Miehen ex somejulkaisuissa
Olen ollut puolisoni kanssa yhdessä reilu kymmenen vuotta. Meillä perhe perustettu ja nykyisin menee suhteessa hyvin. Parisuhteen ensimmäinen vuosi oli vuoristorataa miehen vuosien takaisen avopuolison tullessa suhteemme väliin kolmantena pyöränä. Tilanne eskaloitui lopulta sen verran likaiseksi heidän osalta että suhde oli hetken vaakalaudalla jonka johdosta mies lopulta pyyteettä ilmoitti poistavansa jokaikisen kuvan exästään koneeltaan ja halusi väkisin että katson kun hän poistelin otoksia tietokoneeltaan osoittaakseen että on tosissaan kanssani samalla kun itkin petettynä. Sen jälkeen suhteessamme alkoi uusi luku ja avoliittomme alkoi voida paremmin. Kuvien poistotilanteesta kulunut kohta kymmenen vuotta mutta muistan yhä kuin eilisen kuinka mies kiinni jäätyään lopetti väitteen että ovat "vain ystäviä", kertoi mitä selkäni takana tehneet ja lopetti kuvien poiston jälkeen naiseen yhteydenpidon.
En ole Facebookissa ollut koskaan käyttäjänä mutta mies on ja viikonloppuna hän esitteli nuoruuskuviaan facebookista. Hän ei ole julkaissut perheestämme kuvia ja pitää somen suhteen nykyisin hiljaisuutta. Hänen esitellessä facebook-profiiliaan osui silmään se että hänellä oli satojen fb-kamujen jakoon pistetty lukuisia kuvia hänestä kyseisen exän kanssa. Kuvia jossa esim. Exä hänen kainalossaan tai ovat toisiinsa kietoutuneina sylikkäin. Profiilista olisi voinut saada kuvan että hän yhä parisuhteessa kyseisen naisen kanssa.
Koen tilanteen vaivaannuttavana menneistä johtuen. Hänhän halusi tehdä ison numeron aikanaan vaatien minua katsomaan kuinka hän poistaa kaikki kuvat kyseisestä exästään pelastaakseen avoliittomme jäätyään kiinni. Ja vielä vuosien jälkeen hänellä somessa kaikkien nähtävillä estradipaikalla romanttisia yhteiskuvia exänsä kanssa. Meistä sen sijaan ei ainuttakaan parisuhdekuvajulkaisua jolloin hänen profiilinsa parisuhteessa-merkintä johon ei merkattu että kenen kanssa yhdessä (kun en ole itse fb-käyttäjä) voisi saada monet olettamaan hänen olevan suhteessa yhäkin kyseisen naisen kanssa.
Mitä mieltä olette tässä tilanteessa siitä että miehellä yhteiskuvia somessa kaikille jaossa mutta jotka salannut puolisoltaan?
Menneen takia tilanne vaivaa minua ja toivoisin laajempaa perspektiiviä tähän etten ylireagoi liiaksi. En tiedä kehkeytyisikö riita jos muistuttaisin miestä siitä että väitti poistaneen jokaisen kuvan exästään.
Kiitos etukäteen asiallisista vastauksista
Kommentit (425)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin vasta kaksi sivua, mutta nyt jo mietin, mitä kaikkea Ap, piilossa pidetty pikkuvaimo, ei saa omassa kodissaan ja parisuhteessaan tehdä. Ettei teatraalisia tempauksia ja hillittömiä raivareita harrastava mies ota kierroksia. Mitenhän lapset...
Perhe voi muuten hyvin ja onnellisesti. Mies on hyvä isä lapsille
-apRiittääkö sinulle, ap, että hän on hyvä isä? Etkö kaipaa hyvää parisuhdetta? Valitettavasti täytyy sanoa, että lapset huomaavat kyllä, jos vanhempien välillä ei ole kaikki ok. Myös sen hiljaisuuden ja ne sanat, joita ei sanota.
Sen lisäksi että hyvä isä lapsillemme on tärkeää olla hyvä kumppani. Ja mies onkin nykyisin asetuttua aloilleen
-apJotenkin tuntuu, että ap vähän kierrellen kommentoi tähän kysymykseen. Mies on asettunut aloilleen, mutta onko rakastava ja kunnioittava ja sinua huomioiva kumppani?
Olen aiemmin laittanut tänne että mies sanoo rakastavansa. Pitkin viikkoa myös huomioi esim. kokkaamalla ja hieromalla. En ole nähnyt syytä kyseenalaistaa onko hän nykyisin kanssani tosissaan
-ap
Minulle nousee rivien välistä sellainen tunne, että et itsekään aidosti usko tuohon. Mitä itse tunnet kumppaniasi kohtaan ja tunnetko, että hän aidosti rakastaa ja kunnioittaa sinua? Ei siis järkeilyä ja asioiden listausta, vaan tunteita ja intuitiota. Mitä vaistosi sanoo sinulle, jos olet itsellesi täysin rehellinen?
Minustakin tää koko juttu kuulostaa henkiseltä väkivallalta ja manipuloinnilta. Kokemuksesta voin sanoa, että se tulee pahenemaan ja mies tulee pettämään uudestaan, ellei ole koko ajan pettänyt. Tuo raivoaminen kun yritit asiasta puhua on yksi merkki siitä että pettäminen jatkui. Myöskin kuvien näyttäminen sun edessä oli sitä sun testaamista, että sanotko jotakin, jos olisit siinä jotain sanonut, olisi mies varmasti kääntänyt koko jutun sua vastaan, haukkunut mustasukkaiseksi sun muuta. Testaapas itse, kysy siltä noista kuvista ja katso miten se reagoi.
Tässä on nyt käynyt niin, että mies on esitellyt nuoruudenkuviaan ap:lle tarkoituksella, alitajuisesti toivoen jäävänsä kiinni. Näinhän pitkään feikanneet ja manipuloivat ihmiset tekevät, elleivät ole täysiä psykopaatteja. Eli järjestävät oman kiinnijäämisensä, kirjaimellisesti läväyttävät sen toisen naamalle ja antavat toisen tehdä omat johtopäätöksensä. Ap on sen tajunnut, koska on kuvista vaivaantunut. Ikävä juttu tässä on se, että mies ei ole riittävän kypsä myöntämään vuosikymmentä kestänyttä veivaamistaan, vaan kunnon manipuloijan tapaan suuttuu ja hyökkää ap:ta vastaan. Toki on mahdollista järkeillä, kuten tässäkin ketjussa on tehty kymmenen sivun verran, että ne ovat vain nuoruuskuvia eikä niillä ole mitään merkitystä, ja tästä juuri manipuloijan tunnistaa. Syy on aina toisessa. Selvästi ap pelkää miehensä reaktiota ja pelolla hallitseminen on hyvin tyypillistä, kuten myös kelat siitä "ylireagoinko minä", "onko minussa jotain vikaa", "miksi mietin tällaisia vaikka toinen on niin ihana" jne. Manipuloija saa uhrinsa syyttämään itseään ja vaikenemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin vasta kaksi sivua, mutta nyt jo mietin, mitä kaikkea Ap, piilossa pidetty pikkuvaimo, ei saa omassa kodissaan ja parisuhteessaan tehdä. Ettei teatraalisia tempauksia ja hillittömiä raivareita harrastava mies ota kierroksia. Mitenhän lapset...
Perhe voi muuten hyvin ja onnellisesti. Mies on hyvä isä lapsille
-apRiittääkö sinulle, ap, että hän on hyvä isä? Etkö kaipaa hyvää parisuhdetta? Valitettavasti täytyy sanoa, että lapset huomaavat kyllä, jos vanhempien välillä ei ole kaikki ok. Myös sen hiljaisuuden ja ne sanat, joita ei sanota.
Sen lisäksi että hyvä isä lapsillemme on tärkeää olla hyvä kumppani. Ja mies onkin nykyisin asetuttua aloilleen
-apJotenkin tuntuu, että ap vähän kierrellen kommentoi tähän kysymykseen. Mies on asettunut aloilleen, mutta onko rakastava ja kunnioittava ja sinua huomioiva kumppani?
Koen että mieheni teoillaan ja sanoillaan kaikkea tätä. Fb kuvat ainoa poikkeus tässä elämänvaiheessamme
-ap
on syytä olla vihainen ja mustasukkainen vanhoista jutuista. Jos vaikka vanhat himot herää
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin vasta kaksi sivua, mutta nyt jo mietin, mitä kaikkea Ap, piilossa pidetty pikkuvaimo, ei saa omassa kodissaan ja parisuhteessaan tehdä. Ettei teatraalisia tempauksia ja hillittömiä raivareita harrastava mies ota kierroksia. Mitenhän lapset...
Perhe voi muuten hyvin ja onnellisesti. Mies on hyvä isä lapsille
-apRiittääkö sinulle, ap, että hän on hyvä isä? Etkö kaipaa hyvää parisuhdetta? Valitettavasti täytyy sanoa, että lapset huomaavat kyllä, jos vanhempien välillä ei ole kaikki ok. Myös sen hiljaisuuden ja ne sanat, joita ei sanota.
Sen lisäksi että hyvä isä lapsillemme on tärkeää olla hyvä kumppani. Ja mies onkin nykyisin asetuttua aloilleen
-apJotenkin tuntuu, että ap vähän kierrellen kommentoi tähän kysymykseen. Mies on asettunut aloilleen, mutta onko rakastava ja kunnioittava ja sinua huomioiva kumppani?
Olen aiemmin laittanut tänne että mies sanoo rakastavansa. Pitkin viikkoa myös huomioi esim. kokkaamalla ja hieromalla. En ole nähnyt syytä kyseenalaistaa onko hän nykyisin kanssani tosissaan
-apMinulle nousee rivien välistä sellainen tunne, että et itsekään aidosti usko tuohon. Mitä itse tunnet kumppaniasi kohtaan ja tunnetko, että hän aidosti rakastaa ja kunnioittaa sinua? Ei siis järkeilyä ja asioiden listausta, vaan tunteita ja intuitiota. Mitä vaistosi sanoo sinulle, jos olet itsellesi täysin rehellinen?
Rakastan miestäni ja hänkin myös sanoo samoin ja omistautunut ja läsnä perheen kanssa. Kyseinen exä ollut toisen miehen kanssa suhteessa useamman vuoden
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin vasta kaksi sivua, mutta nyt jo mietin, mitä kaikkea Ap, piilossa pidetty pikkuvaimo, ei saa omassa kodissaan ja parisuhteessaan tehdä. Ettei teatraalisia tempauksia ja hillittömiä raivareita harrastava mies ota kierroksia. Mitenhän lapset...
Perhe voi muuten hyvin ja onnellisesti. Mies on hyvä isä lapsille
-apRiittääkö sinulle, ap, että hän on hyvä isä? Etkö kaipaa hyvää parisuhdetta? Valitettavasti täytyy sanoa, että lapset huomaavat kyllä, jos vanhempien välillä ei ole kaikki ok. Myös sen hiljaisuuden ja ne sanat, joita ei sanota.
Sen lisäksi että hyvä isä lapsillemme on tärkeää olla hyvä kumppani. Ja mies onkin nykyisin asetuttua aloilleen
-apJotenkin tuntuu, että ap vähän kierrellen kommentoi tähän kysymykseen. Mies on asettunut aloilleen, mutta onko rakastava ja kunnioittava ja sinua huomioiva kumppani?
Olen aiemmin laittanut tänne että mies sanoo rakastavansa. Pitkin viikkoa myös huomioi esim. kokkaamalla ja hieromalla. En ole nähnyt syytä kyseenalaistaa onko hän nykyisin kanssani tosissaan
-apMun ex-mies sanoi rakastavansa, hoki miten tykkää minusta ja "sydän, sydän" sanaa hoki kun näki minut töllä hereillä. Hieroi, hieroi jalkojani, otti minut vakavaan puhutteluun kaakaokupin kanssa laittaen joululaulut soimaan taustalla ja halusi vakavissaan sanoa miten haluaa viettää joulun kanssani. Joku muu olisi otettu, itse en, koska sen teatterin taustalla oli tismalleen samantyylinen henkisen väkivallan ja sairaiden asetelmien pohjavire, mikä ei hellittänyt. Mies petti minua kenen kanssa pystyi, kirjoitteli toisille naisille ja yritti järjestää kilpailutuksia, mutta mikä pettymys kun en mennyt niihin mukaan.
Ap, herää.
10 vuoden jälkeen vielä hieroskelua ym. suhteessa. Miehet ei tee tuollaista muuta kuin silloin kun pettää. Hakee sen energian sieltä sivusuhteesta ja sitten jaksaa kotonakin esittää.
Av-logiikka kukoistaa: jos miehesi hieroo sinua kymmenen vuoden jälkeenkin hän pettää sinua, jätä se sika!

Luotan ettei mieheni enää pettäisi. Vanha suola iski suhteen alussa mutta jatkoi eteenpäin. Edellisen seurustelukumppanini kohdalla en voisi samaan luottaa joka petti yhden sijaan vähintään viiden ihmisen kanssa

10 vuoden jälkeen ei parisuhteessa juuri muuta sanota kuin heipat toiselle. Miehet ei jaksa pitää yllä yritystä ensimmäistä vuotta pidemmälle jos sitäkään. Yleensä se loppuu siihen kun osoite on sama. Jos toiminta jatkuu 10 vuotta niin kyllä se on merkki, ihan useamman pettäjän kun tiedän, niin parhaat suhteet on olleet niillä ne, kun saa painaa vieraissa niin paljon kuin sielu sietää eikä kotona vaimo tiedä mitään. Pysyy se kiinnostus vaimossakin kun se on yksi nainen muiden joukossa.

On teillä paskat suhteet jos ei muuta sanota kuin heipat
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin vasta kaksi sivua, mutta nyt jo mietin, mitä kaikkea Ap, piilossa pidetty pikkuvaimo, ei saa omassa kodissaan ja parisuhteessaan tehdä. Ettei teatraalisia tempauksia ja hillittömiä raivareita harrastava mies ota kierroksia. Mitenhän lapset...
Perhe voi muuten hyvin ja onnellisesti. Mies on hyvä isä lapsille
-apRiittääkö sinulle, ap, että hän on hyvä isä? Etkö kaipaa hyvää parisuhdetta? Valitettavasti täytyy sanoa, että lapset huomaavat kyllä, jos vanhempien välillä ei ole kaikki ok. Myös sen hiljaisuuden ja ne sanat, joita ei sanota.
Sen lisäksi että hyvä isä lapsillemme on tärkeää olla hyvä kumppani. Ja mies onkin nykyisin asetuttua aloilleen
-apJotenkin tuntuu, että ap vähän kierrellen kommentoi tähän kysymykseen. Mies on asettunut aloilleen, mutta onko rakastava ja kunnioittava ja sinua huomioiva kumppani?
Olen aiemmin laittanut tänne että mies sanoo rakastavansa. Pitkin viikkoa myös huomioi esim. kokkaamalla ja hieromalla. En ole nähnyt syytä kyseenalaistaa onko hän nykyisin kanssani tosissaan
-apMun ex-mies sanoi rakastavansa, hoki miten tykkää minusta ja "sydän, sydän" sanaa hoki kun näki minut töllä hereillä. Hieroi, hieroi jalkojani, otti minut vakavaan puhutteluun kaakaokupin kanssa laittaen joululaulut soimaan taustalla ja halusi vakavissaan sanoa miten haluaa viettää joulun kanssani. Joku muu olisi otettu, itse en, koska sen teatterin taustalla oli tismalleen samantyylinen henkisen väkivallan ja sairaiden asetelmien pohjavire, mikä ei hellittänyt. Mies petti minua kenen kanssa pystyi, kirjoitteli toisille naisille ja yritti järjestää kilpailutuksia, mutta mikä pettymys kun en mennyt niihin mukaan.
Ap, herää.
Luotan ettei mieheni enää pettäisi. Vanha suola iski suhteen alussa mutta jatkoi eteenpäin. Edellisen seurustelukumppanini kohdalla en voisi samaan luottaa joka petti yhden sijaan vähintään viiden ihmisen kanssa
-ap
No jos mies on nyt sulle niin täydellinen kuten väität, niin miksi täällä kirjoittelet. Jatka vaan elämää miehesi kanssa.

Mistä tiedät kun se ei suostunut puhumaan aiheesta? Minne se meni kun se lähti ovet paukkuen ulos ettei se vaan mennyt sen toisen naisen luokse yötä viettämään?

-apMistä tiedät kun se ei suostunut puhumaan aiheesta? Minne se meni kun se lähti ovet paukkuen ulos ettei se vaan mennyt sen toisen naisen luokse yötä viettämään?
Hän meni tuolloin yöksi äidilleen, olen läheisissä väleissä anopin kanssa
-ap
Vierailija kirjoitti:
Jokin tässä ei nyt täsmää.
Jep... "Meillä on täydellinen suhde mutta kun eksän kuvat Facessa häiritsee mutta en haluu vaatia poistamaan mutta ois kiva jos minusta olisi siellä kuvia mutta en halua jakaa itsestäni juttuja somessa mutta häiritsee kun fb-kaveri ei tiennyt kuka olen mutta en oleta että kaikki 750 fb-kaveria minut tietää mutta miksi mies ei halua minua mainostaa mutta en vaadi tätä myöskään mutta haluan että kaikki tietää meidän olevan suhteessa mutta mieluiten silleen ettei mua mainosteta somessa mutta mies poisti kaikki eksän kuvat koneelta suurieleisesti mutta ei Fbstä vaikka nämä ovat kaksi eri asiaa mutta ei mua eksä kiinnosta en halua esittää kaveria mutta silti harmittaa kaikki mutta mies petti silti eksän kanssa mutta anteeksi on annettu mutta silti harmittaa historia mutta mies on täydellinen ja ihana mutta ei osaa kontrolloida vihaansa mutta en minä halua turhasta riidellä mutta kun nämä luvat häiritsee mutta pelkään miehen reaktiota mutta kyllä tästä haluan puhua mutta kun mies on täydellinen ja suhde kukoistaa ja te ette vaan ymmärrä.
Tälleen lyhyesti kiteytettynä viimeisen 10 sivun viestit APlta😂

Jos olisit lukenut oikeasti koko ketjun tietäisit etten koe tarpeelliseksi parisuhde kuvia itsestånikään someen. Enkä koe tarpeelliseksi mainostaa suhdettamme. Se ei häiritse että joku miehen fb-kaveri ei tiennyt minusta, hänen ällistynyt ja suurielkeinen reaktio oli kylläkin erikoinen. Aloituksessa kysynkin ylireagoinko liiaksi kuvien näkemisestä. Onneksi tullut myös asiallisia vastauksia. Mies osaa kyllä kontrolloida suuttumusta joka on sanallista korkeintaan muttei koskaan väkivaltaa

Viestiesi perusteella henkinen väkivalta on vahvana teidän suhteessa ja miehen suuttuessa etenkin, eli en kehuisi että osaa kontrolloida suuttumustaan. Kysyit ylireagoitko, mutta olet myös kokenut tarpeelliseksi vastata jokaiseen "Kyllä"- viestiin että olet eri mieltä. Eli etsit validoimista, et mielipiteitä. Asiallisiksi kommenteiksi lasket ne jotka sanoo ettet ylireagoi.
Itse toit esille, että loukkaannuit kun miehen fb-tuttu ei tiennyt kenelle odotat lasta, eli sen perusteella annat kuvan että haluat ihmisten tietävän sinusta Fbssä ja muutenkin.
Kuten tuossa aikaisemmassa viestissä joku mainitsi, et haluaisi kuvis faceen sinusta mutta kyseenalaistat samalla miksi niitä ei ole. Tämä luo ristiriitaa. Suosittelen, että luet ketjun kommentit uudestaan. Myös ne, jotka ovat mielestäsi negatiivisia ja etenki ne, jotka olet itse kirjoittanut. Ne antaa ihan eri kuvan tilanteesta kuin mitä pääsi sisällä oletat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokin tässä ei nyt täsmää.
Jep... "Meillä on täydellinen suhde mutta kun eksän kuvat Facessa häiritsee mutta en haluu vaatia poistamaan mutta ois kiva jos minusta olisi siellä kuvia mutta en halua jakaa itsestäni juttuja somessa mutta häiritsee kun fb-kaveri ei tiennyt kuka olen mutta en oleta että kaikki 750 fb-kaveria minut tietää mutta miksi mies ei halua minua mainostaa mutta en vaadi tätä myöskään mutta haluan että kaikki tietää meidän olevan suhteessa mutta mieluiten silleen ettei mua mainosteta somessa mutta mies poisti kaikki eksän kuvat koneelta suurieleisesti mutta ei Fbstä vaikka nämä ovat kaksi eri asiaa mutta ei mua eksä kiinnosta en halua esittää kaveria mutta silti harmittaa kaikki mutta mies petti silti eksän kanssa mutta anteeksi on annettu mutta silti harmittaa historia mutta mies on täydellinen ja ihana mutta ei osaa kontrolloida vihaansa mutta en minä halua turhasta riidellä mutta kun nämä luvat häiritsee mutta pelkään miehen reaktiota mutta kyllä tästä haluan puhua mutta kun mies on täydellinen ja suhde kukoistaa ja te ette vaan ymmärrä.
Tälleen lyhyesti kiteytettynä viimeisen 10 sivun viestit APlta😂
Jos olisit lukenut oikeasti koko ketjun tietäisit etten koe tarpeelliseksi parisuhde kuvia itsestånikään someen. Enkä koe tarpeelliseksi mainostaa suhdettamme. Se ei häiritse että joku miehen fb-kaveri ei tiennyt minusta, hänen ällistynyt ja suurielkeinen reaktio oli kylläkin erikoinen. Aloituksessa kysynkin ylireagoinko liiaksi kuvien näkemisestä. Onneksi tullut myös asiallisia vastauksia. Mies osaa kyllä kontrolloida suuttumusta joka on sanallista korkeintaan muttei koskaan väkivaltaa
-ap
Jos miehen suullinen suuttumus vaikuttaa sinuun niin voimakkaasti, että tukit suusi parisuhteen kipukohdista, se on jo tehnyt tehtävänsä, eikä hänen ole tarpeen tehostaa itseään enempää. Voit olla satavarma, että hän kontrolloi suuttumustaan ja annostelee sitä juuri sen verran, että saa sinut haluamallaan tavalla ojennukseen. Sanallinen kaltoinkohtelu on jo henkistä väkivaltaa. Olet joko trolli tai elät pelossa etkä edes tajua tilaasi. Googleta Tukholman syndrooma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole OK, vaatisin miestä poistamaan kuvat.
Tätä olen miettinyt mutta onko se liian mustasukkaista toimintaa miehen mielestä ja aiheutuuko riitaa mitä haluan välttää, sitä en tiedä. Miten ottaa kuvat näin jälkikäteen parhaiten puheeksi?
-apHei ap. Ensinnäkin kaikki on lähtenyt jo "mönkään" tuolta alusta. Parisuhteen pitäisi perustua luottamukselle, ja kun se on nyt perustunut epäluottamukselle, niin virheet alkavat jo siitä. "Normaalissa" parisuhteessa ei ole tarvis pyytää kumppaniaan deletoimaan omaa historiaansa, kuvia, esineitä, muistoja. Jos tällainen tarve tulee, se on jo hälytysmerkki suhteen tilasta. Jos oikein ymmärsin, miehesi oli siis pettänyt sinua eksänsä kanssa?
Ymmärrän tekosi ja tunteesi, en siis halua mitenkään osoitella sinun tehneen virhettä pyytäessäsi poistamaan kuvat, vaan yritän osoittaa sinulle, että jo pelkkä tarve siihen on ollut hälytysmerkki. Kuvien poistaminen ei siis ole poistanut ongelmaa.
Nyt sanoisin miehelle suoraan, että nuo kuvat aiheuttavat minussa pahaa mieltä. Jos mies ei ole valmis keskustelemaan, kuuntelemaan tai ymmärtämään, niin sinun paha mielesi on hänelle se ja sama, jolloin se on taas iso hälytysmerkki.
Näiden kaikkien tekojen, tunteiden ja asioiden kaivaminen isommasta kuvasta kertoo sinulle itsellesi mitä sinä suhteelta haluat ja odotat, ja millaisen olon se sinulle tekee. Sen jälkeen niitä mietiskeltyäsi tee rauhassa ratkaisusi suhteestanne.Aikaisemmin vuosia sitten kun mies sanoi poistavan kaikki kuvat exädtään hän teki sen ilman pyyntöni. Hän halusi ja teki siitä numeron kun halusi minun näkevän kuinka jokainen kuva deletoidaan yksitellen. Jos otan fb-kuvat nyt puheeksi en välttämättä pyydä nytkään poistamaan vaan nostan asian esille että kuvat somessa toista kuin mitä sanoi tehneen eli poistaneen jokaikisen
Parisuhteemme perustuukin luottamukseen. Hänen exä ainoa asia missä luottamukseen koskaan säröä tullut
-ap
Anteeksi mutta tähän on pakko puuttua: Parisuhteenne perustuu harhaan jota sinä sinnikkäästi sanot luottamukseksi koska haluat uskoa. Eihän sinua tarvi edes manipuloida, teet sen ihan itse. Minä olen ollut samanlainen joskus joten tiedän mistä puhun. Ja jos on joku kutina mahanpohjassa että joku ei ole nyt oikein niin melko varmasti menossa on jotain mitä sinun ei haluta tietävän.
Minäpä kerron omasta elämästä tapahtuneen: Olin avoliitossa jossa olin jumalattoman mustasukkainen, mutta hiljaisesti. Miehen ex oli koko ajan kolmantena, näkymättömänä osapuolena sutheessamme tai siltä se tuntui. Tunsin vain että jotain on pielessä. Miehet touhut ja puheet oli kovin ristiriitaisia mutta asiasta puhuminen johti aina siihen että minua syytettiin siitä että tuotan hänelle pahan mielen kun en luota. No totuus tulee aina ilmi: Hän oli pettänyt minua alusta asti. Ensin tuon eksänsä kanssa, myöhemmin muidenkin. Hän oli niitä miehiä jotka saavat pettämisestä kicksit. Minä tiesin että jotain on vialla, ja epäilin aivan oikein että eksän kanssa on menossa jotain mutta vakuuttelin itselleni että kuvittelen vaan ja että minun pitää luottaa! Parisuhde perustuu luottamukseen! Kyllä se parisuhde perustui pelkästään minun naiiviuteeni.
Että jos nyt ihan ensiksi selvittäisit itsellesi paljonko sinä itse valehtelet itsellesi ja vaadit itseäsi uskomaan kaikenlaista asioiden tilasta. Sen jälkeen voi miettiä miten paljon mies valehtelee. Sinun pitää ensin lakata valehtelmasta itsellesi. (Ja olen melko varma että vastaat vain että "meillä ei valehtele kukaan", ihminen elää mieluummin harhassa kuin reaalimaailmassa ettei tarvi kohdata traumaa siitä mitä oikeasti on menossa).
Jätä se sika!