Lue keskustelun säännöt.
Jäisitkö kotiäidiksi, jos olisi mahdollisuus?
Jäisitkö kotiäidiksi, jos olisi mahdollisuus? Kuinka monta vuotta haluaisit olla kotona? Mahdollisuudella tarkoitan taloudellisesti turvattua tulevaisuutta ja taloudellista mahdollisuutta. Jos jäisit, millä alalalla työskentelet ja mikä on koulutuksesi?
Kommentit (650)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jäisi, kuolisin tylsyyteen. Luovalla alalla.
No, siinä pitää käyttää luovuutta kun keksii tekemustä pirpanoille👍
Eiköhän se ole enemmän tylsien rutiinien toistamista. Luovuus vaatii vapautta ja lapselle boheemius ei ole hyväksi. Parempi laittaa päikkyyn.
Huomaan että olet lapseton. Lasten kanssa pitää käyttää luovuutta. Turvalliseksi rutiiniksi käy pysyvä , sama ihminen joka häntä hoitaa. Eli isä tai äiti. Ja nukkumaanmenoaika.
Me kaikki ei inspiroiduta siitä, mitä kaikkea pahvilaatikolla voi tehdä. Osa ihmisistä viihtyy lasten kanssa kotona hyvin, osa ei.
Tämä oli huvittavaa! Pahvilaatikolla?! Viittaat varmaan askarteluun?
Muistan kun aina makoilin parivuotiaan nuorimman kanssa riippumatossa ja laulettiin yhdessä "On kuusen latvassa oksien alla pesä pienoinen oravalla". Tunnelataus päihitti minkä tahansa konsertin. :)
Lapseni opettivat minulle niin paljon: näkemään lähelle, esim. heinäsirkat ja muut pienet asiat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut kotona nyt 1,5v esikoisen kanssa, toinen lapsi syntymässä syksyllä, ja tarkoituksena olla kotiäitinä niin kauan kuin talous antaa myöden (eli mies suostuu meitä kaikkia elättämään :D) kuitenkin vähintään siihen asti että nuorempi on 2v, en millään haluaisi sitä pienempää laittaa päiväkotiin. Olen nauttinut kotiäitiydestä ja olen vähän surullinen siitä että nykyään on vallalla ajatus että pitäisi tehdä uraa ja tuoda tasavertaisesti tuloja perheeseen, olisin mielummin syntynyt jonnekin aiemmalle vuosikymmenelle missä oli normaalia tehdä paljon lapsia ja olla kotona vuosikaudet :D ehkä oon vähän yksinkertainen ihminen sitten mutta mulle tää kotiäidin rooli sopii hyvin enkä kaipaa elämääni ihmeitä. Parasta saada seurata omien lapsien touhuja ja kehitystä <3
Olen vielä lapseton, mutta jaan näkemyksen kanssasi. Ihanaa olisi olla aidosti läsnä lapsen kanssa, lukea, liikkua ja opettaa asioita. Voisin olla ainakin kolmen ensimmäisen vuoden ajan kotiäitinä.
Ehdottomasti. Varsinkin nyt, kun lapset ovat aikuisia ja muuttaneet pois kotoa 🤗
Sitten kun lapset alkavat lisääntymään, niin varmaan olisi pakko mennä töihin karkuun mummola-vierailuja.
Totta kai jäisin. Se on etuoikeus äitinä.
Vierailija kirjoitti:
En todellakaan jäisi. Aukoton cv, ehjä eläkekertymä ja ennen kaikkea itse tienattu raha ovat minulle hyvin tärkeitä. Mikään mieheltä saatu "elatus" ei niitä riittäisi korvaamaan, ja tuntuu todella alentavalta pelkkä ajatuskin olla puolison elatuksesta riippuvainen.
Elatuksesta? Eihän ap sitä kysynyt oletko miehen elättinä, vaan että jos olisi mahdollisuus. Ymmärrätkö, että elämässä voi tulla muitakin mahdollisuuksia kuin mies ja miehen rahat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei vaan jokainen, joka ei halua kasvattaa ja hoivata omia jälkeläisiään on huono vanhempi. Jokainen joka asettaa uran ja mammonan haalimisen lapsensa edelle on huono ihminen. Kaikilla ei ole mahdollisuutta valita ja se on surullista, mutta ymmärrettävää.
En minä ainakaan välttele kotiäityttä uran ja mammonan takia, vaan koska en koe mielekkääksi elää elämääni kotiäitinä. Kuulostaa suoraan sanottuna ihan kamalalta elämältä. Ei kuulosta minun jutulta. Jos olisi varaa olla käymättä töissä, palkkaisin kotiapulaisen tai au pairin hoitamaan kotityöt ja ikävät rutiinihommat. Tietysti haluaisin viettää paljon aikaa lasteni kanssa ja varmasti mies haluaisi myös. Lisäksi jäisi paljon aikaa omiin projekteihin, ideoita kuhisee päässäni.
Todellakin just näin. Jos olisi rahaa riittävästi, palkkaisin kotiapulaisen hoitamaan kaikki tylsät kotiäitihommat, kuten sen ikuisen siivouksen, pyykkäyksen ja kokkauksen. Ja hoitamaan lapsia muutamaksi tunniksi päivässä, että itse saisi käydä osa-aikatöissä tai tehdä jotain muuta. Mutta 24/7 kotona (tai toki jossain kerhoissa jne myös, mutta yhtä kaikki) lasten kanssa - ei kiitos.
Hassua että jotkut kokevat ruoanlaiton jotenkin ahdistavana. Kasvissyöjänä tein ruoan aina lapsille rakkaudella, ja vieläkin kun teen ruokaa joillekuille, teen sen niin, että huolenpito ja rakkaus on yksi ainesosa. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäin aikanaan. Olin vuosikausia kotiäitinä eikä kaduta vähääkään. Eläke ei kovin iso tule olemaan, mutta olen säästänyt eläkepäiviä varten. Asuttiin vuokralla silloin, kun olin kotiäiti. Mies oli töissä keskipalkkaisena, itse sain kotihoidontuen ja lapsilisät ja maksoin jopa opintolainaa. Silti pärjättiin niin hyvin, ettei mistään ollut puutetta. Yksikään lapsistamme ei ollut kodin ulkopuolella hoidossa ja silti tai vaikkapa siksi pärjäsivät koulussa loistavasti. Minulla on ylempi korkeakoulututkinto ja kotiäitivuosien jälkeen olen ollut kokopäivätöissä ilman työttömyysjaksoja.
Minä olin myös 8 vuotta kotona. Eläkkeen olen tienannut takaisin tekemällä ylitöitä hyvällä korvauksella, kun lapset muutti kotoa pois.
Kotivuodet oli ihania. Oli aikaa urheilla kunnolla ja muutenkin harrastaa omia juttuja. Olin huippukunnossa ja mielikin pysyi virkeänä, kun ei väsyttänyt ja ollut kiire
Sama juttu täällä, että kyllä nyt kuusikymppisenä kaduttaisi, jos en olisi ollut kotiäitinä, olin neljän lapsen kanssa kymmenkunta vuotta.
Kotiäidin perheen elämänrytmi on toisesta maailmasta kuin työssäkäyvän äidin. Minun kävi aina sääliksi opettajan työssä niitä kollegoita, jotka tulivat äitiysloman ja perhevapaan rauhasta ja joutuivat riuhtaistuksi hektiseen kouluarkeen. He itsekin tajusivat sitten, että elämä muuttui radikaalisti ja peruuttamattomasti.
Itse olin työssäkäyvän äidin lapsi, 50-luvulla äitiyslomaa oli kuukausi ennen ja kuukausi jälkeen synnytyksen. Kaipasin äitiä, halusin itse olla lasteni lähellä ja saavutettavissa.
Vanha klisee: lapset ovat pieniä vähän aikaa, isompina et saa heitä enää samalla tavalla syliin. Halusin, että se syli on äidin, ei jonkun satunnaisen hoitajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut kotona nyt 1,5v esikoisen kanssa, toinen lapsi syntymässä syksyllä, ja tarkoituksena olla kotiäitinä niin kauan kuin talous antaa myöden (eli mies suostuu meitä kaikkia elättämään :D) kuitenkin vähintään siihen asti että nuorempi on 2v, en millään haluaisi sitä pienempää laittaa päiväkotiin. Olen nauttinut kotiäitiydestä ja olen vähän surullinen siitä että nykyään on vallalla ajatus että pitäisi tehdä uraa ja tuoda tasavertaisesti tuloja perheeseen, olisin mielummin syntynyt jonnekin aiemmalle vuosikymmenelle missä oli normaalia tehdä paljon lapsia ja olla kotona vuosikaudet :D ehkä oon vähän yksinkertainen ihminen sitten mutta mulle tää kotiäidin rooli sopii hyvin enkä kaipaa elämääni ihmeitä. Parasta saada seurata omien lapsien touhuja ja kehitystä <3
Olen vielä lapseton, mutta jaan näkemyksen kanssasi. Ihanaa olisi olla aidosti läsnä lapsen kanssa, lukea, liikkua ja opettaa asioita. Voisin olla ainakin kolmen ensimmäisen vuoden ajan kotiäitinä.
Ihanaa että joku sanoo Ainakin kolme vuotta.
Lastahan voi täysin kotona kasvattaa kuitenkin vain viisi vuotta - kuusivuotiaana menee eskariin ja sehän on pakollinen. (Poislukien kotikouluihmiset, jotka Suomessa häviävän pieni porukka). Mutta siis se on vain viisi vuotta se aikaikkuna, yhden lapsen kohdalla, lyhyt lapsuus kotona on joka tapauksessa. Loppujen lopuksi ihan tosi lyhyt aika meille aikuisille.
Päiväkodit eivät ole nykyresursseilla mitään onneloita, vaikka sellaisina niitä edelleen lapsiperheille myydään. Harva etenkään esikoisen kanssa sitä osaa kyseenalaistaa, neuvolasta ym tuputetaan virikehoitoa, voi hyvän tähden. Enemmän saisi perheille jättää valinnanvapautta, eikä tuputtaa kaikkia samaan kolhoosimuottiin.
Minullekin tuputettiin, uskoin, ja se oli väärin lapsiamme kohtaan, harmittaa edelleen että kuuntelin ulkopuolisia. Harmittaa päiväkotiajassa niin moni tapahtuma ja henkilö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut kotona nyt 1,5v esikoisen kanssa, toinen lapsi syntymässä syksyllä, ja tarkoituksena olla kotiäitinä niin kauan kuin talous antaa myöden (eli mies suostuu meitä kaikkia elättämään :D) kuitenkin vähintään siihen asti että nuorempi on 2v, en millään haluaisi sitä pienempää laittaa päiväkotiin. Olen nauttinut kotiäitiydestä ja olen vähän surullinen siitä että nykyään on vallalla ajatus että pitäisi tehdä uraa ja tuoda tasavertaisesti tuloja perheeseen, olisin mielummin syntynyt jonnekin aiemmalle vuosikymmenelle missä oli normaalia tehdä paljon lapsia ja olla kotona vuosikaudet :D ehkä oon vähän yksinkertainen ihminen sitten mutta mulle tää kotiäidin rooli sopii hyvin enkä kaipaa elämääni ihmeitä. Parasta saada seurata omien lapsien touhuja ja kehitystä <3
Olen vielä lapseton, mutta jaan näkemyksen kanssasi. Ihanaa olisi olla aidosti läsnä lapsen kanssa, lukea, liikkua ja opettaa asioita. Voisin olla ainakin kolmen ensimmäisen vuoden ajan kotiäitinä.
Ihanaa että joku sanoo Ainakin kolme vuotta.
Lastahan voi täysin kotona kasvattaa kuitenkin vain viisi vuotta - kuusivuotiaana menee eskariin ja sehän on pakollinen. (Poislukien kotikouluihmiset, jotka Suomessa häviävän pieni porukka). Mutta siis se on vain viisi vuotta se aikaikkuna, yhden lapsen kohdalla, lyhyt lapsuus kotona on joka tapauksessa. Loppujen lopuksi ihan tosi lyhyt aika meille aikuisille.Päiväkodit eivät ole nykyresursseilla mitään onneloita, vaikka sellaisina niitä edelleen lapsiperheille myydään. Harva etenkään esikoisen kanssa sitä osaa kyseenalaistaa, neuvolasta ym tuputetaan virikehoitoa, voi hyvän tähden. Enemmän saisi perheille jättää valinnanvapautta, eikä tuputtaa kaikkia samaan kolhoosimuottiin.
Minullekin tuputettiin, uskoin, ja se oli väärin lapsiamme kohtaan, harmittaa edelleen että kuuntelin ulkopuolisia. Harmittaa päiväkotiajassa niin moni tapahtuma ja henkilö.
Samaa mieltä. Olen viestin 468 kirjoittaja, kymmenen vuotta kotona ollut neljän lapsen äiti.
Tahtoisinkin rohkaista nuoria äitejä yrittämään olla kotona pitempään kuin yksi, kaksi vuotta. Kolmekin on paljon parempi kuin kaksi. Lapsi kasvaa paljon vuodessa.
Kun saamme ensimmäisen työpaikan ammattiin valmistumisen jälkeen, yritämme kovasti oppia työn käytännössä ja tehdä sen hyvin. Ainakin itse suuntasin silloin paljon energiaa siihen, nuorena lapsettomana opettajana.
Kun tulemme äideiksi, edessämme on tavallaan uusi työ ja "työpaikka", emmekä ole saaneet siihen juuri koulutusta, paitsi ne, jotka ovat hoitaneet nuorempia sisaruksiaan.
Ei tätä äidinkään työtä heti osaa, ja äidiksi tullut tarvitsee paneutumista, aikaa ja toistoa asioiden tekemisessä, että ne alkavat mennä sujuvasti. Pikkuhiljaa siihen äidin työhön oppii. Ja ottamaan suhteellisen vaivatta tekemisissään huomioon tämän uuden ihmisen, joka on äidin vastuulla. Stressi ja epävarmuus - jos niitä on - vähenevät. Äitiydestä voi alkaa nauttia.
Toki yhden lapsen kotiäitinä ei varmaan ole helppo olla. Jos lapsia on enemmän, ne leikkivät keskenään, äiti pääsee helpommalla. - Toisaalta yhden lapsen äidillä on enemmän aikaa yhdelle lapselleen, itse esim. koen huonoa omaatuntoa, että keskimmäiset lapset jäivät vähemmälle huomiolle kuin eka ja viimeinen. Asioilla on monta puolta, ja tilanteet yksilöllisiä.
Siitä vielä sanoisin, että mielestäni ei koskaan kannata tavoitella mitään ideaalia: ihanneperhettä, ihanneäitiyttä, ihanneaviomiestä. :) Se rentouttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut kotona nyt 1,5v esikoisen kanssa, toinen lapsi syntymässä syksyllä, ja tarkoituksena olla kotiäitinä niin kauan kuin talous antaa myöden (eli mies suostuu meitä kaikkia elättämään :D) kuitenkin vähintään siihen asti että nuorempi on 2v, en millään haluaisi sitä pienempää laittaa päiväkotiin. Olen nauttinut kotiäitiydestä ja olen vähän surullinen siitä että nykyään on vallalla ajatus että pitäisi tehdä uraa ja tuoda tasavertaisesti tuloja perheeseen, olisin mielummin syntynyt jonnekin aiemmalle vuosikymmenelle missä oli normaalia tehdä paljon lapsia ja olla kotona vuosikaudet :D ehkä oon vähän yksinkertainen ihminen sitten mutta mulle tää kotiäidin rooli sopii hyvin enkä kaipaa elämääni ihmeitä. Parasta saada seurata omien lapsien touhuja ja kehitystä <3
Olen vielä lapseton, mutta jaan näkemyksen kanssasi. Ihanaa olisi olla aidosti läsnä lapsen kanssa, lukea, liikkua ja opettaa asioita. Voisin olla ainakin kolmen ensimmäisen vuoden ajan kotiäitinä.
Ihanaa että joku sanoo Ainakin kolme vuotta.
Lastahan voi täysin kotona kasvattaa kuitenkin vain viisi vuotta - kuusivuotiaana menee eskariin ja sehän on pakollinen. (Poislukien kotikouluihmiset, jotka Suomessa häviävän pieni porukka). Mutta siis se on vain viisi vuotta se aikaikkuna, yhden lapsen kohdalla, lyhyt lapsuus kotona on joka tapauksessa. Loppujen lopuksi ihan tosi lyhyt aika meille aikuisille.Päiväkodit eivät ole nykyresursseilla mitään onneloita, vaikka sellaisina niitä edelleen lapsiperheille myydään. Harva etenkään esikoisen kanssa sitä osaa kyseenalaistaa, neuvolasta ym tuputetaan virikehoitoa, voi hyvän tähden. Enemmän saisi perheille jättää valinnanvapautta, eikä tuputtaa kaikkia samaan kolhoosimuottiin.
Minullekin tuputettiin, uskoin, ja se oli väärin lapsiamme kohtaan, harmittaa edelleen että kuuntelin ulkopuolisia. Harmittaa päiväkotiajassa niin moni tapahtuma ja henkilö.
Miten haluaisit hoitaa lasten koulutuksen, jos viisi vuotta kotona ei ole riittävästi? Päiväkodit on erilaisia eri paikoissa. Jossain kunnissa ja kaupungeissa resursseja on riittävästi, ja lapset pääsääntöisesti viihtyy päiväkodeissa. Jossain asiat taas ovat pahasti pielessä. Mutta yleistää ei voi. Millaista valinnanvapautta toivoisit? Millä haluaisit sen rahoittaa? Jos päiväkotiajassa harmittaa asiat, niin toki varmaankin muistit asioista keskustella, silloin kun ne olivat ajankohtaisia.
Olen vielä lapseton, mutta nyt on alkanut tuntumaan että voisinkin jäädä jo kotirouvaksi ja myöhemmin kotiäidiksi. Rasittaa jatkuvat ylityöt, pätkätyöt ja epävarmuus, vaikka olen aivan hyvin koulutettu, maisteri (ei vaka, opettaja tms) Lisäksi mies tienaa moninkertaisesti enemmän. Tuntuu ihan turhalta käydä töissä mutta "pakko" käydä kun yhteiskunta painostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä ja jäinkin. En tänäänkään viitsinyt lähteä töihin äänestelemään.
Varhaiskasvatuksen lastenhoitajana näen mitä se laadukas varhaiskasvatus on. Meidän talossa on hyvät, ammattitaitoiset ihmiset töissä mutta kuten joka talossa lapsia on aivan liikaa. 21 yli 3v ja 12 alle 3v. Miten meistä kolmesta aikuisesta irtoaa tuolle lapsi määrälle läsnä oleva aikuinen, Ei mitenkään, ei me olla mitään superihmisiä. Joka ikisessä ryhmässä on lapsia jotka ärsyttää muita, härkkii, tonii, etuilee, huutaa ym. Ei musta ole kiva että lapsen pitää 2v ruveta pitämään puolia, että sulla on kiire ulos, sulla on kiire sisään, syömään, nukkumaan Viettää suurin osa päivästä muiden kun sun perheenjäsenten kanssa. Mä ymmärrän että töihin on mentävä, mutta esim lyhennetty työviikko, isä vie-äiti hakee ym järjestelyt niin että lapsella on mahdollisimman lyhyt päivä. Varhaiskasvatus päivä on lapselle TYÖpäivä. Vanhemmat ymmärtäkää se ja miettikää kun vapaapäivänänne viette taas sen maailman rakkaimman tyyppinne koko päiväksi sinne hoitoon!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapset on jo nuoria aikuisia, mutta olin kotona 6 vuotta kun he olivat pieniä. Ja tein osa-aikatöitä kunnes esikoinen oli yläasteella. Olisin voinut olla pitempäänkin kotiäiti/osa-aikatöissä. Kokopäivätyö ei ole minua varten, humanisti olen.
Mitä alapeukutettavaa tässä on? Kysyttiin ja minä vastasin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei vaan jokainen, joka ei halua kasvattaa ja hoivata omia jälkeläisiään on huono vanhempi. Jokainen joka asettaa uran ja mammonan haalimisen lapsensa edelle on huono ihminen. Kaikilla ei ole mahdollisuutta valita ja se on surullista, mutta ymmärrettävää.
En minä ainakaan välttele kotiäityttä uran ja mammonan takia, vaan koska en koe mielekkääksi elää elämääni kotiäitinä. Kuulostaa suoraan sanottuna ihan kamalalta elämältä. Ei kuulosta minun jutulta. Jos olisi varaa olla käymättä töissä, palkkaisin kotiapulaisen tai au pairin hoitamaan kotityöt ja ikävät rutiinihommat. Tietysti haluaisin viettää paljon aikaa lasteni kanssa ja varmasti mies haluaisi myös. Lisäksi jäisi paljon aikaa omiin projekteihin, ideoita kuhisee päässäni.
Todellakin just näin. Jos olisi rahaa riittävästi, palkkaisin kotiapulaisen hoitamaan kaikki tylsät kotiäitihommat, kuten sen ikuisen siivouksen, pyykkäyksen ja kokkauksen. Ja hoitamaan lapsia muutamaksi tunniksi päivässä, että itse saisi käydä osa-aikatöissä tai tehdä jotain muuta. Mutta 24/7 kotona (tai toki jossain kerhoissa jne myös, mutta yhtä kaikki) lasten kanssa - ei kiitos.
Hassua että jotkut kokevat ruoanlaiton jotenkin ahdistavana. Kasvissyöjänä tein ruoan aina lapsille rakkaudella, ja vieläkin kun teen ruokaa joillekuille, teen sen niin, että huolenpito ja rakkaus on yksi ainesosa. :)
Hassua, että jotkut eivät ymmärrä, että ihmiset ovat erilaisia, ja että toiset voivat osoittaa rakkautta ja huolenpitoa muutoin kuin kokkaamalla.
Jäisin, ja jäinkin osittain.
Opettaja, feministi
En. En pystyisi elämään toisen elätettävänä ja vaikka taloudellisesti pärjättäisiin hyvin, niin vain mies kerryttäisi eläkettä. Koskaan ei myöskään voi tietää ollaanko loppuelämä varmasti yhdessä niin aika tyhjänpäälle siinä tippuisi jos ero tulisi. Olen myös tylsistynyt äitiyslomilla kotona alle vuodessa ja halunnut palata töihin asiantuntijatehtäviini.
En jäisi!
Kolmeen kertaan olen ollut kotona
esikoisen kanssa 1v7kk
toisen kanssa 1v4kk
kolmannen kanssa 1v11kk
Ja joka kerta olin niin valtavan Onnellinen kun pääsin takaisin töihin
Olen asiantuntijatehtävissä it-alalla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En todellakaan jäisi. Aukoton cv, ehjä eläkekertymä ja ennen kaikkea itse tienattu raha ovat minulle hyvin tärkeitä. Mikään mieheltä saatu "elatus" ei niitä riittäisi korvaamaan, ja tuntuu todella alentavalta pelkkä ajatuskin olla puolison elatuksesta riippuvainen.
Elatuksesta? Eihän ap sitä kysynyt oletko miehen elättinä, vaan että jos olisi mahdollisuus. Ymmärrätkö, että elämässä voi tulla muitakin mahdollisuuksia kuin mies ja miehen rahat?
No tämä muuttaa koko kuvion. Joskin aika harva on päässyt ennen lisääntymistään tekemään niin paljon rahaa, että sillä oikeasti eläisi useampaa vuotta. Perintöä voi tulla, mutta ainahan senkin rahan käyttäminen kotona oloon on jostain muusta pois, esim. jonkinlainen taloudellinen turvapuskuri olisi kiva. Eiköhän suurin osa kotiäideistä ole enemmän tai vähemmän riippuvaisia miehen rahoista, joskin mieskin voi olla toisella tapaa riippuvainen vaimostaan; vaimo voi pitkälle mahdollistaa miehen uran luomisen, jos ei tämän tarvitse olla kotona sairaan lapsen kanssa, voi tehdä pidempää päivää tms. Mutta jos ero tulee, niin siinä vaiheessa nainen huomaa taloudellisen tilanteensa karmeuden, mies ei joudu samalla tapaa kärsimään. Joka tapauksessa pointti on, että puolisoiden pitäisi olla tässä asiassa samanhenkisiä ja jos mieskin haluaa, että vaimo jää kotiäidiksi, miehen pitää mukisematta maksaa eläkevakuutusta tms. Monesti näissä keskusteluissa puhutaan vain siitä mitä äiti haluaa, kai sillä miehelläkin on jotain sanomista. Ja mieli voi myös muuttua. Monesta miehestä on varmaan kiva, että vaimo hoitaa 2-vuotiasta kotona, mutta kymmenen vuoden päästä on jo eri mieltä. Kyllä se työnsaanti vaan on vaikeaa, jos on monta vuotta kotona. Toki tähänkin voi varautua, mutta näitä asioita pitää ajatella jo ennalta.
Olen ollut kotona nyt 1,5v esikoisen kanssa, toinen lapsi syntymässä syksyllä, ja tarkoituksena olla kotiäitinä niin kauan kuin talous antaa myöden (eli mies suostuu meitä kaikkia elättämään :D) kuitenkin vähintään siihen asti että nuorempi on 2v, en millään haluaisi sitä pienempää laittaa päiväkotiin. Olen nauttinut kotiäitiydestä ja olen vähän surullinen siitä että nykyään on vallalla ajatus että pitäisi tehdä uraa ja tuoda tasavertaisesti tuloja perheeseen, olisin mielummin syntynyt jonnekin aiemmalle vuosikymmenelle missä oli normaalia tehdä paljon lapsia ja olla kotona vuosikaudet :D ehkä oon vähän yksinkertainen ihminen sitten mutta mulle tää kotiäidin rooli sopii hyvin enkä kaipaa elämääni ihmeitä. Parasta saada seurata omien lapsien touhuja ja kehitystä <3