Lue keskustelun säännöt.
Sinä, jota on kuritettu fyysisesti lapsuudessa
09.02.2020 |
Muistatko, missä iässä se loppui tai mihin se loppui?
Voit myös mainita, mitä kuritus käytännössä oli ja koetko, että se jätti sinuun pysyviä henkisiä jälkiä?
Kommentit (158)
Kävin baareissa jo 14v kirjoitti:
Olin 13 kesäinen, painoa noin 60kg ja aloin olla saman pituinen kuin isä oli. Painoin varmasti 20kg vähemmän kuin isäni.
Muistan että olin jo runkkaillut ainakin jo kaksi kesää. Ajattelin että pian olisi saatava myös oikeaa seksiä. Pian sainkin ja myös kuulin että kaksi tyttöä oli ottanut pillerin jolla asioita keskeytetään.
Minulla puski sänkeä leualta ja amisviiksetkin oli melkein valmiiksi levittäytyneet sivuille kuin siivet.
Sinä kesänä isä sai takaisin. Täräytin turpaan äijää.
Betonilattia tömähti kun ukko putosi perseelleen olohuoneen lattialle.
Oli aika hiljaista äijää ja pöllömystyneen näköinen.
Kaljamaha kiristeli t-paidan läpi ja orastavaa kaljuuntumista oli havaittavissa. Minäkin kaljuunnuin jo ennen armeijaa.
Myöhemmin lauantai-iltana saunassa antoi tunnustuksensa. Kertoi silmät kosteana miten ylpeä on minusta. Totesi että siinä kohtaa kun oma poika antaa isälleen turpaan, niin hän on täysi-ikäinen.
Sen jälkeen aloin saamaan lapsilisät suoraan käteisenä kun tulivat.
Enkä koskaan enää saanut tukkapöllyä tai luunappeja saati avokämmentä.
Tuossa on tarina siitä miten minusta tuli mies.
Aika surullinen tarina. Niastenhakkaajan ABC jopa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sain lapsena muutaman kerran ns. piiskaa eli minua läpsittiin avokämmenellä pepulle. Ei se kurjaa ollut sattumisen, vaan nöyryytyksen takia. Koin rangaistuksen epäreiluksi ja se nostatti hetkellisesti vihaa.
Mutta että pysyviä jälkiä? No ei toki. Se oli siihen aikaan ihan yleinen kasvatustapa, puhun siis 1970-luvun alusta. Kaikkia kuritettiin. Eikä se ollut mitenkään yleistä, sattui tosiaan vain muutaman kerran. En pelännyt vanhempiani, enkä kokenut oloani turvattomaksi. Lapsuuteni oli hyvin rauhallinen ja vakaa, vanhempani kunnollisia, töissä käyviä ja mukavia ihmisiä.
Paljon enemmän minua olisi pelottanut, jos vanhemmat olisivat henkisesti mollanneet ja/tai suutuspäissään sattumanvaraisesti riepotelleet. Saati että olisivat vaikkapa dokanneet tms. Noista minun saamistani rangaituksista sentään varoitettiin etukäteen ja niihin oli ns. aikakauteen sopiva syy, vaikka en siis itse aikuisena olekaan pitänyt kurittamista ok:na missään olosuhteissa.
Kaikkia ei kuritettu 70-luvulla, 40-luvulla syntyneet vanhempani eivät lyöneet tai piiskanneet minua tai veljeäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä luulin, että fyysisellä kurittamisella tarkoitetaan kevyitä luunappeja ja korvapuusteja, mutta täällähän on porukkaa vaan piesty ja pahoinpidelty. Eikö kukaan muka ole kokenut lapsuutta normaalin kurittamisen kanssa, kaikki jotain hakattuja traumakasoja?
Kuka mistään traumakasoista puhuu. Minä olen julmasti hakattu mutta silti erittäin menestynyt työelämässä ja korkeassa asemassa. Miten kehtaat puhua tuollalailla halveksuen ihmisistä joilta on riistetty lapsuus? Ja kehtaat pitää itseäsi vielä parempana? Olisi sullakin toinen ääni kellossa jos et olisikaan elänyt pumpulilapsuutta.
No aika traumakasalta vaikutat sinäkin kun tuli tuollainen hyökkäys ja piti se omakin paremmuutesi päästä esittämään. Halveksuen? Ihmettelen vaan tätä vimmaa niputtaa kaikki samaan syssyyn kun on vissi ero onko lapsi kasvatettu pelkillä pikku tukistuksilla aiheesta vai hakattu aivan mitättömistä ja aiheettomista jutuista kuten moni tässä ketjussa. Ja luuletteko te, ettei se olisi yhtään paha jos lapselle vaan sanoo pahasti? Vaikkapa että miten sinäkin pikku paskakasa siinä, mitä kuvittelet olevasi? Mutta eipähän ole ainakaan fyysisesti kuritettu ja hyvä juttu. Kyllä väittäisin, että lapsi muistaa nuo sanotut paremmin kuin jotkut korvapuustit.
Anoppi ja appiukko ovat kasvattaneet puolisoani pelolla, uhkailulla, haukkumisella, huutamisella, karjumisella, nöyryyttämisellä, mitätöinnillä, tukkapöllyllä, piiskalla ja remmillä. Siksi minulta ei tarvitse kysyä, miksi en anna lapsiamme kylään tai hoitoon appivanhemmille. Tuollaiset ihmishirviöt - nykyiset "isovanhemmat" - eivät ansaitse lapsenlapsia! Isovanhemmat-nimi on lainausmerkeissä, koska omia lapsiaan hakanneet ja kurittaneet äidit ja isät eivät edes ansaitse isovanhemman arvonimeä.
Nämä omia lapsiaan hakanneet ja kurittaneet vanhukset ansaitsevat hyvin yksinäisen ja hyvin kurjan vanhuuden. Vaipat täynnä ku##a ja pa##aa. Paras paikka on Esperi tai Attendo, jossa on jatkuva hoitajapula. Eikä tarvitse odottaa, että yksikään lapsi ja lapsenlapsi haluaisi käydä heitä katsomassa!
Vierailija kirjoitti:
Oletteko koskaan ajatelleet, miten epäonnistuneita ja surkeita kasvattajia kurittamiseen, rangaistuksiin, fyysiseen ja henkiseen perheväkivaltaan luottaneet äidit ja isät ovat olleet? Kurittamisen ja perheväkivallan tarkoituksena on nujertaa lapsen itsetunto. Lapsesta halutaan tehdä nöyrä ja tahdoton, äidin ja isän tahtoa kyseenalaistamatta toteuttava olio.
Suomessa on hyväksytty kuritusväkivalta vielä 1960-, 1970- ja 1980-luvuilla. Laki lasten fyysisen ja alistavan kurituksen ja muun loukkaamisen kieltämisestä tuli Suomessa voimaan vasta vuonna 1984. Nyt väkivaltaa perheessä käyttävä äiti ja isä saa oikeudessa pahoinpitelytuomion.
On pelottava ajatus, että iso osa näistä omia lapsiaan väkivallalla kasvattaneista vanhemmista on jo isovanhempia. Ja osa heistä saattaa hoitaa lastenlapsiaan joskus. Haluavatko ja yrittävätkö he kurittaa myös lastenlapsiaan kuten omia lapsiaan aikanaan: Haukkua, arvostella, alistaa, nöyryyttää, syyllistää, mitätöidä, uhkailla, antaa luunappeja, ravistella, repiä hiuksista, piiskata ja lyödä remmillä?
Joskus tukkapöllyä ja luunappeja tuli. Ei usein ja aina aiheesta. Ei jäänyt traumoja, lämmin ja rakastava koti oli. Olin varmaan ainoa kaveriporukastani, joka ei ollut koskaan saanut selkään. Ei myöskään äitini eikä 1800-luvun lopussa syntynyt mummoni ole selkäsaunaa koskaan saanut, eli edistyksellinen suku on meillä siinä mielessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuinka omituista mielestänne on se, että ei ollut mitään muuta fyysistä eikä henkistä väkivaltaa, mutta joistain asioista annettiin rangaistukseksi remmistä? Kun suurin osa näistä vastauksista näyttää olevan sellaista, että on ollut kaikkea mahdollista kamalaa sekä henkistä että fyysistä ja ihan epävakaata koko lapsuus. Ei meillä ollut. Mutta kuitenkin joistain asioista esim. jos ei totellut jotain, mistä oli jo sanottu useasti, niin sitten siitä muistutettiin vyöllä, ja tämä käytäntö jatkui tuonne noin ala-asteen lopulle asti.
Sain tukkapöllyjä ja joskus äiti löi kärpäslätkällä (se metalli muuten koskee paljaalla iholla). Sen lisäksi suu pestiin saippualla jos sanoin ruman sanan (taisi riittää yksi kerta tätä). Olen ihan hyvissä väleissä vanhempieni kanssa. Tein selväksi että minun lapsiani ei kuriteta fyysisesti. Muutaman kerran kun lapset ovat temppuilleet on isäni sanonut että ”tekisi kunnon tukkapölly hyvää”, mutta jättänyt asian siihen. Mieheni on poliisi ja vanhempani eivät ole uskaltaneet ottaa riskiä asian suhteen. Väkivalta loppui n.16-vuotiaana kun sanoin isälleni että jos hipaisee yhdenkin kerran niin soitan poliisille. Sen jlk kaikki fyysinen kuritus loppui. Olisi pitänyt sanoa aiemmin, mutta en kai tajunnut kurituksen olevan lailla kielletty (tuossa loppuvaiheessa oli siis jo 90-luku pitkällä).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sain piiskaa muutaman kerran. Tukistaminen ei tehonnut.
Tuskin se nyt mitään väkivaltaa oli. Pidän edelleen äitiäni hyvin johdonmukaisena kasvattajana. Kun teki väärin, varoitettiin jne. Sitten vasta viimeksi sai selkää.
En koe asiasta traumaa. Äidin kanssa ollaan edelleen hyvin läheisiä.
Oletteko muuten antaneet samalla mitalla takaisin sitten myöhemmin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletteko muuten antaneet samalla mitalla takaisin sitten myöhemmin?
Tarkoitatko fyysistä väkivaltaa? En. Mutta sen voin taata, etten paljoa vanhainkodissa käy viihdyttämässä. Olkoot ylhäisessä yksinäisyydessään.
Vierailija kirjoitti:
Sain piiskaa muutaman kerran. Tukistaminen ei tehonnut.
Tuskin se nyt mitään väkivaltaa oli. Pidän edelleen äitiäni hyvin johdonmukaisena kasvattajana. Kun teki väärin, varoitettiin jne. Sitten vasta viimeksi sai selkää.
En koe asiasta traumaa. Äidin kanssa ollaan edelleen hyvin läheisiä.
Tukistaminen ei tehonnut? Aika uskomatonta että sanot noin. Piiskaaminen on väkivaltaa. Tekstisi kuulosti lähinnä väkivaltaisesti lapsiaan kohdelleen vanhemman puolustuspuheelta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kävin baareissa jo 14v kirjoitti:
Olin 13 kesäinen, painoa noin 60kg ja aloin olla saman pituinen kuin isä oli. Painoin varmasti 20kg vähemmän kuin isäni.
Muistan että olin jo runkkaillut ainakin jo kaksi kesää. Ajattelin että pian olisi saatava myös oikeaa seksiä. Pian sainkin ja myös kuulin että kaksi tyttöä oli ottanut pillerin jolla asioita keskeytetään.
Minulla puski sänkeä leualta ja amisviiksetkin oli melkein valmiiksi levittäytyneet sivuille kuin siivet.
Sinä kesänä isä sai takaisin. Täräytin turpaan äijää.
Betonilattia tömähti kun ukko putosi perseelleen olohuoneen lattialle.
Oli aika hiljaista äijää ja pöllömystyneen näköinen.
Kaljamaha kiristeli t-paidan läpi ja orastavaa kaljuuntumista oli havaittavissa. Minäkin kaljuunnuin jo ennen armeijaa.
Myöhemmin lauantai-iltana saunassa antoi tunnustuksensa. Kertoi silmät kosteana miten ylpeä on minusta. Totesi että siinä kohtaa kun oma poika antaa isälleen turpaan, niin hän on täysi-ikäinen.
Sen jälkeen aloin saamaan lapsilisät suoraan käteisenä kun tulivat.
Enkä koskaan enää saanut tukkapöllyä tai luunappeja saati avokämmentä.
Tuossa on tarina siitä miten minusta tuli mies.
Aika surullinen tarina. Niastenhakkaajan ABC jopa?
Hyvä havainto. Taustalle sopisi kyllä haikeamielinen blues.
Hihaton paita pojalle ja isän t-paidan hihan sisälle röökiaski pullottamaan. Purkka pudonneena suusta, kun röhnöttää pyllyllään betonilattialla pöllömystyneenä ja jakaus vaihtanut puolta paljastaen orastavan kaljuuden. :D
Aurinkoinen parveke takana ja ne kaljat sielä. Nyt saa poika ottaa ensimmäiset isän kaljat. Valta on vaihtunut suvussa. Nyt pojasta tuli päällikkö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko koskaan ajatelleet, miten epäonnistuneita ja surkeita kasvattajia kurittamiseen, rangaistuksiin, fyysiseen ja henkiseen perheväkivaltaan luottaneet äidit ja isät ovat olleet? Kurittamisen ja perheväkivallan tarkoituksena on nujertaa lapsen itsetunto. Lapsesta halutaan tehdä nöyrä ja tahdoton, äidin ja isän tahtoa kyseenalaistamatta toteuttava olio.
Suomessa on hyväksytty kuritusväkivalta vielä 1960-, 1970- ja 1980-luvuilla. Laki lasten fyysisen ja alistavan kurituksen ja muun loukkaamisen kieltämisestä tuli Suomessa voimaan vasta vuonna 1984. Nyt väkivaltaa perheessä käyttävä äiti ja isä saa oikeudessa pahoinpitelytuomion.
On pelottava ajatus, että iso osa näistä omia lapsiaan väkivallalla kasvattaneista vanhemmista on jo isovanhempia. Ja osa heistä saattaa hoitaa lastenlapsiaan joskus. Haluavatko ja yrittävätkö he kurittaa myös lastenlapsiaan kuten omia lapsiaan aikanaan: Haukkua, arvostella, alistaa, nöyryyttää, syyllistää, mitätöidä, uhkailla, antaa luunappeja, ravistella, repiä hiuksista, piiskata ja lyödä remmillä?
Minusta tuo on jälkikäteisviisastelua ja historiatonta tyhmyyttä. Anteeksi nyt vaan, sanon ihan suoraan, että minusta on typerää moralisoida tuolla lailla nykykriteerien valossa menneitä käytöntöjä.
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että kurittaminen ON väärin, eikä johda hyvään lopputulokseen. Mutta en menisi ikinä sanomaan oman aikakautensa lastenkasvatusoppeja noudattaneita ihmisiä "epäonnistuneiksi ja surkeiksi kasvattajiksi"!!
On muuten aivan satavarmaa, että sinun nyt käyttämäsi kasvatusopit vanhenevat myös aikanaan ja korvataan uusilla. Sinutkin joku historiaton besserwisseri tulee tuomitsemaan huonoksi äidiksi. Mieti sitä, kun kuvittelet seuraavan kerran omaavasi jonkun täydellisen kasvatustaidon ja tietämyksen.
N53, jota itseään piiskattiin muutaman kerran lapsena, mutta joka ymmärtää vanhempiensa toimineen sen aikaisten oppien mukaan niin hyvin kuin taisivat
Kyllä jotkut esimerkit näistä ovat ihan silkkaa pahoinpitelyä, asia ei muutu miksikään millään hurskastelulla väittämällä jäkiviisasteluksi. Jokainen NORMAALI kyllä ymmärtää tämän. Ja jos tulevaisuudessa tämänhetken opit menevätkin uusiksi, niin ei ainakaan moni nykyvanhempi ole fyysisellä pahoinpitelyllä pilannut lastensa elämää, kuten suurten ikäluokkien vanhemmista jotkut tekivät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuinka omituista mielestänne on se, että ei ollut mitään muuta fyysistä eikä henkistä väkivaltaa, mutta joistain asioista annettiin rangaistukseksi remmistä? Kun suurin osa näistä vastauksista näyttää olevan sellaista, että on ollut kaikkea mahdollista kamalaa sekä henkistä että fyysistä ja ihan epävakaata koko lapsuus. Ei meillä ollut. Mutta kuitenkin joistain asioista esim. jos ei totellut jotain, mistä oli jo sanottu useasti, niin sitten siitä muistutettiin vyöllä, ja tämä käytäntö jatkui tuonne noin ala-asteen lopulle asti.
Kuulostaa siltä, että sinusta pyrittiin kasvattamaan kilttiä tottelevaista muita miellyttävää tyttöä. Onnistuiko?
Ei jättänyt mitään jälkiä. Karaisi. Minua ei kukaan pysty alistamaan ja lyön takaisin turpiin jos minua lyödään.
Tuli paremmat käytöstavat. Tarvittaessa osaan kyllä hävetä jos olen käyttäytynyt huonosti.
Voi olla hirveän kivoja ja kilttejä ihmisiä, mutta he eivät ikinä häpeä omaa käytöstään. Kysyttäessä he sanovat etteivät ikinä ole saaneet fyysistä kuritusta.
Vaikea muistaa tarkkoja aikoja..ehkä joskus 4-8 vuotiaana joitakin kertoja sain tukkapöllyä ja luunappeja..piiskaakin muutamia kertoja. Muistan vain että olin paniikissa ja itkin. Vihasin perhettäni mutta toki oli hyviäkin hetkiä paljon..ei mitään muistikuvia kuinka usein tuota tapahtui. Henkistä väkivaltaa oli äidin taholta ja jo pienenä ajattelin ettemme varmaan myöhemmin ole väleissä.. nyt aikuisena välit äitiini ovatkin katkenneet mutta isään on ihan hyvät välit.
Sain tukkapöllyä eli semmoista kiskomista että päänahka oli irrota, tönimistä seiniä päin ja mätkimistä vaatteiden läpi mattopiiskalla pitkin kroppaa. Lisäksi huutoa, isä meni ihan kirkuvanpunaiseksi ja valui hikeä karjuessaan. Tällä koetettiin ilmeisesti kitkeä pois adhd jonka olemassaolosta sain tietää vasta 21-vuotiaana ja tehdä minusta rauhallinen, nöyrä pikkutyttö. Ei toiminut. Fyysisesti se loppui kun olin 13v, noin 176 cm sekä erittäin ylipainoinen kun taas isä oli 165 cm luiseva käppänä eikä enää pärjännytkään minulle vaan tuuppasin takaisin, kovaa. Mutta hillitön huutaminen jatkui vielä kotoa muuttoni jälkeenkin, isä soitti ja raivosi puhelimeen.
Vierailija kirjoitti:
Sain lapsena muutaman kerran ns. piiskaa eli minua läpsittiin avokämmenellä pepulle. Ei se kurjaa ollut sattumisen, vaan nöyryytyksen takia. Koin rangaistuksen epäreiluksi ja se nostatti hetkellisesti vihaa.
Mutta että pysyviä jälkiä? No ei toki. Se oli siihen aikaan ihan yleinen kasvatustapa, puhun siis 1970-luvun alusta. Kaikkia kuritettiin. Eikä se ollut mitenkään yleistä, sattui tosiaan vain muutaman kerran. En pelännyt vanhempiani, enkä kokenut oloani turvattomaksi. Lapsuuteni oli hyvin rauhallinen ja vakaa, vanhempani kunnollisia, töissä käyviä ja mukavia ihmisiä.
Paljon enemmän minua olisi pelottanut, jos vanhemmat olisivat henkisesti mollanneet ja/tai suutuspäissään sattumanvaraisesti riepotelleet. Saati että olisivat vaikkapa dokanneet tms. Noista minun saamistani rangaituksista sentään varoitettiin etukäteen ja niihin oli ns. aikakauteen sopiva syy, vaikka en siis itse aikuisena olekaan pitänyt kurittamista ok:na missään olosuhteissa.
Tuolloin vielä kasvatettiin kunnon yhteiskunta kelpoisia ihmisiä. Nykyinen MT ongelmien kanssa kärvistelevä, itsensä räjäyttäjien, kouluam pujien-, sukupolvi ei kelpaa mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Ei jättänyt mitään jälkiä. Karaisi. Minua ei kukaan pysty alistamaan ja lyön takaisin turpiin jos minua lyödään.
Tuli paremmat käytöstavat. Tarvittaessa osaan kyllä hävetä jos olen käyttäytynyt huonosti.
Voi olla hirveän kivoja ja kilttejä ihmisiä, mutta he eivät ikinä häpeä omaa käytöstään. Kysyttäessä he sanovat etteivät ikinä ole saaneet fyysistä kuritusta.
Miten koet hyötyneesi kyvystä hävetä itseäsi? Mitä lisäarvoa saat siitä elämääsi? Itseäni on häpäisty lapsena ja olen kova häpeämään itseäni, en koe sen mitenkään hyödyttävän minua, päinvastoin.
Ainakin meillä se tukistaminen oli sitä, että vanhempi tarrasi kourallisen hiuksia kiinni ja ravisteli päätä voimakkaasti. Joskus irtosi ihan tuppo hiuksia.