Lue keskustelun säännöt.
Väitän: Lihavuutta on vaikea hoitaa, koska lihavuus on suojakuori
17.04.2020 |
Lihavuus on kiistatta terveysriski. Lihavien näkee kuitenkin usein loukkaantuvan ja puolustautuvan, jos asian ottaa puheeksi. Tämä voi johtua siitä, että lihavuus on ihmisen itselleen rakentama suojakuori. Jos ihmistä yritetään saada luopumaan suojakuorestaan, hän taistelee vastaan. Moni laihtuisi huomattavasti helpommin, jos lihavuuden hoidossa paneuduttaisiin erilaisten ruokavalio- ja liikuntaohjeiden sijaan tunnelukkojen ja traumojen käsittelyyn ja purkamiseen. Kun mieli on kunnossa, sitä ei tarvitse suojata syömällä itseään lihavaksi. Tunnesyömisestä puhutaan jo paljon, mutta asian keskeisyyttä lihavuuden syynä ei vielä täysin ymmärretä. Lisäksi olisi mielenkiintoista tietää, miten traumat vaikuttavat suoliston bakteerikantaan.
Kommentit (163)
Minulle lihavuus on ahdistuksen seuraus. Mitä enemmän luen tällaisia avauksia, sitä enemmän ahdistun, ja sitä enemmän syön. Tehkää avauksia vaikkapa kevään linnuista tai koppakuoriaisista, niin ihmisten mielialat nousisivat edes hieman, ja heillä riittäisi voimia ja iloa taistella kilojen pudottamisen kanssa. Ihan oikeasti. Minä kyllä tiedän, että ylipaino on terveysriski. En halua kuulla sitä tuhat kertaa päivässä. Haluan iloa elämääni, jotta jaksan. Jaksaminen on vaikeaa juuri nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pidän traumani ja tunnelukkoni, kiitos. Ei kiinnosta päästää ketään sörkkimään niitä, eikä myöskään läskiä ulkokuortani.
Vierailija kirjoitti:
Minulle lihavuus on ahdistuksen seuraus. Mitä enemmän luen tällaisia avauksia, sitä enemmän ahdistun, ja sitä enemmän syön. Tehkää avauksia vaikkapa kevään linnuista tai koppakuoriaisista, niin ihmisten mielialat nousisivat edes hieman, ja heillä riittäisi voimia ja iloa taistella kilojen pudottamisen kanssa. Ihan oikeasti. Minä kyllä tiedän, että ylipaino on terveysriski. En halua kuulla sitä tuhat kertaa päivässä. Haluan iloa elämääni, jotta jaksan. Jaksaminen on vaikeaa juuri nyt.
Miten ongelmiin voidaan puuttua jos niistä ei saa edes puhua?
Vierailija kirjoitti:
Minulle lihavuus on ahdistuksen seuraus. Mitä enemmän luen tällaisia avauksia, sitä enemmän ahdistun, ja sitä enemmän syön. Tehkää avauksia vaikkapa kevään linnuista tai koppakuoriaisista, niin ihmisten mielialat nousisivat edes hieman, ja heillä riittäisi voimia ja iloa taistella kilojen pudottamisen kanssa. Ihan oikeasti. Minä kyllä tiedän, että ylipaino on terveysriski. En halua kuulla sitä tuhat kertaa päivässä. Haluan iloa elämääni, jotta jaksan. Jaksaminen on vaikeaa juuri nyt.
Kevään linnut ja koppakuoriaiset aiheuttaa sinulle mielihalun mennä ostamaan ensimmäinen jäätelötötterö. Älä selittele.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedätkö, mihin tunteeseen ajattelin juuri hakea toisen voileivän? Kyllästymiseen. Siihen, että jälleen kerran istun koneen ääressä tekemässä työtä, johon kuuluu päivystämistä, ja sen ohella luen miljoonannen kerran kuinka joku maallikko, jolla ei ole viikkoakaan ravitsemustieteen tai psykologian opintoja, alkaa neuvoa meitä läskejä.
Voi olla, että otan leivän lisäksi myös jugurttia ja muroja, niin jaksan näitä juttuja paremmin.[/
Tämä on oiva esimerkki tunnesyömisestä. Aina on jokin syy syödä, kuten alkoholisteilla on aina hyvä syy juoda.
Aivan. Seuraavalla kerralla kannattaisi istua rauhassa kyllästymisen tunteen kanssa. Ehkä sen taustalta löytyy muita tunteita, joiden kohtaamista kirjoittaja välttää syömällä.
Ehkä kuitenkin otan ohjeita vastaan vain jos ensinnäkin niitä itse koen tarvitsevani ja toiseksi vain sellaiselta, joka on opiskellut ravitsemus-, terveys- ja/tai lääketieteitä enemmän kuin minä itse. En vauvapalstan kirjoittajilta ;-)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi erityistason traumaterapeutti on sairaalloisen lihava? Luulisi, että tällaisella koulutuksella osaisi myös hallita itseään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedätkö, mihin tunteeseen ajattelin juuri hakea toisen voileivän? Kyllästymiseen. Siihen, että jälleen kerran istun koneen ääressä tekemässä työtä, johon kuuluu päivystämistä, ja sen ohella luen miljoonannen kerran kuinka joku maallikko, jolla ei ole viikkoakaan ravitsemustieteen tai psykologian opintoja, alkaa neuvoa meitä läskejä.
Voi olla, että otan leivän lisäksi myös jugurttia ja muroja, niin jaksan näitä juttuja paremmin.[/
Tämä on oiva esimerkki tunnesyömisestä. Aina on jokin syy syödä, kuten alkoholisteilla on aina hyvä syy juoda.
Aivan. Seuraavalla kerralla kannattaisi istua rauhassa kyllästymisen tunteen kanssa. Ehkä sen taustalta löytyy muita tunteita, joiden kohtaamista kirjoittaja välttää syömällä.
Ehkä kuitenkin otan ohjeita vastaan vain jos ensinnäkin niitä itse koen tarvitsevani ja toiseksi vain sellaiselta, joka on opiskellut ravitsemus-, terveys- ja/tai lääketieteitä enemmän kuin minä itse. En vauvapalstan kirjoittajilta ;-)
Ja jos ne on kivoja ja niistä ei ole vaivaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Väitän että omalla ystävälläni huomattava ylipaino johtuu mielenkiinnon puutteesta yhtään mihinkään. Hän ei esimerkiksi ole kiinnostunut käyttämään aikaa ruoan valmistamiseen yhtään. Ruoka on tyyliin mikrohamppari - pari sekuntia mikrossa pim! Valmis! Ei ole kiinnostunut oppimaan tekemään mitään ruokaa. Sama asenne kaikkea kohtaan. Luonto ei kiinnosta tippaakaan, joten ei myöskään kiinnosta käydä vaikka kävelyllä metsässä keväisenä päivänä, mikä muista ihmisistä on yleensä aivan ihanaa. Matkustus kiinnostaa, mutta matkalla ei kiinnosta tehdä mitään, vain maata altaalla ja syödä valmiista pöydästä. Hotellin ulkopuolella liikkuu taksilla. Mitkään harrastukset ei kiinnosta. Ei liikunta, ei musiikki, ei yksin, ei ryhmässä, ei edes omassa kodissa harrastettavat.
Koko elämä on sen optimointia että tarvitsisi tehdä mahdollisimman vähän yhtään mitään. Kaikesta on vaivaa. Normaali ihminen kuitenkin yleensä haluaa joskus edes tehdä jotain. Mitä se sitten onkin.
Ja turha tulla nyt tähän jankuttamaan ettei itseäkään kiinnosta nuo mitkä luettelin. Kyse on siitä että häntä ei kiinnosta mikään. Mistään ei saa olla yhtään vaivaa.
Ei tämä ole niin yksinkertaista. Olen lihava ja laihduttamassa juuri nyt.
Olen aina ollut erittäin kiinnostunut ruoan terveellisyydestä, mutta en ole ymmärtänyt oman kehoni kykyä käsitellä energiaa, kaloreita ym.
Minä vain en voi syödä ns. normaalisti. Minun tulee jokainen ateria ajatella. Vain siten voin laihtua ja pysyä normaalipainoisena. Ei tule kuuloonkaan, että voisin syödä vaikkapa pizzaa edes kerran viikossa. Kerran kahdessa viikossa ehkä ja tietty liikunta vaikuttaa.
Tunnen kuitenkin ihmisiä, jotka vetävät roskaa suuhunsa jatkuvasti, mutta paino normaali. Mulla ei ole sitä ja siksi minun on tajuttava, että joudun toimimaan toisin.
Epälihavien ei pitäisi kirjoitella täällä läskeistä, koska silloin välttäisimme kokonaan kaikki läskikeskustelut. Lihaviahan heidän omat läskinsä eivät haittaa. Eihän kukaan hankkisi läskiä, jos ei pitäisi siitä. Eli läskit pitävät vapaaehtoisesti itse hankkimastaan läskistä eivätkä koskaan valita siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei voi. Lihavuus aiheuttaa niin paljon ongelmia yhteiskunnalle ja yksilöille, että lihavuuden syihin tulee paneutua syvällisemmin.
Mitä syvällisyyttä tällä palstalla on? Siis oikeasti? Lihavuus on aihe, joka kerää trollit, ilkimykset ja itseään täynnä olevat elvistelijät höpöttämään.
Jos lentoturmien ajateltaisiin johtuvan vain lentäjien tyhmyydestä, niin ikinä lentoturvallisuus ei olisi kehittynyt nykyiselle tasolle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väitän että omalla ystävälläni huomattava ylipaino johtuu mielenkiinnon puutteesta yhtään mihinkään. Hän ei esimerkiksi ole kiinnostunut käyttämään aikaa ruoan valmistamiseen yhtään. Ruoka on tyyliin mikrohamppari - pari sekuntia mikrossa pim! Valmis! Ei ole kiinnostunut oppimaan tekemään mitään ruokaa. Sama asenne kaikkea kohtaan. Luonto ei kiinnosta tippaakaan, joten ei myöskään kiinnosta käydä vaikka kävelyllä metsässä keväisenä päivänä, mikä muista ihmisistä on yleensä aivan ihanaa. Matkustus kiinnostaa, mutta matkalla ei kiinnosta tehdä mitään, vain maata altaalla ja syödä valmiista pöydästä. Hotellin ulkopuolella liikkuu taksilla. Mitkään harrastukset ei kiinnosta. Ei liikunta, ei musiikki, ei yksin, ei ryhmässä, ei edes omassa kodissa harrastettavat.
Koko elämä on sen optimointia että tarvitsisi tehdä mahdollisimman vähän yhtään mitään. Kaikesta on vaivaa. Normaali ihminen kuitenkin yleensä haluaa joskus edes tehdä jotain. Mitä se sitten onkin.
Ja turha tulla nyt tähän jankuttamaan ettei itseäkään kiinnosta nuo mitkä luettelin. Kyse on siitä että häntä ei kiinnosta mikään. Mistään ei saa olla yhtään vaivaa.
Ei tämä ole niin yksinkertaista. Olen lihava ja laihduttamassa juuri nyt.
Olen aina ollut erittäin kiinnostunut ruoan terveellisyydestä, mutta en ole ymmärtänyt oman kehoni kykyä käsitellä energiaa, kaloreita ym.
Minä vain en voi syödä ns. normaalisti. Minun tulee jokainen ateria ajatella. Vain siten voin laihtua ja pysyä normaalipainoisena. Ei tule kuuloonkaan, että voisin syödä vaikkapa pizzaa edes kerran viikossa. Kerran kahdessa viikossa ehkä ja tietty liikunta vaikuttaa.
Tunnen kuitenkin ihmisiä, jotka vetävät roskaa suuhunsa jatkuvasti, mutta paino normaali. Mulla ei ole sitä ja siksi minun on tajuttava, että joudun toimimaan toisin.
Suurin osa ihmisistä ei voi syödä pizzaa joka viikko lihomatta. Ne läpipaskot on niitä erikoisia, sinä olet tavallinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainakin jotkut lääkkeet saa syömään ihan tolkuttomasti. Tupakointi on ainoa, joka estää tuon ahmimisen. Se on vielä pahempi riippuvuus. Ahmijasta ketjupolttajaksi, mutta onneksi kilot ei enää lisäänny, vaan on laskusuunnassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väitän että omalla ystävälläni huomattava ylipaino johtuu mielenkiinnon puutteesta yhtään mihinkään. Hän ei esimerkiksi ole kiinnostunut käyttämään aikaa ruoan valmistamiseen yhtään. Ruoka on tyyliin mikrohamppari - pari sekuntia mikrossa pim! Valmis! Ei ole kiinnostunut oppimaan tekemään mitään ruokaa. Sama asenne kaikkea kohtaan. Luonto ei kiinnosta tippaakaan, joten ei myöskään kiinnosta käydä vaikka kävelyllä metsässä keväisenä päivänä, mikä muista ihmisistä on yleensä aivan ihanaa. Matkustus kiinnostaa, mutta matkalla ei kiinnosta tehdä mitään, vain maata altaalla ja syödä valmiista pöydästä. Hotellin ulkopuolella liikkuu taksilla. Mitkään harrastukset ei kiinnosta. Ei liikunta, ei musiikki, ei yksin, ei ryhmässä, ei edes omassa kodissa harrastettavat.
Koko elämä on sen optimointia että tarvitsisi tehdä mahdollisimman vähän yhtään mitään. Kaikesta on vaivaa. Normaali ihminen kuitenkin yleensä haluaa joskus edes tehdä jotain. Mitä se sitten onkin.
Ja turha tulla nyt tähän jankuttamaan ettei itseäkään kiinnosta nuo mitkä luettelin. Kyse on siitä että häntä ei kiinnosta mikään. Mistään ei saa olla yhtään vaivaa.
Ei tämä ole niin yksinkertaista. Olen lihava ja laihduttamassa juuri nyt.
Olen aina ollut erittäin kiinnostunut ruoan terveellisyydestä, mutta en ole ymmärtänyt oman kehoni kykyä käsitellä energiaa, kaloreita ym.
Minä vain en voi syödä ns. normaalisti. Minun tulee jokainen ateria ajatella. Vain siten voin laihtua ja pysyä normaalipainoisena. Ei tule kuuloonkaan, että voisin syödä vaikkapa pizzaa edes kerran viikossa. Kerran kahdessa viikossa ehkä ja tietty liikunta vaikuttaa.
Tunnen kuitenkin ihmisiä, jotka vetävät roskaa suuhunsa jatkuvasti, mutta paino normaali. Mulla ei ole sitä ja siksi minun on tajuttava, että joudun toimimaan toisin.
Suurin osa ihmisistä ei voi syödä pizzaa joka viikko lihomatta. Ne läpipaskot on niitä erikoisia, sinä olet tavallinen.
Eikö edes itsetehtyä pitsaa pari palaa... Meillä tehdään useinkin pitsaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulle lihavuus on ahdistuksen seuraus. Mitä enemmän luen tällaisia avauksia, sitä enemmän ahdistun, ja sitä enemmän syön. Tehkää avauksia vaikkapa kevään linnuista tai koppakuoriaisista, niin ihmisten mielialat nousisivat edes hieman, ja heillä riittäisi voimia ja iloa taistella kilojen pudottamisen kanssa. Ihan oikeasti. Minä kyllä tiedän, että ylipaino on terveysriski. En halua kuulla sitä tuhat kertaa päivässä. Haluan iloa elämääni, jotta jaksan. Jaksaminen on vaikeaa juuri nyt.
Tuhat kertaa kuultu tarina alkoholisteilta on juuri "tämä syyllistäminen minut juomaan saa". Näemmä pätee muihinkin addiktioihin.
Must yks ongelma on siinä et kaiken pitää olla nii saatanan HYVÄÄ. Jengi ei kestä jos joka hel vetin safka ei oo HYVÄNMAKUISTA. Siis aikuiset on ku jotai pikkulapsia eikä yhtää ateriaa voi syödä ilman et se on tosii hyvän makuista mikä tarkottaa et se safka oltava sellasta rasva-sokeri-pullamössä herkkua että jos et oo joku triathlonisti ni satavarmasti lihoot. Ja mitään terveellistähän ei voi syödä koska "ei maistu yhtä hyvälle" tai "liikunnasta tulee hiki" :D :D
Ja sit nää samat pullerot tuppaa olemaan vielä niitä jotka ensimmäisenä tuomitsemassa eikä pysty käsittää miks joku alkoholisti ei sais olla kännissä kokoajan tai miks jonku narkkarin oltava sekasin koska se tuntuu hyvältä? Vaikka samalla niiden joka perskeleen aterian on oltava HYVÄÄ muuten yök en syö :D ja en varmana harrasta liikuntaa ku tulee hiki ja kuuma :D ne ei tajuu et se on ihan ja tasan sama asia.
Eikä siinä mitään jokanen on sen kokonen ku on ei mua kiinnosta mutta inhoan yli kaiken niitä jotka helposti huutelee kritiikkiä muille vaikka vois peiliin kattoa niitä omiaki ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väitän että omalla ystävälläni huomattava ylipaino johtuu mielenkiinnon puutteesta yhtään mihinkään. Hän ei esimerkiksi ole kiinnostunut käyttämään aikaa ruoan valmistamiseen yhtään. Ruoka on tyyliin mikrohamppari - pari sekuntia mikrossa pim! Valmis! Ei ole kiinnostunut oppimaan tekemään mitään ruokaa. Sama asenne kaikkea kohtaan. Luonto ei kiinnosta tippaakaan, joten ei myöskään kiinnosta käydä vaikka kävelyllä metsässä keväisenä päivänä, mikä muista ihmisistä on yleensä aivan ihanaa. Matkustus kiinnostaa, mutta matkalla ei kiinnosta tehdä mitään, vain maata altaalla ja syödä valmiista pöydästä. Hotellin ulkopuolella liikkuu taksilla. Mitkään harrastukset ei kiinnosta. Ei liikunta, ei musiikki, ei yksin, ei ryhmässä, ei edes omassa kodissa harrastettavat.
Koko elämä on sen optimointia että tarvitsisi tehdä mahdollisimman vähän yhtään mitään. Kaikesta on vaivaa. Normaali ihminen kuitenkin yleensä haluaa joskus edes tehdä jotain. Mitä se sitten onkin.
Ja turha tulla nyt tähän jankuttamaan ettei itseäkään kiinnosta nuo mitkä luettelin. Kyse on siitä että häntä ei kiinnosta mikään. Mistään ei saa olla yhtään vaivaa.
Ei tämä ole niin yksinkertaista. Olen lihava ja laihduttamassa juuri nyt.
Olen aina ollut erittäin kiinnostunut ruoan terveellisyydestä, mutta en ole ymmärtänyt oman kehoni kykyä käsitellä energiaa, kaloreita ym.
Minä vain en voi syödä ns. normaalisti. Minun tulee jokainen ateria ajatella. Vain siten voin laihtua ja pysyä normaalipainoisena. Ei tule kuuloonkaan, että voisin syödä vaikkapa pizzaa edes kerran viikossa. Kerran kahdessa viikossa ehkä ja tietty liikunta vaikuttaa.
Tunnen kuitenkin ihmisiä, jotka vetävät roskaa suuhunsa jatkuvasti, mutta paino normaali. Mulla ei ole sitä ja siksi minun on tajuttava, että joudun toimimaan toisin.
Suurin osa ihmisistä ei voi syödä pizzaa joka viikko lihomatta. Ne läpipaskot on niitä erikoisia, sinä olet tavallinen.
Eikö edes itsetehtyä pitsaa pari palaa... Meillä tehdään useinkin pitsaa.
Itse tekemisestä on enemmän vaivaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedätkö, mihin tunteeseen ajattelin juuri hakea toisen voileivän? Kyllästymiseen. Siihen, että jälleen kerran istun koneen ääressä tekemässä työtä, johon kuuluu päivystämistä, ja sen ohella luen miljoonannen kerran kuinka joku maallikko, jolla ei ole viikkoakaan ravitsemustieteen tai psykologian opintoja, alkaa neuvoa meitä läskejä.
Voi olla, että otan leivän lisäksi myös jugurttia ja muroja, niin jaksan näitä juttuja paremmin.[/
Tämä on oiva esimerkki tunnesyömisestä. Aina on jokin syy syödä, kuten alkoholisteilla on aina hyvä syy juoda.
Aivan. Seuraavalla kerralla kannattaisi istua rauhassa kyllästymisen tunteen kanssa. Ehkä sen taustalta löytyy muita tunteita, joiden kohtaamista kirjoittaja välttää syömällä.
Ehkä kuitenkin otan ohjeita vastaan vain jos ensinnäkin niitä itse koen tarvitsevani ja toiseksi vain sellaiselta, joka on opiskellut ravitsemus-, terveys- ja/tai lääketieteitä enemmän kuin minä itse. En vauvapalstan kirjoittajilta ;-)
Ehkä kannattaisi seurata hoikan neuvoja, jotainhan hän tekee oikein..?
Traumat ja traumat. Kasvoin alkkisperheessä ja näin sekä koin perheväkivaltaa, en ole koskaan ollut alkoholisti, ylipainoinen ruoka-addikti tai muutenkaan mihinkään addiktoitunut. Trauma on helppo tekosyy jatkaa vahingollista käytöstä ja olla itse olla ottamatta vastuu omasta elämästään. Olette nyt aikuisia, ette enää kenenkään armoilla. Kukaan ei kanna sipsiä suuhun ellette oikeasti ole jotain 300-kiloisia sänkyynne juuttuneita tapauksia. Terapiaan.
Minö lihoin kun elämäni suhde loppui (kun lopetin sen) .
Ensiksi tuntui kuin sisukseni olisi täytetty kuivalla erämaan hiekalla. Sitten keksin täyttää itseni suklaalla ja rasvalla.
Ei voi koska se ei ikinä voi olla ihmisen oma vika jos on laiska tai lihava, nih.