Kertokaa typeristä säännöistä peruskoulussa omana aikananne

Jos luokassa pieraisi, joutui ulos. Siis pääsi raikkaaseen ilmaan muiden jäädessä paskanhajuun.

Jos halusi jättää ruokaa, lautanen piti itse viedä keittiöön ja selittää keittäjälle mikä ruuassa oli vikana ettei se maistu :,D se että oli jo syönyt tarpeeksi ei ollut mikään selitys.

Cooperin testi. Sinänsä ok testi, harmi ettei vain harjoiteltu koko vuonna juoksua, vetoja yms. Sitten keväällä tyhjästä-lähetääs tekee coopperin testi.

Opettaja tarkasti joka aamu oppilaiden kynnet, että ne olivat puhtaat ja siististi leikattu. 80-luvun lopussa. Sitä en muista, mitä siitä olisi seurannut, jos kynnet olis olleet likaiset.

Koulussa oli yksi sisävessa, sitä ei saaneet oppilaat käyttää edes tuntien aikana vaan piti pistää kengät jalkaan ja mennä jääkylmään ulkorakennukseen. Sitä sääntöä luonnollisesti en itse ainakaan noudattanut, vaan aina hiippailin sisävessaan. :D

Rehtorin tullessa luokkaan piti nousta seisomaan.

Vierailija kirjoitti:

Aakkosjärjestyksessä sukunimen mukaan jono ala-asteella. Ärsytti mua kun sukunimen alkukirjain loppupäässä ja olin aina vika, ja jouduin tokaan riviin tai vikana syömään.

Meillä mentiin aina pituusjärjestykseen! Tuntuu hassulta ajatella että siihen oikeasti käytettiin aikaa että järjestäydyttiin pituuden mukaan. :D

Ala-asteella ennen ensimmäistä oppituntia ja viimeisen tunnin päätteeksi mentiin jonoon ja opettaja kätteli meidät kaikki ja tervehti "Hyvää huomenta, X"/"Näkemiin, X". Tähän poikien oli kumarrettava ja tyttöjen niiattava ja vastattava "Hyvää huomenta/näkemiin, opettaja." Okei, tämä sääntö ei kyllä ollut minusta mitenkään typerä.

Myöhästyneen oppilaan oli luokan edessä pyydettävä anteeksi ja kerrottava, miksi oli myöhässä. Myöhästyin vain kerran, kolmosluokalla, ja jäädyin luokan edessä niin pahasti, että osasin piipittää vain "En tiedä, miksi myöhästyin"

Tyttöjen oli pidettävä pitkät hiukset kiinni, poikia ope kehotti leikkauttamaan hiukset lyhyiksi

Jos pikkukoululaisella ei ollut urheiluvaatteita, suksia, puhtaita vaatteita, reppua, sisäkenkiä, tai varaa lähteä retkelle, tai hänellä oli joka päivä läksyt tekemättä, hän nuokkui tunnilla, oli rähjäisen näköinen, tai haisi tupakalle, se oli hänen oma vikansa, eikä opettajalle tullut mieleenkään, että oliko lapsen kotona kaikki hyvin. Puutteista rähjättiin sitten vain lapselle, eikä vanhemmille ilmoitettu mitään.

Vierailija kirjoitti:

Assburger kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Assburger kirjoitti:

Kuinka ihmeessä esitelmän pitoa joku voi pitää typeränä?

Se voi olla tuskallista(itselleni oli aina), mutta se on monessa suhteessa opettavaista.

Valitset aiheen, laadit tekstin, esität sen.

Tiedonhankinta, olennaisen tiivistäminen yleisö huomioonottaen, yleisön edessä esiintyminen.

Perustaitoja yhä.useammassa työtehtävässä.

Harva enää heiluttaa lapiota 8/24.

Sitäpaitsi se lapionheiluttahakin saattoi hyötyä em. taidoista vaikkapa yhdistystoimintaan osallistuessaan.

Tapa, millä asia hoidettiin oli typerä.

On ihan eri asia esitelmöidä aikuisena samanhenkiselle työporukalle. (Tähän asti en ole siitäkään joutunut tekemään.)

No lapsena alkeet pitää opetella, syventää taitoja jatko-opinnoissa.

Ei esiintymispelkokaan aikuisena automaattisesti häviä. Keinot sen hallintaan on hyvä saada koulussa.

Eivät ne työelämän esitelmät aina ole ssmanmielisille työkavereille esiintymisiä.

Yleisössä voi olla v#ttumainen pomo, alaisia, jotka suhtautuvat sanomaasi kriittisesti, bisneskumppaneita/asiakkaita, jotka ovat kuin hyeenalauma....

Mutta täytyy sanoa, että en muista, että kouluaikana esitelmän pitoon olisi hirveästi prepattu, arvosteltiin vain, kun jokin meni pieleen... voinhan toki muistaa väärin.

Tässä esitelmien pidossa oli silloin kouluaikoina aivan sama logiikka kuin liikuntatunneilla: pistetään tekemään arvosteltava suoritus saamatta sitä ennen lainkaan opetusta siitä, miten ja millä tekniikalla suoritus tehdään.

Esim, nyt vaikkapa vain sadan metrin juoksu. Totta hemmetissä on olemassa sellainen asia kuin juoksutekniikka mutta ei puhettakaan, että sitä tekniikkaopetusta olisi saanut edes puoli minuuttia. Toki mikään määrä tekniikkaopetusta ei tee tavis-tiinasta Ben Johnsonia, mutta olisipa kuitenkin auttanut saamaan huippusuorituksen sillä omalla tasollaan.

Ja kun ottaa huomioon, kuinka suuri osa ihmisistä kärsii sosiaalisista peloista ja jännittää julkista puhumista tosi paljon (luulisi että edes tämä asia olisi opettajille koulutuksessaan opetettu) niin on käsittämätöntä, ettei asiaa huomioitu koululuokassa mitenkään.

Ei tullut esiintymistaidon opetusta, ei keinoja jännityksen hallintaan, ei neuvoja siitä, että jos oikein paljon jännittää niin käy koululääkärillä. Ei mitään muuta kuin marssitus luokan eteen esitelmöimään ja nalkutus siitä mikä meni pieleen.

Tämä! Sama koskee näitä kammottuja laulukokeita. Vieläkin joillekin tulee yllätyksenä, että jos laulamista harjoittelee, tulee siinä paremmaksi! Mutta kun koulussa vain laitettiin kylmiltään luokan eteen laulamaan, jäi monille sellainen käsitys, että sitä joko osaa laulaa tai ei. Huoh. Laulaminen on lihasten ja aivojen yhteistoimintaa ihan siinä missä urheilu tai tanssi.

Vierailija kirjoitti:

Cooperin testi. Sinänsä ok testi, harmi ettei vain harjoiteltu koko vuonna juoksua, vetoja yms. Sitten keväällä tyhjästä-lähetääs tekee coopperin testi.

Ihmettelin kouluaikoina, että mitäköhän tässä on tarkoitus mitata, kun ei yhtään oltu saatu juoksun tekniikkaopetusta. Olin juoksussa huono, mutta uinnissa hyvä, luonnostaan. Sain samana keväänä juoksu-cooperista seiskan ja uinti-cooperista kympin, oliko minulla siis hyvä vai huono kunto, jos cooper on kuntotesti? :-D

Vierailija kirjoitti:

Kouluni rehtori ilmoitti koko koulun edessä ettei häntä saa kutsua enää rehtoriksi koska kaikissa muissakin firmoissa on johtajat. Häntä tulee kutsua johtajaksi ja jos joku kutsuu häntä rehtoriksi niin kyseistä oppilasta rangaistaan jälki-istunnolla.

Olikohan meillä sama rehtori? :D Siivoojaakaan ei saanut enää kutsua siivoojaksi, vaan siistijäksi.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki osasivat liikkua ja syödä. Kukaan ei keksinyt itselleen erivapauksia "allergian", "uskonnon" tai "herkkyyden" varjolla.

Järkkyä, kun Suomessa oli siihen aikaan vaan luterilaisia.

Allergioita ei tiedostettu, joten silloin vaan voitiin pahoin, kutistiin tai pääsi paskat housuun.

Uskonnolliset aamunavaukset koulun keskusradiosta, jota ei saanut pois päältä. Joskus tuli esim. kokeiden aikaan, piti vain kuunnella. Yksi opettajista oli erittäin uskovainen, ja aamunavausta piti kuunnella kädet ristissä hiljaa, kielsi tekemästä mitään muuta samaan aikaan. Koko koulussa oli varmaan yksi et-tunneilla käyvä oppilas, joka haahuili käytävillä uskonnontuntien ajan. Kai sitten myöhemmin sai myös omaa opetusta.

Kaikkea ruokaa piti maistaa, ruuan pois heittämistä paheksuttiin, ei rankaistu kuitenkaan jos ei syönyt. 

Pakkasraja oli muistaakseni 15, eli jos oli -14 astetta oli mentävä värjöttelemään pihalle.

Kouluun tuli yhdessä vaiheessa limsa-automaatti, joka poistui parin vuoden päästä mitä perusteltiin sillä että limsa on epäterveellistä. Kahviautomaatti sai kyllä jäädä.

Kerran liikuntatunnilla lähdettiin järvelle uimaan lukukauden lopussa, ja kaikkien piti mennä koululle takaisin sen jälkeen ja vasta sitten sai lähteä kotiin. Pari oppilasta asui ihan sen järven vieressä, mutta silti eivät saaneet lupaa mennä 500m päähän kotiin, vaan piti kävellä useita kilometrejä koululle niinkuin kaikki muutkin ja vasta sitten sai kävellä takaisin kotiin.

Aloitin koulunkäynin vuonna 2000.

Pakolliset esitelmät yläasteella. Ja niistä ei saanut minkäänlaista vapautusta. Toisille naureskelu ja pilkkaaminen oli melkein jopa sallittua. Jos ei ollut esiintymispelkoa kouluun mennessä, niin oli ainakin pois päästessä. Moni oikeasti pyörtyi. Tämä ihan jo 2000-luvulla.

Ammattikoulussa yllätyin siitä että esitelmien pidosta keskusteltiin opettajan kanssa, sovittiin että aloitetaan pienryhmissä ja edetään sitten koko luokan kesken pidettäväksi. Sai jopa pitää esitelmän kaksin opettajan kanssa jos jännitti liikaa. Yksi tyttö luki esitelmäänsä siihen asti että jännitykseltään rupesi itkemään, ja kukaan ei kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota. Se oli ok.

Eräällä opettajalla oli sääntö että kaikkien täytyy uskoa johonkin, se joku oli tietenkin kristinusko.

Oli hämmentävää kuunnella kun toinen paasaa sylki roiskuen aiheesta. Kiljui täyttä kurkkua että KYLLÄ TÄYTYY USKOA EI VOI OLLA NIIN ETTÄ EI USKO! Voi kun tapaisin sen opettajan taas, saisin kertoa kuinka hyvä pakana minusta kasvoi!.

Oppitunnin alussa kaikkien piti seistä pulpetin vieressä, kunnes opettaja antoi luvan istua.

Ruokaa ei saanut jättää, vaan piti kysyä opettajalta lupa. Ruokaa ei tokikaan saanut itse ottaa lautaselle, vaan keittäjä mätkäisi saman annoksen kaikille. 

Pituusjärjestyksen mukaan tehtiin jonot ja niissä mentiin joka paikkaan.

Liikuntatunneilla joukkueisiin jako tapahtui niin, että kaksi sai valita. Viimeisinä valituille aina nöyryyttävä kokemus.

Keskusradiosta tuli aamunavaus. Jos myöhästyi, piti odottaa luokan ulkopuolella, että aamunavaus oli ohi. Sitten koputettiin oveen ja sanottiin "anteeksi kun myöhästyin".

Yksinlaukukoe luokan edessä. Tosin muistan yhden opettajan, joka antoi tehdä sen luokan viereisessä varastossa, mutta ovi oli niin pahvia, että kaikki kuulivat kuitenkin.

Liikuntatunneilla koko ajan kilpailullinen tunnelma ja testaaminen. Hypättin kilpaa, juostiin kilpaa... talvella hiihtoa ja muulloin jotain yleisurheilua, kuten pituushyppyä, korkeushyppyä... Muistoissa on myös koulun jumppasalissa olleet telinevoimistelun pukit tai mitä lie olivat. Näilläkin piti hyppiä ja ihme ettei pahempia vammoja tullut kenellekään.

Oppitunneilla kopioitiin ruutuvihkoihin, mitä opettaja näytti piirtoheittimellä. Oppiminen oli kopioimista ja ulkoa tankkaamista. Omaa ajattelua ja luovuutta ei rohkaistu. 

Päivän aikana koulualueelta ei saanut poistua, eikä liikuntatunnille saanut tulla farkuissa. Jos oppilas kuitenkin unohti ottaa verkkarit mukaan, opettaja saattoi lähettää hänet yksin rangaistuslenkille kohteeseen, joka ei ollut osa tämän päivittäistä liikkumisympäristöä. Liikuntavälineiden puutteesta siis rangaistiin liikunnalla. Jos farkut tosiaan olisivat haitanneet liikuntasuoritusta, niin eikö se olisi ollut lähinnä oppilaan oma murhe eikä jotain josta kuuluu rangaista? Tuossa poistumiskiellossa oli käsittääkseni kyse siitä että koulu on vastuussa oppilaasta koulupäivän ajan. Vaikka pikkukaupungin kadut eivät niin vaarallisia olleetkaan, kukahan olisi ollut vastuussa jos rangaistuslenkin aikana olisi tapahtunut jotain ikävää?

Vuonna -89, -90 tai -91 (tai ehkä kaikkina!) oli meidän koulussa hammashoitajan tunti jossa pureskeltiin karmean makuisia tabletteja jotka värjäsivät huonosti harjatut kohdat hampaista punaisiksi. Sitten hoitaja tuli näyttämään miten nuo kohdat harjataan hyvin. Minä yökkäilin kun hoitaja tökki kitalakea ja muita paikkoja harjan päällä. Hän kannusti sanomalla "ei saa yökätä!". Jepjep. Sama kuin lääkäri napauttaisi polveen ja refleksin nytkäyttäessä jalkaa sanoisi että "ei saa nytkäyttää!".

Kävin ala-asteen vuodesta 2008 eteenpäin, ja silloinkin jokaisen tunnin alussa tervehdittiin opettajaa, sanottiin hyvät huomenet ja joskus jopa niiattiin/kumarrettiin. Sama käytäntö, jos joku aikuinen astui luokkaan.

Pipoa ja sukkia oli pakko käyttää, muuten joutui puhutteluun. Käytävillä ei saanut missään tapauksessa juosta, sain jo pienestä hölkkäämisestä joskus jälki-istuntoa. Vessassa ei saanut käydä tunneilla, muttei välitunneillakaan oikein ehtinyt käydä, kun vessoja yhteensä 2kpl ainakin viittä luokkaa kohden.

Poikatyttöjonot ja -paikat oli yleisiä, joskus käytettiin myös rangaistuksena. Esitelmiä oli pakko pitää, ja itse olin ja olen yhä erittäin esiintymiskammoinen sekä ahdistushäiriöstä kärsivä, joten voi varmasti kuvitella miten ihanaa oli esiintyä ilkkuvien oppilaiden (ja opettajan) edessä.

Hiihtopakko. Pesäpalloa joka ikinen kerta keväisin ja syksyisin. Cooper, muttei koskaan harjoiteltu juoksutekniikkaa tai mitään muutakaan tekniikkaa. Tytöt sai pelata ainoastaan ringetteä tai luistella kenttää ympäri, koska kuulemma tytöt eivät pärjää jääkiekossa vaan olisivat vain jaloissa. Myöskään lämmittelemässä ei saanut käydä, vaikka varpaat olisivat olleet sinertävät (pukuhuoneet aivan kentän vieressä)!

Lautanen oli pakko syödä tyhjäksi. Jäin usein itku kurkussa syömään kaikkien jo lähdettyä, eikä opettaja ollut armollinen. Kouluruokailu oli varmasti isoin syy, miksi nykyäänkin olen äärimmäisen nirso ja huono syömään. Jouduin myös usein opettajien silmätikuksi, koska olin niin hiljainen ja arka. Jatkuvaa vittuilua ja ääneen pakottamista, vaikka sain jo niihin aikoihin kunnon ahdistus- ja paniikkikohtauksia.

Yläasteella onneksi oli jo paljon leppoisampaa.

Olihan siellä omassa lapsuuden koulussa todella paljon epäkohtia, jotka nykymittapuussa on naurettavia. Toisaalta siinä tasapäistämisessä oli jotain hyvin tasa-arvoistakin, eikä ollut pelkoa että luokan julmin kiusaaja ottaisi hallintaa oppitunnillakin. Kerran jopa opettaja nosti sen kauluksesta seinälle ja pisti itkemään, mistä me muut puhuimme ihaillen vielä viikkoja sen jälkeenkin.

Kaverin isä oli kasarilla opettaja ja sille soitteli useina iltoina pitkiä haukkumispuheluita kommunistit koskien mm. uskonnonopetusta ja jotain sen korviketta, mitä en muista nimeltä. Käsittääkseni olivat ns. stallareita, jotka olivat hieman häirikön maineessa omassa viiteryhmässäänkin, mutta pitivät itseään edistyksellisinä. Tuo oli semmoinen puoli peruskoulusta, mitä en ainakaan itse tiennyt tapahtuvan niin laajasti.

Käsityön opettaja oli ankara nainen joka antoi herkästi jälki-istuntoa tyyliin nenän raapimisestakin. Arvatkaa miten tulistui kun minä atoopikkona raavin koko ajan! Luokkakaverit  puolusti ja sanoi, ettei Titta voi sille mitään että kutittaa.  80-luvulla ei oikein ollut atopiaan kunnon rasvoja, kosteusvoidetta vain  eikä se  siihen kutinaan auttanut  yhtään.. Tuntuu että olin  monen open silmätikkuna jatkuvan kyhnyttämisen ja kiemurtelun takia.