Onko täällä lapsettomia yli 40v naisia? jos on niin kaduttaako?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikös tämmöinen vauvalehden keskustelupalsta ole outo paikka lapsettomille hengailla sitten ylipäänsä. Kuitenkin paljon perhejuttuja täällä pyörii koko ajan, jos omaan arvomaailmaan ei ollenkaan omat lapset sovi niin onhan noita muitakin paikkoja puolustella maailmankatsomustaan.

Olipas muuten kerrassaan raikas ja omaperäinen toteamus! Kukaan, EI KOSKAAN, ole ihmetellyt samaa asiaa. Kerrataanpa vielä, että tämän  palstan nimi on AIHE VAPAA. Muita palstoja tällä samalla foorumilla ovat mm. "vauvakuume", "seksi" ja "kysy seksuaaliterapeutilta". Minä ihmettelen, että ne, joilla on lapsia tulevat tänne AV:lle, eikö heidän pitäisi pysyä visusti vauvakuume, perhe ja arki tai vauvat ja taaperot-palstalla?

No sivusto on kuitenkin vauva.fi mikä hieman nyt viittaisi siihen, että jollain tapaa perhe-elämä saattaisi sivustolle eksyjää kiinnostaa.

Täysin ohiksena, mutta vauvat eivät automaattisesti tarkoita perhe-elämää. 

Niin..

Yleensä vauva kuitenkin tarkoittaa että on lapsista jollain tasolla kiinnostunut. Onhan niitä totaalivahinkoja toki myös mutta aika pieni vähemmistö.

No ei tarkoita, lopeta jankkaaminen tai etsi todiste, jolla perustelet tuon väitteesi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei. Parasta on se että voin lomailla ja tavata ystäviäni ihan milloin huvittaa. Otimme miehen kanssa äkkilähdön etelään jouluksi. Ei tarvinnut miettiä mitään muuta kuin kuinka monta lehteä otan rannalle luettavaksi.

Hahhah, monilla 40+ on jo aikuisia lapsia, että kyllä hekin voivat ottaa sen äkkilähdön ja pohtia pelkkiä lehtiä siinä iässä. 

Itse kysymykseen, kaksi lasta on ja ikää pukkaa. Kolmatta vielä haluaisin mutta riskit tässä vaiheessa pelottaa. En ole vielä 40 mutta se jo häämöttää. Eli ainoa mikä ehkä kaduttaa on, että vähän hitaanpuoleisesti etenin lapsiasiassa, jos niitä haluaa, kannattaa aloittaminen tosiaan aloittaa tarpeeksi aikaisin. 

Mikä sinua vaivaa? Miksi yrität pakottaa lastenhankintaa ketjuun joka koski nimenomaan lapsettomia? Tuollainen tyrkytys on luotaan työntävää, etkä anna itsestäsi kovin fiksua kuvaa.

Ei hän tässä lastenhankintaa minusta millään lailla tyrkyttänyt. Ainoastaan toi esiin sen, että lapset rajoittavat elämää vain tietyn aikaa. Ei se niin mene, että lapsen synnyttyä ei voisi tuosta vapaammasta elämästä enää ikinä nauttia ja loppuiän on sidottu lapsikatraaseen. Tosiaan monen nelikymppisen lapset ovat jo teinejä tai jopa aikuisia, jotka eivät enää vanhempien kanssa edes halua lomailla.

Niin, on totta että lapset vääjäämättä aikuistuvat ja lähtevät pesästä. Mutta miksi pitäisi tuhlata 18 vuotta elämästään niin ettei siitä voisi nauttia täysillä ja tehdä mitä haluaa? Tämä on mahdollista vain lapsettomana. Lapsesta ollaan juridisesti ja moraalisesti vastuussa sen 18 vuotta. Lapset ovat uskomattoman sitovia teini-ikään asti ja silloin astuvat muut murheet kehiin. Minä - ja varmasti moni muu - haluan nauttia elämästäni NYT enkä sitten kun fiktiiviset lapseni olisivat isompia. Olisi hirveä ajatus pistää nyt elämä holdille 18 vuodeksi, olisin 58v kun lapseni täysi-ikäistyisi. Olen tyytyväinen elämääni ja haluaa elää sitä NYT, en vuosien päästä.

-eri- Lisää, että kyllä kai jokainen aikuinen myös tajuaa, että ei se side lapsiin 18-vuotispäivänä katkea. Lapsi muuttaa koko loppuelämän, eikä aina mitenkään myönteisesti. Kyllä moni avustaa myös aikuisia lapsiaan paljonkin, puhumattakaan sitten kun lapsenlapset astuvat kuvioihin ja isovanhempia vingutaan taas hoitamaan pikkulapsia milloin milläkin syyllä. Myös vankilakundeilla, narkeilla ym. on vanhemmat, ja toisinaan ne vanhemmat ovat ihan kunnollisia ihmisiä.  Fakta on, että lapsen saaminen on laji jossa moni asia voi mennä hirveällä tavalla tiellä, ja monelta meneekin. Tai sitten lapsi voi olla vakavasti sairas ja hupsistavaan, normaali elämä on vaihtunut jatkuvaan huoleen, hoivatyöhön ja omaishoitajan elämännäkymiin jota eletään tietäen ettei tilanne koskaan tule ainakaan paremmaksi muuttumaan. Ihminen joka hehkuttaa lapsiperhe-elämän onnea on paitsi vanhemmaksi hyvin sopiva, myös tosi onnekas. 

Bonuksena tähän vielä, että lapsi myös sitoo vanhemmat yhteen paljon tiukemmin kuin avioliitto. Exästä voi ottaa eron ja toivottaa sen hevon kuuseen, mutta jos tyypin kanssa on erehtynyt vääntämään lapsen, on hän eronkin jälkeen tavalla tai toisella tiiviisti osa elämää. Lapsen hoito/hoitamattomuus, elarit, juhlapäivät...vaikka lapsi olisi nelikymppinen ja sinä olisit ollut uuden kumppanin kanssa 39v, niin silti ei taatusti ole ex päässyt unohtumaan.

Kyllä, lastenteon väliin jättämällä menettää kaikenlaista, eikä voi tietää mitä menettää. Paitsi kaiken mikä liittyy lisääntymiseen, lapsiin ja suvun jatkumiseen. Lasta toivova taas ei todellakaan tiedä, mitä tilaa. 

Hmm, omat lapseni ovat jo aikuisia ja kyllä viimeistään tuolta myöhäisteini-iästä ovat olleet todella hyviä ystäviäni myös, sen lisäksi että ovat lapsiani. Nykyään meillä on ihan tasavertaisten aikuisten välinen suhde, josta saa suurta iloa, ei mikään jatkuvan auttamisen kehä.

Yksi lapsenlapsikin on, ja häntä hoitaisin enemmänkin mitä pyydetään, mutta tyytyväinen olen nykytilaankin.

Onko tällaisen kirjoittaja itse jäänyt henkisesti teini-ikään suhteessa vanhempiinsa?

Hienoa mummo, annat itsestäsi tosi hyvän vaikutelman solvaamalla muita. Olet varmaan tosi hyvä esimerkki.

Tuota luetun ymmärtämistä voisit vielä kypsälläkin iällä yrittää opetella - viestissä luki "eikä aina mitenkään myönteisesti". Onko sinulle sana "aina" kovinkin vieras?

- eri

Jep. Tämä. Mua oikeastaan selkäpiitä karmii ajatus, että tuo henkilö on joillekin vanhempi ja isovanhempi. Eipä anna paljoa tilaa jälkipolvelleen. 

Tosiaan. Itsellä yksi ratkaiseva tekijä on myös ollut se, että en ole ollut heittämään kaivoon elämästäni kahtakymmentä vuotta. Lapset olisivat ehkä olleet kivoja, jos ne olisivat olleet suoraan itsenäisiä ja pärjääviä aikuisia. Kun ne eivät ole, ja millaisia ihmisiä maailmaan putkahtaa on aivan tuurinkauppaa. Ja siltikin, vaikka oma elinikäennuste on liki 80v, niin parhaita elinvuosiani en mielelläni olisi hassannut "vankilassa" oloon. Tässä nelikymppisenä sitä huomaa, että sitä ei ole enää niin notkea ja ketterä kuin parikymppisenä flikkana. Suunnittelen seuraavaksi kesäksi pidempää pyöräreissua ja minun täytyy ottaa eritavoin huomioon vähitellen iän tuomat jaksamisen ja palautumisen rajoitteet. 

Ei minua kiinnostanut jättää elämääni sen parhaimpina vuosina. 

Mutta mutta. Vähän epäilen tuon jankkaajamamman olevan provoilija, ehkä jopa joku vela oikeasti. Oikeasti tämä "mamma" vetää breederbingoa suvereenisti. Googlettakaa, jos ette tunne termiä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei. Parasta on se että voin lomailla ja tavata ystäviäni ihan milloin huvittaa. Otimme miehen kanssa äkkilähdön etelään jouluksi. Ei tarvinnut miettiä mitään muuta kuin kuinka monta lehteä otan rannalle luettavaksi.

Hahhah, monilla 40+ on jo aikuisia lapsia, että kyllä hekin voivat ottaa sen äkkilähdön ja pohtia pelkkiä lehtiä siinä iässä. 

Itse kysymykseen, kaksi lasta on ja ikää pukkaa. Kolmatta vielä haluaisin mutta riskit tässä vaiheessa pelottaa. En ole vielä 40 mutta se jo häämöttää. Eli ainoa mikä ehkä kaduttaa on, että vähän hitaanpuoleisesti etenin lapsiasiassa, jos niitä haluaa, kannattaa aloittaminen tosiaan aloittaa tarpeeksi aikaisin. 

Mikä sinua vaivaa? Miksi yrität pakottaa lastenhankintaa ketjuun joka koski nimenomaan lapsettomia? Tuollainen tyrkytys on luotaan työntävää, etkä anna itsestäsi kovin fiksua kuvaa.

Ei hän tässä lastenhankintaa minusta millään lailla tyrkyttänyt. Ainoastaan toi esiin sen, että lapset rajoittavat elämää vain tietyn aikaa. Ei se niin mene, että lapsen synnyttyä ei voisi tuosta vapaammasta elämästä enää ikinä nauttia ja loppuiän on sidottu lapsikatraaseen. Tosiaan monen nelikymppisen lapset ovat jo teinejä tai jopa aikuisia, jotka eivät enää vanhempien kanssa edes halua lomailla.

Niin, on totta että lapset vääjäämättä aikuistuvat ja lähtevät pesästä. Mutta miksi pitäisi tuhlata 18 vuotta elämästään niin ettei siitä voisi nauttia täysillä ja tehdä mitä haluaa? Tämä on mahdollista vain lapsettomana. Lapsesta ollaan juridisesti ja moraalisesti vastuussa sen 18 vuotta. Lapset ovat uskomattoman sitovia teini-ikään asti ja silloin astuvat muut murheet kehiin. Minä - ja varmasti moni muu - haluan nauttia elämästäni NYT enkä sitten kun fiktiiviset lapseni olisivat isompia. Olisi hirveä ajatus pistää nyt elämä holdille 18 vuodeksi, olisin 58v kun lapseni täysi-ikäistyisi. Olen tyytyväinen elämääni ja haluaa elää sitä NYT, en vuosien päästä.

-eri- Lisää, että kyllä kai jokainen aikuinen myös tajuaa, että ei se side lapsiin 18-vuotispäivänä katkea. Lapsi muuttaa koko loppuelämän, eikä aina mitenkään myönteisesti. Kyllä moni avustaa myös aikuisia lapsiaan paljonkin, puhumattakaan sitten kun lapsenlapset astuvat kuvioihin ja isovanhempia vingutaan taas hoitamaan pikkulapsia milloin milläkin syyllä. Myös vankilakundeilla, narkeilla ym. on vanhemmat, ja toisinaan ne vanhemmat ovat ihan kunnollisia ihmisiä.  Fakta on, että lapsen saaminen on laji jossa moni asia voi mennä hirveällä tavalla tiellä, ja monelta meneekin. Tai sitten lapsi voi olla vakavasti sairas ja hupsistavaan, normaali elämä on vaihtunut jatkuvaan huoleen, hoivatyöhön ja omaishoitajan elämännäkymiin jota eletään tietäen ettei tilanne koskaan tule ainakaan paremmaksi muuttumaan. Ihminen joka hehkuttaa lapsiperhe-elämän onnea on paitsi vanhemmaksi hyvin sopiva, myös tosi onnekas. 

Bonuksena tähän vielä, että lapsi myös sitoo vanhemmat yhteen paljon tiukemmin kuin avioliitto. Exästä voi ottaa eron ja toivottaa sen hevon kuuseen, mutta jos tyypin kanssa on erehtynyt vääntämään lapsen, on hän eronkin jälkeen tavalla tai toisella tiiviisti osa elämää. Lapsen hoito/hoitamattomuus, elarit, juhlapäivät...vaikka lapsi olisi nelikymppinen ja sinä olisit ollut uuden kumppanin kanssa 39v, niin silti ei taatusti ole ex päässyt unohtumaan.

Kyllä, lastenteon väliin jättämällä menettää kaikenlaista, eikä voi tietää mitä menettää. Paitsi kaiken mikä liittyy lisääntymiseen, lapsiin ja suvun jatkumiseen. Lasta toivova taas ei todellakaan tiedä, mitä tilaa. 

Hmm, omat lapseni ovat jo aikuisia ja kyllä viimeistään tuolta myöhäisteini-iästä ovat olleet todella hyviä ystäviäni myös, sen lisäksi että ovat lapsiani. Nykyään meillä on ihan tasavertaisten aikuisten välinen suhde, josta saa suurta iloa, ei mikään jatkuvan auttamisen kehä.

Yksi lapsenlapsikin on, ja häntä hoitaisin enemmänkin mitä pyydetään, mutta tyytyväinen olen nykytilaankin.

Onko tällaisen kirjoittaja itse jäänyt henkisesti teini-ikään suhteessa vanhempiinsa?

Hienoa mummo, annat itsestäsi tosi hyvän vaikutelman solvaamalla muita. Olet varmaan tosi hyvä esimerkki.

Tuota luetun ymmärtämistä voisit vielä kypsälläkin iällä yrittää opetella - viestissä luki "eikä aina mitenkään myönteisesti". Onko sinulle sana "aina" kovinkin vieras?

- eri

Jep. Tämä. Mua oikeastaan selkäpiitä karmii ajatus, että tuo henkilö on joillekin vanhempi ja isovanhempi. Eipä anna paljoa tilaa jälkipolvelleen. 

Tosiaan. Itsellä yksi ratkaiseva tekijä on myös ollut se, että en ole ollut heittämään kaivoon elämästäni kahtakymmentä vuotta. Lapset olisivat ehkä olleet kivoja, jos ne olisivat olleet suoraan itsenäisiä ja pärjääviä aikuisia. Kun ne eivät ole, ja millaisia ihmisiä maailmaan putkahtaa on aivan tuurinkauppaa. Ja siltikin, vaikka oma elinikäennuste on liki 80v, niin parhaita elinvuosiani en mielelläni olisi hassannut "vankilassa" oloon. Tässä nelikymppisenä sitä huomaa, että sitä ei ole enää niin notkea ja ketterä kuin parikymppisenä flikkana. Suunnittelen seuraavaksi kesäksi pidempää pyöräreissua ja minun täytyy ottaa eritavoin huomioon vähitellen iän tuomat jaksamisen ja palautumisen rajoitteet. 

Ei minua kiinnostanut jättää elämääni sen parhaimpina vuosina. 

Mutta mutta. Vähän epäilen tuon jankkaajamamman olevan provoilija, ehkä jopa joku vela oikeasti. Oikeasti tämä "mamma" vetää breederbingoa suvereenisti. Googlettakaa, jos ette tunne termiä. 

Jännää että ajattelet sen olevan huono asia, että omien lastensa kanssa on sellainen suhde, joka voisi olla kenen tahansa kahden läheisen aikuisen välillä. Minusta se taas on avain siihen, että voi nauttia aidosti siitä ihmissuhteesta. Minua ahdistaisi ajatus, että lapseni olisivat minusta riippuvaisia nyt vielä aikuisena.

Kyllä lapseni ovat ihan itsenäisiä aikuisia ja saavat viettää juuri niin paljon aikaa meidän vanhempien kanssa kuin haluavat. Tai olla viettämättä jos siltä tuntuu. Ja sama toisinpäin.

Alleviivaan vaan sitä, että kun kunnolla itsenäistyy, ei jää riippumaan ja vinkumaan keskenkasvuisena.

Ei läheskään niin paljoa, kuin jos olisi lapsi :)

Tämän keskustelun myötä saa vähintään vajaan kuvan lisääntyneistä. No, onneksi tiedän heitäkin, jotka eivät tällaisia ole. Muuten heräisi kysymys siitä, laskeeko ÄO tulevina sukupolvina Suomessa radikaalisti.

Ja foorumin nimeä silmät pyöreinä ihmettelevät, teille on kyllä tuolla valikossa useampikin vaihtoehtoinen palsta keskustella perheestänne. Heippa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei. Parasta on se että voin lomailla ja tavata ystäviäni ihan milloin huvittaa. Otimme miehen kanssa äkkilähdön etelään jouluksi. Ei tarvinnut miettiä mitään muuta kuin kuinka monta lehteä otan rannalle luettavaksi.

Hahhah, monilla 40+ on jo aikuisia lapsia, että kyllä hekin voivat ottaa sen äkkilähdön ja pohtia pelkkiä lehtiä siinä iässä. 

Itse kysymykseen, kaksi lasta on ja ikää pukkaa. Kolmatta vielä haluaisin mutta riskit tässä vaiheessa pelottaa. En ole vielä 40 mutta se jo häämöttää. Eli ainoa mikä ehkä kaduttaa on, että vähän hitaanpuoleisesti etenin lapsiasiassa, jos niitä haluaa, kannattaa aloittaminen tosiaan aloittaa tarpeeksi aikaisin. 

Mikä sinua vaivaa? Miksi yrität pakottaa lastenhankintaa ketjuun joka koski nimenomaan lapsettomia? Tuollainen tyrkytys on luotaan työntävää, etkä anna itsestäsi kovin fiksua kuvaa.

Ei hän tässä lastenhankintaa minusta millään lailla tyrkyttänyt. Ainoastaan toi esiin sen, että lapset rajoittavat elämää vain tietyn aikaa. Ei se niin mene, että lapsen synnyttyä ei voisi tuosta vapaammasta elämästä enää ikinä nauttia ja loppuiän on sidottu lapsikatraaseen. Tosiaan monen nelikymppisen lapset ovat jo teinejä tai jopa aikuisia, jotka eivät enää vanhempien kanssa edes halua lomailla.

Niin, on totta että lapset vääjäämättä aikuistuvat ja lähtevät pesästä. Mutta miksi pitäisi tuhlata 18 vuotta elämästään niin ettei siitä voisi nauttia täysillä ja tehdä mitä haluaa? Tämä on mahdollista vain lapsettomana. Lapsesta ollaan juridisesti ja moraalisesti vastuussa sen 18 vuotta. Lapset ovat uskomattoman sitovia teini-ikään asti ja silloin astuvat muut murheet kehiin. Minä - ja varmasti moni muu - haluan nauttia elämästäni NYT enkä sitten kun fiktiiviset lapseni olisivat isompia. Olisi hirveä ajatus pistää nyt elämä holdille 18 vuodeksi, olisin 58v kun lapseni täysi-ikäistyisi. Olen tyytyväinen elämääni ja haluaa elää sitä NYT, en vuosien päästä.

-eri- Lisää, että kyllä kai jokainen aikuinen myös tajuaa, että ei se side lapsiin 18-vuotispäivänä katkea. Lapsi muuttaa koko loppuelämän, eikä aina mitenkään myönteisesti. Kyllä moni avustaa myös aikuisia lapsiaan paljonkin, puhumattakaan sitten kun lapsenlapset astuvat kuvioihin ja isovanhempia vingutaan taas hoitamaan pikkulapsia milloin milläkin syyllä. Myös vankilakundeilla, narkeilla ym. on vanhemmat, ja toisinaan ne vanhemmat ovat ihan kunnollisia ihmisiä.  Fakta on, että lapsen saaminen on laji jossa moni asia voi mennä hirveällä tavalla tiellä, ja monelta meneekin. Tai sitten lapsi voi olla vakavasti sairas ja hupsistavaan, normaali elämä on vaihtunut jatkuvaan huoleen, hoivatyöhön ja omaishoitajan elämännäkymiin jota eletään tietäen ettei tilanne koskaan tule ainakaan paremmaksi muuttumaan. Ihminen joka hehkuttaa lapsiperhe-elämän onnea on paitsi vanhemmaksi hyvin sopiva, myös tosi onnekas. 

Bonuksena tähän vielä, että lapsi myös sitoo vanhemmat yhteen paljon tiukemmin kuin avioliitto. Exästä voi ottaa eron ja toivottaa sen hevon kuuseen, mutta jos tyypin kanssa on erehtynyt vääntämään lapsen, on hän eronkin jälkeen tavalla tai toisella tiiviisti osa elämää. Lapsen hoito/hoitamattomuus, elarit, juhlapäivät...vaikka lapsi olisi nelikymppinen ja sinä olisit ollut uuden kumppanin kanssa 39v, niin silti ei taatusti ole ex päässyt unohtumaan.

Kyllä, lastenteon väliin jättämällä menettää kaikenlaista, eikä voi tietää mitä menettää. Paitsi kaiken mikä liittyy lisääntymiseen, lapsiin ja suvun jatkumiseen. Lasta toivova taas ei todellakaan tiedä, mitä tilaa. 

Hmm, omat lapseni ovat jo aikuisia ja kyllä viimeistään tuolta myöhäisteini-iästä ovat olleet todella hyviä ystäviäni myös, sen lisäksi että ovat lapsiani. Nykyään meillä on ihan tasavertaisten aikuisten välinen suhde, josta saa suurta iloa, ei mikään jatkuvan auttamisen kehä.

Yksi lapsenlapsikin on, ja häntä hoitaisin enemmänkin mitä pyydetään, mutta tyytyväinen olen nykytilaankin.

Onko tällaisen kirjoittaja itse jäänyt henkisesti teini-ikään suhteessa vanhempiinsa?

Hienoa mummo, annat itsestäsi tosi hyvän vaikutelman solvaamalla muita. Olet varmaan tosi hyvä esimerkki.

Tuota luetun ymmärtämistä voisit vielä kypsälläkin iällä yrittää opetella - viestissä luki "eikä aina mitenkään myönteisesti". Onko sinulle sana "aina" kovinkin vieras?

- eri

Jep. Tämä. Mua oikeastaan selkäpiitä karmii ajatus, että tuo henkilö on joillekin vanhempi ja isovanhempi. Eipä anna paljoa tilaa jälkipolvelleen. 

Tosiaan. Itsellä yksi ratkaiseva tekijä on myös ollut se, että en ole ollut heittämään kaivoon elämästäni kahtakymmentä vuotta. Lapset olisivat ehkä olleet kivoja, jos ne olisivat olleet suoraan itsenäisiä ja pärjääviä aikuisia. Kun ne eivät ole, ja millaisia ihmisiä maailmaan putkahtaa on aivan tuurinkauppaa. Ja siltikin, vaikka oma elinikäennuste on liki 80v, niin parhaita elinvuosiani en mielelläni olisi hassannut "vankilassa" oloon. Tässä nelikymppisenä sitä huomaa, että sitä ei ole enää niin notkea ja ketterä kuin parikymppisenä flikkana. Suunnittelen seuraavaksi kesäksi pidempää pyöräreissua ja minun täytyy ottaa eritavoin huomioon vähitellen iän tuomat jaksamisen ja palautumisen rajoitteet. 

Ei minua kiinnostanut jättää elämääni sen parhaimpina vuosina. 

Mutta mutta. Vähän epäilen tuon jankkaajamamman olevan provoilija, ehkä jopa joku vela oikeasti. Oikeasti tämä "mamma" vetää breederbingoa suvereenisti. Googlettakaa, jos ette tunne termiä. 

Jännää että ajattelet sen olevan huono asia, että omien lastensa kanssa on sellainen suhde, joka voisi olla kenen tahansa kahden läheisen aikuisen välillä. Minusta se taas on avain siihen, että voi nauttia aidosti siitä ihmissuhteesta. Minua ahdistaisi ajatus, että lapseni olisivat minusta riippuvaisia nyt vielä aikuisena.

Kyllä lapseni ovat ihan itsenäisiä aikuisia ja saavat viettää juuri niin paljon aikaa meidän vanhempien kanssa kuin haluavat. Tai olla viettämättä jos siltä tuntuu. Ja sama toisinpäin.

Alleviivaan vaan sitä, että kun kunnolla itsenäistyy, ei jää riippumaan ja vinkumaan keskenkasvuisena.

Noup. Minusta noin se pitäisikin olla. 

Sinulla vain tuntuu olevan suurikin hinku vain määritellä, että mitä on aikuisuus ja kypsyys. Ja se hiekkalaatikko tuntuu olevan melkoisen ahdas. 

Ei kaduta. Toki joskus mietin, olenko jäänyt paitsi jostain todella hyvästä, mutta koska se todella hyvä vaatisi niin paljon uhrauksia, en kadu. Uhrauksilla en tarkoita jonkun tietyn asian poistumista, vaan koko elämään vaikuttavaa muutosta, jossa ollaan vastuussa toisesta ihmisestä. Kyllä jokainen (hyvä) vanhempi uhraa itsestään jotain lisääntyessään. Ja jos tästä on eri mieltä, ei voi olla hyvä vanhempi.

Vierailija kirjoitti:

Te lapselliset... Tajuatteko te että asiat ovat usein HELPOMPIA ilman lapsia? Ei täällä kukaan väitä että koko elämä pysähtyy lapsien takia. Mutta fakta on se, että voin suunnitella elämäni ihan miten huvittaa, te ette. Älkää loukkaantuko näin verisesti, samahan on vaikka koiran kanssa.

En loukkaannu, mutta minäkin olen suunnitellut elämäni miten huvittaa. On ollut ihan luonnollista ottaa lapset niissä suunnitelmissa huomioon.

Nyt he ovat isoja, ja toimin melko pitkälti miten parhaaksi näen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei. Parasta on se että voin lomailla ja tavata ystäviäni ihan milloin huvittaa. Otimme miehen kanssa äkkilähdön etelään jouluksi. Ei tarvinnut miettiä mitään muuta kuin kuinka monta lehteä otan rannalle luettavaksi.

Hahhah, monilla 40+ on jo aikuisia lapsia, että kyllä hekin voivat ottaa sen äkkilähdön ja pohtia pelkkiä lehtiä siinä iässä. 

Itse kysymykseen, kaksi lasta on ja ikää pukkaa. Kolmatta vielä haluaisin mutta riskit tässä vaiheessa pelottaa. En ole vielä 40 mutta se jo häämöttää. Eli ainoa mikä ehkä kaduttaa on, että vähän hitaanpuoleisesti etenin lapsiasiassa, jos niitä haluaa, kannattaa aloittaminen tosiaan aloittaa tarpeeksi aikaisin. 

Mikä sinua vaivaa? Miksi yrität pakottaa lastenhankintaa ketjuun joka koski nimenomaan lapsettomia? Tuollainen tyrkytys on luotaan työntävää, etkä anna itsestäsi kovin fiksua kuvaa.

Ei hän tässä lastenhankintaa minusta millään lailla tyrkyttänyt. Ainoastaan toi esiin sen, että lapset rajoittavat elämää vain tietyn aikaa. Ei se niin mene, että lapsen synnyttyä ei voisi tuosta vapaammasta elämästä enää ikinä nauttia ja loppuiän on sidottu lapsikatraaseen. Tosiaan monen nelikymppisen lapset ovat jo teinejä tai jopa aikuisia, jotka eivät enää vanhempien kanssa edes halua lomailla.

Niin, on totta että lapset vääjäämättä aikuistuvat ja lähtevät pesästä. Mutta miksi pitäisi tuhlata 18 vuotta elämästään niin ettei siitä voisi nauttia täysillä ja tehdä mitä haluaa? Tämä on mahdollista vain lapsettomana. Lapsesta ollaan juridisesti ja moraalisesti vastuussa sen 18 vuotta. Lapset ovat uskomattoman sitovia teini-ikään asti ja silloin astuvat muut murheet kehiin. Minä - ja varmasti moni muu - haluan nauttia elämästäni NYT enkä sitten kun fiktiiviset lapseni olisivat isompia. Olisi hirveä ajatus pistää nyt elämä holdille 18 vuodeksi, olisin 58v kun lapseni täysi-ikäistyisi. Olen tyytyväinen elämääni ja haluaa elää sitä NYT, en vuosien päästä.

-eri- Lisää, että kyllä kai jokainen aikuinen myös tajuaa, että ei se side lapsiin 18-vuotispäivänä katkea. Lapsi muuttaa koko loppuelämän, eikä aina mitenkään myönteisesti. Kyllä moni avustaa myös aikuisia lapsiaan paljonkin, puhumattakaan sitten kun lapsenlapset astuvat kuvioihin ja isovanhempia vingutaan taas hoitamaan pikkulapsia milloin milläkin syyllä. Myös vankilakundeilla, narkeilla ym. on vanhemmat, ja toisinaan ne vanhemmat ovat ihan kunnollisia ihmisiä.  Fakta on, että lapsen saaminen on laji jossa moni asia voi mennä hirveällä tavalla tiellä, ja monelta meneekin. Tai sitten lapsi voi olla vakavasti sairas ja hupsistavaan, normaali elämä on vaihtunut jatkuvaan huoleen, hoivatyöhön ja omaishoitajan elämännäkymiin jota eletään tietäen ettei tilanne koskaan tule ainakaan paremmaksi muuttumaan. Ihminen joka hehkuttaa lapsiperhe-elämän onnea on paitsi vanhemmaksi hyvin sopiva, myös tosi onnekas. 

Bonuksena tähän vielä, että lapsi myös sitoo vanhemmat yhteen paljon tiukemmin kuin avioliitto. Exästä voi ottaa eron ja toivottaa sen hevon kuuseen, mutta jos tyypin kanssa on erehtynyt vääntämään lapsen, on hän eronkin jälkeen tavalla tai toisella tiiviisti osa elämää. Lapsen hoito/hoitamattomuus, elarit, juhlapäivät...vaikka lapsi olisi nelikymppinen ja sinä olisit ollut uuden kumppanin kanssa 39v, niin silti ei taatusti ole ex päässyt unohtumaan.

Kyllä, lastenteon väliin jättämällä menettää kaikenlaista, eikä voi tietää mitä menettää. Paitsi kaiken mikä liittyy lisääntymiseen, lapsiin ja suvun jatkumiseen. Lasta toivova taas ei todellakaan tiedä, mitä tilaa. 

Hmm, omat lapseni ovat jo aikuisia ja kyllä viimeistään tuolta myöhäisteini-iästä ovat olleet todella hyviä ystäviäni myös, sen lisäksi että ovat lapsiani. Nykyään meillä on ihan tasavertaisten aikuisten välinen suhde, josta saa suurta iloa, ei mikään jatkuvan auttamisen kehä.

Yksi lapsenlapsikin on, ja häntä hoitaisin enemmänkin mitä pyydetään, mutta tyytyväinen olen nykytilaankin.

Onko tällaisen kirjoittaja itse jäänyt henkisesti teini-ikään suhteessa vanhempiinsa?

Hienoa mummo, annat itsestäsi tosi hyvän vaikutelman solvaamalla muita. Olet varmaan tosi hyvä esimerkki.

Tuota luetun ymmärtämistä voisit vielä kypsälläkin iällä yrittää opetella - viestissä luki "eikä aina mitenkään myönteisesti". Onko sinulle sana "aina" kovinkin vieras?

- eri

Jep. Tämä. Mua oikeastaan selkäpiitä karmii ajatus, että tuo henkilö on joillekin vanhempi ja isovanhempi. Eipä anna paljoa tilaa jälkipolvelleen. 

Tosiaan. Itsellä yksi ratkaiseva tekijä on myös ollut se, että en ole ollut heittämään kaivoon elämästäni kahtakymmentä vuotta. Lapset olisivat ehkä olleet kivoja, jos ne olisivat olleet suoraan itsenäisiä ja pärjääviä aikuisia. Kun ne eivät ole, ja millaisia ihmisiä maailmaan putkahtaa on aivan tuurinkauppaa. Ja siltikin, vaikka oma elinikäennuste on liki 80v, niin parhaita elinvuosiani en mielelläni olisi hassannut "vankilassa" oloon. Tässä nelikymppisenä sitä huomaa, että sitä ei ole enää niin notkea ja ketterä kuin parikymppisenä flikkana. Suunnittelen seuraavaksi kesäksi pidempää pyöräreissua ja minun täytyy ottaa eritavoin huomioon vähitellen iän tuomat jaksamisen ja palautumisen rajoitteet. 

Ei minua kiinnostanut jättää elämääni sen parhaimpina vuosina. 

Mutta mutta. Vähän epäilen tuon jankkaajamamman olevan provoilija, ehkä jopa joku vela oikeasti. Oikeasti tämä "mamma" vetää breederbingoa suvereenisti. Googlettakaa, jos ette tunne termiä. 

Mikä ihmeen "vankila" ?

En ole elänyt sellaisessa, vaikka olen ollut nuori yh. Oikestaan vähiten.

Hoidin perheen ihan hyvin, ja silti olen kokenut kaiken sen mitä halusinkin ja mikä ei liittynyt lastenhoitoon millään tavalla.

Ei kaduta. Päinvastoin, olen tyytyväinen ja huojentunut siitä, että en ole suoraan vastuussa kenenkään olemassaolosta. Lapseni ei tarvitse syntyä sairaaseen maailmaan, jossa ei kohta ole pingviinejä. En kaipaa enempää huolta ja murhetta.

Ystäväni on raskaana ja olen hiljaa pahoillani hänen ja tulevan lapsensa puolesta. Enpä vaihtaisi paikkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei. Parasta on se että voin lomailla ja tavata ystäviäni ihan milloin huvittaa. Otimme miehen kanssa äkkilähdön etelään jouluksi. Ei tarvinnut miettiä mitään muuta kuin kuinka monta lehteä otan rannalle luettavaksi.

Hahhah, monilla 40+ on jo aikuisia lapsia, että kyllä hekin voivat ottaa sen äkkilähdön ja pohtia pelkkiä lehtiä siinä iässä. 

Itse kysymykseen, kaksi lasta on ja ikää pukkaa. Kolmatta vielä haluaisin mutta riskit tässä vaiheessa pelottaa. En ole vielä 40 mutta se jo häämöttää. Eli ainoa mikä ehkä kaduttaa on, että vähän hitaanpuoleisesti etenin lapsiasiassa, jos niitä haluaa, kannattaa aloittaminen tosiaan aloittaa tarpeeksi aikaisin. 

Mikä sinua vaivaa? Miksi yrität pakottaa lastenhankintaa ketjuun joka koski nimenomaan lapsettomia? Tuollainen tyrkytys on luotaan työntävää, etkä anna itsestäsi kovin fiksua kuvaa.

Ei hän tässä lastenhankintaa minusta millään lailla tyrkyttänyt. Ainoastaan toi esiin sen, että lapset rajoittavat elämää vain tietyn aikaa. Ei se niin mene, että lapsen synnyttyä ei voisi tuosta vapaammasta elämästä enää ikinä nauttia ja loppuiän on sidottu lapsikatraaseen. Tosiaan monen nelikymppisen lapset ovat jo teinejä tai jopa aikuisia, jotka eivät enää vanhempien kanssa edes halua lomailla.

Niin, on totta että lapset vääjäämättä aikuistuvat ja lähtevät pesästä. Mutta miksi pitäisi tuhlata 18 vuotta elämästään niin ettei siitä voisi nauttia täysillä ja tehdä mitä haluaa? Tämä on mahdollista vain lapsettomana. Lapsesta ollaan juridisesti ja moraalisesti vastuussa sen 18 vuotta. Lapset ovat uskomattoman sitovia teini-ikään asti ja silloin astuvat muut murheet kehiin. Minä - ja varmasti moni muu - haluan nauttia elämästäni NYT enkä sitten kun fiktiiviset lapseni olisivat isompia. Olisi hirveä ajatus pistää nyt elämä holdille 18 vuodeksi, olisin 58v kun lapseni täysi-ikäistyisi. Olen tyytyväinen elämääni ja haluaa elää sitä NYT, en vuosien päästä.

-eri- Lisää, että kyllä kai jokainen aikuinen myös tajuaa, että ei se side lapsiin 18-vuotispäivänä katkea. Lapsi muuttaa koko loppuelämän, eikä aina mitenkään myönteisesti. Kyllä moni avustaa myös aikuisia lapsiaan paljonkin, puhumattakaan sitten kun lapsenlapset astuvat kuvioihin ja isovanhempia vingutaan taas hoitamaan pikkulapsia milloin milläkin syyllä. Myös vankilakundeilla, narkeilla ym. on vanhemmat, ja toisinaan ne vanhemmat ovat ihan kunnollisia ihmisiä.  Fakta on, että lapsen saaminen on laji jossa moni asia voi mennä hirveällä tavalla tiellä, ja monelta meneekin. Tai sitten lapsi voi olla vakavasti sairas ja hupsistavaan, normaali elämä on vaihtunut jatkuvaan huoleen, hoivatyöhön ja omaishoitajan elämännäkymiin jota eletään tietäen ettei tilanne koskaan tule ainakaan paremmaksi muuttumaan. Ihminen joka hehkuttaa lapsiperhe-elämän onnea on paitsi vanhemmaksi hyvin sopiva, myös tosi onnekas. 

Bonuksena tähän vielä, että lapsi myös sitoo vanhemmat yhteen paljon tiukemmin kuin avioliitto. Exästä voi ottaa eron ja toivottaa sen hevon kuuseen, mutta jos tyypin kanssa on erehtynyt vääntämään lapsen, on hän eronkin jälkeen tavalla tai toisella tiiviisti osa elämää. Lapsen hoito/hoitamattomuus, elarit, juhlapäivät...vaikka lapsi olisi nelikymppinen ja sinä olisit ollut uuden kumppanin kanssa 39v, niin silti ei taatusti ole ex päässyt unohtumaan.

Kyllä, lastenteon väliin jättämällä menettää kaikenlaista, eikä voi tietää mitä menettää. Paitsi kaiken mikä liittyy lisääntymiseen, lapsiin ja suvun jatkumiseen. Lasta toivova taas ei todellakaan tiedä, mitä tilaa. 

Hmm, omat lapseni ovat jo aikuisia ja kyllä viimeistään tuolta myöhäisteini-iästä ovat olleet todella hyviä ystäviäni myös, sen lisäksi että ovat lapsiani. Nykyään meillä on ihan tasavertaisten aikuisten välinen suhde, josta saa suurta iloa, ei mikään jatkuvan auttamisen kehä.

Yksi lapsenlapsikin on, ja häntä hoitaisin enemmänkin mitä pyydetään, mutta tyytyväinen olen nykytilaankin.

Onko tällaisen kirjoittaja itse jäänyt henkisesti teini-ikään suhteessa vanhempiinsa?

Hienoa mummo, annat itsestäsi tosi hyvän vaikutelman solvaamalla muita. Olet varmaan tosi hyvä esimerkki.

Tuota luetun ymmärtämistä voisit vielä kypsälläkin iällä yrittää opetella - viestissä luki "eikä aina mitenkään myönteisesti". Onko sinulle sana "aina" kovinkin vieras?

- eri

Jep. Tämä. Mua oikeastaan selkäpiitä karmii ajatus, että tuo henkilö on joillekin vanhempi ja isovanhempi. Eipä anna paljoa tilaa jälkipolvelleen. 

Tosiaan. Itsellä yksi ratkaiseva tekijä on myös ollut se, että en ole ollut heittämään kaivoon elämästäni kahtakymmentä vuotta. Lapset olisivat ehkä olleet kivoja, jos ne olisivat olleet suoraan itsenäisiä ja pärjääviä aikuisia. Kun ne eivät ole, ja millaisia ihmisiä maailmaan putkahtaa on aivan tuurinkauppaa. Ja siltikin, vaikka oma elinikäennuste on liki 80v, niin parhaita elinvuosiani en mielelläni olisi hassannut "vankilassa" oloon. Tässä nelikymppisenä sitä huomaa, että sitä ei ole enää niin notkea ja ketterä kuin parikymppisenä flikkana. Suunnittelen seuraavaksi kesäksi pidempää pyöräreissua ja minun täytyy ottaa eritavoin huomioon vähitellen iän tuomat jaksamisen ja palautumisen rajoitteet. 

Ei minua kiinnostanut jättää elämääni sen parhaimpina vuosina. 

Mutta mutta. Vähän epäilen tuon jankkaajamamman olevan provoilija, ehkä jopa joku vela oikeasti. Oikeasti tämä "mamma" vetää breederbingoa suvereenisti. Googlettakaa, jos ette tunne termiä. 

Mikä ihmeen "vankila" ?

En ole elänyt sellaisessa, vaikka olen ollut nuori yh. Oikestaan vähiten.

Hoidin perheen ihan hyvin, ja silti olen kokenut kaiken sen mitä halusinkin ja mikä ei liittynyt lastenhoitoon millään tavalla.

Anteeksi, mutta oletko huomannut että sinulla olisi jotain vaikeuksia luetun ymmärtämisessä?

Vierailija kirjoitti:

Onko kukaan lapseton ajatellut sitä, että kun olet vanha ja et pysty enää huolehtimaan itsestäsi niin kuka tulee tapaamaan sinua tai huolehtimaan sinusta?

Edellisessä työpaikassani oli surullinen tapaus, kun vanha nainen voivoitteli sitä, kun ei ole saanut vielä paikkaa vanhainkodista ja ei enää pysty kunnolla hoitamaan paperi/lasku/pankki asioitaan, kun ei ole ketään auttamassa ja ikä tekee tehtäviään.. (ja hänellä vielä omistuksessa omistusasunto)

Sanoi vielä lähdettyään, että menkää naimisiin ja tehkää lapsia, että ei tule samaa kohtaloa, kuin hänelle ...

Aika iäkästä porukkaa teillä töissä jos työpaikalla mietitään vanhainkotipaikkaa, eikä pysty hoitamaan asioitaan. 

Vierailija kirjoitti:

Niin, eli omat halusi (normaali työelämä, asuminen lähellä kouluja jne.) sopivat yhteen lapsiperhe-elämän kanssa. Jos jostain syystä haluaisit repäistä, jättää työsi ja lähteä Lappiin erämaahan puoleksi vuodeksi, niin mitä veikkaat, kummassa tilanteessa olisi helpompaa:

- ei lapsia

- kouluikäiset lapset?

Ei esim. se, että Suomessa kouluikäisen lapsen koulunkäynti on järjestettävä jotenkin, ole mitään "pirujen...

Vastaus:

Nykyinen työmaailma on sellainen , etten halua repäistä itseäni puoleksi vuodeksi Lappiin. Olen päässyt vakinaiseen työhön, pitkän ajan jälkeen. Enemmän yhteiskunta minua rajotta kuin lapsiperhe.

Opiskelu ympäri maailmaa on mahdollista, ihan totta. Ei toki välttämättä omalla kielellä, mutta eiköhän.

Olen tässä keskustelussa halunnut tuoda esille, että on muunlaistakin vanhemmuus kuin orjuus. Täällä on minun lisäkseni muitakin "jankkamammoja".  Saa kai sitä tuoda omannäkemyksensä esille, kun täällä on lauma joka elää mielikuvien varassa. En minäkään kerro miltä tuntuu olla vela tai lapseton. Yleistykset ketään kohtaan eivät ole kauhean rakentavia.

Mutta ystävä hyvä, miksi haluat tuoda "omannäkemyksesi" (tämä vaihteeksi muuten ei ole yhdyssana) esiin silloin, kun sinun "omanäkemyksesi" ei mitenkään liity kysyttyyn asiaan? Enemmän kuin sinun näkemyksiäsi siitä, kuinka hyvää lapsielämä on, olisin halunnut kuulla ihmisiä, joilla ei ole lapsia, kertomassa miksi ei, sekä kaduttaako se.

Nyt teidän jankkamammojen vuoksi he eivät saa ääntään yhtään kuuluviin. 

40v juuri täytin, eikä kaduta lapsettomuus. Rakastan lapsia ja minulla on pitkä ja turvallinen parisuhde, jossa voisi kasvattaa lapsia. En kuitenkaan ole koskaan tuntenut pakottavaa tarvetta ryhtyä äidiksi, ikä miehenikään isäksi. Nautitaan siis toisistamme ja vanhetaan yhdessä matkustellen.

Tiedän kolmekymppisen pariskunnan (tai no mies 30, nainen 25) jotka eivät halua lasta tai ainakaan mies ei halua ja tämä on hyväksytty tässä avioliitossa. Sitten tiedä nelikymppisen pariskunnan (tai no mies 40, nainen 30) jossa naisen "pakottamana"  juuri saatiin lapsi. En tiedä kummalla sitten asiat on paremmin?

Usein kaduttaa. Puolisoni kanssa tahkottiin vuosia lapsettomuushoidoissa, tuloksena kaksi keskenmenoa. Olemme nyt 42 vuotta ja 47 vuotta. Teoriassa voisimme siis saada (bio)lapsen, mutta ei ole kovin todennäköistä. Olemme adoptiojonossa.

Mielenkiintoinen keskustelu. Ei ole mitenkään harvinaista, että nuorempana ei halua lapsia. Mutta kyllähän se mietityttää, että tuleeko sitä katumaan. Onhan se valtavan iso päätös kumpaan suuntaan tahansa. 

Vierailija kirjoitti:

Vanhat piiat puolustautuu😀

Mitä?

Kyllä mulla on mies, 18 vuotta naimisissa ollaan oltu. Lapsettomuus ei kaduta. N49

Rakastan (olematonta) lastani niin paljon, että en pakota häntä maailmaan kärsimään ja kuolemaan. Eli ei kaduta. Olen vapaaehtoisesti lapseton.

Vierailija kirjoitti:

Tästä ketjusta oppii, että monien äityköiden pahin pelko on olla YKSIN. YKSIN katsomassa kotona netflixiä töiden jälkeen, YKSIN keksimässä itselleen järkevää tekemistä...YKSIN vanhana.

Minusta itsekseni oleilu on mukavaa. On ihanaa vajota katsomaan YKSIN sarjoja, ilman että ympärillä on muiden ihmisten hälinää, ääniä, tassuttelua, koskettelua. Useimmat harrastukseni ovat sellaisia yksin harrastettavia: lenkkeily luontoa tarkkaillen, lukeminen, värityskirjojen värittely, käsityöt... 

Elämäni ei ole mitenkään ihmeellistä, mutta oma rauha, se että saan tehdä asiat omaan tahtiini ja kuulen omat ajatukseni on minulle äärimmäisen tärkeää. Kyllä, lasten kanssa voi lukea ja väritellä, mutta silloinkin se on vuorovaikutteista. En voisi uppoutua tekemiseen niin miten nyt voin, tai sitten lapsi saisi jonkun henkisen vamman kun en reagoisi sen pälpätykseen, kieltäisi värittämästä pöytää, ja lukisin hiljaa enkä ääneen. :D Voisin hermostuessani vielä ärähtää ja käskeä sitä jättämään minut rauhaan. Olisiko se sitten hyvä? Vai olisiko kuitenkin parempi ettei minulla nyt ole niitä lapsia alun pitäenkään?

En myöskään usko tilanteen muuttuvan paljonkaan iän karttuessa. Lähinnä vähän hirvittää se että jos kotihoito ramppaa käymässä monta kertaa päivässä niin että se häiritsee rauhallista oleiluani. Jos siihen päälle pitäisi vielä viihdyttää vieraita, soitella lasten ja kumminkaimojen kanssa vähän väliä, niin hulluksihan siinä tulisi. 

Jos kuitenkin, kaikkia todennäköisyyksiä vastaan, erehdyn niin että jonakin päivänä tajuan elämäni olevan sietämätöntä kärsimystä vailla mitään mahdollisuuksia paremmaksi muutokseen...no, kyllä siihenkin on olemassa ratkaisunsa. 

Tämä viesti kiteyttää täydellisesti introvertin ja ekstrovertin eron. Minulle mielekästä vapaa-aikaa on olla yksin. Kaikki harrastukset ovat yksinolemista ja työni on perinteinen introverttiammatti, joka tosin nykyisellään vie monesti mehut pakkososiaalisuudessa. Lapsia olisi pakko viedä johonkin, edes leikkipuistoon, mutta mieluusti myös muualle, että oppivat olemaan ihmisten seurassa ja erilaisissa tilanteissa. Mitä jos lapsi ei olisikaan hiljaa huoneessaan istuva lukutoukka, kuten minä lapsena.

Täällä oli absurdi ketju ”miten saada sisältöä elämään” -ketju, jossa sisältöä kehotettiin hakemaan perhekerhojen mammakavereista. Itse käsitän tuollaisen lähes vastakohdaksi elämänsisällölle. Tästä ei vain tunnuta pääsevän yhteisymmärrykseen sellaisen kanssa, jolle muiden seura mieluiten jatkuvasti on elinehto. Jos jollain ei ole lapsia, hän varmaan riekkuu baareissa seurankipeänä tai jos on kauhistuttavasti yksin, katsoo masentuneena Netflixiä.