Jäisitkö kotiäidiksi, jos olisi mahdollisuus?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en ymmärrä miksi aina jankataan tylsistymisestä..monella on elämässä sisältöä muutakin kun työ ja lapset. Toinen on tuo, että en jäisi miehen elätettäväksi..mitä väärää siinäkin on jos se on molemmille osapuolille ok, kolmas on tuo, että aina manataan, että entä jos mies jättää tai kuolee..vaikka on kotiäiti ei tarvii tyhmä olla🙈

Hyvä että myönnät ymmärryksen puutteesi avoimesti! Se on aivan ok, jos ei kaikkea heti ymmärrä. Munkin on vaikea ymmärtää miten jonkun mielestä lintubongaus voi olla tylsää.

Niiin... lintubongaus on valinta, ei se ole pakko. Lasten hankkiminen on valinta, sekään ei ole pakko. Voisi olettaa, että ihminen ei tieten tahtoen ryhdy johonkin, minkä kokee tylsäksi ja vastenmieliseksi. Eli kun ne omat lapset ja niiden kanssa ajan viettäminen koetaan tylsäksi, se tuntuu kyllä oudolta. Onko ne lapset niin eri temperamentilla kuin itse, ettei niiden kanssa mitään yhteistä ja mielekästä tekemistä keksi? 

Ja ihan tosi harva on oikeasti kotiäiti, niin ettei olisi päiväkodin palveluita koskaan tarvittu. 

Varmaan siksi, että se kotiäiteys on muutakin, kuin lasten kanssa hengailua? Ja ei lasten kanssa hengailua tarvitse kokea täysin vastenmieliseksi, jotta haluaisi tehdä myös muuta. Ei se ole joko tai. Moni varmasti jaksaa niitä lapsiaankin paremmin, kun on elämässä muutakin mielenkiintoista. Toiselle se on työ, sulle jotain muuta.

Aion jäädä ainakin kolmeksi vuodeksi, kunhan neljäs lapsi loppuvuodesta syntyy. Esikoinen tulee täysi-ikäiseksi ensi vuonna, ja silloin nuorempana tuntui ettei vaan voi jäädä kotiin kun "täytyy" mennä takaisin töihin. Nyt vanhempana ajattelen ihan toisin.

Otsikkoon vastaus: en jaksaisi, enkä jaksanut olla vuosia putkeen kotiäitinä. Useampi lapsi (ei enää aivan pieniä), joten tiedän mitä se on. Mulle työ on tärkeää ja voin paremmin kun tasapainottelen työn ja perheen välillä.

Mutta! Jolle sopii kotiäitiys, se suotakoon heille.

Ihmiset on erilaisia.

Tuosta kotona olemisen "tylsyydestä". Olin kotona ollut kolmisen vuotta siihen mennessä, kun toinen äiti saman ikäisten lasten kanssa ilmoitti menevänsä töihin "koska kaipaa elämäänsä jotain haastetta, ja kotona on tylsää." Ergo töihin menevä äiti on täten älykäs, kun taas kotona oleva ei kaipaa haasteita ja vain lilluu tylsyydessä? Tuollaisen syyn sanominen on sellaista keksittyä humble bragia. "Olen liian fiksu vain hoitamaan lapsia." 

...Oikeasti itseään voi haastaa ja kehittää myös kotona, jos vaan aihepiiri eli lastenhoito kiinnostaa.

Mutta eihän kukaan töihin menevä voi sanoa, ettei lastenhoito kiinnostanutkaan. "En ollutkaan lapsiperheihminen, en olekaan kiinnostunut lapsista, en osaakaan keksiä tekemistä lapsille ja itselleni, minulla ei ole ideoita, en pidäkään pikkulapsista, lapset saavat hermoni riekaleiksi." 

Äitini oli kotona lähes koko lapsuuteni ja rakastin sitä. Edelleen välillä suren, etten pysty/halua tarjota samaa omalle lapselle. Onneksi lapset eivät tiedä kuin sen koetun lapsuuden, joka heillä itsellään on. Minä varmaan taloudelliselta kannalta voisin jäädä kotiin pidemmäksikin aikaa (olen nyt ollut 10 kk, yksi lapsi vasta mutta ainakin kolme lasta haluaisin), mutta haluan kouluttautua loppuun ja olla työelämässä terveysalalla. Haaveilen kuitenkin tekeväni max 80% työviikkoa tulevaisuudessa.

Lapset on jo nuoria aikuisia, mutta olin kotona 6 vuotta kun he olivat pieniä. Ja tein osa-aikatöitä kunnes esikoinen oli yläasteella. Olisin voinut olla pitempäänkin kotiäiti/osa-aikatöissä. Kokopäivätyö ei ole minua varten, humanisti olen.

Vierailija kirjoitti:

Tuosta kotona olemisen "tylsyydestä". Olin kotona ollut kolmisen vuotta siihen mennessä, kun toinen äiti saman ikäisten lasten kanssa ilmoitti menevänsä töihin "koska kaipaa elämäänsä jotain haastetta, ja kotona on tylsää." Ergo töihin menevä äiti on täten älykäs, kun taas kotona oleva ei kaipaa haasteita ja vain lilluu tylsyydessä? Tuollaisen syyn sanominen on sellaista keksittyä humble bragia. "Olen liian fiksu vain hoitamaan lapsia." 

...Oikeasti itseään voi haastaa ja kehittää myös kotona, jos vaan aihepiiri eli lastenhoito kiinnostaa.

Mutta eihän kukaan töihin menevä voi sanoa, ettei lastenhoito kiinnostanutkaan. "En ollutkaan lapsiperheihminen, en olekaan kiinnostunut lapsista, en osaakaan keksiä tekemistä lapsille ja itselleni, minulla ei ole ideoita, en pidäkään pikkulapsista, lapset saavat hermoni riekaleiksi." 

Miksi koet sen olevan humble bragia, jos sanoo suoraan, että kotiäitiys ei tuo elämään tarpeeksi haastetta? Että kaipaa elämäänsä jotain muuta, jotain joka ei pyöri pääosin lastenhoidon ympärillä? Ei kai lastenhoidon tarvitse kiinnostaa niin paljon, että siinä pitää kehittyä ammattilaiseksi, jotta voisi olla hyvä vanhempi. Kyllä mä pidän pikkulapsista ja olen kiinnostunut omistani ja niiden kanssa touhuamisesta, mutta ei se poissulje muita kiinnostuksen kohteita.

Mä koen, että lapsia kasvattaessa elän muiden (eli niiden lasten) kautta, koska kaikki heidän kokemukset on kuitenkin heidän kokemuksiaan, vaikka se olisinkin minä, joka niitä mahdollisuuksia onkin tarjonnut. Työ taas on jotain mun omaa. 

En helvetissä, se olisi painajaista!

Vierailija kirjoitti:

En todellakaan jäisi. Aukoton cv, ehjä eläkekertymä ja ennen kaikkea itse tienattu raha ovat minulle hyvin tärkeitä. Mikään mieheltä saatu "elatus" ei niitä riittäisi korvaamaan, ja tuntuu todella alentavalta pelkkä ajatuskin olla puolison elatuksesta riippuvainen.

Tätä minun on  vaikea ymmärtää. Lapsethan ovat myös miehesi, ei sinun yksin aikaansaamiasi. Siksi se, että mies hankkii enemmän rahaa vaimon ollessa kotona ja taloudellinen vastuu lepää hänen harteillaan, on ihan oikeudenmukaista.

Jos miehesi sairastuisi kroonisesti ja jäisi pienelle sairaseläkkeelle, olisiko sinusta hänen kannaltaan alentavaa, että kantaisit päävastuun teidän elatuksestanne. Vai näyttäisitkö miehelle ovea? :)

Kotiäitivuosina miehet oppii, että vaimo tekee kaikki kotityöt. Tuo tilanne ei muutu naisen töihin paluun jälkeen vaan nainen on niistä vastuussa loppuikänsä. Harvinainen poikkeus ei tuota muuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuosta kotona olemisen "tylsyydestä". Olin kotona ollut kolmisen vuotta siihen mennessä, kun toinen äiti saman ikäisten lasten kanssa ilmoitti menevänsä töihin "koska kaipaa elämäänsä jotain haastetta, ja kotona on tylsää." Ergo töihin menevä äiti on täten älykäs, kun taas kotona oleva ei kaipaa haasteita ja vain lilluu tylsyydessä? Tuollaisen syyn sanominen on sellaista keksittyä humble bragia. "Olen liian fiksu vain hoitamaan lapsia." 

...Oikeasti itseään voi haastaa ja kehittää myös kotona, jos vaan aihepiiri eli lastenhoito kiinnostaa.

Mutta eihän kukaan töihin menevä voi sanoa, ettei lastenhoito kiinnostanutkaan. "En ollutkaan lapsiperheihminen, en olekaan kiinnostunut lapsista, en osaakaan keksiä tekemistä lapsille ja itselleni, minulla ei ole ideoita, en pidäkään pikkulapsista, lapset saavat hermoni riekaleiksi." 

Miksi koet sen olevan humble bragia, jos sanoo suoraan, että kotiäitiys ei tuo elämään tarpeeksi haastetta? Että kaipaa elämäänsä jotain muuta, jotain joka ei pyöri pääosin lastenhoidon ympärillä? Ei kai lastenhoidon tarvitse kiinnostaa niin paljon, että siinä pitää kehittyä ammattilaiseksi, jotta voisi olla hyvä vanhempi. Kyllä mä pidän pikkulapsista ja olen kiinnostunut omistani ja niiden kanssa touhuamisesta, mutta ei se poissulje muita kiinnostuksen kohteita.

Mä koen, että lapsia kasvattaessa elän muiden (eli niiden lasten) kautta, koska kaikki heidän kokemukset on kuitenkin heidän kokemuksiaan, vaikka se olisinkin minä, joka niitä mahdollisuuksia onkin tarjonnut. Työ taas on jotain mun omaa. 

Ehkä sun olisi pitänyt olla paikalla kuulemassa se miten se sanottiin ja missä yhteydessä. Mm tämän naisen oma sisko harmistui kommentista ja piti loukkaavana kotona lapsensa hoitavia kohtaan. 

***

Ymmärrän mitä noin muuten tarkoitat, mutta koskaan en ole kokenut että "elän lasten kautta". Me olemme ihan erilaisia persoonia, emme ole noin symbioosissa. 

Heidän kokemukset ovat heidän kokemuksia, ja minun kokemus on minun. Minun kokemus näistä vuosista on taatusti aivan erilainen kuin heidän, teen paljon asioita joita he eivät tee, ja heitä kiinnostaa asiat jotka eivät taas aina kiinnosta minua. Minun kokemus on äidin, vanhemman kokemus, heidän kokemuksensa lapsen, ja jää paljolti myös unohduksiin. 

Elämään mahtuu kotiäidilläkin paljon muutakin kuin lastenhoito. Eihän se todellakaan sulje pois muita mielenkiinnon kohteita. Esim illat ovat minulla omaa aikaa, lapset nukahtavat aikaisin. :) 

Oon jo kotivaimo. Lapsia en alkas hoitaa, oksettaa ajatuskin. Siksipä emme ole hankkimassa

Olin lasten kanssa kotona kunnes nuorin meni eskariin. Sen jälkeenkin olen ollut enemmän työttömänä kuin töissä.

En tehnyt tätä tarkoituksella mutta meidän lapsilla oli vaan kaikilla niin paljon terveyshuolia ettei heidän vieminen hoitoon muualle ollut realistinen vaihtoehto. En ole kyllä katunut lainkaan sitä että hoidin lapset kotona. Ammattini on sellainen että se muuttui ja kehittyi kotona olo vuosieni aikana niin etten ole koskaan palannut tekemään sitä työtä mitä tein ennen lapsia. Sinänsä harmi koska pidin siitä työstä paljon mutta silti lapset ovat minulle tärkeämpiä kuin ura. Ja se että minä olin lasten kanssa kotona mahdollisti miehelle uran tekemisen.

Joskus laskin että kuukauden aikana lapset sairasti niin paljon että siinä kuussa kaikki lapset olisivat voineet olla hoidossa yhden päivän. Kaikkina muina päivinä he olisivat tarvineet kotiin hoitajan. Välillä olin yhden lapsen kanssa viikkoja sairaalassa. Eli meille minun kotiäitiys oli oikeastaan pakon sanelema juttu. Ja tosiaan lapset sairastivat monta vuotta ja yhdelle jäi hankalia sairauksia loppuelämäkseenkin valitettavasti.

Taloudellisesti pärjättiin hyvin ja tulen pärjäämään jatkossakin vaikka eläke jääkin todella pieneksi. Säästöt ja sijoitukset pelastavat tilanteen.

Kotona oloon en ole tylsistynyt. Minulla riittää mielikuvitusta ja teen mielelläni monenlaisia asioita. Hoidan syöpäsairaan anopin, autan naapureita, kuskaan naapureidenkin lapsia kouluun ym. Eli työttömänäkin olen aika kiireinen. Aivojumppaa olen saanut kun olen auttanut nuoria laajan matematiikan tehtävissä ja tutuille yrittäjille olen joskus laskenut auki hankalia matemaattisia ongelmia ihan vaan omaksi huviksi.

Minulle sopi kotiäidin homma mutta ymmärrän kyllä että kaikki ei sitä halua.

Jäisin välittömästi jos voisin. Vaikka olenkin mies. Taloudellisista syistä se ei ole mahdollista.

Todellakin jäisin! Olenkin. Harrastan musiikkia ja keikkailen bändin kanssa silloin tällöin. En toistaiseksi kaipaa päivätöihin enkä halua esikoistani vielä laittaa päiväkotiin kun alle 2-v. Oon paljon mielummin kotona lapsen kanssa kun jossain hikipajalla vaikka rahaa enemmän kuukaudessa saisikin. Tää maailma on täynnä rahaa mut mun lapsi pieni vain vähän aikaa <3

Jäisin, jos joku muu hoitaisi kaikki kotityöt, ne ei vaan minulta lunnistu. Töissä sentään saan tuntea osaavani jotain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuosta kotona olemisen "tylsyydestä". Olin kotona ollut kolmisen vuotta siihen mennessä, kun toinen äiti saman ikäisten lasten kanssa ilmoitti menevänsä töihin "koska kaipaa elämäänsä jotain haastetta, ja kotona on tylsää." Ergo töihin menevä äiti on täten älykäs, kun taas kotona oleva ei kaipaa haasteita ja vain lilluu tylsyydessä? Tuollaisen syyn sanominen on sellaista keksittyä humble bragia. "Olen liian fiksu vain hoitamaan lapsia." 

...Oikeasti itseään voi haastaa ja kehittää myös kotona, jos vaan aihepiiri eli lastenhoito kiinnostaa.

Mutta eihän kukaan töihin menevä voi sanoa, ettei lastenhoito kiinnostanutkaan. "En ollutkaan lapsiperheihminen, en olekaan kiinnostunut lapsista, en osaakaan keksiä tekemistä lapsille ja itselleni, minulla ei ole ideoita, en pidäkään pikkulapsista, lapset saavat hermoni riekaleiksi." 

Miksi koet sen olevan humble bragia, jos sanoo suoraan, että kotiäitiys ei tuo elämään tarpeeksi haastetta? Että kaipaa elämäänsä jotain muuta, jotain joka ei pyöri pääosin lastenhoidon ympärillä? Ei kai lastenhoidon tarvitse kiinnostaa niin paljon, että siinä pitää kehittyä ammattilaiseksi, jotta voisi olla hyvä vanhempi. Kyllä mä pidän pikkulapsista ja olen kiinnostunut omistani ja niiden kanssa touhuamisesta, mutta ei se poissulje muita kiinnostuksen kohteita.

Mä koen, että lapsia kasvattaessa elän muiden (eli niiden lasten) kautta, koska kaikki heidän kokemukset on kuitenkin heidän kokemuksiaan, vaikka se olisinkin minä, joka niitä mahdollisuuksia onkin tarjonnut. Työ taas on jotain mun omaa. 

Ehkä sun olisi pitänyt olla paikalla kuulemassa se miten se sanottiin ja missä yhteydessä. Mm tämän naisen oma sisko harmistui kommentista ja piti loukkaavana kotona lapsensa hoitavia kohtaan. 

***

Ymmärrän mitä noin muuten tarkoitat, mutta koskaan en ole kokenut että "elän lasten kautta". Me olemme ihan erilaisia persoonia, emme ole noin symbioosissa. 

Heidän kokemukset ovat heidän kokemuksia, ja minun kokemus on minun. Minun kokemus näistä vuosista on taatusti aivan erilainen kuin heidän, teen paljon asioita joita he eivät tee, ja heitä kiinnostaa asiat jotka eivät taas aina kiinnosta minua. Minun kokemus on äidin, vanhemman kokemus, heidän kokemuksensa lapsen, ja jää paljolti myös unohduksiin. 

Elämään mahtuu kotiäidilläkin paljon muutakin kuin lastenhoito. Eihän se todellakaan sulje pois muita mielenkiinnon kohteita. Esim illat ovat minulla omaa aikaa, lapset nukahtavat aikaisin. :) 

Varmaan olis. Koska voisin itsekin kuvitella sanovani, että kotiäitiys ei tarjoa mulle tarpeeksi haastetta ja on tylsää, mutta ei se nyt tarkoita sitä, etteikö muut siitä älykkyyteen katsomatta voisi sitä löytää.

Kyllä se surullista on että äidit ei halua olla lastensa kanssa. Tuovat pienestä pitäen päiväkotiin. Eihän se kotiäitiys ole sitä että tarttee kököttää kotona lapsen kanssa. Sähän voit tehdä vaikka ja mitä, ellet oo ihan kädetön (valitettavasti moni on nykyään) Kyllä sen lapsista huomaa onko niiden kanssa oltu ja nimenomaan haluttu olla vai onko ne vaan tehty kun pitää olla se lapsi tai kaksi.

Vierailija kirjoitti:

Tuosta kotona olemisen "tylsyydestä". Olin kotona ollut kolmisen vuotta siihen mennessä, kun toinen äiti saman ikäisten lasten kanssa ilmoitti menevänsä töihin "koska kaipaa elämäänsä jotain haastetta, ja kotona on tylsää." Ergo töihin menevä äiti on täten älykäs, kun taas kotona oleva ei kaipaa haasteita ja vain lilluu tylsyydessä? Tuollaisen syyn sanominen on sellaista keksittyä humble bragia. "Olen liian fiksu vain hoitamaan lapsia." 

...Oikeasti itseään voi haastaa ja kehittää myös kotona, jos vaan aihepiiri eli lastenhoito kiinnostaa.

Mutta eihän kukaan töihin menevä voi sanoa, ettei lastenhoito kiinnostanutkaan. "En ollutkaan lapsiperheihminen, en olekaan kiinnostunut lapsista, en osaakaan keksiä tekemistä lapsille ja itselleni, minulla ei ole ideoita, en pidäkään pikkulapsista, lapset saavat hermoni riekaleiksi." 

Siis kolmivuotiaan lapsen kanssa voi olla aika raskasta, siksi mielellään naiset menee töihin, siellä saa käydä vessassa rauhassa ja työ on naisille sitä "omaa aikaa".

Mutta kyllä kotiäitinä voi olla henkisiä virikkeitä ja aktiivisuutta, ainakin minulla oli. Ei ollut kahletta, joka olisi kytkenyt minut hiekkalaatikkoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuosta kotona olemisen "tylsyydestä". Olin kotona ollut kolmisen vuotta siihen mennessä, kun toinen äiti saman ikäisten lasten kanssa ilmoitti menevänsä töihin "koska kaipaa elämäänsä jotain haastetta, ja kotona on tylsää." Ergo töihin menevä äiti on täten älykäs, kun taas kotona oleva ei kaipaa haasteita ja vain lilluu tylsyydessä? Tuollaisen syyn sanominen on sellaista keksittyä humble bragia. "Olen liian fiksu vain hoitamaan lapsia." 

...Oikeasti itseään voi haastaa ja kehittää myös kotona, jos vaan aihepiiri eli lastenhoito kiinnostaa.

Mutta eihän kukaan töihin menevä voi sanoa, ettei lastenhoito kiinnostanutkaan. "En ollutkaan lapsiperheihminen, en olekaan kiinnostunut lapsista, en osaakaan keksiä tekemistä lapsille ja itselleni, minulla ei ole ideoita, en pidäkään pikkulapsista, lapset saavat hermoni riekaleiksi." 

Miksi koet sen olevan humble bragia, jos sanoo suoraan, että kotiäitiys ei tuo elämään tarpeeksi haastetta? Että kaipaa elämäänsä jotain muuta, jotain joka ei pyöri pääosin lastenhoidon ympärillä? Ei kai lastenhoidon tarvitse kiinnostaa niin paljon, että siinä pitää kehittyä ammattilaiseksi, jotta voisi olla hyvä vanhempi. Kyllä mä pidän pikkulapsista ja olen kiinnostunut omistani ja niiden kanssa touhuamisesta, mutta ei se poissulje muita kiinnostuksen kohteita.

Mä koen, että lapsia kasvattaessa elän muiden (eli niiden lasten) kautta, koska kaikki heidän kokemukset on kuitenkin heidän kokemuksiaan, vaikka se olisinkin minä, joka niitä mahdollisuuksia onkin tarjonnut. Työ taas on jotain mun omaa. 

Olitko siis jatkuvasti kiinni lapsissa, eikö mies hoitanut niitä ollenkaan? Itse saatoin jopa opiskella täydentäviä juttuja yliopistossa, kun mies katsoi lapsia sen pari tuntia kun olin luennolla.