Miehen ex somejulkaisuissa
Olen ollut puolisoni kanssa yhdessä reilu kymmenen vuotta. Meillä perhe perustettu ja nykyisin menee suhteessa hyvin. Parisuhteen ensimmäinen vuosi oli vuoristorataa miehen vuosien takaisen avopuolison tullessa suhteemme väliin kolmantena pyöränä. Tilanne eskaloitui lopulta sen verran likaiseksi heidän osalta että suhde oli hetken vaakalaudalla jonka johdosta mies lopulta pyyteettä ilmoitti poistavansa jokaikisen kuvan exästään koneeltaan ja halusi väkisin että katson kun hän poistelin otoksia tietokoneeltaan osoittaakseen että on tosissaan kanssani samalla kun itkin petettynä. Sen jälkeen suhteessamme alkoi uusi luku ja avoliittomme alkoi voida paremmin. Kuvien poistotilanteesta kulunut kohta kymmenen vuotta mutta muistan yhä kuin eilisen kuinka mies kiinni jäätyään lopetti väitteen että ovat "vain ystäviä", kertoi mitä selkäni takana tehneet ja lopetti kuvien poiston jälkeen naiseen yhteydenpidon.
En ole Facebookissa ollut koskaan käyttäjänä mutta mies on ja viikonloppuna hän esitteli nuoruuskuviaan facebookista. Hän ei ole julkaissut perheestämme kuvia ja pitää somen suhteen nykyisin hiljaisuutta. Hänen esitellessä facebook-profiiliaan osui silmään se että hänellä oli satojen fb-kamujen jakoon pistetty lukuisia kuvia hänestä kyseisen exän kanssa. Kuvia jossa esim. Exä hänen kainalossaan tai ovat toisiinsa kietoutuneina sylikkäin. Profiilista olisi voinut saada kuvan että hän yhä parisuhteessa kyseisen naisen kanssa.
Koen tilanteen vaivaannuttavana menneistä johtuen. Hänhän halusi tehdä ison numeron aikanaan vaatien minua katsomaan kuinka hän poistaa kaikki kuvat kyseisestä exästään pelastaakseen avoliittomme jäätyään kiinni. Ja vielä vuosien jälkeen hänellä somessa kaikkien nähtävillä estradipaikalla romanttisia yhteiskuvia exänsä kanssa. Meistä sen sijaan ei ainuttakaan parisuhdekuvajulkaisua jolloin hänen profiilinsa parisuhteessa-merkintä johon ei merkattu että kenen kanssa yhdessä (kun en ole itse fb-käyttäjä) voisi saada monet olettamaan hänen olevan suhteessa yhäkin kyseisen naisen kanssa.
Mitä mieltä olette tässä tilanteessa siitä että miehellä yhteiskuvia somessa kaikille jaossa mutta jotka salannut puolisoltaan?
Menneen takia tilanne vaivaa minua ja toivoisin laajempaa perspektiiviä tähän etten ylireagoi liiaksi. En tiedä kehkeytyisikö riita jos muistuttaisin miestä siitä että väitti poistaneen jokaisen kuvan exästään.
Kiitos etukäteen asiallisista vastauksista
Kommentit (425)
Vierailija kirjoitti:
Minun on pakko kysyä, että mitkä miehesi nimikirjaimet ovat? Seurustelin nimittäin nuorena juuri tuollaisen miehen kanssa, tai no silloin pojan. Hän teki täysin samoin, vaati minua katsomaan kun poisti kuvat, viestit, numerot ja kaikki, kun jäi kiinni pettämisestä exänsä kanssa. Exä ei merkinnyt yhtään mitään, halusi olla minun kanssani jne.
Vaikka miehesi ei olisi sama kaveri, koska tällaisia on varmasti paljon, tulee hän sinua pettämään uudelleenkin. Niin käy aina ja luultavasti hän on sinua pettänyt tuon(kin) jälkeen. Ehkä exänsä kanssa, ehkä jonkun muun, mutta selvästi hän ainakin on vielä kiinni exässään. Vaikka ei ole kiva sanoa tätä, sinun pitäisi erota, voit itse vain tuossa suhteessä äärettömän huonosti ja minusta kuulostaa siltä, että mies pitää sinua vain varalla. Varalla siihen asti, että ex ottaa hänet takaisin tai hän pettää sinua naisen kanssa, johon sinut sitten haluaa vaihtaa. Tuollaiset miehet eivät muutu, ikinä.
Pitää erota, koska miehellä on 10 vuotta vanhoja fb-kuvia exästä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ihmettele, ettei teillä ole riitoja kun noin paljon välttelet riidanaiheita.
En ikinä voisi olla suhteessa, jossa en uskaltaisi avoimesti kertoa mielen päällä olevista asioista, vaikka ne olisivatkin typeriä tai ylireagointia. Läheiset ihmissuhteet yleensä perustuu avoimuudelle ja kommunikaatiolle.
Puhumme kyllä avoimesti ja voimme keskustellakin kiivaasti eriävistä mielipiteistä väitellen mutta kyseiset keskustelut rakentavia ja ilmapiiriä puhdistavia. Aikanaan exästä johtuneet riidat ajoivat miehen karjumaan ja paskomaan ovia hänen lähtiessä yöpymään muualle minun itkiessä tai saattoi olla yön yli kestänyttä mykkäkoulua. Tällaista ei enää mutta hänen exänsä ainoa aiheeltaan joka ajanut huonoon kommunikointiin. Viimeisestä riidasta häneen exäänsä liittyen kulunut kolme vuotta, silloin mies suuttui kun olin baari-illassa kertonut hänen ystävälleen joka läheinen mieheni exän kanssa syyn miksi en lämpene ajatukselle että viettäisin yhteisiä illanistujaisia miehen exän kanssa kun hänen kaverinsa sitä ehdotti. Mieheni ei olisi halunnut hänen ystävänsä tietävän exään liittyviä tapahtumia ja syytti minua siitä että menneiden paljastuttua hänen kaverinsa etääntyi kyseisen illanvieton jälkeen
-ap
En kommentoi nyt tuohon kuva-asiaan yhtään mitään (vaikka siihenkin minulla olisi sanottavaa) mutta minusta kaikkein epäilyttävintä on, että eksästä puhuminen ja kaikki eksään liittyvä aiheuttaa noin vahvoja tunteita miehessä. Minusta, jos mies olisi täysin sujut menneisyytensä kanssa, sen puhumisen ei pitäisi aiheuttaa mitään raivokohtauksia. Se saa miettimään, että miksi mies on kuin tökitty muurhaispesä, kun tämä kyseinen eksä tulee millään tavalla esiin.
Varsinkin kun tämän kyseisen eksän kanssa on petetty aloittajaa. Se vaivaisi minua. Jos mies on pettänyt, ja aloittaja haluaa tunteistaan puhua, niin miehen pitäisi jaksaa keskustella vaikka kuinka monta kertaa. Jos oikeasti rakastaa toista, niin ei silloin raivostuta vaan keskustellaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ihmettele, ettei teillä ole riitoja kun noin paljon välttelet riidanaiheita.
En ikinä voisi olla suhteessa, jossa en uskaltaisi avoimesti kertoa mielen päällä olevista asioista, vaikka ne olisivatkin typeriä tai ylireagointia. Läheiset ihmissuhteet yleensä perustuu avoimuudelle ja kommunikaatiolle.
Puhumme kyllä avoimesti ja voimme keskustellakin kiivaasti eriävistä mielipiteistä väitellen mutta kyseiset keskustelut rakentavia ja ilmapiiriä puhdistavia. Aikanaan exästä johtuneet riidat ajoivat miehen karjumaan ja paskomaan ovia hänen lähtiessä yöpymään muualle minun itkiessä tai saattoi olla yön yli kestänyttä mykkäkoulua. Tällaista ei enää mutta hänen exänsä ainoa aiheeltaan joka ajanut huonoon kommunikointiin. Viimeisestä riidasta häneen exäänsä liittyen kulunut kolme vuotta, silloin mies suuttui kun olin baari-illassa kertonut hänen ystävälleen joka läheinen mieheni exän kanssa syyn miksi en lämpene ajatukselle että viettäisin yhteisiä illanistujaisia miehen exän kanssa kun hänen kaverinsa sitä ehdotti. Mieheni ei olisi halunnut hänen ystävänsä tietävän exään liittyviä tapahtumia ja syytti minua siitä että menneiden paljastuttua hänen kaverinsa etääntyi kyseisen illanvieton jälkeen
-apEn kommentoi nyt tuohon kuva-asiaan yhtään mitään (vaikka siihenkin minulla olisi sanottavaa) mutta minusta kaikkein epäilyttävintä on, että eksästä puhuminen ja kaikki eksään liittyvä aiheuttaa noin vahvoja tunteita miehessä. Minusta, jos mies olisi täysin sujut menneisyytensä kanssa, sen puhumisen ei pitäisi aiheuttaa mitään raivokohtauksia. Se saa miettimään, että miksi mies on kuin tökitty muurhaispesä, kun tämä kyseinen eksä tulee millään tavalla esiin.
Varsinkin kun tämän kyseisen eksän kanssa on petetty aloittajaa. Se vaivaisi minua. Jos mies on pettänyt, ja aloittaja haluaa tunteistaan puhua, niin miehen pitäisi jaksaa keskustella vaikka kuinka monta kertaa. Jos oikeasti rakastaa toista, niin ei silloin raivostuta vaan keskustellaan.
Sekin voi olla, että miestä hävettää tuo pettäminen niin paljon, ettei siedä, että asiaa puidaan ja onhan se raivostuttavaa, jos jankataan vanhoja asioita, joista on saanut jo anteeksi. Tai sitten miehellä on jotain tunteita vielä exää kohtaan...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun on pakko kysyä, että mitkä miehesi nimikirjaimet ovat? Seurustelin nimittäin nuorena juuri tuollaisen miehen kanssa, tai no silloin pojan. Hän teki täysin samoin, vaati minua katsomaan kun poisti kuvat, viestit, numerot ja kaikki, kun jäi kiinni pettämisestä exänsä kanssa. Exä ei merkinnyt yhtään mitään, halusi olla minun kanssani jne.
Vaikka miehesi ei olisi sama kaveri, koska tällaisia on varmasti paljon, tulee hän sinua pettämään uudelleenkin. Niin käy aina ja luultavasti hän on sinua pettänyt tuon(kin) jälkeen. Ehkä exänsä kanssa, ehkä jonkun muun, mutta selvästi hän ainakin on vielä kiinni exässään. Vaikka ei ole kiva sanoa tätä, sinun pitäisi erota, voit itse vain tuossa suhteessä äärettömän huonosti ja minusta kuulostaa siltä, että mies pitää sinua vain varalla. Varalla siihen asti, että ex ottaa hänet takaisin tai hän pettää sinua naisen kanssa, johon sinut sitten haluaa vaihtaa. Tuollaiset miehet eivät muutu, ikinä.
Pitää erota, koska miehellä on 10 vuotta vanhoja fb-kuvia exästä...
Ei, vaan siksi, että aloittajaa on jo petetty tämän exän kanssa. Tästä exästä ei saa puhua, ettei mies suutu ja sitten mies vielä säilyttelee romanttisia yhteiskuvia piilossa Facebookissa, jossa aloittaja ei niitä näe.
Nämä kaikki viittaavat vain siihen, että mies joko pettää yhä exän kanssa, tai odottaa tilaisuutta siihen tai odottaa exän ottavan hänet takaisin. Se ainakin on aivan varma, että ainoaksi pettämiseksi tuo ei ole jäänyt.
Ap jos lohduttaa, minä olen ollut mieheni kanssa noin 10 vuotta ja edelleen välillä FB:iin putkahtelee miehen ja hänen ex-vaimonsa yhteisten ystävien jakamia kuvia, joihin on tägätty sekä mieheni että hänen exänsä. Minulla ei ole mitään tekemistä mieheni ja hänen exänsä eron kanssa, mutta osa etenkin tuon exän kanssa läheisemmistä ystävistä ei hyväksy meidän suhdetta, joten yrittävät erilaisin tavoin tuoda heidän yhteistä menneisyyttään esille.
Sinuna ottaisin kuvat rauhallisesti mutta jämäkästi esille ja kertoisin, miltä asia minusta tuntuu. Syyttelemättä, omia fiiliksiäsi kuvaillen.
Vanhoja valokuvia on turha lähteä sen enempää vatvomaan, ne kuvaavat silloista todellisuutta eli ovat osa miehesi historiaa. Tämä todellisuus ei muutu, vaikka kuvat poistettaisiin. Faceen ladattuja vanhoja kuvia ei kukaan oikeasti katsele, joten mikään iso ongelma tämän ei pitäisi olla.
Jos haluat, voit pyytää miestä laittamaan teistä jonkun kivan yhteiskuvan faceen ja näin päivittämään kuva-albuminsa vastaamaan nykytilannetta. Mutta älä lähde vaatimaan vanhojen kuvien poistamista, se on ihan turhaa miehen elämän kontrollointia.
Oikeesti? Jotkut vanhat kuvat naamakirjassa saa sinut pois tolaltaan? Jos kuvat on ladattu kauan aikaa sitten eikä ukko ole aktiivinen käyttäjä niin anna olla. Se mitä normaali elämässä tapahtuu on miljoona kertaa tärkeämpää kuin se mitä facebookissa tapahtuu.
Vierailija kirjoitti:
Ap jos lohduttaa, minä olen ollut mieheni kanssa noin 10 vuotta ja edelleen välillä FB:iin putkahtelee miehen ja hänen ex-vaimonsa yhteisten ystävien jakamia kuvia, joihin on tägätty sekä mieheni että hänen exänsä. Minulla ei ole mitään tekemistä mieheni ja hänen exänsä eron kanssa, mutta osa etenkin tuon exän kanssa läheisemmistä ystävistä ei hyväksy meidän suhdetta, joten yrittävät erilaisin tavoin tuoda heidän yhteistä menneisyyttään esille.
Sinuna ottaisin kuvat rauhallisesti mutta jämäkästi esille ja kertoisin, miltä asia minusta tuntuu. Syyttelemättä, omia fiiliksiäsi kuvaillen.
Mitä v*ttua, minkä ikäisiä oikein olette? :D onneksi teini-iän jälkeen ei ole ollut mitään erosta katkeria ystäviä... Exät nyt voi olla, mutta se, että ystävät tekevät kiusaa kuulostaa niin uskomattomalta...
Aloittajaa ei harmita kuvat eksästä facebookissa, vaan se, että hänestä ja miehestä siellä ei ole kuvia. Mies ei sellaisia tahdo laittaa ja ap on niin tyhmä, ettei ymmärrä miksei......
Mielestäni todella törkeää sinua ja perhettäsi kohtaan! Ihankun teitä ei olisi ja hän on jäänyt menneisiin jumiin.
Sinuna kirjautuisin facebookiin, ja laittaisin kaveripyynnön miehelle, suhdestatuksen näkyville ja alkaisin lisäilemään perhekuvia johon täggäisin miehen. Ja hänen olisi turha selitellä että haluaa pitää yksityisasiat pois somesta, kerta on vanhoja kuvia edellisestä suhteesta vielä nähtävillä.
Riitaa tulee varmasti koska mies tietää että toimii väärin ja todennäköisesti koittaa suuttumalla saada sinut perääntymään ja tuntemaan itsesi tyhmäksi ja turhasta nipottajaksi. Mutta kyllä sinulla on aihetta olla asiasta tuohtunut.
Kerro miten kävi jos lisäät itsesi feissariin, ja tsemppiä <3
Vierailija kirjoitti:
Vanhoja valokuvia on turha lähteä sen enempää vatvomaan, ne kuvaavat silloista todellisuutta eli ovat osa miehesi historiaa. Tämä todellisuus ei muutu, vaikka kuvat poistettaisiin. Faceen ladattuja vanhoja kuvia ei kukaan oikeasti katsele, joten mikään iso ongelma tämän ei pitäisi olla.
Jos haluat, voit pyytää miestä laittamaan teistä jonkun kivan yhteiskuvan faceen ja näin päivittämään kuva-albuminsa vastaamaan nykytilannetta. Mutta älä lähde vaatimaan vanhojen kuvien poistamista, se on ihan turhaa miehen elämän kontrollointia.
Laittaisi edes kuvat yksityiseksi satojen jakelujen sijaan
Vierailija kirjoitti:
Aloittajaa ei harmita kuvat eksästä facebookissa, vaan se, että hänestä ja miehestä siellä ei ole kuvia. Mies ei sellaisia tahdo laittaa ja ap on niin tyhmä, ettei ymmärrä miksei......
Jos olisin haluamalla halunnut yhteiskuvia parisuhteesta me Facebookin se tuskin olisi miehelleni ongelma. En mä tarvetta sellaista pyytää
-ap
Huono provo. Ap satuilee koko ajan uusia asioita puhuen itseään pussiin. Ei jatkoon 0/5
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap jos lohduttaa, minä olen ollut mieheni kanssa noin 10 vuotta ja edelleen välillä FB:iin putkahtelee miehen ja hänen ex-vaimonsa yhteisten ystävien jakamia kuvia, joihin on tägätty sekä mieheni että hänen exänsä. Minulla ei ole mitään tekemistä mieheni ja hänen exänsä eron kanssa, mutta osa etenkin tuon exän kanssa läheisemmistä ystävistä ei hyväksy meidän suhdetta, joten yrittävät erilaisin tavoin tuoda heidän yhteistä menneisyyttään esille.
Sinuna ottaisin kuvat rauhallisesti mutta jämäkästi esille ja kertoisin, miltä asia minusta tuntuu. Syyttelemättä, omia fiiliksiäsi kuvaillen.
Mitä v*ttua, minkä ikäisiä oikein olette? :D onneksi teini-iän jälkeen ei ole ollut mitään erosta katkeria ystäviä... Exät nyt voi olla, mutta se, että ystävät tekevät kiusaa kuulostaa niin uskomattomalta...
Toki minuakin on harmittanut miten joitakin ystäviäni on suhteissaan kohdeltu ja on petetty ja jätetty, mutta eipä ole tullut mieleenkään tehdä ystävieni exille mitään kiusaa, vaikka heidänkin kanssa olin paljon tekemisissä silloin, kun olivat yhdessä... Olen vaan jättänyt nuo m*lkut omaan arvoonsa enkä ole missään tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
Huono provo. Ap satuilee koko ajan uusia asioita puhuen itseään pussiin. Ei jatkoon 0/5
Ei provo, yhäkin kaikki asialliset vastaukset tervetulleita
-ap
Mitä tuossa on epäselvää? Mies on selkeästi edelleen suhteessa eksäänsä ja tuo temppu oli vain keino saada sinut jäämään. Eroaisin, koska en tasan katselisi tuollaista meininkiä.
Mikä ap sinun ongelmasi sitten on, jos et ole mustasukkainen, et epäile miestäsi mistään, et halua, että sinua "esitellään" miehen fb:ssä jne.? Jos et olisi mustis tai luottaisit mieheesi 100 %, niin et näkisi vaivaa mistään yli 10 vuoden takaisista kuvista.
Vierailija kirjoitti:
Vanhoja valokuvia on turha lähteä sen enempää vatvomaan, ne kuvaavat silloista todellisuutta eli ovat osa miehesi historiaa. Tämä todellisuus ei muutu, vaikka kuvat poistettaisiin. Faceen ladattuja vanhoja kuvia ei kukaan oikeasti katsele, joten mikään iso ongelma tämän ei pitäisi olla.
Jos haluat, voit pyytää miestä laittamaan teistä jonkun kivan yhteiskuvan faceen ja näin päivittämään kuva-albuminsa vastaamaan nykytilannetta. Mutta älä lähde vaatimaan vanhojen kuvien poistamista, se on ihan turhaa miehen elämän kontrollointia.
Tämä on sellaisen ihmisen kommentti, jolla ei ole mitään kokemusta pitkäaikaisesta henkisestä väkivallasta ja miten se ilmenee somesta.
Enemmän mua vaivaisi se, ettei musta olisi kymmenen vuoden jälkeen kuvia puolison facesssa. Oletko sellainen kontrollifriikki, joka ei anna julkaista itsestään kuvia?