Hyvät survivalistit ja preppaajat! Jaetaanko parhaat vinkit tähän.
Itse en ole mikään tuomionpäivään varautuja, mutta kieltämättä on alkanut mietityttämään yhteiskuntaamme mahdollisesti kohtaavat uhkatilanteet. Mitä jos pska osuukin tuulettimeen, ja pitää selviytyä x määrä päiviä enemmän tai vähemmän kaoottisessa tilanteessa. Meillä kaivo, josta saa vettä (tosin vaatinee keittämisen), puuliesi jolla saa tarvittaessa lämmitettyä vettä, ruokaa ja kotia. Pino polttopuita. Siinäpä ne oikeastaan ovat. Perheessä kaksi aikuista, kaksi teiniä, kaksi koiraa. En pelkää koronavirusta, mutta tiedostan mahdollisen pandemian riskit. Siksipä tässä herättelen (asiallista) keskustelua. Ajatuksia? Vinkkejä?
Kommentit (7624)
Pökö kirjoitti:
Jep, kerään sieniä ja marjoja. Taitaa olla 60 litraa pakkasessa marjoja. Herkkutatteja ja suppiksia vuoden tarve. Suppiksia haen vielä. Itse pyydettyä kuhafilettä on ehkä 5 kg, käyn kuhapilkillä kerran viikossa talvella.
Joten talvella kalaa tulee tasaisen epävarmasti....
Sitä tarkoitin, että jos ei jo osaa marjastaa ja sienestää ja tiedä paikkoja, niin kriisissä on jo myöhäistä.
Herkkutatit esimerkiksi, voivat nousta useamman kuukauden aikana ja nousua voi kestää vain viikon.
Jos ei tiedä paikkaa ja ajankohtaa, niin homma ei onnistu. Menetin hakkuille herkkutattipaikkani ja minulla meni 3 vuotta ennen kuin löysin uuden tattipaikan. Tarkoitan, että menee jokunen vuosi kun opettelee ajat ja paikat sienestykseen ja marjastukseen.
Kalastus vaatii myös taitoa ja paikkojen tuntemusta ja ei ole realismia, että pelkillä luonnonantimilla pärjää, hyvänä lisänä on niin kriisissä kuin normissakin.
Asiaa. Monella on hyvin epärealistisia odotuksia että hätätapauksessa voi vaan mennä metsään tai järvelle ja poimia ilmaista ruokaa mielinmäärin. Mutta marjastaminen, sienestäminen, hortoilu, kalastus ja metsästys ovat kaikki taitoja jotka pitää opetella ja joita pitää ylläpitää.
Jatkan vielä, kun alkaa opettelemaan niin hyvä karttasovellutus gps paikantimella ja 112 hätäpaikannus on pakko olla. Minä olen sellainen, että kun pyörin metsässä vähän aikaa, en tiedä missäpäin on tie. Suuntavaisto menee ihan sekaisin, keskityn niin marjoihin ja sieniin, että muu unohtuu;(
Rouskuja ja haperoita en ole kerännyt ja jotta noitakin osaisi hyödyntää, niin pitäisi sienikirja kädessä opetella. Äitini oli koulutettu sieni-ihminen ja opetti, että älä edes koske sieneen mitä et tunnista.
Tosiaan, yksi pieni ruskea sieni voi tappaa, sienten kanssa pitää olla varma.
Minulla on mökkikunnassa laaja metsäalue > 10000km3 jossa on vain metsäteitä sikinsokin.
Sieltä kun löytää `oman` sienipaikan niin voi olla varma, että saa sienet vuosittain ja ei tarvitse kilpailla muiden kanssa. Marjaa taas tulee niin paljon joka paikassa että se on helpompaa ajallisesti ja paikallisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuosta Lappiin lähtemisestä. Ei varmaan kannata jos siellä on talvella monta kuukautta putkeen - 30 tai jopa enemmän pakkasta. Luntakin voi olla yli metri joka paikassa ja se sulaa pois vasta toukokuussa. Kyllä luonnon armoilla tulee paremmin toimeen esim. Varsinais-Suomessa.
Kuka sanoi että kuinka pohjoiseen? Ja mikseipä siitä 30 asteen pakkasesta selviydy jos on sellaisilta seuduilta kotoisin.
Osuin paikalle ja kirjoitan oman näkökantani.
Olin aikanaan 90/00 hujakoilla pohjoisessa armeijassa. 3/4 koko armeija-ajasta pelkästään metsässä. Kelistä riippumatta.
Tuli mieleeni eräskin parinviikon telttaleiri kovemmissa pakkasissa. Perinteinen lämpömittari näytti eräskin päivä -40,5c muiden pakkaspäivien pysytellessä -30-40c välillä.
-Oikea pukeutuminen (Jokainen voi ostaa samantapaiset vaatetukset, jos ei jo omista kunnon talvivaatteita. Tosin puolustusvoimat menee ymmärretysti halvimmalla ja laadukkaat kaupan erävaatteet pesevät laadullisesti nämä)
-Ravinto. (Ihan sissiruokaa vedettiin joka päivä ja lumi sulatettiin juomavedeksi).
-Teltta&makuupussi&telttapatja&lämmönlähde riittää erinomaisesti yöpymisiin tuollaisissakin pakkaslukemissa.
-Ensiapuvehkeet, lapio, kirves, puukko, kompassi, jne perusvehkeet repussa tietenkin. Taskulamppuakaan ei ollut, vaan teltassa ainoastaan myrskylyhty. Keinovaloa ei yölläkään juuri tarvitse, ellet halua tulla nähdyksi ja ulkotulia et ole tehnyt.
Ei tarvitse olla mikään rambo/ commando pärjätäkseen ihan yksin evakossa Suomen luonnossa, oli vuodenaika ja sijainti mikä tahansa.
Ymmärrän toki kaupunkilaisen ja maalaisen lähtökohdat, sekä näkemys- ja kokemuserot. Nämä näkyivät armeijassakin selvästi.
En tiedä nykypäivästä. Liekö erästelyt yöpymisineen /kalastelut/metsästelyt/koneidenkorjaamiset/ruoanlaitto ja sensellaiset on maaseuduillakin nuorisolla historiaa.
Toisille oli itsestäänselvää oikea pukeutuminen, nuotionteko, retkeilyruoanlaitto, aseidenkäyttö/ metsästys, luonnossaliikkuminen ja niin edelleen.
Minkäänlaista piruilua ja ilkkumista ei ollut, vaan yhdessä tehtiin ja yhdessä opeteltiin.
Ihan hyvänä vinkkinä suosittelen lukemaan puolustusvoimien oppaan luonnonantimista ja sotilaan käsikirjan.
Tuo käsikirja on mökillämme ja olen sanonut vaimolle& lapsille, että lukekaa, tai ainakin silmäilkää joskus.
Olen sanonut myös, että lukekaa ja ottakaa käsikirja mukaan viimeistään silloin, jos käsky käy. Tuossa on hyviä vinkkejä nykypäivänkin erästelijöille ja paskan osuessa tuulettimeen, perheelleni vinkkejä miten toimia.
Ehkä katson tätä "Preppaamista" ja "selviytymistä" , sekä "Omavaraistelua" omalta osaltani yllämainitun armeijan koulutushaaran myötä. Palvelustodistuksessani lukee tehtävänkuvaukseni kohdalla seuraava lauseke erittäin typistettynä ja tietyt asiat sensuroituna: "Koulutettava oppinut huolehtimaan xxxxxx ja xxxxxx, sekä toimimaan henkisesti rasittavissa olosuhteissa omatoimisesti pitkiäkin aikoja". Tuo lukenee monella muullakin vastaavasti koulutetulla hepulla.
Ps. Hellettä vastaan on loppupeleissä haastavampaa taistella, kuin pakkasta. +40c vs -40c. Siinäpä moniulotteinen pähkinä purtavaksi, heh.
Aika kummallista lähteä kriisitilqnteessa Lappiin, sehän on ykköskohteita. Juuri nytkin uutisoitiin, että Venäjä on siirtänyt Lapin viereen Norjan rajalle isoimpia pommikoneitaan.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/satelliittikuvat-paljastavat-venaja…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuosta Lappiin lähtemisestä. Ei varmaan kannata jos siellä on talvella monta kuukautta putkeen - 30 tai jopa enemmän pakkasta. Luntakin voi olla yli metri joka paikassa ja se sulaa pois vasta toukokuussa. Kyllä luonnon armoilla tulee paremmin toimeen esim. Varsinais-Suomessa.
Kuka sanoi että kuinka pohjoiseen? Ja mikseipä siitä 30 asteen pakkasesta selviydy jos on sellaisilta seuduilta kotoisin.
Osuin paikalle ja kirjoitan oman näkökantani.
Olin aikanaan 90/00 hujakoilla pohjoisessa armeijassa. 3/4 koko armeija-ajasta pelkästään metsässä. Kelistä riippumatta.
Tuli mieleeni eräskin parinviikon telttaleiri kovemmissa pakkasissa. Perinteinen lämpömittari näytti eräskin päivä -40,5c muiden pakkaspäivien pysytellessä -30-40c välillä.-Oikea pukeutuminen (Jokainen voi ostaa samantapaiset vaatetukset, jos ei jo omista kunnon talvivaatteita. Tosin puolustusvoimat menee ymmärretysti halvimmalla ja laadukkaat kaupan erävaatteet pesevät laadullisesti nämä)
-Ravinto. (Ihan sissiruokaa vedettiin joka päivä ja lumi sulatettiin juomavedeksi).
-Teltta&makuupussi&telttapatja&lämmönlähde riittää erinomaisesti yöpymisiin tuollaisissakin pakkaslukemissa.
-Ensiapuvehkeet, lapio, kirves, puukko, kompassi, jne perusvehkeet repussa tietenkin. Taskulamppuakaan ei ollut, vaan teltassa ainoastaan myrskylyhty. Keinovaloa ei yölläkään juuri tarvitse, ellet halua tulla nähdyksi ja ulkotulia et ole tehnyt.Ei tarvitse olla mikään rambo/ commando pärjätäkseen ihan yksin evakossa Suomen luonnossa, oli vuodenaika ja sijainti mikä tahansa.
Ymmärrän toki kaupunkilaisen ja maalaisen lähtökohdat, sekä näkemys- ja kokemuserot. Nämä näkyivät armeijassakin selvästi.
En tiedä nykypäivästä. Liekö erästelyt yöpymisineen /kalastelut/metsästelyt/koneidenkorjaamiset/ruoanlaitto ja sensellaiset on maaseuduillakin nuorisolla historiaa.
Toisille oli itsestäänselvää oikea pukeutuminen, nuotionteko, retkeilyruoanlaitto, aseidenkäyttö/ metsästys, luonnossaliikkuminen ja niin edelleen.
Minkäänlaista piruilua ja ilkkumista ei ollut, vaan yhdessä tehtiin ja yhdessä opeteltiin.
Ihan hyvänä vinkkinä suosittelen lukemaan puolustusvoimien oppaan luonnonantimista ja sotilaan käsikirjan.
Tuo käsikirja on mökillämme ja olen sanonut vaimolle& lapsille, että lukekaa, tai ainakin silmäilkää joskus.
Olen sanonut myös, että lukekaa ja ottakaa käsikirja mukaan viimeistään silloin, jos käsky käy. Tuossa on hyviä vinkkejä nykypäivänkin erästelijöille ja paskan osuessa tuulettimeen, perheelleni vinkkejä miten toimia.Ehkä katson tätä "Preppaamista" ja "selviytymistä" , sekä "Omavaraistelua" omalta osaltani yllämainitun armeijan koulutushaaran myötä. Palvelustodistuksessani lukee tehtävänkuvaukseni kohdalla seuraava lauseke erittäin typistettynä ja tietyt asiat sensuroituna: "Koulutettava oppinut huolehtimaan xxxxxx ja xxxxxx, sekä toimimaan henkisesti rasittavissa olosuhteissa omatoimisesti pitkiäkin aikoja". Tuo lukenee monella muullakin vastaavasti koulutetulla hepulla.
Ps. Hellettä vastaan on loppupeleissä haastavampaa taistella, kuin pakkasta. +40c vs -40c. Siinäpä moniulotteinen pähkinä purtavaksi, heh.
Armeijassa porukassa, tarjotuilla eväillä ja tarvikkeilla talvimetsässä yöpyminen onkin huomattavasti eri asia kuin yksin rambo survivalistin larppaaminen.
Vierailija kirjoitti:
Jos oikeasti on uhka sille, että putkien lämpötila laskee lähelle nollaa, eikä mistään saa lisälämpöä, niin ainoa keino on laskea putket tyhjiksi.
Kerro nyt kaikille miten maan alta tuleva tulovesiputki lasketaan tyhjäksi?
Sulku jostain kauempaa kiinni ja käännetään painovoima?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos oikeasti on uhka sille, että putkien lämpötila laskee lähelle nollaa, eikä mistään saa lisälämpöä, niin ainoa keino on laskea putket tyhjiksi.
Kerro nyt kaikille miten maan alta tuleva tulovesiputki lasketaan tyhjäksi?
Sulku jostain kauempaa kiinni ja käännetään painovoima?
Tää askarruttaa minuakin. Joskus on putki ollut jäässä ihan tavallisenakin talvena, joten pidempi sähkökatko olisi aika riski.
Vierailija kirjoitti:
Käsipuhelimilla ei, mutta lälläreillä kyllä. Meillä on yksi miehellä autossa ja toinen meillä kotona. Hyvin ollaan juteltu 800 kilometrin etäisyydeltä kun on ajossa siellä.
Sanoppa rehellisesti millä todennäköisyydellä tuo onnistuu päivittäin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on tällainen lista, muutaman vuoden ollut valmiina rinkassa ja kaapissa. Oletuksena, että kannan selässä rinkan, ja loput vetolaukussa, eikä ole ryöstelyn uhkaa. Näillä pärjään rauhassa metsässä muutaman päivän-viikon, että saan ajatukset kasaan, ja järkevän suunnitelman, minne lähden, mikäli kotiin ei voi palata.
-Makuupussi (kuitu, 3 vuodenaikaa)
- Untuvatäkki
-Folio makuualusta
- 90cm leveä jumppamatto
-Puuvillainen "muumiolakanapussi" makuupussiin
-Puhallettava tyyny
-2 isoa folio/hätämakuupussia
-2 Folio/avaruuspeitettä
-Iso vihreä "auton" kevytpeite-2 isoa pkt sytytyspaloja
-Sytkäri
-Tulukset
-Tulitikkuja vedenpitävässä rasiassa
-Tulitikkuja ja lämpökynttilä metallirasiassa
-Kynttilä
-Hanskat puiden/tulentekoonVesitiiviissä ns. kuivapussissa:
-1 pieni pkt sytytyspaloja
-2 isoa pkt myrskytikkuja-Kädenlämmitin (oranssi, kemiallinen)
Vesitiiviissä ns. kuivapussissa:
4 retkiruokapakkausta (n. 460kcal/kpl)
-Jerkku-kuivalihaa
-Teetä, pikakahvia, sokeria-Trangia ja Marinol
-Silikonilautanen, muki, aterimet
-Folio
-Muovipusseja, jätesäkki
-Hunajapurkki
-Tikkareita
-Vedenpuhdistustabletit n. 2000 litraan
-Vedensuodatinpullo 0,6L- Kokoontaittuva linkkari
- Victorinexin Monitoimityökalu
- Eräpuukko- Nenäliinapaketteja
- Puhdistuspyyhepaketti
- Talouspaperia- Erilaisia naruja (kestäviä "armeijanaruja" , sekä pyykkinarua), ja ilmastointiteippi
- Otsalamppu ja varapatterit
- Miniradio kuulokkeilla, varapatterit
- Pippurisumutin- Narussa roikkuva saippua
- Kertapakkauksessa pyykinpesuaine- Henk.koht. lääkkeet kk ajaksi
- Hygieniatarvikkeita
- Shampoo ym. minipulloissa
- Hammasharja ja minitahna
- Ensiaputarvikkeita, käsidesi ym.
- Kertakäyttöpiilolaseja
- Sekalaisia lääkkeitä
- Monivitamiini/hivenaine 100kpl
- Kertsihanskoja, FFP2-maski
- Korvatulpat, silmälaput
- kofeiinitabletit
- Minikokoinen ompelutarvikesetti
- Vanhat (hyvät) silmälasit-Mikrokuitupyyhe
Vesitiiviissä kuivapussissa (lähinnä makuupussissa nukkumiseen):
- Villasukat
- Lapaset
- Ohut pipo
- Ohut jättikokoinen sifonkihuivi
- 2 ohutta tuubihuivia
- 2 merinovillasukat
- paksut talvisukkahousut
- alusvaatteet- Isot villasukat laitettavaksi kenkien päälle lumessa
- ohut suuri sadeviitta- Mato-onki (ilman vapaa)
- HyttysmyrkkyVesitiiviissä kuivapussissa:
-Paksu pitkä tunika
-Pitkähihainen ohut pusero
-Pitkät housut
-Sukkia
-AlushousutTulossa:
- rautalanka
- oksasakset
- pieni peili
- lisää mato-onkia ym.
- jauhoja "kalastustaikinaan"
- energiapatukoita
- lisää retkiruokaa
- proteiinijauhe
- chiansiemeniä
- hätäteltta, foliota (mahtuu 2)
- kompassi
- kännykän varavirta
- muistitikulle (ja pilveen) ladattuna englannin kieliset opiskelutodistukset, CV, vakuutukset, salasanat, yhteystiedot ym. tietoja- passit, rahat
- muut todistukset?
- muistiinpanovälineetLisäksi kotona on toki lisää Marinolia, sytystyspaloja ulkogrilliin, täkkejä ym. että pärjään ilman sähköä, lämmitystä ja vettäkin. Säilyvää ruokaa on noin puoleksi vuodeksi. Osa on pakattu helposti liikuteltaviin laatikoihin, jos ne täytyy ottaa kiireessä mukaan, mikäli äkkilähtö on autolla. On myös kohtalainen varasto alkoholia, lääkkeitä, kemppareita ja ruoaksi kelpaavien viljelykasvien siemeniä.
Kerrostaloasukkaana, nökkiä omistamattomana, en lähde mielelläni kotoa pois, edes sodan uhatessa. BOB on pakattu äärimmäistä hätätilannetta varten, jos paeta täytyy "kaikkea", eikä ole aikaa lähteä esim. ystävien kanssa jonnekin suunnitelmallisesti.
Mikä rinkka ja vetolaukku sulla on? Ootko punninnut paljonko noi painaa? Siis se osuus minkä ajattelit viedä mukana jos joudutkin lähtemään ilman autoa, tai sitten kun sen auton joutuu jättämään jonnekin.
Vaakaa ei ole, mutta rinkka painaa reilut 10 kg, ja vetolaukku suunnilleen saman verran. Täkki ei mahdu laukkuun. Eikä mukaan ole laskettu niitä tarvikkeita, jotka on vielä hankkimatta/ pakkaamatta.
Oletus on, että pystyn kuljettamaan ne taukoja pitäen lähimetsään, mikäli esim. taloa pommitetaan, enkä ehdi miettiä minne menen. Olen erittäin hyvin verkostoitunut luotettaviin ihmisiin asuinalueellani, ja on epätodennäköistä, että joutuisin perustamaan "metsäleiriä" yksin.
En pysty varautumaan ryöstelyyn tai väkivaltaan, enkä vaeltamaan pitkiä matkoja. Henkistä kapasiteettia ja sosiaalisia taitoja on, sekä hyvät suhteet naapureihin.
Tarvikkeita on siksikin paljon, että niillä voi auttaa muitakin ihmisiä, kuin itseäni.
En aio paeta ulkomaille, enkä vaeltaa korpeen, siellä kuolen nälkään. En ole enää nuori (ja vahva), ainoa käytettävissä oleva strategiani on verkostot, ja ammatillinen osaaminen josta on hyötyä pitkittyvässä poikkeustilanteessa.
3958
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos oikeasti on uhka sille, että putkien lämpötila laskee lähelle nollaa, eikä mistään saa lisälämpöä, niin ainoa keino on laskea putket tyhjiksi.
Kerro nyt kaikille miten maan alta tuleva tulovesiputki lasketaan tyhjäksi?
Sulku jostain kauempaa kiinni ja käännetään painovoima?
Miten ois pumppu?
Vierailija kirjoitti:
En jaksa laiskana ihmisenä käsittää näitä superihmisiä, jotka aikovat kokkailla täysipainoisia aterioita hätätilanteessa, tai useita kertoja jollain pikku keittimellä erilaisia lämpimiä valmisruokia kokkailevia ihmisiä.
Minä söisin kylmänä ja alas menisi rasvaa suoraan oliiviöljypullon suusta, kuivattua lihaa, heittäisin suolaa kalan päälle ja pussiin reppuun, parin päivän päästä olis graavilohta saatavilla. Pähkinät ovat kevyitä ja pieniä, paitsi kalori- ja rasva-arvoiltaan joten niitä suostuisin raahaamaan mukana. Vettä ja helppoa syötävää, siihen jos vielä luksuksena saisi kahvia niin aijai. Kahvia voin vetää kylmänäkin, se on hyvä piriste. Kun ei tarvitsisi jäädä kokkailemaan, voisin hiidellä metsäsuksilla vaan eteenpäin. Jonnekin.
Sen valmisruokapakkauksenkin voi syödä kylmänä. Säilyketölkistä hernekeittoa voi lusikoida kylmänä. Ihan se on ravintoa kylmänäkin, se on laiskan ihmisen valinta. Kylmä hernari itse asiassa on aika hyvää.
Ruuan kokkaaminen hätätilanteessa, mökillä tai muuten tilanteessa, jossa täytyy pysytellä kotosalla, on mukavaa ajankulua. Ruuan laitto ja ruokailuhetki rytmittää päivää. Kaikki tarvitsevat rutiineja, työttömätkin.
Vierailija kirjoitti:
Suurinosa globaalissa pohjoisessa yökkää ajatukselle ötököiden syömisestä, vaikka ne olisi ns. puhtaasti kasvatettu. Jotkut kauhistelee sitä jopa great reset psykoosissaan. Muualla maailmassa rotta ja ötökät on ihan normi, eikä edes sen takia ettei heillä olisi varaa muuhun. Jos syö lehmää, possua, kanaa ja kalaa, niin minusta muiden eläinten syömisessä ei pitäisi olla ongelmaa, jos se vain on syötäväksi sopivaa.
Hyönteisillä voi olla ihmisiin tarttuvia tauteja ja loisia. Ei pelkkä kasvatus tätä estä. Maku ei myöskään ole paras mahdollinen. Moni yökkää hyönteisille ja toukille, kun on joskus pikkulapsena erehtynyt maistamaan.
Rottaa en niin ikään söisi hygieniasyistä, koska ne ovat pahimpia taudinlevittäjiä ihmiskunnalle.
Maa joissa noita syödään, on olkut jatkuvasti ongelmissa erilaisten epidemioiden kanssa, nimittäin Kiina.
Ennen vanhaan vanhoissa kulttuureissa tiettyjen eläinten syöminen oli tabu ihan siitä syystä, että niillä esiintyi lukuisia tauteja, joita vastaan tuotantoeläimet nykyään rokotetaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä hamstraa joditabletteja, varsinkaan jos olet yli 40 vuotias.
Niitä ei tarvita, jos ydinvoimala tai ydinpommi posahtaisi kaukana Ukrainassa. Ilmakehässä 50-60 luvuilla tehdyt ydinkokeet eivät aiheuttaneet mitään joditablettien tarvetta tai muuta suojautumista Suomessa. Ja niitä tehtiin Venäjällä, melko lähellä Suomea.
Jos taas ydinpommi posahtaa jossain Suomen kaupungissa, on lääkejodin tarve murheista pienimpiä. Eikä se suojaa esim. cesiumilta.
Ukrainaan ei oo kyllä pitkä matka. Hitusen pidempi kun Helsingistä pohjois-lappiin.
Ei ilmavirrat taida kunnioittaa valtioiden rajoja kun etäisyyksiä mietitään.Voihan tuo toki olla niin, että jos lapissa posahtaa niin helsingissä ei tartte olla huolissaan, ja toisinpäin, mutta kyllä se silti turhan lyhyt matka on siihen, että uskaltais ihan rennosti ottaa.
Ydinpommista todella tulee vähäisempi laskeuma kuin voimalaonnettomuudesta. Ja se Zaporižžjan voimala on tehty paremmalla tekniikalla kuin Tsernobyl, hidasteena vesi.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Zapori%C5%BE%C5%BEjan_ydinvoimalaitos
Jos rakentaa kellariinsa pienen pommisuojan tai suojautumishuoneen, sinne kannattaa varata jotain ajankulua, lehtiä, kirjoja, lautapelejä. Ja tietysti radio, joka toimii akuilla. Vai miten on, toimiiko radio hätätilanteessa, jossa sähkötkään ei toimisi? Siis hätätiedotukset? Entä puhelimella, josta on akku loppunut?
Vierailija kirjoitti:
Jos rakentaa kellariinsa pienen pommisuojan tai suojautumishuoneen, sinne kannattaa varata jotain ajankulua, lehtiä, kirjoja, lautapelejä. Ja tietysti radio, joka toimii akuilla. Vai miten on, toimiiko radio hätätilanteessa, jossa sähkötkään ei toimisi? Siis hätätiedotukset? Entä puhelimella, josta on akku loppunut?
Eikö tuo nyt ole turhaa näsäviisastelua.
Valtakunnalliset/alueelliset hätätiedotteet radioidaan varavirran avulla, eli jos on AKULLINEN/PATTERILLINEN radio, ja akuissa/pattereita virtaa TAI on puhelin, jonka akussa on virtaa JA radioviritin, niin eiköhän niitä lähetyksiä pysty kuuntelemaan kuuluvuusalueella ollessa. Itse olettaisin että lähetyksiä tulisi tasatunnein, ei jatkuvana uutisvirtana.
Meillä on radiopuhelimia, rikkinäinen lälläri, pari patterillista pikkuradiota ja patterillinen radio/herätyskello + kolmen auton radiot + puhelimia, näistä taatusti joku edes toimii. Jos ei ole sitten kyseessä reippaampi aurinkomyrsky/emp, jolloin mun ei tartte lähteä aamulla aikaisin töihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos rakentaa kellariinsa pienen pommisuojan tai suojautumishuoneen, sinne kannattaa varata jotain ajankulua, lehtiä, kirjoja, lautapelejä. Ja tietysti radio, joka toimii akuilla. Vai miten on, toimiiko radio hätätilanteessa, jossa sähkötkään ei toimisi? Siis hätätiedotukset? Entä puhelimella, josta on akku loppunut?
Eikö tuo nyt ole turhaa näsäviisastelua.
Valtakunnalliset/alueelliset hätätiedotteet radioidaan varavirran avulla, eli jos on AKULLINEN/PATTERILLINEN radio, ja akuissa/pattereita virtaa TAI on puhelin, jonka akussa on virtaa JA radioviritin, niin eiköhän niitä lähetyksiä pysty kuuntelemaan kuuluvuusalueella ollessa. Itse olettaisin että lähetyksiä tulisi tasatunnein, ei jatkuvana uutisvirtana.
Meillä on radiopuhelimia, rikkinäinen lälläri, pari patterillista pikkuradiota ja patterillinen radio/herätyskello + kolmen auton radiot + puhelimia, näistä taatusti joku edes toimii. Jos ei ole sitten kyseessä reippaampi aurinkomyrsky/emp, jolloin mun ei tartte lähteä aamulla aikaisin töihinkään.
En näsäviisastellut. Kysyin tosissani, koska minulla on joku muistinvarainen käsitys, että puhelimella voi soittaa hätäpuhelun, vaikka akussa ei olisi virtaa. Ja radioaallot, tarvitaanko niiden kuulumiseen radio? Monilla on kokemuksia siitä, miten radio on kuulunut muistakin lähteistä mm. kattilan kannesta, kun asui lähellä radiomastoa ( kyseessä ei ollut mt-potilas).
Itselläni oli lapsena mankka, eli kasettinauhuri, jossa ei ollut virallisesti radiota, mutta siitä kuului välillä radio.
Ikävin tilanne olisi, että itse olisin työmatkalla, ihan vaikka vaan Tukholmassa tai Lissabonissa, ei siis missään viidakossa, kun tulisi joku isompi härdelli. On meinaan ikävä miettiä, että miten neljä teiniä pärjää kotona ilman sähköjä, kun itse lähinnä kävelee Haaparantaa kohti, että pääsisi Suomeen. Jos puhelinliikenne pelaisi, niin ongelma olisi hyvin pieni, mutta ilman mitään yhteyttä olisi tosi 💩 tilanne.
Islannin tulivuoren purkaus joo aiheutti lentokiellon, mutta yhteydet ja sähköt pelasivat. Korona aiheutti liikenteen loppumisen, mutta edelleen yhteydet pelasivat.
Ihan hyvin tarinoitu, mutta... Kukaan ei ole alkamassa ihan helpolla pommittamaan meitä. Se kynnys on niin korkea, että sitä ei halua kukaan ylittää. Jos ydinkärjillä varustettuja ohjuksia olisi helppo käyttää, niin jonkinlaisia olisi jo käytetty esim. Ukrainassa. Ei vaan ole. Eikä missään muuallakaan. Ei yhdessäkään sodassa. Ikinä. Siis ydinaseita ei ole käytetty toisen maailmansodan jälkeen. Jos sota alkaisi, ja olisi menossa siihen pisteeseen, siitä tiedettäisiin hyvissä ajoin. Todella hyvissä ajoin. Se hinta mikä ydinaseiden käytön aloittamisella olisi, on sellainen mitä yksikään valtio ei halua kokea. Tietenkinhän ihan kaikki on mahdollista, mutta ei silti todennäköistä. Noin muuten argumenttiin joka sisältää vastaavia sanoja kuin "lehdistön aivopesu" kannattaa suhtautua suurella varauksella.
Jouni Suistolan kirjoituksia taas kun lukee vähän useamman, ja tarkemmin, niin selviää kyllä nopeasti, että hän ei ole kovin puolueeton arvioidessaan vaikkapa hävittäjähankintoja.
Ja jos pidetään fokus eri kriiseistä selviytymisessä, ja vaikka siinä että jos Suomeen tulisi ydinkärjellä varustettuja ohjuksia, niin se on kyllä todella kaukaa haettua. Luultavasti paras keino suojautua ei ole lähteä Lapin erämaahan, raahaten mukanaan sellaista tavaramäärää että liikkuminenkin on kovin haasteellista. Mutta tietenkin, jos uskoo siellä selviävänsä niin mikäs siinä. Se että selviääkö paljastuu sitten kun kokeilee, mutta jos on kovin vaikeassa paikassa ja alkaa vaikuttaa ettei onnistu, niin voi olla vaikea perua päätöstään.