Lue keskustelun säännöt.
Sinä, jota on kuritettu fyysisesti lapsuudessa
09.02.2020 |
Muistatko, missä iässä se loppui tai mihin se loppui?
Voit myös mainita, mitä kuritus käytännössä oli ja koetko, että se jätti sinuun pysyviä henkisiä jälkiä?
Kommentit (158)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei jättänyt mitään jälkiä mutta en olekaan uhriutuvaa tyyppiä. En pelkää väkivallan uhkaa tai lyödyksi tulemista eli teki vahvemmaksi.
Mulla on sama. On piesty pelko pois. Joskus aiheutin hämmennystä kun ihmettelin että eikö jokainen muka ole joskus saanut kunnolla turpaan, ei se niin paha ole.
Minäkin muuten olen kai ollut luulossa, että kyllä kai nyt jokainen on turpaan saanut ja osaa sentään puolustaa itseään.
Juu :,D on hämmentävää puhua näistä ihmisen kanssa joka syvästi järkyttyy kun joku hiukan tönäisee baarijonossa ja oikeasti pelkää että joku käy päälle jos hänelle tästä huomauttaa.
Minuakin ihmetyttää tyypit jotka tulevat hysteerisiksi milloin mistäkin.
Kai te ymmärrätte, että tuo tapa, jolla puhutte voi olla suojareaktio? Itse kiven kovaan olin samanmoinen kovanaama pitkään. Sitten alkoi rakoilla ja nyt nelikymppisenä superkestävästä menestyjästä on jäljellä sielun murut. Terapeutin kanssa uskallan vihdoin myöntää kuinka väärin minua kohdeltiin. Olen ihminen, en nyrkkeilysäkki, jonka pitää kaikki kestää vaan.
En usko sinua. Olet vaan niin herkkä. Sulle olisi riittänyt pelkkä katse kuritukseen.
Kaikki lapset eivät ole samanlaisia. Minä saan kurin kaikille kakaroille vain vilkaisemalla heitä ;)
Tosi juttu. Siitä huolimatta he pitävät minusta.
Oletko aivan varma, että pitävät sinusta? Jos katse riittää kuritukseen niin ei ole hyvä merkki. vaan voi osoittaa pelkoa. Haluatko, että lapset ja muut pelkäävät sinua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä niin huomasin jonkun luokkaeron tai jonkun kun meidän lukioon tuli sitten insinöörien ja lääkäreiden lapsia. Ihaillen heitä katselin kun olivat opettajien lemmikkejä, koska heillä terve itsetunto ja heitä oli varmaan koko ikänsä kehuttu ja kannustettu. Luokkabileitä pidettiin ja näissä perheissä raha haisi jo 80-luvulla. Oli sellainen fiilis vaan, että me ollaan työläisiä ja noi ei. Mutta ruumiillinen kuritus kai otti ne luulot just pois.
Erikoista. Sain sekä kuritusta että suurta kannustusta kotona. Olin luokkani priimus, sekä taiteellisesti monilahjakas. Sitä kuritusta muuten ei kuitenkaan ollut liikaa.
Suoraan sanottuna olin niin kovanaama, itsekäs ja pahansisuinen tyyppi, että musta ois tullut aivan kauhea ihminen jos ei olisi osoitettu täysin selviä rajoja. Itsetunnossa ja röyhkeydessä ei ollut mitään rajaa.
Tällainenkin totuus niille jotka menettivät nyt yöunensa.
Lisäys vielä teille av- mammat.
Veljeni oli väkivaltainen ja oli valmis aina pahoinpitelemään. Tappelimme ja sen jälkeen oltiin taas ylimmät ystävät.
Armeija - aikana vain hänet ja yksi muu tyyppi lähetettiin Reserviupseerikouluun ja häntä houkuteltiin armeijaan töihin.
Taustaltamme löytyy sotilassukuja, joten se siitä.
Olen vain kiitollinen että opin tappelemaan. Joskus tapeltiin niin verissä päin että siksi saatiin selkään :D.
Muuan vanha jermu sanoi, että jos nykyään jätkät lähetettäisiin sotaan, niin ne jäisivät killumaan korvakoruistaan pusikkoon.
Suomi tarvitsee karaistuneita tyyppejä. Ei ole vakavaa.
Hienoa että tänne vastaa ihmisiä, joita vanhemmat on muutaman kerran läpsäisseet tai vastaavaa, eikä traumoja ole jäänyt. Tässä haetaan varmaan ihmisiä joiden lapsuudessa väkivalta on ollut jatkuvaa, ei mitään muutamaa selkäsaunaa lapsuudessa. Yleensä fyysisen väkivallan ohessa kulkee myös henkinen väkivalta.
Lupaan, että yksikään väkivaltaa toistuvasti kokenut ihminen ei ole vahvempi väkivallan takia, vaan rikkinäisempi. Ne kurittomat lapset/ teinit joista täällä puhutaan, joita pitäisi kasvattaa väkivallalla ovat varmasti sitä paljon kokeneetkin. Harvassa ovat ne käytöshäiriöiset lapset, joiden aivojen toimintahäiriöistä johtuu kaikki "kurittomuus". Sitten on tietysti me väkivaltaa kokeneet muut lapset, jotka olemme syvästi masentuneita. Tai ahdistuneita tai päihteidenkäyttäjiä tai väkivaltaisia. Lista on loputon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei jättänyt mitään jälkiä mutta en olekaan uhriutuvaa tyyppiä. En pelkää väkivallan uhkaa tai lyödyksi tulemista eli teki vahvemmaksi.
Mulla on sama. On piesty pelko pois. Joskus aiheutin hämmennystä kun ihmettelin että eikö jokainen muka ole joskus saanut kunnolla turpaan, ei se niin paha ole.
Minäkin muuten olen kai ollut luulossa, että kyllä kai nyt jokainen on turpaan saanut ja osaa sentään puolustaa itseään.
Juu :,D on hämmentävää puhua näistä ihmisen kanssa joka syvästi järkyttyy kun joku hiukan tönäisee baarijonossa ja oikeasti pelkää että joku käy päälle jos hänelle tästä huomauttaa.
Minuakin ihmetyttää tyypit jotka tulevat hysteerisiksi milloin mistäkin.
Kai te ymmärrätte, että tuo tapa, jolla puhutte voi olla suojareaktio? Itse kiven kovaan olin samanmoinen kovanaama pitkään. Sitten alkoi rakoilla ja nyt nelikymppisenä superkestävästä menestyjästä on jäljellä sielun murut. Terapeutin kanssa uskallan vihdoin myöntää kuinka väärin minua kohdeltiin. Olen ihminen, en nyrkkeilysäkki, jonka pitää kaikki kestää vaan.
En usko sinua. Olet vaan niin herkkä. Sulle olisi riittänyt pelkkä katse kuritukseen.
Kaikki lapset eivät ole samanlaisia. Minä saan kurin kaikille kakaroille vain vilkaisemalla heitä ;)
Tosi juttu. Siitä huolimatta he pitävät minusta.
Oletko aivan varma, että pitävät sinusta? Jos katse riittää kuritukseen niin ei ole hyvä merkki. vaan voi osoittaa pelkoa. Haluatko, että lapset ja muut pelkäävät sinua?
Olen saanut palautteen heiltä, vanhemmilta että kollegoilta.
Näkeehän sen kyllä heidän ilmeistään ja käytöksestäänkin, eipä silti.
Tiedän että jostain syystä minulla on luontainen auktoriteetti lapsiin ja nuorisoon.
En kuitenkaan usko että se johtuu siitä että sain kuritusta. En osaa sanoa mistä se tulee.
Lepäilin äsken. Yhtäkkiä alkoi tulla aika paljon takaumia yhdestä asiasta.
Ehkä se johtuu siitä kun kirjoitin tänne.
21
Sisältö jatkuu mainoksen alla
-vierailija- kirjoitti:
Hienoa että tänne vastaa ihmisiä, joita vanhemmat on muutaman kerran läpsäisseet tai vastaavaa, eikä traumoja ole jäänyt. Tässä haetaan varmaan ihmisiä joiden lapsuudessa väkivalta on ollut jatkuvaa, ei mitään muutamaa selkäsaunaa lapsuudessa. Yleensä fyysisen väkivallan ohessa kulkee myös henkinen väkivalta.
Lupaan, että yksikään väkivaltaa toistuvasti kokenut ihminen ei ole vahvempi väkivallan takia, vaan rikkinäisempi. Ne kurittomat lapset/ teinit joista täällä puhutaan, joita pitäisi kasvattaa väkivallalla ovat varmasti sitä paljon kokeneetkin. Harvassa ovat ne käytöshäiriöiset lapset, joiden aivojen toimintahäiriöistä johtuu kaikki "kurittomuus". Sitten on tietysti me väkivaltaa kokeneet muut lapset, jotka olemme syvästi masentuneita. Tai ahdistuneita tai päihteidenkäyttäjiä tai väkivaltaisia. Lista on loputon.
Tuo on ihan eri asia ja täysin tuomittavaa. En hyväksy.
Me saimme muutamia selkäsaunoja, mutta ikinä ei ollut kotona henkistä väkivaltaa. Kasvatus oli hyvin tasavertaista sekä oikeudenmukaista.
En muista miss iässä alkoi ja loppui ehkä yläasteelle mennessä. Tukistamista yleensä mutta jos olin oikein tuhma ( olin kyllä oikeasti tosi kiltti ja kuuliainen lapsi mielestäni näin jälkeenpäin ajatellen ) sain vitsasta. Itse piti se koivunoksa metsästä hakea... se nöyryytys ja kirvelevä kipu. Nytkin kyyneleet kohoaa silmiin kun ajattelen asiaa 😢. Ja jättihän se jonkinlaiset jäljet... ainakin sen että vihaan väkivaltaa ja minun ei tulisi koskaan mieleeni lyödä tai tukistaa lapsiani... voin suorastaan pahoin kun ajattelenkin asiaa ja mietin että miten he*** tissä omat vanhempani ovat voineet kurittaa meitä. Toisaalta he molemmat olivat joutuneet lapsena 50-luvulla kuritetuksi. Silti minä halusin lopettaa väkivallan kierteen itseeni...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin melko kiltti lapsi, niin usein ei kuritettu, mutta tukkapöllyjä, luunappeja ja läimäyksiä takapuolelle sain aina silloin tällöin riehuttuani.
Eipä siitä suuremmin mitään traumoja jäänyt, mutta en edelleenkään muista isäni koskaan halanneen minua kun olin lapsi, mutta luunapeista minulla on useampikin muisto. Välimme ovat ihan ok, mutta en koskaan ole kokenut häntä kovin läheiseksi vanhemmaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei jättänyt mitään jälkiä mutta en olekaan uhriutuvaa tyyppiä. En pelkää väkivallan uhkaa tai lyödyksi tulemista eli teki vahvemmaksi.
Mulla on sama. On piesty pelko pois. Joskus aiheutin hämmennystä kun ihmettelin että eikö jokainen muka ole joskus saanut kunnolla turpaan, ei se niin paha ole.
Minäkin muuten olen kai ollut luulossa, että kyllä kai nyt jokainen on turpaan saanut ja osaa sentään puolustaa itseään.
Juu :,D on hämmentävää puhua näistä ihmisen kanssa joka syvästi järkyttyy kun joku hiukan tönäisee baarijonossa ja oikeasti pelkää että joku käy päälle jos hänelle tästä huomauttaa.
Minuakin ihmetyttää tyypit jotka tulevat hysteerisiksi milloin mistäkin.
Kai te ymmärrätte, että tuo tapa, jolla puhutte voi olla suojareaktio? Itse kiven kovaan olin samanmoinen kovanaama pitkään. Sitten alkoi rakoilla ja nyt nelikymppisenä superkestävästä menestyjästä on jäljellä sielun murut. Terapeutin kanssa uskallan vihdoin myöntää kuinka väärin minua kohdeltiin. Olen ihminen, en nyrkkeilysäkki, jonka pitää kaikki kestää vaan.
En usko sinua. Olet vaan niin herkkä. Sulle olisi riittänyt pelkkä katse kuritukseen.
Kaikki lapset eivät ole samanlaisia. Minä saan kurin kaikille kakaroille vain vilkaisemalla heitä ;)
Tosi juttu. Siitä huolimatta he pitävät minusta.
Oletko aivan varma, että pitävät sinusta? Jos katse riittää kuritukseen niin ei ole hyvä merkki. vaan voi osoittaa pelkoa. Haluatko, että lapset ja muut pelkäävät sinua?
Olen saanut palautteen heiltä, vanhemmilta että kollegoilta.
Näkeehän sen kyllä heidän ilmeistään ja käytöksestäänkin, eipä silti.
Tiedän että jostain syystä minulla on luontainen auktoriteetti lapsiin ja nuorisoon.
En kuitenkaan usko että se johtuu siitä että sain kuritusta. En osaa sanoa mistä se tulee.
Joo palaute voi olla positiivista, mutta entä sellaimnen aito ja pyyteetön rakkaus ja hyvän olon tunne heidän seurassaan? Luottamus ja turvallisuus? Ne ovat vähän eri asioita kuin palaute ja juurikin kertovat siitä että pitää suorittaa jotain, että saa palautteen:( Kauhean surullista!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Loppui varmaan joskus teininä. Mua on revitty hiuksista, käsistä, tönitty, läimitty. Seisotettu ulkona kovalla pakkasella yövaatteissa. Isäni pakotti minut ja siskoni ulos autosta kovalla pakkasella sisävaatteissa. Käveltiin kotiin pari kilometria. Teininä sai helposti kotiarestia kuukaudeksi. Isäni ei myöskään sietänyt itkemistä. Oon syntynyt 90-luvulla. Tehnyt musta ehkä alistuvan ja konflikti pelkoisen. En uskalla näyttää tunteitani ja toisaalta itken helposti jos miehen kanssa riidellään. Teininä sairastin myös syömishäiriön.
Vierailija kirjoitti:
Lepäilin äsken. Yhtäkkiä alkoi tulla aika paljon takaumia yhdestä asiasta.
Ehkä se johtuu siitä kun kirjoitin tänne.
21
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei jättänyt mitään jälkiä mutta en olekaan uhriutuvaa tyyppiä. En pelkää väkivallan uhkaa tai lyödyksi tulemista eli teki vahvemmaksi.
Mulla on sama. On piesty pelko pois. Joskus aiheutin hämmennystä kun ihmettelin että eikö jokainen muka ole joskus saanut kunnolla turpaan, ei se niin paha ole.
Minäkin muuten olen kai ollut luulossa, että kyllä kai nyt jokainen on turpaan saanut ja osaa sentään puolustaa itseään.
Juu :,D on hämmentävää puhua näistä ihmisen kanssa joka syvästi järkyttyy kun joku hiukan tönäisee baarijonossa ja oikeasti pelkää että joku käy päälle jos hänelle tästä huomauttaa.
Minuakin ihmetyttää tyypit jotka tulevat hysteerisiksi milloin mistäkin.
Kai te ymmärrätte, että tuo tapa, jolla puhutte voi olla suojareaktio? Itse kiven kovaan olin samanmoinen kovanaama pitkään. Sitten alkoi rakoilla ja nyt nelikymppisenä superkestävästä menestyjästä on jäljellä sielun murut. Terapeutin kanssa uskallan vihdoin myöntää kuinka väärin minua kohdeltiin. Olen ihminen, en nyrkkeilysäkki, jonka pitää kaikki kestää vaan.
En usko sinua. Olet vaan niin herkkä. Sulle olisi riittänyt pelkkä katse kuritukseen.
Kaikki lapset eivät ole samanlaisia. Minä saan kurin kaikille kakaroille vain vilkaisemalla heitä ;)
Tosi juttu. Siitä huolimatta he pitävät minusta.
Oletko aivan varma, että pitävät sinusta? Jos katse riittää kuritukseen niin ei ole hyvä merkki. vaan voi osoittaa pelkoa. Haluatko, että lapset ja muut pelkäävät sinua?
Lapset eivät esim. kunnioita sellaisia aikuisia, esim.opettajia, jotka eivät tule puolustamaan kiusattuja. He kunnioittavat automaattisesti oikeudenmukaisia aikuisia eivätkä pelkää heitä.
Epäoikeudenmukainen ja vetelä tyyppi ei saa mitään luottamusta osakseen nuorisolta. Saat väittää vastaan, mutta tämä on totuus.
Muistelehan sitä kun olit itse lapsi ja nuori.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei jättänyt mitään jälkiä mutta en olekaan uhriutuvaa tyyppiä. En pelkää väkivallan uhkaa tai lyödyksi tulemista eli teki vahvemmaksi.
Mulla on sama. On piesty pelko pois. Joskus aiheutin hämmennystä kun ihmettelin että eikö jokainen muka ole joskus saanut kunnolla turpaan, ei se niin paha ole.
Minäkin muuten olen kai ollut luulossa, että kyllä kai nyt jokainen on turpaan saanut ja osaa sentään puolustaa itseään.
Juu :,D on hämmentävää puhua näistä ihmisen kanssa joka syvästi järkyttyy kun joku hiukan tönäisee baarijonossa ja oikeasti pelkää että joku käy päälle jos hänelle tästä huomauttaa.
Minuakin ihmetyttää tyypit jotka tulevat hysteerisiksi milloin mistäkin.
Kai te ymmärrätte, että tuo tapa, jolla puhutte voi olla suojareaktio? Itse kiven kovaan olin samanmoinen kovanaama pitkään. Sitten alkoi rakoilla ja nyt nelikymppisenä superkestävästä menestyjästä on jäljellä sielun murut. Terapeutin kanssa uskallan vihdoin myöntää kuinka väärin minua kohdeltiin. Olen ihminen, en nyrkkeilysäkki, jonka pitää kaikki kestää vaan.
En usko sinua. Olet vaan niin herkkä. Sulle olisi riittänyt pelkkä katse kuritukseen.
Kaikki lapset eivät ole samanlaisia. Minä saan kurin kaikille kakaroille vain vilkaisemalla heitä ;)
Tosi juttu. Siitä huolimatta he pitävät minusta.
Oletko aivan varma, että pitävät sinusta? Jos katse riittää kuritukseen niin ei ole hyvä merkki. vaan voi osoittaa pelkoa. Haluatko, että lapset ja muut pelkäävät sinua?
Olen saanut palautteen heiltä, vanhemmilta että kollegoilta.
Näkeehän sen kyllä heidän ilmeistään ja käytöksestäänkin, eipä silti.
Tiedän että jostain syystä minulla on luontainen auktoriteetti lapsiin ja nuorisoon.
En kuitenkaan usko että se johtuu siitä että sain kuritusta. En osaa sanoa mistä se tulee.
Joo palaute voi olla positiivista, mutta entä sellaimnen aito ja pyyteetön rakkaus ja hyvän olon tunne heidän seurassaan? Luottamus ja turvallisuus? Ne ovat vähän eri asioita kuin palaute ja juurikin kertovat siitä että pitää suorittaa jotain, että saa palautteen:( Kauhean surullista!
Minä pidän lapsista ja nuorisosta todella vilpittömästi. Mielestäni he ovat aivan parhaita ihmisiä koko maailmassa. Suorittamisella ei ole asian kanssa mitään tekemistä.
Äläkä vääristele. Joka sana on totta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kunnioitus ja pelko ovat kaksi eri asiaa. Lapsi ja aikuinenkin tekee pelosta mitä vain. Eli elä harhoissasi.
Vierailija kirjoitti:
Fyysistä ja henkistä väkivaltaa, se loppu kun olin 17 vuotta.
Olin tuolloin lukiossa ja viimeinen isompi tapahtumaketju sai alkunsa sunnuntai iltana 1987, kun isäni laittoi minut laskemaan vesisäiliön tilavuutta.
Laskun laskin oikein, mutta en epähuomiossa merkinnyt m3 vaan m2.
Tätä laskua laskettiin noin 5 tuntia isäni huutaessa korvani juuressa, lyöden minua jääkiekkomailalla, sähköjohdolla ja nyrkeillä.
Kotona hajosi sinä iltana televisio, lasipöytä ja matematiikankirjani.Tämä oli normi settiä koko lapsuuteni ajan. Meillä sai selkään (nyrkeistä, johdoista, remmeistä jne) jos ei osannut alakouluikäisenä laskea mm logaritmeja tai muita ei ikätason kuuluvia laskuja, tai jos yski väärin (limaa ei saanut niellä vaan se piti räkiä pois,) hiihti rumalla tavalla jne.
Mistään oikeasta syystä (vai onko olemassakaan mitään oikeaa syytä lyödä lasta tai ketään?)Henkiseen väkivaltaan kuului koulupäivien jälkeen (kun ensin oli hakattu väärin yskimisen vuoksi) yöpuku päälle ja sänkyyn rangaistukset. Sängystä ei saanut nousta edes juomaan tai pissalla kuin seuraavana aamuna.
Ihmekös sitten aikuisiällä kärsin unettomuudesta, kun vuode oli paikka jonka yhdisti rankaisuun.Lapsena oli aina mustelmia tai kuhmuja pitkin kehoa. Tätä piti normaalina tuolloin, pidin vanhempiani täysipäisinä ja kaverin isä joka oli lupsakka ukko pidin penskana heikkona.
Äitini puolusteli isää sanomalla ettei mattopiiskalla tai johdoilla lyöminen riko luita, joten ota vain rangaistus vastaan.
No, elossa selvisimme. Olen ihan normaalisti töissä, aikuiset lapset jotka ovat pärjänneet ja kouluttaneet itsensä.
Varmasti jätti jälkensä, noilta kahdelta (isä ja äitini) olisi pitänyt ottaa lapset huostaan.
Karmeinta tilanteessa on mielestäni on, se että ne kaikki kauheudet tapahtui ihan isän ollessa selviä päin. Ei hän ole koskaan alkoholia ottanut.
Isäni kanssa en ole tekemisissä, ja äiti jatkaa kanssani henkistä kiusaamista.
Minusta kasvoi alistuja, yritän vain miellyttää kaikkia, vältän konflikteja, yritän olla joka paikassa huomaamaton jne
Ihan hirveää luettavaa! 😥 Miten noin sairaita ihmisiä voi olla - eikä kukaan puutu.
Koivuniemen herraa tuli usein saatua, meillä kasvoi pihalla jotain pensaita, joista äiti aina kävi oksan hakemassa ja sitä sitten saatiin pepulle. Luunappeja, korvasta kiinni pitämisiä ja tukkapöllyä tuli myös. Mutta vain silloin kuritettiin, kun ei osattu käyttäytyä tai kiukuteltiin eikä tajuttu lopettaa vaikka kommennettiin.
Ei ole jäänyt mitään traumoja, miksi pitäisi jäädä? Jostain ihan 4vuotiaasta jonnekin 10vuotiaaksi tuota tapahtui.
Olen syntynyt 1991. On aikakausia, jolloin monilla oli tapana kurittaa fyysisesti. Mutta ajat ovat muuttuneet ja enää sitä ei sallita vaikka kyllä sitä monet edelleenkin tekee.
Mulla on ihan normaali lapsuus, nuoruus ja aikuisuus ollu, vanhempien kanssa ollaan tekemisissä ja aina ollu hyvät välit.
Itselläni ei ole lapsia, mutta jos olisi, niin uskoisin että välillä saattaisin kurittaa fyysisesti. Koivuniemen herraa en antaisi, mutta tukasta kiinni ja luunappi, niitä kylläkin.
Olen sitä mieltä, että lasta pitää ensin komentaa sanallisesti ja keksiä jotain muita tapoja, millä rauhoittaa lasta ja saada tottelemaan, kuin fyysinen kurittaminen. Mutta jos lapsi ei tottele sanallista komentamista, niin viimeisenä oljenkortena fyysinen ote. En näe siinä mitään väärää, vaikka sitä vastaan nykyään kaikki kovin tuntuukin olevan.
Vierailija kirjoitti:
En muista miss iässä alkoi ja loppui ehkä yläasteelle mennessä. Tukistamista yleensä mutta jos olin oikein tuhma ( olin kyllä oikeasti tosi kiltti ja kuuliainen lapsi mielestäni näin jälkeenpäin ajatellen ) sain vitsasta. Itse piti se koivunoksa metsästä hakea... se nöyryytys ja kirvelevä kipu. Nytkin kyyneleet kohoaa silmiin kun ajattelen asiaa 😢. Ja jättihän se jonkinlaiset jäljet... ainakin sen että vihaan väkivaltaa ja minun ei tulisi koskaan mieleeni lyödä tai tukistaa lapsiani... voin suorastaan pahoin kun ajattelenkin asiaa ja mietin että miten he*** tissä omat vanhempani ovat voineet kurittaa meitä. Toisaalta he molemmat olivat joutuneet lapsena 50-luvulla kuritetuksi. Silti minä halusin lopettaa väkivallan kierteen itseeni...
Sama. Päätin jo pienenä että minuun tämä loppuu, minä olen viimeinen lapsi jota hakataan ja nöyryytetään. Ja niin se loppuikin.
Vierailija kirjoitti:
Koivuniemen herraa tuli usein saatua, meillä kasvoi pihalla jotain pensaita, joista äiti aina kävi oksan hakemassa ja sitä sitten saatiin pepulle. Luunappeja, korvasta kiinni pitämisiä ja tukkapöllyä tuli myös. Mutta vain silloin kuritettiin, kun ei osattu käyttäytyä tai kiukuteltiin eikä tajuttu lopettaa vaikka kommennettiin.
Ei ole jäänyt mitään traumoja, miksi pitäisi jäädä? Jostain ihan 4vuotiaasta jonnekin 10vuotiaaksi tuota tapahtui.
Olen syntynyt 1991. On aikakausia, jolloin monilla oli tapana kurittaa fyysisesti. Mutta ajat ovat muuttuneet ja enää sitä ei sallita vaikka kyllä sitä monet edelleenkin tekee.
Mulla on ihan normaali lapsuus, nuoruus ja aikuisuus ollu, vanhempien kanssa ollaan tekemisissä ja aina ollu hyvät välit.
Itselläni ei ole lapsia, mutta jos olisi, niin uskoisin että välillä saattaisin kurittaa fyysisesti. Koivuniemen herraa en antaisi, mutta tukasta kiinni ja luunappi, niitä kylläkin.
Olen sitä mieltä, että lasta pitää ensin komentaa sanallisesti ja keksiä jotain muita tapoja, millä rauhoittaa lasta ja saada tottelemaan, kuin fyysinen kurittaminen. Mutta jos lapsi ei tottele sanallista komentamista, niin viimeisenä oljenkortena fyysinen ote. En näe siinä mitään väärää, vaikka sitä vastaan nykyään kaikki kovin tuntuukin olevan.
Siis.. miksi haluat repiä pientä lasta hiuksista? Saako sinua repiä myös?
Vierailija kirjoitti:
Kunnioitus ja pelko ovat kaksi eri asiaa. Lapsi ja aikuinenkin tekee pelosta mitä vain. Eli elä harhoissasi.
Jaha. Taas uniikki lumihiutale loukkaantui.
En pidä itseäni kyllä mitenkään erityisen miellyttävänä ihmisenä.
Itsellenikin oli aikamoinen yllätys kun kuulin että nuoriso pitää minusta. Roikkuvathan nuo perässä ja hakeutuvat seuraani. Haluavat keskustella monista asioista ja elämästään.
Aikuisten ihmisten suosikki en toki ole - sen huomaa myös sinusta ;)
Muistan kyllä millaista oli lapsena ja nuorena. Ymmärrän heitä hyvin. Ja he näkevät, että ymmärrän heitä.
Alkoi kun olin 5v. ja loppui varmaan kun olin 15v. Kasvoin äitiäni isommaksi ja vahvemmaksi, ei vissiin uskaltanut enää käyttäytyä väkivaltaisesti.. Ensin se oli hiuksista repimistä ja lyömistä, olin 8v. kun alkoi raipalla hakkaaminen, sen jälkeen käytettiin taas nyrkkejä. Kyllä se traumoja jätti, varsinkin koska syynä väkivaltaan oli se etten juurikaan puhunut. Mulla on siis selektiivinen mutismi ja äiti inhosi sitä. En kelvannut sellaisena kuin olin, olin suuri pettymys ja äiti häpesi mua.. Sen sijaan että olisi yrittänyt tukea ja hankkia apua, lyttäsi mut täysin. Sain myös aina kuulla ettei musta oo mihinkään, mitään en tehnyt oikein. Isä ei koskaan ollut väkivaltainen, toisaalta häntä en paljon nähnytkään. Myöhemmin olin vuosia laitoksissa mt-ongelmien takia, jopa ammatti-ihmiset suuttuivat kun en puhunut. Koin yhdessä laitoksessa myös väkivaltaa. Nyt yritän korjailla itteeni psykoterapeutin avulla, vaikeaa on koska ihmisiin luottaminen tuntuu mahdottomalta.