Aikuiset ihmiset eivät ymmärrä ohjeistusta sosiaalisten kontaktien välttämisestä!
Viimeisen viikon aikana todella moni kaveri on joko ehdottanut minulle tai miehelleni tapaamista esim. kävelyn, puistoilun, yms.merkeissä. Olen sitä mieltä, että käytännössä esimerkiksi kävelyllä on mahdotonta pitää 2 metrin turvaväliä. Olemme kieltäytyneet ja osa ihan selvästi pitää meitä vähän hassuina kiihkoilijoina asian suhteen. Ihan oikeasti, mikä siinä on niin vaikeaa pidättäytyä nyt mistään live-tapaamisista hetkeen!?
Kommentit (185)
Ystäväni on infektiolääkäri. Kävimme juuri eilen yhdessä ulkoiluttamassa koiria. Ei pitänyt tätä minkäänlaisena riskinä, kun ulkona oltiin.
Suunnilleen jokaisella on käytössään puhelin, tietokone sposteineen ja skypeineen.
Yhteiset kalsarikännit voi toteuttaa etänä ihan samalla tavalla kuin työpaikojenkin etäkokoukset.
Voi sitten tyylikkäästi ja turvallisesti sammua siihen omalle sohvalle, jos kovin pitkäksi menee.
Hyvänen aika. Lenkillä käynti terveen ystävän kanssa on paljon pienempi paha kuin vaikka koko perheen raahaaminen kauppaan. On se uskomatonta että edelleen tästä jaksetaan valittaa. Entä ne yksinäiset joille ystävä on koko perhe? Helppo huudella jos on se mies ja lapset ja kiukutella muiden teoista.
Tämä jatkuva syyllistäminen näyttää sen ihmisten todellisen luonteen!
Vierailija kirjoitti:

Itseasiassa tuo toimii paremmin etänä kuin livenä, kun voi säätää känniörveltäjän volumea sopivalle tasolle. Livenä joutuu vetämään nekkuun, että saa hiljaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Hyvänen aika. Lenkillä käynti terveen ystävän kanssa on paljon pienempi paha kuin vaikka koko perheen raahaaminen kauppaan. On se uskomatonta että edelleen tästä jaksetaan valittaa. Entä ne yksinäiset joille ystävä on koko perhe? Helppo huudella jos on se mies ja lapset ja kiukutella muiden teoista.
Tämä jatkuva syyllistäminen näyttää sen ihmisten todellisen luonteen!
Ei vaan voisiko yksinäiset pitää etänä niitä ystävä tapaamisia?
Vain hysteerikoille pelkää tartuntaa ulkoilmassa jos toisiaan ei lääpi
Sullakin on mies, eli et edes tiedä yksinäisyydestä mitään. Helppo huudella. Tottahan toki sä pidät ukkoosi koko ajan sen 2 m turvavälin? Ai etkö? Mutta yksinasuva ei saisi nähdä edes yhtä ystävää/seurustelukumppania seuraavaan muutamaan kuukauteen, edes sitä fyysistä etäisyyttä pitäen. Tietenkään et ymmärrä miksi jotakuta voi tilanne ahdistaa, koska sun tilantees on täysin toinen. Eri asia tuollaiset ihmiset, jotka eivät välitä yhtään, järjestävät joukkokokoontumisia, tapaavat useita eri kavereita viikon aikana yms. Se että kaipaa läheisen ihmisen seuraa on täysin inhimillistä ja ymmärrettävää (tai ainakin sen pitäisi olla). Selkeästi holtiton toiminta taas ei. Itse en nyt yli viikkoon ole ketään nähnyt. Viime viikolla näin, mutta tulin siitä katumapäälle ja toistaiseksi olen ajatellut jatkaa tällä eristäytymislinjalla, en vaan tiedä kuinka kauan jaksan.

Etätapaaminen?
Vierailija kirjoitti:
Olen järkyttynyt siitä kuinka moni koulutettu ja yleensä yhteiskunnallista vastuuntuntoa osoittava kaverini käyttäytyy täysin välinpitämättömästi ja itsekkäästi tämän pandemian keskellä. Käydään kävelytreffeillä, kyläillään, eikä saliharrastustakaan ole tietenkään voinut lopettaa, kun jumpalle on katos niin kiva mennä! Yksikin tuttava selitti mulle puhelimessa juuri kuinka "varmaan jo heinäkuussa onnistuu mun ja Peran suunniteltu matka Italiaan". Meinasin huutaa, että herää! Koko maa on katastrofaalisessa tilassa, ihmisiä tänäänkin kuollut 900 ja sä suunnittelet kivaa pikku kesälomaa Toscanan auringon alle.
Tämä kriisitilanne saa kyllä todella näkemään ihmisten todelliset luonteet ja joko itsekeskeisyyden tai aidon yhteiskunnallisen vastuunkannon. On helppoa sanoa puolustavansa ihmisoikeuksia, välittävänsä heikoimmista jne. kun ei oikeasti tarvitse luopua mistään omista mukavuuksistaan. Tosipaikan tullen nämä arvot ovatkin sanahelinää.
Kieltämättä kuva ihmisistä on huonontunut. Harva oikeasti välittää ikäihmisistä. "Mitä sitten jos kuolevat? Parempi jopa muille." Ja jos itse on terve, niin ei kiinnosta koronan leviämisen vaikutukset perussairaisiinkaan, joilla voisi kuitenkin olla elinaikaa vielä paljonkin jäljellä, jos välttävät koronan. Ollaan valmiita vaarantamaan muiden henget oman mukavuuden säilyttämiseksi. Karua.
Vierailija kirjoitti:
Sullakin on mies, eli et edes tiedä yksinäisyydestä mitään. Helppo huudella. Tottahan toki sä pidät ukkoosi koko ajan sen 2 m turvavälin? Ai etkö? Mutta yksinasuva ei saisi nähdä edes yhtä ystävää/seurustelukumppania seuraavaan muutamaan kuukauteen, edes sitä fyysistä etäisyyttä pitäen. Tietenkään et ymmärrä miksi jotakuta voi tilanne ahdistaa, koska sun tilantees on täysin toinen. Eri asia tuollaiset ihmiset, jotka eivät välitä yhtään, järjestävät joukkokokoontumisia, tapaavat useita eri kavereita viikon aikana yms. Se että kaipaa läheisen ihmisen seuraa on täysin inhimillistä ja ymmärrettävää (tai ainakin sen pitäisi olla). Selkeästi holtiton toiminta taas ei. Itse en nyt yli viikkoon ole ketään nähnyt. Viime viikolla näin, mutta tulin siitä katumapäälle ja toistaiseksi olen ajatellut jatkaa tällä eristäytymislinjalla, en vaan tiedä kuinka kauan jaksan.
Joo kyl frendejä pitää voida nähdä ja kotibileet on ihan ok jos alle 10. Ja mä oon vaatekaupassa duunis ni ihan sama jos käyn illalla baaris. Suurempi riski töissä ku baaris :)
Vierailija kirjoitti:
Sullakin on mies, eli et edes tiedä yksinäisyydestä mitään. Helppo huudella. Tottahan toki sä pidät ukkoosi koko ajan sen 2 m turvavälin? Ai etkö? Mutta yksinasuva ei saisi nähdä edes yhtä ystävää/seurustelukumppania seuraavaan muutamaan kuukauteen, edes sitä fyysistä etäisyyttä pitäen. Tietenkään et ymmärrä miksi jotakuta voi tilanne ahdistaa, koska sun tilantees on täysin toinen. Eri asia tuollaiset ihmiset, jotka eivät välitä yhtään, järjestävät joukkokokoontumisia, tapaavat useita eri kavereita viikon aikana yms. Se että kaipaa läheisen ihmisen seuraa on täysin inhimillistä ja ymmärrettävää (tai ainakin sen pitäisi olla). Selkeästi holtiton toiminta taas ei. Itse en nyt yli viikkoon ole ketään nähnyt. Viime viikolla näin, mutta tulin siitä katumapäälle ja toistaiseksi olen ajatellut jatkaa tällä eristäytymislinjalla, en vaan tiedä kuinka kauan jaksan.
Tuosta on kyllä annettu myös infoa, että seurustelevien pitäisi nyt päättää, että ovatko yhdessä vai erillään sosiaalisen eristäytymisen aikana. Et voi saada molempia.
Vierailija kirjoitti:
Hyvänen aika. Lenkillä käynti terveen ystävän kanssa on paljon pienempi paha kuin vaikka koko perheen raahaaminen kauppaan. On se uskomatonta että edelleen tästä jaksetaan valittaa. Entä ne yksinäiset joille ystävä on koko perhe? Helppo huudella jos on se mies ja lapset ja kiukutella muiden teoista.
Tämä jatkuva syyllistäminen näyttää sen ihmisten todellisen luonteen!
Sä voit mennä lenkille ja puhua puhelimessa sen ystävän kanssa samalla kun hän on lenkillä. Toimii, kokeiltu on.
Vierailija kirjoitti:
Hyvänen aika. Lenkillä käynti terveen ystävän kanssa on paljon pienempi paha kuin vaikka koko perheen raahaaminen kauppaan. On se uskomatonta että edelleen tästä jaksetaan valittaa. Entä ne yksinäiset joille ystävä on koko perhe? Helppo huudella jos on se mies ja lapset ja kiukutella muiden teoista.
Tämä jatkuva syyllistäminen näyttää sen ihmisten todellisen luonteen!
Mistä tiedät kuka on terve ja kuka ei?
Tutkimusten mukaan kolmasosa aikuisista, jotka ovat saaneet tartunnan ovat oireettomia taudin levittäjiä. Tartunnan saaneista lapsista jopa yli puolet ovat oireettomia taudin levittäjiä.
En ymmärrä tätä etä-ylistystä. Minulle on terveydenhuollossa jankutettu vuositolkulla, että mielenterveys kärsii jos et tapaa ketään kasvotusten OIKEASTI. Nytkö videopuhelu korvaa kaiken?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sullakin on mies, eli et edes tiedä yksinäisyydestä mitään. Helppo huudella. Tottahan toki sä pidät ukkoosi koko ajan sen 2 m turvavälin? Ai etkö? Mutta yksinasuva ei saisi nähdä edes yhtä ystävää/seurustelukumppania seuraavaan muutamaan kuukauteen, edes sitä fyysistä etäisyyttä pitäen. Tietenkään et ymmärrä miksi jotakuta voi tilanne ahdistaa, koska sun tilantees on täysin toinen. Eri asia tuollaiset ihmiset, jotka eivät välitä yhtään, järjestävät joukkokokoontumisia, tapaavat useita eri kavereita viikon aikana yms. Se että kaipaa läheisen ihmisen seuraa on täysin inhimillistä ja ymmärrettävää (tai ainakin sen pitäisi olla). Selkeästi holtiton toiminta taas ei. Itse en nyt yli viikkoon ole ketään nähnyt. Viime viikolla näin, mutta tulin siitä katumapäälle ja toistaiseksi olen ajatellut jatkaa tällä eristäytymislinjalla, en vaan tiedä kuinka kauan jaksan.
Tuosta on kyllä annettu myös infoa, että seurustelevien pitäisi nyt päättää, että ovatko yhdessä vai erillään sosiaalisen eristäytymisen aikana. Et voi saada molempia.
Siis miten ei voi saada molempia? Nyt en ymmärrä. Jos seurustelee, mutta ei asu yhdessä, niin miksi ei voi tavata tätä kumppania viikonloppuna ja olla viikot erillään? Jos kumpikin on sen viikon omassa kodissaan etätyössä. Miten tämä tilanne lisää tartuntariskiä verrattuna siihen, että oltais koko ajan samassa asunnossa?
Ymmärrän, ettei voi deittailla useita kumppaneita. Mutta se yksi ja sama? Joka monilla asuu siellä samassa kodissa. Mutta joillain ei.
Juuri yhden tuttavan kanssa puhuin tästä ja hän sanoi, että eihän kaverin tapaamista ole kielletty missään ja Tinder-treffeilläkin on vain kaksi ihmistä kerrallaan. Siis mitä? Näinkö tämä joidenkin mielestä toimii, että voi tavata vaikka sata ihmistä päivässä välittämättä turvaväleistä ja mistään, kunhan kerrallaan paikalla on vain kaksi ihmistä? Sanoi vielä loppuun, että ei kyllä kauan jaksa näin "tiukkaa" linjaa noudattaa, kun ei näytä kukaan muukaan noudattavan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sullakin on mies, eli et edes tiedä yksinäisyydestä mitään. Helppo huudella. Tottahan toki sä pidät ukkoosi koko ajan sen 2 m turvavälin? Ai etkö? Mutta yksinasuva ei saisi nähdä edes yhtä ystävää/seurustelukumppania seuraavaan muutamaan kuukauteen, edes sitä fyysistä etäisyyttä pitäen. Tietenkään et ymmärrä miksi jotakuta voi tilanne ahdistaa, koska sun tilantees on täysin toinen. Eri asia tuollaiset ihmiset, jotka eivät välitä yhtään, järjestävät joukkokokoontumisia, tapaavat useita eri kavereita viikon aikana yms. Se että kaipaa läheisen ihmisen seuraa on täysin inhimillistä ja ymmärrettävää (tai ainakin sen pitäisi olla). Selkeästi holtiton toiminta taas ei. Itse en nyt yli viikkoon ole ketään nähnyt. Viime viikolla näin, mutta tulin siitä katumapäälle ja toistaiseksi olen ajatellut jatkaa tällä eristäytymislinjalla, en vaan tiedä kuinka kauan jaksan.
Tuosta on kyllä annettu myös infoa, että seurustelevien pitäisi nyt päättää, että ovatko yhdessä vai erillään sosiaalisen eristäytymisen aikana. Et voi saada molempia.
Siis miten ei voi saada molempia? Nyt en ymmärrä. Jos seurustelee, mutta ei asu yhdessä, niin miksi ei voi tavata tätä kumppania viikonloppuna ja olla viikot erillään? Jos kumpikin on sen viikon omassa kodissaan etätyössä. Miten tämä tilanne lisää tartuntariskiä verrattuna siihen, että oltais koko ajan samassa asunnossa?
Ymmärrän, ettei voi deittailla useita kumppaneita. Mutta se yksi ja sama? Joka monilla asuu siellä samassa kodissa. Mutta joillain ei.
Onko teillä täysin samat kontaktit myös kodin ulkopuolella? Käyttekö samassa kaupassa, asioitte saman kassan kanssa. Onko teillä samat naapurit, johon törmäätte rappukäytävässä? Onko teillä samat sukulaiset, joille ehkä joudutte olemaan kauppa-apuna?
Vai asutteko eri alueilla, asutte eri taloyhtiössä ja asioitte eri kaupoissa altistaen siis eri ihmisiä mahdolliselle tartunnalle?
Jos toinen teistä saa tartunnan, tapaa seurustelukumppaniaan ja tartuttaa myös tämän ja tämä vuorostaan omassa elinpiirissään ihmisiä lisää, niin virus leviää. Ymmärrätkö?
Vierailija kirjoitti:
Ihmisten älykkyys ei taida olla edes apinoiden tasolla. Mitä tämäkin jengi on, joka käy huvikseen ajelemassa Uudenmaan rajalla?
Mä tiedän yhden joka halusi tehdä näin ja kehtasi vielä ääneen sitä mainostaa. Kyllä iski myötähäpeä! Aivan järjettömän idioottimaista käytöstä.
Muutenkin tuntuu, että tosi iso osa ihmisistä on täysin kykenemättömiä minkäänlaiseen ajatus toimintaan. Olen syvästi järkyttynyt siitä kuinka suuri osa ihmisistä on niin itsekkäitä ääliöitä.
Samat ihmiset leimaavat minut koronahysteerikoksi, kun noudatan suosituksia. Kuulin olevani hysteerikko myös silloin, kun en lähtenyt shoppailukierrokselle kauppakeskukseen. Itse en ajattele olevani mitenkään hysteerinen tai paniikissa, vaan suhtaudun järkevän varovaisesti. En ole linnoittautunut kotiini ja ulkoilenkin päivittäin. En vain halua nyt notkua yhtään ylimääräisiä paikoissa joissa joutuu lähikontaktiin muiden kanssa, pakollisen kauppareissun hoidan kerran viikossa valmiiksi mietityn kauppalistan kanssa.
Monella ihmisellä on ihmeellistä auktoriteettien uhmaamista, vai onko se sitten pelkästään itsekkyyttä tai ovatko nämä jotenkin älyllisesti lahjattomampia yksilöitä. Joka tapauksessa en ymmärrä.
Vierailija kirjoitti:
Jep. Kaveri ehdotti kalsarikännien vetämistä, kun baariin ei voi mennä. Olen ollut kotona 2 vkoa kaupassakäynti poislukien ja kaveri käynyt töissä joka päivä. Hänellä olisi aika suuri riski tuoda tartunta meille. Sukulainen tarjoutui tuomaan meille hengitysmaskit - ehkä parempi ilman niitä kuin lähikontakti + tartuntavaarat? Lapsen kaveri pyytänyt ulos, tinder-tuttavuus pyytänyt tapaamiseen luokseen koska baarissa olisi isommat riskit ym.jne. Voin vaan kuvitella, kuinka paljon leväperäiset ja ymmärtämättömät ihmiset tätä levittää.
Nuo muut ymmärrän. Mutta jos toinen tuo sinulle pihalle hengitysmaskin. Ojentaa sen nopeasti ja otatte heti 2m etäisyyden, niin kyllä se riski on todella pieni että virus tarttuisi ulkoilmassa.
Ihan samalla tavalla voi edelleen postia hakiessa vaihtaa pari sanaa naapurin kanssa, pitäen fyysisen etäisyyden. Sen sijaan vierekkäin lenkki kaverin kanssa pitkän matkan ajan on jo riski, sillä siinä ei mitä todennäköisimmin pystytä pitämään etäisyyttä.
Aloittaja ei varmaan tätä nyt hakenut takaa. Tilanteesi kuulostaa siltä, että hierojakäynti oli välttämätön. Nämä ketjuun listatut baarikäynnit, kokoontumiset ystäväporukalla jne. sen sijaan eivät ole välttämättömiä.