Ärsyttää, kun Normalista on tullut lasten ja teinien leikkikenttä!
Kävin Normalissa paljon vielä muutamia vuosia sitten, kun se oli uusi juttu Suomessa ja edullinen keino hankkia kaikki hygieniatuotteet. Silloin siellä oli vielä rauhallista myymälässä asioida ja muut asiakkaat olivat aikuisia.
Nyt viime aikoina on kuitenkin todella alkanut ärsyttää ja taidan lopettaa siellä ostosten tekemisen, kun ensinnäkin: Teinilaumat ja lapset mellastaa siellä. Eilen esimerkiksi oli ryhmä teinipoikia, jotka töni toisiaan ja tappeli suihkuttamalla hajuvesien ja spray-deodoranttien testereistä toistensa päälle. Pari kertaa viime aikoina olen myös ostanut tuotteen, joka on kotona osoittautunut avatuksi ja testailluksi. Pakkausta on sisäpuolelta sotkettu ja yksi voide oli kokonaan kuivahtanut. Ei ole kivaa eikä hygieenistä.
Tietenkään myyjiä ei ole tarpeeksi valvomaan lapsia ja teinejä sokkeloisissa myymälöissä eikä se heidän työtään olekaan. Kyseenalaistan myös ketjun markkinoinnin eettisyyden, kun se markkinoi kosmetiikkatuotteita lapsille ja teineille, jotka eivät niitä todellakaan tarvitse. Tätä ilmiötä ei aiemmin ollut ja nyt se on Normalin oman markkinoinnin ja etenkin somen ansiosta.
Kommentit (84)
Vanhemmat eli kasvattajat voi katsoa peiliin. Ei osata asettaa rajoja.
Ostoskeskukset ja kaupat täynnä lapsia ja teinejä. Tokmannilla aina riehuvat lapsijoukot, keskustassa. Muualla tunkevat mummat.
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmat eli kasvattajat voi katsoa peiliin. Ei osata asettaa rajoja.
Vika on kyllä Normalissakin, kun se markkinoi itseään lapsille ja teineille.
Rajattomat vanhemmat kasvattavat rajattomia lapsia. Kaikki sallitaan, ei osata sanoa ei, mielistellään. Ovat tossuja lapsilleen.
Vierailija kirjoitti:
Mihin tahansa suomalainen lapsi tai nuori, niin se menee pilalle. Mikä ihme tämän maan toivoja oikein vaivaa? Ei samanlaista perceilyä näe missään muualla.
Muissa maissa lapsille ja nuorille saa pitää kuria ja järjestystä ilman että kukkikset on heti hyperventiloimassa ja nostamassa lehtijuttua,
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmat eli kasvattajat voi katsoa peiliin. Ei osata asettaa rajoja.
Vika on kyllä Normalissakin, kun se markkinoi itseään lapsille ja teineille.
Normal on löytänyt toimivan konseptin ja kauppa käy, se ei tule muuttumaan.

Useimmissa maissa lastenkasvatus on kaikkien yhteinen asia. Kuka tahansa sivullinenkin voi kurittaa huonosti käyttäytyvää lasta.

Arvaa uskaltaako näille enää sanoa mitään? Varsinkaan laumassa sekoileville teineille. Nuorten väkivaltatilastoissa nimittäin on myös kasvua.
No, ei se Normal sun kohderyhmää ookaan 🙄
T: Oona 19v
Miksei voi olla lapsivapaita kauppakeskuksia aikuisille. Mäkkärissäkään ei voi käydä kun siellä lapset puhuvat epämiellyttävän korkeilla äänillään korvan juuressa. Kahviloissa ei mahdu kävelemään kun pöytien välit on tukittu lastenvaunuilla. Lapset juoksevat kaupoissa niin että niihin törmää kun on ostamassa aikuisten tuotteita. Lasten tuotteet pitää myydä eri myymälöissä kuin aikuisten tuotteet.
Halpa, kehitetty nimenomaan impulssiostoksille, sosiaalinen media ohjaa vahvasti, vaihtuva valikoima, jopa merkkituotteita halvalla, helppo ja nopea kauppa. Nämä on Normalin markkinointikikkoja ja kaikki noista puhuttelee teinejä.
Vierailija kirjoitti:
Miksei voi olla lapsivapaita kauppakeskuksia aikuisille. Mäkkärissäkään ei voi käydä kun siellä lapset puhuvat epämiellyttävän korkeilla äänillään korvan juuressa. Kahviloissa ei mahdu kävelemään kun pöytien välit on tukittu lastenvaunuilla. Lapset juoksevat kaupoissa niin että niihin törmää kun on ostamassa aikuisten tuotteita. Lasten tuotteet pitää myydä eri myymälöissä kuin aikuisten tuotteet.
prr prr patapim
prr prr patapim
chimpanzini bananini
tung tung tung sahur
Vierailija kirjoitti:
Mihin tahansa suomalainen lapsi tai nuori, niin se menee pilalle. Mikä ihme tämän maan toivoja oikein vaivaa? Ei samanlaista perceilyä näe missään muualla.
liian vähän piiskaa.
Nykyajan Suomessa lapsi ei saa kuulua eikä näkyä :( On tämä lapsivihamielinen maa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmat eli kasvattajat voi katsoa peiliin. Ei osata asettaa rajoja.
Vika on kyllä Normalissakin, kun se markkinoi itseään lapsille ja teineille.
Normal on löytänyt toimivan konseptin ja kauppa käy, se ei tule muuttumaan.
Melko hiljaista niissä on ollut.
Haloo, koko ketjun idea on myydä halpaa krääsää paljon ja nuorille nimenomaan, kyllähän sen jo näkee valikoimasta ja mainonnasta ja hinnoista :D
Mene vaikka Ruohonjuureen tai Tokmannille jos pitää olla halpaa
Lapset ja nuoret rakastavat Normalia.
Sinne vaan sekaan puikkelemaan.
Vierailija kirjoitti:
Miksei voi olla lapsivapaita kauppakeskuksia aikuisille. Mäkkärissäkään ei voi käydä kun siellä lapset puhuvat epämiellyttävän korkeilla äänillään korvan juuressa. Kahviloissa ei mahdu kävelemään kun pöytien välit on tukittu lastenvaunuilla. Lapset juoksevat kaupoissa niin että niihin törmää kun on ostamassa aikuisten tuotteita. Lasten tuotteet pitää myydä eri myymälöissä kuin aikuisten tuotteet.
Lapset ovat ihan ok kaupoissa kunhan niitä ei pidetä irrallaan siellä.
Vierailija kirjoitti:
No, ei se Normal sun kohderyhmää ookaan 🙄
T: Oona 19v
Onko sun naama jo niin ryppynen että tarviit voiteita?