Lue keskustelun säännöt.
Miksi olen koko aikuiselämäni ajan vetänyt puoleeni miehiä, joilla ongelmia elämänhallinnan kanssa?
29.02.2020 |
Minulta kysytään usein, miten ihmeessä voin olla sinkku tällä ulkonäölläni ja päälläni. En keksi enää itsekään muuta selitystä kuin sen, että olen liian empaattinen ja sinisilmäinen. Joka ikinen miesystäväni on ollut ennen seurusteluani kanssani jonkinlaisessa kriisissä, jonka vaikutuksesta heidän elämänsä on lähtenyt melko jyrkkään alamäkeen.
Olen "saanut" olla se lohduttaja, rahallinen tukija, kannustaja ja ties mitä. On ollut alkuun salailtua päihteiden väärinkäyttöä, joka onkin tutustumisen edttyä osoittautunut päivittäiseksi nollaustavaksi. On ollut yritystoimintaa, joka on jo pitkään mennyt päin prinkkalaa ja jota ei haluttu tutustumisvaiheessa kertoa. Yksi oli yrittänyt itsemurhaa viikkoa ennen tutustumistamme eikä tästäkään pienestä mielen notkahduksesta haluttu kertoa. Yksi kertoi vasta kuukausien jälkeen jatkuvista hermokivuistaan, joiden vuoksi työnteko ei onnistu. Minulle joko ei ole kerrottu näistä isoista ja koko loppuelämään vaikuttavista asioista tutustumisvaiheessa tai sitten on vakuuteltu ongelmien olevan tilapäisiä ja asioitten muuttuvan. Valitettavasti näistä miehistä kukaan ole pystynyt muuttamaan parempaan suuntaan.
Olen jokaisen suhteen jälkeen ollut (minä olen ollut se lähtijä) kuin kuiviin imetty vihannes ja joutunut tosissani taistelemaan oman jaksamiseni kanssa. En enää uskalla yrittää tapailla miehiä koska pelkään, että tutustun taas uuteen ongelmapesäkkeeseen. Olen jo yli 40 vuotta ja tässä asioita, joita yksikään miesystäväni ei ole minulle tehnyt:
-vienyt syömään syntymäpäivänäni (syntymäpäiväni taas on unohdettu lukuisia kertoja)
-hakenut lentokentältä tai esimerkiksi hakenut minua sairaalasta oltuani leikkauksessa
-tarjoutunut auttamaan asuntoni remonteissa (vaikka vain porannut taulua senälle miehisyyden osoituksena)
-ostanut jotakin kivaa yllätyslahjaa
Jotai hyvää näistä saamattomista rassukoista toki on ollutkin: Olen oppinut todella itsenäiseksi enkä koe tarvitsevani ulkopuolista apua juuri mihinkään. Toisaalta, käsittääkseni parisuhteen idea on se, että hyvien hetkien lisäksi on mahdollista jakaa myös huolia. Olen saanut kuunnella loputtomasti muitten huolia mutta ketään ei ole kiinnostanut kuunnella minua.
Onko jollain samoja kokemuksia? Vielä enemmän kiinnostaa se, miten olette päässeet itseään toistavasta historiastanne lopullisesti eroon?
Kommentit (45)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luultavasti siksi kohtaat tuollaisia miehiä usein, sillä parisuhdemarkkinoilla heitä on paljon. Todella harvassa ovat ne, joilla on elämä kondiksessa.
Sen päätöksen olen sentään tehnyt, etten minkäänlaiseen seuranhakupalveluun ole enää ikinä kirjautumassa. Harvassa ovat niissä miehet, joilla asiat olisivat reilassa (ja todellakin lasken vammaksi myös tällä palstalla usein tapetilla olevan "kilttimieheyden").
Tuntuu, että sinne seuranhakupalveluihin kirjautuvat suurimmaksi osaksi nämä elämänhallinta- ja asenneongelmaiset, naisvihaajat ja muut, joiden pitäisi ehdottomasti etsiä ensin elämäänsä ennemmin ammattiapua kuin parisuhdetta. Tasapainoisia sinkkumiehiäkin on, mutta koska heillä ei ole epätoivoinen haku päällä, niin he jäävät helposti näiden möykkäävien moukkien varjoon. He vaikuttavat muutenkin olevan enemmän sinut sinkkuutensa kanssa eivätkä välttämättä edes etsi parisuhdetta, ehkä korkeintaan fwb-seuraa. Paradoksi mutta minkäs teet.
Exäni on tästä yksi esimerkki, jota minä jouduin aikani kannattelemaan. Kun touhu meni ihan päättömäksi ja otin eron, miehellä ei ole kumppaneita näkynyt. Minulle sanoo ettei halua "riippakiveä" elämäänsä, mutta kummasti parissakin deittipalvelussa olevat sinkkuystäväni ovat hänen seuranhakuilmoituksensa niistä löytäneet ja minulle kertoneet.
Itsekin olen sinkkuna pysynyt, en ole ollut deittipalveluissa. Ei siksi että kieltäytyisin parisuhteesta jos sellainen vastaantulisi, mutta enää en ala kenenkään tukipilariksi. Parisuhde on vastavuoroisuutta.
Nuorempanakin olen ollut suhteissa reppanoiden kanssa ja miettinyt miksi heitä vedän puoleeni, itse olen positiivinen tyyppi. Joku valo ja koiperhonen -syndrooma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toinen sukupuoli on fyysisesti vahvempi, toinen henkisesti. Poikkeuksia toki on puolin ja toisin mutta noin se pääasiassa tuntuu olevan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luultavasti siksi kohtaat tuollaisia miehiä usein, sillä parisuhdemarkkinoilla heitä on paljon. Todella harvassa ovat ne, joilla on elämä kondiksessa.
Sen päätöksen olen sentään tehnyt, etten minkäänlaiseen seuranhakupalveluun ole enää ikinä kirjautumassa. Harvassa ovat niissä miehet, joilla asiat olisivat reilassa (ja todellakin lasken vammaksi myös tällä palstalla usein tapetilla olevan "kilttimieheyden").
Lasketko myös työttömyyden vammaksi?
Pitkään jatkuneen lasken.
-ap
Miten pitkää työttömyyttä tarkoitat?
Siinä vaiheessa, kun tipahtaa peruspäivärahalle, normaali elämä vaikeutuu viimeistään merkittävästi. Itse olen hyvätuloinen. Tehnyt töitä nuoresta saakka ja päivääkään en ole ollut työttömänä. Siksi ihmettelen ihan aidosti ihmistä, joka ei kerta kaikkiaan työllisty. Ei ole lainkaan normaalia omissa piireissäni.
Aina näissä vastaavanlaisissa kommenteissa puhutaan "omista piireistä". Tule pois sieltä kuplastasi edes vähäksi aikaa. Näkemyksesi saattaisi hieman avartua.
Kertoisitko minulle, miten työttömän miehen kanssa seurustelu rikastuttaisi elämääni? Vaihtaisinko esimerkiksi asuinaluetta, jotta työttömän luona lähiössä olisi helpompaa kyläillä? Vai jatkaisiko aloittaja historiaansa surkimusten hyysääjänä ottaen reppanan, nelikymppisen työttömän miehen luokseen asumaan? Ehkäpä joutuisi työttömän elättäjäksi Kelan laskiessa yhteen yhteiset tulot?
Käydäänkö työttömän miehen kanssa kivoilla treffeille teatterissa ja elokuvissa, testaamassa kivoja ravintoloita? Vai kokataanko kivoista ja laadukkaista aineksista ruokaa kotikeittiössä? Olen käsittänyt, että monella työttämällä raha menee ihan vain välttämättömiin asioihin mutta korjaa toki, jos olen väärässä. Hienoa, jos työttömäksi joutuessaan ei tarvitse tinkiä harrastuksista yms.
No ainakin minulla jää rahaa yli välttämättömyyksistä ja harrastuksista ei tarvitse tinkiä.
Niin ja en asu edes lähiössä, vaan suuren kaupungin keskustassa melko hyvässä asunnossa.
Meinasin vastata aivan samat :)
Ja suhteessahan ne parhaat asiat on ilmaisia...
Vierailija kirjoitti:
Noita miehiä on aivan valtavasti! Usein jos mies on kunnollinen niin on varattu.
Ja niistäkin noin joka toinen pettää.
Kirjoitin ensimmäisen kommentin. Missä kohtaa siinä lukee, ettei kunnolisia miehiä ole olemassakaan? Taidat nyt itse aavistuksen verran ylitulkita kommentteja.