Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Olenko ainoa kenen mies ei ikinä muista/järjestä/lahjo mitenkään tälläisinä päivinä kuten ystävänpäivä, naistenpäivä jne?
Yritän ajatella ettei se haittaa, mutta kyllä pieni harmituksen peikko toisinaan nostaa päätään näinä päivinä. Etenkin kun somea selaa ja saa nähdä toinen toistaan hienompia juttuja joita miehet on vaimoilleen/tyttöystävilleen järjestäneet. Itse ilahdutan miestä ihan tavallisena arkenakin usein esimerkiksi leipomalla hänen lempparijuttuja, saatan ostaa kaupasta jotain mistä ainoastaan hän tykkää jnejne. Itse en saa ikinä mitään vastaavia juttuja. Ja en tarkoita että olisin vailla jotain shampanjaa ja limusiineja tai Pariisin matkaa, vaan ihan joku pieni juttu, ainoastaan se että olisi jotenkin ajatellut riittäisi.
Kommentit (372)
Vierailija kirjoitti:
Et ole ainoa. Oma mies ei osaa huomioida juhlapäivinä ja on siitä joskus puhuttukin.
Olen sanonut että ei se haittaa ja ei tarvitse huomioida mutta sisimmässä joskus harmittaa kun mies ei ikinä älyä nähdä vaivaa että keksisi jotain kivaa kuten varaisi pöydän jostain ravintolasta äitienpäiväksi tms.
Saattaa jopa selitellä että kuitenkin suuttuisin esim. kukkakimpusta koska se olisi merkki jostain miehen "kolttosista"
Miksi valehtelet puolisollesi? Miksi sanot ettei haittaa, koska haittaahan se? Etkö mielestäsi ansaitse mitään hyvää ja kaunista ekstraa edes juhlapäivinä? Eikö olisi selvempää kertoa suoraan omista toiveista ja unelmista sille ihmiselle, jonka kuuluisi olla se kaikkein rakkain ja läheisin?
Jos kumppani ei ole saanut kotikasvatusta, ei ole liian myöhäistä puhua suoraan aikuisena. Miten hän muuten voisi kehittyä, jos kuvittelee että hänen tapansa toimia on se mieleisin sinulle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
liemessä kirjoitti:
hvetin vaativii nykymammat erehdyin sellasseen kun mietin miten äitini ja siskoni ovat vähään tyytyväisiä
Täällähän on koko ketju täynnä näitä vähään tyytyväisiä naisia, jotka eivät mitään tarvitse eivätkä halua. Neljän euron tulppaanikimppukin olisi heille liikaa.
Oma mies tekee hommia 8e tuntipalkalla leikkokukkien parissa.
Hän on puutarhuri ammatiltaan.
Totesi että harmi kun ei ole ostovoimaa hankkia leikkokukkia.
Minä taas ajattelen että mitä turhia ostella ylihinnoiteltuja rehuja lahoamaan nurkkiin.
4e on puolet tunnin palkasta. Aika kova hinta mielestäni!
Siinä vaiheessa tulee miettineeksi että onko tämä rehu tässä näin puolentunnin arvoinen homma?
Eipä ole.
Saahan sillä neljällä eurolla tosiaan vaikka paketin jauhelihaa tai pari kaljaa marketista. Kannattaa varoa myös muun muistamisen, kuten onnittelujen, kauniin kahvipöydän kattauksen tai hartiahieronnan kanssa, jos niistäkin vaikka joku tulisi perimään maksua, johon sinulla tietenkään ei ole varaa.
Omilla vanhemmillani oli nuorena tosi vähän rahaa, kun äiti erikoistui ja he maksoivat asuntolainaa yli 8% korolla yhden ihmisen palkalla. Siitä huolimatta he molemmat tekivät aina kaikkensa, että juhlapäiviä juhlistettiin jotenkin. Ei se raha siinä ollut se pääasia vaan asenne elämään ja halu ilahduttaa omaa kumppania. Isälläni oli aina tapana sanoa, että kun on tahtoa, löytyy myös keinoja.
Näitä marinoita kun lukee, on helppo todeta että on olemassa köyhyyttä ja sitten on henkistä köyhyyttä, joka ei katso pankkitilin saldoa. Miten ihmeessä teistä ln tullut noin apaattisia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
liemessä kirjoitti:
hvetin vaativii nykymammat erehdyin sellasseen kun mietin miten äitini ja siskoni ovat vähään tyytyväisiä
Täällähän on koko ketju täynnä näitä vähään tyytyväisiä naisia, jotka eivät mitään tarvitse eivätkä halua. Neljän euron tulppaanikimppukin olisi heille liikaa.
Oma mies tekee hommia 8e tuntipalkalla leikkokukkien parissa.
Hän on puutarhuri ammatiltaan.
Totesi että harmi kun ei ole ostovoimaa hankkia leikkokukkia.
Minä taas ajattelen että mitä turhia ostella ylihinnoiteltuja rehuja lahoamaan nurkkiin.
4e on puolet tunnin palkasta. Aika kova hinta mielestäni!
Siinä vaiheessa tulee miettineeksi että onko tämä rehu tässä näin puolentunnin arvoinen homma?
Eipä ole.
Saahan sillä neljällä eurolla tosiaan vaikka paketin jauhelihaa tai pari kaljaa marketista. Kannattaa varoa myös muun muistamisen, kuten onnittelujen, kauniin kahvipöydän kattauksen tai hartiahieronnan kanssa, jos niistäkin vaikka joku tulisi perimään maksua, johon sinulla tietenkään ei ole varaa.
Omilla vanhemmillani oli nuorena tosi vähän rahaa, kun äiti erikoistui ja he maksoivat asuntolainaa yli 8% korolla yhden ihmisen palkalla. Siitä huolimatta he molemmat tekivät aina kaikkensa, että juhlapäiviä juhlistettiin jotenkin. Ei se raha siinä ollut se pääasia vaan asenne elämään ja halu ilahduttaa omaa kumppania. Isälläni oli aina tapana sanoa, että kun on tahtoa, löytyy myös keinoja.
Näitä marinoita kun lukee, on helppo todeta että on olemassa köyhyyttä ja sitten on henkistä köyhyyttä, joka ei katso pankkitilin saldoa. Miten ihmeessä teistä ln tullut noin apaattisia?
Jatkan vielä esimerkillä, jonka äitini kertoi kerran. Äidilläni oli nimipäivä ja hän oli ollut koko päivän opiskelemassa. Kun hän tuli kotiin, isäni oli tehnyt pannaria ja sytyttänyt kynttilät pöytään. Rahaa heillä ei ollut juuri yhtään, mutta ei sitä tarvittukaan siihen, että äidilleni tuli rakastettu ja huomioitu olo nimipäivänään. Tärkeintä oli juuri se, että toinen välitti ja teki parhaansa siitä mitä oli. Molemmat tiesivät kyllä tilin saldon yhtä hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
liemessä kirjoitti:
hvetin vaativii nykymammat erehdyin sellasseen kun mietin miten äitini ja siskoni ovat vähään tyytyväisiä
Täällähän on koko ketju täynnä näitä vähään tyytyväisiä naisia, jotka eivät mitään tarvitse eivätkä halua. Neljän euron tulppaanikimppukin olisi heille liikaa.
Oma mies tekee hommia 8e tuntipalkalla leikkokukkien parissa.
Hän on puutarhuri ammatiltaan.
Totesi että harmi kun ei ole ostovoimaa hankkia leikkokukkia.
Minä taas ajattelen että mitä turhia ostella ylihinnoiteltuja rehuja lahoamaan nurkkiin.
4e on puolet tunnin palkasta. Aika kova hinta mielestäni!
Siinä vaiheessa tulee miettineeksi että onko tämä rehu tässä näin puolentunnin arvoinen homma?
Eipä ole.
Saahan sillä neljällä eurolla tosiaan vaikka paketin jauhelihaa tai pari kaljaa marketista. Kannattaa varoa myös muun muistamisen, kuten onnittelujen, kauniin kahvipöydän kattauksen tai hartiahieronnan kanssa, jos niistäkin vaikka joku tulisi perimään maksua, johon sinulla tietenkään ei ole varaa.
Omilla vanhemmillani oli nuorena tosi vähän rahaa, kun äiti erikoistui ja he maksoivat asuntolainaa yli 8% korolla yhden ihmisen palkalla. Siitä huolimatta he molemmat tekivät aina kaikkensa, että juhlapäiviä juhlistettiin jotenkin. Ei se raha siinä ollut se pääasia vaan asenne elämään ja halu ilahduttaa omaa kumppania. Isälläni oli aina tapana sanoa, että kun on tahtoa, löytyy myös keinoja.
Näitä marinoita kun lukee, on helppo todeta että on olemassa köyhyyttä ja sitten on henkistä köyhyyttä, joka ei katso pankkitilin saldoa. Miten ihmeessä teistä ln tullut noin apaattisia?
Täytyy todeta tähän väliin että meistä kumpikaan ei välitä viettää enää mitään pyhiä.
Lastenjuhlia ne on ja lasten mieliksi niitä vietetään jos vietetään.
Ei tulisi mieleenkään kiukutella lapsille kun eivät muistaneet tehdä kortteja äitienpäivänä.
Kyllä nämä juhlat on ihan turhia rahvaille joita nykyään työelämässä kulutetaan poikki.
Pääasialliset jutut ensiksi. Eli ruokailu, yöunet ja taas töihin.
Näillä mennään ja rikkaiden juhlat on erikseen. Eliitti on aina viettänyt kissanristiäisiä ja käynyt kirkossa.
Heille se suotakoon.
Omat resurssit ja realiteetit pitää aina katsoa tarkkaan. Ei köyhällä ole varaa väsyttää itseään turhilla juhlilla.
Meillä on jätetty syntymäpäivätkin pois välistä. Myös yhteiset perheen ruokailut on jätetty pois. Keittiönpöytä on saanut lähteä. Jos syödään niin istutaan lattialla.
Mies pääsee tänään töistä klo 20 ja itse lähden yövuoroon ja tulen vasta torstaina takaisin.
Lapset saa pärjätä omillaan. Nyt nuorimmainen makaa kuumeessa kotona 39 asteen kuumeessa toista päivää ja yskii.
Olemme niitä perheitä jotka muuttaa pätkätöiden perässä ympäri Suomea, kun se on päättäjien ihanne. Siksi myös huonekaluista on jo luovuttu. Päivällispöydällä ja kirjahyllyllä ei ole mitään virkaa. Ne on keskiluokkaisten ihmisten huonekaluja.
Tukiverkostoa ei ole enää eikä tule.
Suhteiden ylläpito työtaakan ympärillä on mahdotonta. Kotona käydään nukkumassa ja neljältä ylös töihin.
Kyllä teidän vanhemmilla on ollut helppoa elämää. Minunkin vanhemmat on hemmoteltu sukupolvi.
Saivat kaiken. Valitettavasti perinnön hassasivat turhuuksiin.
Olisivat edes jälkipolvesta välittäneet vähän.
Mutta kun jättivät tämän pahoinvointisuomen, jossa et voi edes palkattomana jäädä lapsia kotiin hoitamaan, jos sairastutaan. Aletaan uhkailla töiden menetyksellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
liemessä kirjoitti:
hvetin vaativii nykymammat erehdyin sellasseen kun mietin miten äitini ja siskoni ovat vähään tyytyväisiä
Täällähän on koko ketju täynnä näitä vähään tyytyväisiä naisia, jotka eivät mitään tarvitse eivätkä halua. Neljän euron tulppaanikimppukin olisi heille liikaa.
Oma mies tekee hommia 8e tuntipalkalla leikkokukkien parissa.
Hän on puutarhuri ammatiltaan.
Totesi että harmi kun ei ole ostovoimaa hankkia leikkokukkia.
Minä taas ajattelen että mitä turhia ostella ylihinnoiteltuja rehuja lahoamaan nurkkiin.
4e on puolet tunnin palkasta. Aika kova hinta mielestäni!
Siinä vaiheessa tulee miettineeksi että onko tämä rehu tässä näin puolentunnin arvoinen homma?
Eipä ole.
Saahan sillä neljällä eurolla tosiaan vaikka paketin jauhelihaa tai pari kaljaa marketista. Kannattaa varoa myös muun muistamisen, kuten onnittelujen, kauniin kahvipöydän kattauksen tai hartiahieronnan kanssa, jos niistäkin vaikka joku tulisi perimään maksua, johon sinulla tietenkään ei ole varaa.
Omilla vanhemmillani oli nuorena tosi vähän rahaa, kun äiti erikoistui ja he maksoivat asuntolainaa yli 8% korolla yhden ihmisen palkalla. Siitä huolimatta he molemmat tekivät aina kaikkensa, että juhlapäiviä juhlistettiin jotenkin. Ei se raha siinä ollut se pääasia vaan asenne elämään ja halu ilahduttaa omaa kumppania. Isälläni oli aina tapana sanoa, että kun on tahtoa, löytyy myös keinoja.
Näitä marinoita kun lukee, on helppo todeta että on olemassa köyhyyttä ja sitten on henkistä köyhyyttä, joka ei katso pankkitilin saldoa. Miten ihmeessä teistä ln tullut noin apaattisia?
Täytyy todeta tähän väliin että meistä kumpikaan ei välitä viettää enää mitään pyhiä.
Lastenjuhlia ne on ja lasten mieliksi niitä vietetään jos vietetään.
Ei tulisi mieleenkään kiukutella lapsille kun eivät muistaneet tehdä kortteja äitienpäivänä.
Kyllä nämä juhlat on ihan turhia rahvaille joita nykyään työelämässä kulutetaan poikki.
Pääasialliset jutut ensiksi. Eli ruokailu, yöunet ja taas töihin.
Näillä mennään ja rikkaiden juhlat on erikseen. Eliitti on aina viettänyt kissanristiäisiä ja käynyt kirkossa.
Heille se suotakoon.
Omat resurssit ja realiteetit pitää aina katsoa tarkkaan. Ei köyhällä ole varaa väsyttää itseään turhilla juhlilla.
Meillä on jätetty syntymäpäivätkin pois välistä. Myös yhteiset perheen ruokailut on jätetty pois. Keittiönpöytä on saanut lähteä. Jos syödään niin istutaan lattialla.
Mies pääsee tänään töistä klo 20 ja itse lähden yövuoroon ja tulen vasta torstaina takaisin.
Lapset saa pärjätä omillaan. Nyt nuorimmainen makaa kuumeessa kotona 39 asteen kuumeessa toista päivää ja yskii.
Olemme niitä perheitä jotka muuttaa pätkätöiden perässä ympäri Suomea, kun se on päättäjien ihanne. Siksi myös huonekaluista on jo luovuttu. Päivällispöydällä ja kirjahyllyllä ei ole mitään virkaa. Ne on keskiluokkaisten ihmisten huonekaluja.
Tukiverkostoa ei ole enää eikä tule.
Suhteiden ylläpito työtaakan ympärillä on mahdotonta. Kotona käydään nukkumassa ja neljältä ylös töihin.
Kyllä teidän vanhemmilla on ollut helppoa elämää. Minunkin vanhemmat on hemmoteltu sukupolvi.
Saivat kaiken. Valitettavasti perinnön hassasivat turhuuksiin.
Olisivat edes jälkipolvesta välittäneet vähän.
Mutta kun jättivät tämän pahoinvointisuomen, jossa et voi edes palkattomana jäädä lapsia kotiin hoitamaan, jos sairastutaan. Aletaan uhkailla töiden menetyksellä.
Miten kamalaa! Olen todella pahoillani puolestanne, jos elämänne on todella mennyt tuollaiseksi. Surullisinta, mitä olen vähään aikaan lukenut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun muidun käytös mua kohtaan muuttui todella oudoksi. Tiedän hänen touhuilleen selän takana. En juurikaan pidä merkkipäiviä enään minään. En negaa muita tällä, vaan kerron oman stoorini... Öitä!
No kerropa toki sitten vähän lisää? Kuulostat ihan vainoharhaiselta mieheltäni, joka omassa päässään kehittelee näitä stooreja. Olen pystynyt todistamaan aina olleeni rehellinen, vaikka toisen syyttävä sormi on jatkuvasti kimpussani. Luulisi jo että olisi konkreettisia todisteita pettämisestä jos näin olisi oikeasti tapahtunut.
Ja jos olet niin varma, niin miksi et jätä häntä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
liemessä kirjoitti:
hvetin vaativii nykymammat erehdyin sellasseen kun mietin miten äitini ja siskoni ovat vähään tyytyväisiä
Täällähän on koko ketju täynnä näitä vähään tyytyväisiä naisia, jotka eivät mitään tarvitse eivätkä halua. Neljän euron tulppaanikimppukin olisi heille liikaa.
Oma mies tekee hommia 8e tuntipalkalla leikkokukkien parissa.
Hän on puutarhuri ammatiltaan.
Totesi että harmi kun ei ole ostovoimaa hankkia leikkokukkia.
Minä taas ajattelen että mitä turhia ostella ylihinnoiteltuja rehuja lahoamaan nurkkiin.
4e on puolet tunnin palkasta. Aika kova hinta mielestäni!
Siinä vaiheessa tulee miettineeksi että onko tämä rehu tässä näin puolentunnin arvoinen homma?
Eipä ole.
Saahan sillä neljällä eurolla tosiaan vaikka paketin jauhelihaa tai pari kaljaa marketista. Kannattaa varoa myös muun muistamisen, kuten onnittelujen, kauniin kahvipöydän kattauksen tai hartiahieronnan kanssa, jos niistäkin vaikka joku tulisi perimään maksua, johon sinulla tietenkään ei ole varaa.
Omilla vanhemmillani oli nuorena tosi vähän rahaa, kun äiti erikoistui ja he maksoivat asuntolainaa yli 8% korolla yhden ihmisen palkalla. Siitä huolimatta he molemmat tekivät aina kaikkensa, että juhlapäiviä juhlistettiin jotenkin. Ei se raha siinä ollut se pääasia vaan asenne elämään ja halu ilahduttaa omaa kumppania. Isälläni oli aina tapana sanoa, että kun on tahtoa, löytyy myös keinoja.
Näitä marinoita kun lukee, on helppo todeta että on olemassa köyhyyttä ja sitten on henkistä köyhyyttä, joka ei katso pankkitilin saldoa. Miten ihmeessä teistä ln tullut noin apaattisia?
Täytyy todeta tähän väliin että meistä kumpikaan ei välitä viettää enää mitään pyhiä.
Lastenjuhlia ne on ja lasten mieliksi niitä vietetään jos vietetään.
Ei tulisi mieleenkään kiukutella lapsille kun eivät muistaneet tehdä kortteja äitienpäivänä.
Kyllä nämä juhlat on ihan turhia rahvaille joita nykyään työelämässä kulutetaan poikki.
Pääasialliset jutut ensiksi. Eli ruokailu, yöunet ja taas töihin.
Näillä mennään ja rikkaiden juhlat on erikseen. Eliitti on aina viettänyt kissanristiäisiä ja käynyt kirkossa.
Heille se suotakoon.
Omat resurssit ja realiteetit pitää aina katsoa tarkkaan. Ei köyhällä ole varaa väsyttää itseään turhilla juhlilla.
Meillä on jätetty syntymäpäivätkin pois välistä. Myös yhteiset perheen ruokailut on jätetty pois. Keittiönpöytä on saanut lähteä. Jos syödään niin istutaan lattialla.
Mies pääsee tänään töistä klo 20 ja itse lähden yövuoroon ja tulen vasta torstaina takaisin.
Lapset saa pärjätä omillaan. Nyt nuorimmainen makaa kuumeessa kotona 39 asteen kuumeessa toista päivää ja yskii.
Olemme niitä perheitä jotka muuttaa pätkätöiden perässä ympäri Suomea, kun se on päättäjien ihanne. Siksi myös huonekaluista on jo luovuttu. Päivällispöydällä ja kirjahyllyllä ei ole mitään virkaa. Ne on keskiluokkaisten ihmisten huonekaluja.
Tukiverkostoa ei ole enää eikä tule.
Suhteiden ylläpito työtaakan ympärillä on mahdotonta. Kotona käydään nukkumassa ja neljältä ylös töihin.
Kyllä teidän vanhemmilla on ollut helppoa elämää. Minunkin vanhemmat on hemmoteltu sukupolvi.
Saivat kaiken. Valitettavasti perinnön hassasivat turhuuksiin.
Olisivat edes jälkipolvesta välittäneet vähän.
Mutta kun jättivät tämän pahoinvointisuomen, jossa et voi edes palkattomana jäädä lapsia kotiin hoitamaan, jos sairastutaan. Aletaan uhkailla töiden menetyksellä.
Olen aina miettinyt, mistä se näköalattomuus ja apaattisuus tulee. Nyt ymmärrän. Olen aina luullut että köyhinkin suomalainen sentään pystyisi syömään pöydän ääressä - vaikka vaatimatontakin sapuskaa. Mutta jos ei enää koe elämässä olevan yhtään mitään muuta kuin työ ja lepääminen... tosi rankalta kuulostaa!
Jos ei ole edes normaalia arkea, on ihan ymmärrettävää ettei ole juhlaakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et ole ainoa. Oma mies ei osaa huomioida juhlapäivinä ja on siitä joskus puhuttukin.
Olen sanonut että ei se haittaa ja ei tarvitse huomioida mutta sisimmässä joskus harmittaa kun mies ei ikinä älyä nähdä vaivaa että keksisi jotain kivaa kuten varaisi pöydän jostain ravintolasta äitienpäiväksi tms.
Saattaa jopa selitellä että kuitenkin suuttuisin esim. kukkakimpusta koska se olisi merkki jostain miehen "kolttosista"Miksi valehtelet puolisollesi? Miksi sanot ettei haittaa, koska haittaahan se? Etkö mielestäsi ansaitse mitään hyvää ja kaunista ekstraa edes juhlapäivinä? Eikö olisi selvempää kertoa suoraan omista toiveista ja unelmista sille ihmiselle, jonka kuuluisi olla se kaikkein rakkain ja läheisin?
Jos kumppani ei ole saanut kotikasvatusta, ei ole liian myöhäistä puhua suoraan aikuisena. Miten hän muuten voisi kehittyä, jos kuvittelee että hänen tapansa toimia on se mieleisin sinulle?
- harmittaa välillä mutta ymmärrän kuitenkin miestäni joka tekee 4000 tuntia töitä vuodessa että on muttakin ajateltavaa kuin vaimon lahjat
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
liemessä kirjoitti:
hvetin vaativii nykymammat erehdyin sellasseen kun mietin miten äitini ja siskoni ovat vähään tyytyväisiä
Täällähän on koko ketju täynnä näitä vähään tyytyväisiä naisia, jotka eivät mitään tarvitse eivätkä halua. Neljän euron tulppaanikimppukin olisi heille liikaa.
Oma mies tekee hommia 8e tuntipalkalla leikkokukkien parissa.
Hän on puutarhuri ammatiltaan.
Totesi että harmi kun ei ole ostovoimaa hankkia leikkokukkia.
Minä taas ajattelen että mitä turhia ostella ylihinnoiteltuja rehuja lahoamaan nurkkiin.
4e on puolet tunnin palkasta. Aika kova hinta mielestäni!
Siinä vaiheessa tulee miettineeksi että onko tämä rehu tässä näin puolentunnin arvoinen homma?
Eipä ole.
Saahan sillä neljällä eurolla tosiaan vaikka paketin jauhelihaa tai pari kaljaa marketista. Kannattaa varoa myös muun muistamisen, kuten onnittelujen, kauniin kahvipöydän kattauksen tai hartiahieronnan kanssa, jos niistäkin vaikka joku tulisi perimään maksua, johon sinulla tietenkään ei ole varaa.
Omilla vanhemmillani oli nuorena tosi vähän rahaa, kun äiti erikoistui ja he maksoivat asuntolainaa yli 8% korolla yhden ihmisen palkalla. Siitä huolimatta he molemmat tekivät aina kaikkensa, että juhlapäiviä juhlistettiin jotenkin. Ei se raha siinä ollut se pääasia vaan asenne elämään ja halu ilahduttaa omaa kumppania. Isälläni oli aina tapana sanoa, että kun on tahtoa, löytyy myös keinoja.
Näitä marinoita kun lukee, on helppo todeta että on olemassa köyhyyttä ja sitten on henkistä köyhyyttä, joka ei katso pankkitilin saldoa. Miten ihmeessä teistä ln tullut noin apaattisia?
Täytyy todeta tähän väliin että meistä kumpikaan ei välitä viettää enää mitään pyhiä.
Lastenjuhlia ne on ja lasten mieliksi niitä vietetään jos vietetään.
Ei tulisi mieleenkään kiukutella lapsille kun eivät muistaneet tehdä kortteja äitienpäivänä.
Kyllä nämä juhlat on ihan turhia rahvaille joita nykyään työelämässä kulutetaan poikki.
Pääasialliset jutut ensiksi. Eli ruokailu, yöunet ja taas töihin.
Näillä mennään ja rikkaiden juhlat on erikseen. Eliitti on aina viettänyt kissanristiäisiä ja käynyt kirkossa.
Heille se suotakoon.
Omat resurssit ja realiteetit pitää aina katsoa tarkkaan. Ei köyhällä ole varaa väsyttää itseään turhilla juhlilla.
Meillä on jätetty syntymäpäivätkin pois välistä. Myös yhteiset perheen ruokailut on jätetty pois. Keittiönpöytä on saanut lähteä. Jos syödään niin istutaan lattialla.
Mies pääsee tänään töistä klo 20 ja itse lähden yövuoroon ja tulen vasta torstaina takaisin.
Lapset saa pärjätä omillaan. Nyt nuorimmainen makaa kuumeessa kotona 39 asteen kuumeessa toista päivää ja yskii.
Olemme niitä perheitä jotka muuttaa pätkätöiden perässä ympäri Suomea, kun se on päättäjien ihanne. Siksi myös huonekaluista on jo luovuttu. Päivällispöydällä ja kirjahyllyllä ei ole mitään virkaa. Ne on keskiluokkaisten ihmisten huonekaluja.
Tukiverkostoa ei ole enää eikä tule.
Suhteiden ylläpito työtaakan ympärillä on mahdotonta. Kotona käydään nukkumassa ja neljältä ylös töihin.
Kyllä teidän vanhemmilla on ollut helppoa elämää. Minunkin vanhemmat on hemmoteltu sukupolvi.
Saivat kaiken. Valitettavasti perinnön hassasivat turhuuksiin.
Olisivat edes jälkipolvesta välittäneet vähän.
Mutta kun jättivät tämän pahoinvointisuomen, jossa et voi edes palkattomana jäädä lapsia kotiin hoitamaan, jos sairastutaan. Aletaan uhkailla töiden menetyksellä.
Siis kumpi sä nyt olevinasi olet: väsynyt yövuorolainen, joka esiintyy miehenä pari viestiä ylempänä, vai tämän vielä väsyneempi vaimo, jonka mies tulee töistä klo 20? Miksi satuilet tällaisia ihmeellisiä juttuja tänne, ettei muka ole edes huonekaluja jne?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mies tuskin muistaa edes mun syntymäpäivää. En ole tainnut saada häneltä ikinä edes joululahjaa. Ystävänpäivänä tai naistenpäivänä en kyllä mitään muistamisia edes toivo, syntymäpäivänä olisi ihan kiva. Mutta ei kuulu mun miehen vahvuuksiin sellaiset jutut :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
liemessä kirjoitti:
hvetin vaativii nykymammat erehdyin sellasseen kun mietin miten äitini ja siskoni ovat vähään tyytyväisiä
Täällähän on koko ketju täynnä näitä vähään tyytyväisiä naisia, jotka eivät mitään tarvitse eivätkä halua. Neljän euron tulppaanikimppukin olisi heille liikaa.
Oma mies tekee hommia 8e tuntipalkalla leikkokukkien parissa.
Hän on puutarhuri ammatiltaan.
Totesi että harmi kun ei ole ostovoimaa hankkia leikkokukkia.
Minä taas ajattelen että mitä turhia ostella ylihinnoiteltuja rehuja lahoamaan nurkkiin.
4e on puolet tunnin palkasta. Aika kova hinta mielestäni!
Siinä vaiheessa tulee miettineeksi että onko tämä rehu tässä näin puolentunnin arvoinen homma?
Eipä ole.
Saahan sillä neljällä eurolla tosiaan vaikka paketin jauhelihaa tai pari kaljaa marketista. Kannattaa varoa myös muun muistamisen, kuten onnittelujen, kauniin kahvipöydän kattauksen tai hartiahieronnan kanssa, jos niistäkin vaikka joku tulisi perimään maksua, johon sinulla tietenkään ei ole varaa.
Omilla vanhemmillani oli nuorena tosi vähän rahaa, kun äiti erikoistui ja he maksoivat asuntolainaa yli 8% korolla yhden ihmisen palkalla. Siitä huolimatta he molemmat tekivät aina kaikkensa, että juhlapäiviä juhlistettiin jotenkin. Ei se raha siinä ollut se pääasia vaan asenne elämään ja halu ilahduttaa omaa kumppania. Isälläni oli aina tapana sanoa, että kun on tahtoa, löytyy myös keinoja.
Näitä marinoita kun lukee, on helppo todeta että on olemassa köyhyyttä ja sitten on henkistä köyhyyttä, joka ei katso pankkitilin saldoa. Miten ihmeessä teistä ln tullut noin apaattisia?
Täytyy todeta tähän väliin että meistä kumpikaan ei välitä viettää enää mitään pyhiä.
Lastenjuhlia ne on ja lasten mieliksi niitä vietetään jos vietetään.
Ei tulisi mieleenkään kiukutella lapsille kun eivät muistaneet tehdä kortteja äitienpäivänä.
Kyllä nämä juhlat on ihan turhia rahvaille joita nykyään työelämässä kulutetaan poikki.
Pääasialliset jutut ensiksi. Eli ruokailu, yöunet ja taas töihin.
Näillä mennään ja rikkaiden juhlat on erikseen. Eliitti on aina viettänyt kissanristiäisiä ja käynyt kirkossa.
Heille se suotakoon.
Omat resurssit ja realiteetit pitää aina katsoa tarkkaan. Ei köyhällä ole varaa väsyttää itseään turhilla juhlilla.
Meillä on jätetty syntymäpäivätkin pois välistä. Myös yhteiset perheen ruokailut on jätetty pois. Keittiönpöytä on saanut lähteä. Jos syödään niin istutaan lattialla.
Mies pääsee tänään töistä klo 20 ja itse lähden yövuoroon ja tulen vasta torstaina takaisin.
Lapset saa pärjätä omillaan. Nyt nuorimmainen makaa kuumeessa kotona 39 asteen kuumeessa toista päivää ja yskii.
Olemme niitä perheitä jotka muuttaa pätkätöiden perässä ympäri Suomea, kun se on päättäjien ihanne. Siksi myös huonekaluista on jo luovuttu. Päivällispöydällä ja kirjahyllyllä ei ole mitään virkaa. Ne on keskiluokkaisten ihmisten huonekaluja.
Tukiverkostoa ei ole enää eikä tule.
Suhteiden ylläpito työtaakan ympärillä on mahdotonta. Kotona käydään nukkumassa ja neljältä ylös töihin.
Kyllä teidän vanhemmilla on ollut helppoa elämää. Minunkin vanhemmat on hemmoteltu sukupolvi.
Saivat kaiken. Valitettavasti perinnön hassasivat turhuuksiin.
Olisivat edes jälkipolvesta välittäneet vähän.
Mutta kun jättivät tämän pahoinvointisuomen, jossa et voi edes palkattomana jäädä lapsia kotiin hoitamaan, jos sairastutaan. Aletaan uhkailla töiden menetyksellä.
Siis kumpi sä nyt olevinasi olet: väsynyt yövuorolainen, joka esiintyy miehenä pari viestiä ylempänä, vai tämän vielä väsyneempi vaimo, jonka mies tulee töistä klo 20? Miksi satuilet tällaisia ihmeellisiä juttuja tänne, ettei muka ole edes huonekaluja jne?
Ainakin hänet tunnistaa :-DDD Mutta joo, joku diagnoosi tai pershärö pitää ihmisellä olla, joka tuollaisia satuja kirjoittelee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun mies tuskin muistaa edes mun syntymäpäivää. En ole tainnut saada häneltä ikinä edes joululahjaa. Ystävänpäivänä tai naistenpäivänä en kyllä mitään muistamisia edes toivo, syntymäpäivänä olisi ihan kiva. Mutta ei kuulu mun miehen vahvuuksiin sellaiset jutut :)
Kohteleeko hän muuten sinua arvostavasti? Muistatko itse häntä hänen syntymäpäivänään tai jouluna ja jos, niin miksi?
Vierailija kirjoitti:
Et ole. Ei omakaan mies ole koskaan muistanut mitenkään. Tai no, suhteen alkuaikoina muutaman kerran. Vuosia jaksoin itse muistaa miestä mutta yksipuolisuus ärsytti joten lopetin.
Sama juttu meillä. Vuosia olen yrittänyt edes jollain pienellä muistaa vaimoa ystävänpäivänä, syntymäpäivänä, jouluna jne niiden arkisten halien yms lisäksi. Ei enää oikein jaksa, kun toinen ei muista minua, ei arkena eikä juhlana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pari viikkoa sitten vuosipäivänä ostin suklaata. Vaimo ei huomioi vuosipäiväämme mitenkään. Nyt naistenpäivänä minun olisi pitänyt oikeastaan mennä töihin mutta hoidinkin aamun lastamme jotta vaimoni saisi nukkua pitkään. Päivällä annoin kukkia. Illalla kyselin seksipuuhien perään. Vastaus: katsotaan huomenna...
Huoh
Eli katsoitko OMIEN lastesi perään ja annoit hänelle kukkia, jotta saat palkkioksi seksiä?
Eihän tuo ole mitään aitoa muistamista ja toisen huomioimista, vaan kauppaa.
JOS sinä et huomioi puolisoasi kuin hääpäivänä suklaalevyllä, ja nainen pyörittää arkistä huushollia ja kasvattaa lapsia lähes 24/7, niin ei ole pelkästä vaimon kiukkupihtaamisesta kyse.
JOS vaimosi ei aidosti välitä sinusta mitenkään (eli ei ole väsynyt pyörittäessään 90% kotia yksin tai kieltäyty huomioimasta sinua, koska tietää/ajattelee, että haluat vain seksiä, et häntä puolisona), lähde nostelemaan. Ei miestenkään tarvitse tyytyä huonoihin liittoihin ja paskaan kohteluun.
Aina se jaksaa ihmetyttää nämä ukot mitkä kerjää seksiä, jos se elämä on sellaista niin lähtekää helvettiin siitä suhteesta kyllä parempiakin löytyy. Ei se seksi pidä olla tuommoista että mies sitä anelee, itse otan muijan silloin kun siltä tuntuu enkä kysele oisko tänään saumaa :) ihme luusereita
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et ole. Ei omakaan mies ole koskaan muistanut mitenkään. Tai no, suhteen alkuaikoina muutaman kerran. Vuosia jaksoin itse muistaa miestä mutta yksipuolisuus ärsytti joten lopetin.
Sama juttu meillä. Vuosia olen yrittänyt edes jollain pienellä muistaa vaimoa ystävänpäivänä, syntymäpäivänä, jouluna jne niiden arkisten halien yms lisäksi. Ei enää oikein jaksa, kun toinen ei muista minua, ei arkena eikä juhlana.
Eikö kuuntele myöskään puhetta? Eikö hänenkään kanssaan voi puhua asiasta ihan avoimesti - jos hän on elämänkumppanisi, eikö olisi reilua jakaa toiveesi ja ajatuksesi hänen kanssaan?
Niille, joiden puolisoilla on mukamas huono muisti: tarjoutukaa laittamaan hälytys hänen puhelimen kalenteriinsa. Ei voi ainakaan enää vedota muistamattomuuteen. Voi ihan rehellisesti sitten tunnustaa, ettei yksinkertaisesti kiinnosta ilahduttaa sinua.
Et ole ainoa. Luulen, että kuulut enemmistöön naisista tässä asiassa. :D Ainakin itse olen huomannut, kuinka jotkut miehet eivät välttämättä ymmärrä juuri tuollaisten pienten asioiden merkitystä. Tuollaiset päivät (niin kuin naistenpäivä) voivat tuntua miehestäsi kovin merkityksemättömältä ja jopa turhalta, vaikka ne ovatkin sinulle tärkeitä juttuja. Kannattaa koittaa ystävällisesti ja syyllistämättä sanoa, että sinulle merkitsisi paljon, jos hän muistaisi näitä päiviä jollain pienellä eleellä. Vaikka lempisuklaallasi.
Ainakin asia on sitten sanottu, ja ehkä saat seuraavana merkkipäivänä iloisen yllätyksen. :)
Mitä jos ne ruuhkavuodet antaisi mennä ohi ja katseltaisi sitten jotain kukkapuskia ja ravintolareissuja.
Jos nyt vain keskittyisi työntekoon, ravintoon ja lepoon.
En kyllä ihan suorilla keksi tyhjäpäisempää syytä lahjoa puolisoa, kuin naistenpäivä ja ystävänpäivä.
Vierailija kirjoitti:
En kyllä ihan suorilla keksi tyhjäpäisempää syytä lahjoa puolisoa, kuin naistenpäivä ja ystävänpäivä.
Kävisikö syyksi ihan vain rakkaus? Halu ilahduttaa?
Alue: Aihe vapaa
No mitä nyt itse osaisin tuohon perustella.
Omat vanhemmat oli duunareita. Eivät koskaan käyneet ravintolassa tai missään.
Ilmeisesti säästivät johonkin. Ehkä autoon tai asuntoon. En tiedä.
Ravintoloissa ei käyty.
Sitten toiseksi, kun tekee töitä, niin kaikki ylimääräinen rasittaa ja koti on se paikka missä toivutaan.
Pitäisi käydä välipäivinä lenkeillä ja kokoajan suorittaa jotain.
Tuollainen ravintolareissu ja sen järjestäminen sekä maksu. Se on kyllä aika paljon vaadittu tavalliselta duunarilta.
Ensimmäisenä tulee hinta ja jos koko perhe lähtee, niin ei se ole rentouttavaa. Lapset pilaa aina tunnelman.
Ajatuksena ihan jees, mutta aina toteutettuna tosi rasittavaa puuhaa ihan jokaisen mielestä.
Ei hirveästi itseä houkuta laittaa rahaa ravintoloille, joilla ei ole varaa maksaa (sisko on tarjoilija, veli on kokki) kunnon palkkojakaan ja hinnat on korkeat suhteessa ostovoimaan.
Toki jos alkoholia saa ottaa niin on rennompi meno ja rahan haaskauskaan ei tunnu enää niin pahalta.
Mutta kuka ajaa autoa ja onko vara taksiin? Onko duunia seuraavana päivänä vai kannattaisiko vaan levätä, kun ei tiedä pakotetaanko taas ylitöihin.
Naiset voisi aina miettiä sitä miehen jaksamista välillä. Helpompaa olisi ulkoistaa joku Jonne hoitamaan nämä ravintolakeikat. Maksaa Jonnelle että vie vaimon pihalle.
Että noi ravintolakeikat ja äitienpäivät on ylemmän keskiluokan juttuja tai leikkejä.
Ei niitä rahvaat käytännössäkään kykene toteuttamaan. Minun mielestä ihan yletöntä turhaa rahastusta ja resurssien kulutusta. Pitäisi jaksaa tehdä pitkää vuoroa.
Pitäisi välillä ajatella miehen jaksamista myös näissä asioissa.
Jos rahaa löytyisi ja olisi varaa pitää välipäiviä niin kyllähän näitä jaksaisi toteuttaa ja olisi ihan ilokin jakaa rahaa ympäristöön.
Ei ihme että nykyään ei perheitä perusteta.
T: Väsynyt yövuorolainen