Miksi mun masentuneisuutta ei oteta tosissaan?

Vierailija kirjoitti:

Voimia, en tiedä auttaako mutta minä luin, ja otan kyllä sinut vakavasti. Tiedän myös miltä tuntuu, itsekin kamppailen samojen ajatusten kanssa. Töitä pitää kyllä itsekin tehdä, sinnittelen tässä, ja tavoitteena että löydän hyvän terapeutin ja pääsen kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan. Toivottavasti löydät apusi jostain vielä, ap.

Kiitos. Toivotan kaikkea hyvää sinulle myös.

Vierailija kirjoitti:

Minulla sama juttu, vuosia sairastanut vaikeaa masennusta eikä kukaan ole todesta ottanut, kuulen myös nuita typeriä neuvoja liikunnasta ja ravinnosta. Olen antanut jo periksi enkä jaksa tavata juuri enää ihmisiä.

Vastavuoroisesti en itse ota nykyään enää tosissaan esimerkiksi sydänsairaita, syöpäpotilaita jne, empatiaa ei multa heru pisaraakaan.

Mitä olet kommentoinut ja millä reaktioilla? Pitää mullakin iskeä takaisin, jos joskus tulee tuota kyseenalaistamista vielä...

Mä koen olevani vähän kuin Robin Williams, persoonaltani. Ehkä. T: AP

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ulkopuolinen ei ole syyllinen sinun masennukseesi. Paraneminen lähtee sun omista ajatusmalleista. Jatka vaan sitä terapiaa, lähde tekemään töitä sun haaveiden eteen, syö kunnon ruokaa ja liiku. Passiivisuudella ja muille valittamisella et saavuta mitään.

Missä kohtaa ap väitti, että joku muu olisi syyllinen masennukseen? Ei siihen kukaan syyllinen ole, ei ihminen itsekään. Oli kyse muiden vähättelevästä ja kaikkitietävästä suhtautumisesta. Ap:sta voi tuntua että hän on tehnyt voitavansa ja kaikkea on kokeiltu. Kyllä minäkin toivoisin, että yrittäisit jaksaa vielä, ap! Vaikka se tuntuu lässytykseltä, niin vointisi voi vielä muuttua paremmaksi.

Minä en puhunut kellekään mitään masennuksestani kunnes onneksi pääsin lopulta hoitoon klinikalle. 

Silloin kerroin ystäville, että lähden nyt hoitoon etten ole tavattavissa tavalliseen tapaan,  ja se tuli kyllä täytenä yllätyksenä kaikille kavereille. 

Ja muuten siellä hoidossa kiinnitettiin erityisesti huomiota ruokavalioon ja liikuntaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ulkopuolinen ei ole syyllinen sinun masennukseesi. Paraneminen lähtee sun omista ajatusmalleista. Jatka vaan sitä terapiaa, lähde tekemään töitä sun haaveiden eteen, syö kunnon ruokaa ja liiku. Passiivisuudella ja muille valittamisella et saavuta mitään.

Missä kohtaa ap väitti, että joku muu olisi syyllinen masennukseen? Ei siihen kukaan syyllinen ole, ei ihminen itsekään. Oli kyse muiden vähättelevästä ja kaikkitietävästä suhtautumisesta. Ap:sta voi tuntua että hän on tehnyt voitavansa ja kaikkea on kokeiltu. Kyllä minäkin toivoisin, että yrittäisit jaksaa vielä, ap! Vaikka se tuntuu lässytykseltä, niin vointisi voi vielä muuttua paremmaksi.

Kiitos, olet ihana. T: AP

Mitä haluat ihmisten tekevän tai reagoivan?

Pitkäaikaisena masentuneena voin sanoa, että masennuksen hoidossa hyvä ruokavalio, liikunta ja siisti ympäristö ovat todella tärkeässä osassa.

Lakkaappa sitten olemasta maseentunut jos se on noin raskasta esitellä masentunutta

Jos olet saanut terapiaa ja lääkitystä, joku on jo ottanut sinut vakavasti.

Valitettavasti kanssaihmisten tukeen ei voi aina luottaa. Et sinä, eikä kukaan muukaan. Siksi on erityisen tärkeää, että otat itse itsesi vakavasti.

Älä turhaan käytä (vähäistä) energiaasi siihen, että yrität todistella muille että olet oikeasti masentunut. Kuten aiemmin jo sanottu, sitä ei voi oikeasti ymmärtää ellei ole sitä itse kokenut. En tiedä helpottaisiko se edes oloasi jos läheisesi ottaisivat sinut tosissaan, sillä masentuneelle on vaikea sanoa mitään mikä helpottaisi oloa. Kokemuksesta tämän sanon.

Minulle on jäänyt kirkkaasti mieleen mitä siskoni sanoi, kun tunnustin että minulla on diagnosoitu keskivaikea masennus. "En oikein pysty ymmärtämään masennusta. Miten voi olla niin huono olo, ettei jaksa tehdä yhtään mitään?" Kysymys oli vilpitön, mutta siinä hetkessä en kyennyt hänelle vastaamaan. Ei sitä voi ymmärtää ellei ole itse tuntenut samaa.

Minulla ei ollut ongelmana että minua ei otettu tosissaan kun lopulta hain apua masennukseeni.  Päinvastoin, olin hivenen järkyttynyt miten vaivattomasti pääsin avun piiriin ja kuinka hoitajat ja lääkärit (yhtä lukuun ottamatta) tuntuivat vilpittömästi pyrkivän auttamaan minua niillä keinoilla joilla pystyivät. Nyt psykoterapian ensimmäinen vuosi takana ja toinen alkamassa, masennuslääkitys on ollut reilun vuoden. Olo huomattavasti parempi, mutta vieläkään en terve ole. Mutta pikku hiljaa.

Olen pahoillani ap. 

Olen kokenut monen tyyppisiä kriisejä, masennustakin. Minusta näyttää siltä, että suurin osa ihmisistä osaa tukea aika huonosti, oli tilanne mikä tahansa. Onko sinulla ketään sellaisia ihmisiä, jotka näkisivät ja kuulisivat sinut sellaisena kuin olet ja antavat sinun olla sellainen kuin olet, masennuksine kaikinnesi ja siitä huolimatta? Jos on, panosta niihin suhteisiin. 

Jos tämä tai jokin muu päivä on tosi paha, tässä on valtakunnallisen kriisipuhelimen numero. 09 2525 0111. Sinne voi soittaa, melkein mihin vuorokauden aikan tahansa. Aamulla ennen yhdeksää on pari tuntia kiinni. 

Masennus on hankala ja vakava sairaus aivan kuin monet fyysiset sairaudetkin. Tätä ei kaikki ymmärrä ja uskon että se turhauttaa monia. Puolisoni sairastaa masennusta ja on kuullut kaikenlaista " ota itseäsi niskasta kiinni, lähde lenkille" jne. 

Masennus ei ole millään tavalla tahdonalainen asia. Uskon että ehkä tulevaisuudessa masennus tulisi sairautena enemmän ihmisten tietoon, nykyään yhä useampi nuori taitaa ymmärtää sen sairaudeksi, uskoisin.

En jaksaisi enää uusia lääkekokeiluja. Niitä on vuosikymmenten saatossa kokeiltu lukuisia. Monista on tullut karmeita oireita. Eikä niitä oireitakaan ole otettu kovin tosissaan. Pitäisi jaksaa ottaa lääkettä vielä ainakin kaksi viikkoa, JA, tottakai, käydä samalla töissä ihan normaalisti. Hitot vihlovasta pääkivusta ja huimauksesta, tms.

Terapioita on ollut ja terapeutteja. Psykoterapiaa ym. Ryhmätapaamisia. Sairaalahoitoa.

Nukkumiseni, syömiseni, liikkumiseni ja päihteiden käyttöni ovat varmaankin sellaista keskitasoa, välillä olen ollut vuosia täysin päihteetön, syönyt hyvin terveellisesti, harrastanut päivittäin liikuntaa, vettä olen aina juonut tarpeeksi, ja ja ja.... Mutta ainahan näistä löytää narisemista jos haluaa, ihan sama. Uskokaa jo että söisin joka päivä vaikka purkillisen rautanauloja jos sillä pääsisi tästä masennuksesta ja ahdistuksesta. Ei tää niin kivaa ole.

Koen että voisin hyötyä lääkkeettömistä hoidoista, kuten vaikka sähköhoidosta. Mutta siihenhän olen kuulemma tietenkin, arvatkaa mitä: Liian Hyväkuntoinen. Vuodesta toiseen. Ei sitten. Koen että vointini kohenisi, jos pääsisin eläkkeelle. Melkein jaksoinkin sen prosessin rääkkeineen loppumetreille asti, mutta sitten annoin periksi. Se kun nyt on jo lähipiirillekin ihan pahin mahdollinen puukko selkään, jos minä jäisin eläkkeelle masennuksen ja ahdistuksen takia. Eijjeijjei. Eihän sellainen näytä enää kivalta. Ja hoitotiimi on hihkunut innosta, että josko me sinutkin saataisiin kuntoutettua ihan työkykyiseksi asti, sitä varten tässä on porukalla hommia painettu otsa hiessä kuukausi kaupalla. Älä nyt vaan anna periksi!

Ja kun olen työssä käyvä = olen terve. Hitot mistään elämän laadusta. Jättäisin ehdottomasti huomenna nousemasta kellon soittoon, ellen tietäisi mikä syyllistäminen, syyttäminen, uhriutuminen ja kiukuttelu, pompottelu ja kyykyttäminen siitä seuraa. Koko ympäristön toimesta. Tuskin sekään tulee aiheuttamaan niin suurta kohua ja mielipahaa, kun itseni tulen täältä poistamaan.

Masennus ja ahdistus aiheuttaa mm. jatkuvaa väsymystä, keskittymiskyvyn ja muistin heikkenemistä. Ai niin ei kun nehän aiheutuukin vaan siitä kun olen niin laiska ja ymmärtämätön, sori. Oliks sekin se juttu että mun pitää vaan ottaa itteeni niskasta kiinni ja lakata rypemästä itsesäälistä? Katos, mites mä ton jo lopulta muistinkin, ehkä sentään jotain alan ymmärtää ja oppia jopa minä, kun tarpeeksi vaan neuvotaan.

Ylläoleva siis AP.

Vierailija kirjoitti:

Mitä haluat ihmisten tekevän tai reagoivan?

Pitkäaikaisena masentuneena voin sanoa, että masennuksen hoidossa hyvä ruokavalio, liikunta ja siisti ympäristö ovat todella tärkeässä osassa.

Vastaus kysymykseesi: no arvaa.

Samalla lailla kuin oletit, etten tiedä ruokavalion, liikunnan ja siisteyden merkityksestä. Entä haittaako se jos hyppää mereen, voiko se pahentaa masennusta myös?

T: AP

Vierailija kirjoitti:

Olen pahoillani ap. 

Olen kokenut monen tyyppisiä kriisejä, masennustakin. Minusta näyttää siltä, että suurin osa ihmisistä osaa tukea aika huonosti, oli tilanne mikä tahansa. Onko sinulla ketään sellaisia ihmisiä, jotka näkisivät ja kuulisivat sinut sellaisena kuin olet ja antavat sinun olla sellainen kuin olet, masennuksine kaikinnesi ja siitä huolimatta? Jos on, panosta niihin suhteisiin. 

Jos tämä tai jokin muu päivä on tosi paha, tässä on valtakunnallisen kriisipuhelimen numero. 09 2525 0111. Sinne voi soittaa, melkein mihin vuorokauden aikan tahansa. Aamulla ennen yhdeksää on pari tuntia kiinni. 

Kiitos. Saatan kokeillakin. Edellisestä kerrasta saattaa olla jo kymmenen vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Masennus on hankala ja vakava sairaus aivan kuin monet fyysiset sairaudetkin. Tätä ei kaikki ymmärrä ja uskon että se turhauttaa monia. Puolisoni sairastaa masennusta ja on kuullut kaikenlaista " ota itseäsi niskasta kiinni, lähde lenkille" jne. 

Masennus ei ole millään tavalla tahdonalainen asia. Uskon että ehkä tulevaisuudessa masennus tulisi sairautena enemmän ihmisten tietoon, nykyään yhä useampi nuori taitaa ymmärtää sen sairaudeksi, uskoisin.

Kiitos hyvästä kommentistasi. T: AP

Masennus lähtee vain fyysistä työtä tekemällä ja on kokemusta. Siihen ei ole muuta lääkettä jos ei halua sitten jotain muuta kemikaali coctailia kokeilla mutta itselleni riitti ihan raskas työ. Niin ettei ollut turhaa aikaa maata siinä itsesäälissä ja pyöritellä turhia asiota päässä. 

Kamalaa katsella kun nuoria on pitkäaikais työttömänä vailla mitään koulutustakin siinä iässä juuri kun pitäisi opiskella ja mikään ala ei kiinnosta, vähiten mikään työn tekeminen muuta kuin lorviminen. Sitten valitetaan masennusta ja laitetaan kaikki masennuksen piikkiin kun se on mihan muoti-ilmiö olla masentunut. Sillä halutaan saada päänsilitystä ja hyväksyntää sille ettei mikään kiinnosta muuta kuin viihde-elämä kyllä kiinnostaa ja rahan tulo tyhjästä. 

Vierailija kirjoitti:

Masennus lähtee vain fyysistä työtä tekemällä ja on kokemusta. Siihen ei ole muuta lääkettä jos ei halua sitten jotain muuta kemikaali coctailia kokeilla mutta itselleni riitti ihan raskas työ. Niin ettei ollut turhaa aikaa maata siinä itsesäälissä ja pyöritellä turhia asiota päässä. 

Kamalaa katsella kun nuoria on pitkäaikais työttömänä vailla mitään koulutustakin siinä iässä juuri kun pitäisi opiskella ja mikään ala ei kiinnosta, vähiten mikään työn tekeminen muuta kuin lorviminen. Sitten valitetaan masennusta ja laitetaan kaikki masennuksen piikkiin kun se on mihan muoti-ilmiö olla masentunut. Sillä halutaan saada päänsilitystä ja hyväksyntää sille ettei mikään kiinnosta muuta kuin viihde-elämä kyllä kiinnostaa ja rahan tulo tyhjästä. 

Olenkin päättänyt alkaa hiihtämään kouluun, kesät, talvet. T: AP 47-vee

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä haluat ihmisten tekevän tai reagoivan?

Pitkäaikaisena masentuneena voin sanoa, että masennuksen hoidossa hyvä ruokavalio, liikunta ja siisti ympäristö ovat todella tärkeässä osassa.

Vastaus kysymykseesi: no arvaa.

Samalla lailla kuin oletit, etten tiedä ruokavalion, liikunnan ja siisteyden merkityksestä. Entä haittaako se jos hyppää mereen, voiko se pahentaa masennusta myös?

T: AP

Etkö voi vastata kysymykseen?