Tiesitkö heti että hän on oikea, kun tapasit puolisosi.

En, mutta jo pian alkoi vaikuttaa hyvälle, kun vaatimus toisensa jälkeen osoittautui täytetyksi.

Vierailija kirjoitti:

Molemmat tiesimme heti, kun aloimme jutella, että tässä on elämäni rakkaus. Olin 19 ja hän 21. Siitä kolmen kuukauden päästä olimme kihloissa ja siitä kolmen kuukauden päässä naimisissa. Olimme niin varmoja, että elämme yhdessä aina. Niin käy. Nyt olemme jo 45 vuotta olleet naimisissa ja rakastamme edelleen toisiamme, toivomme kuolevamme yhdessä, ettei kummankaan tarvitse olla yksin. Joka päivä olemme sylikkäin. Halaamme ja puhumme, nauramme ja muistelemme. Olemme kiitollisia. (Kumpikin oli ehtinyt seurustella paljon ennen kohtaamistamme.)

Miten 19-v on ehtinyt seurustella paljon ennen kohtaamistanne?😂

Tavallaan.

Ekan kerran tavattiin teininä. Jostain syystä muutettiin todella nuorina yhteen. Koko suhde oli draamaa. Tavarat lensi ikkunasta, hiuksia lähti päästä ja muuta mukavaa. Kuka pussaili ketä ja kuka jätti laskut maksamatta. Sitten soitettiin iskää hakemaan, äitiä maksamaan ja kostopussailtiin muiden kanssa.

Muutin takasin vanhemmilleni.

Tapasimme uudelleen yli 10 vuoden päästä sattumalta, eri maassa. Se oli menoa. Olin juuri eronnut ja hän mietti eroa. Muistan sen tunteen vieläkin kun näin hänet. Iho meni kananlihalle ja sydän hakkasi.

Enää ei lasit mene rikki eikä draamailua kaipaa kumpikaan. Temperamentti on molemmilla vieläkin vähän pohjalainen, mutta osataan paremmin purkaa se, sopia ja nauraa.

6 vuotta yhdessä, tuntuu vasta alulta. Rakennetaan taloa, tulee varmaan vieläkin riiitoja, mutta en ikinä vaihtaisi tätä mihinkään.

Vierailija kirjoitti:

En.

Pidin kyllä hänestä heti ensi tapamisella, mutta mukana ei ollut romanttisia ajatuksia. Tosin meistä kumpikin oli siinä vaiheessa parisuhteessa tahollaan.

Muutaman vuoden tuntemisen jälkeen, kun elämässä oli sattunut ja tapahtunut kaikenlaisia muutoksia (mm ero), syttyi orastava kiinnostus. Siitä tosin meni vielä yli vuosi ennen kuin varsinaisesti edes aloitettiin tapailu.

Lisään vielä, että suurin syy siihen, että meni yli vuosi tapailuun, oli siinä, että piti keräillä itsensensä kokoon edellisen eron jälkeen. Oikeastaan kun muistelen, niin siinä vaiheessa kun "alkoi orastava kiinnostus", olin oikeasti todella ihastunut. Ihastuminen jotenkin iski ihan puun takaa. En vain uskonut sen olevan todellista ja olen todella hidas avautumaan ja luottamaan ihmisiin.

En.

Isoveljen kaveri oli mielestäni ylimielinen pelimies. Liian hyvännäköinen, siihen aikaan sanottiin "leija".

Oikeasti saatoin olla tiedostamattani ihastunut. Kuljin vanhemmillamme mahdollisen rumana ettei tämä vaan luulisi, että olen ihastunut.

Yksi sunnuntaiaamu heräsin hänen auton takapenkiltä, vaatteet päällä, hänen takkinsa alta. Oli noukkinut "kännisen parkuvan pissiksen" puskasta.

Edelleen näyttää vähän liian hyvältä. Olikin ihan kunnollinen ja ystävillinen ihminen siellä sisällä. 13 vuotta yhdessä.

En todellakaan tiennyt. Pidin kyllä alusta asti mukavana mutta etsin ihan jotain muuta. Niinpä, jäi etsimisen tasolle koska oma taso ei riittänyt. Valitsin kuitenkin hyvän naisen ja ollut tyytyväinen.

Vierailija kirjoitti:

En todellakaan tiennyt. Pidin kyllä alusta asti mukavana mutta etsin ihan jotain muuta. Niinpä, jäi etsimisen tasolle koska oma taso ei riittänyt. Valitsin kuitenkin hyvän naisen ja ollut tyytyväinen.

Oletko se retale joka isket meitä firman missejä pikkujouluissa?

Tiesin. Siinä menikin elämä uusiksi. Se vaati yhden tapaamisen hänen kanssaan, kun pääsin kotiin, erosin silloisesta poikaystävästä. Suhde oli tosin surkea ja olin jo pitkään puhunut erosta, mutta mies ei sitä ottanut mitenkään kuuleviin korviinsa. Huusi vain, kuinka minun on velvollisuus olla hänen kanssaan. Jokatapauksessa, olemme siitä asti olleet erottamattomat. Kihlat 3kk päästä, häät 6kk, lapsi syntyi 1,5 vuoden päästä tapaamisesta. Olemme edelleen hyvin onnnellisia yhdessä, sain jotain sellasta, mistä en ole edes uskaltanut unelmoida.

En, yritin tapella itseäni ja suhdetta vastaan ja vakuutella itselleni ettei hän ole se oikea. Koska en halua vakituista suhdetta niin nuorena (20), ei saa tyytyä ensimmäiseen etc. Nyt tiedän paremmin.

En uskonut että hänestä tulisi puolisoni, koska olin silloin vielä parisuhteessa ihmisen kanssa, jonka luulin olevan se oikea, vaikka en oikein onnellinen ollutkaan. Hullaannuin sillä sekunnilla tämän ihmisen ulkonäköön, mitä en tee ikinä kenenkään kohdalla. Tutustuin häneen siis autokoulussa, hän oli opettajani, ja keskittyminen oli haastavaa, kun ihastuin häneen hyvin nopeasti.

Kuvittelin, että se tunne menisi nopeasti ohi, mutta näin ei käynyt, päinvastoin, en saanut häntä mielestäni. Kerroin silloiselle puolisolle tämän, jotta hän tietäisi tilanteen. Ajo-opettaja tunsi minua kohtaan samoin kuin minä häntä kohtaan. Lopulta päädyimme eroamaan silloisen puolison kanssa, sillä tunteeni ajo-opettajaa olivat niin vahvat. Tietysti tiesin riskit, enhän voinut tietää, millainen ihminen hän olisi arjessa, toimisiko se. Nyt vuosi myöhemmin elämme saman katon alla ja olemme onnellisia.

Välittömästi huomasin ettei kyseessä ole pumpattava barbara vaan oikia naisimmeinen.

En, koska etsin aivan jotain muuta ja ajattelin häntä vain ohimenevänä hairahduksena, kokemus muiden joukossa. Lisäksi riitelimme alkuaikoina (vuosina?) paljon mutta irti ei silti vaan päässyt. Lopulta kaikki on hyvin, aikaa kulunut parikyt vuotta ja näin jatketaan.

Tiesin...7 v sitä kesti ja sen jälkeen ruma ero😞

Mut tiedän myös, että nykyinen mieheni ei ole se elämäni suuri rakkaus... rakkaus kuitenkin ja meillä on ”ihan hyvä” olla

Vierailija kirjoitti:

Tiesin. Harmi vaan, että n.1,5 vuotta ja miehen todellinen minä alkoi paljastua. Tuon ajan hän jaksoi puhua ja tehdä hiukan mieliksi, mutta osoittautui sitten joksikin aivan muuksi.

Minäkin tiesin mutta kävi samoin kuin sinulle. Lopulta sitä vain mietti että oliko kaikki lopulta valetta, kaikki tuntui niin hyvältä. Toipuminen tuollaisen jälkeen on todella hidasta.

Tiesin, oli kuin jalat olisi pyyhkäisty altani. Tavattiin elokuussa, sitä ennen oli juteltu puhelimessa jonkun kerran hiljaisessa heinäkuussa (asiakas). Hän ehdotti lounastapaamista. Siitä lounastapaamisesta ei päästy enää eroon toisistamme, se jatkui töiden jälkeen...kuukauden päästä majailin jo kissani ja koirani kanssa hänen asunnossaan. 10 viikon päästä oltiin kihloissa, siitä vuoden päästä naimisissa ja lapsi syntyi seuraavana vuonna. 

Nyt niitä lapsia on 4 ja vuosia takana 21. Suruja ja iloja on matkan varrella ollut, mm. kolme keskenmenoa, vakavaa sairastamista ja omaisten kuolemia. Onneksi on keskinäinen ymmärrys ja rakkaus. Vaikka olisi ollut riitakin, osataan pyytää anteeksi ja joustaa omista kannoistamme. Ja tärkeää on kyky osata nauraa itselleen ja tunnustaa omat vikansa. . Kukaan meistä ei ole täydellinen. Kohtele toista kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan. Se on vanha viisaus ja siinä on avioliitossakin vinhasti perää.

Jälkikäteen ajatellen tiesin heti jotenkin alitajuisesti hänen olleen se oikea mutta en kyllä silloin tavatessa sitä heti tietoisesti tajunnut. Koko suhde vain alkoi, eteni ja jatkui niin uskomattoman helposti ja luontevasti että en ehtinyt lainkaan ajatella mitään muuta kuin että olemme tietysti yhdessä. Ennen aina suhteen alussa vatvoin että ollaanko vai eikö olla ja onko tämä mies nyt sitten sellainen kuin haluan. Mutta tämän kanssa en miettinyt mitään , olin vain onnellinen. Joten kai se kertoo siitä että hän oli heti se oikea?

En usko mihinkään se oikea -höpinään. Voi olla monta sopivaa ja kiitosta tulee joko toimiva tai ei. Moni asia vaikuttaa tähän. Jotkut onnekkaat löytävät itselleen hyvin sopivan puolison ja rakkaus kestää, useimmat ihan ok kumppanin.

Tiesin. Ei tullut mitään "jalat alta perhosia vatsassa elokuvarakkautta", vaan ihana varma tunne että tässä hän nyt on :-)

En, mutta ajattelin, että ainesta on ja se selviää ajan kanssa. Ensivaikutelma kun voi pettää.

Mä tiesin ennen kuin nähtiin. Oltiin siis puhuttu lyhyesti netissä. En tiedä miksi, mulla oli vain niin vahva tunne. Ja ei, jalat ei mennyt alta, eikä mitään hullua intohimoa tullut. Tuntui vain, että oli tullut vihdoin kotiin ja toinen oli ihan samalla aaltopituudella. Ekat treffit kesti 24 tuntia ja me vsin puhuttiin.