Tiesitkö heti että hän on oikea, kun tapasit puolisosi.

Vierailija kirjoitti:

En. Olin vauva.

Mutta parikymppisenä sitten ykskaks tunsin ihmeellisen vetovoiman välillämme jo paljon ennen kuin mies sen hyväksyi.

Nyt yhteisiä vuosia pian 20.

Sama täällä. Olin vastasyntynyt kun kohtasimme ensimmäisen kerran. Onneksi mies malttoi odottaa minun kasvamisen ja nuoruuden sekoilut. Nyt oltu yhdessä yli 40 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Ei todellakaan. En halunnut jatkaa hänen kanssaan. Silti jokin vain johti meidät yhteen ja olemme olleetkin yhdessä jo 13-vuotta.

Miten vaikeaa on kirjoittaa oikein?????

Juu, miekkonen on ihana.

En.

Pelkäsin hirveästi. En koskaan kokenut mitään kouluihastuksen kaltaista järisyttävää tunnetta.

Yhdessä alettiin roikkumaan.

Nyt 30v päästä kumpikaan ei toisesta luopuisi mistään hinnasta.

Olen toista kertaa naimisissa eikä kumpikaan ollut rakkautta ensi silmäyksellä. Ensimmäinen oli opiskelukaveri, mietin, että onpa kumma tyyppi, mutta jotenkin eksyttiin bileissä vieretysten ja alettiin jutella, siitä se lähti ja kesti melkein 30 vuotta. Erottuani etsin jonkun vuoden jälkeen seuraa netistä, kirjoittelut kolahti kyllä heti mutta nähdessä ensimmäinen ajatus oli eeeeiii. Mikään ulkonäössä ei pistänyt vastaan, mutta mies oli niin kohtelias enkä tuossa ensimmäisessä toveriliitossa ollut sellaiseen tottunut. Päätin kuitenkin tutustua paremmin alkutunteesta huolimatta, ja nyt ollaan sitten onnellisesti naimisissa. Järkeä ja tunnetta, molempia tarvitaan kun etsii itselle sopivaa paria.

Joo ja ei. Heti ensitapaamisesta oli todella helppoa ja luontevaa olla toisen kanssa. Yhteisiä kiinnostuksenkohteita ja puhuttavaa riitti. En kuitenkaan halunnut silloin kategorisesti mitään romanttisseksuaalista suhdetta, joten päädyimme olemaan ihan vain kavereita. Kaveruus syveni ystävyydeksi ja siltä pohjalta alettiin seurustelemaan. Voi olla, että olen löytänyt ns. sielunkumppanin.

Tiesin. Oli heti vahva tunne siitä, että nyt on jotain poikkeuksellisen tärkeää tapahtumassa. Ihan kuin tuleva puolisoni olisi jotenkin "hehkunut", hän ikään kuin näkyi ihmisten keskeltä minulle paremmin kuin muut. Hän kertoi myöhemmin, että hänellä oli ollut sama tunne minusta.

Tiesin heti. Baarissa tavattiin ja synkkasi niin hyvin että mies ei poistunut viikkoon kotoani ja yhteen muutettiin epävirallisesti kolme viikkoa tapaamisesta ja nyt 10v myöhemmin menee edelleen hyvin. Tottakai se alun ihastuminen on muutunut enemmän arkiseksi rakkaudeksi, mutta erona on myös se että tavattiin kun oltiin 20v ja nyt 30 vuotiaana pienen lapsen vanhempina arkkiin on erilaista. En vaihtaisi miestä mihinkään.

En. Olin 1v ja tuleva mies 5v. Itse asiassa vihasin nykyistä miestäni teini-ikäisenä yli kaiken, mies oli mielestäni ylimielinen tosikko. Rakkaus syttyi vasta aikuisiällä.

Ollaan perhetuttuja.

Tämä on joku ihme myytti / harha, että olisi olemassa "se oikea", mikä varmaan on taivaassa tarkoitettu. On olemassa enemmän, tai vähemmän sopivia ihmisiä. 

En tiennyt koska olimme tuttuja/kavereita kolmisen vuotta. En ensin edes tajunnut että olin ihastunut.

Mutta kun aloimme tapailla niin sitten se oli menoa. Muutimme yhteen kolmen viikon seurustelun jälkeen ja silloin jo tiesin että hän se on...tuleva aviomieheni ja lasteni isä. Näin kävikin ja olemme olleet nyt yhdessä 30 vuotta.

Tiesin. Joka kerta olen tiennyt heti, että "tällä kertaa tämä on se oikea, ihan varmasti on!"

Seuraavaa oikeaa tässä nyt odottelen.

Heti luettuani miehen profiilitekstin, tiesin haluavani hänet, mikäli osoittautuisi oikeassa elämässäkin kuvauksensa kaltaiseksi. Pikkuhiljaa tutustuttiin toisiimme ja toden totta - mies on jopa parempi kuin osasin edes odottaa.

Tiesin heti kun näin hänet, että tuossa on tuleva puolisoni. Yhdessä olemme olleet jo 22 vuotta ja edelleen hän saa vatsani pohjaan perhosia.

Ekan kerran kun tapasimme, mitään ei tapahtunut. Juttelimme hieman mutta kumpikaan ei tehnyt aloitetta. En ajatellut häntä sen kummemmin, minusta hän oli mukava ihminen. (Mies taas sanoi ettei tehnyt aloitetta koska luuli että olen varattu). Aika ei ollut oikea, olin vasta vähän aikaa sitten eronnut pitkästä parisuhteesta.

Toisella kerralla sitten menin juttelemaan hänelle kun baarissa näimme ja sitten se olikin menoa ensimmäisestä keskustelusta lähtien. Olimme siitä eteenpäin joka päivä yhdessä (hän aika lailla tuli luokseni ja jäi), noin viikko meni että päätetiin virallisesti olla yhdessä.

Se tunne oli sellainen, että toisen seurassa on hyvä olo ja pystyin näkemään että meillä voisi olla tulevaisuus yhdessä. Pystyin olemaan oma itseni ja tunsin vetoa häntä kohtaan. Kummankin tunteet oli alusta asti aika lailla selvät.

Oltiin kirjoiteltu jonkin aikaa ja sitten kun tavattiin, tiesin heti että tässähän se tyyppi on jota oon aina etsinyt :) Nyt pari vuotta yhdessä ja edelleen tuntuu samalta :) 

Tiesin. Ihan kuin vanha tuttu, vaikka ei oltu koskaan nähty.

Molemmat tiesimme heti, kun aloimme jutella, että tässä on elämäni rakkaus. Olin 19 ja hän 21. Siitä kolmen kuukauden päästä olimme kihloissa ja siitä kolmen kuukauden päässä naimisissa. Olimme niin varmoja, että elämme yhdessä aina. Niin käy. Nyt olemme jo 45 vuotta olleet naimisissa ja rakastamme edelleen toisiamme, toivomme kuolevamme yhdessä, ettei kummankaan tarvitse olla yksin. Joka päivä olemme sylikkäin. Halaamme ja puhumme, nauramme ja muistelemme. Olemme kiitollisia. (Kumpikin oli ehtinyt seurustella paljon ennen kohtaamistamme.)

En tietenkään tiennyt. Alkuhuuman ja ihastumisen varaan on ihan turhaa kuvitella voivansa rakentaa loppuelämää. Meni jalat alta kyllä, mutta kyllä se tietoisuus sen toisen "oikeudesta" tuli yhdessä eletyn elämän kautta.

T. Realisti

Vierailija kirjoitti:

En tietenkään tiennyt. Alkuhuuman ja ihastumisen varaan on ihan turhaa kuvitella voivansa rakentaa loppuelämää. Meni jalat alta kyllä, mutta kyllä se tietoisuus sen toisen "oikeudesta" tuli yhdessä eletyn elämän kautta.

T. Realisti

Olen eri mieltä. Me teimme niin. Onnistuimme. Se oli rakkauden tunne, ei pelkkä ihastuminen. Eikä alkuhuuma, koska sitä huumaa on vieläkin, 44 vuoden jälkeen. Mutta ei voi vaan jäädä siihen tunteeseen, toista pitää kunnioittaa ja asettaa hänet aina itsen edelle. Rakkaus vaatii aikaa ja hoitoa.

61