Menitkö yhteen sen kanssa, jonka eniten halusit vai jouduitko tyytymään siihen mitä sait?

En onneksi saanut sitä johon olin aikanaan kaikkein kiihkeimmin ja intohimoisimmin rakastunut. Olen paljon mieluummin onnellinen tarpeeksi hyvän kanssa kuin onneton "elämäni rakkauden kanssa". Veikkaan, että puolisolla sama juttu. Todennäköisesti rakasti edellistä pitkäaikaista kumppaniaan palavammin kuin minua, mutta oli siinä suhteessa niin onneton ettei pystynyt jatkamaan.

En ole koskaan saanut rakastaa miestä, joka rakastaisi minua. Olen nyt yli viidenkymmenen ja elän loppuelämäni yksin. Kohtasin elämäni suurimman rakkauden 46 vuotiaana, mutta tilanne ei sitten edennyt mihinkään. Hän oli elänyt ikänsä yksin, eikä enää edes harkinnut loppuiän kumppania. Olin kovin surullinen, mutta tapaamiset hiipuivat ja loppuivat sitten kokonaan. En ehkä ikinä pääse hänestä yli. Onneksi hän asuu sen verran kaukana ettei minun tarvitse nähdä häntä.

Mä olen aina halunnut sen hetkisen kumppanin “eniten”. Nyt kolmas pitkä suhde, enkä mieti entisiäni enää- vaikka silloin aikoinaan tunteet oli kuinka vahvat.  Uskon että niitä “oikeita” on maailmassa useampi, ja aina voi keskittyä vain siihen yhteen. Minusta erikoista edes ajatella muuta. Tietysti toivon että tämä on se loppuelämän suhde, ja ehkä pettymykset myös opettaneet arvostamaan hieman eri ominaisuuksia. Rakkauden määrään en näkisi sen vaikuttavan, mutta kunnioitan nykyistä kumppaniani eri tavalla kuin aiempia.

Luulen että se saavuttomaton haave - toinen koetaan jotenkin liian hyväksi ja on itsen yläpuolella- ruokkii melkein pakkomielettä joillakin. Sama ilmiö jos on tullut torjutuksi suhteen jälkeen. Siitä kai käsite että joku muu on muka  vain “tarpeeksi” hyvä.

En ymmärrä miten olisi niitä ehdokkaita jotenkin rivissä joista valita tai joita "haluta".

Eihän se niin mene, vaan sitä vaan sattuu rakastumaan johonkin jonka kanssa on jotain kautta jutellut ja tavannutkin, ja jos hänellekin käy samoin että rakkaus herää minua kohtaan niin se on sitten siinä. Ei siinä vaiheessa ole mitään halua katsella enenpää ympärilleen että mitä olisi tai ei olisi tarjolla.

Se johon rakastuu ei välttämättä ole sellainen johon itse ajatteli rakastua, siksi monet rakastuu "renttuihin" ja kaikenmaailman riivinrautoihin ja vasta jälkikäteen huomaavat että mitä hittoa, mitä minä tuohon menin rakastumaan.

Jos joku tyytyy johonkin, niin se kuulostaa siltä että hänellä ei ole minkäänlaista tunne-elämää ja että siinä todellakin on ollut rivissä jotain yhdentekeviä ihmisiä ja niistä on valittu joku joka on itseen sattunut rakastumaan. Se on helvetin väärin sitä puolisoa kohtaan joka on rakastunut. Jos mies tekisi mulle niin, olisi helvetti irti. Jos mies tunnustaisi ettei koskaan ollut rakastunut vaan teeskenteli 20 vuotta, niin varmaan tekisin jotain todella radikaalia koska mun elämä olisi pilattu täysin.

Menin yhteen sen kanssa jolla oli rahaa. Rakkaus tuli vasta vuosien myötä.

Sain sen, jonka halusin. Sen, joka saa mut nauramaan joka päivä jutuillaan. Kivaa olla yli kymmenen vuoden yhdessäolon jälkeen yhä rakastunut ja hullaantunut :)

Heräsin sen vierestä,ja siihen sitten jäi. Ei siinä mitään valittu tai tyydytty johonkin. Sitä vaan mennään baariin ja huomataa, että on parisuhteessa. Ruotsinlaivalta tullankin Isänä takaisin satamaan. Ap varmaan katsonut liikaa niitä prinssille piparia sarjoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo taas noita horinoita. Ja joku uskoo, että noilla tyypeillä olisi perhe?

Ikävänä tosiasiana voin kertoa, että aika yleinen pitkäaikaisissa parisuhteissa olevien miesten keskustelunaihe on, kuka oli se nainen, kenet missasit.

Oho, tuolle tasolle sun kaveripiiri jäänyt :O ? Montako vuotta naimisiinmenon jäkeen vielä pohditte menetyksiänne, kieritte kurjuudessanne? Mahtaa olla ikävä elämä, kun AINA on joku upee misu missattu...

Koittakaahan tekin pikkuhiljaa miehistyä *pus*

N49

Kun ikää tulee lisää, ne silloin aikanaan saavuttamatta jääneet naiset pyörivät entistä pahemmin mielessä, kun ei enää s*ksikään maistu kotona sen vanhan tutun reiteenpierijän kanssa.

Olen hämmentynyt... Itse kun tunnen vain fiksuja miehiä, on erittäin vaikeaa ollut ymmärtää, että tälle jos-olisi-silloin-jotenkin -toisin- valinnut- tasolle jääneitä on olemassa, mutta kyllä, sinä sen todistit.

Oletkohan sama, joka viime perjantaina tuijotti ruokaravintolassa häpeämättömösti minua hieman pulleamman vaimonsa ja kahden teinipojan kanssa? Pojatkin alkoivat katsomaan, että mitä se isä katsoo, tuli kuvottava fiilis, sain hillittyä etten tinttassut sinua =( 

Tiedätkö, se vanha reiteenpierijäkin (mun mies muuten vain innostuu jos pieraisen) voisi olla oikea seksikissa, jos vain antaisit hänelle rakkautta ja arvostusta. Ihan itse olet kuoppasi kaivanut omalla tyytymättömyydelläsi ja rakkaudettomuudellasi.

Miesten fiksuus mitataan lähes aina sillä, miten tehokkaasti he pystyvät ajattelemaan yhtä ja puhumaan toista.

En minä vaimolleni kerro muuta kuin sen, mitä hän haluaa kuulla. Kaverit on sitten totuutta varten.

Ja netti, tietenkin.

No nyt on kyllä pakko kysyä, että mitä sinä tästä saat? Elät ainoan elämäsi ihmisen kanssa, josta et edes pidä?

Selkärangattomia, kaikki tyynni.

Korjaan.

Mitä sinä tästä saisit? Eläisit ainoan elämäsi jne. Ei nyt liikaa uskota siihen että tällä oikeasti olisi ihmissuhteita :D

Otin ekan joka halus olla mun kans. On ollut muuten oikein kiltti mies, vähän vaan pyöreä

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä miten olisi niitä ehdokkaita jotenkin rivissä joista valita tai joita "haluta".

Eihän se niin mene, vaan sitä vaan sattuu rakastumaan johonkin jonka kanssa on jotain kautta jutellut ja tavannutkin, ja jos hänellekin käy samoin että rakkaus herää minua kohtaan niin se on sitten siinä. Ei siinä vaiheessa ole mitään halua katsella enenpää ympärilleen että mitä olisi tai ei olisi tarjolla.

Se johon rakastuu ei välttämättä ole sellainen johon itse ajatteli rakastua, siksi monet rakastuu "renttuihin" ja kaikenmaailman riivinrautoihin ja vasta jälkikäteen huomaavat että mitä hittoa, mitä minä tuohon menin rakastumaan.

Jos joku tyytyy johonkin, niin se kuulostaa siltä että hänellä ei ole minkäänlaista tunne-elämää ja että siinä todellakin on ollut rivissä jotain yhdentekeviä ihmisiä ja niistä on valittu joku joka on itseen sattunut rakastumaan. Se on helvetin väärin sitä puolisoa kohtaan joka on rakastunut. Jos mies tekisi mulle niin, olisi helvetti irti. Jos mies tunnustaisi ettei koskaan ollut rakastunut vaan teeskenteli 20 vuotta, niin varmaan tekisin jotain todella radikaalia koska mun elämä olisi pilattu täysin.

Aika mustavalkoinen ajattelutapa. Monille ihmisille lienee olemassa useampiakin harmaan sävyjä sinne elokuvarakkauden ja täyden välinpitämättömyyden välille. Ääriharva varmaan valitsee yhdentekevän kumppanin, kyse lienee useimmiten tyytymisestä sellaiseen johon kiinnytään ja ollaan ehkä ihastuneitakin, mutta tunteet eivät vain ole yhtä voimakkaita kuin sitä suurinta rakkautta kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Veni, vidi, vici

Aha, olit kolmen romanialaisen kanssa naimisissa.

Tätä en ole kertonut edes parhaille ystävilleni, mutta anonyymisti tämä on helppo kertoa.

Tapailin nykyistä miesystävääni vuoden ennen kuin päädyimme kimppaan. Olimme ennen virallistamista sopineet yhdessä, että muidenkin tapailu on ok. Tiesin hänellä olevan muitakin naisia, ja hän tiesi minunkin menoista. Paitsi yhdestä en kertonut. Muutaman kuukauden ajan mulla oli säätöä sellaisen ihmisen kenestä olin haaveillut jo vuosia. Pidin kummastakin miehestä yhtä paljon, ja ajattelin että tulen olemaan pulassa jos joudun valitsemaan heidän kahden väliltään.

Ongelma ratkesi itsestään kun tämä vanha ihastukseni löysi toisen naisen ja meidän juttu loppui siihen ihan ystävällisissä merkeissä. Siitä pari kuukautta eteenpäin niin virallistettiin mun ja nykyisen mieheni parisuhde ja yhdessä ollaan oltu kahdeksan vuotta. En edelleenkään tiedä kumman olisin valinnut jos se olisi ollut pelkästään musta kiinni. Onnellinen olen parisuhteessani ja koen asioiden menneen juuri kuten pitikin. Tiedä miten tästä mun tapauksesta sitten sanoisi, tyydyinkö siihen mitä sain... ehkä olin elämälle enemmän vain että ihan sama, yllätä mut!

Vierailija kirjoitti:

Tuohan se on tilanne suurimmalla osalla miehistä. Hyvä kun jonkun saa, olipa se nyt oikea tai ei.

Mitä tämä tarkoittaa?

Sitäkö että miesten odotukset ovat niin korkealla että suurin osa ei saa mitä haluaa?

Vai että miehet ovat niin paljon laadukkaampia kuin naiset että siksi harva saa mitä haluaisi?

Itse en usko tähän jälkimmäiseen vaihtoehtoon koska eivät miehet sen kummempia ole kuin naisetkaan.

Siispä miesten vaatimukset ovat ylimitoitettuja siihen nähden mihin rahkeet riittävät.

Vierailija kirjoitti:

Ei aikuiset miehet oikeasti jauha jostakin nuoruuden ihastuksista.

Tuollaisia miettivät ne, joiden irl elämä päättyi siihen yläkouluun, ja pakollisen koulun loputtua ovat mamman nurkissa eläen inisemässä vauvapalstalla.

Normaalit ihmiset opuskelevat ja menevät töihin, tapaavat uusia ihmisiä. Sen sijaan että kelaisivat loputtomiin jotakin yläastetta ja siellä tavattuja ihmisiä

Itsellä kyllä ainakin kaksi todistetta että kyllä jotkut kelailevat. Eivät kehdanneet nuorempana ilmaista kiinnostusta, avautuivat sitten kolmekymppisenä. Kumpikin työssä ja parisuhteessa, nyt jo lapsiakin, silti olisivat matkaan lähteneet jos itse olisin.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen aina halunnut sen hetkisen kumppanin “eniten”. Nyt kolmas pitkä suhde, enkä mieti entisiäni enää- vaikka silloin aikoinaan tunteet oli kuinka vahvat.  Uskon että niitä “oikeita” on maailmassa useampi, ja aina voi keskittyä vain siihen yhteen. Minusta erikoista edes ajatella muuta. Tietysti toivon että tämä on se loppuelämän suhde, ja ehkä pettymykset myös opettaneet arvostamaan hieman eri ominaisuuksia. Rakkauden määrään en näkisi sen vaikuttavan, mutta kunnioitan nykyistä kumppaniani eri tavalla kuin aiempia.

Luulen että se saavuttomaton haave - toinen koetaan jotenkin liian hyväksi ja on itsen yläpuolella- ruokkii melkein pakkomielettä joillakin. Sama ilmiö jos on tullut torjutuksi suhteen jälkeen. Siitä kai käsite että joku muu on muka  vain “tarpeeksi” hyvä.

Minäkin olen aina seurustellut vain henkilön kanssa, jota haluan sillä hetkellä kaikkein eniten. Olen kuitenkin samalla tiedostanut, että olen joskus aiemmassa elämässä ollut vielä intohimoisemmin rakastunut johonkin toiseen. Lasketaanko tämä sitten tyytymiseksi. Olen tosin aika skeptinen, että teini-ikäisenä ja nelikymppisenä rakastumisen edes kuuluisi tuntua ihan samalta. Jos tässä iässä parisuhteelta edellyttäisi taantumista samanlaiseksi umpihullaantuneeksi hormonipommiksi kuin silloin, niin aika yksinäinen loppuelämä olisi tiedossa.

Vierailija kirjoitti:

Miehenä en ole koskaan saanut valita, on ollut vain tyytyminen niihin naisiin jotka ovat kiinnostuneita. Naisilla parinvalinta on helpompaa - on vapaat markkinat ja oikeus seuloa itselleen päältä parhaat. Me miehet ollaa vain karjaa.

Olen nainen ja pääsin valitsemaan niistä miehistä jotka olivat kiinnostuneita minusta.

Ei niitä montaa ollut mutta silti löytyi minulle sopiva.

En olisi kymmenen vuotta sitten ikinä uskonut että sanoisin näin, mutta minusta intohimo ja seksuaalisuus on välillä yliarvostettua. Jos kahta ihmistä voi rakastaa eri tavoin, niin helposti tulkitaan se tulisempi ja intohimoisempi rakkaus jotenkin voimakkaammaksi ja todellisemmaksi ja se seesteisempi kumppanuusrakkaus on sitten sitä tyytymistä.

Minusta tyytymistä on vain se, jos olet ihmisen kanssa jota et halua, joka ei vastaa tarpeisiisi ja jonka kanssa et ole onnellinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuohan se on tilanne suurimmalla osalla miehistä. Hyvä kun jonkun saa, olipa se nyt oikea tai ei.

Mitä tämä tarkoittaa?

Sitäkö että miesten odotukset ovat niin korkealla että suurin osa ei saa mitä haluaa?

Vai että miehet ovat niin paljon laadukkaampia kuin naiset että siksi harva saa mitä haluaisi?

Itse en usko tähän jälkimmäiseen vaihtoehtoon koska eivät miehet sen kummempia ole kuin naisetkaan.

Siispä miesten vaatimukset ovat ylimitoitettuja siihen nähden mihin rahkeet riittävät.

Niin totta tämä. Paljon näitä havaintoja tosielämästä, tuskin olen ainoa.

Ex-mies oli sellainen että ajattelin etten löydä parempaakaan. En koskaan ollut erityisen ihastunut/rakastunut, mutta yhteiselo sujui muutaman vuoden hyvin. Seksielämä ei koskaan. Nykyinen taas vei jalat alta, onneksi en jäänyt Ex:n kanssa yhteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo taas noita horinoita. Ja joku uskoo, että noilla tyypeillä olisi perhe?

Ikävänä tosiasiana voin kertoa, että aika yleinen pitkäaikaisissa parisuhteissa olevien miesten keskustelunaihe on, kuka oli se nainen, kenet missasit.

Muistan tuon seuraavalla kerralla, kun tällä palstalla valitetaan siitä, että naiset ottavat suurimman avioeroista. Eihän miehet siis paljon menetä, kun kerran alunperinkin olisivat itse halunneet ihan eri naisen. MOT.