Lue keskustelun säännöt.
Mitä kovasti kehutun kirjan suosiota et ymmärrä?
Kommentit (1753)
Gunde kirjoitti:
Ja jatkampa. Maailman paras kirja. Ferdinand Celine. Niin kauas kuin yötä riittää. Oon lukenut muutaman kerran.
Joo muutama sana kirjasta. Celine oli koulutukseltaan lääkäri. ........kirjoitti tän kirjan ollessaan töissä Pariisilaisessa mielisairaalassa. Yöllä. Lääkärin toimi on hänelle sivujuttu. Jokin "räjähti" hänen päässään ja sen jälkeen tulee sellaista tekstiä jota ennen ja jälkeen ole tullut....... Yksi hyvä sitaatti tulee mieleen. " Jotta jonkun mulkun aivoissa syntyisi jonkinlaisia ajatusympyröitä hänelle täytyy tapahtua paljon ja tosi pahoja asioita"
Miettikääpi.
.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Helsingin seudun puhelinluettelo vuodelta 1982.
En päässyt juonesta lainkaan jyvälle ja tekijä oli laittanut teokseen niin valtavan määrän henkilöitä, että niiden roolit ja henkilökuvat pakkasivat menemään sekaisin.
Twilight eli Houkutus. Luin myös jatko-osat. Koko sarja oli enimmäkseen sitä, että Bella hehkutti Edwardin komeutta ja muutenkin puisevaa tekstiä. Kaverini lopetti lukemisen kesken kakkoskirjan, kun kirjailija oi päättänyt kuvata Bellan masennusta tyhjin sivuin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Raamattu. Sekava, ristiriitainen, ei punaista lankaa, jos lähtee lukemaan avoimin mielin. Pitää olla jo etukäteen päätetty mitä siitä hakee. Muuten ei saa oikein kiinni.
Totta kai se on sekava ja ristiriitainen. Se on kirjoitettu 1000 vuoden kuluessa ja sillä on ollut paljon eri kirjoittajia.
Raamattua ei ole edes tarkoitettu luettavaksi kannesta kanteen. Jos haluat ymmärtää luterilaista uskoa, suosittelen lukemaan vain Uuden Testamentin.
Vanha testamentti pohjaa alkuperäiseen juutalaiseen ukontoon, ja uusi testamentti on sitten se plagiaatti uusilla parannuksilla höystettynä. Koraani on sitten seuraava plagiaatti.
Taitaapa muuten juutalaisuuskin olla pitkälti plagioitu ikivanhoista uskomuksista, kun vähän viitsii tutkia asioita.
Eihän se tarinaa huononna, jos se on muidenkin kulttuurien mielestä ollut kertomisen arvoinen.
Joo, toimiva konseptihan kannattaa kopioida ilman muuta. Se on vain vähän surullista, että niin monen elämä perustuu vakaalle uskolle asiaan, joka on vain kopion kopio jostain aivan muusta kuin mitä he pitävät lopullisena totuutena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Leena Lehtolaisen koko tuotanto alkuaikoja lukuunottamatta. Tekstistä näkee, että kirjailija kirjoittaa orjallisesti toimistotyö-aikataululla, kuten on kertonut. Joka kirja etenee samalla tavalla, samat Maria Kallion salitreenit ja punk-bändi-jammailut. Pahinta kuitenkin se, että teksti muodostuu vain päälauseisya, sivulauseita kirjailija ei osaa enää käyttää ja siksi teksti ei solju eteenpäin sujuvana virtana. Uusimmissa teennäisissä Ilveskeroissa en vain jaksaisi sitä ihmeellistä lesboilu-täytettä. Etsiikö kirjailija omaa seksuaalisuuttaan, vai miksi sitä on pakko olla turhana täytteenä dekkarissa?
Dekkareissa raivostuttaa:
1. Päähenkilön (poliisi) perhe-elämä liiallinen kuvaus (Liza Marklund, Maria Wern-sarja, Leena Lehtolainen, juu ei kiinnosta poliisin tissit, upea vartalo, perhe-elämän vaikeus). Naurettavin kuvaus on Jo Nesbon dekkarin (Harry Hole) naispoliisi, joka on niin kaunis että miehiltä suunnilleen lähtee taju.
2. Päähenkilö (poliisi) lähtee ulkomaille (Harry Hole Australiaan, Jussi Vares Teneriffalle, Helsinkiin, Venäjälle tms) Tästä tietää että kirjailijalla on vaikeuksia keksiä tarinaa. Poikkeuksena A Christien Hercule Poirotin seikkailut ulkomailla.
Koetko alemmuuden tunteita, kun kuvaillaan fiktiivisen poliisin viehättävyyttä?
Totta kai, kukapa ei haluaisi olla fiktiivinen hahmo joka on olemassa vain ihmisten mielikuvituksessa.
Tosiasiassa "täydellinen" päähenkilö on tylsä. Varsinkin jos kuvaillaan oikein yksityiskohtaisesti millaiset tissit, vyötärö, peppu jne. Hyvin harva nainen on oikeasti sen näköinen, siihen on vaan vaikea samaistua. Samoin se kun kaikki miehet piirittävät hahmoa. Todellisuudessa edes maailman kaunein nainen ei ole kaikkien miesten mielestä viehättävä. Ja kun se sama arkkityyppi toistuu kirjasta ja tyylilajista toiseen. Ei viitsitä irtautua muotista, vaan kirjoitetaan se sama upea nainen jota kaikki haluavat.
Ja Leena Lehtolainen itse on arkisen näköinen, tavallinen keski-ikäinen nainen. MIksei hän voi kirjoittaa omasta kokemuksestaan? Ehkä hän sitten elää jotain omaa fantasiaansa noissa kirjoissa, mutta sitä on kyllästyttävää lukea.
-eri
Voi tosiaan olla, että se hahmo on Lehtolaisen täydellinen fantasiaversio itsestään, mistäs sen tietää. Tai sitten hän vain ymmärtää miehistä näkökulmaa eikä koe olevansa huonompi, vaikka on olemassa paljon viehättävämpiä naisia kuin hän. Joka tapauksessa vähän yllättävää kuulla että hänen kirjoissaan on tuollaista, mikähän sen funktio mahtaa olla. Houkutella mieslukijoita?
Laitoin pilkun vähän huonoon kohtaan, tuo täydellisen kaunis naispoliisi on Jo Nesbon kirjoissa, Harry Holen pari. En muista hänen nimeä.
Itse ainakin tulin iloiseksi kun Lisbeth Salander ei ollut kaunis vaan pienikokoinen rääpäle. No, hänen siskonsa sitten olikin huippumallin näköinen, tosin vasta Lagergranzin kirjoissa, ei Larssonin.
En tiennyt että fiktiivisillekin hahmoille voi olla kateellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yritin lukea jouluna Sarasvatin hiekkaa, kun se anoppilan hyllystä löytyi. Jätin kesken muutaman kymmenen sivun jälkeen luettuani keskeisten hahmojen esittelyitä. Kaikki kolme kirjan alussa mainittua naishahmoa näyttivät olevan olemassa vain täyttääkseen johonkin mieshahmoon liittyvän funktion. Näin ulkomuistista tähän tapaan:
- Miespuolisen keksijän vaimo, joka tukee itseluottamuksen puutteesta kärsivää miestään.
- Miespuolisen syvänmerentutkijan vaimo, joka on kuollut ja jättänyt miespoloisensa suremaan haavoittuneena ja suuntansa hukanneena.
- Nuori, kaunis ja lahjakas naisopiskelija, josta lähdettiin heti petaamaan tälle syvänmerentutkijalle uutta kumppania. Mahdollisesti luvassa myös kolmiodraama, johon liittyy toinen miespuolinen syvänmerentutkija.
En yleensä jaksa odottaa fiktiivisiltä teoksilta mitään mullistavaa yhteiskuntakriittistä otetta, mutta hei kamoon. Koko kirja tuntui jo ihan vanhentuneelta, vaikka taitaa olla tältä vuosituhannelta. Tuli vaan sellainen vaikutelma, että tässä asiassa kirjailija on ollut ihan sokea sille, miten eri tavalla hän kirjoittaa mies- ja naishahmot. Miehillä on ura ja tavoitteita, naisilla on - no, se mies, jota pitää hoivata. En vaan jaksanut. Sinänsä sääli, koska se tieteeseen liittyvä osuus olisi voinut kiinnostaakin.
Tuon voi nähdä myös niin, että se ura ei loppujen lopuksi tee kenestäkään onnellista ja nämäkin miehet tarvitsevat sen naisen ja sitä jotakin suurempaa, joka sen naisen kautta elämään tulee. Työ on vain työtä, en ymmärrä miksi siitä tehdään niin iso numero ylipäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyhmemmät ihmiset lukee dekkareita ja romanttisia kirjoja.
Sanon kuitenkin, että nämä ovat huomattavasti fiksumpia kuin tyhmät maalaisjuntit ukot, jotka eivä lue senkää vertaa.
Toki ehkä eivät ees osaa lukea.
Tässä hengentuotteessa oli kyllä niin monta kliseetä, että pakko puuttua pahimpiin. Sama ihminenhän voi lukea vaikka ydinfysiikan väitöskirjoja ja journaaleja työnsä puolesta ja sitten rentoutua dekkareiden ja romanttisten kirjojen äärellä. Ja olla vielä kaiken lisäksi maalaisjuntti ukkokin.
Ei lukeminen tee kenestäkään fiksua tai lukemattomuus tyhmää. Ennakkoluuloihin takertuminen tekee.
Ja fiksuuden mittareita on paljon muitakin kuin lukeneisuus.
Minustakin lukutaito on melko perustason juttu, en sillä hirveästi kehuskelisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on epätaiteellinen ryhmä, joka koostuu henkisesti alimittasista ihmisistä. Lopuksi, mitä tykkäätte Bob Dylan lauluista ja lyriikoita? Bobhan sai kirjallisuuden Nobelin 2016. Yksi akatemian jäsen sanoi "merkittävin elossa oleva runoilija". Akatemian silloinen vakituinen sihteeri Sara Danius kirjoitti kivan kirjasen, "om Bob Dylan", siinä hän käy läpi erikoista ruljanssia, että Dylan saatiin kiinni. Jos osaatte vieraita kieliä, sympaattinen lukukokemus. Sara Danius kuoli viime vuonna rintasyöpään 56 vuotiaana. Sanotaan, että suomalaisilta puuttuu Dylan geeni. Scandinaaveilla se on. Aloin kuunnella Dylania -60 luvun lopussa Ruotsissa, kun olin siellä sairaalassa töissä. Teidän ymmärrys ei ehkä riitä korkeammalle tasolle. Olen kohta 70 vuotias, mutta spiritti ei kuole koskaan. Stay safe ja hyvää kesää. Voin olla arvioinneissani väärässä.
Gunde kirjoitti:
Tämä on epätaiteellinen ryhmä, joka koostuu henkisesti alimittasista ihmisistä. Lopuksi, mitä tykkäätte Bob Dylan lauluista ja lyriikoita? Bobhan sai kirjallisuuden Nobelin 2016. Yksi akatemian jäsen sanoi "merkittävin elossa oleva runoilija". Akatemian silloinen vakituinen sihteeri Sara Danius kirjoitti kivan kirjasen, "om Bob Dylan", siinä hän käy läpi erikoista ruljanssia, että Dylan saatiin kiinni. Jos osaatte vieraita kieliä, sympaattinen lukukokemus. Sara Danius kuoli viime vuonna rintasyöpään 56 vuotiaana. Sanotaan, että suomalaisilta puuttuu Dylan geeni. Scandinaaveilla se on. Aloin kuunnella Dylania -60 luvun lopussa Ruotsissa, kun olin siellä sairaalassa töissä. Teidän ymmärrys ei ehkä riitä korkeammalle tasolle. Olen kohta 70 vuotias, mutta spiritti ei kuole koskaan. Stay safe ja hyvää kesää. Voin olla arvioinneissani väärässä.
Ruotsi mikään vieras kieli ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta klassikot pitäisi jättää tämän keskustelun ulkopuolelle. Niillä on asema historiallisen merkittävyyden vuoksi, eikä siksi että nykylukijan tulisi niistä erityisesti nauttia. Kirjallisuuden yksi tehtävä on säilyttää tietoa historiasta ja kulttuurista jälkipolville. SIksi luetaan Kalevalaa ja Seitsemää veljestä, että ymmärrettäisiin oman kulttuurin historiaa.
Tämän hetken suosikkikirjat ovat ihan eri juttu, voimme arvioida niitä omassa kulttuurikontekstissamme ja oman maun mukaan. Klassikoiden ei tarvitse täyttää samoja tarpeita.
Kyllä ne klassikot yleensä ovat nautittavampaa luettavaa kuin uutuuskirjat. Sen takia ne kai ovat klassikoita, kun yhä uudet sukupolvet ihastuvat niihin.
Vierailija kirjoitti:
Gunde kirjoitti:
Tämä on epätaiteellinen ryhmä, joka koostuu henkisesti alimittasista ihmisistä. Lopuksi, mitä tykkäätte Bob Dylan lauluista ja lyriikoita? Bobhan sai kirjallisuuden Nobelin 2016. Yksi akatemian jäsen sanoi "merkittävin elossa oleva runoilija". Akatemian silloinen vakituinen sihteeri Sara Danius kirjoitti kivan kirjasen, "om Bob Dylan", siinä hän käy läpi erikoista ruljanssia, että Dylan saatiin kiinni. Jos osaatte vieraita kieliä, sympaattinen lukukokemus. Sara Danius kuoli viime vuonna rintasyöpään 56 vuotiaana. Sanotaan, että suomalaisilta puuttuu Dylan geeni. Scandinaaveilla se on. Aloin kuunnella Dylania -60 luvun lopussa Ruotsissa, kun olin siellä sairaalassa töissä. Teidän ymmärrys ei ehkä riitä korkeammalle tasolle. Olen kohta 70 vuotias, mutta spiritti ei kuole koskaan. Stay safe ja hyvää kesää. Voin olla arvioinneissani väärässä.
Ruotsi mikään vieras kieli ole.
Lue ensimmäinen lause. Hapannaamoista en tykkää. Suosittelen mene pariksi tunniksi ulkoilemaan lenkille. Ruma ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Gunde mees nyt tekemään jotain kehittävää. Sun huonosti kirjoitettua yksinpuhelua ei jaksais lukea.
Konmaritin ne jo kirjoitti:
Sofi Oksasen oudot kirjat.
Kierrän ne nykysin kaukaa.
Ei kosketa eikä herätä minussa yhtään mitään.
Yhtä 'ufoja' vaan ne kirjat kuin koko tyyppikin, eli Sofi itse siis.
Hyvin usein Oksasen kirjat dissataan, eikä edes ole luettu niitä. Kirjathan kertoo venäläisten harjoittamasta sorrosta virolaisia kohtaan. Sen vuoksi Oksanen ei ole saanut viisumia Venäjälle, kun hön on liian "venäjävastainen". Itse arvostan Oksasen kirjat korkealle. Putinin ihailijat ei niitä kirjoja siedä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jumalat juhlivat öisin jäi kesken. Tuolla se on kirjahyllyssä, jos joskus vielä antaisi mahdollisuuden. Anna Kareninaa luin ensimmäiset 80 sivua ennen luovuttamista. Kuvaus oli liian pikkutarkkaa ja uuvuttavaa. En jaksa lukea samettiverhojen välkkeestä ja laskeutumisesta sivukaupalla. Sinuhea jaksoin jälkimmäisen osan puoliväliin saakka. Sitten mielenkiinto vain lopahti. Sekin olisi tuolla hyllyssä. Linnunradan käsikirja jäi myös kesken. Onhan näitä.
Minkä kirjan olet lukenut loppuun?
Itse pidän mainitsemistasi kirjoista paljon. Lukenut ne pariinkin kertaan.
Tosin jo vanha, mutta aikoinaan hehkutettu kirja on Umberto Econ Ruusun nimi. Olen ainakin kahdesti yrittänyt sen lukea, mutta ei kun ei.
Ihmettelenkin sen suurta suosiota!
Vierailija kirjoitti:
Tyhmä ketju sinänsä, koska moni mun mielestä hyvä kirja on täällä mainittu :( Esim. Katja Ketun Kätilöstä tykkäsin paljon.
Sofi Oksasen joistakin kirjoista oon kyllä samaa mieltä. Esim. se tarina jossa tytön hiukset kasvavat poikkeuksellisen paljon ja niitä myydään hiustenpidennyksinä. Siitä kirjasta ei jäänyt käteen mitään muuta kuin outo fiilis. Mikä oli sen sanoma? Jotenkin vastenmielisen fiktiivinen teos. Esimerkiksi Baby Janesta pidin enemmän, en kylläkään ylettömän paljon. Ehkä pitäisi lukea myös Puhdistus.
Olisi kiinnostavaa tietää, mistä kirjoista te, jotka olette moittineet jotakin teosta, sitten oikeasti pidätte? Mikä oli hyvä? Mä siis pidin tuon Kätilön lisäksi esimerkiksi Minna Rytisalon Lempistä.
Minulla on juuri päinvastoin. Se baby jane on täynnä just niin tyypillistä ja pinnallista kaupunkilaissinkkujen syömishäiriöongelmaa. Niitä nyt on 13 kpl tusinassa. Mutta ne muut Oksasen kirjat on mielenkiitoisia, koska ne pohjautuu Virossa tapahtuneisiin tosiasioihin. Venäläisten julmuus ja raakuus ei saa unohtua. Uhka tulee aina idästä, eikä se tule muuttumaan. Oksanen tuo esiin valloitajakansan luonteenpiirteen, joka pitää aina muistaa.
Taru sormusten herrasta, on vain niin kuolettavan tylsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Leena Lehtolaisen koko tuotanto alkuaikoja lukuunottamatta. Tekstistä näkee, että kirjailija kirjoittaa orjallisesti toimistotyö-aikataululla, kuten on kertonut. Joka kirja etenee samalla tavalla, samat Maria Kallion salitreenit ja punk-bändi-jammailut. Pahinta kuitenkin se, että teksti muodostuu vain päälauseisya, sivulauseita kirjailija ei osaa enää käyttää ja siksi teksti ei solju eteenpäin sujuvana virtana. Uusimmissa teennäisissä Ilveskeroissa en vain jaksaisi sitä ihmeellistä lesboilu-täytettä. Etsiikö kirjailija omaa seksuaalisuuttaan, vai miksi sitä on pakko olla turhana täytteenä dekkarissa?
Dekkareissa raivostuttaa:
1. Päähenkilön (poliisi) perhe-elämä liiallinen kuvaus (Liza Marklund, Maria Wern-sarja, Leena Lehtolainen, juu ei kiinnosta poliisin tissit, upea vartalo, perhe-elämän vaikeus). Naurettavin kuvaus on Jo Nesbon dekkarin (Harry Hole) naispoliisi, joka on niin kaunis että miehiltä suunnilleen lähtee taju.
2. Päähenkilö (poliisi) lähtee ulkomaille (Harry Hole Australiaan, Jussi Vares Teneriffalle, Helsinkiin, Venäjälle tms) Tästä tietää että kirjailijalla on vaikeuksia keksiä tarinaa. Poikkeuksena A Christien Hercule Poirotin seikkailut ulkomailla.
Koetko alemmuuden tunteita, kun kuvaillaan fiktiivisen poliisin viehättävyyttä?
Totta kai, kukapa ei haluaisi olla fiktiivinen hahmo joka on olemassa vain ihmisten mielikuvituksessa.
Tosiasiassa "täydellinen" päähenkilö on tylsä. Varsinkin jos kuvaillaan oikein yksityiskohtaisesti millaiset tissit, vyötärö, peppu jne. Hyvin harva nainen on oikeasti sen näköinen, siihen on vaan vaikea samaistua. Samoin se kun kaikki miehet piirittävät hahmoa. Todellisuudessa edes maailman kaunein nainen ei ole kaikkien miesten mielestä viehättävä. Ja kun se sama arkkityyppi toistuu kirjasta ja tyylilajista toiseen. Ei viitsitä irtautua muotista, vaan kirjoitetaan se sama upea nainen jota kaikki haluavat.
Ja Leena Lehtolainen itse on arkisen näköinen, tavallinen keski-ikäinen nainen. MIksei hän voi kirjoittaa omasta kokemuksestaan? Ehkä hän sitten elää jotain omaa fantasiaansa noissa kirjoissa, mutta sitä on kyllästyttävää lukea.
-eri
Voi tosiaan olla, että se hahmo on Lehtolaisen täydellinen fantasiaversio itsestään, mistäs sen tietää. Tai sitten hän vain ymmärtää miehistä näkökulmaa eikä koe olevansa huonompi, vaikka on olemassa paljon viehättävämpiä naisia kuin hän. Joka tapauksessa vähän yllättävää kuulla että hänen kirjoissaan on tuollaista, mikähän sen funktio mahtaa olla. Houkutella mieslukijoita?
Laitoin pilkun vähän huonoon kohtaan, tuo täydellisen kaunis naispoliisi on Jo Nesbon kirjoissa, Harry Holen pari. En muista hänen nimeä.
Itse ainakin tulin iloiseksi kun Lisbeth Salander ei ollut kaunis vaan pienikokoinen rääpäle. No, hänen siskonsa sitten olikin huippumallin näköinen, tosin vasta Lagergranzin kirjoissa, ei Larssonin.
En tiennyt että fiktiivisillekin hahmoille voi olla kateellinen.
En tiennyt että tuo kateuskortti on joillain niin pinnan alla, että se vedetään heti esiin jos arvostelee jotain kaunista/rikasta, vaikka olisi fiktiivinen hahmo. Käytännössä joka keskustelussa täällä joku vetää kateuskortin esiin, tylsää.
Kai tajuat, että kritiikin kohteena on stereotypia upeasta naisesta, jonka kaikki miehet haluavat ja jota kaikki naiset kadehtivat? Stereotypiat ovat tylsiä ja laiskan kirjoittajan merkki.
Vierailija kirjoitti:
Gunde mees nyt tekemään jotain kehittävää. Sun huonosti kirjoitettua yksinpuhelua ei jaksais lukea.
No mä meen. En enää ärsytä.
Jos se kommentoi tuollaisia ihmisiä kuin sinä.