikkien miesten mielestä viehättävä. Ja kun se sama arkkityyppi toistuu kirjasta ja tyylilajista toiseen. Ei viitsitä irtautua muotista, vaan kirjoitetaan se sama upea nainen jota kaikki haluavat.

Ja Leena Lehtolainen itse on arkisen näköinen, tavallinen keski-ikäinen nainen. MIksei hän voi kirjoittaa omasta kokemuksestaan? Ehkä hän sitten elää jotain omaa fantasiaansa noissa kirjoissa, mutta sitä on kyllästyttävää lukea.

-eri

Voi tosiaan olla, että se hahmo on Lehtolaisen täydellinen fantasiaversio itsestään, mistäs sen tietää. Tai sitten hän vain ymmärtää miehistä näkökulmaa eikä koe olevansa huonompi, vaikka on olemassa paljon viehättävämpiä naisia kuin hän. Joka tapauksessa vähän yllättävää kuulla että hänen kirjoissaan on tuollaista, mikähän sen funktio mahtaa olla. Houkutella mieslukijoita?

Laitoin pilkun vähän huonoon kohtaan, tuo täydellisen kaunis naispoliisi on Jo Nesbon kirjoissa, Harry Holen pari. En muista hänen nimeä.

Itse ainakin tulin iloiseksi kun Lisbeth Salander ei ollut kaunis vaan pienikokoinen rääpäle. No, hänen siskonsa sitten olikin huippumallin näköinen, tosin vasta Lagergranzin kirjoissa, ei Larssonin.

En tiennyt että fiktiivisillekin hahmoille voi olla kateellinen.

En tiennyt että tuo kateuskortti on joillain niin pinnan alla, että se vedetään heti esiin jos arvostelee jotain kaunista/rikasta, vaikka olisi fiktiivinen hahmo. Käytännössä joka keskustelussa täällä joku vetää kateuskortin esiin, tylsää.

Kai tajuat, että kritiikin kohteena on stereotypia upeasta naisesta, jonka kaikki miehet haluavat ja jota kaikki naiset kadehtivat? Stereotypiat ovat tylsiä ja laiskan kirjoittajan merkki.

Sanoisin, että turha haaskata aikaa perusteltujen vastausten kirjoittamiseen trollille. Näissä kirjakeskusteluissa on aina näitä. Niillä ei ole mitään sanottavaa kirjoista tai kirjallisuudesta, vaan ne tulevat esittelemään tuollaisia kommentteja, tai sitten haukkuvat yleisesti sitä, mitä ihmiset lukevat. Kohta seuraa jonkun samanmielisen kommentti. Kummassakaan ei puhuta siitä, mitä he sitten lukevat ja mikä nyt on sitä hienoa kirjallisuutta. Tässäkin ketjussa taitaa olla tämän tyylin kommentteja suunnilleen edellisellä sivulla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
883/1753 |
04.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Gunde kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Gunde kirjoitti:

Tämä on epätaiteellinen ryhmä, joka koostuu henkisesti alimittasista ihmisistä. Lopuksi, mitä tykkäätte Bob Dylan lauluista ja lyriikoita? Bobhan sai kirjallisuuden Nobelin 2016. Yksi akatemian jäsen sanoi "merkittävin elossa oleva runoilija". Akatemian silloinen vakituinen sihteeri Sara Danius kirjoitti kivan kirjasen, "om Bob Dylan", siinä hän käy läpi erikoista ruljanssia, että Dylan saatiin kiinni. Jos osaatte vieraita kieliä, sympaattinen lukukokemus. Sara Danius kuoli viime vuonna rintasyöpään 56 vuotiaana. Sanotaan, että suomalaisilta puuttuu Dylan geeni. Scandinaaveilla se on. Aloin kuunnella Dylania -60 luvun lopussa Ruotsissa, kun olin siellä sairaalassa töissä. Teidän ymmärrys ei ehkä riitä korkeammalle tasolle. Olen kohta 70 vuotias, mutta spiritti ei kuole koskaan. Stay safe ja hyvää kesää. Voin olla arvioinneissani väärässä.

Ruotsi mikään vieras kieli ole.

Lue ensimmäinen lause. Hapannaamoista en tykkää. Suosittelen mene pariksi tunniksi ulkoilemaan lenkille. Ruma ihminen.

Itse olet ruma.

Vierailija
884/1753 |
04.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Taru sormusten herrasta. Yrittänyt monesti lukea kun sitä on niin hehkutettu. Uni tullut parinkymmenen sivun jälkeen. Oli kuin puhelinluetteloa lukisi.

Joskus nuorena kahlasin läpi, mutta en saanut mitään.

Ketjussa pitäisi olla jatko-osa, jossa mainituista kirjoista pitävät kertovat, mikä niissä on niin mainiota.

Ensimmäistä Harry Potteria yritin, mutta kesken jäi.

Vierailija
885/1753 |
04.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kaikki lukemani Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaneet kirjat. En siis ole lukenut kaikkia mutta varmaan joku 30-40 kappaletta. Ovat olleet niin puuduttavaa lukemista.

Niin sitä palkintoahan ei jaeta kirjalle, vaan kirjailijalle, eli tavallaan koko elämäntyöstä. Ehkä sinulle on sattunut niitä epäonnistuneempia tapauksia lukulistalle? Harva kirjailija aina onnistuu.

Mitä itse olen lukenut niin osa on kieltämättä ollut puuduttavaa. Enemmän kyllä niitä, jotka luettuani olen vain kohauttanut olkiani että oliko tuossa nyt jotain niin ihmeellistä. Ja sitten osa elämyksiä, joiden pariin olen palannut monta kertaa uudestaan ja nauttinut.

Vierailija
886/1753 |
04.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Taru Sormusten Herrasta... Se onkin jo mainittu täällä useaan otteeseen, mutta se on niin puuduttava ja kamala kirja etten voi jättää mainitsematta... Ehkä tekstin tyyli ei vain sovi minulle, mutta oikeasti kirjoja rakastavana ihmisenä minun piti pakottaa itseni lukemaan ensimmäinen osa. Lukemiseen kului tosin useita kuukausia, mutta koko ajan lukiessa odotin jotain hyvää tai mielenkiintoista kohtaa mutta ei... Tarinan punainen lanka (jos siinä edes oli sellainen) hukkui turhaan "makusteluun" ja puuduttavaan kuvailuun. Mielestäni kirjailija yritti liikaa luoda jotain upeaa maailmaa ja upeita henkilöitä, mutta sen maailman luominen sitten varmaan meni tarinan edelle... Olen lukenut nyt siitä ensimmäisen osan ja toinen osa odottaa lukemistaan hyllyssä. Olen sitä ehkä 100 sivun verran saanut luetuksi. Olen tosin aika nuori että ehkä minun kannattaisi odottaa että olen kaksi kertaa vanhempi kuin nyt ja kokeilla joskos kirja sitten aikuisena uppoaisi paremmin... 

Taru Sormusten Herrasta käynnistyy vasta ekan 100 sivun jälkeen, kannattaa sitkeästi jatkaa lukemista :) Mulla kävi aikoinaan ihan samalla tavalla, tuskastuin siinä sadan sivun kohdalla ja jätin kirjan hyllyyn muutamaksi vuodeksi. Sitten tuli Suomenlinnan kesäteatteriin TSH-näytelmä ja siitä puhuttiin lehdissä niin paljon, että päätin vihdoinkin lukea kirjan. Tämä oli siis 90-luvun puolella, ennen leffoja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
887/1753 |
04.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Camilla Läckbergin Merenneito on kehuttu, mutten kyllä ymmärrä syytä. Rikosromaaniin on vaikea päästä sisään, kun lukijaa ei päästetä hahmojen tekemiin oivalluksiin ja koko poliisityön kuvaaminenkin on raivostuttavaa. Paikkakunnan poliisilaitoksella ei tunnu olevan tapaustensa suhteen minkäänlaista salassapitovelvollisuutta, ja eräänkin poliisin sairaalloisen utelias vaimo tekee omaa tutkimustaan miehensä kotonaan säilyttämien tietojen perusteella. Olisiko kirjailija mieluummin kirjoittanut jo jossain muussa genressä, kun lähes kaikki hahmot olivat raskaana, synnyttämässä tai muuten pienten lasten kanssa tekemisissä ja siihen puoleen kyllä paneuduttiin antaumuksella.

Ylistetty loppukäänne oli jo eräästä 1960 ilmestyneestä kauhuelokuvasta tuttu ohueksi kulunut klisee, ja kun eräälle naishahmolle vihjattiin tapahtuneen jotain mullistavan pahaa, arvasin heti mistä on kyse. Mitäs muuta pahaa sitä naiselle voisi tapahtua. Yhtä omaperäinen paljastus kuin elokuvakäännekin.

Vierailija
888/1753 |
04.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Aatun taisteluni. Uskomattoman raskaslukuinen ja puiseva.

Missä sitä on kovasti kehuttu?

En ole jaksanut kokonaan läpi kun on tosiaan niin säälittävää vuodatusta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
889/1753 |
04.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minustakin kirjaa voi kritisoida ihan vain siksi, ettei pidä siitä jostain syystä, ei juonenkuljetuksesta, kielestä, teoksen ilmentämästä maailmankuvasta tai siitä, miten se kuvaa naisia.

Waltarin tapa nähdä naiset ei ole muuten mihinkään maailmastamme kadonnut.

Okei yritetään nyt hetki olla rakentavia. Mikä sinua niin potuttaa Waltarin tavassa nähdä naiset? Omasta mielestäni Waltari on aina ollut melko ymmärtäväinen naisten hankaluuksien suhteen. Ei todellakaan vähättelevä tai tuomitseva. Voit ehkä poimia jostain kirjasta jonkin yksittäisen lauseen joka muka todistaa muuta mutta itse puhun kokonaisuudesta.

Naisten hankaluudet? Mitähän tuo on tarkoittavinaan?

Lue vaikka alkuunsa tuo Appelsiininsiemen. Siinä päähenkilön isä on professori, joka ihastuu kirjan loppupuolella naispuoliseen opiskelijaansa. Opiskelija on fiksu, mutta koska hän on nainen ja siksi puutteellinen, hänen lopputyönsä on vain yksityiskohtien kanssa näpertelyä eikä hän kykene hahmottamaan suurta kuvaa niin kuin miehen aivot kykenevät.

Liekö tuo nyt ihan niin suoraan siinä sanottu että henkilön tyhmyys johtuu siitä että on nainen. Voisko olla mahdollista että joku on tyhmä ja nainen? Vai sotiiko ideologiaa vastaan että joku nainen voisi olla tyhmä?

Juu en ole kyseistä kirjaa lukenut myönnän.

Et ole tosiaan lukenut kirjaa. Asia sanotaan kirjassa aivan suoraan, professorin ajatuksina.

Mutta eihän se, että jonkin kirjan fiktiivinen hahmo ajattelee naisista tietyllä tavalla, tarkoita sitä, että kirjailija ajattelisi samoin.

Vierailija
890/1753 |
04.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Raamattu ja koraani

Juuri näin! koska väkivaltaista satua ne ovat 

No tässä nyt on ihan oikeasti sivistymätön mielipide.

Ensinnäkin Raamattuhan ei ole kirja vaan kirjasto, johon on koottu hirveän pitkältä ajalta jos jonkinlaisiin tarkoituksiin syntyneitä lajityypiltäänkin hyvin erilaisia kirjoituksia. Osassa niitä on väkivaltaa, kuten elämässä ja kirjallisuudessa muutenkin on, osassa ei. Suurin osa ei ole satua siinä merkityksessä että olisi kysymys tarkoituksellisesta sepitteestä kaunokirjallisuuden tapaan. Esim. Kuningasten kirjojen ja Aikakirjojen hallitsijaluetteloita pidetään historiallisesti pätevinä lähteinä, vaikka siellä on välissä niitä kirjoittajan moralisoivia kommentteja kunkin hallitsijan ominaisuuksista. Alkukristittyjen parissa on kiertänyt arvostettujen opettajien kirjeitä, ei niitä ole tavinnut Raamattuun keksiä (joskaan eivät välttämättä ole niiden henkilöiden kirjoittamia joiden nimiin ne on sinne pantu). Psalmit ovat tietysti sepitettä, mutta niinhän kaikki runous on. Esterin kirja lienee historiallisten henkilöiden elämästä kirjoitettua fiktiota, mikä on nykyäänkin harrastettu kirjallisuuden laji. Ja niin edelleen. 

Eikä edes tarvitse olla mikään uskovainen tuon tietääkseen. Itsekään en ole. Monia oikein tosiuskovaisia tuollainen realistinen käsitys Raamatun luonteesta pikemmin loukkaa.

Kun Raamattua lukee tuolla lailla historiallisena dokumenttina, pystyy ymmärtämään monia kulttuurimme piirteitä syvemmin. Ihan sivistävää luettavaa. Koraanikin on, mutta sen syntyhistoria taas on aika lailla toinen. Mutta kiinnostavaa esim. nähdä, missä muodossa samat kertomukset ovat päätyneet Raamattuun (tai sen eri kirjoihin) ja Koraaniin. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
891/1753 |
04.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyhmä ketju sinänsä, koska moni mun mielestä hyvä kirja on täällä mainittu :( Esim. Katja Ketun Kätilöstä tykkäsin paljon.

Sofi Oksasen joistakin kirjoista oon kyllä samaa mieltä. Esim. se tarina jossa tytön hiukset kasvavat poikkeuksellisen paljon ja niitä myydään hiustenpidennyksinä. Siitä kirjasta ei jäänyt käteen mitään muuta kuin outo fiilis. Mikä oli sen sanoma? Jotenkin vastenmielisen fiktiivinen teos. Esimerkiksi Baby Janesta pidin enemmän, en kylläkään ylettömän paljon. Ehkä pitäisi lukea myös Puhdistus.

Olisi kiinnostavaa tietää, mistä kirjoista te, jotka olette moittineet jotakin teosta, sitten oikeasti pidätte? Mikä oli hyvä? Mä siis pidin tuon Kätilön lisäksi esimerkiksi Minna Rytisalon Lempistä.

No itse en pitänyt Lempistä enkä Kätilöstä, sillä niiden kieli on minun makuuni liian lyyristä. Kielellinen kikkailu alkoi häiritä lukukokemusta ja yletön kielikuvien käyttö tuntui turhalta. Lempissä minua myös ärsytti se, että kaikki kertojaäänet olivat hyvin toistensa kaltaisia. On vaikea kuvitella suomalaista (sodan käynyttä) miestä, joka niin yltiörunollisesti puhuisi rakkaastaan.

Mielipiteeni ei tietenkään yhtään vähennä teosten ansioita. Ymmärrän hyvin, että joku toinen voi juuri lyyrisen kielen takia niistä viehättyä.  Tarinoina molemmat teokset ovat tärkeitä ja ns. "kertomisen arvioisia". 

Makuasioita :D Lyyrisyys ja kielellä leikittely tekee kotimaisesta kirjallisuudesta nautinnon. Käännösteksteissähän sellaista ei juurikaan esiinny - vai ootteko törmänneet?

Vierailija
892/1753 |
04.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni Stephen Kingin kirjoista. Miehellä on joitakin superhittejä jotka tekivät häntä tunnetuksi mutta loput 90% onkin ihan peruskauraa.

Jos pitäisi kuka joku hyvä Kingin kirja, mikä se olisi? Olen lukenut Hohdon, Uinu, uinu lemmikkini ja luultavasti Stand by me:n. Viimeksimainittu voi mennä sekaisin elokuvan kanssa.

Lue The girl who loved Tom Gordon. Älyttömän hyvä!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
893/1753 |
04.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Konmaritin ne jo kirjoitti:

Sofi Oksasen oudot kirjat.

Kierrän ne nykysin kaukaa.

Ei kosketa eikä herätä minussa yhtään mitään.

Yhtä 'ufoja' vaan ne kirjat  kuin koko tyyppikin, eli Sofi itse siis.

Hyvin usein Oksasen kirjat dissataan, eikä edes ole luettu niitä. Kirjathan kertoo venäläisten harjoittamasta sorrosta virolaisia kohtaan. Sen vuoksi Oksanen ei ole saanut viisumia Venäjälle, kun hön on liian "venäjävastainen". Itse arvostan Oksasen kirjat korkealle. Putinin ihailijat ei niitä kirjoja siedä.

"Kirjathan kertoo venäläisten harjoittamasta sorrosta virolaisia kohtaan."

Vaan kun ei kerro kaikki. Koirapuisto, Norma ja Baby Jane ovat idealtaan ja tematiikaltaan ihan erilaisia eivätkä liity Eesti-Venäjähässäköihin yhtään millään lailla. Näistä juuri nuo kaksi ensinmainittua ovat niitä "ufoja", etenkin Norma.

Vierailija
894/1753 |
04.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

no en voi käsittää tätä paskaa kun tulee salatut elämät se on niin syvältä että ei edes haise

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
895/1753 |
04.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Monika Fagerholmin kirjat. Teinityttö tapetaan pienessä maalaiskylässä. Joka kirjassa. Sitten angstia ja outojen sanojen ja nimien toistelua.

Kun lukee yhden kirjan, ajattelee että onpas omaperäistä ja luovaa. Mutta sitten lukee toisen ja se onkin käytännössä ihan samanlainen, hahmoilla vähän eri nimet ja tausta.

Ainoa erilainen oli "Ihanat naiset rannalla", jossa tyttö vain katosi lopussa eikä ketään murhattu.

Huomasin juuri että hänen uuden kirjansa nimi on "Kuka tappoi Bambin". Eli varmaan sitä samaa taas yhden kirjan verran.

Vierailija
896/1753 |
04.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hemingway Kenelle kellot soivat

Vierailija
897/1753 |
04.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Camilla Läckbergin Merenneito on kehuttu, mutten kyllä ymmärrä syytä. Rikosromaaniin on vaikea päästä sisään, kun lukijaa ei päästetä hahmojen tekemiin oivalluksiin ja koko poliisityön kuvaaminenkin on raivostuttavaa. Paikkakunnan poliisilaitoksella ei tunnu olevan tapaustensa suhteen minkäänlaista salassapitovelvollisuutta, ja eräänkin poliisin sairaalloisen utelias vaimo tekee omaa tutkimustaan miehensä kotonaan säilyttämien tietojen perusteella. Olisiko kirjailija mieluummin kirjoittanut jo jossain muussa genressä, kun lähes kaikki hahmot olivat raskaana, synnyttämässä tai muuten pienten lasten kanssa tekemisissä ja siihen puoleen kyllä paneuduttiin antaumuksella.

Ylistetty loppukäänne oli jo eräästä 1960 ilmestyneestä kauhuelokuvasta tuttu ohueksi kulunut klisee, ja kun eräälle naishahmolle vihjattiin tapahtuneen jotain mullistavan pahaa, arvasin heti mistä on kyse. Mitäs muuta pahaa sitä naiselle voisi tapahtua. Yhtä omaperäinen paljastus kuin elokuvakäännekin.

Läckbergin dekkarit ovat suosikkejani, tykkään myös seudusta johon ne sijoittuvat. Mutta tämä vaitiolovelvollisuuden rikkominen haittaa minuakin. Läckbergin Ericalla tuntuu olevan lähes poliisin valtuudet.

Tykkään myös Tukholmaan sijoittuvista dekkareista koska rakastan Tukholmaa.

Vierailija
898/1753 |
04.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kaikki kirjat on tarpeetonta ajanhukkaa.

Vierailija
899/1753 |
04.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Riikka Pulkkisen Raja oli mielestäni tekotaiteellinen, sensaatiohakuinen, aivan liikaa yrittävä ja varsin jonninjoutava.

Aivan samaa mieltä.

Tekotaiteellinen nimenomaan, ja siinä on myös joitain asiavirheitä. Esim. eskarilapsi ei voi tulla omin päin kotiin eskarista (jossa, kotona siis, opettajaisä höylää oppilastaan, josta opettaja ei joudu vastuuseen, vaikka oppilaan äiti saa tietää asiasta) ym ym

paska kirja, pervo

Vierailija
900/1753 |
04.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kari Hotakainen oli suosikkejani, kunnes tuli Juoksuhaudantie ja mies joka löi vaimoaan VAIN YHDEN KERRAN ja kauheaa kun hänet tuomittiin siitä.

Ja Hotakainen vielä sanoi jossain haastattelussa, että Suomessa perustetaan turvakoti joka kerta kun joku miesrukka yhden kerran suuttuu vaimolleen.

Tuli sellainen olo, etten halua lukea tältä kirjailijalta enää mitään.

Ja joo, ymmärrän että kyse on vaikeasta asiasta, josta saa kirjoittaa myös lyöjän näkökulmasta, mutta tuo vähättely oli karmeaa. Yhdestäkin lyönnistä jää arvet, jos ei fyysisesti niin henkisesti. Yksi lyönti voi myös aiheuttaa pysyvän vamman, jos lyö tarpeeksi kovaa oikeaan paikkaan. Missä se raja sitten kulkee, miten monta kertaa pitää lyödä, että miehen saa tuomita asiasta?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä viisi yksi