Lue keskustelun säännöt.
Miten ikinä voin päästä pakeista ylitse?
01.04.2020 |
Sain pakit alun perin vähän päälle kolme vuotta sitten ja ikävöin sitä ihastustani edelleen suuren osan päivästä. Unelmoin hänestä todella paljon ja kirjoittelen hänelle muistikirjaani runoja (en ole niitä hänelle lähettänyt) ja maalaan hänestä kuvia muistikuvieni perusteella. Käyn töissä ja hoidan lapsiani, eikä mulla ole vapaa-ajalla lainkaan livekavereita tai kumppania siis. Ainoat kaverini ovat ulkomailla. Olen jo miettinyt, että ehkä ne unelmani siitä ihastuksestani saavat korvata livekaverit ja kumppanit ja elän siten lopun elämäni. Silti tuntuu vaikealta, kun siis ei ole toivoa paremmasta koskaan.
Mikä tähän auttaisi? Älkää ehdottako lääkitystä tai terapiaa, sillä minulla ei ole aikaa tai halua sellaisiin.
Kommentit (30)
Ihmisillä on tarve kiintyä toisiinsa. En ole psykologi, mutta yleensä syynä on omat odotukset toista kohtaan, jotka ovat vain mielikuvia, siitä millainen toinen o ja miten asiat voisi olla eikä niillä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voit jostain syistä pahoin omassa arjessasi ja ehkä omana itsenäsikin. Siksi tarraudut tuollaiseen ulkopuoliseen pelastukseen, joka toiveissasi muuttaisi asiat hyviksi ja tekisi sinusta onnellisen. Olet rakastunut unelmaan onnesta, et luultavasti häneen oikeasti ihmisenä, jos et edes kovin hyvin häntä tunne. Mitä muutoksia voisit tehdä omassa elämässäsi, jotta voisit siinä paremmin, etkä kaipaisi niin vimmatusti "pelastusta"?
Se mun ihastukseni vain porskuttaa aviopuolisonsa kanssa ja minä onneton erosin. On inhottavaa elää yh-äitinä loppuikäni ajan. Elämäni vaikeutui kaikilla tavoin huomattavasti, kun jäin yksin. Tasan eivät käy onnen lahjat.😭 Miksi se ihastukseni flirttaili ja oli niin ihana, jos ei halunnut mitään vakavaa? En ymmärrä. 😢
Toisaalta: "se ei pelaa, joka pelkää" ja riskejä pitää uskaltaa ottaa. Mutta kyllähän mulla on jatkuvasti sellainen olo, että mietin sitä, voikohan vitutukseen sittenkin kuolla. Se ihastukseni oli/on kuitenkin elämäni rakkaus. Jos olisin osannut laskelmoida, olisin eronnut vasta sitten, jos ihastukseni olisi halunnut alkaa suhteeseen. Mutta moraalini ei antanut periksi sellaiselle, että tekisin itse aloitteen, jos olen naimisissa, joten oli vain yksinkertaisesti pakko erota ja ihan konkreettisestikin pelata upporikasta ja rutiköyhää.
No nyt paska osu tuukettimeen ja saat kärsiä siitä lopun ikääsi.
Hänen seurassaan oli niin hyvä olla, että naiivisti luulin, että siinä oli jotain molemminpuolista tunnetta. Kun siis en mä käyttäydy koskaan hänen laillaan, jos en oikeasti pidä siitä toisesta osapuolesta. Sillä itse en osaa feikata, vaan olen avoimesti oma itseni. Hän ilmeisesti vain feikkasi lämpimikseen ja minä otin idioottimaisesti kaikki kauniit sanat, hymyt ja ihanat hetket tosissani. 😢 Hän ei myöskään lopettanut, vaikka saattoi mahdollisesti huomata, että olin häneen ihastunut. Ihmiset ovat kyllä petollisia. Ehkä hän nautti siitä, että sai minut vaikeuksiin ja kiipeliin. Kun olin niin heikko ja tunteitteni vietävissä. Ryven itsesäälissä pahasti, kun en nyt muutakaan kykene tilanteessani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No nyt paska osu tuukettimeen ja saat kärsiä siitä lopun ikääsi.
Mitä tarkoitat? Siis mokasin kyllä ja otin tyhmiä riskejä. Olisiko mun pitänyt vain pelailla ja feikata aviomieheni seurassa, että muka pidän hänestä, vaikka olinkin salaa ihastunut toiseen?
Mä nyt ihastuin toiseen, enkä osannut sitä peitelläkään. Olisiko pitänyt kertoa miehelleni, että "onko ok, että pyydän ihastustani treffeille? Jatketaan liittoamme, jos saan pakit, mutta muussa tapauksessa haluan eron". Miten ihmiset yleensä toimivat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No nyt paska osu tuukettimeen ja saat kärsiä siitä lopun ikääsi.
Mitä tarkoitat? Siis mokasin kyllä ja otin tyhmiä riskejä. Olisiko mun pitänyt vain pelailla ja feikata aviomieheni seurassa, että muka pidän hänestä, vaikka olinkin salaa ihastunut toiseen?
Mä nyt ihastuin toiseen, enkä osannut sitä peitelläkään. Olisiko pitänyt kertoa miehelleni, että "onko ok, että pyydän ihastustani treffeille? Jatketaan liittoamme, jos saan pakit, mutta muussa tapauksessa haluan eron". Miten ihmiset yleensä toimivat?
Sitä, että et pelkästään tuolla ihasatumisella pilannut omaa elämääsi, vaan miehen ja lasten elämän. Jokainen varmaan ihastuu parisuhteessa ollessaan kolmansiin osapuoliin, mutta se pitää osata käsitellä aikuismaisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keskity tähän elämään. Kai sulla on ollut joskus kavereita täälläkin? Ota heihin yhteyttä. Tai yritä löytää uusia. Ihan pahinta paskaa mitä voit itsellesi tehdä on se, että jäät jumiin ihmiseen, joka ei halunnut parisuhdetta kanssasi. Varsinkin sellaisen, joka ehkä oli kaksinaamainen ihminen.
Se, että sinä olit avoin, ei ole vika, se on kunnioitettava ominaisuus. Se, että hän ei halunnut parisuhdetta kanssasi, ei kerro mitään sinun huonoista (tai hyvistäkään) ominaisuuksistasi, se kertoo vain siitä, että teillä ei natsannut molemminpuolisesti.
Repäise itsesi irti tuosta kuviosta. Kun alat haaveilla hänestä ja yhteisestä elämästänne, lopeta se tietoisesti. Olet kehittänyt itsellesi addiktion.
En kirjoita näin tylysti siksi, että haluaisin loukata sinua, vaan siksi, että sinun täytyy herätä unestasi. Joskus se tarkoittaa sitä, että jonkun pitää ravistella hereille.
Vierailija kirjoitti:
Ihmisillä on tarve kiintyä toisiinsa. En ole psykologi, mutta yleensä syynä on omat odotukset toista kohtaan, jotka ovat vain mielikuvia, siitä millainen toinen o ja miten asiat voisi olla eikä niillä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
Niin tästä päästään itselleni silmiä avaavaan oivallukseen: ihminen pettyy omiin odotuksiin ei niinkään ihmisiin tai asioihin. Eihän maailma pyöri minun/meidän ympärillämme ja voi olla sellainen kuin haluamme, kuin tietyltä osin. Sehän ihastumisissa kaikista naurettavinta onkin kun siinä maalaat toisesta niin ruusuisen kuvan ja kuvittelet omiasi, etkä oikeasti tunne kyseistä ihmistä ollenkaan, eli et näe häntä sellaisena kuin hän oikeasti on vaan "vaaleanpunaisten lissien" lävitse. Se on karua kun itsekin on ollut ihastunut johonkin ja sitten se ihastus haihtuu syystä tai toisesta niin sitä vain miettii että mikähän hitto muakin oikeen vaivas ja jälkeenpäin mitä edes siinä ihmisessä näin kun ei ole enään ihastunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aina ei voi voittaa. Keskity niihin lapsiisi ja lopeta turha ruikutus. Ei sua kukaan pelasta, itse se täytyy tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisillä on tarve kiintyä toisiinsa. En ole psykologi, mutta yleensä syynä on omat odotukset toista kohtaan, jotka ovat vain mielikuvia, siitä millainen toinen o ja miten asiat voisi olla eikä niillä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
Niin tästä päästään itselleni silmiä avaavaan oivallukseen: ihminen pettyy omiin odotuksiin ei niinkään ihmisiin tai asioihin. Eihän maailma pyöri minun/meidän ympärillämme ja voi olla sellainen kuin haluamme, kuin tietyltä osin. Sehän ihastumisissa kaikista naurettavinta onkin kun siinä maalaat toisesta niin ruusuisen kuvan ja kuvittelet omiasi, etkä oikeasti tunne kyseistä ihmistä ollenkaan, eli et näe häntä sellaisena kuin hän oikeasti on vaan "vaaleanpunaisten lissien" lävitse. Se on karua kun itsekin on ollut ihastunut johonkin ja sitten se ihastus haihtuu syystä tai toisesta niin sitä vain miettii että mikähän hitto muakin oikeen vaivas ja jälkeenpäin mitä edes siinä ihmisessä näin kun ei ole enään ihastunut.
Mutta peräänkuulutan myös sitä jos ihastus on molemminpuolista niin se on todella kaunista ja onhan se aivan mahtava tunne. Mutta niin elämässä otettava riskejä ja minun mielestäni tärkeintä on että ilmaisee ihmiselle kiinnostuksena ja kysyy ulos koska vain näin menetellen saa selvile voiko toinen ola kiinnostunut. Voitat joka tapauksessa, jos lähtee ulos niin hyvä ja jos ei niin tiedät missä mennään ja voit mennä elämässä eteenpäin. Kaikista huonoin skenaario on se että vellotaan ja veivataan ties kuinka kauan ja sitten se lässähtää tai vasta sitten saa tietää että toinen ei ole kiinnostunut tai mikä pahinta se on varattu "halkean kahtia - fiilis" :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No nyt paska osu tuukettimeen ja saat kärsiä siitä lopun ikääsi.
Mitä tarkoitat? Siis mokasin kyllä ja otin tyhmiä riskejä. Olisiko mun pitänyt vain pelailla ja feikata aviomieheni seurassa, että muka pidän hänestä, vaikka olinkin salaa ihastunut toiseen?
Mä nyt ihastuin toiseen, enkä osannut sitä peitelläkään. Olisiko pitänyt kertoa miehelleni, että "onko ok, että pyydän ihastustani treffeille? Jatketaan liittoamme, jos saan pakit, mutta muussa tapauksessa haluan eron". Miten ihmiset yleensä toimivat?
Sitä, että et pelkästään tuolla ihasatumisella pilannut omaa elämääsi, vaan miehen ja lasten elämän. Jokainen varmaan ihastuu parisuhteessa ollessaan kolmansiin osapuoliin, mutta se pitää osata käsitellä aikuismaisesti.
En usko, että mitenkään pilasin ex-aviomieheni elämää, vaikka ei hän alun perin olisi halunnut erota. Liitossamme oli muutakin kahdenkeskistä ongelmaa sinänsä. En usko, että se lapsiinkaan vaikutti kovin merkittävästi, mutta olisihan se ollut luontevinta vain pysytellä perheenä.
Uskoisin, että itse menetin siinä erossa kaikkein eniten taloudellisesti ja muutenkin, sillä elämä oli aineellisesti ihan huimasti parempaa ja itse annoin rahaa ex-miehelle erossa (osin siksi, että hän ei rupeaisi vaikeaksi), vaikka emme tehneetkään ositusta. Häneltä en saanut mitään eron myötä ja nyt olen sitten yksin hoitanut perheen juoksevat kulut, vaikka hieman elatusrahaa exältä saankin. Mutta olen hävinnyt ihan hirveän määrän rahaa vain sen eron vuoksi ja elämäni on muuttunut arkipuuhienkin osalta hankalammaksi ja vaikeammaksi.
Vierailija kirjoitti:
Keskity tähän elämään. Kai sulla on ollut joskus kavereita täälläkin? Ota heihin yhteyttä. Tai yritä löytää uusia. Ihan pahinta paskaa mitä voit itsellesi tehdä on se, että jäät jumiin ihmiseen, joka ei halunnut parisuhdetta kanssasi. Varsinkin sellaisen, joka ehkä oli kaksinaamainen ihminen.
Se, että sinä olit avoin, ei ole vika, se on kunnioitettava ominaisuus. Se, että hän ei halunnut parisuhdetta kanssasi, ei kerro mitään sinun huonoista (tai hyvistäkään) ominaisuuksistasi, se kertoo vain siitä, että teillä ei natsannut molemminpuolisesti.
Repäise itsesi irti tuosta kuviosta. Kun alat haaveilla hänestä ja yhteisestä elämästänne, lopeta se tietoisesti. Olet kehittänyt itsellesi addiktion.
En kirjoita näin tylysti siksi, että haluaisin loukata sinua, vaan siksi, että sinun täytyy herätä unestasi. Joskus se tarkoittaa sitä, että jonkun pitää ravistella hereille.
Suuri kiitos tästä vastauksesta! Olen tosiaan jossitellut ja pohtinut asiaa aivan järjettömästi ja syytän itseä ja murehdin asiaa itsesäälin vallassa. Toisaalta en vain oikein osannut toimia muutenkaan sen elämänkokemukseni valossa. Minulla on ilmeisesti aika huono itsetunto ja itsearvostukseni koki entistäkin pahemman kolauksen pakkien myötä ja siitäkin on ollut vaikeaa nousta jaloilleen. Mun itsearvostukseni oli jotenkin sidottu sen ihmisen mielipiteeseen; jos hän olisi pitänyt minusta, olisinkin arvokkaampi ja nyt koen itseni täysin arvottomaksi.
Ehkä sekin on kieltämättä liian raskas vastuu sälyttää toiselle, ts. en olisi tasapainoisesti omanarvontuntoinen, vaan käsitys itsestäni heijastelisi hänen senhetkistä suhtautumistaan minuun. Olen koettanut jotenkin tässä elellä ja pinnallisesti elämä on mennyt ihan ok, mutta sisältä olen jotenkin aivan säpäleinä edelleen ja tavallaan oon kyvytön etenemään tästä mihinkään ihmissuhdeasioissa.
Myönnän senkin, että olen addiktoitunut niihin tunteisiin, joita hän minussa herätti. Pyörittelen mielessäni muistikuvia niistä ihanista hetkistä ja tulee hetkellisesti sellainen olo kuin tavoittaisin häivähdyksen sitä ihastumisen tunnetta uudelleen. Ja saan toisinaan triggeröityä itseni voimakkaaseen onnellisuudentunteeseen vain miettimällä häntä itsekseni. Tiedän, että se ei ehkä ole kovin tervettä, kun siis mulla ei ole ketään kumppania, jonka kanssa oikeasti jakaa sellaisia tunteita. Ehkä kulutan itseäni sillä addiktiolla vain lisää, kun ei se ole oikeaa läheisyyttä toisen ihmisen kanssa, vaan vain unelmointia ja haaveilua. :/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä haiskahtaa palstalla tunnettu novellikirjailija. Tuliko aika pitkäksi koronakaranteenissa?
Porvoolaista ihmissuhdedraamaa 0/5,
En tiedä ehkä voisit ajatella, että tämä ihastus mies oli sinulle sellainen herättäjä? Että herää oma suhteesi ei ole hyvä ja ei ole sitä mitä loppu elämältä haluat? Joskus ihastus toiseen, vaikka ei vastakaikua tulisikaan voi silti nähdä positiivisena asiana pitkän ajan jälkeen.
Miehet ei tunnetusti koskaan eroa oma-aloitteisesti avioliitosta. Ei vaikka olisi tunteita tms. Jotain toista naista kohden. Mieluummin elävät kaksoiselämää niin kauan kuin mahdollista. Tuskin tätäkään olisit halunnut pidemmän päälle. Toisaalta hienosti yritit selvittää, onko toisella kiinnostusta. Nyt tiedät ettei ole ja voit jatkaa eteenpäin.
Päivä unelmointi on mielestäni ihan ok, jos se tuo voimavaroja itselleen. Jos se taas vie niitä, niin yritä keksiä jotain muuta sen tilalle. Entä jos vain rekisteröityisit nettitreffi sivuille ja alkaisit kirjoitella muille miehille? Ehkä sieltä löytäisit jonkun uuden kiinnostavan kohteen ja pääsisit yli ja saisit lisää itseluottamusta?
Ymmärrän hyvin tilanteesi ja itsellä ollut vähän samaa. Sillä erotuksella ette ole selvittänyt toisen kiinnostusta. Koen olevani jopa suurempi luuseri kuin sinä. Toisaalta asiat ei ole aina niin yksinkertaisia. .
Voimia sinulle 💗
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No nyt paska osu tuukettimeen ja saat kärsiä siitä lopun ikääsi.
Mitä tarkoitat? Siis mokasin kyllä ja otin tyhmiä riskejä. Olisiko mun pitänyt vain pelailla ja feikata aviomieheni seurassa, että muka pidän hänestä, vaikka olinkin salaa ihastunut toiseen?
Mä nyt ihastuin toiseen, enkä osannut sitä peitelläkään. Olisiko pitänyt kertoa miehelleni, että "onko ok, että pyydän ihastustani treffeille? Jatketaan liittoamme, jos saan pakit, mutta muussa tapauksessa haluan eron". Miten ihmiset yleensä toimivat?
Sitä, että et pelkästään tuolla ihasatumisella pilannut omaa elämääsi, vaan miehen ja lasten elämän. Jokainen varmaan ihastuu parisuhteessa ollessaan kolmansiin osapuoliin, mutta se pitää osata käsitellä aikuismaisesti.
Miten ne ihastumisen käsitellään aikuismaisesti? Ilmeisesti ei ainakaan saa olla liian rehellinen? :/
Saisinpa häneltä edes armonpaloja, niin olisin onnellinen. Edes saisin välillä jutella hänen kanssaan tai kuvia hänestä. Niillä selviäisin loppuelämäni, enkä tarvitsisi oikeaa, omaa kumppania. En nimittäin ole niin ihmeellinen, että ansaitsisin omaa puolisoa muutenkaan, mutta kunpa saisin häneltä edes murusia.
T. Ap
Vierailija kirjoitti:
Tässä haiskahtaa palstalla tunnettu novellikirjailija. Tuliko aika pitkäksi koronakaranteenissa?
Porvoolaista ihmissuhdedraamaa 0/5,
Ei ole provo kyseessä. Elämäni on painajaista ja ikävöin ihastustani jatkuvasti. Kunpa olisikin elämäni toisenlaista ja olisi varaa provoilla tällaisella. Tosin jos mulla olisi hyvä parisuhde, niin en varmaankaan edes tällä palstalla kävisi koskaan.
T. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä haiskahtaa palstalla tunnettu novellikirjailija. Tuliko aika pitkäksi koronakaranteenissa?
Porvoolaista ihmissuhdedraamaa 0/5,Ei ole provo kyseessä. Elämäni on painajaista ja ikävöin ihastustani jatkuvasti. Kunpa olisikin elämäni toisenlaista ja olisi varaa provoilla tällaisella. Tosin jos mulla olisi hyvä parisuhde, niin en varmaankaan edes tällä palstalla kävisi koskaan.
T. Ap
Voisit tietysti olla vaikka iloinen siiä, että aikanaan pääsi ihastuksesi kanssa treffeille kun taas me kaikki ihastunee emme ole päässeet niinkään pitkälle, ihastuksemme kanssa. - Eikä syynä ole ollu esimerkiksi se, että ihastuksemme kohde olisi varattu. Tai ise olisimme ollee maistissa tai muutoin "hieman" luontaantyönävän oloisia (:pahalta tuoksusivia ja likaisia)
Niinpä kyllä sitä on saanutkin mennä useammankin kerran peilin eteen kun ei ole treffeille päässy vaikka itse olisi kovasikin mutta ei epätoivoisesti halunnut ja toivonut. -
Kiva tietysti, että osa on kauniisti kieltäyynyt, eikä vain halveksien tuhahanut ja tiuskaissut, että "jaa sunko kanssa. pyh".
Olen siis tilanteessani täysin jumissa. Olen surullinen ja sisimmässäni olen toivoton. Hän edusti minulle kaikkea hyvää sekä pelastusta elämässäni. Erosin ex-aviomiehestäni osittain hänen vuokseen, jotta saatoin pyytää häntä treffeille, jolloin sain todella karut pakit. Olen inhonnut itseäni siitä lähtien ja vain velvollisuuksien vuoksi kitkutan elämässä. Toivon tavallaan, että korona korjaisi minut elävien kirjoista. :/