Akateemisen arkea Suomessa: Verojen ja vuokran ja työmatkojen jälkeen minulle jää 549 € kuussa elämiseen. Enkä edes adu pk-seudulla!
Olen 33-vuotias nainen ja minulla on luonnontieteistä FM. Olen ollut työelämässä kokopäiväisesti 8 vuotta. Palkkani on keskipalkka alallamme ja työtehtäviinsä nähden, eli 2800 € kuussa. Vuokra on kohtuullinen kolmen huoneen ja avokeittiön rivarista maakuntakeskuksen ympäristökunnassa. Työmatkoihini (19 km yhteen suuntaan) tarvitsen autoa, koska julkista liikennettä työpaikalle ei ole)
Verojen, vuokran ja autosta johtuvien kulujen (osamaksuerät, vakuutukset, polttoaine, huollot) jälkeen minulle jää tuo otsikon summa elämiseen.
Jos polttoaineet vielä kallistuu, minun on jäätävä pois työstä. Lähempää työpaikkaani nuuttaminen ei auta, koska auto tarvitaan kuitenkin ja vuokrat olisivat vielä korkeammat.
Miten minun elämästäni on tehty tällainen umpikuja? Itse olen aina hoitanut asiani hyvin ja onnistunut kaikessa ihan hienosti. Nyt minulla ei enää ole varaa elää Suomessa!
Kommentit (266)
Kyllä sen koulutuksen pitäisi palkassa näkyä. Miksi kukaan näkisi vaivaa, jos siitä makseta mitään? Koulutus vie aikaa ja rahaa. Jos työnantaja vaatii koulutusta mutta ei ole valmis siitä maksamaan, kouluttakoon itse työntekijänsä. Kuinka moni työnantajan kouluttama suostuisi siihen, että palkka pysyy koulutuksesta huolimatta samana?
Ilmeisesti Suomessa kaikkien pitäisi saada samansuuruista palkkaa, lääkärin, opettajan, varastotyöntekijän, siivoojan ja työttömän pitäisi ansaita sama suomma, vaikka työnkuvassa, taidoissa ja koulutuksessa olisi työntekijöiden välillä valovuosien ero. Suomessa akateemisilla on pskat palkat. Duunareilla on paljon paremmat. Saksassa jotain kassan tai siivoojan hommia pidetään minijobina ja niistä maksetaan 450€/kk, eikä toista tonnia kuten Suomessa. Siellä insinööriä tai luonnontieteilijää ei millään parilla tontulla saataisi töihin.
Vierailija kirjoitti:
Miksi noin kallis auto jos kerta osamaksulla pitää maksaa? Tokihan autoon saa menemään vaikka 2000e kuukaudessa jos niin haluaa. Itse ostanut aina sen hintaisen auton mihin tilillä rahat riittäneet. Kuukaudessa menee vain polttoaine, verot, vakuutukset. Muutaman kerran vuodessa huoltoa.
Pitää huomioida se tosiseikka että auto lisää menoja ja kuluja huomaamattaan.
Kun on auto niin tulee tehtyä kaikkea samalla reitillä.
Se lisää kuluttamista yleisesti.
Myös vapaa-aika tavallaan kärsii yllättäen.
Toki jos osaa käyttää autoa järkevästi niin varmasti sekin onnistuu, mutta kyllähän auto vie mennessään ja aika pian sitä kuskaa kavereita ja lapsien kavereita samalla harrastuksiin ja ties minne. Siinä ohessa tekee ostokset muka kätevästi samalla.
Meidän piti luopua autosta ja helpottui arkikin ja kustannukset laski useilla tonneilla.
Eli julkinen on meidän perheessä se jolla tehdään todella kovia säästöjä. Myös aikaa jää ruuanlaittoon ja ei tarvitse käydä pikaruokaloissa, jotka yllättäen tuo lisää menoja.
Auto myös yleisesti saastuttaa yhteistä ilmaa. Vähän sama kuin tupakointi, mutta vielä pahempi ilmiönä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
miksi tarttet noin ison kämpän?
Milloin 89m2 olohuone, avokeittiö, makuuhuone ja työhuone/ pukuhuone, sekä pikkuruinen sauna on alkanut olla “iso”? Ap
Varmaan sen jälkeen kun pääkaupunkiseudulla asutaan 2 lapsen ja 2 aikuisen kesken 45neliöisessä kaksiossa ja silti on sossunkin silmissä liian kallis kämppä mutta halvemmalla ei saa kun vielä pienempää.
Auto on saastuttava kapine kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi noin kallis auto jos kerta osamaksulla pitää maksaa? Tokihan autoon saa menemään vaikka 2000e kuukaudessa jos niin haluaa. Itse ostanut aina sen hintaisen auton mihin tilillä rahat riittäneet. Kuukaudessa menee vain polttoaine, verot, vakuutukset. Muutaman kerran vuodessa huoltoa.
Pitää huomioida se tosiseikka että auto lisää menoja ja kuluja huomaamattaan.
Kun on auto niin tulee tehtyä kaikkea samalla reitillä.
Se lisää kuluttamista yleisesti.
Myös vapaa-aika tavallaan kärsii yllättäen.
Toki jos osaa käyttää autoa järkevästi niin varmasti sekin onnistuu, mutta kyllähän auto vie mennessään ja aika pian sitä kuskaa kavereita ja lapsien kavereita samalla harrastuksiin ja ties minne. Siinä ohessa tekee ostokset muka kätevästi samalla.
Meidän piti luopua autosta ja helpottui arkikin ja kustannukset laski useilla tonneilla.
Eli julkinen on meidän perheessä se jolla tehdään todella kovia säästöjä. Myös aikaa jää ruuanlaittoon ja ei tarvitse käydä pikaruokaloissa, jotka yllättäen tuo lisää menoja.
Auto myös yleisesti saastuttaa yhteistä ilmaa. Vähän sama kuin tupakointi, mutta vielä pahempi ilmiönä.
Mulla on auto enkä ole koskaan kuskannut sillä kavereita tai lapsen kavereita ellei itselläni ole sama suunta ja silloinkin on maksettu bensat esim. puoliksi tai kuskattu lapsia vuorotellen. Mä kyllä ihmettelen miten julkinen säästää aikaa jos mun työmatka kestää omalla autolla 25min ja julkisilla 1h 15min.
Sulla on perin omituiset auton käyttämisen tavat.
Mä ihmettelen tuota asunnon kokoa. Me asuimme yksiössä miehen kanssa kolme vuotta ja se tosiaan oli ihan p**seestä, mutta sitten saatiin kaksio, 57m2, ja nyt olen tässä ihmetellyt, kun olohuonekin on niin iso etten keksi mitä kalusteita tänne pitäisi hommata lisää kun on niin avaraa. Tuntuu ihan luksukselta asua näin "isossa" asunnossa ja parvekekin vielä. Se on ensimmäinen asia jota ap:n kannattaisi miettiä. Mutta jos haluaa noin isosti asua, ei sitten pidä ihmetellä jos rahat ei riitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juurihan Li Andersson väitti mestaria loukaten, että tämä on paskapuhetta
Toivottavasti vassarit ootte ylpeitä itsestänne!
Halla-aho väitti, että päätökset tekevät maaseudusta asuinkelvottoman. Se ei pitänyt paikkaansa eikä pidä paikkaansa myöskään AP:n kohdalla. Jos ajaa liian kalliilla autolla ja vuokraa liian isoa kämppää, siitä saa syyttää vain itseään.
Juuri tänään julkaistiin hallituksen tilaama raportti, jossa suositeltiin verotuksen keinoin ohjaamaan ihmisiä muuttamaan kaupunkeihin. Ilmeiset suuret asuntosijoittajat ovat erittäin huolissaan, kun asuntomarkkina sakkaa varsinkin keskisuurissa kaupungeissa. Ovat lobanneet vasemmiston, joka sitten käyttää ilmastoa verukkeena väestönsiirtoon. Kepukin hyväksyy, jos saavat vastineeksi puolueväkeä työllistävän hallintohimmelin maakuntiin.
Täällä pääkaupunkiseudulla se on iso perheasunto!
Tienaan 2000€ nettona kuussa, en omista autoa, asun Helsingissä, lapsi ja puoliso (tienaa myös 2000€ kuussa), vuokraan menee 400€, muihin laskuihin ja kustannuksiin ehkä 100-200€, ruokiin n. 250-300€. Eli toisin sanoen jää 1000€ kaikenlaiseen muuhun, kuten säästötilille, asp-tilille ja hummailuun.
Hanki joku mies joka maksaa puolet kaikesta tai sitten vaan muutat yksiöön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
miksi tarttet noin ison kämpän?
Milloin 89m2 olohuone, avokeittiö, makuuhuone ja työhuone/ pukuhuone, sekä pikkuruinen sauna on alkanut olla “iso”? Ap
Meillä on 95 neliötä ja meitä on 5. Ap asunto on valtava!
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sen koulutuksen pitäisi palkassa näkyä. Miksi kukaan näkisi vaivaa, jos siitä makseta mitään? Koulutus vie aikaa ja rahaa. Jos työnantaja vaatii koulutusta mutta ei ole valmis siitä maksamaan, kouluttakoon itse työntekijänsä. Kuinka moni työnantajan kouluttama suostuisi siihen, että palkka pysyy koulutuksesta huolimatta samana?
Ilmeisesti Suomessa kaikkien pitäisi saada samansuuruista palkkaa, lääkärin, opettajan, varastotyöntekijän, siivoojan ja työttömän pitäisi ansaita sama suomma, vaikka työnkuvassa, taidoissa ja koulutuksessa olisi työntekijöiden välillä valovuosien ero. Suomessa akateemisilla on pskat palkat. Duunareilla on paljon paremmat. Saksassa jotain kassan tai siivoojan hommia pidetään minijobina ja niistä maksetaan 450€/kk, eikä toista tonnia kuten Suomessa. Siellä insinööriä tai luonnontieteilijää ei millään parilla tontulla saataisi töihin.
Käytännössä koulutus ei vie aikaa eikä rahaa.
Jos koulujen käynti on helppoa ja sujuvaa yksilöllä niin se käy sen todennäköisesti, kun soveltuu sellaiseen. Minä olen tälläinen tapaus. Ei edes tarvinnut ponnistella opintojen suhteen.
Tuolla sinun arviolla myös amiksen joka ponnistelee opinnoissaan kahdeksan vuotta kolmen sijaan, koska äo-taso on alhainen tai kenties lievästi kehitysvammainen, niin tulisi maksaa korkeampaa palkkaa muihin amiksiin nähden.
Kyllä se palkkataso on ihan tuottavuuden mukaan. Lääkärien palkkoja voi ihmetellä kyllä rehellisesti. Kun eiväthän he taloutta nosta mitenkään.
Ja suurin osa heistä kuuluu siihen porukkaan (samaan kuin minä) että koulunkäynti on keskivertoa lastenleikimpää kuin muilla.
Eikö se että on älykäs, eikö se hyvät naiset ja herrat ole jo eräänlainen palkinto.
Ei palkan pidä olla mikään palkinto.
Muutenhan palkka nimityksenä olisi palkkio.
Vierailija kirjoitti:
Eli sulle jää saman verran kun kelan asiakkaalle kun maksat itse tuosta lääkkeet ja hammaslääkärit sun muut, kuten hajonneet kodinkoneet. Hirveen kannustavaa!
No Kelan asukas ei asu monen tonnin kolmiossa.
Hyvä! Tiedostat tilanteesi! Jos äiti ei tahdo muuttaa (minä ymmärrän, mutta kun ei ole rahaa, niin ei ole), selvitköön ilman rahoitustasi. Ja miesystävää harkitse tarkoin, onko oikeasti sitoutunut sinuun. Sinun on kestettävä riitaa, jos haluat oikeudenmukaisempaa kohtelua!
Katso n. 60 neliön kaksiota, vähän halvemmaksi tulee asuminen, mutta ei tarvitse kuitenkaan itsem.yksiöön muuttaa. Itsekin inhoan sitä ajatusmaailmaa mikä Suomessa vallitsee, että sinkun pitää tyytyä johonkin 20 neliön minikämppään vaan koska asuu yksin. Kuitenkin sulla tuo yksi ylimääräinen huone kuulostaa luksukselta johon sulla ei valitettavasti ole varaa.
Vierailija kirjoitti:
Auto on saastuttava kapine kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi noin kallis auto jos kerta osamaksulla pitää maksaa? Tokihan autoon saa menemään vaikka 2000e kuukaudessa jos niin haluaa. Itse ostanut aina sen hintaisen auton mihin tilillä rahat riittäneet. Kuukaudessa menee vain polttoaine, verot, vakuutukset. Muutaman kerran vuodessa huoltoa.
Pitää huomioida se tosiseikka että auto lisää menoja ja kuluja huomaamattaan.
Kun on auto niin tulee tehtyä kaikkea samalla reitillä.
Se lisää kuluttamista yleisesti.
Myös vapaa-aika tavallaan kärsii yllättäen.
Toki jos osaa käyttää autoa järkevästi niin varmasti sekin onnistuu, mutta kyllähän auto vie mennessään ja aika pian sitä kuskaa kavereita ja lapsien kavereita samalla harrastuksiin ja ties minne. Siinä ohessa tekee ostokset muka kätevästi samalla.
Meidän piti luopua autosta ja helpottui arkikin ja kustannukset laski useilla tonneilla.
Eli julkinen on meidän perheessä se jolla tehdään todella kovia säästöjä. Myös aikaa jää ruuanlaittoon ja ei tarvitse käydä pikaruokaloissa, jotka yllättäen tuo lisää menoja.
Auto myös yleisesti saastuttaa yhteistä ilmaa. Vähän sama kuin tupakointi, mutta vielä pahempi ilmiönä.
Mulla on auto enkä ole koskaan kuskannut sillä kavereita tai lapsen kavereita ellei itselläni ole sama suunta ja silloinkin on maksettu bensat esim. puoliksi tai kuskattu lapsia vuorotellen. Mä kyllä ihmettelen miten julkinen säästää aikaa jos mun työmatka kestää omalla autolla 25min ja julkisilla 1h 15min.
Sulla on perin omituiset auton käyttämisen tavat.
Sä taidatkin olla vain mulkku ihmisenä.
Ei tuollaisesta kukaan pidä.
Tietenkin jos autossa on tilaa ja sinne mahtuu ja matka on sama, niin tarjotaan kyytiä. ilmastoystävällisistäkin syistä.
Kun auton omistava istuu kotona, niin hänelle tulee jatkuvasti jotain mieleen.
Ainiin pitää käydä sielä ja hankkia se.
Sitten voisin samalla käydä sielä ja kahvilla kaverin kanssa joka asuu sielä.
Tällä tavalla auto salakavalasti lisää menoja ja kuluja. Samalla myös oma henkilökohtainen aika häviää taivaan tuuliin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on Suomen työmarkkinoiden palkka”tasa-arvo” eli miesduunarit saa aivan suhteettoman kovaa palkkaa ja vaativaa akateemista työtä tekevät naiset kituuttaa samalla tai jopa pienemmällä palkalla. Joku varastomieskin saattaa ansaita 3000-4000€/kk, puhumattakaan paperityöläisistä. Sairaanhoitajat, lääkärit ja psykologit kituuttaa Itä-Euroopan palkkatasolla.
Taisi tuo varastomiehen palkka ainakin mennä vähän yläkanttiin. En kyllä usko, että joku saisi edes 300 euroa kuussa. Itse olen nainen, mutta en silti ryhdy kadehtimaan ketään miesduunaria, jolla ihan oikeasti pieni palkka jos totuuden sanoo.
Alle 1600 tulee kuussa käteen puolisolle joka on varastomies. Ma-pe töissä, vuoroviikoin iltaa ja aamua.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sen koulutuksen pitäisi palkassa näkyä. Miksi kukaan näkisi vaivaa, jos siitä makseta mitään? Koulutus vie aikaa ja rahaa. Jos työnantaja vaatii koulutusta mutta ei ole valmis siitä maksamaan, kouluttakoon itse työntekijänsä. Kuinka moni työnantajan kouluttama suostuisi siihen, että palkka pysyy koulutuksesta huolimatta samana?
Ilmeisesti Suomessa kaikkien pitäisi saada samansuuruista palkkaa, lääkärin, opettajan, varastotyöntekijän, siivoojan ja työttömän pitäisi ansaita sama suomma, vaikka työnkuvassa, taidoissa ja koulutuksessa olisi työntekijöiden välillä valovuosien ero. Suomessa akateemisilla on pskat palkat. Duunareilla on paljon paremmat. Saksassa jotain kassan tai siivoojan hommia pidetään minijobina ja niistä maksetaan 450€/kk, eikä toista tonnia kuten Suomessa. Siellä insinööriä tai luonnontieteilijää ei millään parilla tontulla saataisi töihin.
Eipä kannata liioitella, menee koko pointti pilalle. Saksassa on minimipalkka luokkaa 10e tunti, en jaksa Googlettaa täsmällistä lukua. Minijobeja tehdään muutama tunti päivässä, vastaavat lähinnä suomen työllistämistukitöitä tai harjoittelua.
Tajuatteko miten paljon ahtaajat tienaa ja miksi?
Syyt on ilmiselvät. Ei heidän palkkoja voida laskea sen takia että muut ovat kateellisia siitä että istuvat rahakasan päällä.
Jokainen voi miettiä koulussa että missä se rahakasa on, että mikä on taloutta nostava ala.
Mikään humanistinen ala ei sellainen ole. Se nyt pitäisi tajuta sieltä norsunluutornista jo nuorena. Ehkä joskus 1800-luvulla monokkelejen aikaan oli näin. Unohtamatta silinterihattuja ja hassuja pulisonkia.
Ei palkat mene sen mukaan että on opiskeltu pitkään. Ei tämä ole mikään luterilainen leikki että opiskelu koetaan kärsimyksenä ja sitten saa sen kruunun päähänsä. Ehkä lääkäreillä on näin.
Ei se työ heilläkään ole mitään herkkua. Ihan hyvä turvatyöpaikka se on ja palkkoja voisi kyllä laskea suhteessa koko kansan ostovoimaan nähden.
Siis jos rehellisesti asiaa puidaan.
Tästä syystä aikoinaan tasapalkka ajatuksena olikin hyvin suosittu, kunnes se torpattiin.
Olisiko perustulo ehkä uusi sellainen keskustelu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen työtön ja joka kuukausi jää pakollisten jälkeen 600-1000e.
Hulppeaa ansiosidonnaista saat.
Mä saan saman toimeentulo ja kuntoutustukena :D
Asiantuntija nyt vastailee kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sen koulutuksen pitäisi palkassa näkyä. Miksi kukaan näkisi vaivaa, jos siitä makseta mitään? Koulutus vie aikaa ja rahaa. Jos työnantaja vaatii koulutusta mutta ei ole valmis siitä maksamaan, kouluttakoon itse työntekijänsä. Kuinka moni työnantajan kouluttama suostuisi siihen, että palkka pysyy koulutuksesta huolimatta samana?
Ilmeisesti Suomessa kaikkien pitäisi saada samansuuruista palkkaa, lääkärin, opettajan, varastotyöntekijän, siivoojan ja työttömän pitäisi ansaita sama suomma, vaikka työnkuvassa, taidoissa ja koulutuksessa olisi työntekijöiden välillä valovuosien ero. Suomessa akateemisilla on pskat palkat. Duunareilla on paljon paremmat. Saksassa jotain kassan tai siivoojan hommia pidetään minijobina ja niistä maksetaan 450€/kk, eikä toista tonnia kuten Suomessa. Siellä insinööriä tai luonnontieteilijää ei millään parilla tontulla saataisi töihin.
Käytännössä koulutus ei vie aikaa eikä rahaa.
Jos koulujen käynti on helppoa ja sujuvaa yksilöllä niin se käy sen todennäköisesti, kun soveltuu sellaiseen. Minä olen tälläinen tapaus. Ei edes tarvinnut ponnistella opintojen suhteen.
Tuolla sinun arviolla myös amiksen joka ponnistelee opinnoissaan kahdeksan vuotta kolmen sijaan, koska äo-taso on alhainen tai kenties lievästi kehitysvammainen, niin tulisi maksaa korkeampaa palkkaa muihin amiksiin nähden.
Kyllä se palkkataso on ihan tuottavuuden mukaan. Lääkärien palkkoja voi ihmetellä kyllä rehellisesti. Kun eiväthän he taloutta nosta mitenkään.
Ja suurin osa heistä kuuluu siihen porukkaan (samaan kuin minä) että koulunkäynti on keskivertoa lastenleikimpää kuin muilla.
Eikö se että on älykäs, eikö se hyvät naiset ja herrat ole jo eräänlainen palkinto.
Ei palkan pidä olla mikään palkinto.
Muutenhan palkka nimityksenä olisi palkkio.
Äly hoi, älä jätä. Sulla on pettämätön logiikka... Tuskinpa sen avulla onnistuit korkeakoulusta valmistumaan.
Jos jollain kéharítason amiksella kestää sen amiksen käyminen 8 vuotta, niin sille pitäisi susta maksaa 8 vuoden opiskelusta ja ponnistelusta, jonka normaalijärkinen suorittaa 3 vuodessa?
Samalla logiikalla sille, jolta yliopiston käyminen kesti 10 vuotta, pitäisi maksaa enemmän kuin sille, joka suoritti sen 5 vuodessa.
Kyse on oppimääristä ja koulutustasoista ja niiden vaatimustasoista. Jos Mäkkärin hampparin paistoon riittää kahden päivän perehdytys ja matematiikan opettajaksi opiskeluun kuluu 6 vuotta, ja kummallakin näistä on sama 2000€ palkka, niin kumman homman valitset? Opiskeletko omalla kustannuksellasi matematiikan opettajaksi 6 vuotta, vaiko valitsetko sen Mcdonaldsin, josta saat samat rahat käteen kolmannesta päivästä alkaen? Opettajaksi opiskeleva jää ansioissaan 12 x 2000 x 6 = 144 000 euroa jälkeen siitä mäkkärille töihin menneestä. Opettajaksi valmistuttuaan hänellä on lainaa tod.näk. 30 000€.
Suomessa sille keharíamikselle maksetaan jo yhtä paljon palkkaa kuin luonnontieteiden maisterille. Mitä järkeä on opiskella vaikka matematiikkaa tai fysiikkaa 5 vuotta yliopistossa lukion päälle (8 vuotta), jos saman summan saisi käteen sillä mukautetulla (3v.) amiksella, jossa oppimishäiriöistä ja alhaisesta äo:stä kärsivätkin saavat valmistuttuaan parin tonnia käteen? Missä sinä opiskelit ja kenen rahoilla?
No minulla onkin yhteydelle tarvetta. 1 Gbit/1Gbit taattuna kaistana ei mobiilisti onnistu. Lisäksi tosiaan rajaton 4G nettiliittymä +4 mobiililiittymää, joista yhdessä rajattomasti kaikkea.