Rahastaminen ryhtymällä sijaisperheeksi
Väitetään että mahdotonta, itse epäilen suuresti naapurin miehen ja rouvan asian tiimoilta. Kumpikaan ei käy töissä kodin ulkopuolella- 4 sijoitettua lasta ja ulkomaillakin käyvät 2-3 x vuodessa, iso tila auto pihassa ja kaupunki teki remontin heille sijaislapsia varten.
Kommentit (107)
Bisnestä se on. P-Koreassahan puolivuotiaat annetaan mitä suurimmalla ilolla valtion kasvatettavaksi. Laitoksen tädit sitten leikittää ja kasvattaa heistä kunnon ihmisiä.
Ajetaan täälläkin läpipaskalaki läpi samoin ajatuksin.
Hitto, hups.
Rakastakaa tyranniaa.
Tervetuloa joukkoon tummaan!
Teemme tätä puhtaasti rahan takia. Leipä on leveä ja tulevaisuus taattu. Sen verran paljon rikkinäisiä ihmisiä ja koteja tässä maassa on - kasvavassa määrin.
Fiksu iskee tällaisiin tilaisuuksiin kiinni ja rahastaa.
Ja ei. Emme virallisesti ole tätä mieltä, tietenkään. Lapsen etu edellä mennään aina. Blaa, blaa.
Töitä neljän vaikeasti hoidettavan lapsen kanssa 24 tuntia päivässä, 7 päivää vuorokaudessa. Epäilenpä, että on monta muuta tapaa ansaita vastaava summa helpommin. (En ole sijaisvanhempi.)
Monet sijaisvanhemmat ovat oppineet kantapään kautta senkin, että mentaalisesti vaikeat lapset myös pysyvät sellaisina.
Rikollisuuteen taipuvaisetkin osoittavat sen taipumuksensa hyvissä ajoin. Ja valitettavasti jossain vaiheessa joutuvat kiven sisään. Itse tietenkin ovat aina omasta mielestään syyttömiä.
Hyvin nopealla googlaamisella selviää mitä tuosta työstä maksetaan. Ei sillä voi "rahastaa", mutta neljän sijoituslapsen kanssa voi jäädä kotiin hoitamaan heitä.
Et voi mitenkään tietää perheen muuta varallisuutta, onko auto leasing tai olisiko vaikka tullut lottovoitto...
Kateellisuuden sijaan pitäisi olla onnellinen siitä, että joku vielä viitsii ryhtyä tuollaiseen työhön. Vaihtoehto olisi sijoittaa lapset laitokseen.
Vierailija kirjoitti:
On kuntakohtaisia eroja. Meillä kolme sijoitettua lasta - korvaus määräytyy myös iän mukaan. Yhdellä lapsella erityisen tuen tarvetta niin korvaus isompi.
Perhehoitajaksi en suostunut koska silloin korvaukset olisivat pudonneet. Työstäni kertyy eläkettä ja oma kotini on työpaikkani, miksi koette väärin että emme olisi oikeutettu remonttirahaan - sijoituslapset myös kuluttavat meidän omaisuutta. Autonhankintaan saimme avustusta, koska tarvitsemme isomman auton kun kahdelle. Normaaliin elämiseen kuuluu matkailu, ja sijoitetut lapset saavat siihen avustusta.
Sinähän olet perhehoitaja, jos sinulla on sijoitettuja lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On toi kyllä omituinen toi järjestely, jos sijaislapsien takia saa remonttirahaa ja autoon tukea. Tulee sellainen viesti, että kun ne lapset ovat ikävästi aiheuttamassa lisäkuluja ja viemässä lisätilaa. Ei tuo ole ihan normaaliin perheeseen suhtautumista. Normaalimpaa olisi saada kk-summa, josta perhe ihan itse säästää remonttiin, autoon ym. tarvittavaan niinkuin muutkin ihmiset.
Samaa mieltä!
Onko meidän lapset (biologisia) jotenkin huonompia kun ei mekään saada remonttirahaa, ei tila-autoa tai ulkomaanmatkoja?!?
Kyllä meidänkin lapset vievät tilaa ihan samalla lailla kuin sijoituslapsetkin ja myös meidänlapset haluaisivat ulkomaanmatkoille ja olisi ihan kiva, että meillä olisi isompi autokin, että sovittaisiin kaikkine tavaroinemme mukavammin.
Eiköhän sen pääasian pitäisi olla juurikin se, että myös sijoituslapset ovat normaaleissa suomalaisissa perheissä viettämässä normaalia turvallista arkea, eikä heille aleta kustantaa kaikkea extraa valtion varoista. Tuskin heitä on sen takia huostaanotettu, että biologisilla vanhemmilla ei ollut varaa tila-autoon ja hulppeaan taloon!
Mitäs olet päättänyt hankkia lapsia. Olisit voinut jättää sen valinnan tekemättä. Ja hankkia vaikka sijaislapsi.
Rahaa tulee ja paljon. Mitä sitä kieltämään.
Vastapainoksi joutuu olemaan tekemisissä erittäin vaikeiden ja traumaattisten tapausten kanssa, noin pääosin.
Henkinen kuormitus on massiivinen. Yksityistä omaa aikaa on hyvin vähän.
Vierailija kirjoitti:
Itsellä on lapsella tukiperhe (käy 1 vkonlp/kk). Heillä on ollut ja on paljon sijaislapsia eli siellä vakituiseen asuvia. Perheen äiti ei käy töissä. En osaa nähdä, miksi tämä olisi väärin? Voi olla helpompi ja taloudellisempi vaihtoehto, että toinen vanhempi on kotona. Koska lapsi puhuu aina ihan positiivisesti kaikesta, niin en usko että asiaan liittyy mitään kauhean hämärää. Ehkä he haluavat auttaa, eivät saa biologisia lapsia ja haluavat myös rahaa? Miksi ei pitäisi saada korvausta?
Se on sen takia väärin, kun ottaa huomioon, miten biologisia perheitä ei tueta vaan jätetään esim toimeentulotuella roikkumaan. Moniko lapsi saisi ja voisi asua edelleen kotona omien vanhempiensa kanssa, jos biologinen perhe saisi samalla tavalla taloudellista ja muutakin tukea?
Vierailija kirjoitti:
On kuntakohtaisia eroja. Meillä kolme sijoitettua lasta - korvaus määräytyy myös iän mukaan. Yhdellä lapsella erityisen tuen tarvetta niin korvaus isompi.
Perhehoitajaksi en suostunut koska silloin korvaukset olisivat pudonneet. Työstäni kertyy eläkettä ja oma kotini on työpaikkani, miksi koette väärin että emme olisi oikeutettu remonttirahaan - sijoituslapset myös kuluttavat meidän omaisuutta. Autonhankintaan saimme avustusta, koska tarvitsemme isomman auton kun kahdelle. Normaaliin elämiseen kuuluu matkailu, ja sijoitetut lapset saavat siihen avustusta.
Biologisella perheellä ei ikinä olisi mahdollista saada avustusta autoon. Puhumattakaan isompaan autoon. Ja miten paljon se auto monen köyhän lapsiperheen elämää helpottaisikaan. Miten sinä perustelisit sen, että sijaisperhettä tuetaan taloudellisesti remonttirahalla ja autorahalla ja palkalla, mutta biologisen perheen on mahdotonta sellaisia saada?
Yksi palkkauksen muoto on biologisten "vanhempien" todella törkeä käyttäytyminen ja suhtautuminen uusiin vanhempiin.
Stalkkaukset ym. tulevat lisäetuina tutuiksi.
Tuskin kenenkään kannattaa tätä elämänvalintaa kadehtia. No, ehkä rahallisesti, muttei tod. muuten.
Viime vuonna taisi tulla lakiuudistus että minimikorvaus yhdestä lapsesta nousi n. 800 euroa per kuukausi. Sitten taas n.1200 on alle kaksivuotiaan korvaus.
Vierailija kirjoitti:
Hyvin nopealla googlaamisella selviää mitä tuosta työstä maksetaan. Ei sillä voi "rahastaa", mutta neljän sijoituslapsen kanssa voi jäädä kotiin hoitamaan heitä.
Et voi mitenkään tietää perheen muuta varallisuutta, onko auto leasing tai olisiko vaikka tullut lottovoitto...
Kateellisuuden sijaan pitäisi olla onnellinen siitä, että joku vielä viitsii ryhtyä tuollaiseen työhön. Vaihtoehto olisi sijoittaa lapset laitokseen.
Viralliset lähteet eivät paljasta kuin osan tuen määrästä, niin kuin ei kerro monista muistakaan asioista kokonaista ja totuudellista totuutta. Totuuden olen itse kuullut ja nähnyt näiltä bisneksessä mukana olleilta.
Tässäkin ketjussa on selvästi näitä bisneksen pyörittäjiä, jotka yrittävät syöttää valheellista tietoa ja esiintyvät ties kenenä ja kommentoivat bisnestä tukevia kommentteja jne.
Tulihan se tämäkin ketjunavaus sieltä. Olen odottanut tätä. Suomessahan kateus voittaa kiimankin. Naapuri tienaa vierailla muksuilla ja makaa päivät pitkät vain kotona. Ja käy ulkomailla säännöllisesti.
Helppoa kuin heinänteko? No ei ole. Kokemusta on eikä enää koskaan moista maanpäällistä helvettiä!
Kumpi on parempi? Sijaisperhe vai laitos? Useimmiten ensin mainittu.
Laitoshoito se vasta maksaakin! Muistakaa se!
Mun pointti ei ole tässä ketjussa se, etteivätkö sijaisvanhemmat olisivat ansainneet työstään korvauksia. Ja vielä vähemmän se, että huostaanotetun lapsen kuuluisi kärsiä köyhyyttä vielä huostaanoton jälkeenkin.
Vaan pointtini on se, että biologisia vanhempia pitäisi tukea samalla tavalla rahallisesti, mikäli he lastensuojelun tarpeessa ovat. Niin moni ongelma johtuu köyhyydestä ja se asia pitäisi olla rahalla ratkaistavissa. Ei ole minkäänlaista järkeä ja kohtuullisuutta siinä, että sijaisperheeseen maksetaan autot ja remontit ja biologisessa perheessä syödään viikkokaupalla makaronia, kun ei vain ole rahaa mihinkään muuhun. Ja kävellään kauppaan. Miten moni lapsi jäisi kokonaan sijoittamatta, jos rahoja kohdennettaisiin myös oikeille vanhemmille? Perheen yhdessä pysyminen on ymmärtääkseni lastensuojelulaissakin kuitenkin se lähtökohta ja perheen hajottaminen on todella traumatisoivaa ihan jokaiselle osapuolelle.
Minulla on yksi sijoitettu lapsi ja rahatilanne tosi heikko. Jos sijoitettuja olisi neljä, palkkio olisi tietenkin jo aika hyvä. Siihen ei meillä ole mahdollisuutta ja kulutkin toisaalta kasvaisivat. Itse pitää maksaa harrastusmenot, lääkekulut, terapiakuljetukset. Mitään taloudellista apua emme palkkion ja kulukorvauksen lisäksi saa.
Joku ihmetteli miksi bioperheitä ei tueta rahallisesti. Kyllähän he saavat esim. lapsilisät, kodinhoitotuet, asumistuet. Raha tai sen puute ei se asia, joka vaikuttaa lapsen mahdollisuuksiin asua kotona.
"Ei ole minkäänlaista järkeä ja kohtuullisuutta siinä, että sijaisperheeseen maksetaan autot ja remontit ja biologisessa perheessä syödään viikkokaupalla makaronia."
Miksi biologiset vanhemmat ryhtyvät häiriköimään ja stalkkaamaan, kun kumminkin ne lapset ovat paremmassa hoivassa siellä sijaisvanhempien luona? Yhtään lasta tässä maassa ei sijoiteta vieraalle ilman todella painavaa syytä!
Olen ollut sijaisäitinä yhdelle lapselle. Vain yhdelle. Ja voin sanoa, että kiitos ei ikinä enää. Niin rankkaa meillä oli. Siinä ei paljoa kuukausi korvaukset tuntuneet kun 24h vuorokaudessa olit valmiina auttamaan lasta joka oli niin traumatisoitunut, että mikään normaali toiminta ei ottanut sujuakseen. Haluaisin kyllä tehdä sijaisperhe hommia edelleen mutta en jaksa enää aloittaa sitä hommaa uudestaan. Aivan liian raskasta oli meidän tapauksessa ainakin.
Eikä todella kannata kadehtia sijaisperheiden palkkioita. Ei ne niin suuria ole ja varmasti joka penni on ansaittu. Suurin osa noista kuluista jotka mainittiin ei mene sijaisperheelle vaan lapsen terapioihin, lapsen biologisen perheen kuluihin (ei kaikissa tapauksissa) ja sosiaalityöntekijöiden kuluihin.