Miehen ex somejulkaisuissa
Olen ollut puolisoni kanssa yhdessä reilu kymmenen vuotta. Meillä perhe perustettu ja nykyisin menee suhteessa hyvin. Parisuhteen ensimmäinen vuosi oli vuoristorataa miehen vuosien takaisen avopuolison tullessa suhteemme väliin kolmantena pyöränä. Tilanne eskaloitui lopulta sen verran likaiseksi heidän osalta että suhde oli hetken vaakalaudalla jonka johdosta mies lopulta pyyteettä ilmoitti poistavansa jokaikisen kuvan exästään koneeltaan ja halusi väkisin että katson kun hän poistelin otoksia tietokoneeltaan osoittaakseen että on tosissaan kanssani samalla kun itkin petettynä. Sen jälkeen suhteessamme alkoi uusi luku ja avoliittomme alkoi voida paremmin. Kuvien poistotilanteesta kulunut kohta kymmenen vuotta mutta muistan yhä kuin eilisen kuinka mies kiinni jäätyään lopetti väitteen että ovat "vain ystäviä", kertoi mitä selkäni takana tehneet ja lopetti kuvien poiston jälkeen naiseen yhteydenpidon.
En ole Facebookissa ollut koskaan käyttäjänä mutta mies on ja viikonloppuna hän esitteli nuoruuskuviaan facebookista. Hän ei ole julkaissut perheestämme kuvia ja pitää somen suhteen nykyisin hiljaisuutta. Hänen esitellessä facebook-profiiliaan osui silmään se että hänellä oli satojen fb-kamujen jakoon pistetty lukuisia kuvia hänestä kyseisen exän kanssa. Kuvia jossa esim. Exä hänen kainalossaan tai ovat toisiinsa kietoutuneina sylikkäin. Profiilista olisi voinut saada kuvan että hän yhä parisuhteessa kyseisen naisen kanssa.
Koen tilanteen vaivaannuttavana menneistä johtuen. Hänhän halusi tehdä ison numeron aikanaan vaatien minua katsomaan kuinka hän poistaa kaikki kuvat kyseisestä exästään pelastaakseen avoliittomme jäätyään kiinni. Ja vielä vuosien jälkeen hänellä somessa kaikkien nähtävillä estradipaikalla romanttisia yhteiskuvia exänsä kanssa. Meistä sen sijaan ei ainuttakaan parisuhdekuvajulkaisua jolloin hänen profiilinsa parisuhteessa-merkintä johon ei merkattu että kenen kanssa yhdessä (kun en ole itse fb-käyttäjä) voisi saada monet olettamaan hänen olevan suhteessa yhäkin kyseisen naisen kanssa.
Mitä mieltä olette tässä tilanteessa siitä että miehellä yhteiskuvia somessa kaikille jaossa mutta jotka salannut puolisoltaan?
Menneen takia tilanne vaivaa minua ja toivoisin laajempaa perspektiiviä tähän etten ylireagoi liiaksi. En tiedä kehkeytyisikö riita jos muistuttaisin miestä siitä että väitti poistaneen jokaisen kuvan exästään.
Kiitos etukäteen asiallisista vastauksista
Kommentit (425)
Vierailija kirjoitti:
Kun tarkemmin miettii tuota alkuperäistä kuvien poistamista niin sekin on aika tyypillistä manipulointia. Kun se dominoiva osapuoli jää kiinni ja pitäis osata pyytää anteeksi ja oikeesti kuulla ja ymmärtää petettyä ja kysyä ”mitä sä haluat, mitä sä toivot jatkossa”, niin aletaankin vetää sitä suurta omaa showta jolla hallitaan koko tilanne.
”No mitä sä haluat?! Haluatko että mä poistan sen mun elämästä, mä poistan kaikki kuvatkin, kato nyt KATSO kato mä poistan! Ja mitä muuta, mä hyppään katolta alas ootko sit tyytyväinen ootko!”.
Siis tehdään joku mukamas iso ele ja sillä hyvitellään kaikki. Ja ap aiemmin jo kirjoitti pariin otteeseen sävyyn ”pakotti katsomaan kun poisti kuvat” ja ”itkin itse vieressä”. Mistä tulee kuva ettei ap alunperinkään oo ollut tilannetta ohjaamassa vaan kaikki menee just ja tasan miten se mies haluaa. Ja jos ei mene niin se suuttuu. Asiasta ei saa edes puhua, vaikka se on koko suhteen yksi merkittävimmistä tapahtumista. Miestä ei saa loukata, mieheltä ei saa vaatia, ei saa painostaa.
Sitähän se, että katso nyt kun pistät minut kärsimään. Manipulointia ja teatteria. Selän takana luultavammin jatkuu sama meno, kun on ensiksi suuri esitys pidetty ja saatu toinen tyytyväiseksi. Tämä siis pettäjän näkökulmasta koska minä olen tehnyt niin. Ei todellakaan mikään loppunut. Sitä tuli vain varovaisemmaksi.
Ei olisi ok aloituksen mukainen tilanne. Voihan sitä nillittää että kyllä saa miehellä olla menneisyys jne, mutta koska tuosta on kauan sitten käyty ihan sen miehen itsensä toimesta näytösluontoinen tapahtuma kuinka KAIKKI nyt poistetaan, ja tällä vakuutetaan että NYT ollaan tosissaan, niin tuohan fb-kuvien pitäminen vie pohjan kokonaan tuolta näytökseltä. Mitäpä ne kuvat jossian omalla koneella kansiossa haittaisi edes, kun eihän niitä kukaan näe jos ei itse vartavasten käy katselemasa, toisin kuin koko maailmalle näkyvillä olevat kuvat.
Minä olen hyvin yksinkertainen, ja minulla on yksinkertainen menneisyys. On miehet joita olen tapaillut, ja joista jäi kavereita, ja sitten ne jotka eivät ole kavereita. miehellä ei ole jäänyt yksikään eksä kaveriksi.
Fb:tä myös molemmat käyttää niin että meidän elämäämme ei sinne tuoda yhteiskuvien merkeissä, eikä siellä totta tosiaan pidetä mitään entisen elämän juttuja, vaan kaikki, jos sellaisa on ollut edes, on poistettu tottakai. Parisuhdestatusta ei ole kummallakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tarkemmin miettii tuota alkuperäistä kuvien poistamista niin sekin on aika tyypillistä manipulointia. Kun se dominoiva osapuoli jää kiinni ja pitäis osata pyytää anteeksi ja oikeesti kuulla ja ymmärtää petettyä ja kysyä ”mitä sä haluat, mitä sä toivot jatkossa”, niin aletaankin vetää sitä suurta omaa showta jolla hallitaan koko tilanne.
”No mitä sä haluat?! Haluatko että mä poistan sen mun elämästä, mä poistan kaikki kuvatkin, kato nyt KATSO kato mä poistan! Ja mitä muuta, mä hyppään katolta alas ootko sit tyytyväinen ootko!”.
Siis tehdään joku mukamas iso ele ja sillä hyvitellään kaikki. Ja ap aiemmin jo kirjoitti pariin otteeseen sävyyn ”pakotti katsomaan kun poisti kuvat” ja ”itkin itse vieressä”. Mistä tulee kuva ettei ap alunperinkään oo ollut tilannetta ohjaamassa vaan kaikki menee just ja tasan miten se mies haluaa. Ja jos ei mene niin se suuttuu. Asiasta ei saa edes puhua, vaikka se on koko suhteen yksi merkittävimmistä tapahtumista. Miestä ei saa loukata, mieheltä ei saa vaatia, ei saa painostaa.Sitähän se, että katso nyt kun pistät minut kärsimään. Manipulointia ja teatteria. Selän takana luultavammin jatkuu sama meno, kun on ensiksi suuri esitys pidetty ja saatu toinen tyytyväiseksi. Tämä siis pettäjän näkökulmasta koska minä olen tehnyt niin. Ei todellakaan mikään loppunut. Sitä tuli vain varovaisemmaksi.
Minusta vaikuttaa hyvin selvältä, ettei ap:n mies aidosti kunnioita ja rakasta naistaan, eikä halua edes olla ap:n kanssa. Voi että, ap ansaitsisi ihmisen, joka aidosti välittää ja kohtelee kauniisti. Itse en olisi jäänyt tuon miehen kanssa yhteen petoksen jälkeen.
Siis kuka pitää jtn exäkuvia facessa? Aika noloa jopa :o mä ainaki sanoisin asiasta ja käskisin äijää poistaa vidduun ne sielt. Viel toi et se on joskus pettäny sua sen muijan kanssa xD oma äijä poisti kuvat missä exmuijansa kanssa jo onneksi heti niiden eron jälkeen ei tarvi miettii tollassii
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun on pakko kysyä, että mitkä miehesi nimikirjaimet ovat? Seurustelin nimittäin nuorena juuri tuollaisen miehen kanssa, tai no silloin pojan. Hän teki täysin samoin, vaati minua katsomaan kun poisti kuvat, viestit, numerot ja kaikki, kun jäi kiinni pettämisestä exänsä kanssa. Exä ei merkinnyt yhtään mitään, halusi olla minun kanssani jne.
Vaikka miehesi ei olisi sama kaveri, koska tällaisia on varmasti paljon, tulee hän sinua pettämään uudelleenkin. Niin käy aina ja luultavasti hän on sinua pettänyt tuon(kin) jälkeen. Ehkä exänsä kanssa, ehkä jonkun muun, mutta selvästi hän ainakin on vielä kiinni exässään. Vaikka ei ole kiva sanoa tätä, sinun pitäisi erota, voit itse vain tuossa suhteessä äärettömän huonosti ja minusta kuulostaa siltä, että mies pitää sinua vain varalla. Varalla siihen asti, että ex ottaa hänet takaisin tai hän pettää sinua naisen kanssa, johon sinut sitten haluaa vaihtaa. Tuollaiset miehet eivät muutu, ikinä.
Pitää erota, koska miehellä on 10 vuotta vanhoja fb-kuvia exästä...
Loistava peruste tehdä lapsista erolapsia.
Luin vasta kaksi sivua, mutta nyt jo mietin, mitä kaikkea Ap, piilossa pidetty pikkuvaimo, ei saa omassa kodissaan ja parisuhteessaan tehdä. Ettei teatraalisia tempauksia ja hillittömiä raivareita harrastava mies ota kierroksia. Mitenhän lapset...
Vierailija kirjoitti:
Siis kuka pitää jtn exäkuvia facessa? Aika noloa jopa :o mä ainaki sanoisin asiasta ja käskisin äijää poistaa vidduun ne sielt. Viel toi et se on joskus pettäny sua sen muijan kanssa xD oma äijä poisti kuvat missä exmuijansa kanssa jo onneksi heti niiden eron jälkeen ei tarvi miettii tollassii
No minulla ainakin on. Ei jaksa nähdä vaivaa niiden poistamiseen ja toisekseen miksi poistaisin kun ollaan kavereita. Ei siellä mitään yhteiskuvia meistä ole. Siellä olkoot muistona menneestä.
Minulla on kaksi ystäväpariskuntaa, joista kenelläkään ei ole tietoja, että ovat parisuhteessa tai kuvia toisistaan. Ovat olleet yhdessä 7v ja 8v. Ei ole tullut mieleenkään, että facebookissa pitäisi mainostaa parisuhdettaan, ettei toinen suutu.
Kokemuksella on nähty monta kertaa, että somessa parisuhdestatuksensa muuttavat ja parisuhdettaan hehkuttavat eroavat todennäköisemmin kuin ne, jotka eivät tee suhteestaan numeroa somessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ihmettele, ettei teillä ole riitoja kun noin paljon välttelet riidanaiheita.
En ikinä voisi olla suhteessa, jossa en uskaltaisi avoimesti kertoa mielen päällä olevista asioista, vaikka ne olisivatkin typeriä tai ylireagointia. Läheiset ihmissuhteet yleensä perustuu avoimuudelle ja kommunikaatiolle.
Puhumme kyllä avoimesti ja voimme keskustellakin kiivaasti eriävistä mielipiteistä väitellen mutta kyseiset keskustelut rakentavia ja ilmapiiriä puhdistavia. Aikanaan exästä johtuneet riidat ajoivat miehen karjumaan ja paskomaan ovia hänen lähtiessä yöpymään muualle minun itkiessä tai saattoi olla yön yli kestänyttä mykkäkoulua. Tällaista ei enää mutta hänen exänsä ainoa aiheeltaan joka ajanut huonoon kommunikointiin. Viimeisestä riidasta häneen exäänsä liittyen kulunut kolme vuotta, silloin mies suuttui kun olin baari-illassa kertonut hänen ystävälleen joka läheinen mieheni exän kanssa syyn miksi en lämpene ajatukselle että viettäisin yhteisiä illanistujaisia miehen exän kanssa kun hänen kaverinsa sitä ehdotti. Mieheni ei olisi halunnut hänen ystävänsä tietävän exään liittyviä tapahtumia ja syytti minua siitä että menneiden paljastuttua hänen kaverinsa etääntyi kyseisen illanvieton jälkeen
-apSiis 7 vuotta tapahtuneen jälkeen kerroit miehen ystävälle miehesi muinoin pettäneen sinua? Ei ihme että suuttui, ei tällaisia juoruilla enää vuosien jälkeen toisen kavereille jos asia on käsitelty ja anteeksi annettu. Puhu miehelle suoraan jos on vielä käsiteltävää tai avaudu omille kavereille.
Asia tuli esille kun miehen kaveri joka on mieheni exän bestis väkisin halusi suostutella ja ehdotella että tekisin kyseiseen exään lähempää tuttavuutta ja kun kohtelias kieltäytyminen ilman selityksiä ei tehonnut kännijankkaajalle kerroin niin kuin asiat tapahtuneet. Muille en ole asiasta avautunut tätä palstaa lukuunottamatta
-ap
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kaksi ystäväpariskuntaa, joista kenelläkään ei ole tietoja, että ovat parisuhteessa tai kuvia toisistaan. Ovat olleet yhdessä 7v ja 8v. Ei ole tullut mieleenkään, että facebookissa pitäisi mainostaa parisuhdettaan, ettei toinen suutu.
Kokemuksella on nähty monta kertaa, että somessa parisuhdestatuksensa muuttavat ja parisuhdettaan hehkuttavat eroavat todennäköisemmin kuin ne, jotka eivät tee suhteestaan numeroa somessa.
Mikäli olet ketjun kokonaan lukenut olet tietoinen etten itsekään koe someparisuhdemainostamista välttämättömänä
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kuka pitää jtn exäkuvia facessa? Aika noloa jopa :o mä ainaki sanoisin asiasta ja käskisin äijää poistaa vidduun ne sielt. Viel toi et se on joskus pettäny sua sen muijan kanssa xD oma äijä poisti kuvat missä exmuijansa kanssa jo onneksi heti niiden eron jälkeen ei tarvi miettii tollassii
No minulla ainakin on. Ei jaksa nähdä vaivaa niiden poistamiseen ja toisekseen miksi poistaisin kun ollaan kavereita. Ei siellä mitään yhteiskuvia meistä ole. Siellä olkoot muistona menneestä.
Ap:n miehen välit lopahti exään pettämisen paljastuttua eli ei samalla lailla kaveri väleissä enää ja kuvat outoa
Vierailija kirjoitti:
Luin vasta kaksi sivua, mutta nyt jo mietin, mitä kaikkea Ap, piilossa pidetty pikkuvaimo, ei saa omassa kodissaan ja parisuhteessaan tehdä. Ettei teatraalisia tempauksia ja hillittömiä raivareita harrastava mies ota kierroksia. Mitenhän lapset...
Perhe voi muuten hyvin ja onnellisesti. Mies on hyvä isä lapsille
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tarkemmin miettii tuota alkuperäistä kuvien poistamista niin sekin on aika tyypillistä manipulointia. Kun se dominoiva osapuoli jää kiinni ja pitäis osata pyytää anteeksi ja oikeesti kuulla ja ymmärtää petettyä ja kysyä ”mitä sä haluat, mitä sä toivot jatkossa”, niin aletaankin vetää sitä suurta omaa showta jolla hallitaan koko tilanne.
”No mitä sä haluat?! Haluatko että mä poistan sen mun elämästä, mä poistan kaikki kuvatkin, kato nyt KATSO kato mä poistan! Ja mitä muuta, mä hyppään katolta alas ootko sit tyytyväinen ootko!”.
Siis tehdään joku mukamas iso ele ja sillä hyvitellään kaikki. Ja ap aiemmin jo kirjoitti pariin otteeseen sävyyn ”pakotti katsomaan kun poisti kuvat” ja ”itkin itse vieressä”. Mistä tulee kuva ettei ap alunperinkään oo ollut tilannetta ohjaamassa vaan kaikki menee just ja tasan miten se mies haluaa. Ja jos ei mene niin se suuttuu. Asiasta ei saa edes puhua, vaikka se on koko suhteen yksi merkittävimmistä tapahtumista. Miestä ei saa loukata, mieheltä ei saa vaatia, ei saa painostaa.Sitähän se, että katso nyt kun pistät minut kärsimään. Manipulointia ja teatteria. Selän takana luultavammin jatkuu sama meno, kun on ensiksi suuri esitys pidetty ja saatu toinen tyytyväiseksi. Tämä siis pettäjän näkökulmasta koska minä olen tehnyt niin. Ei todellakaan mikään loppunut. Sitä tuli vain varovaisemmaksi.
Minusta vaikuttaa hyvin selvältä, ettei ap:n mies aidosti kunnioita ja rakasta naistaan, eikä halua edes olla ap:n kanssa. Voi että, ap ansaitsisi ihmisen, joka aidosti välittää ja kohtelee kauniisti. Itse en olisi jäänyt tuon miehen kanssa yhteen petoksen jälkeen.
Kumppanini kasvanut henkisesti kypsemmäkai parisuhteessa vuosien saatossa

No onko se niin kypsä että sulla saa olla tunteita ja epävarmuuksia? Miksei sille voi sanoa että tuntuu pahalta ne kuvat sun facessa ja sieltä saa sen käsityksen että ootte yhä yhdessä. Ja tuntuu pahalta kun lupasit ihan itse että poistat kaikki kuvat ja se oli sulle iso juttu, mutta et poistanutkaan. Tuntuu nyt huonolta, haluaisin että kerrot miksi ne kuvat on sulla vielä ja tollai esillä.
On normaalia ja toivottavaa että molemmat saa ilmaista tunteitaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ihmettele, ettei teillä ole riitoja kun noin paljon välttelet riidanaiheita.
En ikinä voisi olla suhteessa, jossa en uskaltaisi avoimesti kertoa mielen päällä olevista asioista, vaikka ne olisivatkin typeriä tai ylireagointia. Läheiset ihmissuhteet yleensä perustuu avoimuudelle ja kommunikaatiolle.
Puhumme kyllä avoimesti ja voimme keskustellakin kiivaasti eriävistä mielipiteistä väitellen mutta kyseiset keskustelut rakentavia ja ilmapiiriä puhdistavia. Aikanaan exästä johtuneet riidat ajoivat miehen karjumaan ja paskomaan ovia hänen lähtiessä yöpymään muualle minun itkiessä tai saattoi olla yön yli kestänyttä mykkäkoulua. Tällaista ei enää mutta hänen exänsä ainoa aiheeltaan joka ajanut huonoon kommunikointiin. Viimeisestä riidasta häneen exäänsä liittyen kulunut kolme vuotta, silloin mies suuttui kun olin baari-illassa kertonut hänen ystävälleen joka läheinen mieheni exän kanssa syyn miksi en lämpene ajatukselle että viettäisin yhteisiä illanistujaisia miehen exän kanssa kun hänen kaverinsa sitä ehdotti. Mieheni ei olisi halunnut hänen ystävänsä tietävän exään liittyviä tapahtumia ja syytti minua siitä että menneiden paljastuttua hänen kaverinsa etääntyi kyseisen illanvieton jälkeen
-apSiis 7 vuotta tapahtuneen jälkeen kerroit miehen ystävälle miehesi muinoin pettäneen sinua? Ei ihme että suuttui, ei tällaisia juoruilla enää vuosien jälkeen toisen kavereille jos asia on käsitelty ja anteeksi annettu. Puhu miehelle suoraan jos on vielä käsiteltävää tai avaudu omille kavereille.
No eipä ollut hääppöinen kaveri jos tällaisesta suuttui. Thats dog älähts wich kaliks galaht.
Jos uskottomuutta on jo ekoina parisuhteen vuosina, kannattaa laittaa pillit pussiin. Ei lupaa mitään hyvää. Myöhemmin näin käydessä voi vielä olla toivoa mutta muuten veikkaisin kuviota, jossa mies on pitänyt sinusta kiinni koska olit vakituinen ja ex taas jo hänet jättänyt ja pelkkää hauskaa hakemassa.
Tämä on niin surullista kun uskotellaan asiat itselle parhain päin sen sijaan että etsittäisi joku jolle on oikeasti se ykkösvalinta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tarkemmin miettii tuota alkuperäistä kuvien poistamista niin sekin on aika tyypillistä manipulointia. Kun se dominoiva osapuoli jää kiinni ja pitäis osata pyytää anteeksi ja oikeesti kuulla ja ymmärtää petettyä ja kysyä ”mitä sä haluat, mitä sä toivot jatkossa”, niin aletaankin vetää sitä suurta omaa showta jolla hallitaan koko tilanne.
”No mitä sä haluat?! Haluatko että mä poistan sen mun elämästä, mä poistan kaikki kuvatkin, kato nyt KATSO kato mä poistan! Ja mitä muuta, mä hyppään katolta alas ootko sit tyytyväinen ootko!”.
Siis tehdään joku mukamas iso ele ja sillä hyvitellään kaikki. Ja ap aiemmin jo kirjoitti pariin otteeseen sävyyn ”pakotti katsomaan kun poisti kuvat” ja ”itkin itse vieressä”. Mistä tulee kuva ettei ap alunperinkään oo ollut tilannetta ohjaamassa vaan kaikki menee just ja tasan miten se mies haluaa. Ja jos ei mene niin se suuttuu. Asiasta ei saa edes puhua, vaikka se on koko suhteen yksi merkittävimmistä tapahtumista. Miestä ei saa loukata, mieheltä ei saa vaatia, ei saa painostaa.Sitähän se, että katso nyt kun pistät minut kärsimään. Manipulointia ja teatteria. Selän takana luultavammin jatkuu sama meno, kun on ensiksi suuri esitys pidetty ja saatu toinen tyytyväiseksi. Tämä siis pettäjän näkökulmasta koska minä olen tehnyt niin. Ei todellakaan mikään loppunut. Sitä tuli vain varovaisemmaksi.
Minusta vaikuttaa hyvin selvältä, ettei ap:n mies aidosti kunnioita ja rakasta naistaan, eikä halua edes olla ap:n kanssa. Voi että, ap ansaitsisi ihmisen, joka aidosti välittää ja kohtelee kauniisti. Itse en olisi jäänyt tuon miehen kanssa yhteen petoksen jälkeen.
Kumppanini kasvanut henkisesti kypsemmäkai parisuhteessa vuosien saatossa
-apNo onko se niin kypsä että sulla saa olla tunteita ja epävarmuuksia? Miksei sille voi sanoa että tuntuu pahalta ne kuvat sun facessa ja sieltä saa sen käsityksen että ootte yhä yhdessä. Ja tuntuu pahalta kun lupasit ihan itse että poistat kaikki kuvat ja se oli sulle iso juttu, mutta et poistanutkaan. Tuntuu nyt huonolta, haluaisin että kerrot miksi ne kuvat on sulla vielä ja tollai esillä.
On normaalia ja toivottavaa että molemmat saa ilmaista tunteitaan.
Samaa mieltä. Tuossa edellisillä sivuillahan oli selostusta, miten raivostui ja piti mykkäkoulua yms. epäkypsää. Jo se, että sinun pitää täällä tuntemattomien kanssa tätä pohtia sen sijaan, että uskaltaisit puhua miehellesi ilman pelkoa raivosta, kertoo paljon suhteestanne. Terveessä parisuhteessa ei pitäisi olla asioita, joista ei voi puhua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin vasta kaksi sivua, mutta nyt jo mietin, mitä kaikkea Ap, piilossa pidetty pikkuvaimo, ei saa omassa kodissaan ja parisuhteessaan tehdä. Ettei teatraalisia tempauksia ja hillittömiä raivareita harrastava mies ota kierroksia. Mitenhän lapset...
Perhe voi muuten hyvin ja onnellisesti. Mies on hyvä isä lapsille
-ap
Riittääkö sinulle, ap, että hän on hyvä isä? Etkö kaipaa hyvää parisuhdetta? Valitettavasti täytyy sanoa, että lapset huomaavat kyllä, jos vanhempien välillä ei ole kaikki ok. Myös sen hiljaisuuden ja ne sanat, joita ei sanota.
Kysy maltillisesti (älä syyllistä) mieheltäsi miksi Fb:ssä on romanttisia kuvia hänestä exänsä kanssa.
Hänen vastauksestaan ja reagoinnistaan voi päätellä jotain.
Muista, että sinä hänet lopulta sait ja hän on ollut rinnallasi monta vuotta. Luulisi sen exänkin jo menneen elämässään eteenpäin. Älä missään nimessä aliarvioi itseäsi ja muista myös, että sinä olet arvokas ja perustanut hänen kanssaan perheen.