Missä voisi 40-vuotias lapseton, fiksu ja urheilullinen nainen tutustua sinkkumiehiin?
Olen aika introvertti eli kaikenlaiset paritanssikurssit yms. latotapahtumat ovat liikaa. En ole muutenkaan mikään yleisötapahtumia harrastava vaan enimmäkseen puuhailen yksin tai tutussa porukassa. Minulle rentouttava viikonloppu olisi esim. ihan vain kotona hyvin syömistä, kirjan lukemista sohvalla ja vaikka 20 km pitkä juoksulenkki metsässä.
Vaikka olenkin introvertti, en ole ujo ja olen sosiaalisesti taitava. En oikein jaksa ujoja aikuisia eli sanavalmiutta ja mielipiteitä pitäisi löytyä.
Vinkkejä? Nettitreffit ja Tinderit on koluttu, liian hakuammuntaa enkä halua viettää jokaista vapaata iltaa yrittämällä tutustua ihmisiin summamutikassa (näiden seulomiseen olen käyttänyt jo ihan liikaa aikaa).
Kommentit (162)
Vierailija kirjoitti:
Sun kaverit tuntee sut joten käske niitä siippoineen bongaamaan sopivia miehiä töistään tai harrastuksistaan. Järkkäävät teille sokkotreffit.
Taitaa olla jo vähän myöhäistä jossei tuohon ikään mennessä noin ole tapahtunut. Samanhenkisen voisi helposti löytää vaikka omista sosiaalisista ympyröistä kavereiden ja kavereiden kavereiden kautta.
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä33647 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaatimukset miehelle:
-miehekäs, urheilullinen, vähintään 180 cm
-tulotaso voi olla sama (tienaan n. 70 000 e vuodessa) mutta ehkä nyt pitäisin tärkeämpänä sitä, että mies pärjää ja hän voi tehdä muutakin kuin laskea rahojaan ruokakaupassa
-mies voi olla ihan oma itsensä mutta kovin ”nössöt” miehet eivät kiinnosta keskustellessa eivätkä fyysisessä mielessä (olen itse kiltti mutten mikään nössö tai lapanen)Pilkotaanpa tämä matemaattisesti. Tehdään hypoteesi, että miehiä on väestössä aika tasaisesti eri ominaisuuksilla varustettuna:
- Miehekkäitä on noin 30% miehistä
- Urheilullisia 20%
- Yli 180 senttisiä 50%
- Yli 70000 tienaavia 4,5%
- Ei-nössöjä 50%
lopputuloksena pääset sukeltamaan 0,3*0,2*0,5*0,045*0,5=0,0675% osuuteen miehistä. Karkeasti siis yksi mies 1500:sta siis kelpaa sinulle.
Miksiköhän ei löydy kaveria?
Laskuoppisi ei perustu mihinkään todellisuuteen, mutta sanoisin, että 1/1500 voi sinänsä olla ihan lähellä totuutta. Kyllä se on harvinaista, että kohdalle osuu ihminen, jonka kanssa kemiat kohtaavat. Jos ajatellaan, että isossa yökerhossa voi olla kerrallaan vaikka jopa 200 suunnilleen oikean ikäistä miestä, niin todennäköisyys, että joku niistä olisi "Se Oikea" on häviävän pieni. Sellaiseen törmääminen vaatii kyllä useamman yökerhoreissun (enkä nyt kaipaa kommentteja siitä, voiko yökerhossa tavata Sen Oikean, se on tässä vain esimerkki yleisötilaisuudesta, jossa kuitenkin yleensä solmitaan helposti kontakteja vastakkaiseen sukupuoleen).
Miehekkäitä on noin 30% miehistä (Survey of US adults, 2017, tutkimuksessa ihmiset arvioivat omia ominaisuuksiaan)
- Urheilullisia 20% (Understanding participation in sport, 2006, tutkimuksessa tutkittiin miesten ja naisten urheilutottumuksia)
- Yli 180 senttisiä 50% (AverageHeight.com, tämä lienee selkeä)
- Yli 70000 tienaavia 4,5% (Tilastokeskus, tämäkin)
- Ei-nössöjä 50% (Oma arvio)

Ja todellisuudessa tialnne on tuotakin huonompi.
Nimittäin jos vielä oletetaan että mies on vakiintumishaluinen eikä ikuinen pelimies, on hän melkoisella todennäköisyydellä varattu. Esimerkiksi ylimpään tuloviidennekseen kuuluminen lisää todennäköisyyttä aviossa olemiseen tuossa iässä melkoisesti.
Eli vaikka ap:lle kelpaisi 1/1500 miehestä, sinkkumiehistä kriteerit saattaisi täyttää 1/20 000 miehestä ja sekin on luultavasti yläkanttiin arvioitu. Ja nämä ovat niitä unelmien poikamiehiä joille riittää kysyntää.
Ja sitten tulee, kuten jo mainitsitkin, se mahdoton osuus. Tällaisen miehen tulisi haluta nelikymppinen speksejä robottimaisesti listaava ikisinkkunainen joka kyselee AV-palstalta missä tutustua miehiin.
Tässä vaiheessa todennäköisyys "sopivan" miehen löytämiseen on 0%.

Suomessa kaverit ovat arkoja parittamaan tuntemiaan ihmisiä ellei sitä heiltä erikseen pyydä. Minä pyysin ja kannatti, ystävän ystäväpiiristä löytyi mies, jonka kanssa kemiat kohtasivat välittömästi.
121212 kirjoitti:
Käyttäjä33647 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaatimukset miehelle:
-miehekäs, urheilullinen, vähintään 180 cm
-tulotaso voi olla sama (tienaan n. 70 000 e vuodessa) mutta ehkä nyt pitäisin tärkeämpänä sitä, että mies pärjää ja hän voi tehdä muutakin kuin laskea rahojaan ruokakaupassa
-mies voi olla ihan oma itsensä mutta kovin ”nössöt” miehet eivät kiinnosta keskustellessa eivätkä fyysisessä mielessä (olen itse kiltti mutten mikään nössö tai lapanen)Pilkotaanpa tämä matemaattisesti. Tehdään hypoteesi, että miehiä on väestössä aika tasaisesti eri ominaisuuksilla varustettuna:
- Miehekkäitä on noin 30% miehistä
- Urheilullisia 20%
- Yli 180 senttisiä 50%
- Yli 70000 tienaavia 4,5%
- Ei-nössöjä 50%
lopputuloksena pääset sukeltamaan 0,3*0,2*0,5*0,045*0,5=0,0675% osuuteen miehistä. Karkeasti siis yksi mies 1500:sta siis kelpaa sinulle.
Miksiköhän ei löydy kaveria?
Ja todellisuudessa tialnne on tuotakin huonompi.
Nimittäin jos vielä oletetaan että mies on vakiintumishaluinen eikä ikuinen pelimies, on hän melkoisella todennäköisyydellä varattu. Esimerkiksi ylimpään tuloviidennekseen kuuluminen lisää todennäköisyyttä aviossa olemiseen tuossa iässä melkoisesti.
Eli vaikka ap:lle kelpaisi 1/1500 miehestä, sinkkumiehistä kriteerit saattaisi täyttää 1/20 000 miehestä ja sekin on luultavasti yläkanttiin arvioitu. Ja nämä ovat niitä unelmien poikamiehiä joille riittää kysyntää.
Ja sitten tulee, kuten jo mainitsitkin, se mahdoton osuus. Tällaisen miehen tulisi haluta nelikymppinen speksejä robottimaisesti listaava ikisinkkunainen joka kyselee AV-palstalta missä tutustua miehiin.
Tässä vaiheessa todennäköisyys "sopivan" miehen löytämiseen on 0%.
Viiltävä totuus.
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä33647 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaatimukset miehelle:
-miehekäs, urheilullinen, vähintään 180 cm
-tulotaso voi olla sama (tienaan n. 70 000 e vuodessa) mutta ehkä nyt pitäisin tärkeämpänä sitä, että mies pärjää ja hän voi tehdä muutakin kuin laskea rahojaan ruokakaupassa
-mies voi olla ihan oma itsensä mutta kovin ”nössöt” miehet eivät kiinnosta keskustellessa eivätkä fyysisessä mielessä (olen itse kiltti mutten mikään nössö tai lapanen)Pilkotaanpa tämä matemaattisesti. Tehdään hypoteesi, että miehiä on väestössä aika tasaisesti eri ominaisuuksilla varustettuna:
- Miehekkäitä on noin 30% miehistä
- Urheilullisia 20%
- Yli 180 senttisiä 50%
- Yli 70000 tienaavia 4,5%
- Ei-nössöjä 50%
lopputuloksena pääset sukeltamaan 0,3*0,2*0,5*0,045*0,5=0,0675% osuuteen miehistä. Karkeasti siis yksi mies 1500:sta siis kelpaa sinulle.
Miksiköhän ei löydy kaveria?
Laskuoppisi ei perustu mihinkään todellisuuteen, mutta sanoisin, että 1/1500 voi sinänsä olla ihan lähellä totuutta. Kyllä se on harvinaista, että kohdalle osuu ihminen, jonka kanssa kemiat kohtaavat. Jos ajatellaan, että isossa yökerhossa voi olla kerrallaan vaikka jopa 200 suunnilleen oikean ikäistä miestä, niin todennäköisyys, että joku niistä olisi "Se Oikea" on häviävän pieni. Sellaiseen törmääminen vaatii kyllä useamman yökerhoreissun (enkä nyt kaipaa kommentteja siitä, voiko yökerhossa tavata Sen Oikean, se on tässä vain esimerkki yleisötilaisuudesta, jossa kuitenkin yleensä solmitaan helposti kontakteja vastakkaiseen sukupuoleen).
Paitsi että se kemioiden kohtaaminen tulee kaiken tuon lisäksi.
Sen jälkeen kun on rajattu pois 99,9325% miehistä speksilistan avulla + jäljelle jääneistä 0,0675% suurin osa ei-sinkkuuden takia, kemioidenkin pitäisi täsmätä. Ja tietysti arvojen, tavoitteiden, vakiintumishalujen, jne.
Ja sen että siinä missä ap:n etsimä mies on stereotyyppinen oman ikäluokkansa unelmamies, ap ei ole vastaavaa naisena. Ikää on liikaa, ulkonäkö on tuskin parikymppisen tasolla, sosiaalisissa taidoissa on selkeästi parantamisen varaa, ja harva mies arvostaa vanhoiksi piioiksi jääneitä speksilistaajanaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä33647 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaatimukset miehelle:
-miehekäs, urheilullinen, vähintään 180 cm
-tulotaso voi olla sama (tienaan n. 70 000 e vuodessa) mutta ehkä nyt pitäisin tärkeämpänä sitä, että mies pärjää ja hän voi tehdä muutakin kuin laskea rahojaan ruokakaupassa
-mies voi olla ihan oma itsensä mutta kovin ”nössöt” miehet eivät kiinnosta keskustellessa eivätkä fyysisessä mielessä (olen itse kiltti mutten mikään nössö tai lapanen)Pilkotaanpa tämä matemaattisesti. Tehdään hypoteesi, että miehiä on väestössä aika tasaisesti eri ominaisuuksilla varustettuna:
- Miehekkäitä on noin 30% miehistä
- Urheilullisia 20%
- Yli 180 senttisiä 50%
- Yli 70000 tienaavia 4,5%
- Ei-nössöjä 50%
lopputuloksena pääset sukeltamaan 0,3*0,2*0,5*0,045*0,5=0,0675% osuuteen miehistä. Karkeasti siis yksi mies 1500:sta siis kelpaa sinulle.
Miksiköhän ei löydy kaveria?
Laskuoppisi ei perustu mihinkään todellisuuteen, mutta sanoisin, että 1/1500 voi sinänsä olla ihan lähellä totuutta. Kyllä se on harvinaista, että kohdalle osuu ihminen, jonka kanssa kemiat kohtaavat. Jos ajatellaan, että isossa yökerhossa voi olla kerrallaan vaikka jopa 200 suunnilleen oikean ikäistä miestä, niin todennäköisyys, että joku niistä olisi "Se Oikea" on häviävän pieni. Sellaiseen törmääminen vaatii kyllä useamman yökerhoreissun (enkä nyt kaipaa kommentteja siitä, voiko yökerhossa tavata Sen Oikean, se on tässä vain esimerkki yleisötilaisuudesta, jossa kuitenkin yleensä solmitaan helposti kontakteja vastakkaiseen sukupuoleen).
Miehekkäitä on noin 30% miehistä (Survey of US adults, 2017, tutkimuksessa ihmiset arvioivat omia ominaisuuksiaan)
- Urheilullisia 20% (Understanding participation in sport, 2006, tutkimuksessa tutkittiin miesten ja naisten urheilutottumuksia)
- Yli 180 senttisiä 50% (AverageHeight.com, tämä lienee selkeä)
- Yli 70000 tienaavia 4,5% (Tilastokeskus, tämäkin)
- Ei-nössöjä 50% (Oma arvio)
1500 ihmistä on lopulta aika pieni otanta. Kyllä tuosta joukosta voi seksisuhde löytyä mutta klikkaako syvällisemmin on totaalisen eri asia. Olisi muuten kannattanut ottaa älykkyys mukaan kriteeristöön. Oma älykkyyteni on ollut työnantajan testaamana 134 joten 0,03 laitetaan kertointen jatkoksi. Nyt saadaankin tulos, jossa todennäköisyys on 1/50 000. Keskimäärin kumppani löytyy heistä, jotka ovat älykyyden suhteen suunnilleen samalla tasolla.
Toisaalta mitä älykkäämpi ihminen on, sitä todennököisemmin hän on pitkä ja komea. Älykkyys myös lisää urheilullisuutta ja to terveitä elinvuosia.
Olen kranttu ja tiedän sen. Voin lohduttaa teidä minua haukkuneita miehiä sillä, että ihan hyvälaatuista miestarjontaa on jatkuvasti tyrkyllä. Minulle kelpaa kuitenkin vain itselleni täysin sopiva ja yksinkin on hyvä.
Ap

Minun speksini:
- suunnilleen saman ikäinen
- eronnut (tai leski)
- ei kotona asuvia lapsia, ei halua lapsia
- asuu sellaisella etäisyydellä pääkaupunkiseudusta, että on mahdollisuus tavata ainakin useimpina viikonloppuina. En halunnut pelkkää etäsuhdetta, jossa viestitellään ja nähdään vain lomilla ja juhlapyhinä.
- fyysisesti puoleensavetävä
- älykäs, sivistynyt ja myös koulutettu; seuraa yhteiskuntaa, kulttuuria tiedettä, on kielitaitoinen ja maailmaa nähnyt ja keskustelutaitoinen
- pitää eläimistä
- riittävän samanlainen arvomaailma, "sosiaalinen luokka" ja elämänhistoria
- omillaan toimeen tuleva ja haluaa tehdä samanlaisia asioita kuin minä (mm. matkailu, kulttuuri, liikunta)
Tottakai jokainen noista kohdista vähensi todennäköisyyttä, että tapaamani mies olisi juuri sellainen, jota haen, mutta yksikään noista ei myöskään ollut sellainen, josta olisin voinut luopua. Mitä minä olisin tehnyt miehellä, joka asuu Rovaniemellä? Tai miehellä, jonka kanssa ei ole mitään yhteistä, ei mitään puhuttavaa eikä edes vietettäisi lomia yhdessä, koska molemmilla on omat juttunsa? En myöskään aio jatkossakaan elää ilman koiria, joten miksi olisin alkanut edes tapailla miestä, joka ei pidä eläimistä, etenkin koirista? Suomenruotsalaisen "bättre folk" -tyypin kanssa olen aikoinaan jonkin aikaa tapaillut ja huomannut, että on liian erilaiset piirit enkä kokisi tulevani niissä hyväksytyksi omana itsenäni. Jne.

Se millaista miestarjontaa on tyrkyllä seksisuhteeseen, on ihan oma lukunsa. Nainen kuin nainen saa komeilta miehiltä seksiä, se ei kerro mitään pariutumismahdollisuuksista.
Jos lasket todennäköisyyden olevan 1/50 000 ja lisäät kriteereihin sopivan iän, ehkäpä älykkyysosamääräsi riittää sen arvioimiseen kuinka monta sopivaa miestä saattaisi löytyä esimerkiksi pk-seudulta. Luku on pienempi kuin ehkä oletit.
ps. älykkyysosamäärän mainitseminen ja lisääminen speksilistaan tiputti todennäköisyyden löytää mies alle 0%, vaikkei sen pitäisi edes olla matemaattisesti mahdollista.

Mitäpä jos olisit lisännyt listaan ap:n kriteerit?
- miehekäs
- urheilullinen
- pituus vähintään 180 cm
- tulotaso 70 000e vuodessa tai enemmän
- ei "nössö"
- älykkyysosamäärä 134 tai enemmän
Olisiko mies löytynyt?
Ja kuinka monta näihin spekseihin sopivaa, vapaata, sopivan ikäistä ja vakiintumishaluista miestä uskoisit esimerkiksi pk-seudulla olevan?

- älykkyysosamäärä 134 tai enemmänOlisiko mies löytynyt?
Ja kuinka monta näihin spekseihin sopivaa, vapaata, sopivan ikäistä ja vakiintumishaluista miestä uskoisit esimerkiksi pk-seudulla olevan?
Miksi olisin lisännyt, kun mikään noista ei ole itselleni oleellinen asia?
121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä33647 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaatimukset miehelle:
-miehekäs, urheilullinen, vähintään 180 cm
-tulotaso voi olla sama (tienaan n. 70 000 e vuodessa) mutta ehkä nyt pitäisin tärkeämpänä sitä, että mies pärjää ja hän voi tehdä muutakin kuin laskea rahojaan ruokakaupassa
-mies voi olla ihan oma itsensä mutta kovin ”nössöt” miehet eivät kiinnosta keskustellessa eivätkä fyysisessä mielessä (olen itse kiltti mutten mikään nössö tai lapanen)Pilkotaanpa tämä matemaattisesti. Tehdään hypoteesi, että miehiä on väestössä aika tasaisesti eri ominaisuuksilla varustettuna:
- Miehekkäitä on noin 30% miehistä
- Urheilullisia 20%
- Yli 180 senttisiä 50%
- Yli 70000 tienaavia 4,5%
- Ei-nössöjä 50%
lopputuloksena pääset sukeltamaan 0,3*0,2*0,5*0,045*0,5=0,0675% osuuteen miehistä. Karkeasti siis yksi mies 1500:sta siis kelpaa sinulle.
Miksiköhän ei löydy kaveria?
Laskuoppisi ei perustu mihinkään todellisuuteen, mutta sanoisin, että 1/1500 voi sinänsä olla ihan lähellä totuutta. Kyllä se on harvinaista, että kohdalle osuu ihminen, jonka kanssa kemiat kohtaavat. Jos ajatellaan, että isossa yökerhossa voi olla kerrallaan vaikka jopa 200 suunnilleen oikean ikäistä miestä, niin todennäköisyys, että joku niistä olisi "Se Oikea" on häviävän pieni. Sellaiseen törmääminen vaatii kyllä useamman yökerhoreissun (enkä nyt kaipaa kommentteja siitä, voiko yökerhossa tavata Sen Oikean, se on tässä vain esimerkki yleisötilaisuudesta, jossa kuitenkin yleensä solmitaan helposti kontakteja vastakkaiseen sukupuoleen).
Miehekkäitä on noin 30% miehistä (Survey of US adults, 2017, tutkimuksessa ihmiset arvioivat omia ominaisuuksiaan)
- Urheilullisia 20% (Understanding participation in sport, 2006, tutkimuksessa tutkittiin miesten ja naisten urheilutottumuksia)
- Yli 180 senttisiä 50% (AverageHeight.com, tämä lienee selkeä)
- Yli 70000 tienaavia 4,5% (Tilastokeskus, tämäkin)
- Ei-nössöjä 50% (Oma arvio)
1500 ihmistä on lopulta aika pieni otanta. Kyllä tuosta joukosta voi seksisuhde löytyä mutta klikkaako syvällisemmin on totaalisen eri asia. Olisi muuten kannattanut ottaa älykkyys mukaan kriteeristöön. Oma älykkyyteni on ollut työnantajan testaamana 134 joten 0,03 laitetaan kertointen jatkoksi. Nyt saadaankin tulos, jossa todennäköisyys on 1/50 000. Keskimäärin kumppani löytyy heistä, jotka ovat älykyyden suhteen suunnilleen samalla tasolla.
Toisaalta mitä älykkäämpi ihminen on, sitä todennököisemmin hän on pitkä ja komea. Älykkyys myös lisää urheilullisuutta ja to terveitä elinvuosia.
Olen kranttu ja tiedän sen. Voin lohduttaa teidä minua haukkuneita miehiä sillä, että ihan hyvälaatuista miestarjontaa on jatkuvasti tyrkyllä. Minulle kelpaa kuitenkin vain itselleni täysin sopiva ja yksinkin on hyvä.
Ap
Se millaista miestarjontaa on tyrkyllä seksisuhteeseen, on ihan oma lukunsa. Nainen kuin nainen saa komeilta miehiltä seksiä, se ei kerro mitään pariutumismahdollisuuksista.
Jos lasket todennäköisyyden olevan 1/50 000 ja lisäät kriteereihin sopivan iän, ehkäpä älykkyysosamääräsi riittää sen arvioimiseen kuinka monta sopivaa miestä saattaisi löytyä esimerkiksi pk-seudulta. Luku on pienempi kuin ehkä oletit.
ps. älykkyysosamäärän mainitseminen ja lisääminen speksilistaan tiputti todennäköisyyden löytää mies alle 0%, vaikkei sen pitäisi edes olla matemaattisesti mahdollista.
Viimeisellä lauseellasi ainakin paljastit omasta älykkyydestäsi sen, ettei se ole kovin korkealla tasolla. Missään en tainnut sanoa, että minusta haluttaisiin vain seksiseuraa. Aina on ollu tarjolla ihan seurustelua haluavia miehiä. Ihan hyviä tyyppejä kaikki mutta fyysistä vetovoimaa ei puoleltani ole ollut tarpeeksi. Jossain on tökkinyt. Seksiin minullekin kelpaa tyyppi, jossa ihan kaikki kriteerit eivät täyty mutta tietysti seksin pitää sitten toimia erinomaisesti. Seurusteluun vaaditaan paljon enemmän.

Unohdat että monet näistä ominaisuuksista korreloivat keskenään. Esim. useampi miehekkääksi arvioitu on urheilullinen, kuin epämiehekkäistä. Siksi et voi suoraan kertoa 30% x 20%.
Nr 53, eikös nyt puhuta parisuhteesta eikä siitä, kuka kokee kenetkin ulkonäöltään kauneimmaksi?

Jokainen noista ominaisuuksista korreloi myös sen todennäköisyden kanssa ettei mies ole 40-vuotiaana sinkku.

Vaikka miehet osaisivat arvioida omia ominaisuuksiaan - mitä eivät osaa - jenkkitutkimuksella ei ole arvoa Suomessa. Ja millä ihmeen logiikalla MIES arvioi miehekkyyttä? Naiset sen arvion tekevät.
Vierailija kirjoitti:
121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä33647 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaatimukset miehelle:
-miehekäs, urheilullinen, vähintään 180 cm
-tulotaso voi olla sama (tienaan n. 70 000 e vuodessa) mutta ehkä nyt pitäisin tärkeämpänä sitä, että mies pärjää ja hän voi tehdä muutakin kuin laskea rahojaan ruokakaupassa
-mies voi olla ihan oma itsensä mutta kovin ”nössöt” miehet eivät kiinnosta keskustellessa eivätkä fyysisessä mielessä (olen itse kiltti mutten mikään nössö tai lapanen)Pilkotaanpa tämä matemaattisesti. Tehdään hypoteesi, että miehiä on väestössä aika tasaisesti eri ominaisuuksilla varustettuna:
- Miehekkäitä on noin 30% miehistä
- Urheilullisia 20%
- Yli 180 senttisiä 50%
- Yli 70000 tienaavia 4,5%
- Ei-nössöjä 50%
lopputuloksena pääset sukeltamaan 0,3*0,2*0,5*0,045*0,5=0,0675% osuuteen miehistä. Karkeasti siis yksi mies 1500:sta siis kelpaa sinulle.
Miksiköhän ei löydy kaveria?
Laskuoppisi ei perustu mihinkään todellisuuteen, mutta sanoisin, että 1/1500 voi sinänsä olla ihan lähellä totuutta. Kyllä se on harvinaista, että kohdalle osuu ihminen, jonka kanssa kemiat kohtaavat. Jos ajatellaan, että isossa yökerhossa voi olla kerrallaan vaikka jopa 200 suunnilleen oikean ikäistä miestä, niin todennäköisyys, että joku niistä olisi "Se Oikea" on häviävän pieni. Sellaiseen törmääminen vaatii kyllä useamman yökerhoreissun (enkä nyt kaipaa kommentteja siitä, voiko yökerhossa tavata Sen Oikean, se on tässä vain esimerkki yleisötilaisuudesta, jossa kuitenkin yleensä solmitaan helposti kontakteja vastakkaiseen sukupuoleen).
Miehekkäitä on noin 30% miehistä (Survey of US adults, 2017, tutkimuksessa ihmiset arvioivat omia ominaisuuksiaan)
- Urheilullisia 20% (Understanding participation in sport, 2006, tutkimuksessa tutkittiin miesten ja naisten urheilutottumuksia)
- Yli 180 senttisiä 50% (AverageHeight.com, tämä lienee selkeä)
- Yli 70000 tienaavia 4,5% (Tilastokeskus, tämäkin)
- Ei-nössöjä 50% (Oma arvio)
1500 ihmistä on lopulta aika pieni otanta. Kyllä tuosta joukosta voi seksisuhde löytyä mutta klikkaako syvällisemmin on totaalisen eri asia. Olisi muuten kannattanut ottaa älykkyys mukaan kriteeristöön. Oma älykkyyteni on ollut työnantajan testaamana 134 joten 0,03 laitetaan kertointen jatkoksi. Nyt saadaankin tulos, jossa todennäköisyys on 1/50 000. Keskimäärin kumppani löytyy heistä, jotka ovat älykyyden suhteen suunnilleen samalla tasolla.
Toisaalta mitä älykkäämpi ihminen on, sitä todennököisemmin hän on pitkä ja komea. Älykkyys myös lisää urheilullisuutta ja to terveitä elinvuosia.
Olen kranttu ja tiedän sen. Voin lohduttaa teidä minua haukkuneita miehiä sillä, että ihan hyvälaatuista miestarjontaa on jatkuvasti tyrkyllä. Minulle kelpaa kuitenkin vain itselleni täysin sopiva ja yksinkin on hyvä.
Ap
Se millaista miestarjontaa on tyrkyllä seksisuhteeseen, on ihan oma lukunsa. Nainen kuin nainen saa komeilta miehiltä seksiä, se ei kerro mitään pariutumismahdollisuuksista.
Jos lasket todennäköisyyden olevan 1/50 000 ja lisäät kriteereihin sopivan iän, ehkäpä älykkyysosamääräsi riittää sen arvioimiseen kuinka monta sopivaa miestä saattaisi löytyä esimerkiksi pk-seudulta. Luku on pienempi kuin ehkä oletit.
ps. älykkyysosamäärän mainitseminen ja lisääminen speksilistaan tiputti todennäköisyyden löytää mies alle 0%, vaikkei sen pitäisi edes olla matemaattisesti mahdollista.
Viimeisellä lauseellasi ainakin paljastit omasta älykkyydestäsi sen, ettei se ole kovin korkealla tasolla. Missään en tainnut sanoa, että minusta haluttaisiin vain seksiseuraa. Aina on ollu tarjolla ihan seurustelua haluavia miehiä. Ihan hyviä tyyppejä kaikki mutta fyysistä vetovoimaa ei puoleltani ole ollut tarpeeksi. Jossain on tökkinyt. Seksiin minullekin kelpaa tyyppi, jossa ihan kaikki kriteerit eivät täyty mutta tietysti seksin pitää sitten toimia erinomaisesti. Seurusteluun vaaditaan paljon enemmän.
Niin, parisuhdetta haluavat miehet jotka eivät ole riittävän komeita ja kiinnostavia.
Jos kerran kriteerisi parisuhteeseen ovat kohtuullisia, miksi tämä ketju? Miksei sopivaa miestä ole jo löytynyt? Olet sentään jo 40v.
121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä33647 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaatimukset miehelle:
-miehekäs, urheilullinen, vähintään 180 cm
-tulotaso voi olla sama (tienaan n. 70 000 e vuodessa) mutta ehkä nyt pitäisin tärkeämpänä sitä, että mies pärjää ja hän voi tehdä muutakin kuin laskea rahojaan ruokakaupassa
-mies voi olla ihan oma itsensä mutta kovin ”nössöt” miehet eivät kiinnosta keskustellessa eivätkä fyysisessä mielessä (olen itse kiltti mutten mikään nössö tai lapanen)Pilkotaanpa tämä matemaattisesti. Tehdään hypoteesi, että miehiä on väestössä aika tasaisesti eri ominaisuuksilla varustettuna:
- Miehekkäitä on noin 30% miehistä
- Urheilullisia 20%
- Yli 180 senttisiä 50%
- Yli 70000 tienaavia 4,5%
- Ei-nössöjä 50%
lopputuloksena pääset sukeltamaan 0,3*0,2*0,5*0,045*0,5=0,0675% osuuteen miehistä. Karkeasti siis yksi mies 1500:sta siis kelpaa sinulle.
Miksiköhän ei löydy kaveria?
Laskuoppisi ei perustu mihinkään todellisuuteen, mutta sanoisin, että 1/1500 voi sinänsä olla ihan lähellä totuutta. Kyllä se on harvinaista, että kohdalle osuu ihminen, jonka kanssa kemiat kohtaavat. Jos ajatellaan, että isossa yökerhossa voi olla kerrallaan vaikka jopa 200 suunnilleen oikean ikäistä miestä, niin todennäköisyys, että joku niistä olisi "Se Oikea" on häviävän pieni. Sellaiseen törmääminen vaatii kyllä useamman yökerhoreissun (enkä nyt kaipaa kommentteja siitä, voiko yökerhossa tavata Sen Oikean, se on tässä vain esimerkki yleisötilaisuudesta, jossa kuitenkin yleensä solmitaan helposti kontakteja vastakkaiseen sukupuoleen).
Paitsi että se kemioiden kohtaaminen tulee kaiken tuon lisäksi.
Sen jälkeen kun on rajattu pois 99,9325% miehistä speksilistan avulla + jäljelle jääneistä 0,0675% suurin osa ei-sinkkuuden takia, kemioidenkin pitäisi täsmätä. Ja tietysti arvojen, tavoitteiden, vakiintumishalujen, jne.
Ja sen että siinä missä ap:n etsimä mies on stereotyyppinen oman ikäluokkansa unelmamies, ap ei ole vastaavaa naisena. Ikää on liikaa, ulkonäkö on tuskin parikymppisen tasolla, sosiaalisissa taidoissa on selkeästi parantamisen varaa, ja harva mies arvostaa vanhoiksi piioiksi jääneitä speksilistaajanaisia.
Se, että sinä et arvosta jonkun naisen ominaisuuksia, on kaunein kohteliaisuus mitä kukaan nainen voi saada. Jos sinä pitäisit minunlaisistani naisista, en ikinä uskaltaisi ottaa riskiä lähteä deittailemaan vaan menisin luostariin.

Mistä tiedät vaikka pitäisinkin?
Ketjun aihe on ap ja mistä hänen unelmamiehensä saattaisi pitää.
Oma veikkaukseni:
Ap on klassinen tapaus joka ei koskaan ollut yksi niistä suosituista tytöistä mutta kirjoitti lukiossa hyvät arvosanat, hankki korkeakoulututkinnon, hyvän ammatin ja mielestään tasokkaan asunnon. Nyt hän on jäänyt kiinni ajatukseen tasokkaasta ja geneettisesti loisteliaasta unelmapariskunnasta joka toteutuu hänen vuosien uurastuksena ansiosta.
Ap ei kuitenkaan koskaan olut, eikä koskaan tule olemaan, yksi niistä alfanaaraista. Eikä ap ole enää 22v.
Voimme väitellä asiasta, mutta ap on jo myöntänyt ettei "sopivaa" miestä löydy. Se että neuvoa kysytään täältä, kertoo jotain.