Lue keskustelun säännöt.
Oletko koskaan vahingoniloinen jos ystävillesi sattuu jotain ikävää?
22.02.2020 |
Esim.
- Ystäväsi tapailema ja kovasti hehkuttama komea, varakas ja fiksu uusi rakas paljastuukin jo alkumetreillä velkaantuneeksi ja laiskaksi.
- Ystäväsi lomamatkalla etelässä satoi melkein koko lomaviikon ajan.
- Muusikkoystäväpariskuntasi muuten fiksu ja nopeasti kehittynyt lapsi osoittautuu musikaalisesti täysin lahjattomaksi ja nuottikorvattomaksi.
- Huomaat, että ystäväsi iloisesti esittelemä uusi hiustyyli ei itse asiassa oikein sovi hänelle...
Oletko koskaan vahingoniloinen tällaisissä pikkujutuissa?
Kommentit (62)
Vierailija kirjoitti:
Ystäväni lapsi kuoli
Nauroin ääneen
Aah hah
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi miten surullista ajatella, että olisi iloinen toisen (kenen tahansa) epäonnistumisesta. Todella huolestuttavaa. Mikä tätä maailmaa vaivaa?
Ei vïttu mikä hurskastelija!
Kotona opetettiin nauramaan toisen virheille ja epäonnistumisille. Meni kauan, että opin siitä pois ja tajusin, että se ei ole oikein.
Vierailija kirjoitti:
Taitaa ap olla todella sairas persoona JOS olet oikeasti vahingoniloinen siitä että jonkun matka on mennyt pilalle kus koko viikon on satanut. Tai olipa syy mikä tahansa, mutta tuo on jo todella pahansuompaa ajattelua.
En voisi kuvitella että olen vahingoniloinen jollekin joka tykkää omasta uudesta hiustyylistä mutta joka ei nt ihan miellytä minun silmää.
Ihan älyttömiä esimerkkejä ap. Taidat olla tosi ilkeä persoona.
YHYYYY AP ON TUHMA JA ILKEÄ YHYYY😭😩😫
Naisten hurskasteleva kaksinaamaisuus paljastuu tässä ketjussa kaikessa karuudessaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on parikin ystävää keski-ikäisiä tai sen ylittäneitä jotka molemmat on sairaan vahingoniloisia ja toinen jopa klassisen pahansuopa.
En anna sen häiritä, jätän omaan arvoon tai huvitan itseäni sillä että oikein ruokin heissä tuota piirrettä kun tiedän mikä heitä ärsyttää ja samalla ajattelen kuinka kamalaa heidän elämä on kun muiden tekemiset aiheuttaa heille noin voimakasta kateutta ja suorastaan vihaa. Toinen heistä haukkuu kaikki joilla mene paremmin koska on niin hitsin kateellinen ja haukkuu nekin joilla ei mene hyvin ja elämä kolhii, koska hän saa siitä jotain ylemmyyden tunnetta omaan elämäänsä.
En oikeasti välitä ystävää heistä kummastakaan, olemme muodon vuoksi satunnaisesti tekemisissä. Molemmat ovat todella katkeroituneita ja elävät rakkaudetonta epätyydyttävää elämää, se kuultaa heistä läpi joka solusta.
Vierailija kirjoitti:
Naisten hurskasteleva kaksinaamaisuus paljastuu tässä ketjussa kaikessa karuudessaan.
Ja sinun naisvihasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos on tehnyt minulle jäynää.
-Viera.-
No en ole. Olen surullinen ja vituttaa. Ap:lla ei ole ystäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin, mutta en ole enää. Tajusin, ettei ole mitään järkeä olla tekemisissä ihmisten kanssa, joista ei oikeastaan edes pidä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisten hurskasteleva kaksinaamaisuus paljastuu tässä ketjussa kaikessa karuudessaan.
Ja sinun naisvihasi.
aOlet käyttänyt tänään Naisvihkorttia 20 kertaa. Sinulla on jäljellä vielä 0 korttia.
- Ylläpidon tiedote
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuinka moni voi sanoa, kun joku ajaa vaikka komediassa polkupyörällä pusikkoon, ettei yhtään
hymyilyttäisi ?
Zinc
Tää on komedian typerin muoto. Pieruhuumori on sata pykälää korkeammalla.
Vahingonilo asuu minussa edelleen, vaikka olen paljon jo parantunutkin siitä. Oikeastaan vahingonilo on negatiivisuutta, mikä vahingoittaa vain itseä, joten se on ihan turha lisä elämässä, josta kannattaakin pyrkiä eroon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ollaanpas täällä nyt niin synnittömiä ja puhtaita että. 😆
En ole ystävilleni enkä muille läheisille vahingoniloinen, miksi ihmeessä olisin?
Mutta töissä on sattunut muutamiakin kertoja sellainen kollega tai esihenkilö joka on ilkeä ja todella omahyväinen. Tunnustan että kun kuulin asiakasyrityksen yhteyshenkilön ilmoittaneen että tämä henkilö ei ole enää tervetullut ikävän asiattoman käytöksensä takia tähän asiakkuuteen, niin kyllä hymy nousi huulilleni. Lisäksi kun kuulin että tj oli ripittänyt pomoni eräästä asiasta, tuli jotenkin hyvä fiilis, kerrankin paha sai palkkansa.
Riippu omasta tilanteesta, jos itsellä asiat huonosti niin varmaan olisin vahingoniloinen, toisaalta jos menisi hyvin niin en edes kiinnittäisi koko asiaan huomiota.
Vahingonilo - se aidoin ilo.
Amen
En todellakaan, jos kyse ystävästä. En voi kutsua itseäni ystäväksi, jos nautin muiden epäonnistumisesta tai silloin elämä olisi ainakin todella surullista.
Sen sijaan ehkä vähän saatan tuntea ilosuutta jos joku kamala ihminen mokaa tms, siis esim joku työpaikkakiusaaja tai muuten ikävä tyyppi. Kovin paljoa se ei kuitenkaan liikuta mutta jos pitäisi valita tunnenko iloa vai surua heidän puolesta niin enempi iloa mokasta.
Vierailija kirjoitti:
Kotona opetettiin nauramaan toisen virheille ja epäonnistumisille. Meni kauan, että opin siitä pois ja tajusin, että se ei ole oikein.
Meillä kotona 70 luvulla äiti nauroi ääneen kun vaikka naapuri satutti fyysisesti itsensä pahastikin. Hän myös ilkkui avoimesti esim toisten lasten sairauksia tai sukulaisten avioeroa. Pidin sitä outona jo alakouluikäisenä, tajusin ettei tuo ole normaalia. Olen vieläkin järkyttynyt kun muistelen tuota ja tajuan äitini sairaan luonteen.
Olen (mutta salaa) ja vain harmittomissa tilanteissa joissa kaveri on kehuskellut jollain asialla melkein yököttävyyteen asti.
Vaikka luksus mökki sitä, luksus mökki sitä, luksus, luksus, luksus, minä, minä, minä ja sitten mökillään sattuu vesivahinko.
Hymyilen silloin syvällä sisälläni.