Muita sinkkuja, jotka olisivat halunneet parisuhteen?

Itsekin haluaisin kyllä parisuhteen, mutta en uskalla ja osaa tutustua ihmisiin muutenkaan joten jos minulla ei ole edes ystäviä niin miten kumppanin saisin. En siinä mielessä oikein usko, mutta kukaan minua edes huolisi ja itsellä todellakin vaatimukset aika vähäisiä. Ihastunut olen välillä eri ihmisiin, mutta edes se ajatus, että joku heistä olisi todellakin tuntenut samoin itseäni kohtaan on jo huvittava. Pakko myöntää silti, että enhän minä ole edes kunnolla yrittänyt kun loppuu  se usko kesken jo valmiiksi. Olen vasta aika nuori, mutta vuodet kuluvat ja mietin, että sinkuksi varmaan jään. 

Olen ollut sinkkuna 6v. Tähän sinkkuaikaan sisältyy:

1. Mies, jota treffailin muutaman kerran, mutta sen jutun lopetin itse, koska miehellä oli sellaisia ongelmia, jotka olisivat näkyneet ihan arjessakin, jonka lisäksi meillä oli erilaiset ajatukset esimerkiksi lasten hankinnasta.

2. Mies, joka asui kaukana ja viestiteltiin hänen kanssaan monen kuukauden ajan. Oltiin siis kerran tavattu ihan oikeasti. Oltiin ihan erilaisia melkein kaikilla tavoilla, mutta mies tuntui kiltiltä ja empaattiselta ja koin aina jonkinlaisen selittämättömän yhteyden meidän välillä. Tämä loppui tosi äkkiä, enkä saanut koskaan mitään selitystä.

3. Sitten ihan pari tyyppiä kenen kanssa säädetty esim baarissa ja sen jälkeen tavattu kerran.

Olen siis ihan tosissani yrittänyt löytää parisuhdetta koko tämän ajan. Ihannemiestyyppini on mallia "kiltti tiedemies". Mutta nyt olen lopettanut yrittämisen ja esimerkiksi saatan baarissa ollessani kertoa seurustelevani, jos joku tulee juttelemaan. Tämä siitä syystä, että vime aikoina useammat miehet ovat suuttuneet ja jopa alkaneet haukkumaan (joko siinä tilanteessa tai myöhemmin), jos on selvinnyt että olen sinkku, mutta en ole heistä kiinnostunut.

Kun joku baarissa tulee juttelemaan, niin yleensä juttelen takaisin iloisesti, koska minua ihan oikeasti kiinnostaa muiden ihmisten kertomat jutut. Jos huomaan, että toinen yrittää iskeä, niin en katso silmiin, alan vastailla lyhyesti ja asiallisesti jne. Mutta jotenkin se ei sitten silti ole ok, jos en ole heistä siinä mielessä kiinnostunut. Joten nykyään yritän ihan alussa sitten lähteä vain pois. Eikä tietenkään kaikki, tai edes suurin osa, reagoi noin, mutta kun on muutaman kerran saanut haukut, niin tulee aika varovaiseksi ja ilta kuitenkin menee jollain tasolla pilalle.

Muualla en sitten sinkkumiehiä juurikaan tapaa, että olen kyllä jollain tasolla luovuttanut.

Olen 31 v nainen ja ollu 4 vuotta sinkkuna. Löydän seksisuhteita ja yhden illan juttuja. Olen myös kokenut että minussa on jotain mistä miehet eivät pidä..

Karu fakta on, että en vaan ole tarpeeksi hyvännäköinen, vaikka olenkin itse itseeni tyytyväinen. Miehet eivät tykkää tai huomaa ollenkaan ja silloin on usein ulkonäkö syynä. Ei voi yleistää, että 100% kaikilla se on näin, mutta kyllä mä koen että jos on oikeesti kaunis niin kyllä miehet sillon lähestyy/ei anna pakkeja/haluavat tutustua paremmin.

Jotkut tapaamani/tapailemani miehet ovat oikein erikseen painottaneet, että kyse on sitten seksistä, etten vaan ala muuta luulemaan. Jos joku nyt aikoo alkaa jeesustelemaan, että anna miehen odottaa, niin luuletteko että se odotuttaminen muuttaisi tässä jotain.

Yhtenä syynä pidän myös tätä nykyaikaa, panosovelluksilla tapahtuvaa seksipeliä, missä miehet eivät todellakaan malta pysähtyä tutustumaan yhteen kerrallaan vaan etsitään vaan parempaa ja parempaa.

Miehet myös odottavat naiselta aloitteellisuutta, mikä on ok, mutta tosiaan se sitten tarkottaa että nainen tekee KAIKEN. Hoitaa puhumisen, järkkää treffit, ajat, paikat. Istutaan ku prinsessat.

Sitoutuminen ei myös nykymiestä kiinnosta, ellei sitten oikeasti "kolahda" ja tää meinaa sitä että oli se mies itse minkä näköinen vaan niin se nuorin, kaunein ja hoikin minkä saa on se oikein xD.

Toivon, ettei kukaan lannistu tästä kirjoituksesta, onpahan vaan omia kokemuksia viime vuosilta.

Olisin halunnut parisuhteen, toistaiseksi olen lopettanut etsimisen. Lapsia en halua, joten sen suhteen ei paniikkia...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinkkuilua takana viitisen vuotta. Ärsyttää kyllä, mutta toisaalta tykkään vapaudesta tehdä mitä haluan. Parinhaku käy keski-iässä työstä, kun ketään ei livenä tapaa vaan pitäisi roikkua jatkuvasti deittisovelluksissa. Ne taas toimivat huonosti, jos vakavampaa seuraa etsii. Ihminen on yleensä muuta kuin profiilinsa, meitä ei voi typistää pariin kuvaan ja sanaseen.

Molemminpuolinen kiinnostus on kultaakin harvinaisempaa. Tuntuu, että minusta kiinnostuvat vääränlaiset miehet. Hissukat, joilla ei ole rohkeutta elää omaa elämäänsä ja etsivät itselleen pelastajaa näyttämään suuntaa. Hirveä turn-off on ihminen, joka intoilee minun tekemisistäni, mutta itsellään ei ole mitään vastaavaa tarinaa kerrottavaksi itsestään. Kotiin lukittautiminen vailla unelmia ei ole elämää. Hankkikaa elämä miehet!

Meillä useimmilla miehillä on elämä. Se vaan ei useimpia ellejä tahdo kiinnostaa. Minä esimerkiksi metsästän, mutta aika monelle ellille se on melkoinen nou nou vaikka itse koen tekeväni yhteiskunnallisesti merkittävää talkootyötä vähentäessäni hirvieläinkolaririskiä.

M43

Joo mutta välillä teillä on niin paljon elämää ettei siihen oikein naista mahdu, jolloin oletan että ette oikeasti halua suhdetta vaan vakipanon vaikka muuta väittäisitte.

Esim. viimeisellä miehellä jonka kanssa juttelin oli viikko niin täynnä harrastuksia ja kavereita että oli vain 2h aikaikkuna tavata parin viikon välein. Ei siitä sitten mitään tullut.

Joo ja naisilla ei tietenkään ole elämä yhtään tuollaista, kokoajan kiidetään jonnekin eikä ehditä edes kahville kun pyydetään... Seksiä varmaan haluavat myös vain vaikka muuta väittävät.

Vierailija kirjoitti:

Minä, ikisinkku joka on ollut ilman minkäänlaista suhdetta 15 vuotta.

Olet siis 15-vuotias? Kyllä sä kuule ehdit vielä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen hieman ruma ja vähän ylipainoinen nainen, jonka saa huolellisella laittautumisella ihan ookooksi. Mulla ongelmana on, että heti kun suhde menee yöpymis-/saunomistasolle, epäviehättävyyteni paljastuu. Mieheni olenkin napannut hurmaavalla persoonallani =D Olen oikeasti aika hauska ja vähän älytön tyyppi, luulen että se on vedonnut miehiin joiden kanssa olen viimeksi ollut parisuhteessa.

Nykyinen parisuhteeni meinasi kaatua joitakin viikkoja sitten ja auta armias sitä paniikkia kun tajusin, että taas pitäisi alkaa etsiä jotakuta uutta ja näillä spekseillä se nyt vain on aika hemmetin haastavaa. Käänsin kuitenkin kelkkani ja päätin pitää mieheni - otin itse etäisyyttä, aloin harrastaa intohimoisesti rakastamiani asioita (luonto, liikunta), aloin käydä ulkona entistä enemmän ja huomasin myös, että kyllä minäkin tarvittaessa baarista kainalon itselleni yhdeksi yöksi löytäisin. Meni ehkä viikko, kun mieheni alkoikin tarrautua MINUUN. Luulenpa siis, että miehiin vetoavat itsevarmat, itsenäiset, hauskat ja tasapainoiset naiset! Jätin silloin siis kaikki ”tässä suhteessa minua ahdistaa tämä ja se, millä tasolla suhteemme sinun mielestäsi on” -lätinät pois ja johan alkoi miestä taas kiinnostaa. Vinkkinä siis sinkuille: älä anna sinkkuahdistuksen näkyä vaan esitä itsevarmaa, coolia, menevää ja sellaista, joka kyllä pärjää ilman muita. Se tuntuu vetoavan putkiaivoihin =D

Näinhän se menee, että mäkin kelpaan sillon kun olen hauska, puhelias, menevä ja itsenäinen. Mutta haluan kelvata myös silloin, kun olen heikko, herkkä ja hiljainen. Tätä ei oo nyt hetkeen tapahtunut vaan miehet ottaa etäisyyttä, kun musta paljastuu noita inhimillisiä puolia, herkkyyttä tai huonoa oloa. En vaan jaksa esittää, että kaikki on hyvin jos ei ole, mutta tällaisena rumana naisena vissiin pitäs aina olla se viihdyttävä seuralainen, että kelpaa. Nyt just paikkailen sydäntäni, kun mies jolle näytin jo sisintäni aika tavalla ja joka yritti suhdetta vakiinnuttaa mielestäni vähän liian nopsaan ja oli niin olevinaan minuun kovin rakastunut, ei ole reiluun viikkoon ehtinyt vastata viestiini, että sellanen rakkaus oli se. Veikkaan että rakkaus säilyi, mutta kohde vaihtui. Mutta vielä mä uskon, että jollekin oon just kokonaisena se täydellinen. Tai sitten olen vain yksinäni täydellinen.

Ap täällä. Olisin voinut kirjoittaa ihan samaa kuin sinä. Onko ihan tosiaan niin, että kumppanille ei saisi näyttää tarvitsevuutta? Ei kukaan halua roikkujaa jolla ei ole mitään muuta elämää, mutta minusta parisuhteessa pitää pystyä myös tukeutumaan toiseen huonona hetkenä. Mikä suhde sellainen on, jossa pitää esittää vahvaa koko ajan? Tietenkin pidemmän päälle käy raskaaksi, jos toisella on aina paha olla. Meillä kaikilla kuitenkin elämässä sattuu ikäviä asioita ja silloin haluaisin luottaa siihen, että kumppani pysyy vierellä.

Olen itsenäinen ja pärjäävä. Mulla on paljon omia mielenkiinnonkohteita. Siitä ei siis ole kiinni. En kuitenkaan ala pelaamaan mitään pelejä, että esitämpä tässä nyt etäistä niin mies kiinnostuu, kun saa jahdata. Ei jaksa semmoisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, mutta en etsi edes. Hyviä naisia ei ole vapaana, ja jos on, minä en kelpaa niille.

Hyviä naisia on vapaana, mutta teille miehille se hyvä nainen on nuori, kaunis ja hoikka. Tavallinen ei kelpaa ja ylipainoinen on Nou Nou, vaikka mies itse olisi ylipainoinen. P*noksi ja kertaplluksi kyllä kelpaisi, joten ei kiitos.

Miksi tällainen kilttinaisen kitinä saa yläpeukkuja, mutta miehen vastaava alapeukkuja? Pistää vähän miettimään. No ei oikeastaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen hieman ruma ja vähän ylipainoinen nainen, jonka saa huolellisella laittautumisella ihan ookooksi. Mulla ongelmana on, että heti kun suhde menee yöpymis-/saunomistasolle, epäviehättävyyteni paljastuu. Mieheni olenkin napannut hurmaavalla persoonallani =D Olen oikeasti aika hauska ja vähän älytön tyyppi, luulen että se on vedonnut miehiin joiden kanssa olen viimeksi ollut parisuhteessa.

Nykyinen parisuhteeni meinasi kaatua joitakin viikkoja sitten ja auta armias sitä paniikkia kun tajusin, että taas pitäisi alkaa etsiä jotakuta uutta ja näillä spekseillä se nyt vain on aika hemmetin haastavaa. Käänsin kuitenkin kelkkani ja päätin pitää mieheni - otin itse etäisyyttä, aloin harrastaa intohimoisesti rakastamiani asioita (luonto, liikunta), aloin käydä ulkona entistä enemmän ja huomasin myös, että kyllä minäkin tarvittaessa baarista kainalon itselleni yhdeksi yöksi löytäisin. Meni ehkä viikko, kun mieheni alkoikin tarrautua MINUUN. Luulenpa siis, että miehiin vetoavat itsevarmat, itsenäiset, hauskat ja tasapainoiset naiset! Jätin silloin siis kaikki ”tässä suhteessa minua ahdistaa tämä ja se, millä tasolla suhteemme sinun mielestäsi on” -lätinät pois ja johan alkoi miestä taas kiinnostaa. Vinkkinä siis sinkuille: älä anna sinkkuahdistuksen näkyä vaan esitä itsevarmaa, coolia, menevää ja sellaista, joka kyllä pärjää ilman muita. Se tuntuu vetoavan putkiaivoihin =D

Näinhän se menee, että mäkin kelpaan sillon kun olen hauska, puhelias, menevä ja itsenäinen. Mutta haluan kelvata myös silloin, kun olen heikko, herkkä ja hiljainen. Tätä ei oo nyt hetkeen tapahtunut vaan miehet ottaa etäisyyttä, kun musta paljastuu noita inhimillisiä puolia, herkkyyttä tai huonoa oloa. En vaan jaksa esittää, että kaikki on hyvin jos ei ole, mutta tällaisena rumana naisena vissiin pitäs aina olla se viihdyttävä seuralainen, että kelpaa. Nyt just paikkailen sydäntäni, kun mies jolle näytin jo sisintäni aika tavalla ja joka yritti suhdetta vakiinnuttaa mielestäni vähän liian nopsaan ja oli niin olevinaan minuun kovin rakastunut, ei ole reiluun viikkoon ehtinyt vastata viestiini, että sellanen rakkaus oli se. Veikkaan että rakkaus säilyi, mutta kohde vaihtui. Mutta vielä mä uskon, että jollekin oon just kokonaisena se täydellinen. Tai sitten olen vain yksinäni täydellinen.

Samoja ajatuksia myös minulla ja tiedän sen etten pystyisi esittämään mitään sellaista joka ei ole todellinen minäni. Yritin jo nuorena kaveriporukassa olla niin itsevarma ja rohkea kuin muutkin, mutta eihän se pidemmän päälle auttanut. Sen vuoksi en enää kokeile samaa ja se esitetty minä ei ole todellinen minä ja siinä huijaa vaan itseään ja toista jos alkaa siihen. Itsekin kun toivon, että ihminen uskaltaa näyttää myös todelliset tunteensa ja se kaikki on aidompaa ja siihen itsekin pyrin. Minusta on parempi olla vähän "surkea" kuin liian itsevarma ja sellaiseen ihmiseen on helpompi samaistua ja pyrin ottamaan omatkin heikkouteni aika kevyesti ja välillä huumorillakin joten  siinä mielessä en haluaisi kumppania joka vetää mitään roolia.

Kyllä minullakin on silti kokemuksia kun esim juttelin yhden ulkomailla asuvan nuoren miehen kanssa ja hän huomasi heti, että olen aika ujo ihminen ja sanoi toisen kerran kun juteltiin, että sinulla on varmaan huono itsetunto. Kyllä se jäi silti mieleen ja mietin, että jos hänkin heti huomasin sen ja vielä niin nopeasti niin miten sitten jos tuolla "oikeassa" maailmassa tapaan jonkun ihmisen niin varmaan hänkin on kyllä tietoinen siitä etten ole mikään itsevarma. Tämä sama tyyppi sanoi aina jos kirjoitin hänellä, että esim jonkin asia jännittää niin sanoi vaan, että älä jännitä ja älä ole sellainen yms joten se alkoi sitten jo ärsyttää ja huomasin nopeasti kuinka erilaisia olimme ja se juttelu oli sitä, että hän kehui itseään ja itse taas "valitin" liikaa. Muuten ei saisi silti puhua mitään kun näissä asioissa olen ihan kokematon muuten.

Mut potkittiin just pois vuosia jatkuneesta suhteesta. Ajatuskin siitä, että löytäisin uuden puolison tuntuu mahdottomalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Järkeilkääpä te 25-40 vuotiaat itsenne ikisinkuksi kokevat naiset, että mistä tilanteenne johtuu. Minkälaista elämää olette tähän asti eläneet, luokaa jonkunlainen aikajana. Koitetaan järkeillä löydetäänkö joku syy-seuraussuhde sille joka helpottaisi ehkä pariutumista.

Esim. oletko muuttanut pienestä kaupungista isoon kaupunkiin opiskelemaan, opiskeluaikana ei löytynyt ketään ja nyt aikuisiällä et työelämässä ollessasi ole tavannut sopivaa puolisoa missään? Mutulla voisin kuvitella että monella on tämänkaltainen tarina takanaan, toki on voinut joku suhde olla jossain vaiheessa mahdollisesti teini- tai opiskeluaikasen kaverinsa kanssa, mutta aikuisiällä ei ole uutta kumppania mistään löytynyt.

Epärealistiset vaatimuslistat miehelle + liikaa irtosuhteita, mitä kautta epärealistinen käsitys itsestään ja haluttavuudestaan. Kehä on valmis.

Liialliset vaatimukset- ei sen liiallisemmat kuin miehillä jään, eli jos naisilla on liialliset vaatimukset-, niin sitten myös miehillä on

Ja liian paljon seksikokemuksia-eli se kuuluisa gülligaruselli. Eli neitsyt teille vaimoksi, mutta muutenhan pitäisi pllua saada mahdollisimman paljon ja mahdollisimman monelta.

Siksikö naiset kiinnostutte niistä skitsoideista miehistä, jotka välillä raivoavat, välillä masentelevat ja välillä ovat iloisia, koska ovat olevinaan niin aitoja itsejään? Sitten tulee yllärinä, kun mies skitsoilee myös suhteessa ja käy rasittavaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen hieman ruma ja vähän ylipainoinen nainen, jonka saa huolellisella laittautumisella ihan ookooksi. Mulla ongelmana on, että heti kun suhde menee yöpymis-/saunomistasolle, epäviehättävyyteni paljastuu. Mieheni olenkin napannut hurmaavalla persoonallani =D Olen oikeasti aika hauska ja vähän älytön tyyppi, luulen että se on vedonnut miehiin joiden kanssa olen viimeksi ollut parisuhteessa.

Nykyinen parisuhteeni meinasi kaatua joitakin viikkoja sitten ja auta armias sitä paniikkia kun tajusin, että taas pitäisi alkaa etsiä jotakuta uutta ja näillä spekseillä se nyt vain on aika hemmetin haastavaa. Käänsin kuitenkin kelkkani ja päätin pitää mieheni - otin itse etäisyyttä, aloin harrastaa intohimoisesti rakastamiani asioita (luonto, liikunta), aloin käydä ulkona entistä enemmän ja huomasin myös, että kyllä minäkin tarvittaessa baarista kainalon itselleni yhdeksi yöksi löytäisin. Meni ehkä viikko, kun mieheni alkoikin tarrautua MINUUN. Luulenpa siis, että miehiin vetoavat itsevarmat, itsenäiset, hauskat ja tasapainoiset naiset! Jätin silloin siis kaikki ”tässä suhteessa minua ahdistaa tämä ja se, millä tasolla suhteemme sinun mielestäsi on” -lätinät pois ja johan alkoi miestä taas kiinnostaa. Vinkkinä siis sinkuille: älä anna sinkkuahdistuksen näkyä vaan esitä itsevarmaa, coolia, menevää ja sellaista, joka kyllä pärjää ilman muita. Se tuntuu vetoavan putkiaivoihin =D

Näinhän se menee, että mäkin kelpaan sillon kun olen hauska, puhelias, menevä ja itsenäinen. Mutta haluan kelvata myös silloin, kun olen heikko, herkkä ja hiljainen. Tätä ei oo nyt hetkeen tapahtunut vaan miehet ottaa etäisyyttä, kun musta paljastuu noita inhimillisiä puolia, herkkyyttä tai huonoa oloa. En vaan jaksa esittää, että kaikki on hyvin jos ei ole, mutta tällaisena rumana naisena vissiin pitäs aina olla se viihdyttävä seuralainen, että kelpaa. Nyt just paikkailen sydäntäni, kun mies jolle näytin jo sisintäni aika tavalla ja joka yritti suhdetta vakiinnuttaa mielestäni vähän liian nopsaan ja oli niin olevinaan minuun kovin rakastunut, ei ole reiluun viikkoon ehtinyt vastata viestiini, että sellanen rakkaus oli se. Veikkaan että rakkaus säilyi, mutta kohde vaihtui. Mutta vielä mä uskon, että jollekin oon just kokonaisena se täydellinen. Tai sitten olen vain yksinäni täydellinen.

Ap täällä. Olisin voinut kirjoittaa ihan samaa kuin sinä. Onko ihan tosiaan niin, että kumppanille ei saisi näyttää tarvitsevuutta? Ei kukaan halua roikkujaa jolla ei ole mitään muuta elämää, mutta minusta parisuhteessa pitää pystyä myös tukeutumaan toiseen huonona hetkenä. Mikä suhde sellainen on, jossa pitää esittää vahvaa koko ajan? Tietenkin pidemmän päälle käy raskaaksi, jos toisella on aina paha olla. Meillä kaikilla kuitenkin elämässä sattuu ikäviä asioita ja silloin haluaisin luottaa siihen, että kumppani pysyy vierellä.

Olen itsenäinen ja pärjäävä. Mulla on paljon omia mielenkiinnonkohteita. Siitä ei siis ole kiinni. En kuitenkaan ala pelaamaan mitään pelejä, että esitämpä tässä nyt etäistä niin mies kiinnostuu, kun saa jahdata. Ei jaksa semmoisia.

Mulla kans ei todellakaan oo kyse mistään ripustautumisesta vaan sellasia juttuja, että oon näyttäny huonoa oloa mun elämän käänteistä tai pahottanu mieleni miehen sanomisista ym mun mielestä hyvin normaaleja asioita. Ja nämä sitten ollu jotenkin liikaa ja niistä on usein se viilentyminen alkanu...Vaikee sanoa mistä on kyse, mutta nyt kaksi kertaa käyny näin, että mies ei jotenkin kestä mun huonoja fiiliksiä ja vakavaa olemusta. Kuitenkin aattelen näin, että parempi olla oma itseni eikä feikkaamalla mennä jatkoon. Mutta onhan se kurja olo, kun kelpaa vaan sillon kun on tavallaan muita varten eikä sillon kun ite tarvis muita. Vähän mun elämäni dilemma. Että mun on oltava vahva, että muut saavat olla heikkoja. Toisaalta nää miesjutut nyt voi olla vaan sattumaa, että kaipasivat helppoo seuraa ja viihdykettä eikä ollu valmiutta mihinkään muuhun, joten pystyi hyvin sitten vauhdissa hyppään seuraavaan juttuun. Ja varmasti osasyy on, että en oo mikään kaunis nainen, multa ei sitten siedetäkään mitä vaan. Kauniilta naisilta tunnutaan ottavan vaikka ja mitä huonoa kohtelua ja silti niin heistä tykätään, on se hassua :) Mut samanhan se on komeiden kundien kanssa, naisseuraa vaan riittää jatkuvana jonona, vaikka kuinka maine olisi paska.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen hieman ruma ja vähän ylipainoinen nainen, jonka saa huolellisella laittautumisella ihan ookooksi. Mulla ongelmana on, että heti kun suhde menee yöpymis-/saunomistasolle, epäviehättävyyteni paljastuu. Mieheni olenkin napannut hurmaavalla persoonallani =D Olen oikeasti aika hauska ja vähän älytön tyyppi, luulen että se on vedonnut miehiin joiden kanssa olen viimeksi ollut parisuhteessa.

Nykyinen parisuhteeni meinasi kaatua joitakin viikkoja sitten ja auta armias sitä paniikkia kun tajusin, että taas pitäisi alkaa etsiä jotakuta uutta ja näillä spekseillä se nyt vain on aika hemmetin haastavaa. Käänsin kuitenkin kelkkani ja päätin pitää mieheni - otin itse etäisyyttä, aloin harrastaa intohimoisesti rakastamiani asioita (luonto, liikunta), aloin käydä ulkona entistä enemmän ja huomasin myös, että kyllä minäkin tarvittaessa baarista kainalon itselleni yhdeksi yöksi löytäisin. Meni ehkä viikko, kun mieheni alkoikin tarrautua MINUUN. Luulenpa siis, että miehiin vetoavat itsevarmat, itsenäiset, hauskat ja tasapainoiset naiset! Jätin silloin siis kaikki ”tässä suhteessa minua ahdistaa tämä ja se, millä tasolla suhteemme sinun mielestäsi on” -lätinät pois ja johan alkoi miestä taas kiinnostaa. Vinkkinä siis sinkuille: älä anna sinkkuahdistuksen näkyä vaan esitä itsevarmaa, coolia, menevää ja sellaista, joka kyllä pärjää ilman muita. Se tuntuu vetoavan putkiaivoihin =D

Näinhän se menee, että mäkin kelpaan sillon kun olen hauska, puhelias, menevä ja itsenäinen. Mutta haluan kelvata myös silloin, kun olen heikko, herkkä ja hiljainen. Tätä ei oo nyt hetkeen tapahtunut vaan miehet ottaa etäisyyttä, kun musta paljastuu noita inhimillisiä puolia, herkkyyttä tai huonoa oloa. En vaan jaksa esittää, että kaikki on hyvin jos ei ole, mutta tällaisena rumana naisena vissiin pitäs aina olla se viihdyttävä seuralainen, että kelpaa. Nyt just paikkailen sydäntäni, kun mies jolle näytin jo sisintäni aika tavalla ja joka yritti suhdetta vakiinnuttaa mielestäni vähän liian nopsaan ja oli niin olevinaan minuun kovin rakastunut, ei ole reiluun viikkoon ehtinyt vastata viestiini, että sellanen rakkaus oli se. Veikkaan että rakkaus säilyi, mutta kohde vaihtui. Mutta vielä mä uskon, että jollekin oon just kokonaisena se täydellinen. Tai sitten olen vain yksinäni täydellinen.

Ap täällä. Olisin voinut kirjoittaa ihan samaa kuin sinä. Onko ihan tosiaan niin, että kumppanille ei saisi näyttää tarvitsevuutta? Ei kukaan halua roikkujaa jolla ei ole mitään muuta elämää, mutta minusta parisuhteessa pitää pystyä myös tukeutumaan toiseen huonona hetkenä. Mikä suhde sellainen on, jossa pitää esittää vahvaa koko ajan? Tietenkin pidemmän päälle käy raskaaksi, jos toisella on aina paha olla. Meillä kaikilla kuitenkin elämässä sattuu ikäviä asioita ja silloin haluaisin luottaa siihen, että kumppani pysyy vierellä.

Olen itsenäinen ja pärjäävä. Mulla on paljon omia mielenkiinnonkohteita. Siitä ei siis ole kiinni. En kuitenkaan ala pelaamaan mitään pelejä, että esitämpä tässä nyt etäistä niin mies kiinnostuu, kun saa jahdata. Ei jaksa semmoisia.

Huomattu tämä sama ilmiö myös, valitettavasti. Ekassa (ja ainoassa) parisuhteessani kävi niin, että miehelle oli ennen minun tapaamistani tapahtunut jotain, mitä hän ei ollut käsitellyt. Sitten suhteen alkuaika käytiin tätä asiaa läpi ja työstettin sitä ja lopulta kaikki oli hyvin. Minulle kävi sitten suhteen aikana suht samanlainen juttu, mutta mies ei edes halunnut puhua kanssani aiheesta koska häntä "ahdisti". Erottiin sitten aika pian tuon jälkeeen. Oli suhteessa paljon muutakin vikaa, mutta tuo itsekkyys näkyi kyllä monessa asiassa.

Vierailija kirjoitti:

Siksikö naiset kiinnostutte niistä skitsoideista miehistä, jotka välillä raivoavat, välillä masentelevat ja välillä ovat iloisia, koska ovat olevinaan niin aitoja itsejään? Sitten tulee yllärinä, kun mies skitsoilee myös suhteessa ja käy rasittavaksi.

Skitsoidi viittaa eristäytyvään persoonaan ja tässä ketjussa on sanottu, että kotona kököttävät nimenomaan eivät kiinnosta :D

Kun nuoruuden pidempi suhde karahti, niin jaksoin jokusen vuoden treffailla ja etsiä uutta kumppania, mutta ei löytynyt oikein mitään säväyttävää. Sitten lopetin etsinnän ja törmåsinkin naiseen joka laittoi sukat todella pyörimään. Kuin nykynaiset garusellissa... mutta enpä juuri tässä tapauksessa saanut vastakaikua, eikä oikein vieläkään kiinnosta edes muut. Ehkä kesän jälkeen taas aktivoidun kun korona on esivalinnut naisista vahvimmat.

Edit. Vattu kun täällä on modet ja kaikki sekaisin. Garuselli on jo bännätty sana, lol. Miten mammat puhuu koko perheen huvipuistoreissuista? Kysynpähän vaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinkkuilua takana viitisen vuotta. Ärsyttää kyllä, mutta toisaalta tykkään vapaudesta tehdä mitä haluan. Parinhaku käy keski-iässä työstä, kun ketään ei livenä tapaa vaan pitäisi roikkua jatkuvasti deittisovelluksissa. Ne taas toimivat huonosti, jos vakavampaa seuraa etsii. Ihminen on yleensä muuta kuin profiilinsa, meitä ei voi typistää pariin kuvaan ja sanaseen.

Molemminpuolinen kiinnostus on kultaakin harvinaisempaa. Tuntuu, että minusta kiinnostuvat vääränlaiset miehet. Hissukat, joilla ei ole rohkeutta elää omaa elämäänsä ja etsivät itselleen pelastajaa näyttämään suuntaa. Hirveä turn-off on ihminen, joka intoilee minun tekemisistäni, mutta itsellään ei ole mitään vastaavaa tarinaa kerrottavaksi itsestään. Kotiin lukittautiminen vailla unelmia ei ole elämää. Hankkikaa elämä miehet!

Meillä useimmilla miehillä on elämä. Se vaan ei useimpia ellejä tahdo kiinnostaa. Minä esimerkiksi metsästän, mutta aika monelle ellille se on melkoinen nou nou vaikka itse koen tekeväni yhteiskunnallisesti merkittävää talkootyötä vähentäessäni hirvieläinkolaririskiä.

M43

Joo mutta välillä teillä on niin paljon elämää ettei siihen oikein naista mahdu, jolloin oletan että ette oikeasti halua suhdetta vaan vakipanon vaikka muuta väittäisitte.

Esim. viimeisellä miehellä jonka kanssa juttelin oli viikko niin täynnä harrastuksia ja kavereita että oli vain 2h aikaikkuna tavata parin viikon välein. Ei siitä sitten mitään tullut.

Joo ja naisilla ei tietenkään ole elämä yhtään tuollaista, kokoajan kiidetään jonnekin eikä ehditä edes kahville kun pyydetään... Seksiä varmaan haluavat myös vain vaikka muuta väittävät.

Ei ehdi kahville = ei ole kiinnostunut. Huijaat itseäsi jos uskot muuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa kirjoittaa deittiprofiiliin, että etsit ekstroverttia tarinankertojaa. Vääränlaiset osaavat ohittaa.

En etsi tarinankertojaa vaan ihmistä, joka kokee mielenkiintoa ja intohimoa elämään ja haluaa kokeaa sitä toisen kanssa. Ja miksi ihmeessä ihmisen pitäisi olla ekstrovertti tällainen ollakseen, eikö introverttejä kiinnosta elämä?

Mistä sinä tiedät kuinka paljon mielenkiintoa ja intohimoa elämään sillä kotiin lukittautujalla on? Mikä sinä oikeastaan olet muiden puolesta määrittelemään, mikä on elämää ja mikä ei? Jos sinun silmääsi näyttää, että jollain ei ole elämää, hän voi itse olla aivan toista mieltä.

Tässähän on kyse siitä että yritetään löytää sopiva kumppani. Jos toinen elää elämäänsä hikikomeroonsa lukittautuneena ja toinen tykkää olla ihmisten seurasta ja harrastaa kodin ulkopuolisia juttuja, niin mitä yhteistä ajattelet näillä olevan? Kumpikin kuluu ihmislajiin?

Miksi odotat, että molemmilla olisi samat harrastukset? Parempi on, ja toimivampi parisuhde sitäkautta myös, kun molemmilla on ns. omat menot, joissa saa toteutta intohimojaan ja mielenkiinnonkohteitaan. Se voi olla vaikka toiselle lukeminen, ompelu tai salibändy, laskuvarjohyppeily, mutta ei siihen sitä toista tarvitse- eikä saa- raahata väkisin mukaan.

Mitä yhteistä noilla ihmisillä olisi? Ei mitään. Miksi kotonanysvääjä kiinnostaisi ihmistä, joka haluaa harrastaa, mennä ja kokea elämää kodin ulkopuolella? Mihin sitä kumppania tarvitaan jos kumpikin elää suuren osan vapaa-ajastaan yksin tai omien kavereiden kanssa? Eihän tuollaisessa suhteessa olisi mitään järkeä. Ei kerrassaan mitään muuta yhteistä kuin asuntolaina? Mistä nämä ihmiset edes juttelusi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa kirjoittaa deittiprofiiliin, että etsit ekstroverttia tarinankertojaa. Vääränlaiset osaavat ohittaa.

En etsi tarinankertojaa vaan ihmistä, joka kokee mielenkiintoa ja intohimoa elämään ja haluaa kokeaa sitä toisen kanssa. Ja miksi ihmeessä ihmisen pitäisi olla ekstrovertti tällainen ollakseen, eikö introverttejä kiinnosta elämä?

Mistä sinä tiedät kuinka paljon mielenkiintoa ja intohimoa elämään sillä kotiin lukittautujalla on? Mikä sinä oikeastaan olet muiden puolesta määrittelemään, mikä on elämää ja mikä ei? Jos sinun silmääsi näyttää, että jollain ei ole elämää, hän voi itse olla aivan toista mieltä.

Tässähän on kyse siitä että yritetään löytää sopiva kumppani. Jos toinen elää elämäänsä hikikomeroonsa lukittautuneena ja toinen tykkää olla ihmisten seurasta ja harrastaa kodin ulkopuolisia juttuja, niin mitä yhteistä ajattelet näillä olevan? Kumpikin kuluu ihmislajiin?

Miksi odotat, että molemmilla olisi samat harrastukset? Parempi on, ja toimivampi parisuhde sitäkautta myös, kun molemmilla on ns. omat menot, joissa saa toteutta intohimojaan ja mielenkiinnonkohteitaan. Se voi olla vaikka toiselle lukeminen, ompelu tai salibändy, laskuvarjohyppeily, mutta ei siihen sitä toista tarvitse- eikä saa- raahata väkisin mukaan.

Mitä yhteistä noilla ihmisillä olisi? Ei mitään. Miksi kotonanysvääjä kiinnostaisi ihmistä, joka haluaa harrastaa, mennä ja kokea elämää kodin ulkopuolella? Mihin sitä kumppania tarvitaan jos kumpikin elää suuren osan vapaa-ajastaan yksin tai omien kavereiden kanssa? Eihän tuollaisessa suhteessa olisi mitään järkeä. Ei kerrassaan mitään muuta yhteistä kuin asuntolaina? Mistä nämä ihmiset edes juttelusi?

Ja syy ikisinkkuuteesi löytyi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähestyt vääränlaisia miehiä

Ylipäätään suhdetta ei tule, mikäli naisen pitää tehdä lähestyminen. Tällätavoin saa vaan seksisuhteita kun lähes jokainen mies ottaa seksin vastaan kun sitä tyrkytetään pitipä naisesta tai ei.

Jos oikean suhteen haluaa, täytyy asettaa syötti niin että haluttu kohde tekee aloitteet ja iskee kiinni.

Ei vaan juuri päinvastoin. Passiivisena saa lähestymisiä pääasiassa seksiä etsiviltä pelimiehiltä. Monet kunnolliset ja hyvät miehet eivät tee ollenkaan aloitteita

No, oman kokemukseni mukaan tuo edellinen kommentti osuu oikeaan. Kerran olin aloitteellinen miehen suuntaan, mies otti seksin ja siihen loppui se. Tietysti käytti tilaisuuden hyväkseen kun se nenän eteen tarjottiin. Ei ollut ollut mitään fiiliksiä hänellä koko aikana, mikä selvisi minulle tietenkin vasta episodin jälkeen. Että tältä pohjalta sitten aloitteita tekemään...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen hieman ruma ja vähän ylipainoinen nainen, jonka saa huolellisella laittautumisella ihan ookooksi. Mulla ongelmana on, että heti kun suhde menee yöpymis-/saunomistasolle, epäviehättävyyteni paljastuu. Mieheni olenkin napannut hurmaavalla persoonallani =D Olen oikeasti aika hauska ja vähän älytön tyyppi, luulen että se on vedonnut miehiin joiden kanssa olen viimeksi ollut parisuhteessa.

Nykyinen parisuhteeni meinasi kaatua joitakin viikkoja sitten ja auta armias sitä paniikkia kun tajusin, että taas pitäisi alkaa etsiä jotakuta uutta ja näillä spekseillä se nyt vain on aika hemmetin haastavaa. Käänsin kuitenkin kelkkani ja päätin pitää mieheni - otin itse etäisyyttä, aloin harrastaa intohimoisesti rakastamiani asioita (luonto, liikunta), aloin käydä ulkona entistä enemmän ja huomasin myös, että kyllä minäkin tarvittaessa baarista kainalon itselleni yhdeksi yöksi löytäisin. Meni ehkä viikko, kun mieheni alkoikin tarrautua MINUUN. Luulenpa siis, että miehiin vetoavat itsevarmat, itsenäiset, hauskat ja tasapainoiset naiset! Jätin silloin siis kaikki ”tässä suhteessa minua ahdistaa tämä ja se, millä tasolla suhteemme sinun mielestäsi on” -lätinät pois ja johan alkoi miestä taas kiinnostaa. Vinkkinä siis sinkuille: älä anna sinkkuahdistuksen näkyä vaan esitä itsevarmaa, coolia, menevää ja sellaista, joka kyllä pärjää ilman muita. Se tuntuu vetoavan putkiaivoihin =D

Näinhän se menee, että mäkin kelpaan sillon kun olen hauska, puhelias, menevä ja itsenäinen. Mutta haluan kelvata myös silloin, kun olen heikko, herkkä ja hiljainen. Tätä ei oo nyt hetkeen tapahtunut vaan miehet ottaa etäisyyttä, kun musta paljastuu noita inhimillisiä puolia, herkkyyttä tai huonoa oloa. En vaan jaksa esittää, että kaikki on hyvin jos ei ole, mutta tällaisena rumana naisena vissiin pitäs aina olla se viihdyttävä seuralainen, että kelpaa. Nyt just paikkailen sydäntäni, kun mies jolle näytin jo sisintäni aika tavalla ja joka yritti suhdetta vakiinnuttaa mielestäni vähän liian nopsaan ja oli niin olevinaan minuun kovin rakastunut, ei ole reiluun viikkoon ehtinyt vastata viestiini, että sellanen rakkaus oli se. Veikkaan että rakkaus säilyi, mutta kohde vaihtui. Mutta vielä mä uskon, että jollekin oon just kokonaisena se täydellinen. Tai sitten olen vain yksinäni täydellinen.

Ap täällä. Olisin voinut kirjoittaa ihan samaa kuin sinä. Onko ihan tosiaan niin, että kumppanille ei saisi näyttää tarvitsevuutta? Ei kukaan halua roikkujaa jolla ei ole mitään muuta elämää, mutta minusta parisuhteessa pitää pystyä myös tukeutumaan toiseen huonona hetkenä. Mikä suhde sellainen on, jossa pitää esittää vahvaa koko ajan? Tietenkin pidemmän päälle käy raskaaksi, jos toisella on aina paha olla. Meillä kaikilla kuitenkin elämässä sattuu ikäviä asioita ja silloin haluaisin luottaa siihen, että kumppani pysyy vierellä.

Olen itsenäinen ja pärjäävä. Mulla on paljon omia mielenkiinnonkohteita. Siitä ei siis ole kiinni. En kuitenkaan ala pelaamaan mitään pelejä, että esitämpä tässä nyt etäistä niin mies kiinnostuu, kun saa jahdata. Ei jaksa semmoisia.

Huomattu tämä sama ilmiö myös, valitettavasti. Ekassa (ja ainoassa) parisuhteessani kävi niin, että miehelle oli ennen minun tapaamistani tapahtunut jotain, mitä hän ei ollut käsitellyt. Sitten suhteen alkuaika käytiin tätä asiaa läpi ja työstettin sitä ja lopulta kaikki oli hyvin. Minulle kävi sitten suhteen aikana suht samanlainen juttu, mutta mies ei edes halunnut puhua kanssani aiheesta koska häntä "ahdisti". Erottiin sitten aika pian tuon jälkeeen. Oli suhteessa paljon muutakin vikaa, mutta tuo itsekkyys näkyi kyllä monessa asiassa.

Olen jotenkin alkanut kyynistyä ja uskoa siihen, että suurin osa ihmisistä on suhteessa itsekkäitä. Olen kuullut liikaa tarinoita joissa kumppani on jätetty, kun tämä on sairastunut vakavasti. Miehet ovat yleensä myös se osapuoli joka lähtee, jos perhearki ei miellytäkään. Kun ihmiset listaavat kriteereitä kumppanille, siellä listataan tulotasoja, tiettyjä harrastuksia, koulutusta jne. Onko tällöin kyse edes rakkaudesta vaan siitä, että etsitään rinnalle ihmistä, joka vaan parantaa omaa elämää? Eikö rakkaudessa välitetä toisesta niin, että haluaa kestää vastoinkäymiset ja tosissaan olla rakastamansa ihmisen kanssa? Minusta olisi ahdistavaa seurustella ihmisen kanssa, jolle esimerkiksi se tulotasoni olisi tärkeää. Minähän tulisin varmaan heti jätetyksi, jos jäisinkin työttömäksi. 

Anteeksi kun yleistän. Tämä on vaan omaa ajatustulvaa, jonka halusin tuoda ilmi. Onko kukaan muu pohtinut samaa?