Kertokaa typeristä säännöistä peruskoulussa omana aikananne
Haluan kuulla, jotta nykyaika vaikuttaisi valoisammalta.
Kommentit (614)
1. & 2.luokkalaiset eivät saaneet tulla pyörällä kouluun, tämä etuoikeus alkoi 3.lk:lla.
Lisäksi jos jäi opettajalle kiinni siitä, että ei käytä pyöräilykypärää, tuli 2 viikon kielto tulla pyörällä kouluun.
Käytiin itse aina kypärää, mutta kerran kiireessä unohdin sen ja tajusin sen yhtäkkiä vähän ennen koulun pihaan saapumista. Menin kunnollisena oppilaana tästä ihan paniikkiin ja itkin, en keksinyt muutakaan kuin piilottaa pyörä koulumatkan varrelle ja esittää, että tulin kävellen kouluun.
Tämä siis 2000-luvun alussa.
Ihmeellisiä nämä tyypit joiden mielestä ennen oli paremmin kun oli auktoriteetti ja kunnon säännöt ja nyt vain löysäillään. Katsokaapa vähän tätä maailmaa ja millaiselle tolalle ne nyrkillä kasvatetut ovat sen saaneet. Nuorempi polvi on paljon empaattisempi ja tiedostavampi ja uskon että se liittyy osittain muuttuneisiin kasvatuskäytäntöihin.
Assburger kirjoitti:
Kuinka ihmeessä esitelmän pitoa joku voi pitää typeränä?
Se voi olla tuskallista(itselleni oli aina), mutta se on monessa suhteessa opettavaista.
Valitset aiheen, laadit tekstin, esität sen.
Tiedonhankinta, olennaisen tiivistäminen yleisö huomioonottaen, yleisön edessä esiintyminen.
Perustaitoja yhä.useammassa työtehtävässä.
Harva enää heiluttaa lapiota 8/24.
Sitäpaitsi se lapionheiluttahakin saattoi hyötyä em. taidoista vaikkapa yhdistystoimintaan osallistuessaan.
Tapa, millä asia hoidettiin oli typerä.
On ihan eri asia esitelmöidä aikuisena samanhenkiselle työporukalle. (Tähän asti en ole siitäkään joutunut tekemään.)
Vierailija kirjoitti:
Ihmeellisiä nämä tyypit joiden mielestä ennen oli paremmin kun oli auktoriteetti ja kunnon säännöt ja nyt vain löysäillään. Katsokaapa vähän tätä maailmaa ja millaiselle tolalle ne nyrkillä kasvatetut ovat sen saaneet. Nuorempi polvi on paljon empaattisempi ja tiedostavampi ja uskon että se liittyy osittain muuttuneisiin kasvatuskäytäntöihin.
Juuri niihin, ja koululaitoksen avautumiseen.
On palattu siihen, että koulu on avoin yhteisölle kuten parhaimmillaan pienissä kylissä ennen. Sen ei myöskään tarvitse toistaa yhtä ja samaa vuodesta toiseen.
Vierailija kirjoitti:
1. & 2.luokkalaiset eivät saaneet tulla pyörällä kouluun, tämä etuoikeus alkoi 3.lk:lla.
Lisäksi jos jäi opettajalle kiinni siitä, että ei käytä pyöräilykypärää, tuli 2 viikon kielto tulla pyörällä kouluun.
Käytiin itse aina kypärää, mutta kerran kiireessä unohdin sen ja tajusin sen yhtäkkiä vähän ennen koulun pihaan saapumista. Menin kunnollisena oppilaana tästä ihan paniikkiin ja itkin, en keksinyt muutakaan kuin piilottaa pyörä koulumatkan varrelle ja esittää, että tulin kävellen kouluun.
Tämä siis 2000-luvun alussa.
Kielto tuli 1970-luvulla, kun liikenne oli kaoottista ja lapsia kuoli paljon. Esim. Risto-Matti Ratian poika pyöräili auton alle ensimmäisenä koulupäivänään.

Kypärän käyttö on viisasta ja nykyään myös pakollista, joten ihan hyvä, että käyttämättömyydestä seurasi jotakin. Vahingon sattuessa oltaisiin koulua vaadittu tilille tapahtuneesta.
Montakohan syömishäiriötä aiheutettiin sillä että oli pakko syödä lautanen tyhjäksi.
Meillä oli ala-asteella vielä käsi - ja kynsitarkastuksia, siis opettaja kiersi katsomassa että kaikilla oli puhtaat kädet ja kynnet. Oon ajatellut että olipa vanhanaikaista, mutta näinä aikoina kun hygienian merkitys korostuu, niin tulee mieleen että sehän oli fiksu tapa.
Vierailija kirjoitti:
Assburger kirjoitti:
Kuinka ihmeessä esitelmän pitoa joku voi pitää typeränä?
Se voi olla tuskallista(itselleni oli aina), mutta se on monessa suhteessa opettavaista.
Valitset aiheen, laadit tekstin, esität sen.
Tiedonhankinta, olennaisen tiivistäminen yleisö huomioonottaen, yleisön edessä esiintyminen.
Perustaitoja yhä.useammassa työtehtävässä.
Harva enää heiluttaa lapiota 8/24.
Sitäpaitsi se lapionheiluttahakin saattoi hyötyä em. taidoista vaikkapa yhdistystoimintaan osallistuessaan.Tapa, millä asia hoidettiin oli typerä.
On ihan eri asia esitelmöidä aikuisena samanhenkiselle työporukalle. (Tähän asti en ole siitäkään joutunut tekemään.)
No lapsena alkeet pitää opetella, syventää taitoja jatko-opinnoissa.
Ei esiintymispelkokaan aikuisena automaattisesti häviä. Keinot sen hallintaan on hyvä saada koulussa.
Eivät ne työelämän esitelmät aina ole ssmanmielisille työkavereille esiintymisiä.
Yleisössä voi olla v#ttumainen pomo, alaisia, jotka suhtautuvat sanomaasi kriittisesti, bisneskumppaneita/asiakkaita, jotka ovat kuin hyeenalauma....
Mutta täytyy sanoa, että en muista, että kouluaikana esitelmän pitoon olisi hirveästi prepattu, arvosteltiin vain, kun jokin meni pieleen... voinhan toki muistaa väärin.
Jos oli kastiketta ja perunoita, niin perunoita ei saanut muussata, koska vain pikkulapset syö perunat muussattuna.
Meillä oli ala-asteen opettajana leskirouva joka oli aika pahasti elämässä kolhittu. Hän mm. kertoi eräiden joulujuhlien jälkeen kun palasimme jumppa-/juhlasalista meille 9-vuotiaille että "jos ihmettelitte missä olin niin olin oksentamassa, mulla on niin kauhea olo aina jouluisin kun joudun olemaan joulut yksin". Hän myös kertoi meille lapsille masennuslääkkeiden käytöstään aikana jolloin näistä asioista ei puhuttu yleisesti juuri lainkaan, ja mielestäni asia ei varsinaisesti kuulunut meille muutenkaan. Olen hiljakkoin pohtinut että kun joillekin elämän ainoa luotettava ja turvallinen aikuinen on opettaja niin hän ei kyllä varmaan ollut sitä kenellekään.
Kun pääsimme koulusta niin joka päivä piti seistä pulpetin vieressä täsmälleen ojennuksessa ja hiljaa. Sinänsä asiallinen tapa. Eräänä päivänä pulina ei loppunut millään ja opettaja ryntäsi ulos luokasta. Kohta toinen opettaja tuli karjumaan että "mitä te ootte tehny Marjatalle?" (nimi muutettu). Palatessaan opettaja kuvaili murtuilevalla itkuisella äänellä että me potkimme häntä päähän käytöksellämme. Kerran eräs kolmas opettaja tuli haukkumaan luokkaamme kurittomuudesta ja jokaista vuorotellen silmiin katsoen kuvaili meitä apinalaumaksi ja apinoiksi jotka kaivavat peräänsä ja maistavat sormea.
Hyväkäytöksiselle, kiltille pikku oppilaalle nämä tilanteet tuntuivat... köh... jotenkin asiattomilta.
Vierailija kirjoitti:
Aktiivisimmin ärsytti se, että välitunneilla oli pakko mennä ulos. Pakkasilla monella oli tapana piiloutua vessoihin lämmittelemään ja opettajat kiersivät sitten vessoja ja haastattelivat, että oletko oikeasti tarpeilla, ja odottivat kopin ulkopuolella, ettei mennyt liian pitkään. Välillä vessan ovella oli opettaja vahtimassa, ettei lapset käy talvella vessassa. Aivan idioottimaista touhua
Meillä oli pojilta kiellettyä käydä talvisin välitunneilla vessassa ettei sinne piilouduttaisi vaan mentäisiin ulos. Tuo käytäntö loppui, kun ruvettiin käymään kusella lähimmän nurkan takana. Parissa viikossa puoli pihaa haisi sen verran, että tuli taas sallituksi vessassa käyminen.
Meillä oli pururata, jota käytettiin usein liikunnan tunneilla, tai kisoissa. Se sijaitsi muutaman kilometrin päässä koululta jonne kukin mentiin itse pyörällä tai kävellen. Muutaman kerran ainakin joidenkin tuntien tai kisojen jälkeen kiellettiin sitten menemästä lyhintä reittiä sieltä pois, koska sen matkan varrella piti ylittää yksi kohtuu suuriliikenteinen tie. Ei auttanut, vaikka asuisit heti sen tien toisella puolella. Sikäli ymmärrettävää, että turvallisuudestahan siinä oli kyse, mutta kun jotkut joutuivat aivan normaalina koulumatkanaan tuon tien joka tapauksessa ylittämään niin aika överiä, että just niinä kertoina koulun jälkeen kun matka olisi lyhyt, sitä ei muka olisikaan saanut tehdä.
Keittäjä annosteli ruuan joka oli pakko syödä..opettajat syötti oppilaita pakolla jos ei maistunut. Kerran en saanut sitkeää lihapalaa nieltyä ja yritin piilottaa paperiin..seisoin tunnin koulun jälkeen siitä hyvästä..tämä 80-luvulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aktiivisimmin ärsytti se, että välitunneilla oli pakko mennä ulos. Pakkasilla monella oli tapana piiloutua vessoihin lämmittelemään ja opettajat kiersivät sitten vessoja ja haastattelivat, että oletko oikeasti tarpeilla, ja odottivat kopin ulkopuolella, ettei mennyt liian pitkään. Välillä vessan ovella oli opettaja vahtimassa, ettei lapset käy talvella vessassa. Aivan idioottimaista touhua
Meillä oli pojilta kiellettyä käydä talvisin välitunneilla vessassa ettei sinne piilouduttaisi vaan mentäisiin ulos. Tuo käytäntö loppui, kun ruvettiin käymään kusella lähimmän nurkan takana. Parissa viikossa puoli pihaa haisi sen verran, että tuli taas sallituksi vessassa käyminen.
Aikamoisia aivoituksia nämä tällaiset kiellot. Onpa yllättävää tosiaan, koska ei se lasten kusihätä kieltämällä lopu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Piti nousta seisomaan aina, kun opettaja tuli luokaan. Päivä aloitettiin sillä, että opettaja tervehti luokkaa ja koko luokka sanoi kuorossa "Hyvää huomenta opettaja"
Noustiin seisomaan myös, jos joku (aikuinen) tuli kesken tunnin luokkaan. 90-luvulla tämä.
Luokassa piti nousta seisomaan aina kun vastasi. Tiedän että tämä oli kansakouluaikoina ihan yleinen tapa, mutta omalla ala-asteellaani toteutettiin tätä vielä 80-luvun puolessa välissä.
Pistän paremmaksi; ala-aste 2002 pohjanmaalla.
Opettaja aukaisi välituntien jälkeen ulko-oven josta mentiin jonossa (tytöt ja pojat omissa jonoissaan) sisälle. Joka aamu aamunavaus johon kuului järjestäjän tai opettajan valitsema virsi ja rukous. Ennen ruokailua rukoiltiin sekä ennen kotiinlähtöä (kiitos, Jeesus tästäkin koulupäivässä, aamen)
Lautanen syötiin tyhjäksi tai opettaja uhkasi tukistaa/näpäyttää karttakepillä sormille. Ruoka ei saanut sekoittaa lautasella, opettaja haukkui siaksi jos teki niin.
Noustiin seisomaan luokassa kun aikuinen tuli luokkaan.
Jos häiritsi tunnilla tai oli unohtanut läksyt tai kirjan kotiin joutui nurkkaan seisomaan opettajan määräämäksi ajaksi.
Eikä kukaan kyseenalaistanut opettajan auktoriteettia tai valittanut vanhemmille!! Miten ekaluokkalainen nyt olisi ymmärtänytkään että homma oli aika sairasta.
Ei saanut pitää pitkiä housuja, vaan piti pukeutua hameeseen. Ulkoliikuntatunnilla sai laittaa pitkät housut jalkaan. Tämä oli 1960-luvun alussa kansakoulussa. Oli yllättävää lukea, että vielä 1970-luvullakin oli tätä.
Lautanen piti syödä tyhjäksi. Jotkut joutuivat syömään itkien omaa oksennustaan, kun eivät tykänneet kalakeitosta tai kaurapuurosta. Kansakoulussa 1960-luvulla.
Ala-asteella rehtori kielsi että tytöt eivät saaneet pitää toppeja päällä, koska olivat liian paljastavia. Rehtori itse käytti tiukkaaj a lyhytt nahkahameet avonaisen paidan kanssa
Muistuu vielä jotakin
Ylä-asteella välitunneilla ei tarvinnut mennä ulos, mutta luokan eteen ei saanut mennä odottamaan seuraavaa tuntia välitunnin aikana.
Yläasteen liikkatunnit oli kauheita sen opettajan takia.
Kerran uinnissa menin suihkuun ja siinä suihkun aikana laitoin itselleni uimapuvun päälle . Tää opettaja tuli sitten kun olin menossa altaalle, repimään minut takaisin suihkuun huutaen minulle että pitää peseytyä ja että uikkareita ei saa laittaa suihkun aikana päälle. Jouduin siinä opettajan edessä riisumaan ja meneään pesulle suihkuun uudestaan. Hän huusi ohjeita ja kyttäsi samalla sättien minua muille luokkalaisille. Traumat tosta jäi.
Samainen opettaja oli myös sitä mieltä että liikka tunnilla poskien pitää punoittaa että se kertaa että on tehnyt jotakin tunnilla. Mä ja mun kaveri ei suunnistuksessa löydetty vikaa rastia ja palattiin sieltä metsäsästä takasin juuri kun tunti ehti loppua. Opettaja haukku meidät lusmuiksi ja epäili että ei oltukaan mitään tehty kun posket ei punottanu. Suosikit tuli samaan aikaan eikä hekään ollut löytänyt vikaa rastia. Suosikit sai kehuja sinnikkyydestä ja sai lähteä kotiin kun oli kuulemma posket punottanut. Mä ja kaveri saatiin juosta koulun kenttää ympäri muutaman kerran ja sen takia myöhästyttiin bussista. Kyllä vitutti.
Juuri niin. Itse olin myös kiltti ja hiljainen tyttö ja sain sen häirikköpojan viereen istumaan jatkuvasti. Varasteli tavaroitani ja suttasi tehtäväkirjaani ja tunki pulpetilleni ja tietysti se hölötys ja hyöriminen ja pyöriminen. Kyseinen poika myös kosketteli ja kouri tyttöjä ja minä sitten jouduin kerta toisensa jälkeen sen kähmimisen kohteeksi. Onko se sitten oikein että tyttö uhrataan tällaisten häiriintyneiden poikien stressileluksi?
Traumat jäi ja pääsin pois pojan vierestä vasta kun touhu muuttui niin törkeäksi ettei opettaja voinut olla sitä sivuuttamatta. Joten jospa vain antaisitte tyttöjen olla rauhassa ja laittaisitte sen pojan istumaan vaikka ihan yksin. Muutenkin v*tuttaa tämä ajatus että tytöt/naiset on niitä joiden tehtävänä on ”parantaa” huonosti käyttäytyvät pojat ja miehet. Vastenmielistä.