Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Jos olisin päihderiippuvainen, saisin hoitoa, mutta traumatisoituneena en
14.04.2020 |
Olen traumatisoitunut ja hoitoa en saa.
Päihteitä käyttäville on hoitopaikkoja ja keskuksia kyllä.
Kommentit (89)
Sama ongelma ollut fyysisesti sairaana ja psyyken ongelmista kärsivänä. Kaikenmaailman hoitokokouksia järjestetään ja sossun palavereita, mutta ei apua koska vaikutan järjelliseltä ja päihdeongelmat on ilmeisesti se, mikä puuttuu. Pyöritellään ja pompotellaan, ihmetellään ammattilaisten toimesta. Ilmeisesti voinnin pitäisi huonontua niin, että huostaanotto voitaisiin hyvin perustella "avuksi" (minulla yksi kouluikäinen lapsi).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ymmärrä, miksi terapialle ei voida myöntää lisävuosia, jos henkilö on sitoutunut terapiaan ja terapialle on tarve. Jossain määrin kolmen vuoden terapia menee hukkaan, jos asioiden käsittely jää kesken eikä terapiaa ole mahdollista jatkaa.
En ymmärrä tätä yhteiskunnan logiikkaa näissä asioissa. Puhutaan mm. miten osatyökykyiset pitää saada töihin ja miten kuntoutuksen tavoite on työkyky ja opiskelukyky, mutta käytännössä tapahtuu aika vähän, että nuo asiat toteutuisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on väärin! Jokainen traumatisoitunut, syömishäiriöinen tai päihdeongelmainen ansaitsee hoitoa!!
Mut kaikille ei riitä edes kolmen vuoden terapiat, pitäis saada vuosia lisää...
No ei riitäkään. Eihän se sen sairaan vika ole jos sairaus vaatii 5-10 vuotta hoitoa. Jos häiriöiden kehittymiseen on mennyt vaikkapa 18 vuotta niin ei ne 3 vuodella välttämättä paranekaan. Sama kuin sanoisi että syöpäsairaalle ei 2 sädehoitoa riitäkään, vaativat kymmenen lisää, ikään kuin kyse olisi omasta valinnasta. Ei kai kukaan mielellään ole vakavasti sairas, varsinkaan vakavasti psyykkisesti sairas.
Voiko parantua kymmenessä vuodessa?
Onko mitään tietoa, moniko paranee terapian avulla ns normaaliksi itsekseen?
No suurin osa hyötyy psykoterapiasta. Tietenkin riippuu ihan sairaudesta ja sen laadusta, että miten kauan sitä tarvitsee. Esim omalla diagnoosillani eli dissosiatiivisellä identiteettihäiriöllä tuskin paranen miksikään "omaksi itsekseni" kun sellaista ei ole ikinä ollut mutta riittävän pitkällä terapialla voi hyvinkin elää normaalia elämää. Joku aika sitten vastaavalla diagnoosilla varustettu alkoi 15 vuoden terapian jälkeen olla terveehkö. Sitten taas jos on vaikka pelkästään lievä masennus niin voi riittää vaikka puoli vuotta tai vuosi
Vierailija kirjoitti:
Ja kerran kun olin ryhmässä jossa piti käsitellä vaikeita asioita, ei niistä puhuttu.
Ohjaajat eivät ohjanneet keskustelua siihen suuntaan.
Joku puhui työpäivästään ja niin teki toinenkin. Otettiin ikkunalaudalta kortteja ja katseltiin niitä.
Ja Ray tuki tätä.
Esim hyväksikäytöstä ei saa puhua ryhmissä, ettei muille tule paha mieli. Juuri siksi yksilöterapia olisi tarpeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on väärin! Jokainen traumatisoitunut, syömishäiriöinen tai päihdeongelmainen ansaitsee hoitoa!!
Mut kaikille ei riitä edes kolmen vuoden terapiat, pitäis saada vuosia lisää...
No ei riitäkään. Eihän se sen sairaan vika ole jos sairaus vaatii 5-10 vuotta hoitoa. Jos häiriöiden kehittymiseen on mennyt vaikkapa 18 vuotta niin ei ne 3 vuodella välttämättä paranekaan. Sama kuin sanoisi että syöpäsairaalle ei 2 sädehoitoa riitäkään, vaativat kymmenen lisää, ikään kuin kyse olisi omasta valinnasta. Ei kai kukaan mielellään ole vakavasti sairas, varsinkaan vakavasti psyykkisesti sairas.
Voiko parantua kymmenessä vuodessa?
Onko mitään tietoa, moniko paranee terapian avulla ns normaaliksi itsekseen?
Mikä on ns. normaali minä? Minä en ainakaan halua palata siksi minäksi, joka olin ennen. Sillä minällä meni ehkä ulkoapäin katsottuna paremmin kuin nykyisellä (raha- ja työasiat) mutta se minä voi tosi huonosti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on väärin! Jokainen traumatisoitunut, syömishäiriöinen tai päihdeongelmainen ansaitsee hoitoa!!
Mut kaikille ei riitä edes kolmen vuoden terapiat, pitäis saada vuosia lisää...
No ei riitäkään. Eihän se sen sairaan vika ole jos sairaus vaatii 5-10 vuotta hoitoa. Jos häiriöiden kehittymiseen on mennyt vaikkapa 18 vuotta niin ei ne 3 vuodella välttämättä paranekaan. Sama kuin sanoisi että syöpäsairaalle ei 2 sädehoitoa riitäkään, vaativat kymmenen lisää, ikään kuin kyse olisi omasta valinnasta. Ei kai kukaan mielellään ole vakavasti sairas, varsinkaan vakavasti psyykkisesti sairas.
Voiko parantua kymmenessä vuodessa?
Onko mitään tietoa, moniko paranee terapian avulla ns normaaliksi itsekseen?
No suurin osa hyötyy psykoterapiasta. Tietenkin riippuu ihan sairaudesta ja sen laadusta, että miten kauan sitä tarvitsee. Esim omalla diagnoosillani eli dissosiatiivisellä identiteettihäiriöllä tuskin paranen miksikään "omaksi itsekseni" kun sellaista ei ole ikinä ollut mutta riittävän pitkällä terapialla voi hyvinkin elää normaalia elämää. Joku aika sitten vastaavalla diagnoosilla varustettu alkoi 15 vuoden terapian jälkeen olla terveehkö. Sitten taas jos on vaikka pelkästään lievä masennus niin voi riittää vaikka puoli vuotta tai vuosi
Ja, siis tuo henkilö oli kyllä käynyt esim töissä ja perustanut perheen tuona aikana. En siis vaadi että minulle pitäisi antaa maksusitoumus 15 vuoden terapiaan vaan se 2 lisävuotta voisi riittää siihen että olisin työkykyinen ja tienaisin terapia rahani.
Työpaikkalääkäri ehdotti traumaterapiaa minulle rankan historiani vuoksi.
Kävin aivoleikkauksessa, sairastuin harvinaiseen syöpään, joten elinaikaennusteeni oli lyhyt. Minut irtisanottiin yt-neuvotteluissa, tuloni romahtivat ja menetin lyhyen ajan sisällä useamman lähiomaisen, mm. äiti kuoli. Menetin muutaman hyvän ja pitkäaikaisen ystävän, jotka eivät halunneet pitää yhteyttä syöpäpotilaaseen. Allogeeninen kantasolusiirto paransi minut, sain pitkän sairausloman jälkeen uuden työn ja tuloni putosivat lähes tuhannella eurolla. Asun yksin. Kärsin edelleen vaikeasta käänteishyljinnästä silmissäni ja silmätippoihin menee 70 euroa kuukaudessa. Teen pienellä palkalla haastavaa työtä, jossa minua haukutaan puhelimessa useita kertoja päivässä, minulle kiroillaan, raivotaan ja syytetään asiakkaiden ongelmista.
Olen henkisesti terve, absolutisti, en tietenkään tupakoi tai ole koskaan harrastanut irtosuhteita.
Ei traumaterapiaa.
Toivottavasti sinä saat apua, aloittaja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on väärin! Jokainen traumatisoitunut, syömishäiriöinen tai päihdeongelmainen ansaitsee hoitoa!!
Mut kaikille ei riitä edes kolmen vuoden terapiat, pitäis saada vuosia lisää...
No ei riitäkään. Eihän se sen sairaan vika ole jos sairaus vaatii 5-10 vuotta hoitoa. Jos häiriöiden kehittymiseen on mennyt vaikkapa 18 vuotta niin ei ne 3 vuodella välttämättä paranekaan. Sama kuin sanoisi että syöpäsairaalle ei 2 sädehoitoa riitäkään, vaativat kymmenen lisää, ikään kuin kyse olisi omasta valinnasta. Ei kai kukaan mielellään ole vakavasti sairas, varsinkaan vakavasti psyykkisesti sairas.
Voiko parantua kymmenessä vuodessa?
Onko mitään tietoa, moniko paranee terapian avulla ns normaaliksi itsekseen?
Mikä on ns. normaali minä? Minä en ainakaan halua palata siksi minäksi, joka olin ennen. Sillä minällä meni ehkä ulkoapäin katsottuna paremmin kuin nykyisellä (raha- ja työasiat) mutta se minä voi tosi huonosti.
Mistäpä minä tiedän, kuka/mikä on normaali sinä, varmaan sinä ilman sairauttasi? Eli työkykyiseksi voi hyvällä terapialla tulla, vaan ei terveeksi kokonaan, ok.
Eli mun pitäis alkaa juomaan jotta pääsisin hoitoon?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on väärin! Jokainen traumatisoitunut, syömishäiriöinen tai päihdeongelmainen ansaitsee hoitoa!!
Mut kaikille ei riitä edes kolmen vuoden terapiat, pitäis saada vuosia lisää...
No ei riitäkään. Eihän se sen sairaan vika ole jos sairaus vaatii 5-10 vuotta hoitoa. Jos häiriöiden kehittymiseen on mennyt vaikkapa 18 vuotta niin ei ne 3 vuodella välttämättä paranekaan. Sama kuin sanoisi että syöpäsairaalle ei 2 sädehoitoa riitäkään, vaativat kymmenen lisää, ikään kuin kyse olisi omasta valinnasta. Ei kai kukaan mielellään ole vakavasti sairas, varsinkaan vakavasti psyykkisesti sairas.
Voiko parantua kymmenessä vuodessa?
Onko mitään tietoa, moniko paranee terapian avulla ns normaaliksi itsekseen?
Mikä on ns. normaali minä? Minä en ainakaan halua palata siksi minäksi, joka olin ennen. Sillä minällä meni ehkä ulkoapäin katsottuna paremmin kuin nykyisellä (raha- ja työasiat) mutta se minä voi tosi huonosti.
Mistäpä minä tiedän, kuka/mikä on normaali sinä, varmaan sinä ilman sairauttasi? Eli työkykyiseksi voi hyvällä terapialla tulla, vaan ei terveeksi kokonaan, ok.
No tietenkin voi tulla terveeksikin, riippuu ihan sairauden laadusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama juttu, terapeutin mukaan tarvitsisin useiden vuosien terapiaa (ei välttämättä juuri hänellä, enkä enää käykään hänellä koska 3 v tuli täyteen) mutta se Kelan terapia on vain 3 vuotta. Tietenkin jos on riittävästi rahaa niin voi käydä omaan piikkiin vaikka 50 vuotta ja niin tekisinkin jollei tuloni olisi 500 e/kk, eli lähes yhtä paljon kuin kuukauden terapia..
Mutta koska rahaa ei sen enempää ole eikä terapiaa tipu yhteiskunnan piikkiin niin olen tod näk lopun ikää käytännössä työkyvytön, mikä maksaa lopulta paljon enemmän kuin jos saisin Kelalta vielä vaikka 2 lisävuotta tuota terapiaa.
Useisiin oireisiin ja häiriöihin tuo 3 vuotta riittääkin, mutta kaikkiin ei.
Oletko hakenut terapiakuluihin vammaistukea? Itse kävin kolme lisäterapiavuotta sillä toiseksi korkeimmalla vammaistuella. Riitti omalla terapeutillani kolmeen kertaan kuussa.
Hain jotakin vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta mutten saanut.
Tota vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta on kuulemma paljon vaikeampaa saada kuin vammaistukea tai OPO-terapiaa. Kannattaa hakea vammaistukea ainakin! Vähän ohis, mutta siihen kannattaa siis kuvailla huonoimman voinnin mukaan eikä kainostella yhtään. Itse menetin vammaistuen, kun kerran kuvasin vähän liian optimistisesti mun oloa siinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja kerran kun olin ryhmässä jossa piti käsitellä vaikeita asioita, ei niistä puhuttu.
Ohjaajat eivät ohjanneet keskustelua siihen suuntaan.
Joku puhui työpäivästään ja niin teki toinenkin. Otettiin ikkunalaudalta kortteja ja katseltiin niitä.
Ja Ray tuki tätä.Esim hyväksikäytöstä ei saa puhua ryhmissä, ettei muille tule paha mieli. Juuri siksi yksilöterapia olisi tarpeen.
No se oli teema ja tehtiin haastattelu sopiiko ryhmään jossa toiset käsittelevät myös asioitaan.
No, eipä käsitelty.
Pyöriteltiin kaikkea muuta.
Vierailija kirjoitti:
Ainoa hyöty, mikä kärsimyksestä voi edes teoriassa olla, on se, että ymmärrys ja empatia muita kohtaan lisääntyy. Harmi, ettei sinulle ole käynyt niin.
Lähes kaikki niistä, joille kehittyy vakava päihdeongelma, kärsivät jostain neurologisesta ongelmasta kuten ADHD tai traumasta kuten seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, suuri menetys tai sitten psykiatrisesta sairaudesta kuten masennus, mielialahäiriö, ahdistuneisuushäiriö tms.
Ei se yleensä niin mene, että terve ja onnellinen ihminen alkaa vetää kaksin käsin aineita ihan vaan kun voi.
Eikä päihdeongelmaisenkaan ole helppoa saada hoitoa. Monet heistä eivät saa apua edes fyysisiin sairauksiin, koska lääkäreiden ainoa apu on sanoa, että lopeta käyttö niin katsotaan sitten.
Eli tämän kaiken päälle pitäisi hankkia päihdeongelma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mistään ei saa siis apua kun tk-lääkäri on niin onneton sekä poliklinikan lääkäri joka ei tajua mitään ja luulee mitä luulee vaikka ei ole tavannutkaan.
Vierailija kirjoitti:
Mistään ei saa siis apua kun tk-lääkäri on niin onneton sekä poliklinikan lääkäri joka ei tajua mitään ja luulee mitä luulee vaikka ei ole tavannutkaan.
Apua kyllä on, mutta nykyinen yhteiskunta on tehnyt avun saamisesta väsytystaistelun. Aika harvalla on energiaa taistella itsensä puolesta, mutta kannattaa silti yrittää olla mahdollisimman jääräpäinen silläkin uhalla, että on jonkun tk-lääkärin mielestä todella ärsyttävä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten et ole tarpeeksi, ainakaan hoitavan tahon mielestä. Kyllä Suomessa hoitoon pääsee.
Kun en ole päässyt sinne hoitoon koska tk-lääkäri ei halunnut edes käsitellä asiaa.
Hei ei me muutkaan sinne hoitoon olla ensiyrittämällä päässeet (paitsi ehkä jotkut onnekkaat, mutta useimmat eivät). Sun pitää mennä toiselle lääkärille hakemaan uusi arvio. Mun huoliani "auttoi" vuosien saatossa varmaan kymmenen eri lääkäriä ja lopulta se neljäs lähete meni läpi ja pääsin terapiaan. Ei sinne noin vaan marssita, vaan kyllä siihen joutuu valitettavasti säätämään jonkun verran. Itse esim. muutin pois pääkaupunkiseudulta, koska siellä ei kerta kaikkiaan ole resursseja hoitaa kaikkien päävaivoja.
Älä luovuta noin helposti. Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten et ole tarpeeksi, ainakaan hoitavan tahon mielestä. Kyllä Suomessa hoitoon pääsee.
Kun en ole päässyt sinne hoitoon koska tk-lääkäri ei halunnut edes käsitellä asiaa.
Hei ei me muutkaan sinne hoitoon olla ensiyrittämällä päässeet (paitsi ehkä jotkut onnekkaat, mutta useimmat eivät). Sun pitää mennä toiselle lääkärille hakemaan uusi arvio. Mun huoliani "auttoi" vuosien saatossa varmaan kymmenen eri lääkäriä ja lopulta se neljäs lähete meni läpi ja pääsin terapiaan. Ei sinne noin vaan marssita, vaan kyllä siihen joutuu valitettavasti säätämään jonkun verran. Itse esim. muutin pois pääkaupunkiseudulta, koska siellä ei kerta kaikkiaan ole resursseja hoitaa kaikkien päävaivoja.
Älä luovuta noin helposti. Tsemppiä!
Nyt on ollut kyse tk-lääkäreistä. Jos ei onnistu, menen yksityiselle ja naislääkärille.
Totta, tämä Helsingin seutu on huono.
On ollut järkyttävää kuulla mitä ehdotetaan sieltä jostakin ylhäisestä tornista näkemättä ja kuulematta mua.
Millaisia traumaperäisiä juttuja voi olla, että kolmen vuoden psykoterapia ei auta? Että puhutaan kymmenistä vuosista?
Alue: Aihe vapaa
Voiko parantua kymmenessä vuodessa?
Onko mitään tietoa, moniko paranee terapian avulla ns normaaliksi itsekseen?