Naispuolisten ystävien tuoma draama on raskaampaa kuin se ettei kaveeraa kenenkään kanssa

En ymmärrä näitä ketjuja ollenkaan. Olen ollut monissa eri kaveriporukoissa, työpaikoilla joilla lähinnä naisia ym. eikä koskaan ole ollut mitään "draamaa", ehkä kerran pari joku väärinymmärrys. Mistä te näitä draamailijoita oikein löydätte? 

Mulla taas on enemmän kokemusta miespuolisista draamailijoista... 

Vierailija kirjoitti:

En tajua missä piireissä te elätte, koska olen viisikymppinen naisvaltaisessa työyhteisössä työskentelevä nainen jonka työkavereihin eikä ystäviin kuulu yhtään tuollaista draamailijaa. Toki mieheni suvussa on yksi tuollainen henkilö kuten myös vähän etäisemmässä kaveripiirissä. Tulee mieleen, että liikkuuko tuollaisia tyyppejä jossain tietyssä ikä- tai sosiaaliryhmässä?

White trash- piireissä niitä liikkuu. Meuhkataan ja mölytään, koska vain sellainen käytös on 'vahvan' naisen käytöstä (tirsk), elämä pyörii ulkonäön ja miesten, myöhemmin perheen, sekä naapuruston ja ystäväpiirin asioiden ruotimisen ympärillä.

Vierailija kirjoitti:

Moni naispuolinen ystävä odottaa, että suhtaudun näihin vuodatuksiin yksinomaan myötäillen. Jos yhtään miettii asian ulottuvuuksia tai muuta näkökulmia, niin se ei kelpaa. Tuntuu et naispuoliset ystävät haluavat että ystävä sanoo just sen minkä he haluavat kuulla. Itse toivoisin juuri eniten, että joku haastaisi mut ajattelemaan asiaa monesta näkökulmasta ja kyseenalaistamaan "varmat" tietoni. En saa hännystelijöinnistä mitään irti.

Tää on niin totta! Kun asioista voisi ratkaisukeskeisesti jutella, mutta kun ei. Kivempaa on jauhaa samasta aiheesta ja tehdä aina samoja kehäpäätelmiä, uudestaan ja uudestaan.

Olen hoikka ja minulla on menestynyt mies. Aivan hirveää, kateellista paskaa olen saanut kokea.

Onneksi nyt vain mieskollegoita.

Vierailija kirjoitti:

Et todellakaan ole yksin ajatuksesi kanssa.

Joo, et todellakaan ole, ikävä kyllä. Naisissa on paljon omistushaluisia, kontrolloivia, feikkiempaattisia ja -sydämellisiä näpäyttelijöitä, joille pahin loukkaus tuntuu olevan se, että ystävä ei olekaan identtinen kopio itsestä eikä aina ja varauksetta käytettävissä. En tiedä, johtuuko se sitten omasta huonosta itsetunnosta vai ihan vain olemattomasta erilaisuuden sietokyvystä. Ikävää on, että olen huomannut, että sellainen kireys ja määräilynhalu tarttuu helposti ja siksi välttelen tällaisia naisia niin paljon kuin mahdollista.

Kokemukseni perusteella hieman hiljaisemmat ja vähemmän omista asioistaan puhuvat naiset ovat kyllä erinomaisia ystäviä, kun heihin saa jonkinlaisen tuttavuuden solmittua. Eivät kaipaa jatkuvaa pönkitystä ja huomiota, antavat tilaa, eivät ota nokkiinsa arvaamatta milloin mistäkin ja osaavat keskustella eivätkä vain puhua pälpättää itsestään. Ne pirtsakan sydämelliset ja supersosiaaliset naiset ovat sen sijaan osoittautuneet enemmän tai vähemmän energiavarkaiksi. Monesti sieltä räiskyvän hymyn ja pirteän kikatuksen takaa paljastuu pikkusieluinen, manipuloiva, juonitteleva ja jopa hiukan empatiakyvytön ihminen. Tällaiset onneksi oppii tunnistamaan ajan kanssa ja viimeistään pari kertaa siipeensä saatuaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mukaan naispuoliset ystävät eivät ole kuvaamasi kaltaisia . Tiedän kyllä tyypin ja vältän niitä. Samoin vältän naisia jotka suhtautuu negatiivisesti omaan sukupuolensa edustajiin.

Vältät niitä jotka suhtautuu negatiivisesti juorukelloihin ja myrkynkeittäjiin -OK. No se kertoo paljon.....

Niihin jotka näkevät muut naiset juorukelloina ja myrkynkeittäjinä. Olen ollut töissä miesvaltaisella alalla enkä ole kokenut että miehet olisivat jotenkin vähemmän juoruiluun taipuvaisia.

Entä sukudraamoissa? Molemmat sukupuolet vastuussa yhtäläisesti? Jos näin, olette harvinaisuus. Suurin osa suvun ihmissuhdesotkuista on naisten aikaansaamia. Tästä vallitsi myös palstalla taannoin laajalti yhteisymmärrys.

Mitkä ihmeen suvun ihmissuhdesotkut? Minulla on iso suku ja ihmiset käyttäytyvät asiallisesti, koska haluamme pysyä toistemme elämissä mukana. 

Minulla on myös aina ollut mukavia naispuolisia kavereita, ei mitään draamaa. Samoin aikuinen tyttäreni on viettänyt rauhallista ystäväelämää samojen ystävien kanssa jo yläasteelta lähtien ja kohta ovat jo kolmekymppisiä.

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä näitä ketjuja ollenkaan. Olen ollut monissa eri kaveriporukoissa, työpaikoilla joilla lähinnä naisia ym. eikä koskaan ole ollut mitään "draamaa", ehkä kerran pari joku väärinymmärrys. Mistä te näitä draamailijoita oikein löydätte? 

Samaa ihmettelen ja ihan sama kokemus. Ehkä mun kaveripiiristä ja naisvaltaisesta ex-työpaikasta puuttuu ihmiset jotka näkee 90% muista ihmisistä draamakunigattarina. Voin kuvitella että siitä kyllä syntyy draamaa.

Aina puhutaan, miten pitää olla paljon ystäviä ja kavereita, kun ne on voimavara ja tuki elämänvarrella. Ja jos tätä ystäväjoukkoa ei ole on henkilö jotenkin kummajainen. Kokemukseni puoltaa kuitenkin sitä, että yksinkin on hyvä olla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hohhoijaa. Uniikki lumihiutale bongattu.

No niimpä on. Jos se tarkoittaa sitä ettei jaksa energiasyöppöjä kaverisuhteita ja kiusaajanaisia elämässään. Oletkin varmaan yksi heistä, henkilö joka vie muiden energiat ja kulkee nokka pystyssä. Kaikkea ikävää sinulle.

Kuulostat ihan tyypilliseltä naiselta toivotuksinesi.

Olen ollut naisvaltaisilla työpaikoilla töissä. Talous ja opettajien seurassa. Jos esimies sallii juoruilun ja selkään puukottamisen niin puukot lentää. Sama juttu on myös miesvaltaisella alalla.

Valitettavasti huonoja esimiehiä löytyy paljon kunta-alalta.

Minua ihmetyttää se, että tänne tullaan taivastelemaan miten tällaiset kokemukset ovat mahdollisia ja että se on ihan oma syy jos kokee näin ja vika on omassa päässä. Kuulostaa ihan kiusaajien puheelta ja täysin empatiakyvyttömältä.

Vierailija kirjoitti:

Mulla taas on enemmän kokemusta miespuolisista draamailijoista... 

Mulla kanssa. Voi sanoa, että lapsuus meni monelta osin pilalle näiden vtun draamailijoiden takia. Faija ja sen kaveriporukka tätä harjoitti, koko ajan piti olla jotain 'elämää suurempaa', ei niistä ollut oikein mihinkään. Milloin minkäkin pubiruusun takia tapeltiin, milloin mistäkin reviirinylittämisestä tapeltiin ja hajotettiin paikkoja ja vedettiin valittavaa naapuria turpaan, ja tapeltiin virkavallan kanssa ja sitten itkeä vollotettiin äidille, et niin tartten suaaaaah, elä jätä, ja seuraavana viikonloppuna oli jo jotain draamaa nakkikioskilla ja sitten tuli puukotettua vahingossa bussissa jotain ihmistä joka oli istunut sinun paikallesi jne jne. 

Niiden koko elämä oli sellaista Suurta Dunnemyrskyä, kuin olisi miehillä olleet Ikuiset Roiskeet eli menkat koko ajan ja tunnekuohu päällä. Ei ole ihme, että ihailen suunnattomasti voimakkaaseen itsehillintään kykeneviä yksilöitä.

Vierailija kirjoitti:

Aina puhutaan, miten pitää olla paljon ystäviä ja kavereita, kun ne on voimavara ja tuki elämänvarrella. Ja jos tätä ystäväjoukkoa ei ole on henkilö jotenkin kummajainen. Kokemukseni puoltaa kuitenkin sitä, että yksinkin on hyvä olla. 

On olemassa sellainen persoonallisuushäiriö kuin skitsoidi eli eristäytyvä. Tällainen ei kaipaa muiden ihmisten seuraa. Viihtyy omissa harrastuksissaan. Tunne-elämä hieman latistunut joten saattaa olla että tavisten tunnereaktiot näyttäytyy silloin valtaisana draamana?

Hyvä aloitus! Minulla oli nuoruudesta asti periytynyt kaveripiiri, joka muodostui pelkistä naisista. Ajan kanssa aloin väsymään jatkuvaan piikittelyyn, selän takana pahan puhumiseen ja valtapeleihin, mitä kyseisessä porukassa esiintyi. Totesin, että seura otti enemmän kuin antoi ja lähdin rakentamaan sosiaalista piiriäni uusiksi. Tuollaisissa asetelmissa voi olla se huono puoli, että jos niihin on jo tottunut varhaisesta iästä, ei välttämättä muun olemassaolosta edes tiedä ja alkaa kuvittelemaan, että tällaista se on kaikkialla. Pahat tavat myös tarttuvat, kun niille riittävästi altistuu. 

Ilokseni olen saanut huomata, että fiksuja, empaattisia ja keskustelutaitoisia ihmisiä kyllä on olemassa. Uusien ystävien saaminen varttuenemmalla iällä vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä, mutta on mahdollista. Kannattaa pitää huoli siitä, että lähelläsi on voimaannuttavia ihmissuhteita ja miettiä sitä omaa käytöstä, koska lopulta se on ainoa mihin voi vaikuttaa. Seuran valitsemisen lisäksi.

Vierailija kirjoitti:

Minua ihmetyttää se, että tänne tullaan taivastelemaan miten tällaiset kokemukset ovat mahdollisia ja että se on ihan oma syy jos kokee näin ja vika on omassa päässä. Kuulostaa ihan kiusaajien puheelta ja täysin empatiakyvyttömältä.

Toisaalta se yksi nainen ainakin toivoi, että toiset haastaisi niitä omia ajatuksia. Eli ehkä ne ihmettelevät naiset vaan haastavat sitä ajatusta, että 90% naisista on jotain ihme selkäänpuukottajia.

Minunkin työpaikkani on aika naisvaltainen eikä siellä juuri mitään superdraamailua näy. Tai sitten en vain itse välitä siitä. Aika harvoin myöskään kavereiden kanssa puhutaan toisista yhteisistä kavereistamme.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mukaan naispuoliset ystävät eivät ole kuvaamasi kaltaisia . Tiedän kyllä tyypin ja vältän niitä. Samoin vältän naisia jotka suhtautuu negatiivisesti omaan sukupuolensa edustajiin.

Vältät niitä jotka suhtautuu negatiivisesti juorukelloihin ja myrkynkeittäjiin -OK. No se kertoo paljon.....

Niihin jotka näkevät muut naiset juorukelloina ja myrkynkeittäjinä. Olen ollut töissä miesvaltaisella alalla enkä ole kokenut että miehet olisivat jotenkin vähemmän juoruiluun taipuvaisia.

Entä sukudraamoissa? Molemmat sukupuolet vastuussa yhtäläisesti? Jos näin, olette harvinaisuus. Suurin osa suvun ihmissuhdesotkuista on naisten aikaansaamia. Tästä vallitsi myös palstalla taannoin laajalti yhteisymmärrys.

Eipä meillä ole oikein sukudraamojakaan ollut. Kaikki perinnönjaoista hoivavastuista sopimiseen on saatu sovittua hyvin. Ja nyt kun ajattelen, mulla on lapsesta saakka ollut tosi läheiset välit suvun naisiin. Ehkäpä se on luonut hyvän pohjan elämään. Useinhan ihminen elämässään päätyy ihmissuhteisiin, jotka toistaa lapsuuden ihmissuhteita.

Juu, omiin toki voi vielä ollakin... Entä anopit, kälyt, miniät? Ei ole ollut pahaa sanottavaa kenestäkään koskaan? Ja todennäköisesti olet tällöin hyvin harvinainen poikkeus. Jos väität pokkana, että kaikki kaverisi ovat samalla tavalla hyvää pataa sukunsa ja puolison suvun kanssa, en ehkä enää usko.

Ihan vierasta minulle. Kuulun useampaan naisporukkaan, mutta missään niistä ei ole mitään draamaa. Olemme kaikki sivistyneitä, koulutettuja naisia. Puhumme politiikasta, ihmissuhteista, perheestä, työstä ja ihan kaikesta. Olemme monestakin asiasta eri mieltä. Väittely on mahtavaa!

Vierailija kirjoitti:

Minua ihmetyttää se, että tänne tullaan taivastelemaan miten tällaiset kokemukset ovat mahdollisia ja että se on ihan oma syy jos kokee näin ja vika on omassa päässä. Kuulostaa ihan kiusaajien puheelta ja täysin empatiakyvyttömältä.

Toisaalta, kuulostaako ketjuun kirjoittavat elinpiirinsä naiset systemaattisesti lyttäävät jotenkinkin EMPATIAKYKYISILTÄ?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen naisvaltaisessa työpaikassa töissä. Jos olet työorientoitunut, etkä halua juorurinkiin mukaan, alkaa selkäänpuukotus. Onneksi mulla on määräaikainen sopimus ja sen jälkeen lähden opiskelemaan. Mulle riitti sitä lajia. Kauhea kokemus.

Lue, olet vaativa persoona mistä työn arvottaminen kaiken edelle ja ihmissuhteiden laiminlyönti.

Työantajani maksaa minulle palkkaa siitä, että teen määrätyt työtehtävät. Työnantaja ei maksa minulle siitä, että olen kollegoiden pahan päivän likasanko tai juoruringin jäsen. Saat kaikin mokomin pitää minua vaativana persoonana.