Voisiko joku selittää miksi naisille ei käy, että miehellä olisi joskus oma lomamatka, esim. kaverien kanssa Thaimaassa?
Miksi se on palstan naisille punainen vaate, aihe josta jopa raivostutaan, häpäistään miehiä ja ollaan sitä mieltä että lukot vaan vaihtoon ja äijän kamat kadulle.
Miksi ihmeessä aikuisella, perheelliselläkin miehellä, ei saisi olla omia hetkiä ja reissuja erillään perheestä?
Tässä ainakin yksi esimerkki tavallisesta perheellisestä miehestä joka menee kaverien kanssa Thaikkuun tai Kanarialle jos niin alkaa huvittamaan ja asiat saa hyvin soviteltua. Lapsia, talo ja työtä on sekä normaali vaimo joka ei estä elämistä.
Kommentit (108)
Ei ole vaimo koskaan kieltänyt. Päinvastoin on kehottanut joskus lähtemään vaikka Thaimaahan kavereiden kanssa. Siellä on myös käyty ja monessa muussakin paikkaa maailmassa. Ja niin on vaimokin käynyt kavereiden kanssa. Matkustelemme paljon yhdessä ja erikseen. Pettämistä en ole koskaan havainnut seurueissa ulkomailla, Suomessa sen sijaan olen. Sillä ei ole mitään tekemistä paikan kanssa. Meille parisuhde on positiivinen lisä elämään, ei este taikka taakka. Aina ei ole saatu lomia pidettyä yhtäaikaa. Pitäiskö sen takia jättää elämättä? Ihmettelen tuota asennetta. Hyvää kumppania ei halua pettää. Valitkaa paremmin jos ette puolisoonne luota! Vai onko kysymys enemmänkin se, ettei kieltäjä luota itseensä? Minä ainakin epäilisin puolisoa jos hän alkaisi kieltää minulta asioita pettämisen pelossa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensinkään perheellinen mies ei tarvitse kavereita. Hänellä on vaimo ja lapset. Toisekseen millainen ihminen haluaa hukata vapaa-aikaansa vieraisiin ihmisiin sen sijaan, että viettää aikansa perheensä kanssa? Täysin epäkelpo kumppaniksi ja isäksi. Pysy sinkkuna ja vapaasti voit elää idioottimaista teinielämää kenenkään estämättä. Hanki perhe niin olet vastuussa perheestäsi. Yksinkertaista vai mitä?
Itse olen siinä onnellisessa asemassa että minulla on kunnollinen rakastava mies, joka haluaa viettää vapaa-aikansa perheemme kanssa. Matkustamme ja harrastamme yhdessä. Perheenä. Seurustelemme ystäviemme kanssa. Perheenä. Ystävämmekin ovat yhteisiä. Näin olemme viihtyneet jo 35 vuotta ja tämä on kummankin oma halu ja valinta. Ei ole ihme , että suuri osa suhteista hajoaa kun perheenjäsenet eivät aidosti rakasta toisiaan ja halua jakaa elämäänsä kumppanin kanssa aidosti.
Sopii tulla alapeukuttamaan ikäviä faktoja siinä vaiheessa kun on itse saanut parisuhteensa kestämään yhtä kauan.
Mieluummin eroaisin kuin eläisin tuollaisessa suhteessa. Ihan vakavasti. En haluaisi suhdetta, jossa ei voi matkustella ja tehdä asioita myös yksin.
No varmaan eroatkin. Sitten ollaan heti ulisemassa kun ei tinderistä ei löydy kunnollista kumppania. Ja tätä toistetaan kerta toisensa jälkeen. Ihan vapaasti. Ei mun prsettä kutita.
Sanotaanko, että kaikilla ei ole tavoitteena elämää jossa parisuhde syrjäyttää kaiken muun. Tietysti jos se on sinun tavoitteesi niin elä onnessasi.
Mennä saa, mutta vähintään puolen vuoden selibaatti siitä seuraa. HIV-testin varmat tulokset kestää kauan tulla.
Vierailija kirjoitti:
Ensinkään perheellinen mies ei tarvitse kavereita. Hänellä on vaimo ja lapset. Toisekseen millainen ihminen haluaa hukata vapaa-aikaansa vieraisiin ihmisiin sen sijaan, että viettää aikansa perheensä kanssa? Täysin epäkelpo kumppaniksi ja isäksi. Pysy sinkkuna ja vapaasti voit elää idioottimaista teinielämää kenenkään estämättä. Hanki perhe niin olet vastuussa perheestäsi. Yksinkertaista vai mitä?
Voi jeesus tätä pirttihirmua
No, minä ajattelen niin, että mies perheen perustettuaan laittaa perheensä etusijalle, ja viettää vapaa-aikansa, lomansa ja rahansa perheeseen, ei kavereihin tai muihin naisiin. Se kuuluu vastuulliseen aikuisuuteen. Ja sama tietenkin koskee myös naisia. Mieheni ajattelee samalla tavalla. Jos jotkut muut pariskunnat haluavat tehdä toisella tavalla, nin minulla ei ole mitään sitä vastaan. Sääliksi käy vain lapsia, joiden vanhemmat juoksevat ties missä milloinkin, eikä perhe vietä aikaa tai matkustele yhdessä juuri lainkaan. Onneksi ajattelemme täysin samalla tavalla tästä asiasta, eikä ole luonnollisestikaan koskaan tarvinnut tapella tällaisista asioista, kun ne ovat molemmille aivan asiaankuulumattomia juttuja. Itsekäs bilettäjä- ja seikkailijamies olisikin viimeinen valinta puolisoksi.

Mutta perheellinen nainen kyllä tarvitsee? :D
Kyllä aikuiset ihmiset tarvitsevat myös ystäviä ja jotain muitakin sosiaalisia kontakteja, kuin oma kumppani ja lapset.
Aikuinen ihminen ei tarvitse kavereita, ei mies eikä nainen. Jos olet kykenemätön sitoutuneeseen parisuhteeseen niin pysy sinkkuna.
Joko olet provo tai ihan sekaisin. En edes viitsi lähteä perustelemaan itsestäänselvää asiaa.
Vierailija kirjoitti:
No, minä ajattelen niin, että mies perheen perustettuaan laittaa perheensä etusijalle, ja viettää vapaa-aikansa, lomansa ja rahansa perheeseen, ei kavereihin tai muihin naisiin. Se kuuluu vastuulliseen aikuisuuteen. Ja sama tietenkin koskee myös naisia. Mieheni ajattelee samalla tavalla. Jos jotkut muut pariskunnat haluavat tehdä toisella tavalla, nin minulla ei ole mitään sitä vastaan. Sääliksi käy vain lapsia, joiden vanhemmat juoksevat ties missä milloinkin, eikä perhe vietä aikaa tai matkustele yhdessä juuri lainkaan. Onneksi ajattelemme täysin samalla tavalla tästä asiasta, eikä ole luonnollisestikaan koskaan tarvinnut tapella tällaisista asioista, kun ne ovat molemmille aivan asiaankuulumattomia juttuja. Itsekäs bilettäjä- ja seikkailijamies olisikin viimeinen valinta puolisoksi.
- Avauksessa ei puhuttu vain (lapsi-)perheistä vaan se oli suunnattu myös lapsettomissa parisuhteissa oleville naisille
- Jokainen saa parisuhteessaan sopia, että siihen sitoutuminen tarkoittaa, että sen jälkeen vapaa-aika, lomat ja rahat käytetään vain ja ainoastaan oman kumppanin kanssa. Sellaista sääntöä tai edes moraalikoodia ei kuitenkaan ole olemassa.
- Monissa parisuhteissa sen osapuolilla on omat rahat. Esimerkiksi itselleni olisi käsittämätön ajatus, että puolisoni pitäisi käyttää omat rahansa ainoastaan minuun ja minun kanssani!
- Sinulla menee tämä asia hermoon, mikä näkyy taas tuossa kohdassa, että jos toinen tai molemmat vanhemmista matkustavat myös yksin, niin sääliksi käy lapsia, joiden vanhemmat juoksentelevat milloin missäkin eikä perhe vietä aikaa tai matkustele yhdessä. Missään ei ole sanottu, että nuo asiat liittyisivät toisiinsa.
- Asian kipeyttä osoittaa sinulle myös se, että rinnastat yksin matkustamisen bilettämiseen ja seikkailemiseen.
Alan itse asiassa uskoa, että teit itse tämän avauksen päästäksesi taas purkamaan tuota ahdistustasi. Sitä en tiedä, miksi tämä on sinulle noin kipeä aihe. Omaa verenpainettasi sillä kuitenkin jälleen vain nostat, me muut jatkamme elämää kuten ennenkin. Myös matkustellen.
Olemme mieheni kanssa vielä ainakin toistaiseksi lapsettomia, joten molemmilla on omat reissunsa. Itse tykkään enemmän aktiivilomista, eli matkustan pohjoiseen hiihtämään tai jotain vastaavaa. Itseä kiinnostaa myös enemmän historialliset kohteet. Miestä taas kiinnostaa enemmän penkkiurheilu ja matkustaa esim. ensi kesänä katsomaan futiksen EM-kisoja. Yhteisiä matkoja meillä ei ole käytännössä ollut vuosikausiin, sillä olemme molemmat tehneet nyt niitä asioita, joita on sitten lasten kanssa vaikeampi tehdä. Olemme jo sopineet, että jos joskus hankimme lapsia, niin viikonloppureissuja pitää pystyä järjestämään molemmille omia, mutta pidemmät lomat vietetään yhdessä. Tämä siksi, että molemmat saavat riittävästi myös omaa aikaa mutta lasten tulee olla ensisijaisessa asemassa ainakin ensimmäiset vuodet.
Mutta pakko sanoa kyllä itse, että olisi vieras ajatus matkustaa kavereiden kanssa tai yksin kaukomaihin viikoksi tai kahdeksi. Sama homma, jos mies matkustaisi. Kumpikaan ei olla oikein löhöilijätyyppiä tai toisaalta kummallakaan ei ole paloa lähteä Thaimaahan/Kanarialle, joten ihmettelisin kovasti, jos yhtäkkiä mies päättäisikin haluta matkustaa sinne.
Vierailija kirjoitti:
Ensinkään perheellinen mies ei tarvitse kavereita. Hänellä on vaimo ja lapset. Toisekseen millainen ihminen haluaa hukata vapaa-aikaansa vieraisiin ihmisiin sen sijaan, että viettää aikansa perheensä kanssa? Täysin epäkelpo kumppaniksi ja isäksi. Pysy sinkkuna ja vapaasti voit elää idioottimaista teinielämää kenenkään estämättä. Hanki perhe niin olet vastuussa perheestäsi. Yksinkertaista vai mitä?
Myös tuollainen pirttihirmu on epäkelpo kumppaniksi. Ei sellaista kauaa jaksa katsella.
Mun lähelleni ei kyllä mies tule joka on juuri Thaimaan lomakohteeksi valinnut!
N23
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensinkään perheellinen mies ei tarvitse kavereita. Hänellä on vaimo ja lapset. Toisekseen millainen ihminen haluaa hukata vapaa-aikaansa vieraisiin ihmisiin sen sijaan, että viettää aikansa perheensä kanssa? Täysin epäkelpo kumppaniksi ja isäksi. Pysy sinkkuna ja vapaasti voit elää idioottimaista teinielämää kenenkään estämättä. Hanki perhe niin olet vastuussa perheestäsi. Yksinkertaista vai mitä?
Mutta perheellinen nainen kyllä tarvitsee? :D
Kyllä aikuiset ihmiset tarvitsevat myös ystäviä ja jotain muitakin sosiaalisia kontakteja, kuin oma kumppani ja lapset.
Aikuinen ihminen ei tarvitse kavereita, ei mies eikä nainen. Jos olet kykenemätön sitoutuneeseen parisuhteeseen niin pysy sinkkuna.
Jos sinulla itselläsi ei ole jostain syystä ystäviä tai kavereita, niin älä pura katkeruuttasi muihin. Helppo se on selittää, ettei tarvitse, jos/kun niitä ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensinkään perheellinen mies ei tarvitse kavereita. Hänellä on vaimo ja lapset. Toisekseen millainen ihminen haluaa hukata vapaa-aikaansa vieraisiin ihmisiin sen sijaan, että viettää aikansa perheensä kanssa? Täysin epäkelpo kumppaniksi ja isäksi. Pysy sinkkuna ja vapaasti voit elää idioottimaista teinielämää kenenkään estämättä. Hanki perhe niin olet vastuussa perheestäsi. Yksinkertaista vai mitä?
Myös tuollainen pirttihirmu on epäkelpo kumppaniksi. Ei sellaista kauaa jaksa katsella.
Kyllähän sitoutuville kumppaneille on kysyntää. Omanikin on valinnut ihan vapaaehtoisesti viettää kanssani 35 vuotta rakauden täyteisessä ja onnellisessa parisuhteessa. Suurin osa tämänkin palstan kirjoituksista keskittyy siihen, että ulistaan yksinäisyyttä ja kumppanin puutetta tai sitä että kumppanin suhteen on rima liian korkealla. Lapsiakaan ei uskalleta tehdä kun suhteet on vain väliaikaisia. Sarjamonogamia on täysin oma valintanne. Itsekkäät oman navan kaivajat ja omien halujensa itsekkäät toteuttajat eivät luonnollisesti onnellisiin ja kestäviin suhteisiin pysty.

Tuo on kovin teinix asenne. Parisuhde, perhe ja suku menee aina kavereiden ja ystävien edelle aikuisilla ihmisillä. Tämä toki ei tarkoita sitä, etteikö niitä kavereita ja ystäviä olisi.

Sitoutuva kumppani=ei saa olla kavereita? Kyllä minullakin on sitoutunut kumppani, mutta meillä molemmilla on myös kavereita. Tietysti kumppani menee kavereiden edelle, mutta se ei poissulje sitä, etteikö kavereiden kanssa ole mukavaa viettää aikaa välillä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensinkään perheellinen mies ei tarvitse kavereita. Hänellä on vaimo ja lapset. Toisekseen millainen ihminen haluaa hukata vapaa-aikaansa vieraisiin ihmisiin sen sijaan, että viettää aikansa perheensä kanssa? Täysin epäkelpo kumppaniksi ja isäksi. Pysy sinkkuna ja vapaasti voit elää idioottimaista teinielämää kenenkään estämättä. Hanki perhe niin olet vastuussa perheestäsi. Yksinkertaista vai mitä?
Mutta perheellinen nainen kyllä tarvitsee? :D
Kyllä aikuiset ihmiset tarvitsevat myös ystäviä ja jotain muitakin sosiaalisia kontakteja, kuin oma kumppani ja lapset.
Aikuinen ihminen ei tarvitse kavereita, ei mies eikä nainen. Jos olet kykenemätön sitoutuneeseen parisuhteeseen niin pysy sinkkuna.
Jos sinulla itselläsi ei ole jostain syystä ystäviä tai kavereita, niin älä pura katkeruuttasi muihin. Helppo se on selittää, ettei tarvitse, jos/kun niitä ei ole.
Tuo on kovin teinix asenne. Parisuhde, perhe ja suku menee aina kavereiden ja ystävien edelle aikuisilla ihmisillä. Tämä toki ei tarkoita sitä, etteikö niitä kavereita ja ystäviä olisi.
Juu toki menee edelle, mutta kyllähän sitä aikuisella ihmisellä on hyvä olla myös ystäviä ja sosiaalista elämää perheen ulkopuolellakin.
En kanssa ymmärrä, mikä siinä tyttöporukan Gambian matkailussa aina jaksaa närästää puolisoita, ihme uikutus joka puolivuosittain kun matkavalmistelut alkaa. Ihme neitejä meidän ukot.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole vaimo koskaan kieltänyt. Päinvastoin on kehottanut joskus lähtemään vaikka Thaimaahan kavereiden kanssa. Siellä on myös käyty ja monessa muussakin paikkaa maailmassa. Ja niin on vaimokin käynyt kavereiden kanssa. Matkustelemme paljon yhdessä ja erikseen. Pettämistä en ole koskaan havainnut seurueissa ulkomailla, Suomessa sen sijaan olen. Sillä ei ole mitään tekemistä paikan kanssa. Meille parisuhde on positiivinen lisä elämään, ei este taikka taakka. Aina ei ole saatu lomia pidettyä yhtäaikaa. Pitäiskö sen takia jättää elämättä? Ihmettelen tuota asennetta. Hyvää kumppania ei halua pettää. Valitkaa paremmin jos ette puolisoonne luota! Vai onko kysymys enemmänkin se, ettei kieltäjä luota itseensä? Minä ainakin epäilisin puolisoa jos hän alkaisi kieltää minulta asioita pettämisen pelossa!
Missä tässä on sanottu ettei tästä sinkkumatkailusta pettämisen oelossa pidetä. Useammissa tapauksissa on todettu se, että aika ja raha ovat rajallisia ja perheellisen on järkevämpää priorisoida kumppaninsa ja lapsensa kuin jotkut kaverit. Kasvakaa aikuisiksi.
Meillä ei kumpikaan tee noin pitkiä lomareissuja ilman perhettä. Joku pitkä viikonloppu kavereiden kanssa on ok, mutta ei mitkään 2-3 viikon kaukomatkat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensinkään perheellinen mies ei tarvitse kavereita. Hänellä on vaimo ja lapset. Toisekseen millainen ihminen haluaa hukata vapaa-aikaansa vieraisiin ihmisiin sen sijaan, että viettää aikansa perheensä kanssa? Täysin epäkelpo kumppaniksi ja isäksi. Pysy sinkkuna ja vapaasti voit elää idioottimaista teinielämää kenenkään estämättä. Hanki perhe niin olet vastuussa perheestäsi. Yksinkertaista vai mitä?
Mutta perheellinen nainen kyllä tarvitsee? :D
Kyllä aikuiset ihmiset tarvitsevat myös ystäviä ja jotain muitakin sosiaalisia kontakteja, kuin oma kumppani ja lapset.
Aikuinen ihminen ei tarvitse kavereita, ei mies eikä nainen. Jos olet kykenemätön sitoutuneeseen parisuhteeseen niin pysy sinkkuna.
Jos sinulla itselläsi ei ole jostain syystä ystäviä tai kavereita, niin älä pura katkeruuttasi muihin. Helppo se on selittää, ettei tarvitse, jos/kun niitä ei ole.
Tuo on kovin teinix asenne. Parisuhde, perhe ja suku menee aina kavereiden ja ystävien edelle aikuisilla ihmisillä. Tämä toki ei tarkoita sitä, etteikö niitä kavereita ja ystäviä olisi.
Juu toki menee edelle, mutta kyllähän sitä aikuisella ihmisellä on hyvä olla myös ystäviä ja sosiaalista elämää perheen ulkopuolellakin.
Miksi? Meillä on yhteiset ystävät ja sosiaalinen elämä.
Tätä se on just meilläkin. Aina jokaisen mies valittamassa, kun käydään kaveriporukalla matkoilla.