Lue keskustelun säännöt.
Jäisitkö kotiäidiksi, jos olisi mahdollisuus?
Jäisitkö kotiäidiksi, jos olisi mahdollisuus? Kuinka monta vuotta haluaisit olla kotona? Mahdollisuudella tarkoitan taloudellisesti turvattua tulevaisuutta ja taloudellista mahdollisuutta. Jos jäisit, millä alalalla työskentelet ja mikä on koulutuksesi?
Kommentit (650)
Haluaisin jäädä koti-isäksi uranaiselle. Rakastan ruoanlaittoa, ja yleiset kotityöt aika neutraaleja asioita. Olen hyvin kärsivällinen, enkä harmistu vauvojen huudosta lentokoneessa tai julkisissa.
Ehkä täytyy laittaa tämä tinder bioon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut kotona nyt 1,5v esikoisen kanssa, toinen lapsi syntymässä syksyllä, ja tarkoituksena olla kotiäitinä niin kauan kuin talous antaa myöden (eli mies suostuu meitä kaikkia elättämään :D) kuitenkin vähintään siihen asti että nuorempi on 2v, en millään haluaisi sitä pienempää laittaa päiväkotiin. Olen nauttinut kotiäitiydestä ja olen vähän surullinen siitä että nykyään on vallalla ajatus että pitäisi tehdä uraa ja tuoda tasavertaisesti tuloja perheeseen, olisin mielummin syntynyt jonnekin aiemmalle vuosikymmenelle missä oli normaalia tehdä paljon lapsia ja olla kotona vuosikaudet :D ehkä oon vähän yksinkertainen ihminen sitten mutta mulle tää kotiäidin rooli sopii hyvin enkä kaipaa elämääni ihmeitä. Parasta saada seurata omien lapsien touhuja ja kehitystä <3
Olen vielä lapseton, mutta jaan näkemyksen kanssasi. Ihanaa olisi olla aidosti läsnä lapsen kanssa, lukea, liikkua ja opettaa asioita. Voisin olla ainakin kolmen ensimmäisen vuoden ajan kotiäitinä.
Ihanaa että joku sanoo Ainakin kolme vuotta.
Lastahan voi täysin kotona kasvattaa kuitenkin vain viisi vuotta - kuusivuotiaana menee eskariin ja sehän on pakollinen. (Poislukien kotikouluihmiset, jotka Suomessa häviävän pieni porukka). Mutta siis se on vain viisi vuotta se aikaikkuna, yhden lapsen kohdalla, lyhyt lapsuus kotona on joka tapauksessa. Loppujen lopuksi ihan tosi lyhyt aika meille aikuisille.Päiväkodit eivät ole nykyresursseilla mitään onneloita, vaikka sellaisina niitä edelleen lapsiperheille myydään. Harva etenkään esikoisen kanssa sitä osaa kyseenalaistaa, neuvolasta ym tuputetaan virikehoitoa, voi hyvän tähden. Enemmän saisi perheille jättää valinnanvapautta, eikä tuputtaa kaikkia samaan kolhoosimuottiin.
Minullekin tuputettiin, uskoin, ja se oli väärin lapsiamme kohtaan, harmittaa edelleen että kuuntelin ulkopuolisia. Harmittaa päiväkotiajassa niin moni tapahtuma ja henkilö.
Samaa mieltä. Olen viestin 468 kirjoittaja, kymmenen vuotta kotona ollut neljän lapsen äiti.
Tahtoisinkin rohkaista nuoria äitejä yrittämään olla kotona pitempään kuin yksi, kaksi vuotta. Kolmekin on paljon parempi kuin kaksi. Lapsi kasvaa paljon vuodessa.
Kun saamme ensimmäisen työpaikan ammattiin valmistumisen jälkeen, yritämme kovasti oppia työn käytännössä ja tehdä sen hyvin. Ainakin itse suuntasin silloin paljon energiaa siihen, nuorena lapsettomana opettajana.
Kun tulemme äideiksi, edessämme on tavallaan uusi työ ja "työpaikka", emmekä ole saaneet siihen juuri koulutusta, paitsi ne, jotka ovat hoitaneet nuorempia sisaruksiaan.
Ei tätä äidinkään työtä heti osaa, ja äidiksi tullut tarvitsee paneutumista, aikaa ja toistoa asioiden tekemisessä, että ne alkavat mennä sujuvasti. Pikkuhiljaa siihen äidin työhön oppii. Ja ottamaan suhteellisen vaivatta tekemisissään huomioon tämän uuden ihmisen, joka on äidin vastuulla. Stressi ja epävarmuus - jos niitä on - vähenevät. Äitiydestä voi alkaa nauttia.
Toki yhden lapsen kotiäitinä ei varmaan ole helppo olla. Jos lapsia on enemmän, ne leikkivät keskenään, äiti pääsee helpommalla. - Toisaalta yhden lapsen äidillä on enemmän aikaa yhdelle lapselleen, itse esim. koen huonoa omaatuntoa, että keskimmäiset lapset jäivät vähemmälle huomiolle kuin eka ja viimeinen. Asioilla on monta puolta, ja tilanteet yksilöllisiä.
Siitä vielä sanoisin, että mielestäni ei koskaan kannata tavoitella mitään ideaalia: ihanneperhettä, ihanneäitiyttä, ihanneaviomiestä. :) Se rentouttaa.
Olet oikeassa siinä, että äitiyyteen oppii ainoastaan kasvamalla äitiyteen. Ei se tee äidiksi että synnyttää lapsen ja vaihtaa sille vaipat ym. Hoivarutiineja. Ensimmäinen lapsi on harjoituskappale ja 100% työtä, toisen kanssa sujuu helpommin ja on enää 50% työtä. Kolmas lapsi onkin pelkkää iloa kun itse olet jo äitiyden ammattilainen.
Aion jäädä, koska mikään ei korvaa lapsen kotikasvatusta.
Jos minulla olisi ollut riittävästi rahaa tilillä, niin kyllä. Kun sitten tuli avioero, olin tyytyväinen, että olin töissä. Asunnon saan ehkä maksettua, kun olen 67 v.. Mukavampaa asua omassa, kun on eläkkeellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut kotona nyt 1,5v esikoisen kanssa, toinen lapsi syntymässä syksyllä, ja tarkoituksena olla kotiäitinä niin kauan kuin talous antaa myöden (eli mies suostuu meitä kaikkia elättämään :D) kuitenkin vähintään siihen asti että nuorempi on 2v, en millään haluaisi sitä pienempää laittaa päiväkotiin. Olen nauttinut kotiäitiydestä ja olen vähän surullinen siitä että nykyään on vallalla ajatus että pitäisi tehdä uraa ja tuoda tasavertaisesti tuloja perheeseen, olisin mielummin syntynyt jonnekin aiemmalle vuosikymmenelle missä oli normaalia tehdä paljon lapsia ja olla kotona vuosikaudet :D ehkä oon vähän yksinkertainen ihminen sitten mutta mulle tää kotiäidin rooli sopii hyvin enkä kaipaa elämääni ihmeitä. Parasta saada seurata omien lapsien touhuja ja kehitystä <3
Olen vielä lapseton, mutta jaan näkemyksen kanssasi. Ihanaa olisi olla aidosti läsnä lapsen kanssa, lukea, liikkua ja opettaa asioita. Voisin olla ainakin kolmen ensimmäisen vuoden ajan kotiäitinä.
Ihanaa että joku sanoo Ainakin kolme vuotta.
Lastahan voi täysin kotona kasvattaa kuitenkin vain viisi vuotta - kuusivuotiaana menee eskariin ja sehän on pakollinen. (Poislukien kotikouluihmiset, jotka Suomessa häviävän pieni porukka). Mutta siis se on vain viisi vuotta se aikaikkuna, yhden lapsen kohdalla, lyhyt lapsuus kotona on joka tapauksessa. Loppujen lopuksi ihan tosi lyhyt aika meille aikuisille.Päiväkodit eivät ole nykyresursseilla mitään onneloita, vaikka sellaisina niitä edelleen lapsiperheille myydään. Harva etenkään esikoisen kanssa sitä osaa kyseenalaistaa, neuvolasta ym tuputetaan virikehoitoa, voi hyvän tähden. Enemmän saisi perheille jättää valinnanvapautta, eikä tuputtaa kaikkia samaan kolhoosimuottiin.
Minullekin tuputettiin, uskoin, ja se oli väärin lapsiamme kohtaan, harmittaa edelleen että kuuntelin ulkopuolisia. Harmittaa päiväkotiajassa niin moni tapahtuma ja henkilö.
Miten haluaisit hoitaa lasten koulutuksen, jos viisi vuotta kotona ei ole riittävästi? Päiväkodit on erilaisia eri paikoissa. Jossain kunnissa ja kaupungeissa resursseja on riittävästi, ja lapset pääsääntöisesti viihtyy päiväkodeissa. Jossain asiat taas ovat pahasti pielessä. Mutta yleistää ei voi. Millaista valinnanvapautta toivoisit? Millä haluaisit sen rahoittaa? Jos päiväkotiajassa harmittaa asiat, niin toki varmaankin muistit asioista keskustella, silloin kun ne olivat ajankohtaisia.
Nyt kommentoit jotenkin ihan asian vierestä. Miten niin "viisi vuotta ei ole riittävästi"?
Minä totesin, että viisi vuotta on maksimiaika kotonaoloa yhdelle lapselle, sitten alkaa jo koulupolku, eli eskari. Missään kohtaa en sanonut, että se ei olisi riittävästi.
Kirjoitin myös millaista valinnanvapautta toivoisin - että kotiäitien annettaisiin olla kotiäitejä ilman päiväkodin "virikehoidon" tuputtamista (vaikka äiti on kotona) - Miten ymmärsit että rahoitusta tähän asenneilmapiirin muutokseen tarvitaan? Minusta ei yhtään mitään. Minulle monet sote-ihmiset suositti laittamaan molemmatkin lapset päivähoitoon, koska toisella erityispiirre, josta ajateltiin että päiväkoti aina korjaa, ja toisellekin "tekisi hyvää".
Näin sitten tein ja menin opiskelemaan, eikä olisi kyllä pitänyt. Mutta suht uutena vanhempana, sitä uskoo ammattilaisten tietävän paremmin.
Päivähoitoa käytetään "kuntouttavana" joillekin lapsille vaikka siellä ei ole resursseja eikä osaamista. Kuka siinä "kuntoutuu"?
Niin ja kyllä, toki muistin keskustella. Minuahan kutsuttiin useasti palavereihin sillä meillä oli erityinen. Keskustelulta ei voi välttyä. Mutta resursseja tai lisää aikuisia ryhmään ei vaan saa.
Osa lapsen erityisyydestä käännettiin vieläpä kodin syyksi (erään henkilön taholta).
Ihan tuttua settiä jokaiselle nepsy-lapsen vanhemmalle.
Tämäkin päikky saattoi näyttäytyä tavallisille lapsille ihan mukavana paikkana, mutta jos lapsella on erityistarpeita, niihin ei osata tai ehditä vastata. Ihan tuuliajolla, kukaan ei vastaa kun taas sattui ja tapahtui, kukaan ei ehdi valvoa tai opastaa. Lapsi koetaan rasitteena, ja se tuodaan myös suorasanaisesti ilmi.
LTO:t oli kyllä kaikki hyviä, joku hoitajistakin, mutta random-avustajat ja leipääntyneet hoitajat eivät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jäisin. Lapsi on 10v.
Olen korkeakoulutettu ja alani töissä ja takana kaksi burnouttia ja monet YT:t, yhdet potkut. Mieluummin hoitaisin kotia ja tekisin omalla ajallani mitä huvittaa.
En ole äidillinen,mutta kyllä se tän nykyisen työelämäni voittaisi.
Vierailija kirjoitti:
Jäisin, jos joku muu hoitaisi kaikki kotityöt, ne ei vaan minulta lunnistu. Töissä sentään saan tuntea osaavani jotain.
Etkö saa onnistumisen kokemuksia lapsen kanssa?
En ymmärrä miten niin moni antaa vapaaehtoisesti erilaisten ympäristöjen (päiväkodit ja niiden henkilöstö) vaikutteiden ja ideologien "kasvattaa" oma lapsi.
Minä haluan tutustua lapseni persoonaan rauhassa ja ohjata ja kasvattaa omien arvojeni mukaan. Vahvistaa tunnesidettä lapseeni, tukea lasta ja korostaa tämän vahvuuksia. Pienen lapsen älyllinen ja motorinen kehitys on todella huimaa enkä haluaisi missään nimessä jäädä niistä paitsi, saati että kaikki mahdollinen potentiaali jää piiloon ja käyttämättä kun kenelläkään ei ole kiinnostusta huomata ja tukea niiden kehittymistä. Sosiaalinen kehitys lähtee itsetuntemuksesta ja siihen tarvitaan peili, joka näkee, kuulee ja hyväksyy. Siihen ei päiväkotien kaaos ja kilpailu huomiosta kykene.
Eli ideaalitilanteessa mahdollisuuksien mukaan 3-4 vuotiaaksi kotona, sen jälkeen vasta päivähoitoon. Osapäivähoito riittää useimmille alkuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En uskaltaisi.
Miehet alkavat helposti halveksia naista, joka ei tuo rahaa kotiin. En halua joutua siihen asemaan. Miehet myös tunnetusti helposti häipyvät, jos vain saavat jostain nuoremman naisen. Siinä ei rakkaus, eikä lapset miestä pitele!
Saattaisin jäädä pahasti tyhjän päälle lapsineni. En uskaltaisi ottaa niin suurta riskiä.
Jos olisin niin rikas, että voisin edelleenkin maksaa vähintään puolet kuluista ja rahat riittäisivät lopuksi ikää, niin kyllä! Tietysti! Rakastaisin olla kotona. Hoitaisin kotia ja pihaa, laittaisin ruokaa ja leipoisin, olisin lasten kanssa, ehtisin kuntoillakin ja huolehtia ulkonäöstänikin.
Omat lapset jo aikuiset. Olen kysynyt heiltä, että olisiko ollut parempi, jos olisin aikanaan ollut kotiäitinä kun lapset pieniä. Olivat sitä mieltä, että oli niin mukavaa olla hoidossa kaverien kanssa ja mukavaa alakoululaisena tulla yksin tai kaverien kanssa kotiin, katsella telkkaa, tehdä välipalaa jne. Olla rauhassa ennen kuin koko perhe saapuu kotiin. Saivat kuulema ihan tarpeeksi olla äidin kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut kotona nyt 1,5v esikoisen kanssa, toinen lapsi syntymässä syksyllä, ja tarkoituksena olla kotiäitinä niin kauan kuin talous antaa myöden (eli mies suostuu meitä kaikkia elättämään :D) kuitenkin vähintään siihen asti että nuorempi on 2v, en millään haluaisi sitä pienempää laittaa päiväkotiin. Olen nauttinut kotiäitiydestä ja olen vähän surullinen siitä että nykyään on vallalla ajatus että pitäisi tehdä uraa ja tuoda tasavertaisesti tuloja perheeseen, olisin mielummin syntynyt jonnekin aiemmalle vuosikymmenelle missä oli normaalia tehdä paljon lapsia ja olla kotona vuosikaudet :D ehkä oon vähän yksinkertainen ihminen sitten mutta mulle tää kotiäidin rooli sopii hyvin enkä kaipaa elämääni ihmeitä. Parasta saada seurata omien lapsien touhuja ja kehitystä <3
Olen vielä lapseton, mutta jaan näkemyksen kanssasi. Ihanaa olisi olla aidosti läsnä lapsen kanssa, lukea, liikkua ja opettaa asioita. Voisin olla ainakin kolmen ensimmäisen vuoden ajan kotiäitinä.
Ihanaa että joku sanoo Ainakin kolme vuotta.
Lastahan voi täysin kotona kasvattaa kuitenkin vain viisi vuotta - kuusivuotiaana menee eskariin ja sehän on pakollinen. (Poislukien kotikouluihmiset, jotka Suomessa häviävän pieni porukka). Mutta siis se on vain viisi vuotta se aikaikkuna, yhden lapsen kohdalla, lyhyt lapsuus kotona on joka tapauksessa. Loppujen lopuksi ihan tosi lyhyt aika meille aikuisille.Päiväkodit eivät ole nykyresursseilla mitään onneloita, vaikka sellaisina niitä edelleen lapsiperheille myydään. Harva etenkään esikoisen kanssa sitä osaa kyseenalaistaa, neuvolasta ym tuputetaan virikehoitoa, voi hyvän tähden. Enemmän saisi perheille jättää valinnanvapautta, eikä tuputtaa kaikkia samaan kolhoosimuottiin.
Minullekin tuputettiin, uskoin, ja se oli väärin lapsiamme kohtaan, harmittaa edelleen että kuuntelin ulkopuolisia. Harmittaa päiväkotiajassa niin moni tapahtuma ja henkilö.
Samaa mieltä. Olen viestin 468 kirjoittaja, kymmenen vuotta kotona ollut neljän lapsen äiti.
Tahtoisinkin rohkaista nuoria äitejä yrittämään olla kotona pitempään kuin yksi, kaksi vuotta. Kolmekin on paljon parempi kuin kaksi. Lapsi kasvaa paljon vuodessa.
Kun saamme ensimmäisen työpaikan ammattiin valmistumisen jälkeen, yritämme kovasti oppia työn käytännössä ja tehdä sen hyvin. Ainakin itse suuntasin silloin paljon energiaa siihen, nuorena lapsettomana opettajana.
Kun tulemme äideiksi, edessämme on tavallaan uusi työ ja "työpaikka", emmekä ole saaneet siihen juuri koulutusta, paitsi ne, jotka ovat hoitaneet nuorempia sisaruksiaan.
Ei tätä äidinkään työtä heti osaa, ja äidiksi tullut tarvitsee paneutumista, aikaa ja toistoa asioiden tekemisessä, että ne alkavat mennä sujuvasti. Pikkuhiljaa siihen äidin työhön oppii. Ja ottamaan suhteellisen vaivatta tekemisissään huomioon tämän uuden ihmisen, joka on äidin vastuulla. Stressi ja epävarmuus - jos niitä on - vähenevät. Äitiydestä voi alkaa nauttia.
Toki yhden lapsen kotiäitinä ei varmaan ole helppo olla. Jos lapsia on enemmän, ne leikkivät keskenään, äiti pääsee helpommalla. - Toisaalta yhden lapsen äidillä on enemmän aikaa yhdelle lapselleen, itse esim. koen huonoa omaatuntoa, että keskimmäiset lapset jäivät vähemmälle huomiolle kuin eka ja viimeinen. Asioilla on monta puolta, ja tilanteet yksilöllisiä.
Siitä vielä sanoisin, että mielestäni ei koskaan kannata tavoitella mitään ideaalia: ihanneperhettä, ihanneäitiyttä, ihanneaviomiestä. :) Se rentouttaa.
Olet oikeassa siinä, että äitiyyteen oppii ainoastaan kasvamalla äitiyteen. Ei se tee äidiksi että synnyttää lapsen ja vaihtaa sille vaipat ym. Hoivarutiineja. Ensimmäinen lapsi on harjoituskappale ja 100% työtä, toisen kanssa sujuu helpommin ja on enää 50% työtä. Kolmas lapsi onkin pelkkää iloa kun itse olet jo äitiyden ammattilainen.
Noin sen itsekin koin: kolmannen saatua kaikki alkoi rullata. Ei varmaan ole yleispätevä kokemus tietenkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin jäädä koti-isäksi uranaiselle. Rakastan ruoanlaittoa, ja yleiset kotityöt aika neutraaleja asioita. Olen hyvin kärsivällinen, enkä harmistu vauvojen huudosta lentokoneessa tai julkisissa.
Ehkä täytyy laittaa tämä tinder bioon.
Ässh... Veit sanat suustani. En kyllä omia muksuja enää tässä iässä tekis, mutta viime syksynä vein kivaa eskarilaista eskariin ja on pakko myöntää että perhe-elämää jäi ikävä. Tosin välillä pitäis olla omaakin aikaa. Ikävä kyllä äiti oli bipo joka käytti liikaa alkoa ja palasi sit yhteen väkivaltaisen aviomiehensä kaa. Lapset nyt isovanhemmilla ja pariskunta jatkaa wt-elämäänsä. Mutta ainakin tein parhaani.
Olin kuusi vuotta kotiäitinä, kaksi lasta.
Niin, vaikka tosin hoidin siinä samalla myös toisten lapsia.
Nuorena teiniäitinä en ollut ehtinyt ammattia hankkia, vaan elettiin miehen tuloilla ja noilla pienillä lastenhoidosta saamillani tuloilla.
Taloudellisesti teki tiukkaa, muttei onneksi sossussa tarvinnut käydä koskaan.
Mitä tulee siihen, että olin kotona niin oletan, että saivat enemmän huomiota ja syliin pääsi koska tahtoi ja toivottavasti hyvää kasvatustakin saivat.
Tosin olisi vanhemmalle lapselle ollut hyvä päästä seurakunnan kerhon lisäksi johonkin tarhaan, silloin ei tainnut olla eskariakaan.
Eipä sitä oikeastaan itseään tullut mietittyä ei ollut muusta kokemusta.
Ammatin ehdin sitten hankkimaan ja pitkät vuosikymmenet töissäkin tuli tehtyä. Töissäkin oli mukava olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En todellakaan jäisi. Osa-aikatyö kävisi, mutta jos esimerkiksi mies haluaisi lapsille kotivanhemman niin hän saisi itse jäädä kotiin ja olla riippuvainen tuloistani.
Ehdottomasti kyllä kunnes nuorin n. 8v.
Minulla on ylempi korkeakoulututkinto ja uskon että työllistyn, ainakin johonkin tehtävään.
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin jäädä koti-isäksi uranaiselle. Rakastan ruoanlaittoa, ja yleiset kotityöt aika neutraaleja asioita. Olen hyvin kärsivällinen, enkä harmistu vauvojen huudosta lentokoneessa tai julkisissa.
Ehkä täytyy laittaa tämä tinder bioon.
Kuulostaa hyvältä.
Mutta vaikka vieraiden vauvojen itkut eivät häiritsisi, niin oman vauvan itku saattaa silti tuntua sietämättömältä. Siihen liittyy paljon voimakkaampi tunnelataus kuin vieraisiin itkuihin.
Toivottavasti pääset toteuttamaan haaveesi.
En helvetissä. En halua lapsiakaan, enkä myöskään ymmärrä kuka niitä haluaa ja mistä ihmeen syystä. En keksi yhtäkään sellaista syytä, miksi haluaisin lisääntyä. Pallo jalassa kuunnella huutoa ja riehumista päivät.
Voisin jäädä pariksi tai kolmeksi vuodeksi jos saisin vielä lapsen ja olisi hyvä ja luotettava mies. Pidän lasten kanssa olemisesta. Nyt lapset jo isoja, 6- ja 8-vuotiaat. Opiskelen insinööriksi. Kahta tuskin kerkeän enää saamaan, vaikka mies löytyisikin kun olen jo 30-vuotias.
No mulla nyt lapset on jo liian vanhoja siihen, mutta juuri äskettäin puhuttiin miehen kanssa, että meistä kumpi vaan jäisi erittäin mieluusti kotipuolisoksi, jos toinen vaan tienaisi tarpeeksi. Teen töitä rahan takia, kyllä mulla sille ajalle muutakin käyttöä olisi, jos olisi vaan mahdollista... Olisi tosi ihanaa, jos saisi toteuttaa itseään, eikä juosta palkan perässä.
Olen ollut kotiäiti kohta 20 vuotta, samalla toimin sijaisperheenä ja pyöritän ohessa myös yritystäni. Olen siis työelämässä koko ajan, mutta lasten kanssa kuitenkin täysipainoisesti kotona. Välillä on valtavan rankkaa, mutta onnistumisten myötä palkitsevaa. Harvempi tätä työtä osaa arvostaa, mutta itse koen olevani etuoikeutettu kun pystyn antamaan oman osani siihen, että nämä lapset saavat perheemme avulla uuden alun elämälleen.