Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Muita sinkkuja, jotka olisivat halunneet parisuhteen?
Todella yksinäinen olo. Olen nyt viisi vuotta yrittänyt etsiä parisuhdetta ja nyt luovutin. Minussa on jokin, mistä miehet eivät pidä. En vain tiedä mikä se on. Saan vain pakkeja tai seksisuhteita. Kukaan ei halua kanssani parisuhteeseen.
Arki sujuu hyvin, kun päivä menee töissä ja ilta erilaisissa askareissa ja levätessä. Viikonloput ovat yksinäisiä. Vaikka täytän viikonloputkin erilaisissa harrastuksissa, niin ei jaksaisi aina tehdä kaikkea yksin. On minulla muutamia ystäviä, mutta heilläkin perheet ja parisuhteet.
Kommentit (1222)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen hieman ruma ja vähän ylipainoinen nainen, jonka saa huolellisella laittautumisella ihan ookooksi. Mulla ongelmana on, että heti kun suhde menee yöpymis-/saunomistasolle, epäviehättävyyteni paljastuu. Mieheni olenkin napannut hurmaavalla persoonallani =D Olen oikeasti aika hauska ja vähän älytön tyyppi, luulen että se on vedonnut miehiin joiden kanssa olen viimeksi ollut parisuhteessa.
Nykyinen parisuhteeni meinasi kaatua joitakin viikkoja sitten ja auta armias sitä paniikkia kun tajusin, että taas pitäisi alkaa etsiä jotakuta uutta ja näillä spekseillä se nyt vain on aika hemmetin haastavaa. Käänsin kuitenkin kelkkani ja päätin pitää mieheni - otin itse etäisyyttä, aloin harrastaa intohimoisesti rakastamiani asioita (luonto, liikunta), aloin käydä ulkona entistä enemmän ja huomasin myös, että kyllä minäkin tarvittaessa baarista kainalon itselleni yhdeksi yöksi löytäisin. Meni ehkä viikko, kun mieheni alkoikin tarrautua MINUUN. Luulenpa siis, että miehiin vetoavat itsevarmat, itsenäiset, hauskat ja tasapainoiset naiset! Jätin silloin siis kaikki ”tässä suhteessa minua ahdistaa tämä ja se, millä tasolla suhteemme sinun mielestäsi on” -lätinät pois ja johan alkoi miestä taas kiinnostaa. Vinkkinä siis sinkuille: älä anna sinkkuahdistuksen näkyä vaan esitä itsevarmaa, coolia, menevää ja sellaista, joka kyllä pärjää ilman muita. Se tuntuu vetoavan putkiaivoihin =D
Näinhän se menee, että mäkin kelpaan sillon kun olen hauska, puhelias, menevä ja itsenäinen. Mutta haluan kelvata myös silloin, kun olen heikko, herkkä ja hiljainen. Tätä ei oo nyt hetkeen tapahtunut vaan miehet ottaa etäisyyttä, kun musta paljastuu noita inhimillisiä puolia, herkkyyttä tai huonoa oloa. En vaan jaksa esittää, että kaikki on hyvin jos ei ole, mutta tällaisena rumana naisena vissiin pitäs aina olla se viihdyttävä seuralainen, että kelpaa. Nyt just paikkailen sydäntäni, kun mies jolle näytin jo sisintäni aika tavalla ja joka yritti suhdetta vakiinnuttaa mielestäni vähän liian nopsaan ja oli niin olevinaan minuun kovin rakastunut, ei ole reiluun viikkoon ehtinyt vastata viestiini, että sellanen rakkaus oli se. Veikkaan että rakkaus säilyi, mutta kohde vaihtui. Mutta vielä mä uskon, että jollekin oon just kokonaisena se täydellinen. Tai sitten olen vain yksinäni täydellinen.
Ap täällä. Olisin voinut kirjoittaa ihan samaa kuin sinä. Onko ihan tosiaan niin, että kumppanille ei saisi näyttää tarvitsevuutta? Ei kukaan halua roikkujaa jolla ei ole mitään muuta elämää, mutta minusta parisuhteessa pitää pystyä myös tukeutumaan toiseen huonona hetkenä. Mikä suhde sellainen on, jossa pitää esittää vahvaa koko ajan? Tietenkin pidemmän päälle käy raskaaksi, jos toisella on aina paha olla. Meillä kaikilla kuitenkin elämässä sattuu ikäviä asioita ja silloin haluaisin luottaa siihen, että kumppani pysyy vierellä.
Olen itsenäinen ja pärjäävä. Mulla on paljon omia mielenkiinnonkohteita. Siitä ei siis ole kiinni. En kuitenkaan ala pelaamaan mitään pelejä, että esitämpä tässä nyt etäistä niin mies kiinnostuu, kun saa jahdata. Ei jaksa semmoisia.
Juuri tämän takia pitäisi alkaa suhteeseen vain kumppanin kanssa, joka miellyttää ja viehättää itseä niin kovasti, että haluaa ottaa vastaan myös ne toisen heikkoudet ja huonot puolet. En halua miestä, jonka mielestä olen "ihan tarpeeksi mukava nainen" niin kauan kuin olen terve ja hyvällä tuulella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähestyt vääränlaisia miehiä
Miten niin? Olen saanut pakit hiljaiselta nörttimieheltä, salimakelta, eräjormalta, muusikolta, hipiltä jne. Olen siis tapaillut avoimin mielin todella erilaisia miehiä. Kukaan heistä ei ole ollut erityisen komea. Ainoa kriteeri minulla on ollut, että haluan miehen olevan rauhallinen, maanläheinen ja tietyllä tavalla fiksu.
Ne fiksut ei ole tinderissä yms.
Vaan missä he ovat? Missä fiksuihin sinkkumiehiin saisi sellaisen kontaktin, että siitä voisi mahdollisesti alkaa jotakin?
En tiedä? Kenelläkään täällä ei ole kokemusta parisuhteesta, että sinänsä väärä paikka kysyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen hieman ruma ja vähän ylipainoinen nainen, jonka saa huolellisella laittautumisella ihan ookooksi. Mulla ongelmana on, että heti kun suhde menee yöpymis-/saunomistasolle, epäviehättävyyteni paljastuu. Mieheni olenkin napannut hurmaavalla persoonallani =D Olen oikeasti aika hauska ja vähän älytön tyyppi, luulen että se on vedonnut miehiin joiden kanssa olen viimeksi ollut parisuhteessa.
Nykyinen parisuhteeni meinasi kaatua joitakin viikkoja sitten ja auta armias sitä paniikkia kun tajusin, että taas pitäisi alkaa etsiä jotakuta uutta ja näillä spekseillä se nyt vain on aika hemmetin haastavaa. Käänsin kuitenkin kelkkani ja päätin pitää mieheni - otin itse etäisyyttä, aloin harrastaa intohimoisesti rakastamiani asioita (luonto, liikunta), aloin käydä ulkona entistä enemmän ja huomasin myös, että kyllä minäkin tarvittaessa baarista kainalon itselleni yhdeksi yöksi löytäisin. Meni ehkä viikko, kun mieheni alkoikin tarrautua MINUUN. Luulenpa siis, että miehiin vetoavat itsevarmat, itsenäiset, hauskat ja tasapainoiset naiset! Jätin silloin siis kaikki ”tässä suhteessa minua ahdistaa tämä ja se, millä tasolla suhteemme sinun mielestäsi on” -lätinät pois ja johan alkoi miestä taas kiinnostaa. Vinkkinä siis sinkuille: älä anna sinkkuahdistuksen näkyä vaan esitä itsevarmaa, coolia, menevää ja sellaista, joka kyllä pärjää ilman muita. Se tuntuu vetoavan putkiaivoihin =D
Näinhän se menee, että mäkin kelpaan sillon kun olen hauska, puhelias, menevä ja itsenäinen. Mutta haluan kelvata myös silloin, kun olen heikko, herkkä ja hiljainen. Tätä ei oo nyt hetkeen tapahtunut vaan miehet ottaa etäisyyttä, kun musta paljastuu noita inhimillisiä puolia, herkkyyttä tai huonoa oloa. En vaan jaksa esittää, että kaikki on hyvin jos ei ole, mutta tällaisena rumana naisena vissiin pitäs aina olla se viihdyttävä seuralainen, että kelpaa. Nyt just paikkailen sydäntäni, kun mies jolle näytin jo sisintäni aika tavalla ja joka yritti suhdetta vakiinnuttaa mielestäni vähän liian nopsaan ja oli niin olevinaan minuun kovin rakastunut, ei ole reiluun viikkoon ehtinyt vastata viestiini, että sellanen rakkaus oli se. Veikkaan että rakkaus säilyi, mutta kohde vaihtui. Mutta vielä mä uskon, että jollekin oon just kokonaisena se täydellinen. Tai sitten olen vain yksinäni täydellinen.
Ap täällä. Olisin voinut kirjoittaa ihan samaa kuin sinä. Onko ihan tosiaan niin, että kumppanille ei saisi näyttää tarvitsevuutta? Ei kukaan halua roikkujaa jolla ei ole mitään muuta elämää, mutta minusta parisuhteessa pitää pystyä myös tukeutumaan toiseen huonona hetkenä. Mikä suhde sellainen on, jossa pitää esittää vahvaa koko ajan? Tietenkin pidemmän päälle käy raskaaksi, jos toisella on aina paha olla. Meillä kaikilla kuitenkin elämässä sattuu ikäviä asioita ja silloin haluaisin luottaa siihen, että kumppani pysyy vierellä.
Olen itsenäinen ja pärjäävä. Mulla on paljon omia mielenkiinnonkohteita. Siitä ei siis ole kiinni. En kuitenkaan ala pelaamaan mitään pelejä, että esitämpä tässä nyt etäistä niin mies kiinnostuu, kun saa jahdata. Ei jaksa semmoisia.
Huomattu tämä sama ilmiö myös, valitettavasti. Ekassa (ja ainoassa) parisuhteessani kävi niin, että miehelle oli ennen minun tapaamistani tapahtunut jotain, mitä hän ei ollut käsitellyt. Sitten suhteen alkuaika käytiin tätä asiaa läpi ja työstettin sitä ja lopulta kaikki oli hyvin. Minulle kävi sitten suhteen aikana suht samanlainen juttu, mutta mies ei edes halunnut puhua kanssani aiheesta koska häntä "ahdisti". Erottiin sitten aika pian tuon jälkeeen. Oli suhteessa paljon muutakin vikaa, mutta tuo itsekkyys näkyi kyllä monessa asiassa.
Olen jotenkin alkanut kyynistyä ja uskoa siihen, että suurin osa ihmisistä on suhteessa itsekkäitä. Olen kuullut liikaa tarinoita joissa kumppani on jätetty, kun tämä on sairastunut vakavasti. Miehet ovat yleensä myös se osapuoli joka lähtee, jos perhearki ei miellytäkään. Kun ihmiset listaavat kriteereitä kumppanille, siellä listataan tulotasoja, tiettyjä harrastuksia, koulutusta jne. Onko tällöin kyse edes rakkaudesta vaan siitä, että etsitään rinnalle ihmistä, joka vaan parantaa omaa elämää? Eikö rakkaudessa välitetä toisesta niin, että haluaa kestää vastoinkäymiset ja tosissaan olla rakastamansa ihmisen kanssa? Minusta olisi ahdistavaa seurustella ihmisen kanssa, jolle esimerkiksi se tulotasoni olisi tärkeää. Minähän tulisin varmaan heti jätetyksi, jos jäisinkin työttömäksi.
Anteeksi kun yleistän. Tämä on vaan omaa ajatustulvaa, jonka halusin tuoda ilmi. Onko kukaan muu pohtinut samaa?
Minä taas luulen, että näillä vaatimuksilla halutaan varmistaa se, että se kumppani ei käy taakaksi vaan osaa hoitaa asiansa ja tulee omillaan toimeen. Kukaan ei halua suhdetta, joka heikentää omaa elämänlaatua.
Nimenomaan tuo viimeinen. Sitten jos se suhde heikentää elämänlaatua siten, että esimerkiksi puolison tulot tippivat tai tämä sairastuu, niin toinen jätetään. Pystyykö tällaisessa suhteessa edes olemaan rennosti? Luottamaan siihen, että toinen tukee vaikeana aikana?
Viimekädessä jokainen on vastuussa itsestään ja elämästään. Miksi oletat, että jonkun toisen pitäisi uhrautua puolestasi?
Lapsiarki, ruuhkavuodet, anyone...?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä kohtalotoveri, minulla myös sinkkuilua 5v. Ei löydy miestä vaikka kuinka etsin. Minäkin mietin, että mikä minussa on vikana kun ei oikeaa miestä löydy.
Ei auta lannistua. Oletko ap kokeillut nettideitit jne?Nettideittejä juuri olen kokeillut, koska livenä en oikein tapaa muita sinkkuja. Ei vaan löydy ketään sopivaa. Lähdenkin jo treffeille sillä mentaliteetillä, että ei tästä tule mitään kuitenkaan. Ei hyvä ollenkaan.
Jääkö kiinni useimmiten sukan väristä, koulutuksen tasosta, lompakon paksuudesta, vai naaman valokuvauksellisuudesta?
Ai jos ap saa itse pakkeja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on sellainen käsitys, että se tutustumisen lässyn lässyn vaihe pitäisi olla mahdollisimman lyhyt ja intiimiin kanssakäymiseen pitäisi siirtyä mahdollisimman pian jotta sitä suhteen liimaa voisi syntyä.
Tämän on tietysti vain minun käsitykseni ja voi koskea vain minua mutta olen kokenut että se siirtyminen platonisesta vaiheesta intiimimmälle puolelle on se kriittisin vaihe. Jos sitä ei tapahdu, suhde kuihtuu aika nopeasti.
M43
Kyllä noinkin, mutta voi käydä niinkin että suhde kariutuu sen intiimin kokemuksen jälkeen. Mulle käynyt näin kahden miehen kanssa.
Sä olit liian helppo. Miksei naiset tajua, että pihtaamalla voi löytää oikeasti kiinnostuneen helmen? Ei se pelkän pillun vuoksi kauaa jaksa leperrellä ja esittää kiinnostunutta.
Pelailemalla saa pelimiehiä. Ujot, arat ja herkät kaikkoavat taivaanrantaan viimeistään toisesta torjunnasta. Pelurit tykkäävät haasteista eikä heillä ole kiire saada pointseja kokoon, koska pelissä on kuitenkin monta naista yhtä aikaa.
Kun vaatii 100%sta läsnäoloa ja yhteydenpitoa ilman seksiä , montaa naista pyörittävät ei siihen pysty.
No siihen ei kyllä pysty enää kukaan normaali ihminen. Jos on työ, harrastuksia, ystäviä jne, niin tuollaiseen alistussuhteeseen ei tietenkään voi harkitakaan joutuvansa.
Kyllä pystyy jos kiinnostus on todellista. Toki työssä saa käydä, mutta muuten vapaa-aika ollaan tiivisti yhdessä. Harrastetaan ja tavataan ystäviä yhdessä. Eikä tällöin viestitellä muille eikä someteta. Kyllä tässä selviää onko toinen oikeasti kunnon suhdetta hakemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähestyt vääränlaisia miehiä
Ylipäätään suhdetta ei tule, mikäli naisen pitää tehdä lähestyminen. Tällätavoin saa vaan seksisuhteita kun lähes jokainen mies ottaa seksin vastaan kun sitä tyrkytetään pitipä naisesta tai ei.
Jos oikean suhteen haluaa, täytyy asettaa syötti niin että haluttu kohde tekee aloitteet ja iskee kiinni.
Ei vaan juuri päinvastoin. Passiivisena saa lähestymisiä pääasiassa seksiä etsiviltä pelimiehiltä. Monet kunnolliset ja hyvät miehet eivät tee ollenkaan aloitteita
No, oman kokemukseni mukaan tuo edellinen kommentti osuu oikeaan. Kerran olin aloitteellinen miehen suuntaan, mies otti seksin ja siihen loppui se. Tietysti käytti tilaisuuden hyväkseen kun se nenän eteen tarjottiin. Ei ollut ollut mitään fiiliksiä hänellä koko aikana, mikä selvisi minulle tietenkin vasta episodin jälkeen. Että tältä pohjalta sitten aloitteita tekemään...
Niin. Ja kun mies tekee aloitteen, se ottaa pelkän seksin eikä mitään suurempia fiiliksiä koko aiakana. Että tältä pohjalta sitten aloitteita odottamaan.
Kummassa toimintatavassa paremmat mahikset onnistua?
Odottamalla miesten aloitteita. Silloin se mies on kuitenkin valinnut minut muiden joukosta edes jotenkin etäisesti miellyttäväksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen hieman ruma ja vähän ylipainoinen nainen, jonka saa huolellisella laittautumisella ihan ookooksi. Mulla ongelmana on, että heti kun suhde menee yöpymis-/saunomistasolle, epäviehättävyyteni paljastuu. Mieheni olenkin napannut hurmaavalla persoonallani =D Olen oikeasti aika hauska ja vähän älytön tyyppi, luulen että se on vedonnut miehiin joiden kanssa olen viimeksi ollut parisuhteessa.
Nykyinen parisuhteeni meinasi kaatua joitakin viikkoja sitten ja auta armias sitä paniikkia kun tajusin, että taas pitäisi alkaa etsiä jotakuta uutta ja näillä spekseillä se nyt vain on aika hemmetin haastavaa. Käänsin kuitenkin kelkkani ja päätin pitää mieheni - otin itse etäisyyttä, aloin harrastaa intohimoisesti rakastamiani asioita (luonto, liikunta), aloin käydä ulkona entistä enemmän ja huomasin myös, että kyllä minäkin tarvittaessa baarista kainalon itselleni yhdeksi yöksi löytäisin. Meni ehkä viikko, kun mieheni alkoikin tarrautua MINUUN. Luulenpa siis, että miehiin vetoavat itsevarmat, itsenäiset, hauskat ja tasapainoiset naiset! Jätin silloin siis kaikki ”tässä suhteessa minua ahdistaa tämä ja se, millä tasolla suhteemme sinun mielestäsi on” -lätinät pois ja johan alkoi miestä taas kiinnostaa. Vinkkinä siis sinkuille: älä anna sinkkuahdistuksen näkyä vaan esitä itsevarmaa, coolia, menevää ja sellaista, joka kyllä pärjää ilman muita. Se tuntuu vetoavan putkiaivoihin =D
Näinhän se menee, että mäkin kelpaan sillon kun olen hauska, puhelias, menevä ja itsenäinen. Mutta haluan kelvata myös silloin, kun olen heikko, herkkä ja hiljainen. Tätä ei oo nyt hetkeen tapahtunut vaan miehet ottaa etäisyyttä, kun musta paljastuu noita inhimillisiä puolia, herkkyyttä tai huonoa oloa. En vaan jaksa esittää, että kaikki on hyvin jos ei ole, mutta tällaisena rumana naisena vissiin pitäs aina olla se viihdyttävä seuralainen, että kelpaa. Nyt just paikkailen sydäntäni, kun mies jolle näytin jo sisintäni aika tavalla ja joka yritti suhdetta vakiinnuttaa mielestäni vähän liian nopsaan ja oli niin olevinaan minuun kovin rakastunut, ei ole reiluun viikkoon ehtinyt vastata viestiini, että sellanen rakkaus oli se. Veikkaan että rakkaus säilyi, mutta kohde vaihtui. Mutta vielä mä uskon, että jollekin oon just kokonaisena se täydellinen. Tai sitten olen vain yksinäni täydellinen.
Ap täällä. Olisin voinut kirjoittaa ihan samaa kuin sinä. Onko ihan tosiaan niin, että kumppanille ei saisi näyttää tarvitsevuutta? Ei kukaan halua roikkujaa jolla ei ole mitään muuta elämää, mutta minusta parisuhteessa pitää pystyä myös tukeutumaan toiseen huonona hetkenä. Mikä suhde sellainen on, jossa pitää esittää vahvaa koko ajan? Tietenkin pidemmän päälle käy raskaaksi, jos toisella on aina paha olla. Meillä kaikilla kuitenkin elämässä sattuu ikäviä asioita ja silloin haluaisin luottaa siihen, että kumppani pysyy vierellä.
Olen itsenäinen ja pärjäävä. Mulla on paljon omia mielenkiinnonkohteita. Siitä ei siis ole kiinni. En kuitenkaan ala pelaamaan mitään pelejä, että esitämpä tässä nyt etäistä niin mies kiinnostuu, kun saa jahdata. Ei jaksa semmoisia.
Huomattu tämä sama ilmiö myös, valitettavasti. Ekassa (ja ainoassa) parisuhteessani kävi niin, että miehelle oli ennen minun tapaamistani tapahtunut jotain, mitä hän ei ollut käsitellyt. Sitten suhteen alkuaika käytiin tätä asiaa läpi ja työstettin sitä ja lopulta kaikki oli hyvin. Minulle kävi sitten suhteen aikana suht samanlainen juttu, mutta mies ei edes halunnut puhua kanssani aiheesta koska häntä "ahdisti". Erottiin sitten aika pian tuon jälkeeen. Oli suhteessa paljon muutakin vikaa, mutta tuo itsekkyys näkyi kyllä monessa asiassa.
Olen jotenkin alkanut kyynistyä ja uskoa siihen, että suurin osa ihmisistä on suhteessa itsekkäitä. Olen kuullut liikaa tarinoita joissa kumppani on jätetty, kun tämä on sairastunut vakavasti. Miehet ovat yleensä myös se osapuoli joka lähtee, jos perhearki ei miellytäkään. Kun ihmiset listaavat kriteereitä kumppanille, siellä listataan tulotasoja, tiettyjä harrastuksia, koulutusta jne. Onko tällöin kyse edes rakkaudesta vaan siitä, että etsitään rinnalle ihmistä, joka vaan parantaa omaa elämää? Eikö rakkaudessa välitetä toisesta niin, että haluaa kestää vastoinkäymiset ja tosissaan olla rakastamansa ihmisen kanssa? Minusta olisi ahdistavaa seurustella ihmisen kanssa, jolle esimerkiksi se tulotasoni olisi tärkeää. Minähän tulisin varmaan heti jätetyksi, jos jäisinkin työttömäksi.
Anteeksi kun yleistän. Tämä on vaan omaa ajatustulvaa, jonka halusin tuoda ilmi. Onko kukaan muu pohtinut samaa?
Minä taas luulen, että näillä vaatimuksilla halutaan varmistaa se, että se kumppani ei käy taakaksi vaan osaa hoitaa asiansa ja tulee omillaan toimeen. Kukaan ei halua suhdetta, joka heikentää omaa elämänlaatua.
Nimenomaan tuo viimeinen. Sitten jos se suhde heikentää elämänlaatua siten, että esimerkiksi puolison tulot tippivat tai tämä sairastuu, niin toinen jätetään. Pystyykö tällaisessa suhteessa edes olemaan rennosti? Luottamaan siihen, että toinen tukee vaikeana aikana?
Viimekädessä jokainen on vastuussa itsestään ja elämästään. Miksi oletat, että jonkun toisen pitäisi uhrautua puolestasi?
Lapsiarki, ruuhkavuodet, anyone...?
Mikäli noita haluat kannattaa valita kumppani joka haluaa kanssasi samaa. Yhä useampi ei halua, joten miksi tällaisen kumppanin ottaisit? Ei se mikään automaatti ole, että kun on kumppani, tehdään lapsia ja tulee ruuhkavuodet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
etkö tajua pillun pihtaus johtaa pakkeihin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen hieman ruma ja vähän ylipainoinen nainen, jonka saa huolellisella laittautumisella ihan ookooksi. Mulla ongelmana on, että heti kun suhde menee yöpymis-/saunomistasolle, epäviehättävyyteni paljastuu. Mieheni olenkin napannut hurmaavalla persoonallani =D Olen oikeasti aika hauska ja vähän älytön tyyppi, luulen että se on vedonnut miehiin joiden kanssa olen viimeksi ollut parisuhteessa.
Nykyinen parisuhteeni meinasi kaatua joitakin viikkoja sitten ja auta armias sitä paniikkia kun tajusin, että taas pitäisi alkaa etsiä jotakuta uutta ja näillä spekseillä se nyt vain on aika hemmetin haastavaa. Käänsin kuitenkin kelkkani ja päätin pitää mieheni - otin itse etäisyyttä, aloin harrastaa intohimoisesti rakastamiani asioita (luonto, liikunta), aloin käydä ulkona entistä enemmän ja huomasin myös, että kyllä minäkin tarvittaessa baarista kainalon itselleni yhdeksi yöksi löytäisin. Meni ehkä viikko, kun mieheni alkoikin tarrautua MINUUN. Luulenpa siis, että miehiin vetoavat itsevarmat, itsenäiset, hauskat ja tasapainoiset naiset! Jätin silloin siis kaikki ”tässä suhteessa minua ahdistaa tämä ja se, millä tasolla suhteemme sinun mielestäsi on” -lätinät pois ja johan alkoi miestä taas kiinnostaa. Vinkkinä siis sinkuille: älä anna sinkkuahdistuksen näkyä vaan esitä itsevarmaa, coolia, menevää ja sellaista, joka kyllä pärjää ilman muita. Se tuntuu vetoavan putkiaivoihin =D
Näinhän se menee, että mäkin kelpaan sillon kun olen hauska, puhelias, menevä ja itsenäinen. Mutta haluan kelvata myös silloin, kun olen heikko, herkkä ja hiljainen. Tätä ei oo nyt hetkeen tapahtunut vaan miehet ottaa etäisyyttä, kun musta paljastuu noita inhimillisiä puolia, herkkyyttä tai huonoa oloa. En vaan jaksa esittää, että kaikki on hyvin jos ei ole, mutta tällaisena rumana naisena vissiin pitäs aina olla se viihdyttävä seuralainen, että kelpaa. Nyt just paikkailen sydäntäni, kun mies jolle näytin jo sisintäni aika tavalla ja joka yritti suhdetta vakiinnuttaa mielestäni vähän liian nopsaan ja oli niin olevinaan minuun kovin rakastunut, ei ole reiluun viikkoon ehtinyt vastata viestiini, että sellanen rakkaus oli se. Veikkaan että rakkaus säilyi, mutta kohde vaihtui. Mutta vielä mä uskon, että jollekin oon just kokonaisena se täydellinen. Tai sitten olen vain yksinäni täydellinen.
Ap täällä. Olisin voinut kirjoittaa ihan samaa kuin sinä. Onko ihan tosiaan niin, että kumppanille ei saisi näyttää tarvitsevuutta? Ei kukaan halua roikkujaa jolla ei ole mitään muuta elämää, mutta minusta parisuhteessa pitää pystyä myös tukeutumaan toiseen huonona hetkenä. Mikä suhde sellainen on, jossa pitää esittää vahvaa koko ajan? Tietenkin pidemmän päälle käy raskaaksi, jos toisella on aina paha olla. Meillä kaikilla kuitenkin elämässä sattuu ikäviä asioita ja silloin haluaisin luottaa siihen, että kumppani pysyy vierellä.
Olen itsenäinen ja pärjäävä. Mulla on paljon omia mielenkiinnonkohteita. Siitä ei siis ole kiinni. En kuitenkaan ala pelaamaan mitään pelejä, että esitämpä tässä nyt etäistä niin mies kiinnostuu, kun saa jahdata. Ei jaksa semmoisia.
Huomattu tämä sama ilmiö myös, valitettavasti. Ekassa (ja ainoassa) parisuhteessani kävi niin, että miehelle oli ennen minun tapaamistani tapahtunut jotain, mitä hän ei ollut käsitellyt. Sitten suhteen alkuaika käytiin tätä asiaa läpi ja työstettin sitä ja lopulta kaikki oli hyvin. Minulle kävi sitten suhteen aikana suht samanlainen juttu, mutta mies ei edes halunnut puhua kanssani aiheesta koska häntä "ahdisti". Erottiin sitten aika pian tuon jälkeeen. Oli suhteessa paljon muutakin vikaa, mutta tuo itsekkyys näkyi kyllä monessa asiassa.
Olen jotenkin alkanut kyynistyä ja uskoa siihen, että suurin osa ihmisistä on suhteessa itsekkäitä. Olen kuullut liikaa tarinoita joissa kumppani on jätetty, kun tämä on sairastunut vakavasti. Miehet ovat yleensä myös se osapuoli joka lähtee, jos perhearki ei miellytäkään. Kun ihmiset listaavat kriteereitä kumppanille, siellä listataan tulotasoja, tiettyjä harrastuksia, koulutusta jne. Onko tällöin kyse edes rakkaudesta vaan siitä, että etsitään rinnalle ihmistä, joka vaan parantaa omaa elämää? Eikö rakkaudessa välitetä toisesta niin, että haluaa kestää vastoinkäymiset ja tosissaan olla rakastamansa ihmisen kanssa? Minusta olisi ahdistavaa seurustella ihmisen kanssa, jolle esimerkiksi se tulotasoni olisi tärkeää. Minähän tulisin varmaan heti jätetyksi, jos jäisinkin työttömäksi.
Anteeksi kun yleistän. Tämä on vaan omaa ajatustulvaa, jonka halusin tuoda ilmi. Onko kukaan muu pohtinut samaa?
Minä taas luulen, että näillä vaatimuksilla halutaan varmistaa se, että se kumppani ei käy taakaksi vaan osaa hoitaa asiansa ja tulee omillaan toimeen. Kukaan ei halua suhdetta, joka heikentää omaa elämänlaatua.
Nimenomaan tuo viimeinen. Sitten jos se suhde heikentää elämänlaatua siten, että esimerkiksi puolison tulot tippivat tai tämä sairastuu, niin toinen jätetään. Pystyykö tällaisessa suhteessa edes olemaan rennosti? Luottamaan siihen, että toinen tukee vaikeana aikana?
Viimekädessä jokainen on vastuussa itsestään ja elämästään. Miksi oletat, että jonkun toisen pitäisi uhrautua puolestasi?
Lapsiarki, ruuhkavuodet, anyone...?
Mikäli noita haluat kannattaa valita kumppani joka haluaa kanssasi samaa. Yhä useampi ei halua, joten miksi tällaisen kumppanin ottaisit? Ei se mikään automaatti ole, että kun on kumppani, tehdään lapsia ja tulee ruuhkavuodet.
Vaikka niitä molemmat haluasi, ei ole sanottua, että molemmat siihen myös pystyvät. Jos toinen ei ole valmis "uhrautumaan", niin eihän se toimi. Lapsia voi tulla myös odottamattomasti pyytämättäkin, jolloin pitää "uhrautua" vielä enemmän tai luikkia karkuun, ja jättää toinen selviytymään yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vai missä vika kirjoitti:
etkö tajua pillun pihtaus johtaa pakkeihin
Tiesitkö että se, ettei halua harrastaa seksiä heti tutustumisen alussa, ei välttämättä ole pihtaamista?
vai missä vika kirjoitti:
etkö tajua pillun pihtaus johtaa pakkeihin
Tässä tapauksessa pakit ovat pelkästään hyvä asia. Mitä vähemmän helppoa seksiä miehet saa, sitä enemmän ne joutuu sen eteen tekemään ja sitoutumaan. Miksi kukaan haluaisi kumppania joka on pelkästään reikää hakemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen hieman ruma ja vähän ylipainoinen nainen, jonka saa huolellisella laittautumisella ihan ookooksi. Mulla ongelmana on, että heti kun suhde menee yöpymis-/saunomistasolle, epäviehättävyyteni paljastuu. Mieheni olenkin napannut hurmaavalla persoonallani =D Olen oikeasti aika hauska ja vähän älytön tyyppi, luulen että se on vedonnut miehiin joiden kanssa olen viimeksi ollut parisuhteessa.
Nykyinen parisuhteeni meinasi kaatua joitakin viikkoja sitten ja auta armias sitä paniikkia kun tajusin, että taas pitäisi alkaa etsiä jotakuta uutta ja näillä spekseillä se nyt vain on aika hemmetin haastavaa. Käänsin kuitenkin kelkkani ja päätin pitää mieheni - otin itse etäisyyttä, aloin harrastaa intohimoisesti rakastamiani asioita (luonto, liikunta), aloin käydä ulkona entistä enemmän ja huomasin myös, että kyllä minäkin tarvittaessa baarista kainalon itselleni yhdeksi yöksi löytäisin. Meni ehkä viikko, kun mieheni alkoikin tarrautua MINUUN. Luulenpa siis, että miehiin vetoavat itsevarmat, itsenäiset, hauskat ja tasapainoiset naiset! Jätin silloin siis kaikki ”tässä suhteessa minua ahdistaa tämä ja se, millä tasolla suhteemme sinun mielestäsi on” -lätinät pois ja johan alkoi miestä taas kiinnostaa. Vinkkinä siis sinkuille: älä anna sinkkuahdistuksen näkyä vaan esitä itsevarmaa, coolia, menevää ja sellaista, joka kyllä pärjää ilman muita. Se tuntuu vetoavan putkiaivoihin =D
Näinhän se menee, että mäkin kelpaan sillon kun olen hauska, puhelias, menevä ja itsenäinen. Mutta haluan kelvata myös silloin, kun olen heikko, herkkä ja hiljainen. Tätä ei oo nyt hetkeen tapahtunut vaan miehet ottaa etäisyyttä, kun musta paljastuu noita inhimillisiä puolia, herkkyyttä tai huonoa oloa. En vaan jaksa esittää, että kaikki on hyvin jos ei ole, mutta tällaisena rumana naisena vissiin pitäs aina olla se viihdyttävä seuralainen, että kelpaa. Nyt just paikkailen sydäntäni, kun mies jolle näytin jo sisintäni aika tavalla ja joka yritti suhdetta vakiinnuttaa mielestäni vähän liian nopsaan ja oli niin olevinaan minuun kovin rakastunut, ei ole reiluun viikkoon ehtinyt vastata viestiini, että sellanen rakkaus oli se. Veikkaan että rakkaus säilyi, mutta kohde vaihtui. Mutta vielä mä uskon, että jollekin oon just kokonaisena se täydellinen. Tai sitten olen vain yksinäni täydellinen.
Ap täällä. Olisin voinut kirjoittaa ihan samaa kuin sinä. Onko ihan tosiaan niin, että kumppanille ei saisi näyttää tarvitsevuutta? Ei kukaan halua roikkujaa jolla ei ole mitään muuta elämää, mutta minusta parisuhteessa pitää pystyä myös tukeutumaan toiseen huonona hetkenä. Mikä suhde sellainen on, jossa pitää esittää vahvaa koko ajan? Tietenkin pidemmän päälle käy raskaaksi, jos toisella on aina paha olla. Meillä kaikilla kuitenkin elämässä sattuu ikäviä asioita ja silloin haluaisin luottaa siihen, että kumppani pysyy vierellä.
Olen itsenäinen ja pärjäävä. Mulla on paljon omia mielenkiinnonkohteita. Siitä ei siis ole kiinni. En kuitenkaan ala pelaamaan mitään pelejä, että esitämpä tässä nyt etäistä niin mies kiinnostuu, kun saa jahdata. Ei jaksa semmoisia.
Huomattu tämä sama ilmiö myös, valitettavasti. Ekassa (ja ainoassa) parisuhteessani kävi niin, että miehelle oli ennen minun tapaamistani tapahtunut jotain, mitä hän ei ollut käsitellyt. Sitten suhteen alkuaika käytiin tätä asiaa läpi ja työstettin sitä ja lopulta kaikki oli hyvin. Minulle kävi sitten suhteen aikana suht samanlainen juttu, mutta mies ei edes halunnut puhua kanssani aiheesta koska häntä "ahdisti". Erottiin sitten aika pian tuon jälkeeen. Oli suhteessa paljon muutakin vikaa, mutta tuo itsekkyys näkyi kyllä monessa asiassa.
Olen jotenkin alkanut kyynistyä ja uskoa siihen, että suurin osa ihmisistä on suhteessa itsekkäitä. Olen kuullut liikaa tarinoita joissa kumppani on jätetty, kun tämä on sairastunut vakavasti. Miehet ovat yleensä myös se osapuoli joka lähtee, jos perhearki ei miellytäkään. Kun ihmiset listaavat kriteereitä kumppanille, siellä listataan tulotasoja, tiettyjä harrastuksia, koulutusta jne. Onko tällöin kyse edes rakkaudesta vaan siitä, että etsitään rinnalle ihmistä, joka vaan parantaa omaa elämää? Eikö rakkaudessa välitetä toisesta niin, että haluaa kestää vastoinkäymiset ja tosissaan olla rakastamansa ihmisen kanssa? Minusta olisi ahdistavaa seurustella ihmisen kanssa, jolle esimerkiksi se tulotasoni olisi tärkeää. Minähän tulisin varmaan heti jätetyksi, jos jäisinkin työttömäksi.
Anteeksi kun yleistän. Tämä on vaan omaa ajatustulvaa, jonka halusin tuoda ilmi. Onko kukaan muu pohtinut samaa?
Minä taas luulen, että näillä vaatimuksilla halutaan varmistaa se, että se kumppani ei käy taakaksi vaan osaa hoitaa asiansa ja tulee omillaan toimeen. Kukaan ei halua suhdetta, joka heikentää omaa elämänlaatua.
Nimenomaan tuo viimeinen. Sitten jos se suhde heikentää elämänlaatua siten, että esimerkiksi puolison tulot tippivat tai tämä sairastuu, niin toinen jätetään. Pystyykö tällaisessa suhteessa edes olemaan rennosti? Luottamaan siihen, että toinen tukee vaikeana aikana?
Viimekädessä jokainen on vastuussa itsestään ja elämästään. Miksi oletat, että jonkun toisen pitäisi uhrautua puolestasi?
Lapsiarki, ruuhkavuodet, anyone...?
Mikäli noita haluat kannattaa valita kumppani joka haluaa kanssasi samaa. Yhä useampi ei halua, joten miksi tällaisen kumppanin ottaisit? Ei se mikään automaatti ole, että kun on kumppani, tehdään lapsia ja tulee ruuhkavuodet.
Vaikka niitä molemmat haluasi, ei ole sanottua, että molemmat siihen myös pystyvät. Jos toinen ei ole valmis "uhrautumaan", niin eihän se toimi. Lapsia voi tulla myös odottamattomasti pyytämättäkin, jolloin pitää "uhrautua" vielä enemmän tai luikkia karkuun, ja jättää toinen selviytymään yksin.
Jälkiehkäisy ja abortti hoitaa odottamattomat raskaudet. Nykyisin lisääntyminen on aina valinta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen hieman ruma ja vähän ylipainoinen nainen, jonka saa huolellisella laittautumisella ihan ookooksi. Mulla ongelmana on, että heti kun suhde menee yöpymis-/saunomistasolle, epäviehättävyyteni paljastuu. Mieheni olenkin napannut hurmaavalla persoonallani =D Olen oikeasti aika hauska ja vähän älytön tyyppi, luulen että se on vedonnut miehiin joiden kanssa olen viimeksi ollut parisuhteessa.
Nykyinen parisuhteeni meinasi kaatua joitakin viikkoja sitten ja auta armias sitä paniikkia kun tajusin, että taas pitäisi alkaa etsiä jotakuta uutta ja näillä spekseillä se nyt vain on aika hemmetin haastavaa. Käänsin kuitenkin kelkkani ja päätin pitää mieheni - otin itse etäisyyttä, aloin harrastaa intohimoisesti rakastamiani asioita (luonto, liikunta), aloin käydä ulkona entistä enemmän ja huomasin myös, että kyllä minäkin tarvittaessa baarista kainalon itselleni yhdeksi yöksi löytäisin. Meni ehkä viikko, kun mieheni alkoikin tarrautua MINUUN. Luulenpa siis, että miehiin vetoavat itsevarmat, itsenäiset, hauskat ja tasapainoiset naiset! Jätin silloin siis kaikki ”tässä suhteessa minua ahdistaa tämä ja se, millä tasolla suhteemme sinun mielestäsi on” -lätinät pois ja johan alkoi miestä taas kiinnostaa. Vinkkinä siis sinkuille: älä anna sinkkuahdistuksen näkyä vaan esitä itsevarmaa, coolia, menevää ja sellaista, joka kyllä pärjää ilman muita. Se tuntuu vetoavan putkiaivoihin =D
Näinhän se menee, että mäkin kelpaan sillon kun olen hauska, puhelias, menevä ja itsenäinen. Mutta haluan kelvata myös silloin, kun olen heikko, herkkä ja hiljainen. Tätä ei oo nyt hetkeen tapahtunut vaan miehet ottaa etäisyyttä, kun musta paljastuu noita inhimillisiä puolia, herkkyyttä tai huonoa oloa. En vaan jaksa esittää, että kaikki on hyvin jos ei ole, mutta tällaisena rumana naisena vissiin pitäs aina olla se viihdyttävä seuralainen, että kelpaa. Nyt just paikkailen sydäntäni, kun mies jolle näytin jo sisintäni aika tavalla ja joka yritti suhdetta vakiinnuttaa mielestäni vähän liian nopsaan ja oli niin olevinaan minuun kovin rakastunut, ei ole reiluun viikkoon ehtinyt vastata viestiini, että sellanen rakkaus oli se. Veikkaan että rakkaus säilyi, mutta kohde vaihtui. Mutta vielä mä uskon, että jollekin oon just kokonaisena se täydellinen. Tai sitten olen vain yksinäni täydellinen.
Ap täällä. Olisin voinut kirjoittaa ihan samaa kuin sinä. Onko ihan tosiaan niin, että kumppanille ei saisi näyttää tarvitsevuutta? Ei kukaan halua roikkujaa jolla ei ole mitään muuta elämää, mutta minusta parisuhteessa pitää pystyä myös tukeutumaan toiseen huonona hetkenä. Mikä suhde sellainen on, jossa pitää esittää vahvaa koko ajan? Tietenkin pidemmän päälle käy raskaaksi, jos toisella on aina paha olla. Meillä kaikilla kuitenkin elämässä sattuu ikäviä asioita ja silloin haluaisin luottaa siihen, että kumppani pysyy vierellä.
Olen itsenäinen ja pärjäävä. Mulla on paljon omia mielenkiinnonkohteita. Siitä ei siis ole kiinni. En kuitenkaan ala pelaamaan mitään pelejä, että esitämpä tässä nyt etäistä niin mies kiinnostuu, kun saa jahdata. Ei jaksa semmoisia.
Juuri tämän takia pitäisi alkaa suhteeseen vain kumppanin kanssa, joka miellyttää ja viehättää itseä niin kovasti, että haluaa ottaa vastaan myös ne toisen heikkoudet ja huonot puolet. En halua miestä, jonka mielestä olen "ihan tarpeeksi mukava nainen" niin kauan kuin olen terve ja hyvällä tuulella.
Niin. Minä en kaiketi ole naisena tarpeeksi viehättävä, että miehet tosissaan kiinnostuisivat. Eihän sille mitään voi. Ehkä osa ihmisistä on suhteessa jonkun ihan kivan kanssa ja sitten tämä suhde kaatuu, kun tulee vaikeita aikoja. Niin paljon kuulee tarinoita pettämisistä yms. Ne ihmiset taitavat olla hyvin onnekkaita, jotka löytävät aidon rakkauden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen hieman ruma ja vähän ylipainoinen nainen, jonka saa huolellisella laittautumisella ihan ookooksi. Mulla ongelmana on, että heti kun suhde menee yöpymis-/saunomistasolle, epäviehättävyyteni paljastuu. Mieheni olenkin napannut hurmaavalla persoonallani =D Olen oikeasti aika hauska ja vähän älytön tyyppi, luulen että se on vedonnut miehiin joiden kanssa olen viimeksi ollut parisuhteessa.
Nykyinen parisuhteeni meinasi kaatua joitakin viikkoja sitten ja auta armias sitä paniikkia kun tajusin, että taas pitäisi alkaa etsiä jotakuta uutta ja näillä spekseillä se nyt vain on aika hemmetin haastavaa. Käänsin kuitenkin kelkkani ja päätin pitää mieheni - otin itse etäisyyttä, aloin harrastaa intohimoisesti rakastamiani asioita (luonto, liikunta), aloin käydä ulkona entistä enemmän ja huomasin myös, että kyllä minäkin tarvittaessa baarista kainalon itselleni yhdeksi yöksi löytäisin. Meni ehkä viikko, kun mieheni alkoikin tarrautua MINUUN. Luulenpa siis, että miehiin vetoavat itsevarmat, itsenäiset, hauskat ja tasapainoiset naiset! Jätin silloin siis kaikki ”tässä suhteessa minua ahdistaa tämä ja se, millä tasolla suhteemme sinun mielestäsi on” -lätinät pois ja johan alkoi miestä taas kiinnostaa. Vinkkinä siis sinkuille: älä anna sinkkuahdistuksen näkyä vaan esitä itsevarmaa, coolia, menevää ja sellaista, joka kyllä pärjää ilman muita. Se tuntuu vetoavan putkiaivoihin =D
Näinhän se menee, että mäkin kelpaan sillon kun olen hauska, puhelias, menevä ja itsenäinen. Mutta haluan kelvata myös silloin, kun olen heikko, herkkä ja hiljainen. Tätä ei oo nyt hetkeen tapahtunut vaan miehet ottaa etäisyyttä, kun musta paljastuu noita inhimillisiä puolia, herkkyyttä tai huonoa oloa. En vaan jaksa esittää, että kaikki on hyvin jos ei ole, mutta tällaisena rumana naisena vissiin pitäs aina olla se viihdyttävä seuralainen, että kelpaa. Nyt just paikkailen sydäntäni, kun mies jolle näytin jo sisintäni aika tavalla ja joka yritti suhdetta vakiinnuttaa mielestäni vähän liian nopsaan ja oli niin olevinaan minuun kovin rakastunut, ei ole reiluun viikkoon ehtinyt vastata viestiini, että sellanen rakkaus oli se. Veikkaan että rakkaus säilyi, mutta kohde vaihtui. Mutta vielä mä uskon, että jollekin oon just kokonaisena se täydellinen. Tai sitten olen vain yksinäni täydellinen.
Ap täällä. Olisin voinut kirjoittaa ihan samaa kuin sinä. Onko ihan tosiaan niin, että kumppanille ei saisi näyttää tarvitsevuutta? Ei kukaan halua roikkujaa jolla ei ole mitään muuta elämää, mutta minusta parisuhteessa pitää pystyä myös tukeutumaan toiseen huonona hetkenä. Mikä suhde sellainen on, jossa pitää esittää vahvaa koko ajan? Tietenkin pidemmän päälle käy raskaaksi, jos toisella on aina paha olla. Meillä kaikilla kuitenkin elämässä sattuu ikäviä asioita ja silloin haluaisin luottaa siihen, että kumppani pysyy vierellä.
Olen itsenäinen ja pärjäävä. Mulla on paljon omia mielenkiinnonkohteita. Siitä ei siis ole kiinni. En kuitenkaan ala pelaamaan mitään pelejä, että esitämpä tässä nyt etäistä niin mies kiinnostuu, kun saa jahdata. Ei jaksa semmoisia.
Huomattu tämä sama ilmiö myös, valitettavasti. Ekassa (ja ainoassa) parisuhteessani kävi niin, että miehelle oli ennen minun tapaamistani tapahtunut jotain, mitä hän ei ollut käsitellyt. Sitten suhteen alkuaika käytiin tätä asiaa läpi ja työstettin sitä ja lopulta kaikki oli hyvin. Minulle kävi sitten suhteen aikana suht samanlainen juttu, mutta mies ei edes halunnut puhua kanssani aiheesta koska häntä "ahdisti". Erottiin sitten aika pian tuon jälkeeen. Oli suhteessa paljon muutakin vikaa, mutta tuo itsekkyys näkyi kyllä monessa asiassa.
Olen jotenkin alkanut kyynistyä ja uskoa siihen, että suurin osa ihmisistä on suhteessa itsekkäitä. Olen kuullut liikaa tarinoita joissa kumppani on jätetty, kun tämä on sairastunut vakavasti. Miehet ovat yleensä myös se osapuoli joka lähtee, jos perhearki ei miellytäkään. Kun ihmiset listaavat kriteereitä kumppanille, siellä listataan tulotasoja, tiettyjä harrastuksia, koulutusta jne. Onko tällöin kyse edes rakkaudesta vaan siitä, että etsitään rinnalle ihmistä, joka vaan parantaa omaa elämää? Eikö rakkaudessa välitetä toisesta niin, että haluaa kestää vastoinkäymiset ja tosissaan olla rakastamansa ihmisen kanssa? Minusta olisi ahdistavaa seurustella ihmisen kanssa, jolle esimerkiksi se tulotasoni olisi tärkeää. Minähän tulisin varmaan heti jätetyksi, jos jäisinkin työttömäksi.
Anteeksi kun yleistän. Tämä on vaan omaa ajatustulvaa, jonka halusin tuoda ilmi. Onko kukaan muu pohtinut samaa?
Minä taas luulen, että näillä vaatimuksilla halutaan varmistaa se, että se kumppani ei käy taakaksi vaan osaa hoitaa asiansa ja tulee omillaan toimeen. Kukaan ei halua suhdetta, joka heikentää omaa elämänlaatua.
Nimenomaan tuo viimeinen. Sitten jos se suhde heikentää elämänlaatua siten, että esimerkiksi puolison tulot tippivat tai tämä sairastuu, niin toinen jätetään. Pystyykö tällaisessa suhteessa edes olemaan rennosti? Luottamaan siihen, että toinen tukee vaikeana aikana?
Viimekädessä jokainen on vastuussa itsestään ja elämästään. Miksi oletat, että jonkun toisen pitäisi uhrautua puolestasi?
Lapsiarki, ruuhkavuodet, anyone...?
Mikäli noita haluat kannattaa valita kumppani joka haluaa kanssasi samaa. Yhä useampi ei halua, joten miksi tällaisen kumppanin ottaisit? Ei se mikään automaatti ole, että kun on kumppani, tehdään lapsia ja tulee ruuhkavuodet.
Vaikka niitä molemmat haluasi, ei ole sanottua, että molemmat siihen myös pystyvät. Jos toinen ei ole valmis "uhrautumaan", niin eihän se toimi. Lapsia voi tulla myös odottamattomasti pyytämättäkin, jolloin pitää "uhrautua" vielä enemmän tai luikkia karkuun, ja jättää toinen selviytymään yksin.
Jälkiehkäisy ja abortti hoitaa odottamattomat raskaudet. Nykyisin lisääntyminen on aina valinta.
Se on naisen valinta. Olen mies ja olen aina seurustellut vain sellaisten naisten kanssa, joiden kanssa voisin kuvitella saavani lapsia. Olen siis henkisesti ollut myös valmistautunut siihen, että minusta saattaa tulla isä. Ikävä kyllä niin ei ole käynyt, mutta hirvittää joidenkin huoleton suhtautuminen seksiin, koska siinä on aina se raskaaksi tulemisen riski. Voisin kuvitella, ettei abortti mikään helppo asia useimmille naisille ole ja jälkiseurauksena mahdollinen lapsettomuus vielä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on sellainen käsitys, että se tutustumisen lässyn lässyn vaihe pitäisi olla mahdollisimman lyhyt ja intiimiin kanssakäymiseen pitäisi siirtyä mahdollisimman pian jotta sitä suhteen liimaa voisi syntyä.
Tämän on tietysti vain minun käsitykseni ja voi koskea vain minua mutta olen kokenut että se siirtyminen platonisesta vaiheesta intiimimmälle puolelle on se kriittisin vaihe. Jos sitä ei tapahdu, suhde kuihtuu aika nopeasti.
M43
Kyllä noinkin, mutta voi käydä niinkin että suhde kariutuu sen intiimin kokemuksen jälkeen. Mulle käynyt näin kahden miehen kanssa.
Sä olit liian helppo. Miksei naiset tajua, että pihtaamalla voi löytää oikeasti kiinnostuneen helmen? Ei se pelkän pillun vuoksi kauaa jaksa leperrellä ja esittää kiinnostunutta.
Puhut totta, mutten tarkoittanut tuota.
Molemmat miehet olivat kiinnostuneita parisuhteesta kuten itsekin, eivätkä karanneet mihinkään. Toisen kanssa seksiä oli vasta noin kymmenennellä tapaamisella.
Seksikokemuksessa voi ilmentyä kuitenkin asioita jotka ei normitreffeillä vaikuta/ilmene, mutta torppaavat kiinnostuksen parisuhteen luomiseen kyseisen ihmisen kanssa. Sen koosta ei ole ollut kysymys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen hieman ruma ja vähän ylipainoinen nainen, jonka saa huolellisella laittautumisella ihan ookooksi. Mulla ongelmana on, että heti kun suhde menee yöpymis-/saunomistasolle, epäviehättävyyteni paljastuu. Mieheni olenkin napannut hurmaavalla persoonallani =D Olen oikeasti aika hauska ja vähän älytön tyyppi, luulen että se on vedonnut miehiin joiden kanssa olen viimeksi ollut parisuhteessa.
Nykyinen parisuhteeni meinasi kaatua joitakin viikkoja sitten ja auta armias sitä paniikkia kun tajusin, että taas pitäisi alkaa etsiä jotakuta uutta ja näillä spekseillä se nyt vain on aika hemmetin haastavaa. Käänsin kuitenkin kelkkani ja päätin pitää mieheni - otin itse etäisyyttä, aloin harrastaa intohimoisesti rakastamiani asioita (luonto, liikunta), aloin käydä ulkona entistä enemmän ja huomasin myös, että kyllä minäkin tarvittaessa baarista kainalon itselleni yhdeksi yöksi löytäisin. Meni ehkä viikko, kun mieheni alkoikin tarrautua MINUUN. Luulenpa siis, että miehiin vetoavat itsevarmat, itsenäiset, hauskat ja tasapainoiset naiset! Jätin silloin siis kaikki ”tässä suhteessa minua ahdistaa tämä ja se, millä tasolla suhteemme sinun mielestäsi on” -lätinät pois ja johan alkoi miestä taas kiinnostaa. Vinkkinä siis sinkuille: älä anna sinkkuahdistuksen näkyä vaan esitä itsevarmaa, coolia, menevää ja sellaista, joka kyllä pärjää ilman muita. Se tuntuu vetoavan putkiaivoihin =D
Näinhän se menee, että mäkin kelpaan sillon kun olen hauska, puhelias, menevä ja itsenäinen. Mutta haluan kelvata myös silloin, kun olen heikko, herkkä ja hiljainen. Tätä ei oo nyt hetkeen tapahtunut vaan miehet ottaa etäisyyttä, kun musta paljastuu noita inhimillisiä puolia, herkkyyttä tai huonoa oloa. En vaan jaksa esittää, että kaikki on hyvin jos ei ole, mutta tällaisena rumana naisena vissiin pitäs aina olla se viihdyttävä seuralainen, että kelpaa. Nyt just paikkailen sydäntäni, kun mies jolle näytin jo sisintäni aika tavalla ja joka yritti suhdetta vakiinnuttaa mielestäni vähän liian nopsaan ja oli niin olevinaan minuun kovin rakastunut, ei ole reiluun viikkoon ehtinyt vastata viestiini, että sellanen rakkaus oli se. Veikkaan että rakkaus säilyi, mutta kohde vaihtui. Mutta vielä mä uskon, että jollekin oon just kokonaisena se täydellinen. Tai sitten olen vain yksinäni täydellinen.
Ap täällä. Olisin voinut kirjoittaa ihan samaa kuin sinä. Onko ihan tosiaan niin, että kumppanille ei saisi näyttää tarvitsevuutta? Ei kukaan halua roikkujaa jolla ei ole mitään muuta elämää, mutta minusta parisuhteessa pitää pystyä myös tukeutumaan toiseen huonona hetkenä. Mikä suhde sellainen on, jossa pitää esittää vahvaa koko ajan? Tietenkin pidemmän päälle käy raskaaksi, jos toisella on aina paha olla. Meillä kaikilla kuitenkin elämässä sattuu ikäviä asioita ja silloin haluaisin luottaa siihen, että kumppani pysyy vierellä.
Olen itsenäinen ja pärjäävä. Mulla on paljon omia mielenkiinnonkohteita. Siitä ei siis ole kiinni. En kuitenkaan ala pelaamaan mitään pelejä, että esitämpä tässä nyt etäistä niin mies kiinnostuu, kun saa jahdata. Ei jaksa semmoisia.
Tähän ilmiöön itse törmänneenä luulen, että tuossa etsitään vain ihan eri asioita. Moni haluaa sellaisen kivan kepeän suhteen tasapainoittamaan elämäänsä. Varsinkin jos se edeltävä suhde on on yhä taakkana mielessä, niin seuraavan suhteen ei todellakaan haluta olevan millään muotoa raskas. Edeltävä oli niin painostava, haluan uuden kivemman! Toiselle voidaan jopa luritella, että ollaan tosissaan, mutta todellisuus on toinen, motivaatiota läheiseen suhteeseen ei ole. Eli etsitään kevyttä rakastaja-palvelua ja siihen kuvaan eivät mahdu huonot päivät. Henkistä intimiteettiä ei siis haluta muodostaa, koska toinen nyt vaan ei oikeasti kiinnosta niin paljon ja pelätään, että kohta se vanhan suhteen taakka on uudessakin mukana.
Lisäksi monilla ikäisilläni keski-ikäisillä miehillä näyttää olevan todella kylmä ja kova arvomaailma, elämä on pelkkää kilpailua. Siihen kuvaan ei mahdu näitä inhimillisiä piirteitä. Toisaalta tämmöiset miehet eivät kiinnosta itseäni, joten en lopulta ole pitänyt menetystä kovinkaan suurena. Väsyttävää se kyllä on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen hieman ruma ja vähän ylipainoinen nainen, jonka saa huolellisella laittautumisella ihan ookooksi. Mulla ongelmana on, että heti kun suhde menee yöpymis-/saunomistasolle, epäviehättävyyteni paljastuu. Mieheni olenkin napannut hurmaavalla persoonallani =D Olen oikeasti aika hauska ja vähän älytön tyyppi, luulen että se on vedonnut miehiin joiden kanssa olen viimeksi ollut parisuhteessa.
Nykyinen parisuhteeni meinasi kaatua joitakin viikkoja sitten ja auta armias sitä paniikkia kun tajusin, että taas pitäisi alkaa etsiä jotakuta uutta ja näillä spekseillä se nyt vain on aika hemmetin haastavaa. Käänsin kuitenkin kelkkani ja päätin pitää mieheni - otin itse etäisyyttä, aloin harrastaa intohimoisesti rakastamiani asioita (luonto, liikunta), aloin käydä ulkona entistä enemmän ja huomasin myös, että kyllä minäkin tarvittaessa baarista kainalon itselleni yhdeksi yöksi löytäisin. Meni ehkä viikko, kun mieheni alkoikin tarrautua MINUUN. Luulenpa siis, että miehiin vetoavat itsevarmat, itsenäiset, hauskat ja tasapainoiset naiset! Jätin silloin siis kaikki ”tässä suhteessa minua ahdistaa tämä ja se, millä tasolla suhteemme sinun mielestäsi on” -lätinät pois ja johan alkoi miestä taas kiinnostaa. Vinkkinä siis sinkuille: älä anna sinkkuahdistuksen näkyä vaan esitä itsevarmaa, coolia, menevää ja sellaista, joka kyllä pärjää ilman muita. Se tuntuu vetoavan putkiaivoihin =D
Näinhän se menee, että mäkin kelpaan sillon kun olen hauska, puhelias, menevä ja itsenäinen. Mutta haluan kelvata myös silloin, kun olen heikko, herkkä ja hiljainen. Tätä ei oo nyt hetkeen tapahtunut vaan miehet ottaa etäisyyttä, kun musta paljastuu noita inhimillisiä puolia, herkkyyttä tai huonoa oloa. En vaan jaksa esittää, että kaikki on hyvin jos ei ole, mutta tällaisena rumana naisena vissiin pitäs aina olla se viihdyttävä seuralainen, että kelpaa. Nyt just paikkailen sydäntäni, kun mies jolle näytin jo sisintäni aika tavalla ja joka yritti suhdetta vakiinnuttaa mielestäni vähän liian nopsaan ja oli niin olevinaan minuun kovin rakastunut, ei ole reiluun viikkoon ehtinyt vastata viestiini, että sellanen rakkaus oli se. Veikkaan että rakkaus säilyi, mutta kohde vaihtui. Mutta vielä mä uskon, että jollekin oon just kokonaisena se täydellinen. Tai sitten olen vain yksinäni täydellinen.
Ap täällä. Olisin voinut kirjoittaa ihan samaa kuin sinä. Onko ihan tosiaan niin, että kumppanille ei saisi näyttää tarvitsevuutta? Ei kukaan halua roikkujaa jolla ei ole mitään muuta elämää, mutta minusta parisuhteessa pitää pystyä myös tukeutumaan toiseen huonona hetkenä. Mikä suhde sellainen on, jossa pitää esittää vahvaa koko ajan? Tietenkin pidemmän päälle käy raskaaksi, jos toisella on aina paha olla. Meillä kaikilla kuitenkin elämässä sattuu ikäviä asioita ja silloin haluaisin luottaa siihen, että kumppani pysyy vierellä.
Olen itsenäinen ja pärjäävä. Mulla on paljon omia mielenkiinnonkohteita. Siitä ei siis ole kiinni. En kuitenkaan ala pelaamaan mitään pelejä, että esitämpä tässä nyt etäistä niin mies kiinnostuu, kun saa jahdata. Ei jaksa semmoisia.
Tähän ilmiöön itse törmänneenä luulen, että tuossa etsitään vain ihan eri asioita. Moni haluaa sellaisen kivan kepeän suhteen tasapainoittamaan elämäänsä. Varsinkin jos se edeltävä suhde on on yhä taakkana mielessä, niin seuraavan suhteen ei todellakaan haluta olevan millään muotoa raskas. Edeltävä oli niin painostava, haluan uuden kivemman! Toiselle voidaan jopa luritella, että ollaan tosissaan, mutta todellisuus on toinen, motivaatiota läheiseen suhteeseen ei ole. Eli etsitään kevyttä rakastaja-palvelua ja siihen kuvaan eivät mahdu huonot päivät. Henkistä intimiteettiä ei siis haluta muodostaa, koska toinen nyt vaan ei oikeasti kiinnosta niin paljon ja pelätään, että kohta se vanhan suhteen taakka on uudessakin mukana.
Lisäksi monilla ikäisilläni keski-ikäisillä miehillä näyttää olevan todella kylmä ja kova arvomaailma, elämä on pelkkää kilpailua. Siihen kuvaan ei mahdu näitä inhimillisiä piirteitä. Toisaalta tämmöiset miehet eivät kiinnosta itseäni, joten en lopulta ole pitänyt menetystä kovinkaan suurena. Väsyttävää se kyllä on.
Todella hyvä pointti. Olen itse kolmikymppinen ja kyllähän tämä kova arvomaailma näkyy minunkin ikäpolvessa. Ap
Samankaltaiset sopii toisilleen. Sellaista kannattaa etsiä. On helppo olla yhdessä, kun se toinen ymmärtää ja arvostaa. Eikä saa lannistua, yrittää niin kauan että löytää sen sielunkumppanin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siksikö naiset kiinnostutte niistä skitsoideista miehistä, jotka välillä raivoavat, välillä masentelevat ja välillä ovat iloisia, koska ovat olevinaan niin aitoja itsejään? Sitten tulee yllärinä, kun mies skitsoilee myös suhteessa ja käy rasittavaksi.
Skitsoidi viittaa eristäytyvään persoonaan ja tässä ketjussa on sanottu, että kotona kököttävät nimenomaan eivät kiinnosta :D
Ahaa, kiitos tiedosta KÖHKÖHassburger
Alue: Aihe vapaa
Viimekädessä jokainen on vastuussa itsestään ja elämästään. Miksi oletat, että jonkun toisen pitäisi uhrautua puolestasi?