Mitä tehdä kun mies ei jaksa lapsen kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedätkö millainen miehen oma lapsuus oli? Onko mahdollista, että häntä on laiminlyöty lapsena, fyysisesti tai henkisesti?

Saisitko miehen pari- tai perheterapiaan? Itse saattaisin jopa vaatia sitä edellytyksenä jatkaa parisuhdetta.

Tuo on kieltämättä naivi neuvo jättää mies enemmän lapsen kanssa, mutta kannatan sitä silti ja nimenomaan niin että jätät miehen pidemmäksi aikaa lapsen kanssa. Esimerkiksi aamusta iltaan tai yön yli. Ei mies lasta voi istuttaa kymmeneksi tunniksi piirrettyjen äärelle ja tuon ikäinen ei todellakaan kymmentä tuntia suostu niitä katsomaan. Näin ollen hänen on pakko mm. hoitaa lapsen ruokailut, päiväunet, leikit yms. Eli keksi itsellesi koko päivän kestävä meno ja ilmoitat vain, että nyt on näin.

En tiedä. Luulin aiemmin, että normaali, mutta enää en ole varma, mies ei ole halukas puhumaan aiheesta kun yritän kysellä. Ja olen siis jättänyt lapsen miehen kanssa useita kertoja tunneiksi kun lähden jonnekin, mutta mies sanoo sen olevan niin hirveän raskasta, että ei pysty. Silti pakotan ja mies lähestulkoon itkee minulle miten hän ei pysty. Ap

Tuolla pakottamisella saat kyllä vieroitettua miehen perheestä. Pikkuhiljaa sen verran, mitä toinen kestää. Kun lapsi alkaa itse enemmän ottamaan kontaktia, tulee miehellekkin luonnollinen lähestyminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei vuoden ikäiselle lapselle tarvitse koko ajan höpöttää jotain. Voit hyvin jättää vaikka tunniksi pariksi ja mennä lenkille, kirjastoon tai mihin nyt haluatkaan mennä. Ei lapsesi kehitys siitä kärsi, vaikka ei olisikaan koko ajan aikuisen huomion kohteena. Videot päälle, leluja lattialle ja lapsi leikkii siinä itsekseen aikuisen katsoessa sen verran perään, ettei lapselle satu mitään vahinkoa. Samalla tavalla me totaaliyksinhuoltajat tehdään silloin, kun ollaan vatsataudissa , kovassa kuumeessa tai muuten ihan uupuneita. 

Minä olen ainoa joka lapselle puhuu, lukee, leikkii, ulkoilee lapsen kanssa. Mies kokee liian raskaaksi puhua lapselle tai lukea lapselle vaikka ei olisikaan flunssassa tai vatsataudissa. Kyllä te totaaliyksinhuoltajat kuitenkin välillä puhutte lapsellenne vaikka välillä laittaisittekin ne videot. Ap

Miten voit olla varma, ettei miehesi puhu lapselle yhtään mitään silloin, kun sinä et ole kotona?

Siis monesti pakotan miehen olemaan lapsen kanssa kun olen itsekin kotona ja teen jotain muuta esim. siivoan tai maksan laskuja tms. Silloin kuulen koko ajan mitä kotona tapahtuu eikä mies koskaan silloin puhu lapselle vaikka olisin tunnin ajan siivoamassa ja mies istuttaisi lasta olohuoneessa kun itse on kännykällä. Voi olla että kun olen ulkona niin mies sitten puhuu, mutta miksi ei sitten puhu lapselle mitään kun olen toisessa huoneessa siivoamassa? Ap 

Miten mä tämän nyt sanoisin...sun miehesi on tottunut siihen, että sinä hoidat lapsen kanssa puhumiset, satujen lukemiset, leikittämiset ja ulkoilut. Hänen ei tarvitse tehdä mitään näistä, koska sinä olet koko ajan kuuloetäisyydellä. Jos lapsi kaatuu ja alkaa itkemään, sinä kiirehdit paikalle. Miehesi ei tarvitse alkaa lohduttaa lasta, koska sinä lohdutat. Sulle on ketjussa ehdotettu, että lähde jonnekin kodin ulkopuolelle. Jonnekin, missä et olekaan kuuloetäisyydellä. Kun mies on oikeasti kahdestaan lapsen kanssa, hänen on vähän pakko toimia itsekin, koska hänellä ei ole mitään muuta vaihtoehtoa. Noin pieni lapsi ei vielä istu kahta tuntia hiljaa paikoillaan katsomassa videoita vaan miehesi on silloin pakko kommunikoida lapsen kanssa. 

Olen yrittänyt tässä ketjussa selittää useammassa viestissä, että näin teenkin ja olen tehnyt jo pitkään. Että menen ulos ja pakotan silloin miehen olemaan lapsen kanssa. Kirjoitanko liian epäselvästi? Ap

No mikä sitten on ongelmana? Saat omaa aikaa, jota kaipaatkin. Miehesi on lapsen kanssa. Et itsekään tiedä, puhuuko miehesi lapsen kanssa vai ei silloin, kun sinä et ole kuuloetäisyydellä. 99%:n varmasti puhuu, koska tuon ikäisen kanssa on aika hankala toimia sanomatta pariin tuntiin lapselle sanaakaan. 

Meillä minä (äiti) olin se, joka ei jaksanut olla vauvan kanssa. Kärsivällisyys ei riittänyt syöttämiseen, en saanut mitään tyydytystä vauvan hoitamisesta. Se oli raskasta, pakkopullaa.

Se mikä minua auttoi, oli kun keksin sellaisia tekemisiä, joista itse pidin ja mihin voin ottaa vauvan mukaan. Esim laitoin vauvan rattaisiin naama menosuuntaan, ja lähdin juoksulenkille. Muksu hihku onnesta, kun mentiin lujaa, itse sain olla omissa ajatuksissani, kunhan sen verran suodatin lapsen ääntelyä, että tiesin hänellä olevan kaikki hyvin.

Tai laitoin musiikin soimaan, lauloin itse mukana, tanssin, mukula kainalossa.

Minulla alkoi juurikin helpottaa, kun lapsi alkoi puhua. Sen jälkeen oli helpompi olla sen kanssa. Mitä vanhemmaksi lapsemme ovat tulleet, sitä läheisemmiksi he ovat tulleet.

Olen ikuisesti miehelleni kiitollinen siitä, että hän jaksoi hoitaa vauvaa, leikki-ikäisten kanssa hän oli aina lattialla (Itse en ole koskaan leikkinyt lasten kanssa), hän otti lapset mukaan kauppaan, myöhemmin pihatöihin, renkaanvaihtoon, harrastuksiin....

Minä hoidin lasten päiväkodit, koulut, harrastukset yms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedätkö millainen miehen oma lapsuus oli? Onko mahdollista, että häntä on laiminlyöty lapsena, fyysisesti tai henkisesti?

Saisitko miehen pari- tai perheterapiaan? Itse saattaisin jopa vaatia sitä edellytyksenä jatkaa parisuhdetta.

Tuo on kieltämättä naivi neuvo jättää mies enemmän lapsen kanssa, mutta kannatan sitä silti ja nimenomaan niin että jätät miehen pidemmäksi aikaa lapsen kanssa. Esimerkiksi aamusta iltaan tai yön yli. Ei mies lasta voi istuttaa kymmeneksi tunniksi piirrettyjen äärelle ja tuon ikäinen ei todellakaan kymmentä tuntia suostu niitä katsomaan. Näin ollen hänen on pakko mm. hoitaa lapsen ruokailut, päiväunet, leikit yms. Eli keksi itsellesi koko päivän kestävä meno ja ilmoitat vain, että nyt on näin.

En tiedä. Luulin aiemmin, että normaali, mutta enää en ole varma, mies ei ole halukas puhumaan aiheesta kun yritän kysellä. Ja olen siis jättänyt lapsen miehen kanssa useita kertoja tunneiksi kun lähden jonnekin, mutta mies sanoo sen olevan niin hirveän raskasta, että ei pysty. Silti pakotan ja mies lähestulkoon itkee minulle miten hän ei pysty. Ap

Ammattiauttajalle, ja pian, ennen kuin sattuu mitään ikävää.

Kaikille ei tule niitä vanhemmuuden tunteita, minkä sille voi. Tuo sinun toistamasi pakottaminen vain vaikeuttaa asioita. Miehesi varmasti rakastaa lastaan, ei vain osaa olla tämän kanssa, kun on niin pieni. Ei tuon ikäisen kanssa edes voi tehdä mitään. Lapsista alkaa olla iloa vasta, kun alkavat puhua ja niiden kanssa pystyy kommunikoimaan, ennen sitä aika turhia.

Tunnistan itseni kuvauksesta. Olen kuin miehesi. Voin kertoa että itse yritän viettää lapsen kanssa aikaa mutta sellaiset (itselle) älyttömät autoleikit tai junaradan rakentaminen tuntuu kuin työntäisi veitseä aivoihin. Tunnen että on äärettömän vaikea kiinnostua sellaisesta. Siksipä lähden lapsen kanssa aina ulos kuin mahdollista. Leikkikentällä, uimassa, puistossa, pyöräilemässä on itse asiassa aika mukavaa. Näin minä ja lapsi voidaan viettää laatuaikaa ja se on molemmille kivaa.

Lapseni on nyt reilu 5v ja meillä menee oikein mukavasti. Vaikein aika minulle oli siinä 3-4,5v välillä kun koko ajan lapsi oli isi-isi ja leikki oli sitä (minulle) vaikeaa. Ymmärrän miestäsi, sinua ja myös lasta. Tässä ei ole syyllisiä, mutta tähän on olemassa ratkaisuja.

Oma neuvoni (miehenä joka elänyt aivan saman asian läpi) on tämä:

1. Sano miehellesi että leiki lapsen kanssa 10 min. Minä teen sen jälkeen toisen 10 min. Miehesi tarvitsee tähän maalin johon tähdätä.

2. Laita miehese pihalle lapsen kansas. Leikkikentällä/leikkipuistossa/pulkkamäessä/uimassa vietetty aika on paljon helpompaa.

3. Keksikää jotakin mikä on miehellesi mielekkäämpää. Hän voisi lukea vaikka jonkin satukirjan lapselle.

Vierailija kirjoitti:

Kaikille ei tule niitä vanhemmuuden tunteita, minkä sille voi. Tuo sinun toistamasi pakottaminen vain vaikeuttaa asioita. Miehesi varmasti rakastaa lastaan, ei vain osaa olla tämän kanssa, kun on niin pieni. Ei tuon ikäisen kanssa edes voi tehdä mitään. Lapsista alkaa olla iloa vasta, kun alkavat puhua ja niiden kanssa pystyy kommunikoimaan, ennen sitä aika turhia.

Se pakottaminen on minun ainoa tapa saada edes joskus edes hetki omaa aikaa, kun tosiaan sukulaisiakaan ei ole hoitamassa lasta. Ja monihan täällä juuri neuvoo pakottamaan ("lähde vain hotelliin yöksi"). Ap

Mieheni oli samanlainen vaippaikäisen kanssa. Kun lapsi lähentelee kolmea vuotta alkaa yhteispuuhat kiinnostaa kun lapsi jutustelee

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikille ei tule niitä vanhemmuuden tunteita, minkä sille voi. Tuo sinun toistamasi pakottaminen vain vaikeuttaa asioita. Miehesi varmasti rakastaa lastaan, ei vain osaa olla tämän kanssa, kun on niin pieni. Ei tuon ikäisen kanssa edes voi tehdä mitään. Lapsista alkaa olla iloa vasta, kun alkavat puhua ja niiden kanssa pystyy kommunikoimaan, ennen sitä aika turhia.

Se pakottaminen on minun ainoa tapa saada edes joskus edes hetki omaa aikaa, kun tosiaan sukulaisiakaan ei ole hoitamassa lasta. Ja monihan täällä juuri neuvoo pakottamaan ("lähde vain hotelliin yöksi"). Ap

Niin kauan, kun miehelle on vaikeaa olla noin pienen lapsen kanssa ja sinä pakotat olemaan, niin ei se suhde siitä ainakaan lähene. Äläkä vahdi puhuuko miehesi lapselle vai ei, ei ole mikään pakko puhua. Naisilla tuntuu usein olevan käsitys, että se oma tapa kasvattaa on ainoa oikea ja mies tekee aina kaiken väärin. Ymmärrän täysin miestäsi, minä olen nainen, jolle noin pienet lapset ovat kuin ulkoavaruudesta ja lähinnä ahdistaa, jos joku pakottaa minut yrittämään kommunikoida sellaisen kanssa, joka osaa hädintuskin kävellä. Se on ihan ok, että laittaa lapsen katsomaan televisiota tai kirjaa. Tuon ikäisen kanssa on mahdotonta kommunikoida mitenkään ja pelkkä ajatuskin, että olisi pakko kehittää jotain lässytystä on todella ahdistava. Kun lapsi kasvaa ja alkaa puhua, on tilanne eri. Silloin on helppo lähentyä lapsen kanssa, kun ei tarvitse itsekseen lässyttää jotain täysin turhanpäiväistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikille ei tule niitä vanhemmuuden tunteita, minkä sille voi. Tuo sinun toistamasi pakottaminen vain vaikeuttaa asioita. Miehesi varmasti rakastaa lastaan, ei vain osaa olla tämän kanssa, kun on niin pieni. Ei tuon ikäisen kanssa edes voi tehdä mitään. Lapsista alkaa olla iloa vasta, kun alkavat puhua ja niiden kanssa pystyy kommunikoimaan, ennen sitä aika turhia.

Se pakottaminen on minun ainoa tapa saada edes joskus edes hetki omaa aikaa, kun tosiaan sukulaisiakaan ei ole hoitamassa lasta. Ja monihan täällä juuri neuvoo pakottamaan ("lähde vain hotelliin yöksi"). Ap

Niin kauan, kun miehelle on vaikeaa olla noin pienen lapsen kanssa ja sinä pakotat olemaan, niin ei se suhde siitä ainakaan lähene. Äläkä vahdi puhuuko miehesi lapselle vai ei, ei ole mikään pakko puhua. Naisilla tuntuu usein olevan käsitys, että se oma tapa kasvattaa on ainoa oikea ja mies tekee aina kaiken väärin. Ymmärrän täysin miestäsi, minä olen nainen, jolle noin pienet lapset ovat kuin ulkoavaruudesta ja lähinnä ahdistaa, jos joku pakottaa minut yrittämään kommunikoida sellaisen kanssa, joka osaa hädintuskin kävellä. Se on ihan ok, että laittaa lapsen katsomaan televisiota tai kirjaa. Tuon ikäisen kanssa on mahdotonta kommunikoida mitenkään ja pelkkä ajatuskin, että olisi pakko kehittää jotain lässytystä on todella ahdistava. Kun lapsi kasvaa ja alkaa puhua, on tilanne eri. Silloin on helppo lähentyä lapsen kanssa, kun ei tarvitse itsekseen lässyttää jotain täysin turhanpäiväistä.

Ihan ohiksena, mutta miten se lapsi oppii puhumaan, jos sille ei puhu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikille ei tule niitä vanhemmuuden tunteita, minkä sille voi. Tuo sinun toistamasi pakottaminen vain vaikeuttaa asioita. Miehesi varmasti rakastaa lastaan, ei vain osaa olla tämän kanssa, kun on niin pieni. Ei tuon ikäisen kanssa edes voi tehdä mitään. Lapsista alkaa olla iloa vasta, kun alkavat puhua ja niiden kanssa pystyy kommunikoimaan, ennen sitä aika turhia.

Se pakottaminen on minun ainoa tapa saada edes joskus edes hetki omaa aikaa, kun tosiaan sukulaisiakaan ei ole hoitamassa lasta. Ja monihan täällä juuri neuvoo pakottamaan ("lähde vain hotelliin yöksi"). Ap

Mä olen "pakottamisen" kannalla. Ei tosin niin, että lähtisit koko yöksi hotelliin tms. Käyt vaikka kaupassa ilman lasta.  Ihmiselle on ihan luontevaa, ettei halua tehdä mielestään ikäviä tai epämiellyttäviä asioita muuten kuin pakon edessä. En mä itsekään tekisi., jos ei olisi välillä pakko tehdä. Elämä olisi paljon mukavampaa, jos itse saisi tehdä vain kivoja ja mielenkiintoisia juttuja ja joku muu tekisi kaikki ikävät tai tylsät jutut. Joutuisihan sun miehesi pärjäämään lapsen kanssa kokonaisia päiviäkin, jos joutuisit yks kaks sairaalaan. Ihan miehesikin kannalta hyvä vähän harjoitella, jotta ei olisi siinä tilanteessa kuin ö aapisen laidassa.

Jos mun mies sanoisi, että "en jaksa olla lapsen kanssa", niin vastaisin, että "en minä sinulta kysynytkään sitä, kuten et sinäkään minulta. Totesin vain, että lähden nyt illaksi harrastuksiini, ja lapsen iltapala-aika on sitten klo 19 ja nukkumaan klo 20. Heippa!"

Jos se mies pitää pakottaa niin sitten pitää. Harmillista, mutta eihän tuossa muukaan auta, kun ei kerran osaa itse reipastua.

Voisiko miehen olla helpompi rakentaa suhdetta, jos yhdessä oleminen tarkoittaisi jotain konkreettisempaa tekemistä? Mies on vastuussa esim. iltapalasta ja -pesusta ? Siinä joutuu vähän pakostakin kommunikoimaan lapsen kanssa. 

Kuulostaa tosin siltä, että ammattiapu voisi olla tarpeen. Noin täydellinen kyvyttömyys luoda yhteyttä lapseen on jo harvinaisempaa. Töihin ja ulkohommiin pakaneminen on valitettavan yleistä, mutta jos mies ei ikinä puhu lapselle, taustalla voi olla vakavampi kriisi kuin perhe-elämän arkeen kyllästyminen. 

Huoh no mikä pakko sun sitä on katsella? Jätä se kelvoton ukko ja hommaa uus tai ole yksin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sun pitää vaan jättää isä hoitamaan lasta, niin että ei voi luistaa tilanteesta, lähde vaikka hotelliin yöksi jos ei muuten ole mahdollista ottaa välimatkaa.

Kuten kirjoitin, niin mies on kyllä lapsen kanssa kun pakotan. Mutta silloin ei ole ollenkaan läsnä lapselle vaan istuttaa lapsen videon eteen ja on itse kännykällä, ei puhu lapselle mitään. Ei tämä minun hotelliyöllä ratkea. Ap

Mitä jos mies nillittäisi tällä palstalla, että "lapsen äiti ei anna lapsen leikkiä koskaan rauhassa vaan koko ajan sättää ja pyrkii ottamaan kontaktia"?

Mitä jos antaisit miehen olla isä sillä tavalla kun se haluaa? Sillä on lapseen täsmälleen sama oikeus kuin sinullakin ja täsmälleen sama oikeus olla sellainen isä kuin sinulla on olla sellainen äiti kun haluat.

Jos lakkaisit hengittämästä miehesi niskaan, sitä ehkä kiinnostaisi muukin kuin panna lapsi katsomaan videoita. Tai sitten ei. Mutta se mukula ei kuole siihen että välillä saa kaikessa rauhassa katsoa videota ilman että joku hölösuu tuppaa koko ajan kommunikoimaan. Lapsen kanssa EI tarvitse kommunikoida ihan koko ajan, osa lapsista itse asiassa inhoaa sitä. Ainakin minä pienenä.

Anna sekä miehelle että lapselle tilaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa ihan hyvältä mieheltä jos sentään tekee jotain hyödyllistä eikä mene kaljalle yms. Joillekkin vanhemmus ei vain tule luonnostaan. 

Mies itse sanoo, että ei pysty eikä jaksa olla lapsen kanssa. Että on jotenkin jaksamisasia se. Lapsen kanssa on liian raskasta hänelle, sanoo. Mutta miten se jaksaa olla muka enemmän sitten kun on uhmaikää ja kaikkea? Kun ei ole koko vauva-aikanakaan jaksanut olla ja vauva on aika helppo uhmaikäiseen verrattuna. Ap

Mies ei jaksa sitä ettei saa olla sellainen isä kuin hänelle olisi luontevaa vaan pitäisi mennä äidin säännöillä.

Kyllä, lapsi tarvitsee vuorovaikutusta mutta vähintään yhtä paljon myös rauhallista olemista, tilaisuutta leikkiä itsekseen ja ihmetellä maailmaa. Lapsen kanssa EI tarvitse hölistä ja vuorovaikuttaa 24/7.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei vuoden ikäiselle lapselle tarvitse koko ajan höpöttää jotain. Voit hyvin jättää vaikka tunniksi pariksi ja mennä lenkille, kirjastoon tai mihin nyt haluatkaan mennä. Ei lapsesi kehitys siitä kärsi, vaikka ei olisikaan koko ajan aikuisen huomion kohteena. Videot päälle, leluja lattialle ja lapsi leikkii siinä itsekseen aikuisen katsoessa sen verran perään, ettei lapselle satu mitään vahinkoa. Samalla tavalla me totaaliyksinhuoltajat tehdään silloin, kun ollaan vatsataudissa , kovassa kuumeessa tai muuten ihan uupuneita. 

Minä olen ainoa joka lapselle puhuu, lukee, leikkii, ulkoilee lapsen kanssa. Mies kokee liian raskaaksi puhua lapselle tai lukea lapselle vaikka ei olisikaan flunssassa tai vatsataudissa. Kyllä te totaaliyksinhuoltajat kuitenkin välillä puhutte lapsellenne vaikka välillä laittaisittekin ne videot. Ap

Miten voit olla varma, ettei miehesi puhu lapselle yhtään mitään silloin, kun sinä et ole kotona?

Siis monesti pakotan miehen olemaan lapsen kanssa kun olen itsekin kotona ja teen jotain muuta esim. siivoan tai maksan laskuja tms. Silloin kuulen koko ajan mitä kotona tapahtuu eikä mies koskaan silloin puhu lapselle vaikka olisin tunnin ajan siivoamassa ja mies istuttaisi lasta olohuoneessa kun itse on kännykällä. Voi olla että kun olen ulkona niin mies sitten puhuu, mutta miksi ei sitten puhu lapselle mitään kun olen toisessa huoneessa siivoamassa? Ap 

Miksi sen pitäisi, jos lapsi on ihan tyytyväinen? Tunti on lyhyt aika.

Jätä ne kahdestaan. Pilaat koko tilanteen sillä että "siivoat" toisessa huoneessa, epäilemättä kiukkusesti kantapäitäsi paukuttaen ja tosiasiassa koko ajan kytäten vuorovaikuttaako mies nyt täsmälleen niin kuin supermamma haluaa.

Ihan tosi moni lapsi on mielellään ihan rauhassa. Se isä, joka ei koskaan puhu mitään, voi olla paljon, paljon mieluisampi vanhempi kuin äiti, joka koko ajan ottaa kontaktia niin maan perkeleesti... Kokemuksesta tiedän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei vuoden ikäiselle lapselle tarvitse koko ajan höpöttää jotain. Voit hyvin jättää vaikka tunniksi pariksi ja mennä lenkille, kirjastoon tai mihin nyt haluatkaan mennä. Ei lapsesi kehitys siitä kärsi, vaikka ei olisikaan koko ajan aikuisen huomion kohteena. Videot päälle, leluja lattialle ja lapsi leikkii siinä itsekseen aikuisen katsoessa sen verran perään, ettei lapselle satu mitään vahinkoa. Samalla tavalla me totaaliyksinhuoltajat tehdään silloin, kun ollaan vatsataudissa , kovassa kuumeessa tai muuten ihan uupuneita. 

Minä olen ainoa joka lapselle puhuu, lukee, leikkii, ulkoilee lapsen kanssa. Mies kokee liian raskaaksi puhua lapselle tai lukea lapselle vaikka ei olisikaan flunssassa tai vatsataudissa. Kyllä te totaaliyksinhuoltajat kuitenkin välillä puhutte lapsellenne vaikka välillä laittaisittekin ne videot. Ap

Miten voit olla varma, ettei miehesi puhu lapselle yhtään mitään silloin, kun sinä et ole kotona?

Siis monesti pakotan miehen olemaan lapsen kanssa kun olen itsekin kotona ja teen jotain muuta esim. siivoan tai maksan laskuja tms. Silloin kuulen koko ajan mitä kotona tapahtuu eikä mies koskaan silloin puhu lapselle vaikka olisin tunnin ajan siivoamassa ja mies istuttaisi lasta olohuoneessa kun itse on kännykällä. Voi olla että kun olen ulkona niin mies sitten puhuu, mutta miksi ei sitten puhu lapselle mitään kun olen toisessa huoneessa siivoamassa? Ap 

Miten mä tämän nyt sanoisin...sun miehesi on tottunut siihen, että sinä hoidat lapsen kanssa puhumiset, satujen lukemiset, leikittämiset ja ulkoilut. Hänen ei tarvitse tehdä mitään näistä, koska sinä olet koko ajan kuuloetäisyydellä. Jos lapsi kaatuu ja alkaa itkemään, sinä kiirehdit paikalle. Miehesi ei tarvitse alkaa lohduttaa lasta, koska sinä lohdutat. Sulle on ketjussa ehdotettu, että lähde jonnekin kodin ulkopuolelle. Jonnekin, missä et olekaan kuuloetäisyydellä. Kun mies on oikeasti kahdestaan lapsen kanssa, hänen on vähän pakko toimia itsekin, koska hänellä ei ole mitään muuta vaihtoehtoa. Noin pieni lapsi ei vielä istu kahta tuntia hiljaa paikoillaan katsomassa videoita vaan miehesi on silloin pakko kommunikoida lapsen kanssa. 

Olen yrittänyt tässä ketjussa selittää useammassa viestissä, että näin teenkin ja olen tehnyt jo pitkään. Että menen ulos ja pakotan silloin miehen olemaan lapsen kanssa. Kirjoitanko liian epäselvästi? Ap

Mies ja lapsi pärjäävät siis aivan hyvin ilman sinua. Ongelmana on vain ja ainoastaan se, että kun sinä olet paikalla, mies ei käyttäydy kuten sinun mielestäsi pitäisi.

Toisin sanoen, olet vain vallanhaluinen etkä tahdo antaa miehesi olla isä omalla tavallaan.

Jos mies kieltäytyy puhumasta omasta lapsuudestaan ja isäsuhteestaan ihan kokonaan, silloin se kielii jo kyllä siitä että siellä on jotain sykeröä elämänlangassa. Jospa hänen omakin isänsä oli se vanhempi joka oli vähemmän läsnä?

Toisaalta tuo melkein "itkeminen" siitä miten ei "jaksa", kuulostaa masennuksen oireelta. Onko mies muuten normaali kommunikoimaan, aikuisten kesken? Ottaako hän osaa kotiaskareisiin (muihin kuin vauvan kanssa tekemisiin)?

Ja niin kuin muut ovatkin jo todenneet, ei noin pienen kanssa todellakaan tarvitse koko aikaa tehdä jotain, olla vain läsnä ja sen verran kattoa perään ettei vauva satuta itteään.

Minusta ap:n miestä on turha mollata. Hän osoittaa välittämistään rakentelemalla ja muulla konkreettisella.

Voin kuvitella, miten avuttomaksi ja jopa pettyneeksi olonsa tuntee, hänen unelmansa eivät ole toteutuneet. Hän ajatteli miten olisi pikkuisen kanssa, mutta todellisuus onkin jotain muuta.

Häntä pitäisi pakottamisen sijaan kannustaa. Kyllä se siitä vähitellen.