Olen ollut mieheni kanssa nyt 10v yhdessä, mutta nyt alkanut mietityttää suhteen alkuajat ja ikäero.

Suhteeni nykyisen aviomieheni kanssa alkoi, kun itse olin 16-vuotias ja mieheni 20-vuotias. Vaikka neljän vuoden ikäero on tuossa elämänvaiheessa merkittävä, ei suhteemme ole mielestäni ollut alistava tai epätasapainoinen. Olin toki tyypillinen teini ajatusmaailmani ja käytökseni osalta enkä erityisen kokenut poikien kanssa, mutta mieheni oli hyvin kokematon naisten saralla. Hän menetti poikuutensa minulle eikä ollut aiemmin edes seurustellut kenenkään kanssa. Hän asui vielä kotona ja opiskeli. Tapasimme yhteisen ystävän luona, joka oli 18-vuotias. Mies kertoi luulleensa minunkin olevan täysi-ikäinen. Hän itse asiassa kauhistui aika paljon kun sai tietää todellisen ikäni. Me kuitenkin kasvoimme seurustelun aikana yhdessä. En koe menettäneeni mitään, vaikka aloitinkin vakavan suhteen jo noin nuorella iällä. Tosin minun täytyy myöntää, että jos joskus saan lapsia, niin suhtautuisin todella epäilevästi, mikäli lapsi tutustuisi tuossa iässä noin paljon itseään vanhempaan mieheen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi harrastat seksiä henkilön kanssa, jonka henkisen ja fyysisen kehityksen tiedät olevan kesken? Jos hänen kehityksensä on kesken, miten voit olettaa, että hän olisi valmis seksisuhteeseen tai parisuhteeseen huomattavasti vanhemman ihmisen kanssa?

Voit harrastaa seksiä teinin kanssa, pitää häntä "hoitona", mutta sitten leikit järkyttynyttä, kun tämä henkiseltä ja emotionaaliselta kehitykseltään keskeneräinen teini luulee olevansa rakastunut.

Sinä olet lähtenyt pelleilemään teinien kanssa, ja sitten ihmettelet kun heillä tulee tunteet mukaan?

Kuitenkin kehtaat väittää, että toimit eettisesti täysin oikein ja kukaan ei kärsi. Toimintasi on kaikille näille nuorille mielestäsi vain hyväksi. 

Sanot, että opetat nuoria terveeseen seksuaalielämään. Teet sen kuitenkin antamalla kuvan, että seksi on yhtä kuin opettaja-oppilas-asetelma, jossa toisella on yliote ja valtaa toiseen nähden. Kuvailet olevasi heidän opettaja/kasvattaja/mentori. Monille tämä on juurikin epäterveellinen asetelma seksiin, ja tämä opettamasi mielikuva seksistä tulee luultavasti haittamaan heitä muissa parisuhteissa.

Kaikkien elossa olevien henkinen kehitys on vielä kesken. Olennaista ei ole kehittyykö ihminen, vaan se, onko hän kypsä tekemään omat päätöksensä ja tekeekö hän ne vapaasti omasta tahdostaan ja tietäen mistä on kyse. 

Olen nimenomaan sanonut, että en pidä hyvin nuorina valmiina epäsuhtaisiin parisuhteisiin. En ole kertaakaan elämässäni harrastanut seksiä teinin kanssa. Muhun rakastuneella ei ollut suoraan mitään tekemistä sen kanssa, että mulla on ollut nuoria hoitoja.

Jos opettaminen on monille epäterve asetelma seksissä, niin ehkä he voivat perustella, miksi. Uskotko, että kun ihmisiä opetetaan jossakin asiassa, heille jää yleensä epäselvyyttä siitä mikä on opettamisen ja oikean tekemisen ero? Onko tällaista ilmiötä edes olemassa minkään asian opetuksessa? Oletat, että olen kauhean huono opettaja ja ymmärrän itse seksuaalisuutta ja seksiä todella konkreettisella tasolla. Seksitaidot ovat nimenomaan kommunikaatiotaitoja ja itsetuntemusta, niitä taitoja joilla opettelua voi jatkaa myöhemmin.

Okei. Peter Pan -vastaus. "Kaikkien meidän kehitys on kesken". 

Musta olisi hirveää olla parisuhteessa omanikäiseni kumppanin kanssa, jos hänen kehityksensä olisi kokonaan valmis ja loppunut.

Tuossa kyllä perusteltiin tuolla ainaisella kehittymisellä sitä, miksi 30+ nainen voi olla hyvin paljon nuoremman ja huonoitsetuntoisen pojan ensimmäinen seksi/parisuhde. Koska "kaikillahan meillä on kehitys kesken". 

Meinaat itsekin napata mahdollisimman nuoren ja kehittymättömän kumppanin, jotta voi sitten opettaa ja kasvattaa häntä ja ihailla kehitystä?

Niin, se olin minä joka perustelin. Ihan loogisesti asia on niin, että jos kehitys on aina kesken, niin sitten sillä että kehitys on kesken ei voi perustella sitä miksi seksi olisi väärin vain joissain tilanteissa. Vähintään pitää jotenkin selittää, miten se kehitys on eri lailla kesken ja miksi tämä ero on se, joka ratkaisee sen onko seksi ok vai ei. Itse en näe kehityksen jatkumisella olevan mitään tekemistä sen kanssa, miten varovasti toista pitää kohdella, vaan musta aivan itsestäänselvästi se ratkaisee, kuinka kehittynyt ja kyvykäs huolehtimaan itsestään toinen on sillä hetkellä.

Kyllä voi perustella. Kuten täällä on jo aikaisemmin todettu, niin 25-vuoden alaikäraja on looginen suuren ikäeron suhteissa, koska silloin ainakin nuoren ihmisen aivot ovat täysin kehittyneet ja hänen voi olettaa pystyvän arvioimaan kriittisesti suhdetta, jossa toinen on paljon iäkkäämpi ja kokeneempi. Biologisen kehityksen lisäksi 25-vuotiaalla ainakin Suomessa on usein myös omaa itsenäistä elämänkokemusta jo vuosia takana, joten hän on paremmassa asemassa huomattavasti vanhempaan seurustelukumppaniin nähden kuin täysin kokematon, ehkä vasta kotoa ponnistava nuori.

1) ei seurustelu- vaan seksikumppani lakkaan nyt lukemasta kommentteja, jossa nämä edelleen sotketaan.

2) Miksi alle 25-vuotias parikymppinen on kypsä päättämään seksistä omanikäisensä kanssa, muttei vanhemman kanssa? Siksikö, että hän ei vielä osaa pitää puoliaan niin paljon itseään vanhemmalta, eikä osaa arvioida voiko häneen luottaa? Miksi tämä sitten on ongelma, jos vanhempi osapuoli on luotettava, rehellinen ja avoin, ei käytä tilannetta hyväkseen ja erikseen varoo tekemästä tahatonta vahinkoa, ja opettaa, mitä se on ja miltä näyttää kun joku kohtelee toisia hyvin?

3) Entä kun joidenkin aivot kehittyykin kolmekymppisiksi asti? Pitääkö käydä magneettikuvissa, vai voiko kuitenkin tehdä ratkaisut ihan sen pohjalta vaikuttaako toinen kyvykkäältä tekemään omat päätöksensä? Jos näin, niin miksi se kyvykkyyden arviointi ei ole se kriteeri vaan aivojen kehittyminen? 

Monesti nuori ihminen arvioi itsensä kypsemmäksi kuin sitten loppujen lopuksi onkaan. Jälkikäteen vasta tajuaa, kuinka keskeneräinen ja vaikutuksille altis olikaan. Esimerkiksi tässä ketjussa nainen katui suhdetta itseään 20 vuotta vanhempaan mieheen (vaikka oli jo parikymppinen suhteen alkaessa) ja kyseenalaisti miehen motiivit myöhemmin. Vanhempi ihminen tietää, että nuorta imartelee se, kun sanoo tätä ikäistään kypsemmäksi. Useimmat haluavat nuorena uskoa, että ovat kyvykkäämpiä ja kehittyneempiä kuin muut ikäisensä ja saattavat myötäillä paljonkin vanhempaa henkilöä pitääkseen yllä tätä mielikuvaa.

Mutta useimmilla tapahtuu suuri muutos henkisesti tuossa 18-vuoden ja 25-vuoden välillä. Ja sitä on tutkittu, että aivot kehittyvät vielä paljon tuossa iässä, joten se ei ole mitään mutuilua. Jos siis haluat olla vastuullinen ja luotettava aikuinen, niin ottaisit tämän huomioon seksisuhteissa huomattavasti nuorempiin henkilöihin. Sinä vain toistelet sitä, että olet vastuuntuntoinen ja luotettava, mutta sitten kuitenkin täysin ignooraat sen tiedon, mitä meillä on ihmisen kehityksestä ja vetoat mahdollisiin poikkeustapauksiin ja omaan päätösvaltaasi. Aikaisemmin kirjoitit, että johonkin se raja on vedettävä. No monet pitävät rajana tuota 25 vuotta. Sinulle on jo perusteltu miksi, mutta koska sinulle on tärkeämpää oma mutuilu eikä se tieto, mitä meillä tällä hetkellä on saatavilla ihmisen kehityksestä, niin sinä teet omat ratkaisusi. 

En tietenkään puhu nyt siitä kuinka nuori arvioi oman kyvykkyytensä, vaan siitä kuinka minä arvioin sen.

Olen ihan tietoinen että ne aivot kehittyvät tuossa iässä. Itsekin muutuin paljon. On perusteltu, että 25 vuoden tulisi olla raja, koska siinä iässä keskimäärin aivot ovat kehittyneet, mutta sitä ei ole osattu selittää, miksi se, jatkuuko aivojen kehitys edelleen olisi ihmisen arviointi- ja päätöksentekokyvyn mittari. Onko ne kyvyt viimeiset asiat jotka aivoissa kehittyy, täytyykö niiden olla 100% valmiit jotta ne ovat tarpeeksi kehittyneet? Kenen 100% on standardi, eikö jotkut tule koskaan tarpeeksi kyvykkäiksi tekemään päätöksiä vai onko jotkut sitä jo 14-vuotiaana? Vai onko jokainen kyvykäs tekemään päätökset sinä hetkenä kun aivot on täysin kehittyneet, piste, eikä väliä yksilöllisistä eroista?

Niin ja sinä et ole luotettava arvioija, koska sinua ei kiinnosta, mitä tiedämme nuorten kehittymisestä eikä sinua kiinnosta sekään, että nuoret voivat myös itse arvioida oman kypsyystasonsa väärin. Lisäksi jatkuvasti muuttelet perusteluitasi mielesi mukaan. Toisin kuin nyt väität, sinä olet vastuuttanut aikaisemmissa viesteissäsi nuoren itsensä. Olet vedonnut siihen, että olennaista on, onko nuori itse tarpeeksi kypsä tekemään omat päätöksensä ja ymmärtääkö, mistä on kyse. Eli toisin sanoen "oma moka", jos myöhemmin kaduttaa. VAIKKA tiedät, että nuoren kehitys on vielä kesken. 

Minä arvioin siis, onko nuori kyvykäs tekemään itse omat päätöksensä. Jos on, annan hänen tehdä sen. Vastuu edelleen hänellä päätöksistään ja minulla siitä etten sekaannu ihmiseen, joka ei ole itsensä hallinnassa. Ihan samalla tavalla arvioin kaikkia iästä riippumatta. Moni ei iästä riippumatta ole aina esim. eron jälkeen, muuten emotionaalisesti haavoittuvaisessa tilassa tai vaikka humalassa kykenevä tekemään hyviä ratkaisuja seksisuhteen aloittamisesta. Mitä enemmän johonkin kanssakäymiseen liittyy läheisyyttä ja sitä kautta haavoittuvuutta, sitä enemmän tällaisia joutuu arvioimaan.

Edelleenkään kukaan ei ole millään lailla perustellut, miksi kehityksen jatkuminen on ongelma. Toistelette vaan, että kun se vielä jatkuu niin seksi on väärin.

Liittykö tämä nyt saleen?

Olen 25-vuotias ja mieheni 37-vuotias. Meillä on 5- ja 2-vuotiaat lapset. Olemme onnellinen perhe. Tutustuin mieheeni jo 15-vuotiaana hänen ollessaan 27-vuotias ja olisin halunnut alkaa seurustelemaan jo tuolloin mutta mies oli järkevä ja sanoi ettei ala-ikäisten kanssa seurustele joten meistä tuli vaan ystäviä ja aloitimme seurustelemaan vasta kun olin 18v ja mies 30v... Voin sanoa, ettei vieläkään kaduta jälkeenpäin koska olen löytänyt sielunkumppanini ja mulla on todella hyvä olla hänen kanssaan! Enkä näe meitä kumpaakaan myöskään nuppivikaisina. Elämä ei oo mustavalkoista ja kaiken ei tarvitse mennä tylsästi ja tavallisesti. Olisiko se hyvää elämää että KAIKKI olisi yhdessä korkeintaan itseään 2 vuotta vanhemman tai nuoremman henkilön kanssa, hankkisi 2-3 lasta ikävälille 25-35v?

Jos saatkin lapsen 18-vuotiaana niin olet automaattisesti viallinen.

Jos saat lapsen 43-vuotiaana olet automaattisesti viallinen.

Jos sulla on 4-5 lasta tai enemmän, vaikka elättäisit heidät kaikki itse niin olet automaattisesti viallinen.

Jos sulla on parisuhteessa ikäeroa yli 10 vuotta olet automaattisesti viallinen.

Mitä jos annettaisiin jokaisen elää omalla tavallaan, eikä haukuttaisi että oksettavaa tms. jos ihmisten valinnat ei satuta ulkopuolisia. Tässä nimenomaan korostuu jälleen se että erilaisuutta ei hyväksytä ja en ymmärrä että miksi ap rasittaa päätään sillä että oli 17-vuotias, niin olit vuoden päässä täysi-ikäisyydestä, 17-vuotiaalla ja 18-vuotiaalla ei ole kovin suurta henkistä eroa.

Vierailija kirjoitti:

Olen 25-vuotias ja mieheni 37-vuotias. Meillä on 5- ja 2-vuotiaat lapset. Olemme onnellinen perhe. Tutustuin mieheeni jo 15-vuotiaana hänen ollessaan 27-vuotias ja olisin halunnut alkaa seurustelemaan jo tuolloin mutta mies oli järkevä ja sanoi ettei ala-ikäisten kanssa seurustele joten meistä tuli vaan ystäviä ja aloitimme seurustelemaan vasta kun olin 18v ja mies 30v... Voin sanoa, ettei vieläkään kaduta jälkeenpäin koska olen löytänyt sielunkumppanini ja mulla on todella hyvä olla hänen kanssaan! Enkä näe meitä kumpaakaan myöskään nuppivikaisina. Elämä ei oo mustavalkoista ja kaiken ei tarvitse mennä tylsästi ja tavallisesti. Olisiko se hyvää elämää että KAIKKI olisi yhdessä korkeintaan itseään 2 vuotta vanhemman tai nuoremman henkilön kanssa, hankkisi 2-3 lasta ikävälille 25-35v?

Jos saatkin lapsen 18-vuotiaana niin olet automaattisesti viallinen.

Jos saat lapsen 43-vuotiaana olet automaattisesti viallinen.

Jos sulla on 4-5 lasta tai enemmän, vaikka elättäisit heidät kaikki itse niin olet automaattisesti viallinen.

Jos sulla on parisuhteessa ikäeroa yli 10 vuotta olet automaattisesti viallinen.

Mitä jos annettaisiin jokaisen elää omalla tavallaan, eikä haukuttaisi että oksettavaa tms. jos ihmisten valinnat ei satuta ulkopuolisia. Tässä nimenomaan korostuu jälleen se että erilaisuutta ei hyväksytä ja en ymmärrä että miksi ap rasittaa päätään sillä että oli 17-vuotias, niin olit vuoden päässä täysi-ikäisyydestä, 17-vuotiaalla ja 18-vuotiaalla ei ole kovin suurta henkistä eroa.

No mikset sitten noudata neuvoasi ap:n kohdalla? Hän ei ole samanlainen kuin sinä ja häntä harmittaa, että mies oli valmis olemaan alaikäisen kanssa, mutta sinä mitätöit hänen pahan olonsa omien tunteidesi perusteella.

Vierailija kirjoitti:

Olen 25-vuotias ja mieheni 37-vuotias. Meillä on 5- ja 2-vuotiaat lapset. Olemme onnellinen perhe. Tutustuin mieheeni jo 15-vuotiaana hänen ollessaan 27-vuotias ja olisin halunnut alkaa seurustelemaan jo tuolloin mutta mies oli järkevä ja sanoi ettei ala-ikäisten kanssa seurustele joten meistä tuli vaan ystäviä ja aloitimme seurustelemaan vasta kun olin 18v ja mies 30v... Voin sanoa, ettei vieläkään kaduta jälkeenpäin koska olen löytänyt sielunkumppanini ja mulla on todella hyvä olla hänen kanssaan! Enkä näe meitä kumpaakaan myöskään nuppivikaisina. Elämä ei oo mustavalkoista ja kaiken ei tarvitse mennä tylsästi ja tavallisesti. Olisiko se hyvää elämää että KAIKKI olisi yhdessä korkeintaan itseään 2 vuotta vanhemman tai nuoremman henkilön kanssa, hankkisi 2-3 lasta ikävälille 25-35v?

Jos saatkin lapsen 18-vuotiaana niin olet automaattisesti viallinen.

Jos saat lapsen 43-vuotiaana olet automaattisesti viallinen.

Jos sulla on 4-5 lasta tai enemmän, vaikka elättäisit heidät kaikki itse niin olet automaattisesti viallinen.

Jos sulla on parisuhteessa ikäeroa yli 10 vuotta olet automaattisesti viallinen.

Mitä jos annettaisiin jokaisen elää omalla tavallaan, eikä haukuttaisi että oksettavaa tms. jos ihmisten valinnat ei satuta ulkopuolisia. Tässä nimenomaan korostuu jälleen se että erilaisuutta ei hyväksytä ja en ymmärrä että miksi ap rasittaa päätään sillä että oli 17-vuotias, niin olit vuoden päässä täysi-ikäisyydestä, 17-vuotiaalla ja 18-vuotiaalla ei ole kovin suurta henkistä eroa.

Kyllä ap saa ajatella, mitä haluaa. Suoraan sanottuna minä taas en ymmärrä, miksi joku on noin hälläväliä täysi-ikäisyyden kanssa, varsinkin kun kyse on teinin ja yli 30-vuotiaan suhteesta.

Miksi se aikuinen EI voisi odottaa sitä vuotta? Vuosi on kuitenkin teinin elämässä paljon, mutta aikuiselle vähän. Eli miksi se on sille aikuiselle niin vaikeaa? On liikaa vaadittu, että kolkyvuotias mies odottaisi siihen, että tyttöystävä on vähintään 18 vuotias? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 25-vuotias ja mieheni 37-vuotias. Meillä on 5- ja 2-vuotiaat lapset. Olemme onnellinen perhe. Tutustuin mieheeni jo 15-vuotiaana hänen ollessaan 27-vuotias ja olisin halunnut alkaa seurustelemaan jo tuolloin mutta mies oli järkevä ja sanoi ettei ala-ikäisten kanssa seurustele joten meistä tuli vaan ystäviä ja aloitimme seurustelemaan vasta kun olin 18v ja mies 30v... Voin sanoa, ettei vieläkään kaduta jälkeenpäin koska olen löytänyt sielunkumppanini ja mulla on todella hyvä olla hänen kanssaan! Enkä näe meitä kumpaakaan myöskään nuppivikaisina. Elämä ei oo mustavalkoista ja kaiken ei tarvitse mennä tylsästi ja tavallisesti. Olisiko se hyvää elämää että KAIKKI olisi yhdessä korkeintaan itseään 2 vuotta vanhemman tai nuoremman henkilön kanssa, hankkisi 2-3 lasta ikävälille 25-35v?

Jos saatkin lapsen 18-vuotiaana niin olet automaattisesti viallinen.

Jos saat lapsen 43-vuotiaana olet automaattisesti viallinen.

Jos sulla on 4-5 lasta tai enemmän, vaikka elättäisit heidät kaikki itse niin olet automaattisesti viallinen.

Jos sulla on parisuhteessa ikäeroa yli 10 vuotta olet automaattisesti viallinen.

Mitä jos annettaisiin jokaisen elää omalla tavallaan, eikä haukuttaisi että oksettavaa tms. jos ihmisten valinnat ei satuta ulkopuolisia. Tässä nimenomaan korostuu jälleen se että erilaisuutta ei hyväksytä ja en ymmärrä että miksi ap rasittaa päätään sillä että oli 17-vuotias, niin olit vuoden päässä täysi-ikäisyydestä, 17-vuotiaalla ja 18-vuotiaalla ei ole kovin suurta henkistä eroa.

Kyllä ap saa ajatella, mitä haluaa. Suoraan sanottuna minä taas en ymmärrä, miksi joku on noin hälläväliä täysi-ikäisyyden kanssa, varsinkin kun kyse on teinin ja yli 30-vuotiaan suhteesta.

Miksi se aikuinen EI voisi odottaa sitä vuotta? Vuosi on kuitenkin teinin elämässä paljon, mutta aikuiselle vähän. Eli miksi se on sille aikuiselle niin vaikeaa? On liikaa vaadittu, että kolkyvuotias mies odottaisi siihen, että tyttöystävä on vähintään 18 vuotias? 

Miksi suojaikäraja sitten on 16 eikä 18 vuotta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 25-vuotias ja mieheni 37-vuotias. Meillä on 5- ja 2-vuotiaat lapset. Olemme onnellinen perhe. Tutustuin mieheeni jo 15-vuotiaana hänen ollessaan 27-vuotias ja olisin halunnut alkaa seurustelemaan jo tuolloin mutta mies oli järkevä ja sanoi ettei ala-ikäisten kanssa seurustele joten meistä tuli vaan ystäviä ja aloitimme seurustelemaan vasta kun olin 18v ja mies 30v... Voin sanoa, ettei vieläkään kaduta jälkeenpäin koska olen löytänyt sielunkumppanini ja mulla on todella hyvä olla hänen kanssaan! Enkä näe meitä kumpaakaan myöskään nuppivikaisina. Elämä ei oo mustavalkoista ja kaiken ei tarvitse mennä tylsästi ja tavallisesti. Olisiko se hyvää elämää että KAIKKI olisi yhdessä korkeintaan itseään 2 vuotta vanhemman tai nuoremman henkilön kanssa, hankkisi 2-3 lasta ikävälille 25-35v?

Jos saatkin lapsen 18-vuotiaana niin olet automaattisesti viallinen.

Jos saat lapsen 43-vuotiaana olet automaattisesti viallinen.

Jos sulla on 4-5 lasta tai enemmän, vaikka elättäisit heidät kaikki itse niin olet automaattisesti viallinen.

Jos sulla on parisuhteessa ikäeroa yli 10 vuotta olet automaattisesti viallinen.

Mitä jos annettaisiin jokaisen elää omalla tavallaan, eikä haukuttaisi että oksettavaa tms. jos ihmisten valinnat ei satuta ulkopuolisia. Tässä nimenomaan korostuu jälleen se että erilaisuutta ei hyväksytä ja en ymmärrä että miksi ap rasittaa päätään sillä että oli 17-vuotias, niin olit vuoden päässä täysi-ikäisyydestä, 17-vuotiaalla ja 18-vuotiaalla ei ole kovin suurta henkistä eroa.

Kyllä ap saa ajatella, mitä haluaa. Suoraan sanottuna minä taas en ymmärrä, miksi joku on noin hälläväliä täysi-ikäisyyden kanssa, varsinkin kun kyse on teinin ja yli 30-vuotiaan suhteesta.

Miksi se aikuinen EI voisi odottaa sitä vuotta? Vuosi on kuitenkin teinin elämässä paljon, mutta aikuiselle vähän. Eli miksi se on sille aikuiselle niin vaikeaa? On liikaa vaadittu, että kolkyvuotias mies odottaisi siihen, että tyttöystävä on vähintään 18 vuotias? 

Miksi suojaikäraja sitten on 16 eikä 18 vuotta?

Koska siinä on ajateltu nuorten välisiä suhteita. Eli yli 16-vuotias ei saa harrastaa seksiä alle 16-vuotiaan kanssa. Eihän se tosiaan huomioi sitä, että pervot aikuiset ovat kärkkymässä heti kun teini täyttää 16 vuotta.