Onko täällä lapsettomia yli 40v naisia? jos on niin kaduttaako?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämmöistä asiaa on ihan turha edes kysellä, kaikkihan vastaa ilman muuta, että ei kaduta.

Eikä siinä neljä- viisikymppisenä kadutakaan, kun ollaan vielä nuoruuden lumoissa ja on niitä menoja ja tekemisiä.

Pitäisi kysyä 70- 80-vuotiailta.

Silloin voi olla toisenlainen ajatus jo, ja silloin jo ehkä pystyy tunnustamaankin, että kyllä kaduttaa, jos nimittäin kaduttaa.

Nuorempana sitä ei tunnusta, vaikka katumusta tuntisikin.

Suomen yksi tunnetuimmista feministeistä 60 -luvulla, Yrsa Stenius kertoi myöhemmin

suoraan, että kaduttaa oma jyrkkyys siinä asiassa nyt, kun on jo ikää ja näkemystä enemmän. Todellisuudessa olisi kyllä halunnut kokea äitiyden ja nyt olisi omia jälkeläisiä, mutta silloin piti olla niin radikaalia. Eli tavallaan uhrasi oman elämänsä ja mahdollisen lapsensa kiihkeälle aatteelle, jolla ei kuitenkaan loppujen lopuksi ole mitään saavutettavaa.

Jokainen tämän asian sitten käsittelee siinä vaiheessa, kun elämä alkaa olla jo pitkälti eletty, että kannattiko. Joittenkin mielestä kannatti, joittenkin ei.

Miksi 70-80 -vuotiaana kaduttaisi yhtään sen enempää kuin nytkään?

Ehkä siksi, että kaipaisi jälkeläisiä itselleen. Ehkä saattaisi tykätä siitä, että olisi lapsenlapsia ja muutakin elämää kuin sitä vanhuutta, varsinkin jos tulee sairauksia ja jaksamattomuutta.

Mutta mitään tällaistahan ei tietysti voi olla, nuorena kuvittelee olevansa aina yhtä itseriittoinen. Vanhuus voi tuoda yllätyksen.

Tiedän kyllä muutaman vanhan naisen, äitini ystäviä, jotka on suoraan sanoneet, että olisi pitänyt tehdä lapsia, että olisi joku joka heitäkin kävisi katsomassa, niin kuin minä ja sisarukseni käymme äidillämme.

Älkääkä ikinä kuvitelko, että joku kummilapsi tai muu ottaisi huolekseen. Se on silkkaa onnenkauppaa sitten.

Eivätpä tietysti kaikkien kohdalla välitä ne omat lapsetkaan, vieraat kuitenkin vielä vähemmän.

Kummallinen asenne sinulla. Elämää voi olla ihan hyvin ilman niitä omia lapsia ja lapsenlapsiakin!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että velkoja kaduttaa tai ainakin hieman sielusta vihlaisee siinä vaiheessa, kun muut puhuu, että mennään käymään juhannuksena aikuisen lapsen luona tai aikuiset lapset tulee käymään jouluna. Ainakin siinä vaiheessa kaduttaa heitä, joiden oma läheisjoukko supistunut olemattomiin eli omat vanhemmat / sisarukset / ystävät kuolleet eikä oikein ketään enää ole.

Toki niitä veloja ei haittaa, jotka ovat oikeita erakkoja. Harva kuitenkin on.

Moni velamies muuttuu nelikymppisenä isukiksi, mutta velanaisellahan tämä tsäänssi on yleensä ohi.

Eipä kaduta koska en yhtäkkiä ala kaivata jotain fiktiivisiä aikuislapsihahmoja joita ei ole ikinä ollut olemassa - sellaisilla ei ole ikinä ollut mitään paikkaa mun elämässä, ja on täysin absurdi ajatus että minään juhlapyhänä, jotka ollaan aina vietetty keskenään niin kuin halutaan, päähän pälkähtäisi yhtäkkiä että olispa tossa nyt joku kolmekymppinen Marja-Petteri jonka luokse voisi mennä mutustamaan pullapitkoa... siis mistä ihmeestä tällainen ajatus yhtäkkiä tulisi ja alkaisi harmittaa?

En mä ala kaivata jotain tuntemattomia olemattomia ihmisen mielikuvia nyt enkä ikinä. Mä en osaa tätä paremmin selittää mutta kunpa voisin kun joka lapsettomuusketjussa toistuu tämä lapsi-ihmisten toive että jostain syystä yhtäkkiä lapsettomat alkaisivatkin kaivata jotain mitä eivät koskaan halunneet. Ei niin tule käymään ikinä. Ei, ei edes vanhana kun on elänyt ja muodostanut koko elämänsä niin ettei siinä ole jälkikasvua.

Tää ajatus tulee teille siitä että teillä on ne lapset ja kun te ajattelette ettei niitä olisikaan, se on teille menetyksen ajatus. Meille ei ole. Me ei "menetetä" mitään ajatellessamme ettei meillä ole lapsia, koska niitä ei ole - se paikka meidän elämässä ei ole tyhjä, vaan sitä ei ole olemassa joten siitä ei puutukaan mitään. Mä ymmärrän miksi teistä tuntuu tältä mutta kertoo vaan että ette pysty ajattelemaan asioita toisten kannalta.

Yhdyn tähän 40+ velana esimerkin kautta: minulla ei ole koskaan ollut ukkeja, koska molemmat ukit olivat jo pitkään maanneet haudoissaan ennen syntymääni. Koska olen vanhin lapsi, minulla ei ole isoveljeä eikä isosiskoa. Suku on jäänyt erittäin etäisesti molempien vanhempien riitauduttua jo ennen syntymääniomien perheidensä kanssa ja tunnen vain yhden tädin ja molemmat mummot.

En osaa kaivata ukkeja, enkä ole koskaan miettinyt, että voi kun olisi ollut ukki joskus, jonka kanssa vaikka kalastella tai veistellä jotain. En sure ukittomuuttani.

En osaa kaivata isoja sukutapaamisia, koska minulla ei ole sellaisia koskaan ollut. En sure suvuttomuuttani.

En osaa kaivata isompia sisaruksia, kun niitä ei koskaan ole ollut. En sure sitä, enkä ajattele vaikka jouluisin, että voi, kun tuossa olisi jo 5 vuotta vanhempi Marja-Petteri näitä ruokia syömässä, avaamassa lahjoja ja nauttimassa joulusta meidän kanssa.

En kaipaa lemmikkioravaa, koska sellaista ei koskaan ole ollut. En sure sitä, ettei minulla ole lemmikkioravaa.

En kaipaa hevosia ja ratsastusta, koska en koskaan ole omistanut tai hoitanut hevosta tai ratsastanut. En mieti lomillani, miten elämäni on niin paljon tyhjempää ilman hevosta ja ratsastusta.

Jos teloisin itseni tosi pahasti ja menettäisin kykyni tehdä taidetta, jota olen harrastanut elämäni ajan, olisin hirvittävän surullinen. Ne taas, jotka eivät taidetta harrasta, eivät sure lomillaan sitä, että voi itku, kun ei ole maalausvälineitä ja omaa maalaushuonetta eikä pääse taidenäyttelyynkään, elämä tuntuu niin tyhjälle.

Totta kai, jos olisi aina ollut elämässä ukki, iso suku, isompi sisarus, lemmikkiorava, ratsastus ja hevonen, niin jos jonkin noista menettäisi, eikä se olisi siinä enää, niin sehän olisi hirveä suru. Tai jos on aina haaveillut siitä, että minulla on se hevonen ja se ei koskaan toteudu, niin ilman muuta sitä suree kuten mitä tahansa muutakin toteutumatonta haavetta.

Ajatelkaa, lapsia omaavat, asiaa niin, että teillä ei nyt ole jotain, mitä ei koskaan ole ollut ja mitä ette ole koskaan halunneetkaan, ja miettikää, että miten paljon surisitte sitä. Ei siis niin, että minun rakkaat lapseni eivät olisikaan syntyneet ja heitä ei olisi, miten kamala menetys se olisi. Se on ihan eri asia.

Ei kaduta yhtään.

Yli 60-vuotias.

Vierailija kirjoitti:

Mua kaduttaa, että tein vain 2 lasta. Olisi pitänyt tehdä ainakin 4. En arvannut, että lapset ovat niin mahtavia, kun kasvavat isoiksi ja miten paljon vanhemmuus tuo sisältöä elämää. Jokaista päätöstä elämässä voi jäädä katumaan tai harmittelemaan.

Yhtä asiaa kadehdin lapsettomilta; heidän ei tarvitse kokea sitä riipivää haikeutta, kun lapset muuttavat pois kodista ja pesä tyhjenee. Ehkä tasaisena vuodesta toiseen soljuva elämä olisi emotionaalisesti helpompaa.

Voin lohduttaa, että elämä ilman lapsia ei tosiaankaan ole tasaisesti (ja tylsästi) eteenpäin soljuvaa ilman mitään muutoksia tai muita. Että ei tarvitse kadehtia ja murehtia, että meidän velojen elämä olisi yhtä tasaista suoraa, josta vaan nautiskellaan laiskanpulskeasti.

Vela 50+

Vierailija kirjoitti:

Miksi 70-80 -vuotiaana kaduttaisi yhtään sen enempää kuin nytkään?

Ehkä siksi, että kaipaisi jälkeläisiä itselleen. Ehkä saattaisi tykätä siitä, että olisi lapsenlapsia ja muutakin elämää kuin sitä vanhuutta, varsinkin jos tulee sairauksia ja jaksamattomuutta.

Mutta mitään tällaistahan ei tietysti voi olla, nuorena kuvittelee olevansa aina yhtä itseriittoinen. Vanhuus voi tuoda yllätyksen.

Tiedän kyllä muutaman vanhan naisen, äitini ystäviä, jotka on suoraan sanoneet, että olisi pitänyt tehdä lapsia, että olisi joku joka heitäkin kävisi katsomassa, niin kuin minä ja sisarukseni käymme äidillämme.

Älkääkä ikinä kuvitelko, että joku kummilapsi tai muu ottaisi huolekseen. Se on silkkaa onnenkauppaa sitten.

Eivätpä tietysti kaikkien kohdalla välitä ne omat lapsetkaan, vieraat kuitenkin vielä vähemmän.

Mikä tässä sinulla on oikein pointtina? En edelleenkään ymmärrä, miksi vanhempana rupeaisi yhtäkkiä haluamaan lapsia ja lapsenlapsia, kun sellaisia ei ole ollut. Miksi silloin yhtäkkiä ajatusmaailma muuttuisi?

Minulla on nytkin reiluna nelikymppisenä sairauksia enkä kaipaa silti omia lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua kaduttaa, että tein vain 2 lasta. Olisi pitänyt tehdä ainakin 4. En arvannut, että lapset ovat niin mahtavia, kun kasvavat isoiksi ja miten paljon vanhemmuus tuo sisältöä elämää. Jokaista päätöstä elämässä voi jäädä katumaan tai harmittelemaan.

Yhtä asiaa kadehdin lapsettomilta; heidän ei tarvitse kokea sitä riipivää haikeutta, kun lapset muuttavat pois kodista ja pesä tyhjenee. Ehkä tasaisena vuodesta toiseen soljuva elämä olisi emotionaalisesti helpompaa.

Voin lohduttaa, että elämä ilman lapsia ei tosiaankaan ole tasaisesti (ja tylsästi) eteenpäin soljuvaa ilman mitään muutoksia tai muita. Että ei tarvitse kadehtia ja murehtia, että meidän velojen elämä olisi yhtä tasaista suoraa, josta vaan nautiskellaan laiskanpulskeasti.

Vela 50+

Joo, ei ole ollut tasaisen tylsää.

Sitä paitsi, ei todellakaan kaikki äidit koe lastensa pesästä pois lentämistä yhtä riipivän haikeana! Ihan ihme yleistystä tuokin 🙄. Kertoo, että ihminen ei osaa yhtään asettua toisten asemaan ja nähdä asioita eri näkökulmista. On monia äitejä, jotka ovat oikein odottaneet, että milloin se viimeinenkin lähtee, että saa alkaa elämään "ihan vaan itselleen". Kenties toteuttaa haaveensa omasta harrastehuoneesta lapsen entiseen huoneeseen jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua kaduttaa, että tein vain 2 lasta. Olisi pitänyt tehdä ainakin 4. En arvannut, että lapset ovat niin mahtavia, kun kasvavat isoiksi ja miten paljon vanhemmuus tuo sisältöä elämää. Jokaista päätöstä elämässä voi jäädä katumaan tai harmittelemaan.

Yhtä asiaa kadehdin lapsettomilta; heidän ei tarvitse kokea sitä riipivää haikeutta, kun lapset muuttavat pois kodista ja pesä tyhjenee. Ehkä tasaisena vuodesta toiseen soljuva elämä olisi emotionaalisesti helpompaa.

Voin lohduttaa, että elämä ilman lapsia ei tosiaankaan ole tasaisesti (ja tylsästi) eteenpäin soljuvaa ilman mitään muutoksia tai muita. Että ei tarvitse kadehtia ja murehtia, että meidän velojen elämä olisi yhtä tasaista suoraa, josta vaan nautiskellaan laiskanpulskeasti.

Vela 50+

Tämä. Sillä välin kun teillä on ruuhkavuodet lastenne kanssa, meillä lapsettomilla voi olla ruuhkavuodet esim. vanhojen vanhempiemme hoidossa.

Vierailija kirjoitti:

Miksi täällä kysellään, miten pärjäät vanhana? Onko oikeasti olemassa ihmisiä, jotka kuvittelevat heittäytyvänsä vanhetessaan lastensa hoidettaviksi? Onko tämä joku normaali suunnitelma, että koska on lapset, ei tarvitse itse huolehtia ja varautua vanhenemiseen?

No justhan tuossa pari päivää sitten tuli ketju, jossa ap:n vanhuuteen asti päässeet appivanhemmat olivat lähteneet tavoittelemaan menetetyn lapsuutensa Karjalan muistoa muuttamalla korpimökkiin keskelle periferiaa, jossa sitten marttyyreina odottavat, että ap miehineen tulee satojen kilometrien päästä hoitamaan heitä ja asioitaan :D Ketjussa oli moni muukin tuskailemassa saman ongelman kanssa, kun kovakalloiset mummot ja papat muuttavat tietoisesti metsään ja odottavat kuin käenpojat suu auki, että lapset hoitavat sitten heidänkin tilukset ja asiat ja ruoanhaun 60km päästä ja pihatyöt ja lääkärireissut 200km päähän jne. vaikka asuisivat toisella puolella Suomea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua kaduttaa, että tein vain 2 lasta. Olisi pitänyt tehdä ainakin 4. En arvannut, että lapset ovat niin mahtavia, kun kasvavat isoiksi ja miten paljon vanhemmuus tuo sisältöä elämää. Jokaista päätöstä elämässä voi jäädä katumaan tai harmittelemaan.

Yhtä asiaa kadehdin lapsettomilta; heidän ei tarvitse kokea sitä riipivää haikeutta, kun lapset muuttavat pois kodista ja pesä tyhjenee. Ehkä tasaisena vuodesta toiseen soljuva elämä olisi emotionaalisesti helpompaa.

Voin lohduttaa, että elämä ilman lapsia ei tosiaankaan ole tasaisesti (ja tylsästi) eteenpäin soljuvaa ilman mitään muutoksia tai muita. Että ei tarvitse kadehtia ja murehtia, että meidän velojen elämä olisi yhtä tasaista suoraa, josta vaan nautiskellaan laiskanpulskeasti.

Vela 50+

Tämä. Sillä välin kun teillä on ruuhkavuodet lastenne kanssa, meillä lapsettomilla voi olla ruuhkavuodet esim. vanhojen vanhempiemme hoidossa.

Ilmeisesti oletat, ettei lapsiperheiden vanhemmilla ole omia vanhempia...

Kukas sinua muuten hoitaa, kun olet vanha?

Ei pätkääkään. Rakastan elämää! 

Ei kaduta. Itselläni sen verran haasteita arjessa, että en pystyisi lasta tähän päälle hoitamaan ja olisi kamalaa, jos lapsi joutuisi kärsimään samoista ongelmista. Näin oon 20+-ikäisestä asti ajatellut ja yhä tajuan todellisuuden, vaikka vauvakuume hyvinä päivinä nostaakin päätään näin menopaussin lähestyessä. 

Ei kaduta. Jo alle 15 v. päätin, että en synnytä. Ihan liikaa on kodittomia lapsia lastenkodeissa, ei niitä lisää tarvita. Lastenkodit voitaisiin adoptoida ensin tyhjiksi ja vasta sitten antaa synnytyslupa.

NUORET NAISET MASENTUNEEMPIA KUIN MIEHET

Ammattihenkilöiden vastaanotolla on jo ollut jonkin aikaa havaittavissa ilmiö: nuorten (25-35-vuotiaiden) naisten henkinen pahoinvointi lisääntyy. Se näkyi ja näkyy syömishäiriöoireena, henkisenä kireytenä, haluttomuutena, uupumisena, masennuksena, ilmiönä, jonka nuori nainen mielellään ilmaisee muodikkaasti sanalla: "burn out". Yhä useammin se näkyy myös "naiseus hukassa, äitiys hukassa" -syndroomana.

Professori Elina Haavio-Mannilan erään noin 15 vuotta sitten Suomessa tehdyn tutkimuksen sivutuloksena näkyi, että naisten itsemurhat olivat merkittävästi lisääntyneet. Kun tätä ilmiötä tarkasteltiin enemmän, havaittiin, että kysymys on noin 40-vuotiaista naisista ja riskit masennukseen ja suorastaan itsemurhaan lisääntyivät sitä enemmän, mitä koulutetumpi nainen oli. Riski oli suurin huippukoulutetulla, eronneella 40-vuotiaalla uranaisella. Kun tätä tulosta selvennettiin vielä haastatteluin, tuli esille,että nämä naiset kertoivat kokevansa ikäänkuin "tulleensa petetyiksi" yhteiskunnan taholta. Nämä naiset ilmaisivat myös sellaisen näkökannan, että jos he saisivat nyt valita uran ja perheen tai lasten välillä, he valitsisivat lapset. Näiden naisten yhteisiä tuntoja oli, että he kokivat jääneensä jostain oleellisesti paitsi.

Mielestäni tämä tutkimus ja sen tulos heijastaa juuri oivallisesti nykynaisen mielialoja ja siihen liittyviä taustoja. Meillä on nyt sukupolvi noin 30-vuotiaita äitejä tai sinkkuja, joista on kasvatettu alusta lähtien tehosuorittajia ja kilpailijoita, menestyjiä, kiitettävien arvosanojen metsästäjiä, kuuden-seitsemän laudaturin ylioppilaiksi tähtääviä, kauniita, trimmattuja uratykkejä.

Sitten jossain vaiheessa ihminen ei jaksakaan tätä menoa. Tulee turtumus, väsymys, pelko, halu hypätä pois.

Kun se tulee murrosvaiheessa tai vähän sen jälkeen, nuorella naisella nykymenossa on seurauksena vaara alkaa oireilla jonkinlaisella syömishäiriöllä.Tämä buumi tuli jo vuosia sitten vyöryen paljolti sitä tuntemattoman hoitohenkilökunnan ja lama-Suomen syliin. Nyt muutaman vuoden ajan havaittavissa oleva uusi ilmiö on nuorten naisten uupuminen, masennus, runsas alkoholin käyttö, haluttomuus lasten tekoon ja edelleen yhä hälyttävämpänä vaikeus löytää äitiys.

On asioita, joita ei voikaan suorittaa, "ei osaa", sanoo tämä nuori suoriutujanainen. On asioita, joita voi vain löytää elämyksellisesti tunteen kautta, tunteen tasolla. Pitäisi kyetä pysähtymään ja tuntemaan eikä vaan suorittamaan senhetkistä elämää, elämäntilannetta. Tällaisia asioita ovat ihmissuhteet ja rakkaussuhteet, mitkä siinä murrosiän kynnyksellä koetaan usein uusina, pelottavina ja jännittävinä asioina. Niitä ei kuitenkaan voi hallita pelkästään tekemällä ja suorittamalla, vaan niissä liikutaankin tunne-elämän alueella. Parisuhde ja äitiys ovat juuri näitä asioita.

Nuori kunnollinen, kiltti, puurtamalla elämässään selviytymään oppinut ja kasvatettu nainen joutuu yllättäen huomaamaan, että elämä ei enää menekään suorittamalla. Että on olemassa muitakin sääntöjä. Jos nämä säännöt ovatkin hukassa, nuori nainen menettää elämänsä hallinnan tunteen. Ja sehän onkin kaikkein kauhistuttavinta tästä nuoresta naisesta, joka on tottunut nimenomaan hallitsemaan itsensä, ympäristönsä ja siten siis elämänsä.

http://www.mansnerus.com/artikkelit/nuoretnaiset.html

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No tästäkin tuli tällainen eipäs-juupas -ketju kun mammat löysivät tänne. Ihan sama kuin kinastelussa pakkoruotsista, niin kaikki väitteet arvaa jo etukäteen, huoh. Eli nämä: Ilman lapsia on yksinäistä/epäkypsä/vanhana yksin … Niin arvattavaa.

Osalle ihmisistä on selvästi mahdotonta hyväksyä toisten erilaisia valintoja. Kertoo paljon näistä ihmisistä, eikä mitään hyvää.

Niinpä. Näistä voi tehdä bullshit-bingon.

- Kuka hoitaa sinua vanhana?

- Elämä on muuten yksinäistä

- Elämä on muuten tylsää

- On epäkypsää olla lisääntymättä

- On itsekästä olla lisääntymättä

- Lapset eivät tarvitse mitään

Lisäksi:

- Lapset eivät muuta mitään, voi elää ihan samoin kuin ennen lapsia

- Et tiedä mitä aito rakkaus on ennen kuin hankit lapsia

- Sinulla ei voi olla mitään huolia, stressiä tai murheita ilman lapsia

- Lapsista ei tule yhtään murhetta ja huolta, pelkkää iloa vain

- Sinulla ei voi olla muita vastuutehtäviä lapsettomana, koska lapset ovat elämän ainoa vastuu

- Sinua ei voi koskaan väsyttää lapsettomana

- Olet vastuuntunnoton ja itsekäs, ajattelet vain omaa napaasi

- Et voi kasvaa aikuiseksi ilman lapsia

Vierailija kirjoitti:

Ei kaduta. Jo alle 15 v. päätin, että en synnytä. Ihan liikaa on kodittomia lapsia lastenkodeissa, ei niitä lisää tarvita. Lastenkodit voitaisiin adoptoida ensin tyhjiksi ja vasta sitten antaa synnytyslupa.

Et sitten sen vertaa tiedä, että adoptoitavia lapsia on paljon vähemmän kuin adoptiohaluisia aikuisia. Tilanne on sama muualla maailmassa. Kansainvälistä adoptiota hakee paljon useampi kuin mitä lapsia on adoptoitavissa.

Kaikki lastenkodeissa asuvat ja huostaanotetut lapset ei todellakaan ole adoptoitavissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi täällä kysellään, miten pärjäät vanhana? Onko oikeasti olemassa ihmisiä, jotka kuvittelevat heittäytyvänsä vanhetessaan lastensa hoidettaviksi? Onko tämä joku normaali suunnitelma, että koska on lapset, ei tarvitse itse huolehtia ja varautua vanhenemiseen?

No justhan tuossa pari päivää sitten tuli ketju, jossa ap:n vanhuuteen asti päässeet appivanhemmat olivat lähteneet tavoittelemaan menetetyn lapsuutensa Karjalan muistoa muuttamalla korpimökkiin keskelle periferiaa, jossa sitten marttyyreina odottavat, että ap miehineen tulee satojen kilometrien päästä hoitamaan heitä ja asioitaan :D Ketjussa oli moni muukin tuskailemassa saman ongelman kanssa, kun kovakalloiset mummot ja papat muuttavat tietoisesti metsään ja odottavat kuin käenpojat suu auki, että lapset hoitavat sitten heidänkin tilukset ja asiat ja ruoanhaun 60km päästä ja pihatyöt ja lääkärireissut 200km päähän jne. vaikka asuisivat toisella puolella Suomea.

Niin, eli ei niistä lapsista useinkaan ole vanhuuden turvaksi, seuraksi ja iloksi niin kuin nämä lapselliset täällä väittävät 😄 . Ja sitten vielä kauhistelevat, kuinka veloilla ei ole vanhuuden päivillä ketään auttamassa ja käymässä katsomassa!

Vierailija kirjoitti:

Ilmeisesti oletat, ettei lapsiperheiden vanhemmilla ole omia vanhempia...

Kukas sinua muuten hoitaa, kun olet vanha?

Kukaan ei väittänyt niin. Yritin vaan sanoa, että lapsettomillakin voi olla hyvin työntäyteinen elämä.

Olen aiemminkin tähän ketjuun kirjoittanut, että minusta lapsia ei hankita sitä varten, että he hoitavat vanhempansa. Itse olen nyt tässä hoitajan roolissa ja voin sanoa, että kohta parikymmentä vuotta on ollut melkoinen taakka harteilla ja oma elämä vähän seisahduksissa. En haluaisi tätä lapsilleni, jos minulla sellaisia olisi.

Mitä hoitooni tulee, niin järjestän itse asumiseni, hoitoni ja edunvalvojani niin kuin haluan. En voi tietenkään tietää, miten kaikki menee, voi olla että en edes elä vanhaksi asti. Mutta et sinäkään. Älä luota äläkä vaadi, että lapsesi hoitavat.

Raiskaajat pilaa kaikkien elämän naisen lapsen jne

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi täällä kysellään, miten pärjäät vanhana? Onko oikeasti olemassa ihmisiä, jotka kuvittelevat heittäytyvänsä vanhetessaan lastensa hoidettaviksi? Onko tämä joku normaali suunnitelma, että koska on lapset, ei tarvitse itse huolehtia ja varautua vanhenemiseen?

No justhan tuossa pari päivää sitten tuli ketju, jossa ap:n vanhuuteen asti päässeet appivanhemmat olivat lähteneet tavoittelemaan menetetyn lapsuutensa Karjalan muistoa muuttamalla korpimökkiin keskelle periferiaa, jossa sitten marttyyreina odottavat, että ap miehineen tulee satojen kilometrien päästä hoitamaan heitä ja asioitaan :D Ketjussa oli moni muukin tuskailemassa saman ongelman kanssa, kun kovakalloiset mummot ja papat muuttavat tietoisesti metsään ja odottavat kuin käenpojat suu auki, että lapset hoitavat sitten heidänkin tilukset ja asiat ja ruoanhaun 60km päästä ja pihatyöt ja lääkärireissut 200km päähän jne. vaikka asuisivat toisella puolella Suomea.

Niin, eli ei niistä lapsista useinkaan ole vanhuuden turvaksi, seuraksi ja iloksi niin kuin nämä lapselliset täällä väittävät 😄 . Ja sitten vielä kauhistelevat, kuinka veloilla ei ole vanhuuden päivillä ketään auttamassa ja käymässä katsomassa!

Kummasti täällä vela valittaa silti, kuinka on pitkään jo hoitanut vanhempiensa asioita. Miten tämä on mahdollista, jos lapset ei hoida?

Äitini on kohta yhdeksänkymppinen. Lapsenlapset eivät juuri koskaan käy hänen luonaan lapsenlapsenlapsista puhumattakaan. Kyllä äidilläni on seuraa ihan muista henkilöistä kuin heistä.