Pystyykö rikkaat/rahalla jotenkin pakenemaan maasta jos sota alkaa?
Miten oli viime sotien aikaan, paettiinko täältä?
Kommentit (42)
Ei pysty. Suomalaisen virkamiehen lahjominen ei ole helppoa.
Vain selkärangaton mato ja luuseri edes miettii moista, paitsi jos on lasten äiti ja ei ole määrätty kriisiajan tehtävää.
Suomeen on haettu Ukrainasta vapaaehtoisten voimin paljon väkeä. Eiköhän muu Eurooppa toimi vastaavalla tavalla, jos meille tulisi sotatila.
Jos on suhteita, eli tietoa tulevasta, pystyy hankkiutumaan hyvissä ajoin ulkomaille. Miljoonäkämppien myynti enteilee hyvin tätä. Sodan aikana rajat on kiinni.
On sotien alta aina paennut kaikenlaista porukkaa muualle. Yleensä se on helpointa niillä, joilla on paljon rahaa, mutta tietenkin persaukisiakin on paennut täältä toisaalle.
Mitäpä luulet rikkaiden tehneen jo ajat sitten ja erityisesti viime vuosina? Ovat ostaneet asuntoja muualta ja epäilemättä avanneet pankkitilejä myös. Kyllähän sotaa pakoon lähdetään usein, joten omaan asuntoon on kivempi siirtyä.
Siviileitä pakeni suurin joukuin Ruotsiin viime sodissa, aivan tavallista kansaa. Sotilaskarkurit teloitettiin. Rahalla ei ollut asian kanssa mitään tekemistä.
Aika moni lähtee oli rahaa tai ei. Ne joilla on sodanajan tehtävä ei tietenkään lähde eikä päästetä minnekään.
Senkun lähtee vaan. Ei minulla ole mitään syytä jäädä maata puolustaan.
Orpo pelastaa itsensä Turun junan pikalähetyksellä
Kyllä. Kakkoskodit jo siellä. Ellei ykkös. Suhteita ja töitä. Me muut nuolemme näppejä ja tikkaria.
Minä ainakin lähden vaikka uimalla.
Suomi on tarjoillut ostrakismia, työttömyyttä ja syrjintää.
Ensiksi täältä ryysii ulos Suomeen tulleet ulkomaiset Kela-matkaajat.
Mielestäni rikkailla pitäisi olla etuoikeuksia ja mahdollisuus ostaa lippu pois maasta ja vapautus sodasta.
Lipun hinta voisi olla vaikka 5milj€.
Vierailija kirjoitti:
On sotien alta aina paennut kaikenlaista porukkaa muualle. Yleensä se on helpointa niillä, joilla on paljon rahaa, mutta tietenkin persaukisiakin on paennut täältä toisaalle.
Aha. Monestakos Suomen sodasta sinulla on kokemusta?
Vierailija kirjoitti:
Vain selkärangaton mato ja luuseri edes miettii moista, paitsi jos on lasten äiti ja ei ole määrätty kriisiajan tehtävää.
Lapseton nainen voi olla pelokas ja yksin. Miksi hän joutuu kellariin.
Rikkaat ovat rakentaneet pakotunnelin jota pitkin pääsee Ruotsiin. Siellä on jopa junaraiteet taideaarteiden ja kultaharkkojen kuljetusta varten.
Nalle pakeni jo, mutta ryöstöverotusta
Kyllä paettiin. Äitini syntyi keskelle sotaa ja he pakenivat Lapin kautta Ruotsiin.
Siis hänen äitinsä vastasyntyneen ja pienen lapsilauman kanssa.