Marraskuiset 2020
Vähän ajoissa olen.. Haluan pitää asian salassa vielä muilta, mutta samalla olis kiva jo nyt fiilistellä tulevaa muiden marraskuisten kanssa. Mulla laskettu aika 19.11.2020 ja neljäs lapsi tulossa. Mulla muut lapset poika 11 v., poika 2,5 v., tyttö 1 v. Eli kolme alle neljä vuotiasta olis sitten loppuvuodesta :) Todella haluttu ja odotettu on tämä uusinkin pikkunen. Mites muilla?
Kommentit (436)
Pieni poikamme siis syntyi rv 39+5 1.11 kello 23.26. Pituutta 52cm ja paino 3570g 💙 Yöllä kello 2.30 siirryttiin lapsivuodeosastolle perhehuoneeseen, mikä ”pelasti” koska yksin en olisi jaksanut rankan synnytyksen jälkeen. Synnytyksessä ehti olla mukana kuusi eri kätilöä, mutta kaikki he olivat erittäin ihania ja ammattitaitoisia. Koko Tyksin henkilökunta oli mielestäni aivan loistavaa ja koin saavani hyvää hoitoa vaikka synnytys itsessään oli kamala. En tekisi sitä kyllä uudestaan, että jos tulisi toinen vauva, niin kyllä valitsisin suunnitellun sektion. Kätilötkin pahoittelivat pitkää latenssivaihetta, vaikka eivät he sille tietysti mitään voineet. Synnytyksen kestoksi merkattiin 31 tuntia ja 40 minuuttia. Lapsivedenmenosta laskettuna 41 tuntia ja 26 minuuttia.
Itselläni oli siis helppo raskaus, mutta vaikea synnytys.
Kiva kuulla Buns, että sulla meni synnytys noin hyvin ja vielä kaksosten kanssa 👍☺️
Mitäs Pingulle mahtaa kuulua?
37/41v. Esikoisen LA 3.11. Esikoispoika syntyi 1.11.2020 <3
Hero, kiva kuulla, että siellä sujuu vauvan kanssa myös hyvin ja Bunsilla kanssa, vaikka onkin hommia kahden edestä 💜
Täällä myös kuukauden ikäinen poika jo! Äkkiä se aika vaan menee ja pikkuinen kasvaa. Eilen oltiin 1kk neuvolassa ja hienosti oli pienokainen kasvanut. Pituus 53,7cm ja paino 4685g. Imetys ei meillä edelleenkään valitettavasti onnistu, että rintamaitoa pumppaan ja pullosta syö sekä lisänä saa korviketta. Vatsanväänteitä meilläkin on ollut jonkin verran ja on todella kamalaa katsoa kun pikkuiseen sattuu eikä juuri voi auttaa 😩 Cuplatonia ollaan annettu jo pari viikkoa sekä gefilus tippoja eli maitohappobakteereita. Lisäksi hierotaan masua ja jalkapohjia, kun kovin kipu tulee. Varsinkin tuo jalkapohjien hieronta on meillä auttanut ja sillä saadaan ilmaa hiukan ulos. Onneksi ei kuitenkaan koliikki vauva ole 🙏🏻 Nukkuu hyvin ja yöllä herään vain kahdesti syöttämään. Pari kertaa nukkunut jo viisi tuntia putkeen yöunta. Tavattoman söpö tapaus meidän mielestä ja onhan tämä aivan ihanaa olla äiti vaikka välillä väsyttääkin kovasti. Mies ollut täällä myös isona apuna ja yleensä hoitaa aamusyötön, että saan nukkua, kun itse hoidan yösyötöt. Se tässä pulloruokinnassa on positiivista, että isäkin voi osallistua.
Ostettiin muuten kirpparilta Stokken tripp trapp syöttötuoli 20€ hintaan! Olin jo alussa päättänyt, että haluan sen tuolin. Kallis hinta kuitenkin harmitti, kun babysetin ja pehmusteen kanssa uudelle tuolille olisi tullut hintaa 300€ 😱 Kirpparilta tuli vastaan erittäin hyväkuntoinen tripp trapp, niin pakkohan se oli kotiuttaa. Toki se on puun värinen ja aiomme sen hiota ja maalata valkoiseksi 👌
37/41v. Esikoisen LA 3.11. Esikoispoika syntyi 1.11.2020 <3
Mariia83, kylläpä tosiaan samankaltaiset kokemukset meillä synnytyksistä ja vauvatkin lähes saman kokoiset😅
Itse herkkänä ja synnytyspelkoisena sain traumat synnytyksestä ja en myöskään halua kokea samaa uudelleen. Palkinto työstä toki korvaamaton, mutta yksi lapsi on aina haaveissa ollutkin, joten hän on nyt täällä ja olen mittaamattoman onnellinen ja tyytyväinen. Itse keskustelin synnytyksestä useaan otteeseen jo sairaalassa sekä kätilön kanssa puhelimitse kotona ja tammikuulle on vielä soittoaika synnytyspelkokätilön kanssa asian tiimoilta. Olen saanut käsitellä asiaa ja nyt onkin jo parempi mieli asian tiimoilta. Onneksi henkilökunta oli alusta loppuun ihanaa, että siitä ei mtn pahaa sanottavaa vaikka kätilöitä ehti synnytyksen aikana olla useita meilläkin. Onni niillä joilla synnytys menee hyvin ja ovat valmiita vaikka saman tien uudelleen synnyttämään, koska tosiaan oma kokemukseni oli niin erilainen ja kipu oli sietämätön. Mut suosittelen Mariia että jos yhtään sua asia painaa, niin kerro esim neuvolaan, että haluat jutella asiasta, se helpottaa, ainakin itsellä... eikä se tarkoita että tarviis sit mahdollisella seuraavalla kerralla alateitse synnyttää vaan saa käsitellä sen miten tällä kertaa meni, ettei jää vaivaamaan. Mut toivon että sä et saanutkaan edes mtn traumoja...🙏
Meillä tulee pienellä pojalla tulevalla viikolla 1kk täyteen ja hän on aivan ihana ja maailman söpöin tapaus (kuten jokainen äiti lapsestaan sanoo🥰). Tuossa pari päivää sitten alkoi ensimmäistä kertaa hymyillä takaisin kun hymyilen hänelle🤩😍 Hänen hymynsä sulattaisi kenen vain sydämen♥️ Reipas poika on syömään ja itkee vähän, oikeastaan ainoastaan jos mahan puruja. Onkin annettu maitohappobakteereja ja cuplatonta, että masu asettuisi sekä hierottu masua. Vauva tykkää myös nukkua kovasti, kaikki paikat kelpaa, sylissä, omassa sängyssä, vaunuissa ja autossa...👍 Välillä nukkuisi yli 6h mutta neuvolasta sanoivat ettei saa antaa olla syömättä yli 6h vaan sit pitää herättää syömään (vaikka paino siis on tosi hyvin noussut). Onko muitakin neuvottu näin?
Pakko kysyä kaikilta, että miten olette antaneet sukulaisten/ystävien vierailla? Meillä käynyt hyvin harva ja jokainen maski päällä... Näin neuvoivat neuvolasta. Mietityttää vaan joulu, että mitenkähän jouluruokailu mummolassa hoituu jos täytyy maskit naamalla istua😅🙈
Meillä miehellä alkaa ens viikolla myös työt mutta on onneksi etätöissä kotona että jos sattuu apua tarvitsemaan niin paikalla on😅👍
Buns, sulle kyllä nostan hattua kun hoidat yksin kaksosia! Tosi upeaa! Ja ihana että sun synnytys meni hyvin vaikka oli vielä kaksosista kyse, mahtavaa!♥️
Kiva lukea kaikkien päivityksiä🥰
Siinä sen huomaa, miten synnytys on niiiin erilaista ihmisestä riipuen. Tosi harmi että tollasia traumaattisia ja pitkiä maratonisynnytyksiä sattu teille :( Hyvä että oot päässy juttelemaan asiasta ni ei jää sit niin vaivaamaan!
Onpa jännää miten niin monet ohjeistukset tuntuu olevan tosi neuvolakohtaisia. Meillä kaksoset paino 2,5kg, eli aika pikkusia syntyessään, ja vaan ihan alussa matalien verensokereiden takia piti herätellä syömään aina 2-3h välein. Ekan kotikäynnin jälkeen sai antaa nukkua niin pitkään kun tahtoo, vaikkakin he nyt herää 3-4h välein ite vaatimaan ruokaa, mut kuitenkin. Paino on meilläkin noussu tosi hyvin, noin 4kg painaa molemmat nyt reilu kuukauden ikäisinä. Oon tosiaan nähny et ihmisille annettu tosi ristiriitasia ohjeistuksia noiden ruokalivälien suhteen eri paikoista. Otappa siitä sit selvää mikä on paras vaihtoehto :D
Pikainen päivitys. Meille syntyi pieni tyttö 29.11 Rv 39 +6. 3260g ja 48.5cm. Synnytys meni nopeasti (2h 13min) ja kaikki sujui hyvin.
Onnea Jonxuh!!♥️🥰🥳🎉
Buns, mulla siis tuli traumat vaan siitä synnytyksen lopusta, kun tuli niin kova hätä vauvasta ja puudutukset ei auttanu vaan kipu oli tajuton ja vauva piti saada pian ulos, niin ponnistusvaihe (alle 20min kaikkineen, episiotomiasta 2min ja vauva ulkona) oli kamala. Muuten synnytys meni mielestäni hyvin vaikka kestikin, ilokaasusta sain apua supistuksiin ja olinkin melko sekaisin siitä🙈 Epiduraali auttoi osittain mutta jätti ponnistusvaiheessa kovaa kipua ja pudendaalipuudutus ei tainnut vaikuttaa ollenkaan. En ole eläissäni tuntenut sellaista kipua jota tunsin ja se oli niin kova että tajunta hämärtyi, menin paniikkiin (myös vauvan tilanne ja väsymys vaikutti tähän varmasti) ja lopussa nähtävästi olin jonkinasteisessa shokissa tapahtuneesta😫😥😭 Kun asiasta sittemmin keskustellut, on saanut muistikuvia tapahtuneesta tulemaan mieleen positiivisella tavalla, siis vauvan ensihetkistä (kaikki unohtui kun kipukokemus jäi vaan mieleen) jne niin saa rakennettua tapahtumasta positiivisen keskittymättä kipuun, joka synnytyksen aikaan vei kaiken huomion väistämättä. Nyt tosiaan parempi mieli asiasta, muistelen mieluummin synnytyksestä vauvan ensi hamuamista rinnalle, söpöjä pieniä kasvoja pilkistämässä peiton alta rinnallani ja ihan pieniä sormia puristamassa omaani, kuin sitä järkyttävää kipua ja hätää, jonka yritänkin unohtaa. Mutta tärkeintä on ollut hyväksyä, että kaikki meni niinkuin meni, mä ja vauva selvittiin, sain ihmeen aikaan ja kaiken sen kokemani ansiosta minulla on nyt pieni rakas poika🥰 Joten siksi tuo tapahtuma on elämäni tärkein...
Mutta totta, keskustelu ajoissa ja synnytyksen käsittely kannattaa mikäli ei mennyt nappiin! Apua saa👍
Buns, joo saatiin myös eri ohjeita sairaalasta ja neuvolasta ja siinä sit miettii kumpiako uskoa🙈😅
Hienoa Buns että teilläkin vauvoilla paino noussut hyvin♥️👍 Saanko kysyä täysimetätkö vauvoja? Mietin että kuinka se onnistuukaan, yksi molemmalle rinnalle, miten maito riittää? Mahtaa olla aikamoinen maidontuotanto jotta molemmille saa masut täyteen rinnalla😅 Meillä kun on vain yksi niin hyvin riittää oma maito nyt, aluksi sai sairaalassa lisänä luovutettua äidinmaitoa ja sitten korviketta, mutta kun omat maidot nousi niin ei olla korviketta annettu lainkaan👍 Mutta itse koen että tärkeintä kunhan vauva saa maitoa nälkäänsä, jos ei äidin rintamaito riitä niin annettava korviketta, siitä turha pahaa mieltä potea. Liikaa äitejä siitä soimitaan. Mitä sitä kukaan keholleen voi, tulee maitoa tai ei.
Tästäpä lähden vaavia hoitamaan♥️🥰😍 On se niin syötävän söpö...♥️😘
Onnea Jonxuh pienestä tytöstä! 😍 Hyvä, että kaikki meni hyvin.
Hero, käytiin synnytystä läpi sairaalassa ja tarjottiin kyllä enemmänkin keskustelu apua, mutta en kokenut sitä tarpeelliseksi. Ei mulle jäänyt varsinaista traumaa synnytyksestä vaan sen pitkä kesto ja kipu olivat ne mitä en halua uudelleen kokea. Noihin kun ei kukaan voi oikein vaikuttaa.
Meille sanottiin sairaalassa, että vauvaa pitää herättää niin kauan syömään kunnes on ylittänyt syntymäpainonsa ja näin teinkin aluksi, kun vauva olisi nukkunut pidempäänkin. Ensimmäisellä neuvolakäynnillä paino oli kuitenkin niin hyvä, että ei tarvitse kuulemma enää herätellä. Pääsääntöisesti meillä syödään 3-4 tunnin välein, pari yötä on tosin nukkunut peräti viisi tuntia putkeen. Toi herättely liittyy myös vauvan verensokereihin ilmeisesti. Kuuden tunnin ruokailuvälit on kuulemma liian pitkät ja vauvan verensokeri voi laskea liian alas. Näin mulle kerrottiin neuvolassa. Oliko muuten jollain radi odottajista jotain häikkää vauvan sokereissa? Meillä ei ollut ainakaan ja kyseenalaistinkin koko diagnoosin, kun mulla oli tosiaan se paastoarvo ainoastaan raja-arvo, mutta hyvä näin, että vauvan arvoissa ei ollut häikkää 🙏🏻
Nyt on alkanut harmittaa tämä korona mikä uhkaa lapsen ristiäisiä jos rajoitukset pysyy voimassa. Tammikuun puolella olisi tarkoitus pitää, että saas nähdä kuinka käy. Toivotaan, että saataisiin pitää kunnon ensimmäiset juhlat pojalle 👍
37/41v. Esikoisen LA 3.11. Esikoispoika syntyi 1.11.2020 <3
Mariia83, ihana kuulla että ei jäänyt traumoja sulle synnytyksestä. Mulla kivun lisäksi varmasti vaikutti asiaan se, että vauvalle tuli hätä lopussa ja sitä myöten huoli oli niin suuri...
Meillä oli vauvalla kaikki sokeriarvot kunnossa vaikka itsellä siis todettiin radi. Mullaki oli testissä vaan paastoarvo koholla 5.6 (pitäis olla alle 5.3) ja sen perusteella tuli "tuomio"😅 Sen jälkeen arvot oli kunnossa mittailuilla, joten itsekin mietin että olikohan ihan turha diagnoosi, mutta hyvä että seurattiin.
Meillä pieni taas olisi viime yönä nukkunut ties kuinka kauan ja herätin kun edellisestä syönnistä oli kulunut 6h. Päivisin herättelen jo aiemmin, että päiväunet ei venyisi ihan liian pitkiksi jotta nukkuisi yöllä paremmin, mutta aika lailla hän nukkuu vielä miten sattuu...ei rytmiä vielä.
Mua harmittaa kanssa tämä koronatilanne kun pitää koko ajan olla huolissaan mitä tekee ja missä käy ja ketä näkee...eli ei juuri ketään. Meillä ristiäiset olis pidettävä viim helmikuun alussa...saa nähdä pidetäänkö. Tällä menolla siellä saa olla varmaan 10 ihmistä maskit päällä, niin ei kiva😥 Siinäpä mietitään kuka perheestä jätetään pois juhlista...
HeRo, mulla meni niin kauan maidonnousussa, että vauvat sai koko sairaalassaoloajan korviketta ja luovutettua maitoa pullosta. Tottuivat sit siihen, että maito tulee helposti, eikä jaksanu sit imeä rinnalta tarpeeks et ois tullu kylläseksi pelkästään siitä, niin piti antaa korviketta lisäks ja tästä sit synty tollanen noidankehä. Ei mulla oma maidontuotanto tosin riittäiskään, vaikka oon kokeillu about kaikki keinot sen lisäämiseen. Ei riitä voimavarat enää enempään, joten on vaan hyväksyttävä että korvikkeella mennään pääsääntösesti🙈 Vauvat saa toki sen verran maitoa aina mitä multa päivän aikana nyt sattuu tulemaan.
Mulla oli myös radi, ja vauvojen verensokeri ekan päivän aikana laski liian matalaks kerran, en sit tiiä johtuko siitä et ei saanu tarpeeks maitoa, vai tosta radista koska mullakaan sen diagnoosin jälkeen ei tullu ylityksiä arvoissa vaikka mitään muutoksia en tehnyt 😅
Buns, ei sille voi mtn jos maitoa ei tule niin ei tule. Pääasia että vauvat saa ruokaa. On vauvat ennenki korvikkeilla kasvaneet😊
Meillä vauveli kasvanut hurjasti, kun vauva oli 1kk1pv käytiin neuvolassa (reilu viikko sitten siis) painoi hän 4660g (synt 3590g), pituus 57,2cm (synt 52cm) ja päänympärys 38,9cm (synt 36cm).
Poika voi hyvin. Vähän vatsanpuruja välillä, mutta cuplaton-lääke auttanut. Nukkuu tosi hyvin yleisesti. Päivisin joutuu herättelee että nukkuu yöllä pidemmät unet. Nukkui pisimmillään yöllä yli 7h mut yleensä 3-5h.
Onko muilla miten vauvat kasvaneet ja jaksaneet?😍
Ohhoh Hero, teidän poika onkin hienosti kasvanut pituutta kyllä 😍 Meillä oli 1kk neuvolassa pituus 53,7 eli ei kauheasti ollut tullut syntymäpituuteen (52cm) lisää. Tänään meillä oli ensimmäinen neuvolalääkäri. Poika nyt siis 6vk+4pv. Paino oli 5285g ja pituus 55,7cm. Pituus kasvaakin miinus käyrällä, mutta uskoisin hänen ottavan siihenkin spurtin jossain vaiheessa. Terve poika on kaikin puolin ja kovin sai kehuja jänteevyydestään. Nousee siis vatsallaan hienosti punnerrus asentoon ja nostaa päänsä kokonaan ylös. Lääkäri sanoi, että yleensä 4kk iässä vasta nousevat näin 😂 Hienosti Hero, teillä nukutaankin kyllä. Meillä se nukkuminen riippuu vähän siitä, että paljonko on vatsakipuja. Viime yönä heräsi kaksi kertaa kipuihin, mutta kyllä hän tuon kolme tuntia yleensä nukkuu, jos hyvä tuuri käy niin viisikin tuntia putkeen, mutta se on harvinaista vielä. Meillä kanssa cuplatonit käytössä, mutta en osaa sanoa onko siitä juuri mitään hyötyä. Millä annostuksella sä annat niitä? Ollaan myös kokeiltu maitohappobakteereita ja eri merkkisiä d vitamiini tippoja. Meillä oli alusta asti käytössä Nan Ha korvike, mutta vaihdoin sen reilu viikko sitten Nutrilon Omneo jauheeseen, kun olin lukenut netistä kokemuksia, että se oli auttanut monella vatsavaivoihin. No meillä siinä kävi kyllä niin, että kakka lakkasi tulemasta kokonaan tuolla korvikkeella ja vauva kipuili sen takia. Jouduttiin antamaan Levolacia auttamaan ulostamista. Nyt meillä korvikkeena kokeilussa Arlan luomu versio. Mullakaan ei riitä oma maito vauvalle millään vaikka olen yrittänyt pumpata tunnin-kahden välein, niin määrä on aina vakio. Yhdellä pumppauskerralla saan max. 60ml maitoa yhteensä, paitsi yöllä saan pumpattua 100ml, mikä on meidän pojan kerta annos. Kamalinta tässä vauva ajassa on juuri nuo vatsa vaivat, kun ei millään pysty katsomaan kun pikkuinen kärsii ja juuri mitään et voi asialle tehdä 😔 Ei meillä sentään koliikista ole kyse, että poika ei varsinaisesti itke/huuda, mutta vähtää paljon kipuillessa ja kitisee.
Mulla meinasi puhjeta myös rintatulehdus, kun yksi päivä oli toinen rinta tosi kipeä enkä saanut siitä maitoa ulos. Lisäksi mulla nousi heti yli 38 asteen kuume. Mies joutuikin ottamaan yö syötöt silloin haltuun, että sain levättyä. Äidiltäni sain vinkin kaalinlehdistä ja pidinkin kaksi päivää kaalinlehtiä rinnalla, niin tukos aukesi ja kuumekin lähti, eikä tarvinnut antibioottia 🙏🏻 Kovasti täällä jo joulua odotellaan ja hyvää ruokaa sekä lähi sukulaisten seuraa.
Mukavaa joulun odotusta kaikille! 🎄
37/41v. Esikoisen LA 3.11. Esikoispoika syntyi 1.11.2020 <3
Meillä on myös kärsitty mahavaivoista. Käytettiin ekan kuukauden ajan Nan Pro1 ja Nan Ha -korvikkeita jauhemaisena. Tuntu sopivan ihan ok, kunnes neuvolasta sanottiin että pitäis tehdä pulloveteen tai käyttää valmiskorviketta. Vaihdettiin sit valmisversioon tosta Nan Ha:sta ja siitäpä vasta riemu repes; molemmat vauvat huus naamat punasena koko päivän viikon ajan, kunnes tajusin vaihtaa takasin tohon jauheeseen. Yhden päivän oli helpompaa, ja taas sama rumba: huutoa, huutoa ja huutoa eikä millään meinaa helpottaa.. Meillä kokeiltu maitohappo, cuplaton ja nyt pari pv ollu testissä disflatyl mut ei huomattavaa helpotusta siitäkään toistaseksi. Suolistollahan menee tietty pari viikkoa tottua uuteen, mut en ajatellut kahta viikkoa huudattaa kahta vauvaa, koska yksinkertasesti mulla sekoaa pian nuppi jos noi vaan karjuu kaiket päivät ja oon yksinään niiden kanssa, en vaan voi revetä kahdeksi ihmiseksi et molemmat olis tyytyväisiä. En keksi enää että mitä mä noiden kanssa tekisin, ekat 5-6vk oli ihan unelmavauvoja mut nyt tää muuttu yhtäkkiä tällaseks, apua :D
Mariia83, kyllä sitä pituutta tulee pian teidänki pojalle😊 ja me ollaan miehen kanssa molemmat aika pitkiä, niin sekin varmasti vaikuttaa vauvan pituuteen. Meillä kans jänteväksi kehuttu ja todettu vauva, nostelee ja kannattelee myös päätään tosi hyvin vatsallaan. Vahvoja poikia tulee näistä😅🥰
Ja joo, tämä meidän pieni tykkää syödä ja nukkua. Nukkuu tosi hyvin, pitkään ja missä vaan😅 Autossa, vaunuissa, omassa sängyssä, sylissä... Käyty koirapuistollaki ja siihen portin ulkopuolelle jättänyt nukkumaan ja vaikka monta koiraa puistossa ja kaikki haukkuu ja ihmiset juttelee nii pikkunen vaa vetää sikeitä vieressä🙈😅😂 Yleensä menee nykyään illalla yöunille 23 maissa, aamulla herää 8-9 maissa ja kerran siinä välissä yleensä herää... Nukkuu tosiaan välillä sen lähemmäs 7 tuntiakin.
Ikävä kuulla että teilläkin sekä Bunsin kaksosilla vatsavaivoja. Sitä on niin vaikea katsoa kun pieni itkee eikä voi tehdä mtn😫😭
Me on annettu Gefilus D-vitamiinia jossa samassa maitohappobakteerit ja cuplatonta annetaan nykyään enimmäismäärän mukaan (annostus koliikkivauvalle vaikkei koliikkia olekaan) eli jokaisen syötön yhteydessä 4 tippaa. Laitetaan maitoa lusikkaan ihan vähän, siihen tipat ja suoraan vauvan suuhun. Sit syönti. Ja röyhtäytän aina syönnin jälkeen ettei jäis ilmaa mahaan. Masua hierotaan kans joka päivä että kiertäis ilma suolessa. Ja leikkimatolla tykkää pötkötellä, niin siinä vispaa jaloilla ja käsillä niin kovaa että alkaa pörisee ilmat pihalle, se on hyvä😅👍 Meillä nämä on melko hyvin auttanut, tänäänkään ei ole yhtään masua itketty🙏👍🥰
Kokeilkaa tekin tuota annostusta jos ette ole jo kokeilleet. Se tuntuu paljolta mutta tietääkseni se lääkeaine ei imeydy verenkiertoon vaan kulkeutuu suolesta ulos. Ja neuvolasta sanoivat että saa antaa sen koliikkiohjeen mukaan vaikkei koliikkia olekaan.
Me ois ostettu kans sitä disflatyliä mut se oli joka apteekista loppu. Se olis vahvempaa. Että jos sitä käyttää nii kannattaa kysyä neuvolasta mikä max annos.
Toiv saatte vauvojen masut rauhottuu♥️
Onko teillä ollu mtn "pelkoja" vauvojen suhteen? Kun itse en osannut oikein nukkua kun kyttäsin että hengittäähän vauva ja sit jokaiseen inahdukseen heräsin jne... varmistin että vauvalla kaikki ok ja sit väsyttikin ihan hulluna koko ajan. Tähän toki voi vaikuttaa sekin että synnytyksessä oli pelko että vauvalle käy jtk... mutta me hommattiin sellainen nanny kätkythälytin ja nyt turvallisemmin mielin saa itse nukkua kun laite antaa hälytyksen jos vauva ei hengitä. Tosin sitä hälytystä en koskaan halua saada! Mutta hyvä että jokin muukin valvoo asiaa kun minö niin saa paremmin nukuttua👍
Voi Buns, kuulostaa aika rankalta sinun arki kahden pienen nyytin kanssa 😔 Toivottavasti alkaisi helppaamaan masuvaivat pian. Toivottavasti sulla on tukiverkostoa saatavilla keneltä voit pyytää apua. Tää väsymys on kyllä itsellekin se rankin asia. Haaveena onkin viedä vauva ekaa kertaa yökylään oman siskoni luokse ja mennä miehen kanssa hotelliin yöksi ja saada nukkua kokonainen yö rauhassa, mutta vielä en raaski, kun vauva on niin pieni.
Miksi ihmeessä ne neuvolassa käskivät tehdä sen jauheen pulloveteen? Kyllä mä ainakin tein sen jauheen keitettyyn hanaveteen, kuten purkin kyljessä luki. Täällä nyt luotetaan siihen, että kuukauden päästä alkaisi mahakivut helpottamaan. Näin ne ainakin neuvolassa sanoivat, että yleensä siinä 3kk iässä helpottaa, kun suolisto toimii paremmin 🤞
Täällä jo kovasti hymyillään ja poika yrittää jopa nauraa myös! Tänään lattialla ollessaan hamuili ensimmäistä kertaa vieressä ollutta leluakin käsiinsä. Nopea siis oppimaan tämä meidän tapaus 💙 Olen myös huomannut, että ulkona nukkuu paremmin ja pidempään.
Kovasti tsemppiä sulle Buns! ❤️
37/41v. Esikoisen LA 3.11. Esikoispoika syntyi 1.11.2020 <3
Mariia, meidän kunnassa on kuulemma liikaa fluoria hanavedessä, niin ei pelkkä keittäminen riitä... Tulee melko kalliiksi ja rasittavaksi roudata sitä pullovettä kotiin kahdelle vauvalle + korvikejauhe päälle :D Vielä kalliimmaks tulis ne valmistetrat että vähän 50/50 kumpaa haluaa tehdä.
Meillä on nyt pari päivää ollu käytössä toi disflatyl ja on ehkä pikkusen auttanut! Sormet ristissä et vaikutus pysyis, niin vähän helpottais mun arkipäivät näiden kanssa
Buns, toivottavasti saatte apua lääkkeestä! Voin uskoo että raskasta olla yksin päivät kahden itkevän vauvan kanssa. Toiv masut rauhoittuu♥️
Heippa!
Mitäs tänne kaikille kuuluu? Meillä oli viime viikolla 2kk neuvola ja pojan mitat oli 57,7cm ja 5650g. Ensimmäiset rokotuksetkin on saatu ja voi sitä itkun määrää mikä tuli, kun täti laittoi piikin reiteen. Ihan sydän melkein särkyi. Seuraavalla käynnillä tuleekin kaksi piikkiä, että sitä jo kauhulla odottelen. Joulu meni rauhallisesti perheen kesken, samoin uusi vuosi. Silloin oltiin jo vauvan kanssa nukkumassa ennen puoltayötä. Vauva onkin nukkunut jo muutaman kerran koko yön ilman heräilyä, mikä on ollut luksusta äidille 😊 Mahakivutkin on helpottanut ja vatsa toimii taas hienosti. Olen myös huomannut, että meidän poika tykkää musiikista ja ollaankin jo hiukan leikitty Ti-ti nallen tahtiin. Ristiäiset meillä on 24.1 ja tänään tuli tieto, että koronarajoitukset jatkuvat täällä Varsinais-Suomessa sinne saakka, joten pilalle meni ne juhlat. Max. 10 henkilöä saa tulla, joten ei saada edes molempia isovanhempia paikalle kummien lisäksi. Kyllä niin tuntuu pahalta. Mites onko muilla jo ristiäiset/nimiäiset pidetty?
37/41v. Esikoisen LA 3.11. Esikoispoika syntyi 1.11.2020 <3
Moikka Mariia83! Ja muutkin!
Saiko teidän vauva jo pistettävän rokotteen😳 Meillä sai viime käynnillä rotavirus rokotteen mutta se annettiin suun kautta liuoksena. Ei ole pistetty mtn ja pe tulee 2kk täyteen. Seuraava neuvola vasta helmikuun alussa kun vauva 3kk ja silloin ekat pistettävät rokotteet. Mikä rokote Mariia83 sun vauvalle nyt pistettiin?
Meillä oli neuvola viimeksi 28.12 jolloin vauva oli 7vkoa, tuolloin pituus 59,2cm ja paino 5185g. Silloin sai sen rotavirus rokotteen siis liuoksena.
Meillä vauvalla välillä oli muutama yö kun ei asettunut kunnolla nukkumaan vaan ähelsi monta tuntia mutta nyt taas nukkunut hyvin. Välillä mietityttää että nukkuuko liikaakin kun joinakin päivinä tuntuu että kun leikitty ja syöty niin heti nukahtaa ja nukkuu paljon. Mutta kuulema normaalia.
Meidän poika tykkää kun kuunnellaan Röllin sammakkokuoroa😅🐸 Heilutellaan käsiä ja jalkoja ja kutitellaan jne laulun tahtiin. Se on meillä hauskin juttu. Leikkii myös leikkimatolla päivittäin ja ulkoillaan vaunuilla. Päätä poika osaa jo hyvin pitää kohoasennossa vatsallaan ollessaan.
Me päätettiin tehdä niin että ilmoitetaan nimi virastoon tässä kuussa ja pidetään perheille kahvit jolloin kerrotaan nimi. Kastetaan vauva vasta joskus myöhemmin kun koronatilanne parempi. Meille sillä ei ole niin kiire mutta halutaan jossai vaiheessa kastetilaisuus järjestää. Ei vaan nyt sitä pidetä kun ei pääsis edes molempien perheenjäsenet mukaan niin menee vaikeaksi. Meidän, papin ja kummien lisäksi mahtuisi 3 ihmistä mukaan, joten ei pysty jättää toisen vanhemman toista vanhempaa pois tai sisaruksia jne... joten katsottiin että parempi pitää sitten kun kaikki ainaki lähisukulaiset pääsee osallistuu. Katsotaan miten korona tilanne kehittyy, että pidetäänkö tänä vuonna lainkaan...🙈
Heippa!
Hero, meidän vauva sai B-hepatiitti rokotteen ja itseasiassa sai ensimmäisen sellaisen jo synnytysosastolla, koska lapsen isällä on C-hepatiitti. Toki hänkin on nyt päässyt lääkehoitoon ja on kohta ”terve.” Rotavirus meillekin annettiin suun kautta ja seuraavat rokotteet on myös 3kk neuvolassa eli sama rokoteohjelma on vissiin ympäri Suomea. Onneksi tuosta rotasta ei tullut vauvalle kuumetta tms. vaikka sellaisesta neuvolantäti varoitteli, että osalle tulee.
Itseäkin välillä mietityttää, että nukkuuko vauva liikaa jos vetää 3 tunnin päikkärit ja välillä muutamatkin päivässä. Meillä kanssa välillä tuota ”ähellystä” iltaisin, että vauva ei meinaa nukkua, niin silloin olen ottanut hänet meidän väliin sänkyyn ja nukuttanut mahallaan. Meillä tämä toimii ja vauva nukahtaa lähes heti ja nukkuukin usein mahallaan. Tiedän, että ei suositella nukutettavaksi näin, mutta äitini kertoi, että 80-luvulla taas suositeltiin ja me siskojeni kanssa ollaan kaikki nukuttu mahallaan. Siinä pitää vaan huolehtia, että vauvalla on tarpeeksi ilmaa ympärillään mitä hengittää. En kuitenkaan nukuta häntä omaan sänkyyn vatsalleen vaan ainoastaan meidän väliin, jolloin herään herkemmin jos hän haluaa kääntyä. Viime yönäkin meillä nukuttiin tälleen koko yö ilman syöttöjä ja vauva heräsi vasta 7.30 aamulla 👍
Vitsit en muistanutkaan tuota Rölliä, täytyykin kokeilla sitä meilläkin, Rölliä sitä omassa lapsuudessakin tuli katseltua ☺️
Tuo teidän kastejuhlan ratkaisu onkin varmasti järkevä, en edes ajatellut, että sen voi noinkin tehdä. En nyt enää kuitenkaan peruuta, kun pappikin on varattu. Meillä tulossa vauvalle kummeiksi molemmat isosiskoni puolisoineen sekä miehen puolelta yksi henkilö, niin täytyy kysyä papilta, että onko vakavaa jos paikalle tulisikin 12 henkilöä, siis pari yli ”sallitun”, että molempien omat vanhemmat pääsisi myös paikalle. Tuo on muutenkin hyvin epäselvä tavallaan, kun suositus on Varsinais-Suomen alueella, että yli 10 henkilön yksityistilaisuuksia ei tulisi järjestää, mutta silti Avi toteaa, että heidän toimivaltansa ei ylety yksityistilaisuuksiin eikä voi niitä rajoittaa. Alkuperäisen suunnitelman mukaan vieraita olisi kutsuttu parikymmentä ja ajattelin ensin, että pidetään se kaste ihan lähimpien kesken ja kahvitetaan vieraat sitten kahdessa osassa, että toiset 10 kutsutaan myöhemmäksi, mutta siitä taitaa tulla liian pitkä päivä meille kaikille, että nyt mennään vaan näillä, vaikka harmittaa tosi paljon.
37/41v. Esikoisen LA 3.11. Esikoispoika syntyi 1.11.2020 <3
Onnea Nemi pienestä tytöstä! ❤️
Hero, hurjan kuuloinen synnytys sullakin ollut. Meillähän meni sitten melko samalla lailla synnytykset eli pidemmän ja kivuliaan kaavan mukaan 😔 Kerron tässä nyt meidän synnytys kokemuksen pääpiirteittäin. Eli vedet meni spontaanisti kotona lauantai aamuna (31.10) kello 6.00. Olin herännyt jo neljän aikaan ja lueskelin sängyssä uutisia ja kun nousin ylös käydäkseni vessassa, niin tunsin kun lapsivedet lorahti kunnolla. Siitä soitin sitten sairaalaan ja sieltä saatiin ohjeeksi lähteä parin tunnin sisällä ajamaan näytille. Supistuksia ei vielä ollut. Syötiin siinä miehen kanssa rauhassa aamupala ja pakattiin sairaalakassit loppuun. Turvakaukalokin oli vielä asentamatta autoon, mutta onneksi oli aikaa sekin hoitaa viime tipassa 😉 Kello 8.00 alkoi säännölliset supistukset ja ne tuli heti 3-5 minuutin välein. Odoteltiin kuitenkin vielä tunti ennenkuin lähdettiin matkaan. Matka oli hiukan tuskainen, kun supistukset tuli koko ajan samassa tahdissa. Ajattelinkin tuolloin, että synnytys edistyy mukavasti. Sairaalaan saavuttiin kello 10.45 ja ensin mentiin käyrille ja tarkistettiin kohdunsuun tilanne. Pettymys olikin suuri, kun kohdunkaula ei ollut auki yhtään supistuksista huolimatta. Eivät kuitenkaan lähettäneet enää takaisin kotiin pitkän matkan (100km) vuoksi vaan mentiin osastolle. Siellä vietettiinkin aika yöhön asti. Synnytys ei tuntunut edistyvän ollenkaan vaikka supistukset tulivat edellen 3 minuutin välein. Kivunlievityksenä oli lämmitettävä geelipussi jonka kanssa kävelinkin edestakaisin huonetta, kun en nukkumaankaan pystynyt. Illalla kello 23.00 kävin pyytämässä jotain lääkettä kipuihin, kun alkoi olla jo tosi väsynyt. Sain opamoxin ja oxynormin, mutta niistä ei ollut mitään apua. Sinnittelin vielä pari tuntia, kunnes yöllä kello 1.00 sanoin kätilölle, että en kestä enää. Silloin kohdunsuu oli vasta 3cm auki, mutta siirsivät saliin, kun ei ollut ruuhkaa ja että saisin paremmat kivunlievitykset. Salissa ensimmäisenä kokeiltiin ilokaasua, mutta se ei juurikaan auttanut. Seuraavaksi menin ammeeseen ilokaasun kanssa ja siellä olinki puolitoista tuntia. Kunnes aloin oksentamaan holtittomasti, luultavasti ilokaasusta. Siitä takaisin sänkyyn ja vihdoin sain kauan odottamani epiduraalin ja voi sitä onnen tunnetta, kun kaikki kivut hävisivät! Kello oli tässä kohtaa 9.00 aamulla ja lääkkeen avulla sain nukuttua pari tuntia. Miehellekin tuotiin patja saliin ja hän nukkui siinä lattialla. Heräsin jossain kohtaa, kun kivut palasivat, mutta onneksi sain lisää epiduraalia. Kello 13-14.30 kohdunsuu oli auki 6cm, mutta edelleen oksensin paljon. Kaikki mitä join ja yritin syödä, niin tuli ulos. Ajattelinkin mielessäni, että miten ihmeessä jaksan synnyttää, kun ei ole energiaa kropassa. Laittoivatkin kaksi pussia nesteytystä suonen kautta. Tätä tuskaa jatkui myöhään iltaan saakka, kunnes vasta kello 22.50 oli kohdunsuu täysin auki. Supistukset ei kuitenkaan riittänyt kunnolla joten niitä avitettiin oksitosiinilla lähes koko salissa olo ajan. Ponnistuvaihe tuntui ikuisuudelta vaikka se kesti todellisuudessa vain 27 minuuttia. Aika tuskaa sekin oli, kun supistukset olivat niin lyhyitä. Sitten kun tunsin, että nyt vauva tulee, niin hän tulikin niin vauhdilla, että kätilöt yritti estää tulemasta niin nopeasti, että vältyttäisiin repeämiltä, mutta kyllä siinä toiseen asteen repeämät tuli. Ensin epäilivät niitä 3. asteen, joten tikkasivat minut leikkaussalissa. Vertakin menetin aika paljon synnytyksessä eli yhden litran.
37/41v. Esikoisen LA 3.11. Esikoispoika syntyi 1.11.2020 <3