Onko täällä lapsettomia yli 40v naisia? jos on niin kaduttaako?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sen voin kyllä sanoa näiden kommenttien tason perusteella, että ehkä ihan hyvä yhteiskunnan kannalta, että nämä lapsettomat ovat päättäneet jättää siirtämättä geenejään eteenpäin... 

Huomattavasti fiksummilta he vaikuttavat kuin tuo yksi jankkaaja. Vaikea kuvitella, että kovin tasapainoisia lapsia kykenisi kasvattamaan. Lapsia kun pitää myös kasvattaa ... 

"Minä voin lähteä Timbuktuun heti ensimmäisellä lennolla kasvattaman kurpitsoita ja bilettää aamumyöhään milloin vaan haluan. Elämäni on parempaa." Juu, on on fiksuja kommentteja... Ei kukaan työssäkäyvä pysty muutenkaan elämään miten sattuu tekemällä extempore-ratkaisuja, ja jatkuva bilettäminen taitaa suurimmalla osalla jäädä nuoruuden touhuksi. Kaikkien tuntemieni lapsettomien elämä ei eroa omastani millään muulla tavoin, kuin että he ovat työpäivän jälkeen yksinään kotona katsomassa Netflixiä ja itse teen asioita miehen ja/tai lasten kanssa. Että näin.

Tiesitkö että joillain on puoliso vaikkei olisi lapsia? Tiedän, OmG!

Eikös tämmöinen vauvalehden keskustelupalsta ole outo paikka lapsettomille hengailla sitten ylipäänsä. Kuitenkin paljon perhejuttuja täällä pyörii koko ajan, jos omaan arvomaailmaan ei ollenkaan omat lapset sovi niin onhan noita muitakin paikkoja puolustella maailmankatsomustaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sen voin kyllä sanoa näiden kommenttien tason perusteella, että ehkä ihan hyvä yhteiskunnan kannalta, että nämä lapsettomat ovat päättäneet jättää siirtämättä geenejään eteenpäin... 

Huomattavasti fiksummilta he vaikuttavat kuin tuo yksi jankkaaja. Vaikea kuvitella, että kovin tasapainoisia lapsia kykenisi kasvattamaan. Lapsia kun pitää myös kasvattaa ... 

"Minä voin lähteä Timbuktuun heti ensimmäisellä lennolla kasvattaman kurpitsoita ja bilettää aamumyöhään milloin vaan haluan. Elämäni on parempaa." Juu, on on fiksuja kommentteja... Ei kukaan työssäkäyvä pysty muutenkaan elämään miten sattuu tekemällä extempore-ratkaisuja, ja jatkuva bilettäminen taitaa suurimmalla osalla jäädä nuoruuden touhuksi. Kaikkien tuntemieni lapsettomien elämä ei eroa omastani millään muulla tavoin, kuin että he ovat työpäivän jälkeen yksinään kotona katsomassa Netflixiä ja itse teen asioita miehen ja/tai lasten kanssa. Että näin.

Lapsivapaa pystyy esim. säästämään rahaa ihan eri lailla kuin jos hän joutuisi elättämään lapsia. Lapsivapaa voi myos panostaa uraansa helpommin, ja muuttaa huomattavasti helpommin kun ei tarvitse miettiä lasten kavereita ja kouluja. Näin ollen hänellä on huomattavasti enemmän joustoa niiden toidenkin kanssa, kun voi tehdä esim. osa-aikaista viikkoa, tai irtosanoutua toistä kun kenenkään muun elanto ei ole siitä kiinni.

Esim. itselläni on säästojä useamman vuoden nettomenojen verran - jos alkaa joku päivä tyot ottaa päähän liikaa, kyllä, voin tosiaan extempore-ratkaisuna irtosanoutua ja vaikka vaihtaa maata. Kuinka moni lapsellinen voi näin tehdä helposti (huom helposti, ilman että lapset kärsii).

Kyllä lapsivapaus nimenomaan antaa paljon vapautta verrattuna saman henkilon elämään teoreettisten lasten kanssa. Kaikki eivät sitä vapautta tietenkään käytä, mutta tärkeämpää on sen olemassaolo - vähän niinkuin sananvapaudenkin kanssa, se voi olla tärkeä arvo vaikkei ikinä kirjoittaisikaan kirjaa.

Vierailija kirjoitti:

Eikös tämmöinen vauvalehden keskustelupalsta ole outo paikka lapsettomille hengailla sitten ylipäänsä. Kuitenkin paljon perhejuttuja täällä pyörii koko ajan, jos omaan arvomaailmaan ei ollenkaan omat lapset sovi niin onhan noita muitakin paikkoja puolustella maailmankatsomustaan.

Ei taida olla nytkään etusivulla yhtään lapsia koskevaa keskustelua, koska tämä on Aihe vapaa. Jos lapsijuttuja haluaa lukea niin ne on noissa muissa alafoorumeissa. Luen myös esim Jatkoajan "vapaa aihe" - foorumeja, vaikka varsinainen sivusto liittyy jääkiekkoon.

treffit kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä like nelikymppinen vela. Hyi minä, minulta ei kysytty mitään, mutta vastaan silti :D

Ei kaduta ja tuskin tuossa vuodenkaan päästä kaduttaa. Olen tiennyt aina tämän velauteni (toki en nyt hiekkalaatikkoikäisenä sellaiseksi osannut nimetä) lapsesta saakka. Voisin sen sanoa olevan yhtä vahva kuin sukupuoli-identiteetti. Samaistun hieman siis näihin transihmisten kertomuksiin, kuinka he lapsesta pitäen ovat kokeneet kuuluneensa toiseen sukupuoleen kuin mitä anatomia on. Luulin tosin myöhäisteiniksi asti, että lapsia on vain pakko tehdä ja eipä oikein ympäristö muuhun viitteitä edes antanutkaan. Sellaista se oli vielä jopa ysäreillä, eikä tarvinnut olla mikään uskonnollinen yhteisö. 

Tämän ketjun jankkaajamamma on kyllä melkoinen tuulahdus keskustelufoorumeiden historiasta. Tuollaista se oli silloin, kun velaudesta alettiin puhumaan. Ja silloin joku järjenjätti jossain sanoi, että tottakai vela saa olla, mutta ei siitä olisi hyvä puhua, koska joku nuori voi saada vaikutteita. Tuskin noine sanoin, mutta sisällöltään se, että sopisi pysyä piilossa ja että ei vain kukaan nuori saisi samaa ideaa. No minä sain idean. Löysin kaltaisiani. Oli helpottavaa löytää toisia, jotka tunsivat ja ajattelivat samoin. En ollutkaan yksin. Maailma todellaki avartui ja tuli se ahaa-elämys: lapset eivät ole sittenkään pakko. 

Ja vielä tähän jankkaajamammaan: tuntuu, että hänellä on syyt ja seuraukset menneet sekaisin. Ei biletys, viinin lipitys, pihasaunominen tai matkustelu ole lapsettomuuden syy. Todellinen syy, olettaen useimmilla veloilla, on se että lapsia ei vaan haluta. Lapset eivät ole kaikkien juttu. Minä en osaa sanoa sille mitään selitystä, se vain tuntuu siltä. Se on kuin pitäisi selittää jotain perustavanlaatuista persoonasi osaa tai muuta ominaisuuttasi. Velauden seurauksina on sitten se, että kaikkea kivaa voi tehdä huomattavasti helpommin. Mutta syy se ei ole. Olisin kaikesta varmasti luopunut ilomielin jos olisin lapsia halunnut. Hakkaisin vaikka vasaralla varpaaseen 24/7 hymyssä suin, jos sitäkin se olisi vaatinut.

Tottakai lapsekkaana voi tehdä moniakin asioita, vaatii priorisointia ja järkkäämistä. Mutta minulle asiasta keskustelu olisi kuin puhuisin astronautin kanssa happiletkujen virittelystä. Ok, johonkin asti kiintoisaa, mutta ei kosketa minun elämää. Ja tämä siitäkin huolimatta, että minäkin tarvitsen happea elääkseni. Reunaehdot vain astronautilla ja minulla ovat vaan kovin toisenlaiset. 

Ja vastaus kysymykseen, jota minulta "alaikäisenä" ei kysytty: kyllä, olen onnellinen. Elämä on näin hyvä <3

Erittain hyvin sanottu! Noinhan se on; jos niita lapsia olisi oikeasti halunnut, niin kylla ne matkustelut, viininlipittelyt ja pihasaunomiset olisi mielellaan jattanyt vahemmalle tai tarpeen vaatiessa jopa kokonaan pois. 

Jep, juuri tätä. Ja itsestä tuon kirjoittaminen tuntui hassulta, nimittäin mikään noista ei ole mun juttu, vaikka vela olenkin. Mutta jätin sen tuossa kirjoittamatta, koska sen olen laittanut merkille, että aina pitäisi sitten olla het-hätää kirjoittamassa että minua ei kyllä kiinnosta juoda, bilettää, matkustella, viilailla kynsiä, vaihtaa miehiä, yms yms. Ihan kuin tietynlaisella "hyveellisyydellä" pitäisi hakea oikeutusta velaudelleen. Tai taistella jotain olkinukkea vastaan, stereotypistä sinkkubilettäjää, joka on vain kypsymättömyyttään ja typeryyttään vela.

Mutta, nyt sorrun tosiaan siihen, mistä kirjoitin yllä: Minä en matkustele, en lipitä viiniä, tee oikein mitään repäisevää extempore. Asun tilavassa asunnossa, minulla on vakituinen työpaikka, puoliso ja kaikki hyvin. Elän jotakuinkin sitä yhteiskunnallista ihannetilannetta, johon niitä lapsukaisia pitäisi tehdä. Totuus on vain se, että satun pitämään tasaisesta elämästä. Ja sitten siinä on myös se lähtökohta, että olen tyytyväinen tähän olotilaan. Kilpailu ja kilpahuutelu toisen valintojen paremmuudesta tai onnellisuuden määrästä on vain varsin epäkypsää. Tosiaan kun kaikille ei sovi sama elämänmalli. Ja useimmat asiat ovat kovin monisäikeisiä, yksi sama asia voi tehdä samaan aikaan hyvinkin onnelliseksi ja täysin onnettomaksi. Otetaan esimerkiksi vaikka vammautunut lapsi: Vanhempi voi kokea itsensä onnelliseksi lapsestaan, mutta myös olla samaan aikaan onneton siitä, että lapsella on vamma ja lapsen elämä ei välttämättä tule olemaan koskaan helppoa. Kypsyyttä on kyky käsitellä ristiriitoja, elää niiden kanssa. 

Ja mitä vielä tähän jankkaajamammaan: kyllä, tiedän "menettäväni" äitiyden ja lapsivuodet elämästäni. Se on varsin itsestään selvää. Mutta esimerkiksi henkilö, joka on tehnyt lapset 25-30 vuotiaana, on menettänyt lapsettomat vuodet siitä eteenpäin. Ihminen kasvaa ja kehittyy, oli lapsia tai ei. Elämä menee aina eteenpäin. On turha kuvitella, että parikymppisen lapsettoman elämä olisi edelleen samanlaista kun hän on nelikymppinen. Siihen mennessä hän on ehtinyt elää ja kokea kaikenlaista, monia hienoja juttuja ja viettää itsensä näköistä elämää. Se ei ole keneltäkään pois ja on väärin painostaa ketään sellaiseen elämään, mitä henkilö ei itselleen halua.

Meillä jokaisella on vain yksi elämä, kunnioittakaa sitä. 

Ei kaduta, koska lapsi itsessään ei ole ikinä ollut päämääräni. Mulle lapsen hankinta on aina ajatuksena edellyttänyt ensin hyvää parisuhdetta, sitten lasta olisi ehkä voinut harkita. Tällaista parisuhdetta ei kuitenkaan koskaan tullut joten eipä tarvinnut harkita lastakaan. Ns. yksinään lapsen hankkiminen ei ole ollut vaihtoehto.

Vierailija kirjoitti:

Eikös tämmöinen vauvalehden keskustelupalsta ole outo paikka lapsettomille hengailla sitten ylipäänsä. Kuitenkin paljon perhejuttuja täällä pyörii koko ajan, jos omaan arvomaailmaan ei ollenkaan omat lapset sovi niin onhan noita muitakin paikkoja puolustella maailmankatsomustaan.

Sinä olet ainoa joka "puolustelee". Muut ovat kertoneet omista valinnoistaan ja syistä niihin. Mikä on mielenkiintoista.

Uusimmat aloitukset tällä hetkellä palstalla:

- Janita Lukkarinen

- Rintaliivien käytöstä luopuminen

- Montako kertaa päivässä syötte?

- Mikko Kärnän peniskuvat

- Corona-virus

- En ole koskaan käynyt laivaristeilyllä

- Naapuri poraa ja nikkaroi

- F-35 epäluotettava ja kallis hävittäjä

Mikähän näistä liittyy lapsiperheisiin? Voithan toki ottaa Sanomaan yhteyttä ja vaatia, että palstalta kielletään jatkossa kaikki keskustelut, jotka eivät koske lapsiperheiden arkea.

Vierailija kirjoitti:

treffit kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä like nelikymppinen vela. Hyi minä, minulta ei kysytty mitään, mutta vastaan silti :D

Ei kaduta ja tuskin tuossa vuodenkaan päästä kaduttaa. Olen tiennyt aina tämän velauteni (toki en nyt hiekkalaatikkoikäisenä sellaiseksi osannut nimetä) lapsesta saakka. Voisin sen sanoa olevan yhtä vahva kuin sukupuoli-identiteetti. Samaistun hieman siis näihin transihmisten kertomuksiin, kuinka he lapsesta pitäen ovat kokeneet kuuluneensa toiseen sukupuoleen kuin mitä anatomia on. Luulin tosin myöhäisteiniksi asti, että lapsia on vain pakko tehdä ja eipä oikein ympäristö muuhun viitteitä edes antanutkaan. Sellaista se oli vielä jopa ysäreillä, eikä tarvinnut olla mikään uskonnollinen yhteisö. 

Tämän ketjun jankkaajamamma on kyllä melkoinen tuulahdus keskustelufoorumeiden historiasta. Tuollaista se oli silloin, kun velaudesta alettiin puhumaan. Ja silloin joku järjenjätti jossain sanoi, että tottakai vela saa olla, mutta ei siitä olisi hyvä puhua, koska joku nuori voi saada vaikutteita. Tuskin noine sanoin, mutta sisällöltään se, että sopisi pysyä piilossa ja että ei vain kukaan nuori saisi samaa ideaa. No minä sain idean. Löysin kaltaisiani. Oli helpottavaa löytää toisia, jotka tunsivat ja ajattelivat samoin. En ollutkaan yksin. Maailma todellaki avartui ja tuli se ahaa-elämys: lapset eivät ole sittenkään pakko. 

Ja vielä tähän jankkaajamammaan: tuntuu, että hänellä on syyt ja seuraukset menneet sekaisin. Ei biletys, viinin lipitys, pihasaunominen tai matkustelu ole lapsettomuuden syy. Todellinen syy, olettaen useimmilla veloilla, on se että lapsia ei vaan haluta. Lapset eivät ole kaikkien juttu. Minä en osaa sanoa sille mitään selitystä, se vain tuntuu siltä. Se on kuin pitäisi selittää jotain perustavanlaatuista persoonasi osaa tai muuta ominaisuuttasi. Velauden seurauksina on sitten se, että kaikkea kivaa voi tehdä huomattavasti helpommin. Mutta syy se ei ole. Olisin kaikesta varmasti luopunut ilomielin jos olisin lapsia halunnut. Hakkaisin vaikka vasaralla varpaaseen 24/7 hymyssä suin, jos sitäkin se olisi vaatinut.

Tottakai lapsekkaana voi tehdä moniakin asioita, vaatii priorisointia ja järkkäämistä. Mutta minulle asiasta keskustelu olisi kuin puhuisin astronautin kanssa happiletkujen virittelystä. Ok, johonkin asti kiintoisaa, mutta ei kosketa minun elämää. Ja tämä siitäkin huolimatta, että minäkin tarvitsen happea elääkseni. Reunaehdot vain astronautilla ja minulla ovat vaan kovin toisenlaiset. 

Ja vastaus kysymykseen, jota minulta "alaikäisenä" ei kysytty: kyllä, olen onnellinen. Elämä on näin hyvä <3

Erittain hyvin sanottu! Noinhan se on; jos niita lapsia olisi oikeasti halunnut, niin kylla ne matkustelut, viininlipittelyt ja pihasaunomiset olisi mielellaan jattanyt vahemmalle tai tarpeen vaatiessa jopa kokonaan pois. 

Jep, juuri tätä. Ja itsestä tuon kirjoittaminen tuntui hassulta, nimittäin mikään noista ei ole mun juttu, vaikka vela olenkin. Mutta jätin sen tuossa kirjoittamatta, koska sen olen laittanut merkille, että aina pitäisi sitten olla het-hätää kirjoittamassa että minua ei kyllä kiinnosta juoda, bilettää, matkustella, viilailla kynsiä, vaihtaa miehiä, yms yms. Ihan kuin tietynlaisella "hyveellisyydellä" pitäisi hakea oikeutusta velaudelleen. Tai taistella jotain olkinukkea vastaan, stereotypistä sinkkubilettäjää, joka on vain kypsymättömyyttään ja typeryyttään vela.

Mutta, nyt sorrun tosiaan siihen, mistä kirjoitin yllä: Minä en matkustele, en lipitä viiniä, tee oikein mitään repäisevää extempore. Asun tilavassa asunnossa, minulla on vakituinen työpaikka, puoliso ja kaikki hyvin. Elän jotakuinkin sitä yhteiskunnallista ihannetilannetta, johon niitä lapsukaisia pitäisi tehdä. Totuus on vain se, että satun pitämään tasaisesta elämästä. Ja sitten siinä on myös se lähtökohta, että olen tyytyväinen tähän olotilaan. Kilpailu ja kilpahuutelu toisen valintojen paremmuudesta tai onnellisuuden määrästä on vain varsin epäkypsää. Tosiaan kun kaikille ei sovi sama elämänmalli. Ja useimmat asiat ovat kovin monisäikeisiä, yksi sama asia voi tehdä samaan aikaan hyvinkin onnelliseksi ja täysin onnettomaksi. Otetaan esimerkiksi vaikka vammautunut lapsi: Vanhempi voi kokea itsensä onnelliseksi lapsestaan, mutta myös olla samaan aikaan onneton siitä, että lapsella on vamma ja lapsen elämä ei välttämättä tule olemaan koskaan helppoa. Kypsyyttä on kyky käsitellä ristiriitoja, elää niiden kanssa. 

Ja mitä vielä tähän jankkaajamammaan: kyllä, tiedän "menettäväni" äitiyden ja lapsivuodet elämästäni. Se on varsin itsestään selvää. Mutta esimerkiksi henkilö, joka on tehnyt lapset 25-30 vuotiaana, on menettänyt lapsettomat vuodet siitä eteenpäin. Ihminen kasvaa ja kehittyy, oli lapsia tai ei. Elämä menee aina eteenpäin. On turha kuvitella, että parikymppisen lapsettoman elämä olisi edelleen samanlaista kun hän on nelikymppinen. Siihen mennessä hän on ehtinyt elää ja kokea kaikenlaista, monia hienoja juttuja ja viettää itsensä näköistä elämää. Se ei ole keneltäkään pois ja on väärin painostaa ketään sellaiseen elämään, mitä henkilö ei itselleen halua.

Meillä jokaisella on vain yksi elämä, kunnioittakaa sitä. 

Olipa hieno viesti. Täsmälleen näin.

Olen melkein 50v ja asia ei kaduta, koska olisin hankkinut lapsen, jos sellainen olisi suotu. Yli 10 vuotta yritimme, mutta ei hoidoista huolimatta saatu aikaan kuin 2 keskenmenoa.

Mutta edelleen kyllä välillä kovasti surettaa, vaikka periaatteessa olen asian saanut käsiteltyä. Ehkä sekin vaikuttaa, että mies vaihtoi nuorempaan joitain vuosia sitten (ei ole tämänkään kanssa ainakaan vielä lapsia saanut) ja elämä on aika yksinäistä. Töitä, vanhojen vanhempien asioiden hoitoa ja joskus satunnaisesti vanhojen ystävien tapaamista. Mutta sellaisia aktiivisia kavereita, joiden kanssa tiiviisti olisin, ei minulla ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko kukaan lapseton ajatellut sitä, että kun olet vanha ja et pysty enää huolehtimaan itsestäsi niin kuka tulee tapaamaan sinua tai huolehtimaan sinusta?

Edellisessä työpaikassani oli surullinen tapaus, kun vanha nainen voivoitteli sitä, kun ei ole saanut vielä paikkaa vanhainkodista ja ei enää pysty kunnolla hoitamaan paperi/lasku/pankki asioitaan, kun ei ole ketään auttamassa ja ikä tekee tehtäviään.. (ja hänellä vielä omistuksessa omistusasunto)

Sanoi vielä lähdettyään, että menkää naimisiin ja tehkää lapsia, että ei tule samaa kohtaloa, kuin hänelle ...

Ei tietenkään, kukaan lapseton ei ole koskaan ajatellut tätä ehkä yleisintä tai ainakin top 3:een kuuluvaa argumenttia, jonka perusteella heille vänkätään, että kyllä pitää hankkia lapsia:''''D Varsinkaan kukaan tahattomasti lapseton ei varmasti koskaan ole tullut ajatelleeksi tätä pointtia...

Ihan samoin kuin kukaan lapsien hankkimista tyrkyttänyt ei varmaan ole koskaan kuullut, että:

- lapsi voi vaikka muuttaa toiselle puolelle maailmaa tai muista elämäntilannesyistä olla vähän läsnä vanhan vanhemman elämässä

- lapsi voi kuolla, sairastua tai vammautua niin, ettei pysty hoitamaan vanhempaa

- lasta ei ehkä yhtään kiinnosta vanhempansa hoitaminen, vaikka vanhempi miten kuvittelisi tehneensä parhaansa lapsen eteen

- Suomessa on vanhaninkodit täynnä yksinäisiä ihmisiä, joilla on (ollut) lapsia

- koko argumentti "hanki lapsi, jotta sinulla on vanhuudessa hoitaja" välineellistää lasta

- vanhuuteen voi varautua muillakin tavoin, esim. pitämällä yllä muita sosiaalisia verkostoja tai rahalla

- joku ehkä elää mieluummin muun elämänsä haluamallaan tavalla ja kärvistelee vanhana kuin kärvistelee muun elämänsä siinä toivossa, että pääsee ehkä helpommalla vanhana (ja joo, ei lapsiperhe-elämä ole kärvistelyä, jos sitä haluaa, mutta kun tässä on kyse juuri niistä, jotka eivät halua)

Tätä viimeistä kohtaa olen minäkin paljon ajatellut, jo parikymmentä vuotta sitten. Mitä vanhemmaksi tulee, sen nopeammin aika tuntuu kuluvan. Joten paljon mieluummin makaan vaikka viimeiset 10 vuottani vaipoissa hylättynä, kuin käytän 20 vuotta parasta aikuisikääni kitumalla rasittavien penskojen kasvattajana. Varsinkaan kun se kasvatustyökään ei takaa että vanhuuteni lopulta olisi muunlaista.

m46

Tästä ketjusta oppii, että monien äityköiden pahin pelko on olla YKSIN. YKSIN katsomassa kotona netflixiä töiden jälkeen, YKSIN keksimässä itselleen järkevää tekemistä...YKSIN vanhana.

Minusta itsekseni oleilu on mukavaa. On ihanaa vajota katsomaan YKSIN sarjoja, ilman että ympärillä on muiden ihmisten hälinää, ääniä, tassuttelua, koskettelua. Useimmat harrastukseni ovat sellaisia yksin harrastettavia: lenkkeily luontoa tarkkaillen, lukeminen, värityskirjojen värittely, käsityöt... 

Elämäni ei ole mitenkään ihmeellistä, mutta oma rauha, se että saan tehdä asiat omaan tahtiini ja kuulen omat ajatukseni on minulle äärimmäisen tärkeää. Kyllä, lasten kanssa voi lukea ja väritellä, mutta silloinkin se on vuorovaikutteista. En voisi uppoutua tekemiseen niin miten nyt voin, tai sitten lapsi saisi jonkun henkisen vamman kun en reagoisi sen pälpätykseen, kieltäisi värittämästä pöytää, ja lukisin hiljaa enkä ääneen. :D Voisin hermostuessani vielä ärähtää ja käskeä sitä jättämään minut rauhaan. Olisiko se sitten hyvä? Vai olisiko kuitenkin parempi ettei minulla nyt ole niitä lapsia alun pitäenkään?

En myöskään usko tilanteen muuttuvan paljonkaan iän karttuessa. Lähinnä vähän hirvittää se että jos kotihoito ramppaa käymässä monta kertaa päivässä niin että se häiritsee rauhallista oleiluani. Jos siihen päälle pitäisi vielä viihdyttää vieraita, soitella lasten ja kumminkaimojen kanssa vähän väliä, niin hulluksihan siinä tulisi. 

Jos kuitenkin, kaikkia todennäköisyyksiä vastaan, erehdyn niin että jonakin päivänä tajuan elämäni olevan sietämätöntä kärsimystä vailla mitään mahdollisuuksia paremmaksi muutokseen...no, kyllä siihenkin on olemassa ratkaisunsa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei. Parasta on se että voin lomailla ja tavata ystäviäni ihan milloin huvittaa. Otimme miehen kanssa äkkilähdön etelään jouluksi. Ei tarvinnut miettiä mitään muuta kuin kuinka monta lehteä otan rannalle luettavaksi.

Hahhah, monilla 40+ on jo aikuisia lapsia, että kyllä hekin voivat ottaa sen äkkilähdön ja pohtia pelkkiä lehtiä siinä iässä. 

Itse kysymykseen, kaksi lasta on ja ikää pukkaa. Kolmatta vielä haluaisin mutta riskit tässä vaiheessa pelottaa. En ole vielä 40 mutta se jo häämöttää. Eli ainoa mikä ehkä kaduttaa on, että vähän hitaanpuoleisesti etenin lapsiasiassa, jos niitä haluaa, kannattaa aloittaminen tosiaan aloittaa tarpeeksi aikaisin. 

Mikä sinua vaivaa? Miksi yrität pakottaa lastenhankintaa ketjuun joka koski nimenomaan lapsettomia? Tuollainen tyrkytys on luotaan työntävää, etkä anna itsestäsi kovin fiksua kuvaa.

Ei hän tässä lastenhankintaa minusta millään lailla tyrkyttänyt. Ainoastaan toi esiin sen, että lapset rajoittavat elämää vain tietyn aikaa. Ei se niin mene, että lapsen synnyttyä ei voisi tuosta vapaammasta elämästä enää ikinä nauttia ja loppuiän on sidottu lapsikatraaseen. Tosiaan monen nelikymppisen lapset ovat jo teinejä tai jopa aikuisia, jotka eivät enää vanhempien kanssa edes halua lomailla.

Niin, on totta että lapset vääjäämättä aikuistuvat ja lähtevät pesästä. Mutta miksi pitäisi tuhlata 18 vuotta elämästään niin ettei siitä voisi nauttia täysillä ja tehdä mitä haluaa? Tämä on mahdollista vain lapsettomana. Lapsesta ollaan juridisesti ja moraalisesti vastuussa sen 18 vuotta. Lapset ovat uskomattoman sitovia teini-ikään asti ja silloin astuvat muut murheet kehiin. Minä - ja varmasti moni muu - haluan nauttia elämästäni NYT enkä sitten kun fiktiiviset lapseni olisivat isompia. Olisi hirveä ajatus pistää nyt elämä holdille 18 vuodeksi, olisin 58v kun lapseni täysi-ikäistyisi. Olen tyytyväinen elämääni ja haluaa elää sitä NYT, en vuosien päästä.

Vierailija kirjoitti:

Tästä ketjusta oppii, että monien äityköiden pahin pelko on olla YKSIN. YKSIN katsomassa kotona netflixiä töiden jälkeen, YKSIN keksimässä itselleen järkevää tekemistä...YKSIN vanhana.

Minusta itsekseni oleilu on mukavaa. On ihanaa vajota katsomaan YKSIN sarjoja, ilman että ympärillä on muiden ihmisten hälinää, ääniä, tassuttelua, koskettelua. Useimmat harrastukseni ovat sellaisia yksin harrastettavia: lenkkeily luontoa tarkkaillen, lukeminen, värityskirjojen värittely, käsityöt... 

Elämäni ei ole mitenkään ihmeellistä, mutta oma rauha, se että saan tehdä asiat omaan tahtiini ja kuulen omat ajatukseni on minulle äärimmäisen tärkeää. Kyllä, lasten kanssa voi lukea ja väritellä, mutta silloinkin se on vuorovaikutteista. En voisi uppoutua tekemiseen niin miten nyt voin, tai sitten lapsi saisi jonkun henkisen vamman kun en reagoisi sen pälpätykseen, kieltäisi värittämästä pöytää, ja lukisin hiljaa enkä ääneen. :D Voisin hermostuessani vielä ärähtää ja käskeä sitä jättämään minut rauhaan. Olisiko se sitten hyvä? Vai olisiko kuitenkin parempi ettei minulla nyt ole niitä lapsia alun pitäenkään?

En myöskään usko tilanteen muuttuvan paljonkaan iän karttuessa. Lähinnä vähän hirvittää se että jos kotihoito ramppaa käymässä monta kertaa päivässä niin että se häiritsee rauhallista oleiluani. Jos siihen päälle pitäisi vielä viihdyttää vieraita, soitella lasten ja kumminkaimojen kanssa vähän väliä, niin hulluksihan siinä tulisi. 

Jos kuitenkin, kaikkia todennäköisyyksiä vastaan, erehdyn niin että jonakin päivänä tajuan elämäni olevan sietämätöntä kärsimystä vailla mitään mahdollisuuksia paremmaksi muutokseen...no, kyllä siihenkin on olemassa ratkaisunsa. 

Oletko minä?? Kuulostaa niin tutulta!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei. Parasta on se että voin lomailla ja tavata ystäviäni ihan milloin huvittaa. Otimme miehen kanssa äkkilähdön etelään jouluksi. Ei tarvinnut miettiä mitään muuta kuin kuinka monta lehteä otan rannalle luettavaksi.

Hahhah, monilla 40+ on jo aikuisia lapsia, että kyllä hekin voivat ottaa sen äkkilähdön ja pohtia pelkkiä lehtiä siinä iässä. 

Itse kysymykseen, kaksi lasta on ja ikää pukkaa. Kolmatta vielä haluaisin mutta riskit tässä vaiheessa pelottaa. En ole vielä 40 mutta se jo häämöttää. Eli ainoa mikä ehkä kaduttaa on, että vähän hitaanpuoleisesti etenin lapsiasiassa, jos niitä haluaa, kannattaa aloittaminen tosiaan aloittaa tarpeeksi aikaisin. 

Mikä sinua vaivaa? Miksi yrität pakottaa lastenhankintaa ketjuun joka koski nimenomaan lapsettomia? Tuollainen tyrkytys on luotaan työntävää, etkä anna itsestäsi kovin fiksua kuvaa.

Ei hän tässä lastenhankintaa minusta millään lailla tyrkyttänyt. Ainoastaan toi esiin sen, että lapset rajoittavat elämää vain tietyn aikaa. Ei se niin mene, että lapsen synnyttyä ei voisi tuosta vapaammasta elämästä enää ikinä nauttia ja loppuiän on sidottu lapsikatraaseen. Tosiaan monen nelikymppisen lapset ovat jo teinejä tai jopa aikuisia, jotka eivät enää vanhempien kanssa edes halua lomailla.

Niin, on totta että lapset vääjäämättä aikuistuvat ja lähtevät pesästä. Mutta miksi pitäisi tuhlata 18 vuotta elämästään niin ettei siitä voisi nauttia täysillä ja tehdä mitä haluaa? Tämä on mahdollista vain lapsettomana. Lapsesta ollaan juridisesti ja moraalisesti vastuussa sen 18 vuotta. Lapset ovat uskomattoman sitovia teini-ikään asti ja silloin astuvat muut murheet kehiin. Minä - ja varmasti moni muu - haluan nauttia elämästäni NYT enkä sitten kun fiktiiviset lapseni olisivat isompia. Olisi hirveä ajatus pistää nyt elämä holdille 18 vuodeksi, olisin 58v kun lapseni täysi-ikäistyisi. Olen tyytyväinen elämääni ja haluaa elää sitä NYT, en vuosien päästä.

-eri- Lisää, että kyllä kai jokainen aikuinen myös tajuaa, että ei se side lapsiin 18-vuotispäivänä katkea. Lapsi muuttaa koko loppuelämän, eikä aina mitenkään myönteisesti. Kyllä moni avustaa myös aikuisia lapsiaan paljonkin, puhumattakaan sitten kun lapsenlapset astuvat kuvioihin ja isovanhempia vingutaan taas hoitamaan pikkulapsia milloin milläkin syyllä. Myös vankilakundeilla, narkeilla ym. on vanhemmat, ja toisinaan ne vanhemmat ovat ihan kunnollisia ihmisiä.  Fakta on, että lapsen saaminen on laji jossa moni asia voi mennä hirveällä tavalla tiellä, ja monelta meneekin. Tai sitten lapsi voi olla vakavasti sairas ja hupsistavaan, normaali elämä on vaihtunut jatkuvaan huoleen, hoivatyöhön ja omaishoitajan elämännäkymiin jota eletään tietäen ettei tilanne koskaan tule ainakaan paremmaksi muuttumaan. Ihminen joka hehkuttaa lapsiperhe-elämän onnea on paitsi vanhemmaksi hyvin sopiva, myös tosi onnekas. 

Bonuksena tähän vielä, että lapsi myös sitoo vanhemmat yhteen paljon tiukemmin kuin avioliitto. Exästä voi ottaa eron ja toivottaa sen hevon kuuseen, mutta jos tyypin kanssa on erehtynyt vääntämään lapsen, on hän eronkin jälkeen tavalla tai toisella tiiviisti osa elämää. Lapsen hoito/hoitamattomuus, elarit, juhlapäivät...vaikka lapsi olisi nelikymppinen ja sinä olisit ollut uuden kumppanin kanssa 39v, niin silti ei taatusti ole ex päässyt unohtumaan.

Kyllä, lastenteon väliin jättämällä menettää kaikenlaista, eikä voi tietää mitä menettää. Paitsi kaiken mikä liittyy lisääntymiseen, lapsiin ja suvun jatkumiseen. Lasta toivova taas ei todellakaan tiedä, mitä tilaa. 

Vierailija kirjoitti:

Ihme ketju. Velat tulee tänne selittämään äkkilähdöistä ja Intian reppureissuista. Ihan kuin lapselliset ei näitä voisi tehdä. Ei mitään järkeä koko ketjussa joten poistun. Aitoa pohdintaa ei lainkaan. Osoittaa vaan miten kypsymättömiä ihmisiä velat ovat vielä 40+. 

Ai lähdet lasten kanssa kiertelemään rinkka selässä pitkin paskaista Intiaa yöpyen milloin missäkin? En usko.

Huutista katkeralle mammalle.

Täällä on yhtä suljettu meiniki ku persujen kokoontumisajoissa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei. Parasta on se että voin lomailla ja tavata ystäviäni ihan milloin huvittaa. Otimme miehen kanssa äkkilähdön etelään jouluksi. Ei tarvinnut miettiä mitään muuta kuin kuinka monta lehteä otan rannalle luettavaksi.

Hahhah, monilla 40+ on jo aikuisia lapsia, että kyllä hekin voivat ottaa sen äkkilähdön ja pohtia pelkkiä lehtiä siinä iässä. 

Itse kysymykseen, kaksi lasta on ja ikää pukkaa. Kolmatta vielä haluaisin mutta riskit tässä vaiheessa pelottaa. En ole vielä 40 mutta se jo häämöttää. Eli ainoa mikä ehkä kaduttaa on, että vähän hitaanpuoleisesti etenin lapsiasiassa, jos niitä haluaa, kannattaa aloittaminen tosiaan aloittaa tarpeeksi aikaisin. 

Mikä sinua vaivaa? Miksi yrität pakottaa lastenhankintaa ketjuun joka koski nimenomaan lapsettomia? Tuollainen tyrkytys on luotaan työntävää, etkä anna itsestäsi kovin fiksua kuvaa.

Ei hän tässä lastenhankintaa minusta millään lailla tyrkyttänyt. Ainoastaan toi esiin sen, että lapset rajoittavat elämää vain tietyn aikaa. Ei se niin mene, että lapsen synnyttyä ei voisi tuosta vapaammasta elämästä enää ikinä nauttia ja loppuiän on sidottu lapsikatraaseen. Tosiaan monen nelikymppisen lapset ovat jo teinejä tai jopa aikuisia, jotka eivät enää vanhempien kanssa edes halua lomailla.

Niin, on totta että lapset vääjäämättä aikuistuvat ja lähtevät pesästä. Mutta miksi pitäisi tuhlata 18 vuotta elämästään niin ettei siitä voisi nauttia täysillä ja tehdä mitä haluaa? Tämä on mahdollista vain lapsettomana. Lapsesta ollaan juridisesti ja moraalisesti vastuussa sen 18 vuotta. Lapset ovat uskomattoman sitovia teini-ikään asti ja silloin astuvat muut murheet kehiin. Minä - ja varmasti moni muu - haluan nauttia elämästäni NYT enkä sitten kun fiktiiviset lapseni olisivat isompia. Olisi hirveä ajatus pistää nyt elämä holdille 18 vuodeksi, olisin 58v kun lapseni täysi-ikäistyisi. Olen tyytyväinen elämääni ja haluaa elää sitä NYT, en vuosien päästä.

-eri- Lisää, että kyllä kai jokainen aikuinen myös tajuaa, että ei se side lapsiin 18-vuotispäivänä katkea. Lapsi muuttaa koko loppuelämän, eikä aina mitenkään myönteisesti. Kyllä moni avustaa myös aikuisia lapsiaan paljonkin, puhumattakaan sitten kun lapsenlapset astuvat kuvioihin ja isovanhempia vingutaan taas hoitamaan pikkulapsia milloin milläkin syyllä. Myös vankilakundeilla, narkeilla ym. on vanhemmat, ja toisinaan ne vanhemmat ovat ihan kunnollisia ihmisiä.  Fakta on, että lapsen saaminen on laji jossa moni asia voi mennä hirveällä tavalla tiellä, ja monelta meneekin. Tai sitten lapsi voi olla vakavasti sairas ja hupsistavaan, normaali elämä on vaihtunut jatkuvaan huoleen, hoivatyöhön ja omaishoitajan elämännäkymiin jota eletään tietäen ettei tilanne koskaan tule ainakaan paremmaksi muuttumaan. Ihminen joka hehkuttaa lapsiperhe-elämän onnea on paitsi vanhemmaksi hyvin sopiva, myös tosi onnekas. 

Bonuksena tähän vielä, että lapsi myös sitoo vanhemmat yhteen paljon tiukemmin kuin avioliitto. Exästä voi ottaa eron ja toivottaa sen hevon kuuseen, mutta jos tyypin kanssa on erehtynyt vääntämään lapsen, on hän eronkin jälkeen tavalla tai toisella tiiviisti osa elämää. Lapsen hoito/hoitamattomuus, elarit, juhlapäivät...vaikka lapsi olisi nelikymppinen ja sinä olisit ollut uuden kumppanin kanssa 39v, niin silti ei taatusti ole ex päässyt unohtumaan.

Kyllä, lastenteon väliin jättämällä menettää kaikenlaista, eikä voi tietää mitä menettää. Paitsi kaiken mikä liittyy lisääntymiseen, lapsiin ja suvun jatkumiseen. Lasta toivova taas ei todellakaan tiedä, mitä tilaa. 

Kyllä, olet ihan oikeassa. Kiitos lisäyksestäsi viestiini.

Ei ole kaduttanut koskaan, käsittelin aikanaan asian niin hyvin, perinpohjaisesti että tulen pärjäämään ilman jälkikasvua ja ikää lähes 55. Elämässähähän on paljon muutakin. ihan mielikuvituksen puutetta jos ei muita iloa tuottavia asioita löydä. Nautin vain ollakkin ettei tarvitse koko ajan jotain suorittaa. Iän myötä aika kuluukin jo nopeemmin ja ihminen hidastuu, samalla näkee ympärilleenkin paremmin. Tekemisen puutetta ei ole tullut vaan ei kaikkea edes ehdi tekemään mitä jo uusia ideoita tulvii. Ei pelota yksin jääminenkään niin että sitten vaan hakeutumaan muiden samankaltaisten joukkoon ja erakko luonteena viihtyy kyllä paljon yksikseenkin. 

Joo, velat on epäkypsiä toisin kuin ketjun jankuttajamammat.

Hei mammat, kyllä me velat tajutaan jo että lapsen kanssa VOI reissata vinkuintiaan ja johtaa suuryritystä samalla kun treenaa fitnesskisoihin. Mutta kun se pointti nyt on se, että mitään näistä ei voi tehdä samalla tavalla kuin ilman lapsia. 

Se tapa taas on se juttu millä on väliä. En halua reissata vinkuintiaan lapsi käsipuolessa ja vaippalaukku toisessa, huolehtien koko ajan siitä että lapsella on kaikki hyvin ja ohjelma lapsiystävällistä. En halua johtaa suuryritystä ja kutsua vähäistä vapaa-aikaani laatuajaksi lasten kanssa. En halua treenata fitnesskisoihin sumplien samalla lastenhoitoa ja ruokavalioasioita, haluan mennä töistä salille, treenata minkä treenaan ja elää koko viikon kanalla, parsakaalilla ja kaurapuurolla jos niikseen tulee -siis myöskään ilman että stressaan lapsen ravitsemuksesta tai siitä millaisen naisen mallin hänelle annan. 

Lapsen kanssa VOI tehdä asioita, mutta se tekeminen on niin erilaista huonompaan suuntaan että on ihan yksi lysti vaikka niitä ei tekisi. Vähän sama kuin kehottaisi äidiksi haluavaa hankkimaan vauvanuken jonka kanssa voi tehdä halutessaan samantapaisia juttuja kuin oikean vauvankin kanssa.

37v, yksi lapsi ja k-pää exä jonka kanssa joutuu yhä vieläkin taistelemaan elatuksista jne...

Kadun kyllä. Mielummin olisin vapaa.