Lue keskustelun säännöt.
Lukotoukan salattu suru, kun lapset eivät millään innostu lukemisesta
14.04.2020 |
Olen joka joulu ostanut molemmille jonkun kirjan ja omasta hyllystäni löytyy esim Pottereita joita saisi lukea. Mutta kun ei. Tubettajat ja Minecraftit kiinnostaa enemmän, kirjastostakin lainaavat leffoja eivätkä kirjoja.
Kommentit (116)
Ymmärrän toiveen, jos joku asia on ollut itselle tärkeä ja antoisa, haluaisi lapsiensa kokevan saman. Kuitenkaan lapset eivät ole meidän kopioita tai jatke, ovat omia persooniaan kiinnostuksineen. Useinhan käy niin, että vasta myöhemmin alkaa arvostaa kotoa saatuja vaikutteita, joten voi vaan näyttää omaa esimerkkiä ja toivoa parasta :) Saattavat silti löytää ne omat juttunsa, joita vanhemmat eivät ole osanneet kuvitellakaan ja hyvä niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meidän äiti oli tosi murheellinen kun minä enkä siskoni kumpikaan ei innostuttu hänen toiveharrastuksistaan. Ei kelvannut kansantanssi eikä viulunsoitto, muuta kuin äitin mieliksi pari kertaa.
Edelleen pidän ihan hölmönä että edes yritti raahata meitä sinne.
No mitä harrastitte sitten?
Meidän poika on kansantanssissa. On oppinut sulavaksi liikkujaksi vaikka oli kömpelönlainen aloittaessaan, ja tykkää. Tanssii itsekseen nykyisin kaikenlaista vänkää ja tanssittaa minuakin vätystä. Viululle en häntä kyllä altistanut, koska itse meinasin kuolla järkytykseen kun niin kamalaa vinkunaa piti kuunnella korvanjuuressa, mitä minä siitä paholaisen vehkeestä irti sain.
Ja silti, tanssi ja musiikki ei vertaannu lukemiseen mitenkään, vaikka niillä on taitolajeina paljon enemmän arvoa kuin nykyisin halutaan ajatella. Meillä pitäisi olla huomattavasti venäläisempi ote siihen puoleen. Kulttuuri ei elä ellei sitä pidetä yllä.
Mutta jos ihminen ei lue, jää päästään tyhjäksi. Sen saa toki valita itse, minkätyylisellä aineistolla sen haluaa täyttää.
Mutta juu, ei hoida pelit ja elokuvat sitä tehtävää. Eikä sarjakuvat. Kaikelle on paikkansa.
Nykyaika on tässäkin asiassa aivan perseellään. Sama näkyy sitten kaikessa muussakin. Olemme kädetön, hymistelevä hölmöversio barbaarista. Emme saa edes suojia naamallemme.
Innostuisiko lapset äänikirjoista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän äiti oli tosi murheellinen kun minä enkä siskoni kumpikaan ei innostuttu hänen toiveharrastuksistaan. Ei kelvannut kansantanssi eikä viulunsoitto, muuta kuin äitin mieliksi pari kertaa.
Edelleen pidän ihan hölmönä että edes yritti raahata meitä sinne.
No mitä harrastitte sitten?
Meidän poika on kansantanssissa. On oppinut sulavaksi liikkujaksi vaikka oli kömpelönlainen aloittaessaan, ja tykkää. Tanssii itsekseen nykyisin kaikenlaista vänkää ja tanssittaa minuakin vätystä. Viululle en häntä kyllä altistanut, koska itse meinasin kuolla järkytykseen kun niin kamalaa vinkunaa piti kuunnella korvanjuuressa, mitä minä siitä paholaisen vehkeestä irti sain.
Ja silti, tanssi ja musiikki ei vertaannu lukemiseen mitenkään, vaikka niillä on taitolajeina paljon enemmän arvoa kuin nykyisin halutaan ajatella. Meillä pitäisi olla huomattavasti venäläisempi ote siihen puoleen. Kulttuuri ei elä ellei sitä pidetä yllä.
Mutta jos ihminen ei lue, jää päästään tyhjäksi. Sen saa toki valita itse, minkätyylisellä aineistolla sen haluaa täyttää.
Mutta juu, ei hoida pelit ja elokuvat sitä tehtävää. Eikä sarjakuvat. Kaikelle on paikkansa.
Nykyaika on tässäkin asiassa aivan perseellään. Sama näkyy sitten kaikessa muussakin. Olemme kädetön, hymistelevä hölmöversio barbaarista. Emme saa edes suojia naamallemme.
Veljeni tykkää leffoista ja peleistä, kuluttaa suurimman osan vapaa-ajastaan niihin. Hän on lukenut ehkä 20 kirjaa elämänsä aikana. Itse olen lukenut arvioni mukaan tuhansia kirjoja ja varmaan suurimman osan niistä, jotka luokitellaan "maailmankirjallisuuden klassikoiksi". Veljeni kanssa olen käynyt elämäni mielenkiintoisimmat keskustelut.
Sinun tekstisi ei suoraan sanottuna tehnyt kovin suurta vaikutusta.
Vierailija kirjoitti:
Miksi jotkut vanhemmat haluavat tyrkyttää omia harrastuksiaan lapsille? Erityisesti lukuharrastus tuntuu olevan sellainen, jota tyrkytetään pakolla. Jos vanhempi haluaa seurustella muiden samasta harrastuksesta kiinnostuneiden kanssa, niin eikö sitä seuraa löydy toisista aikuisista? Vai onko taustalla sellainen käsitys, että lukeminen on jotenkin parempi harrastus kuin vaikkapa ne elokuvat ja pelit?
Taustalla on sellainen fakta, että lukeminen on enemmän kuin pelkkä harrastus. Se on avain maailmaan. Kun osaa lukea (ja kirjoittaa) hyvin, on maailma avoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanavarasto kehittyy lukemalla. Miten olisi vanha kunnon lahjominen? Muut lapset kovia lukemaan, mutta nuorin jumittui pelimaailmaan eikä kirjat kiinnostanut. Kesäaikaan kunnon lahjonta per kirja ( yhteisiä lukuhetkiä, molemmat omaa kirjaa) ja hups, kaveri tykästyi lukemiseen. Oli se rahan arvoinen, nyt lukee oma-alotteisesti kahdella kielellä.
Tässä ketjussa monet paheksuvat lukemisen " tuputtamista". Mielestäni se ei kuitenkaan ole varsinainen harrastus vaan ajanviettotapa kotona, jota voi verrata telkan katsomiseen, nettisurffailuun, musiikin kuunteluun. On tosi hyvä että vanhemmat esimerkillään ohjaavat myös sen pariin ja antavat kirjoja. Sen enempää ei voi tehdä! Lukeminen avaa aivan uusia maailmoja ja itse olen himolukija. Lapsista vain toinen lukee paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tietokonepeleistä löytyy paljon taidokkaasti kirjoitettuja juonikuvioita ja kiinnostavia henkilöitä. Ja kirjoista löytyy paljon ihan täyttä roskaa. Ei se formaatti ole mikään laadun tae.
Ei nyt ihan noinkaan. Lukeminen kuitenkin kehittää keskittymistä, mielikuvitusta sekä syvempää ajattelua kuitenkin eri tavalla kuin joku peli. Peleistä taas oppinee logiikkaa, ongelmanratkaisua sun muuta tehokkaammin.
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa monet paheksuvat lukemisen " tuputtamista". Mielestäni se ei kuitenkaan ole varsinainen harrastus vaan ajanviettotapa kotona, jota voi verrata telkan katsomiseen, nettisurffailuun, musiikin kuunteluun. On tosi hyvä että vanhemmat esimerkillään ohjaavat myös sen pariin ja antavat kirjoja. Sen enempää ei voi tehdä! Lukeminen avaa aivan uusia maailmoja ja itse olen himolukija. Lapsista vain toinen lukee paljon.
Ei se avaa uusia maailmoja sellaiselle, joka ei kirjoista innostu. Yrittäkää nyt vähän ymmärtää erilaisia ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietokonepeleistä löytyy paljon taidokkaasti kirjoitettuja juonikuvioita ja kiinnostavia henkilöitä. Ja kirjoista löytyy paljon ihan täyttä roskaa. Ei se formaatti ole mikään laadun tae.
Ei nyt ihan noinkaan. Lukeminen kuitenkin kehittää keskittymistä, mielikuvitusta sekä syvempää ajattelua kuitenkin eri tavalla kuin joku peli. Peleistä taas oppinee logiikkaa, ongelmanratkaisua sun muuta tehokkaammin.
Onko sinulla kokemusta molemmista? Jos ei ole, et ole kyllä pätevä arvoimaan tuota.
Mulla ei ole vielä lapsia, mutta mahdollisten tulevien lasten toivoisin lukevan edes lahjottuina. Lukeminen alakouluikäisenä vaikuttaa monin tavoin koko loppuelämään, sillä lukiessa oppii laajan sanavaraston, luetunymmärtämistä ja oikeinkirjoitusta. Itse luin lapsena paljon, minkä ansiosta koulunkäynti on aina ollut minulle helppoa. Äidinkielen osaaminen vaikuttaa jokaiseen muuhunkin oppiaineeseen. Koulussa pärjääminen taas antaa eväitä pitkälle aikuisuuteen saakka :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä sama juttu. Olen aina ollut lukutoukka ja harrastan kirjoittamista, olen opiskellut alaa jne. Luin lapsilleni aivan valtavasti, kun he olivat pieniä ja ei, en pakottanut kuuntelemaan, he todella nauttivat siitä :) Kuopus on jonkin Harry Potterin lukenut, esikoinen ei ole kuin jotain tietokirjoja vilkaissut. Ei vaan kiinnosta. Esikoisella on Aspergerin syndrooma, mikä saattaa vaikuttaa siihen, ettei mielikuvitusmaailma tarkoita hänelle mitään. Kummankin kielelliset taidot ovat kuitenkin hyvät, minkä luulen osaksi johtuvan siitä, että luin heille pienenä niin paljon. Eli eipä kai se hukkaan mennyt kuitenkaan. Sivumennen sanoen olen vähän kyllästynyt siihen "natsismiin", että kaikkien on pakko harrastaa lukemista tai muuten syrjäytyy automaattisesti - ei se selvästi ihan niinkään mene. Eiväthän kaikki lukeneet silloinkaan, kun itse olin lapsi.
Samantapainen tilanne meillä paitsi ettei meillä ole aspergereitä. Yksi lapsista on perinyt anopin lukihärön ja sen takia lukeminen on hänelle ollut vaikeaa. On kuitenkin jaksanut vääntää itsensä maisteriksi saakka. Osa lapsista lukee, kaikki harrastavat kirjojen kuuntelua ja lukevat useammalla kielellä. Olisi tämä paskemminkin voinut mennä.
Kotona kirjoja täynnä oleva kirjahylly korreloi lapsen kouluttautumisen kanssa.
Siksi ääneen lukemiseen kannattaa panostaa, myös silloin kun lapsi jo osaa lukea itse.
Lukemisessa kannattaa muistaa, että esimerkki vaikuttaa paljon. Jos sekä isä että äiti lukevat lapselleen säännöllisesti, se parantaa todennäköisyyttä lapsen lukuharrastukseen. Se vahvistaa varmasti lapsen sanavarastoa.
Jos vain äiti lukee lapselleen paljon, silloin tytöstä tulee poikaa todennäköisemmin lukemista harrastava.
Yt.
Äidinkielenopettaja (mies, jos sillä nyt jotain merkitystä on)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omat vanhempani ja mummoni ovat kaikki ahkeria kirjojen kuluttajia. Itseäni ei lapsena eikä teininä lukeminen kiinnostanut, vain pakolliset kirjat luin mitä koulussa piti. Mutta noin 20-vuotiaana aloin lukemaan ja tähän mennessä olen lukenut noin 10-20 kirjaa vuodessa. Välillä on pitkiäkin aikoja kun ei lukeminen nappaa mutta myöhemmin taas ahmin niitä. Minulle ei tuputettu lapsena kirjoja, joten en kokenut painostusta. Ehkä teidänkin lapset innostuvat lukemisesta myöhemmin.
Lapset ihhoavat käskytystä. Moni on saanut iki-inhon urheiluunkin vanhempien painostuksesta. Motivaatio löytyy tai ei silloin, kun valinta on lapsen.
Vierailija kirjoitti:
Sanavarasto kehittyy lukemalla. Miten olisi vanha kunnon lahjominen? Muut lapset kovia lukemaan, mutta nuorin jumittui pelimaailmaan eikä kirjat kiinnostanut. Kesäaikaan kunnon lahjonta per kirja ( yhteisiä lukuhetkiä, molemmat omaa kirjaa) ja hups, kaveri tykästyi lukemiseen. Oli se rahan arvoinen, nyt lukee oma-alotteisesti kahdella kielellä.
Olen tarjonnut 20 e per luettu kirja. Tällä taksalla en ole montaa kymppiä köyhtynyt. Lasten ollessa alakouluikäisiä luimme paljon ääneen yhdessä vuorotellen. Kaikki lapseni ovat sujuvia ja nopeita lukijoita. Ei vaan kiinnostusta löydy.
Vierailija kirjoitti:
Meillä sama juttu. Olen aina ollut lukutoukka ja harrastan kirjoittamista, olen opiskellut alaa jne. Luin lapsilleni aivan valtavasti, kun he olivat pieniä ja ei, en pakottanut kuuntelemaan, he todella nauttivat siitä :) Kuopus on jonkin Harry Potterin lukenut, esikoinen ei ole kuin jotain tietokirjoja vilkaissut. Ei vaan kiinnosta. Esikoisella on Aspergerin syndrooma, mikä saattaa vaikuttaa siihen, ettei mielikuvitusmaailma tarkoita hänelle mitään. Kummankin kielelliset taidot ovat kuitenkin hyvät, minkä luulen osaksi johtuvan siitä, että luin heille pienenä niin paljon. Eli eipä kai se hukkaan mennyt kuitenkaan. Sivumennen sanoen olen vähän kyllästynyt siihen "natsismiin", että kaikkien on pakko harrastaa lukemista tai muuten syrjäytyy automaattisesti - ei se selvästi ihan niinkään mene. Eiväthän kaikki lukeneet silloinkaan, kun itse olin lapsi.
Mun pitää tarttua tuohon mielikuvitusmaailmaan näin lapsettomana lukijana, joka EI pysty lukemaan fiktiota. Ongelmani on nimittäin, etten näe tai koe mielessäni mitään lukemaani. En näe paikkoja, hahmoja, tilanteita jne. Sen takia unohdan jo ennen kirjan puolta väliä, että kukas tämä oli, missäs me nyt ollaan, hetkinen miten tätä hahmoa/esinettä/paikkaa olikaan kuvailtu? Luin lukiossa Taru Sormusten Herrasta trilogian, mutta en muista nähneeni yhtään hahmoa tai paikkaa mielessäni. Nyt pystyisin lukemaan sen, kiitos elokuvien, koska minulla on nyt visuaalinen maisema jo valmiina TSH:n maailmaan ja hahmoihin.
Minulle toimivat ainoastaan äänikirjat, jos haluan syventyä fiktioon. Kun joku puhuu, minulle syntyy automaattisesti mielikuvia tapahtumista ja paikoista. Muistan edelleen kohtauksia yli 20 vuotta sitten kuulemistani tarinoista, koska kuultuna tarinat pyörivät päässäni kuin elokuva, kaikkine yksityiskohtineen ja väreineen. Minulla on synestesia, eli näen musiikin väreinä ja muotoina, samoin äänet. Ääninäytteleminen on minulle rakasta kuunneltavaa.
Luen itse nykyään vain faktakirjallisuutta, jota rakastan ja ostan säännöllisesti kirjahyllyyn. Fiktiosta pysyn erossa, siitäkin huolimatta, että lähipiiristä löytyy kirjailijoita. Fanifiktionta pystyn lukemaan halutessani, koska minulla on siihen tarvittava visuaalinen maailma jo olemassa.
Eli, ehkä AP sinun lapsesi viihtyisivät enemmän faktakirjallisuuden tai äänikirjojen parissa? Tai isompana fanfictionin parissa? Jos et ole lukupuritanisti, jolle oikea fyysinen kirja itse luettuna originaalina fiktiona on ainoaa oikeaa luettavaa kirjallisuutta :D
Minä rakastan numeroita ja olen pienestä asti laskenu ja ratkonu kaikenlaisia laskuja ja yhtälöitä ja olen päätynyt töihin alalle jossa pyöritellään numeroita ja tarvitaan matikan ja kemian osaamista. Mun lasta ei vois matikka, fysiikka ja kemia vähempää kiinnostaa. Tekee tehtävät ja on 7-8 oppilas. Ei auta kannustus eikä mikään. Mutta lapsi on tosi lahjakas musikaalisesti. Soittaa useampaa eri soitinta ja laulaa. Pianolla soittaa biisejä korvakuulolta. Mulla ei taas ole ollenkaan nuottikorvaa, ei sitten yhtään. Niin sitä vaan ollaan erilaisia
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän äiti oli tosi murheellinen kun minä enkä siskoni kumpikaan ei innostuttu hänen toiveharrastuksistaan. Ei kelvannut kansantanssi eikä viulunsoitto, muuta kuin äitin mieliksi pari kertaa.
Edelleen pidän ihan hölmönä että edes yritti raahata meitä sinne.
No mitä harrastitte sitten?
Meidän poika on kansantanssissa. On oppinut sulavaksi liikkujaksi vaikka oli kömpelönlainen aloittaessaan, ja tykkää. Tanssii itsekseen nykyisin kaikenlaista vänkää ja tanssittaa minuakin vätystä. Viululle en häntä kyllä altistanut, koska itse meinasin kuolla järkytykseen kun niin kamalaa vinkunaa piti kuunnella korvanjuuressa, mitä minä siitä paholaisen vehkeestä irti sain.
Ja silti, tanssi ja musiikki ei vertaannu lukemiseen mitenkään, vaikka niillä on taitolajeina paljon enemmän arvoa kuin nykyisin halutaan ajatella. Meillä pitäisi olla huomattavasti venäläisempi ote siihen puoleen. Kulttuuri ei elä ellei sitä pidetä yllä.
Mutta jos ihminen ei lue, jää päästään tyhjäksi. Sen saa toki valita itse, minkätyylisellä aineistolla sen haluaa täyttää.
Mutta juu, ei hoida pelit ja elokuvat sitä tehtävää. Eikä sarjakuvat. Kaikelle on paikkansa.
Nykyaika on tässäkin asiassa aivan perseellään. Sama näkyy sitten kaikessa muussakin. Olemme kädetön, hymistelevä hölmöversio barbaarista. Emme saa edes suojia naamallemme.
Veljeni tykkää leffoista ja peleistä, kuluttaa suurimman osan vapaa-ajastaan niihin. Hän on lukenut ehkä 20 kirjaa elämänsä aikana. Itse olen lukenut arvioni mukaan tuhansia kirjoja ja varmaan suurimman osan niistä, jotka luokitellaan "maailmankirjallisuuden klassikoiksi". Veljeni kanssa olen käynyt elämäni mielenkiintoisimmat keskustelut.
Sinun tekstisi ei suoraan sanottuna tehnyt kovin suurta vaikutusta.
Ai, ketä loukkasin? Siinä elämää suuremmassa keskustelussa oli kuitenkin läsnä yksi lukeneiston jäsen veljesi lisäksi. Mitä ajattelet, minkätasoista keskustelua voi harrastaa sukupolvi, jossa kukaan ei lue mitään mitä ei ole pakko? Edes sitä 20 kirjaa.
Tietokonepeleistä löytyy paljon taidokkaasti kirjoitettuja juonikuvioita ja kiinnostavia henkilöitä. Ja kirjoista löytyy paljon ihan täyttä roskaa. Ei se formaatti ole mikään laadun tae.