Hyvä esimerkki siitä, miten Helsinki-keskeisiä Suomen päättäjät ovat: "Kaksisuuntaisille pyöräteille tarvitaan oma liikennemerkki"
"Uusi tieliikennelaki tuo pyöräteille miljoonia maksavan liikennemerkkirumban, arvioi Kuntaliitto.
Kesäkuussa voimaan tulevan lain mukaan kaksisuuntaisilla pyöräteillä tulee jatkossa käyttää kaksisuuntaisuuden osoittavaa lisäkilpeä.
Vaatimusta pidetään kunnissa tehottomana ja kalliina."
https://yle.fi/uutiset/3-11179081
Käytännössä Helsinki on Suomessa ainoa kunta, jossa olisi tarvetta olla yksisuuntaisia pyöräteitä, ja Helsingissäkin lähinnä keskusta-alueella.
Suurimmassa osassa Suomea pyöräilijöiden määrä on niin vähäinen, että yksisuuntaisissa pyöräteissä ei olisi mitään järkeä.
Näin ollen olisi paljon jloogisempaa vaatia yksisuuntaisille omaa merkkiä ja kaksisuuntaiset olisivat se normaali tilanne. Mutta kun päättäjät eivät näe Mannerheimintietä pidemmälle, syntyy tällaisia hulluja lakipykäliä.
Kommentit (72)
No päättäjistä ehkä n 95% on eduskunnassa muualta kuin Helsingistä, joten on maalaisten oma vika, jos menevät sellaisesta päättämään.
Niin saako edelleen muistuttaa, kuinka suuri osa maan väestöstä asuu pääkaupunkiseudulla?
Ap taitaa olla itse Helsingistä jos luulee, että yksisuuntaisia pyöräteitä on vain siellä.
Kuten näemme, rahaa löytyy mihin tahansa muuhun, paitsi vanhustenhoitoon. Se on asia, johon ei koskaan löydy rahaa.
Vierailija kirjoitti:

Niin, eihän vanhustenhoitoon menekään kuin kymmennumeroinen määrä euroja joka vuosi.
Voi mitä typeryyttä! Samaan aikaan muualla Suomessa edes autotiet eivät ole ajettavassa kunnossa! Haaskataan rahaa uudistuksiin, kyltteihin ja lamppuihin paikoissa, joihin niitä ei tarvita enää yhtään enempää. Suomi ei ole yhtäkuin Helsinki. On aika käyttää yhteisiä varoja muuallekin.
Saman tien kunta voisi säästää rahaa poistamalla kaikki pyörätien kyltit ja myymällä ne romumetalliksi. Pyöräilijät ajavat joka tapauksessa ihan missä lystäävät joten ei niillä kylteillä mitään tekoa ole tosielämässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurimmassa osassa Suomea pyöräilijöiden määrä on niin vähäinen, että yksisuuntaisissa pyöräteissä ei olisi mitään järkeä.
Suurimmassa osassa Suomea kaupunkialueiden pyörätiet ovat yleensä niin heikkolaatuisia, ettei niiden tulisi olla pyöräteitä, eikä varsinkaan kaksisuuntaisia sellaisia. Käytännössä kyseessä ovat jalkakäytävät jotka vain on kyltitetty pyöräteiksi.
Tällaisten väylien ei tulisi olla pyöräteitä, jos vähänkin kannetaan huolta pyöräilyn turvallisuudesta ja sujuvuudesta.
Missä kaupunkialueilla on noin huonokuntoisia pyöräteitä, että niitä ei voi pyörällä ajaa? Pyörällähän pystyy ajamaan ihan tavallisia hiekka/sorateitäkin pitkin.
Pystyy pyörällä toki fyysisesti ajamaan vaikka missä. Mutta ei se tarkoita sitä, että olisi turvallista ajaa esimerkiksi sellaisella pyörätiellä mikä pyörätien kylttiä lukuunottamatta näyttää jalkakäytävältä. Sellaisia on Suomi täynnään. Puhumattakaan siitä, että useimmat pyöräilijät Suomessa ajavat jalkakäytävällä myös silloin, kun jalkakäytävä ihan virallisestikin on pelkkä jalkakäytävä.
Laitatko mallia tästä "kylttiä lukuunottamatta näyttää jalkakäytävältä". Ja millä perustein tällaisella väylällä pitäisi voida ajaa ilman erityistä huolellisuutta ja varovaisuutta. Eihän moottoriajoneuvollakaan niin ajeta koskaan. En siis usko ennenkuin näytät toteen että Suomessa on pyöräilijöille tarkoitettu ajoväylä joka ei ole turvallinen. Päinvastoin Suomessa on kaikkialla aivan priima fillarointi-infra.
No esim. https://goo.gl/maps/s1bxSkGSd68uP4Jq9
Vastaavia esimerkkejä on tuhansia ja tuhansia ympäri Suomen.
Niin ja jos tuosta ajaa läheskään samalla nopeudella kuin vieressä ajoradalla ajaisi, niin se on todella vaarallista. Varsinkin vasemmanpuoleisella pyörätiellä turvallinen nopeus on sille suoraan aukeavat liiketilojen ovet huomioiden korkeintaan ehkä 5 km/h.
Myönnän ihan hyvä esimerkki. Riippuu olennaisesti liikenteen ja vastaantulijoiden määrästä. Vilpittömästi olen sitä mieltä, että jos tuo olisi päivittäisen pyöräilymatkani reittiä niin sopeutuisin kuitenkin. Välillä ajaisin ajoradalla. Välillä joutuisin ajamaan todella huolella ja varovaisesti vastaantulijat huomioiden pyörätiellä. Mutta ymmärrän joo, että esimerkiksi sinulla voi olla odotuksia vielä paremmalle fillari-infralle.

Tuo oli siis Kokkolasta.Tsekkasin vielä oman kotikaupunkini ympyrät joka on aika lailla vastaavankokoinen kaupunki. Niin joo samankaltaista rakennetta löytyy mitä tulee säännöllisesti pyöräiltyä mutta käytännössä ovat tuon kokoluokan kaupungeissa aika lyhyitä pätkiä koska kadut avartuvat voimakkaasti kaupunkikeskustasta ulospäin nopeasti. Muutaman sadan metrin tai kilometrin matkalla vähintään. Eli en koe millään tavoin kyseistä nykyrakennetta pyöräilyä estäväksi eikä oikeastaan haittaavaksikaan. Ja mikäli seuraa kanssapyöräilijöiden ajotapaa niin ei se on hyvin luontevan näköistä ja sujuvaa tuollaisissakin osissa kaupunkia.

Niin siis kanssapyöräilijät (ns. spandexit poislukien) ajavat käytännössä aina jalankulkijoiden joukossa riippumatta siitä, onko pyörätien merkkiä vai ei. Tuossakin kun kiepauttaa kameranäkymän vastakkaiseen suuntaan, niin paljastuu pari jalkakäytävää jotka näyttävät aivan samalta kuin nuo pyörätiet (tietysti kyltti poislukien), ja ihan samalla lailla ihmiset niilläkin pyöräilevät.
Tässä on vielä yksi esimerkki Kokkolasta keskustan ulkopuolelta: https://goo.gl/maps/bHCp2jdSCYv4JsBL8
Tuossakin voi vertailla risteyksestä haarautuvia pyöräteitä ja jalkakäytäviä ja miettiä, että miksi juuri kaksi niistä on pyöräteitä ja viisi jalkakäytäviä. Vastausta tähän liikennesuunnittelulliseen kysymykseen ei ihan heti keksi, ja voi olla, että tuskin tulisi järkevää vastausta vaikka lähettäisi asiasta Kokkolan kaupungille kysymyksen. Mistään logiikasta tuskin on kyse ja tuskin myöskään siitä, että missä on turvallisinta pyöräillä.
Kuka liikennemerkkejä valmistavan yrityksen johtaja näitä poliitikkoja jatkuvasti lobbaa? Vähän aikaa sittenhän oli juttua ihan niistä normaaleista liikennemerkeistä (kuten suojatie) jotka mukamas pitää uudistaa. Joku Bernerin tuttu?
Kyllä se on loogista, että liikennemerkkien logiikka on kaikissa maissa sama.