Tiesitkö heti että hän on oikea, kun tapasit puolisosi.

Ei ihan ensisilmäyksellä, kyllä siihen ainakin vartti meni, 47 vuotta sitten. Edelleen yhdessä.

M67

No ainakin olin perhanan ihastunut häneen. Mutta itsellänikin oli vasta päättynyt suhde takana kuin myös hänellekin, joten enemmän kai pidin suhdettamme sellaisena hyvin maltillisena tutustumisena.

En ole kyllä ikinä saanut kenestäkään sellaista 100% tunnetta, että tämä on se mun mies ja sama vaikka mennä heti naimisiin. En ole kyllä kokenut moista tunnetta edes pidempiaikaisessakaan suhteessa, mikä päättyi kyllä ihan muihin tekijöihin. Tai ehkä tunne on saattanut käynyt hetkittäin mielessä. Kai ajattelen liikaa järjellä.

Tiesin! Heti ensimmäisellä vilkaisulla tiesin, että tuota miestä minä haluan rakastaa aina. Tuntui kuin olisin hänet jo iäisyyden ajan tuntenut, kenenkään kanssa ei ole ollut niin helppo olla. Hän kiinnostui minusta myös heti, mutta hänellä on varautuneempi luonne kuin minulla joten hänellä rakastumisessa meni pidempään.

Tätä on niin vaikea selittää, se tunne oli aivan uskomaton ja vielä uskomattomampaa on se, että tunne oli molemminpuolinen.

Tapasin elämäni naisen 11 vuotta sitten, ja kyllä se oli heti kuin isku salamasta.

Ei kukaan ole tuntunut samalta ennen häntä, tai hänen jälkeensä.

Harmi kyllä, nainen ei tuntenut samoin kuin minä, eikä meistä tullut paria.

Nyt 11 vuotta myöhemmin olen tämän asian vuoksi elämästä täysin syrjäytynyt...edelleen haikailen hänen peräänsä.

M34

Kyllä, mutta sitten se lähti parin vuoden jälkeen toisen matkaan...Nyt olen yksin...

Vierailija kirjoitti:

Tiesin sillä lailla, että ajattelin ensi sekunnista, että.tuon minä haluan!

Ok, niin mäkin olen ajatellut monen miehen kohdalla. En kuitenkaan olettanut, että heistä kukaan olisi se oikea. Ihan päätöntä edes ajatella niin pelkästään ulkonäön perusteella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tietenkään tiennyt. Alkuhuuman ja ihastumisen varaan on ihan turhaa kuvitella voivansa rakentaa loppuelämää. Meni jalat alta kyllä, mutta kyllä se tietoisuus sen toisen "oikeudesta" tuli yhdessä eletyn elämän kautta.

T. Realisti

Olen eri mieltä. Me teimme niin. Onnistuimme. Se oli rakkauden tunne, ei pelkkä ihastuminen. Eikä alkuhuuma, koska sitä huumaa on vieläkin, 44 vuoden jälkeen. Mutta ei voi vaan jäädä siihen tunteeseen, toista pitää kunnioittaa ja asettaa hänet aina itsen edelle. Rakkaus vaatii aikaa ja hoitoa.

61

Määrittele huuma? Jos vielä parin vuoden yhteiselon jälkeen on sama endorfiinitaso kuin ensimmäisinä viikkoina tai kuukausina, kyse taitaa olla mielenhäiriöstä.

Eri

Tutustuin mieheeni netissä. Itseasiassa olin eronnut vuotta aikasemmin aviomiehestäni, joka lähti toisen naisen matkaan. Olin jo kadottanut uskoni rakkauteen, kun yksi hyvä ystäväni kehotti minua vielä kerran yrittämään ja kokeilemaan ilmoitusta nettiin. No kirjoitin sinne sitten hupaisan ilmoituksen, enkä ollut edes tosissani yrittämässä, mutta ajattelin että ystäväni jättää minut ja olemattoman rakkaus elämäni rauhaan, kun olen kerran yrittänyt. Vastauksia tuli paljon, mutta mikään ei oikein iskenyt. Olin ilmoituksessa tehnyt selväksi etten etsi mitään kaukosuhteita, kun en niihin uskonut. Jätin vastaamatta kaikille, koska mikään ei tuntunut oikealta, kunnes sitten tuli se yksi viesti. Hauskinta tässä on että viestissä mies kertoi ikänsä, ammattinsa ja asuinpaikkakuntansa ja meillä oli välimatkaa yli 250 kilometriä. Minä joka en missään nimessä etsinyt kaukosuhdetta, niin vastasin oitis hänelle. En tiedä edes miksi. Jokin vain päässäni kehotti vastaamaan. Huomasin heti, että meillä kemiat pelaa ja soiteltiin ja viestiteltiin pari päivää, kunnes pyysin hänen kuvansa. Ja uskomatonta kyllä, mutta hän on komein ja suloisin mies kenet olen koskaan tavannut. Ja hän tykkäsi myös minun ulkonäöstäni. No me tapasimme ja meillä oli niin hauskaa että 4 tuntia meni tuosta noin vaan. Kun mies lähti, olin täysin varma että tossa on mies, jonka kanssa sen loppu elämän vietän. 4 kuukauden seurustelun jälkeen muutimme yhteen ja yhdessä ollaan oltu 4 vuotta ja naimisiin mennään tänä kesänä.

Älkää koskaan luovuttako rakkauden suhteen. Se voi yllättää juuri silloin kun sitä vähiten odotat.

Kyllä tiesin. Halaus ja käsi tuntui oikealta. Arvot, jutut, harrastuneisuus osui kohdilleen, kuten moni muukin iso ja pieni asia. Tuntui jo ensi treffeillä, että oli kohdannut merkittävän ihmisen, vaikkei ollut seksiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tietenkään tiennyt. Alkuhuuman ja ihastumisen varaan on ihan turhaa kuvitella voivansa rakentaa loppuelämää. Meni jalat alta kyllä, mutta kyllä se tietoisuus sen toisen "oikeudesta" tuli yhdessä eletyn elämän kautta.

T. Realisti

Olen eri mieltä. Me teimme niin. Onnistuimme. Se oli rakkauden tunne, ei pelkkä ihastuminen. Eikä alkuhuuma, koska sitä huumaa on vieläkin, 44 vuoden jälkeen. Mutta ei voi vaan jäädä siihen tunteeseen, toista pitää kunnioittaa ja asettaa hänet aina itsen edelle. Rakkaus vaatii aikaa ja hoitoa.

61

Määrittele huuma? Jos vielä parin vuoden yhteiselon jälkeen on sama endorfiinitaso kuin ensimmäisinä viikkoina tai kuukausina, kyse taitaa olla mielenhäiriöstä.

Eri

Sitähän se pohjimmiltaan on, rakkaus. Molemminpuolinen samantasoinen mielenhäiriö, joka vain pahenee ajan myötä. Hormoni-, oksitosiini-  ja endorfiinitasot jatkuvasti ylikierroksilla. Ehkä ainoa mielenterveysongelma, jolla on positiivisia vaikutuksia.

Tiesin heti että mies ihastui minuun vahvasti. Sen tunsi, näki ja koki.

Olemme hyvin erilaisista perheistä, voiko käyttää eri sosiaaliluokista. Mies oli kokenut paljon pahaa, minä lähinnä hyvää.

Tiesin koko ajan, että tuossa se on jos haluan, mutta järki yritti estellä. Mies oli sinnikäs ja lopulta päädyimme yhteen.

Suhteemme aikana olen joutunut väkivallan uhriksi, petoksen uhriksi, menettämään läheisiä ja muutenkin kaikkea kamalaa on sattunut. Mies on aina ottanut syliin, silittänyt ja kannatellut. Olen saanut enemmän läheisyyttä ja rakkautta mitä edes tiesin olevan olemassa.

Edelleen koen miehen todella haluttavana ja rakastettavana. En olisi uskonut nauttivani näin paljon siitä, että saan nukkua kiinni toisessa.

Yhdessä 12 vuotta.

Tiesin. Tuli heti tunne, että olemme tunteneet toisemme jo ikuisuuden. 

Ei ollut rakkautta ensi silmäyksellä. Rakkaus tuli ajan mittaan, ensin olimme vain ystäviä. Alussa seurustelukin oli vähän sellaista ollako-vai-eikö-olla -tyyppistä. Niin vain ajan mittaan huomasin, että tämä on todella minun toinen puoliskoni, ihana ja välittävä, älykäs, hauska ja särmikäs mies. 20 vuotta olemme olleet nyt yhdessä.

Kohtaamisemme oli erilainen kuin kenenkään toisen miehen kanssa. Hän tuntui heti niin läheiseltä. Meillä on ikäeroa lähes päivälleen 15 vuotta, mikä hidasti varsinaisen suhteen aloittamista. Kumpikin ajattelimme ettei toinen voi mitenkään olla kiinnostunut. Mikä oli erikoista kun emme ole varsinaisesti ujojakaan. Olimme ujoja tässä yhdessä ainoassa asiassa.

Ystävystyimme ja hiljalleen ystävyys syveni rakkaudeksi ja lopulta emme enää voineet elää ilman toisiamme. Kun se hetki sitten koitti, tapahtui kaikki ihan kuin olisimme aina eläneet vain toisiamme ja sitä hetkeä varten.

5 vuotta olemme jakaneet saman kodin keskenämme ja ei se arki ole vieläkään tullut suhteeseemme. Rakastamme ja haluamme kuin silloin taannoin.

Vierailija kirjoitti:

Tiesin. Tuli heti tunne, että olemme tunteneet toisemme jo ikuisuuden. 

No olipas klishee.

Mitä kivaa tuossa edes olisi? Ei ainakaan kauhean jännältä tuntuis. Ehkä turvalliselta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tietenkään tiennyt. Alkuhuuman ja ihastumisen varaan on ihan turhaa kuvitella voivansa rakentaa loppuelämää. Meni jalat alta kyllä, mutta kyllä se tietoisuus sen toisen "oikeudesta" tuli yhdessä eletyn elämän kautta.

T. Realisti

Olen eri mieltä. Me teimme niin. Onnistuimme. Se oli rakkauden tunne, ei pelkkä ihastuminen. Eikä alkuhuuma, koska sitä huumaa on vieläkin, 44 vuoden jälkeen. Mutta ei voi vaan jäädä siihen tunteeseen, toista pitää kunnioittaa ja asettaa hänet aina itsen edelle. Rakkaus vaatii aikaa ja hoitoa.

61

Määrittele huuma? Jos vielä parin vuoden yhteiselon jälkeen on sama endorfiinitaso kuin ensimmäisinä viikkoina tai kuukausina, kyse taitaa olla mielenhäiriöstä.

Eri

Sitähän se pohjimmiltaan on, rakkaus. Molemminpuolinen samantasoinen mielenhäiriö, joka vain pahenee ajan myötä. Hormoni-, oksitosiini-  ja endorfiinitasot jatkuvasti ylikierroksilla. Ehkä ainoa mielenterveysongelma, jolla on positiivisia vaikutuksia.

Väärin. Ei pahene vaan laantuu. Huuman tilalle tulee syventynyt yhteenkuuluvuuden tunne tai ero.

Tiesin jo viestitellessämme, että tässä on jotain erityistä. Ensi kerran tavatessamme tunne voimistui, kemia oli mieletön. Se ei kestänyt monista eri syistä, jäljelle jäi järjetön kaipaus.. Nyt kasailen itseäni ja yritän korjata särkyneen sydämeni.

En.

Pidin kyllä hänestä heti ensi tapamisella, mutta mukana ei ollut romanttisia ajatuksia. Tosin meistä kumpikin oli siinä vaiheessa parisuhteessa tahollaan.

Muutaman vuoden tuntemisen jälkeen, kun elämässä oli sattunut ja tapahtunut kaikenlaisia muutoksia (mm ero), syttyi orastava kiinnostus. Siitä tosin meni vielä yli vuosi ennen kuin varsinaisesti edes aloitettiin tapailu.

Ensimmäisten treffien ekan tunnin jälkeen. Tuli levollinen, varma olo. Ei jännittänyt, ei ollut perhosia, ei mennyt ns jalat alta, vaan tuli sellanen fiilis, että olisi kotona.

En tiennyt. Tyypin piti olla vain yhden illan juttu, ja joutui pyytämään minulta numeroakin erikseen, kun en krapulaltani olisi jaksanut alkaa selittää. Tuli sitten käymään toistekin, eikä olekaan sen jälkeen lähtenyt. Tämä siis 8 vuotta sitten.

Olen sapioseksuaali, eli en oikeastaan rakastu ihmisessä ulkoisiin asioihin vaan älykkyyteen ja keskustelukykyyn, ja nämä asiat ovat tässä ihmisessä todella kohdallaan. Hän on sellainen aito, ystävällinen ja hiljaisella tavalla itsevarma tyyppi. En voisi kuvitellakaan olevani kenenkään muun kanssa, koskaan.