Ystäväni on mielestäni liian syvällä äitiydessä...

Tunnistan tämän ap:n ihmistyypin. Törmäsin tässä taannoin yhteen opiskelukaveriini, joka oli todella loukkaantunut siitä, etten ole pitänyt yhteyttä.

Syyllistyin ensin mutta rupesin sitten miettimään, että miksei hän pidä minuun yhteyttä, ehdota mitään tai kysy miten minulla menee. Ylipäätään kysy, että onko miunlla esim huolia tai että voisiko hän ilahduttaa jotenkin minua.

Hän on työtön, mies tienaa hyvin, ainoa lapsi muuttanut kotoa, aikaa yllin kyllin. Appivanhemmat asuu vieressä joten aina kun on johonkin apua tarvinnut niin sinne vaan lapsi.

Minulla lapset, työ, yrittäjämies ja viheliäinen sairaus. Ei yhden yhtä sukulaista.

Silti se kohtaaminen onnistui taas kääntymään niin päin, että minä en ole tehnyt tarpeeksi ja minun pitäisi ilahduttaa ja muistaa häntä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei näille mitään mahda, kuten täällä on monta kertaa todettu. On ihan luonnollista tuntea surua, ärtymystäkin, jos joku läheiseksi luultu ihminen osoittaakin vähät välittävän sinun ystävyydestäsi. Sellaista sattuu ja se sattuu.

Tämän ketjun kommenteista näkee, miten vähän jotkut naiset arvostavat ystävyyttä. Ehkä se on sitä ”laajennettua narsismia” kuten jossain viestissä sanottiin.

Tämä on elämää eikä mitään Hollyeood-elokuvaa, jossa ollaan ikuisia ystäviä.

Terveisiä sinne oikeaan elämään, jossa jokainen on yksin ja ajaa vain omaa etuaan.

Ei täällä yksin olla. On mies ja lapset. Nyt on niiden aika. Lasten kasvaessa ja aikuistuessa taas myös vanhemmuus ja roliolit muuttuu. Henkisesti keskenkasvuiselle toki elämän realiteetit ovat liikaa.

Ja sitten kun se mies lähtee työkaverin matkaan, oletkin totaali-yh ilman mitään tukiverkkoa ja ilman ainoatakaan läheistä. Nimittäin sellaisiahan tämä palsta on pullollaan. Aina jos joku ihmettelee, miksei joku hanki lapsilleen hoitajaa vaikka gynekologikäynnin ajaksi, vastaus on joka kerta, ettei yksinkertaisesti ole _yhtään ketään_ jolta pyytää apua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei näille mitään mahda, kuten täällä on monta kertaa todettu. On ihan luonnollista tuntea surua, ärtymystäkin, jos joku läheiseksi luultu ihminen osoittaakin vähät välittävän sinun ystävyydestäsi. Sellaista sattuu ja se sattuu.

Tämän ketjun kommenteista näkee, miten vähän jotkut naiset arvostavat ystävyyttä. Ehkä se on sitä ”laajennettua narsismia” kuten jossain viestissä sanottiin.

Tämä on elämää eikä mitään Hollyeood-elokuvaa, jossa ollaan ikuisia ystäviä.

Terveisiä sinne oikeaan elämään, jossa jokainen on yksin ja ajaa vain omaa etuaan.

Ei täällä yksin olla. On mies ja lapset. Nyt on niiden aika. Lasten kasvaessa ja aikuistuessa taas myös vanhemmuus ja roliolit muuttuu. Henkisesti keskenkasvuiselle toki elämän realiteetit ovat liikaa.

Ja sitten kun se mies lähtee työkaverin matkaan, oletkin totaali-yh ilman mitään tukiverkkoa ja ilman ainoatakaan läheistä. Nimittäin sellaisiahan tämä palsta on pullollaan. Aina jos joku ihmettelee, miksei joku hanki lapsilleen hoitajaa vaikka gynekologikäynnin ajaksi, vastaus on joka kerta, ettei yksinkertaisesti ole _yhtään ketään_ jolta pyytää apua.

Ja mitähän apua siinä tilanteessa on ap:n tapaisesta ihmisestä, joka vain vaatii omaa osuuttaan oli toisella mikä tilanne tahansa. Ja haukkuu ja solvaa selän takana ja pilkkaa "ystävänsä" valintoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä se sinulle kuuluu?

Niinpä. Tälle ystävälle on eri asiat tärkeitä kuin aplle. Jokainen saa toimia niinkuin parhaaksi näkee ja elää elämäänsä niinkuin haluaa. Jos joku haluaa keskittyä lapsiinsa ja perheeseensä niin hieno juttu. Ei kuulu aplle.

Kuuluuhan se siinä tapauksessa, että ollaan ystäviä. Vaikka arki on mitä on ja ajankäyttö muuttuu, on erikoista miten jotkut pysyvät normaaleina järkevinä ihmisinä samassa tilanteessa, jossa toisesta tulee käytöstavaton oman (lasten) navan ympärillä pyörijä. Ystävyyssuhteista kannattaa pitää kiinni ja olla läsnä ne pienet hetket kun ehditään olla tekemisissä pikkulapsiaikana.

Ystävyyssuhteet muuttuvat ja kasvavat ihmisen elämän muuttuessa. Lapsena ja nuorena vannotaan ikuista ystävyyttä ja roikutaan kiinni kavereissa. Aikuisena perheellisemä ihmisenä ystäville lähetetään joulukortti ja ne on tärkeysjärjestyksessä sielä elämänpiirin laitamilla. Oikea ystävä ymmärtää paikkansa. Kasvakaa aikuisiksi.

Voi kuule, kun ystävä ei ole ihminen jonka valkkaat sen mukaan kellä sattuu olemaan sama elämäntilanne ja joita vaihdellaan esimerkiksi sen mukaan kenen kanssa seurustellaan (miehen kavereiden tyyökaverit tms.).

Ystävä on ihminen joka arvostaa seuraasi ja joka tuntee myös huonot puolesi mutta on silti ystävä. Olen seurannut sivusta surullisia tapauksia joiden elämä pyörii miehen ja lapsien ympärillä mutta joilla ei ole ketään muuta kun lapset kasvavat ja tulee ongelmia liitossa/ero/kaivataan kuuntelijaa tai seuraa. Kukaan ei halua enää olla näiden kanssa tekemisissä ja joukukortinlähettelijät jäävät yksin.

Ei se määrä vaan laatu.

Minun ystäväni liittyvät aina elämänvaiheeseen, jota elän. Lapsuuden-ja kouluajan ystävät jäi taakse kun muutin opiskelemaan 500 kmn päähän kotiseudustani. Ei vaan ollut enääitään yhteistä . Sain paljon ystäviä opiskelukavereista. Välit opiskelukavereihin etääntyi kun jokainen muutti kuka minnekkin päin maailmaa. Muutama hyvä ystävä heistä jäi vaikkei yhteyttä vuosiin pidetä. Juttu jatkuu vuosien jälkeenkin siitä,ihin se jäi edellisellä kerralla. Työn perässä kun muuttaa muuttaman kerran ne paikallista set ystävät jäävät etäisimmiksi . Lasten myötä tuli ystäväksi muita vanhempia jne jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei näille mitään mahda, kuten täällä on monta kertaa todettu. On ihan luonnollista tuntea surua, ärtymystäkin, jos joku läheiseksi luultu ihminen osoittaakin vähät välittävän sinun ystävyydestäsi. Sellaista sattuu ja se sattuu.

Tämän ketjun kommenteista näkee, miten vähän jotkut naiset arvostavat ystävyyttä. Ehkä se on sitä ”laajennettua narsismia” kuten jossain viestissä sanottiin.

Tämä on elämää eikä mitään Hollyeood-elokuvaa, jossa ollaan ikuisia ystäviä.

Terveisiä sinne oikeaan elämään, jossa jokainen on yksin ja ajaa vain omaa etuaan.

Ei täällä yksin olla. On mies ja lapset. Nyt on niiden aika. Lasten kasvaessa ja aikuistuessa taas myös vanhemmuus ja roliolit muuttuu. Henkisesti keskenkasvuiselle toki elämän realiteetit ovat liikaa.

Ja sitten kun se mies lähtee työkaverin matkaan, oletkin totaali-yh ilman mitään tukiverkkoa ja ilman ainoatakaan läheistä. Nimittäin sellaisiahan tämä palsta on pullollaan. Aina jos joku ihmettelee, miksei joku hanki lapsilleen hoitajaa vaikka gynekologikäynnin ajaksi, vastaus on joka kerta, ettei yksinkertaisesti ole _yhtään ketään_ jolta pyytää apua.

Ihan niinkuin ne yhtälailla töissäkäyvät "ystävät" pystyisi auttamaan. Lisäksi jo alakoululaiset osaa olla hetken kotona yksin tai äiskä voi käydä gynekologilla lasten ollessa päivähoidissa tai koulussa. Vaikka mies lähtisikin, hän on kuitenkin lasten isä ja voi hoitaa lapsiaan pakollisten menojen ajan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä se sinulle kuuluu?

Niinpä. Tälle ystävälle on eri asiat tärkeitä kuin aplle. Jokainen saa toimia niinkuin parhaaksi näkee ja elää elämäänsä niinkuin haluaa. Jos joku haluaa keskittyä lapsiinsa ja perheeseensä niin hieno juttu. Ei kuulu aplle.

Kuuluuhan se siinä tapauksessa, että ollaan ystäviä. Vaikka arki on mitä on ja ajankäyttö muuttuu, on erikoista miten jotkut pysyvät normaaleina järkevinä ihmisinä samassa tilanteessa, jossa toisesta tulee käytöstavaton oman (lasten) navan ympärillä pyörijä. Ystävyyssuhteista kannattaa pitää kiinni ja olla läsnä ne pienet hetket kun ehditään olla tekemisissä pikkulapsiaikana.

Ystävyyssuhteet muuttuvat ja kasvavat ihmisen elämän muuttuessa. Lapsena ja nuorena vannotaan ikuista ystävyyttä ja roikutaan kiinni kavereissa. Aikuisena perheellisemä ihmisenä ystäville lähetetään joulukortti ja ne on tärkeysjärjestyksessä sielä elämänpiirin laitamilla. Oikea ystävä ymmärtää paikkansa. Kasvakaa aikuisiksi.

Voi kuule, kun ystävä ei ole ihminen jonka valkkaat sen mukaan kellä sattuu olemaan sama elämäntilanne ja joita vaihdellaan esimerkiksi sen mukaan kenen kanssa seurustellaan (miehen kavereiden tyyökaverit tms.).

Ystävä on ihminen joka arvostaa seuraasi ja joka tuntee myös huonot puolesi mutta on silti ystävä. Olen seurannut sivusta surullisia tapauksia joiden elämä pyörii miehen ja lapsien ympärillä mutta joilla ei ole ketään muuta kun lapset kasvavat ja tulee ongelmia liitossa/ero/kaivataan kuuntelijaa tai seuraa. Kukaan ei halua enää olla näiden kanssa tekemisissä ja joukukortinlähettelijät jäävät yksin.

Ei se määrä vaan laatu.

Tuntee sinut, mutta on silti ystävä. Ap ei ole oikea ystävä tälle toiselle äidille. Kuinka kukaan muuten solvaisi "ystäväänsä" anonyymillä palstalla. Oikea ystävä tukee ja auttaa vaikkei itse toisen valintoja ymmärtäisikään. Mielestäni ap on todella itsekäs eikä kestä ,että muiden huomio ei kohdistu juuri häneen ja hänen tarpeisiinsa.

Normaali ihminen arvostaa kanssaihmisiään sen verran, että säilyttää normaalit käytöstavat vaikka lapsia olisi 8. Jos kohtelet ystäviäsi huinosti tai et osaa puhua muusta kuin porkkanasoseesta niin ei se muun maailman vika ole. Esimerkkejä löytyy aloittajan viestistä ja muissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei näille mitään mahda, kuten täällä on monta kertaa todettu. On ihan luonnollista tuntea surua, ärtymystäkin, jos joku läheiseksi luultu ihminen osoittaakin vähät välittävän sinun ystävyydestäsi. Sellaista sattuu ja se sattuu.

Tämän ketjun kommenteista näkee, miten vähän jotkut naiset arvostavat ystävyyttä. Ehkä se on sitä ”laajennettua narsismia” kuten jossain viestissä sanottiin.

Tämä on elämää eikä mitään Hollyeood-elokuvaa, jossa ollaan ikuisia ystäviä.

Terveisiä sinne oikeaan elämään, jossa jokainen on yksin ja ajaa vain omaa etuaan.

Ei täällä yksin olla. On mies ja lapset. Nyt on niiden aika. Lasten kasvaessa ja aikuistuessa taas myös vanhemmuus ja roliolit muuttuu. Henkisesti keskenkasvuiselle toki elämän realiteetit ovat liikaa.

Ja sitten kun se mies lähtee työkaverin matkaan, oletkin totaali-yh ilman mitään tukiverkkoa ja ilman ainoatakaan läheistä. Nimittäin sellaisiahan tämä palsta on pullollaan. Aina jos joku ihmettelee, miksei joku hanki lapsilleen hoitajaa vaikka gynekologikäynnin ajaksi, vastaus on joka kerta, ettei yksinkertaisesti ole _yhtään ketään_ jolta pyytää apua.

Ja mitähän apua siinä tilanteessa on ap:n tapaisesta ihmisestä, joka vain vaatii omaa osuuttaan oli toisella mikä tilanne tahansa. Ja haukkuu ja solvaa selän takana ja pilkkaa "ystävänsä" valintoja.

Kuten ketjun muutamista vastauksista voi päätellä, aihe on aika arka ja siitä on vaikea puhua ilman kiihkeitä tunteita. Monella kuitenkin näyttää olevan kokemusta ilmiöstä.

Minusta on ihan ymmärrettävää käsitellä omaa pettymystä ystävän käytökseen anonyymisti, jolloin kukaan ei voi tunnistaa itseään eikä ketään ole solvattu tai pilkattu selän takana.

Itse ainakin ajattelisin, että aloittaja kaipaa ystäväänsä ja on harmissaan ystävyyden lopahtamisesta. Voi olla vaikea hahmottaa, miten jokin itselle luontevasti sujunut asia, kuten lasten saaminen, muuttaakin ystävää niin paljon.

Itse uskon että ihmiset ovat pohjimmiltaan hyväntahtoisia. Se, että ystävä käytöksellään feidaa ap:n elämästään, voi olla asia, joka ei liity mitenkään aloittajaan ihmisenä vaan ystävän omaan elämäntilanteeseen.

Niin kauan kuin kaikki tapahtuu ”äitiyden nimissä”, asiaa on ihan mahdoton käsitellä mitenkään. ”Lapsen etu” tai ”hyvä äitiys” on ihan niin kuin rasismi tai muut kipeät isot aiheet - kun se sana on kerran lausuttu, itse asiaa ei voi enää mitenkään käsitellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä se sinulle kuuluu?

Niinpä. Tälle ystävälle on eri asiat tärkeitä kuin aplle. Jokainen saa toimia niinkuin parhaaksi näkee ja elää elämäänsä niinkuin haluaa. Jos joku haluaa keskittyä lapsiinsa ja perheeseensä niin hieno juttu. Ei kuulu aplle.

Kuuluuhan se siinä tapauksessa, että ollaan ystäviä. Vaikka arki on mitä on ja ajankäyttö muuttuu, on erikoista miten jotkut pysyvät normaaleina järkevinä ihmisinä samassa tilanteessa, jossa toisesta tulee käytöstavaton oman (lasten) navan ympärillä pyörijä. Ystävyyssuhteista kannattaa pitää kiinni ja olla läsnä ne pienet hetket kun ehditään olla tekemisissä pikkulapsiaikana.

Ystävyyssuhteet muuttuvat ja kasvavat ihmisen elämän muuttuessa. Lapsena ja nuorena vannotaan ikuista ystävyyttä ja roikutaan kiinni kavereissa. Aikuisena perheellisemä ihmisenä ystäville lähetetään joulukortti ja ne on tärkeysjärjestyksessä sielä elämänpiirin laitamilla. Oikea ystävä ymmärtää paikkansa. Kasvakaa aikuisiksi.

Voi kuule, kun ystävä ei ole ihminen jonka valkkaat sen mukaan kellä sattuu olemaan sama elämäntilanne ja joita vaihdellaan esimerkiksi sen mukaan kenen kanssa seurustellaan (miehen kavereiden tyyökaverit tms.).

Ystävä on ihminen joka arvostaa seuraasi ja joka tuntee myös huonot puolesi mutta on silti ystävä. Olen seurannut sivusta surullisia tapauksia joiden elämä pyörii miehen ja lapsien ympärillä mutta joilla ei ole ketään muuta kun lapset kasvavat ja tulee ongelmia liitossa/ero/kaivataan kuuntelijaa tai seuraa. Kukaan ei halua enää olla näiden kanssa tekemisissä ja joukukortinlähettelijät jäävät yksin.

Ei se määrä vaan laatu.

Tuntee sinut, mutta on silti ystävä. Ap ei ole oikea ystävä tälle toiselle äidille. Kuinka kukaan muuten solvaisi "ystäväänsä" anonyymillä palstalla. Oikea ystävä tukee ja auttaa vaikkei itse toisen valintoja ymmärtäisikään. Mielestäni ap on todella itsekäs eikä kestä ,että muiden huomio ei kohdistu juuri häneen ja hänen tarpeisiinsa.

Normaali ihminen arvostaa kanssaihmisiään sen verran, että säilyttää normaalit käytöstavat vaikka lapsia olisi 8. Jos kohtelet ystäviäsi huinosti tai et osaa puhua muusta kuin porkkanasoseesta niin ei se muun maailman vika ole. Esimerkkejä löytyy aloittajan viestistä ja muissa.

Olet lukenut pelkän ap:n versio. Se on pahantahtoinen versio. Ehkä se porkkanasose on ainoa jota ap tajuaa.

Ei ole kokemusta neljän lapsen äitiydestä, mutta kyllä itse edelleen olen lapsen saamisen jälkeen yhä kiinnostunut ystävieni kuulumisista ja tekemisistä ja haluan heille aikaani antaa. Haluan heidän olevan ystäviäni vielä silloinkin kun lapset ovat lentäneet pesästä. Äitiys on isoin asia elämässä, mutta ei koko elämä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei näille mitään mahda, kuten täällä on monta kertaa todettu. On ihan luonnollista tuntea surua, ärtymystäkin, jos joku läheiseksi luultu ihminen osoittaakin vähät välittävän sinun ystävyydestäsi. Sellaista sattuu ja se sattuu.

Tämän ketjun kommenteista näkee, miten vähän jotkut naiset arvostavat ystävyyttä. Ehkä se on sitä ”laajennettua narsismia” kuten jossain viestissä sanottiin.

Tämä on elämää eikä mitään Hollyeood-elokuvaa, jossa ollaan ikuisia ystäviä.

Terveisiä sinne oikeaan elämään, jossa jokainen on yksin ja ajaa vain omaa etuaan.

Ei täällä yksin olla. On mies ja lapset. Nyt on niiden aika. Lasten kasvaessa ja aikuistuessa taas myös vanhemmuus ja roliolit muuttuu. Henkisesti keskenkasvuiselle toki elämän realiteetit ovat liikaa.

Ja sitten kun se mies lähtee työkaverin matkaan, oletkin totaali-yh ilman mitään tukiverkkoa ja ilman ainoatakaan läheistä. Nimittäin sellaisiahan tämä palsta on pullollaan. Aina jos joku ihmettelee, miksei joku hanki lapsilleen hoitajaa vaikka gynekologikäynnin ajaksi, vastaus on joka kerta, ettei yksinkertaisesti ole _yhtään ketään_ jolta pyytää apua.

Ja mitähän apua siinä tilanteessa on ap:n tapaisesta ihmisestä, joka vain vaatii omaa osuuttaan oli toisella mikä tilanne tahansa. Ja haukkuu ja solvaa selän takana ja pilkkaa "ystävänsä" valintoja.

Kuten ketjun muutamista vastauksista voi päätellä, aihe on aika arka ja siitä on vaikea puhua ilman kiihkeitä tunteita. Monella kuitenkin näyttää olevan kokemusta ilmiöstä.

Minusta on ihan ymmärrettävää käsitellä omaa pettymystä ystävän käytökseen anonyymisti, jolloin kukaan ei voi tunnistaa itseään eikä ketään ole solvattu tai pilkattu selän takana.

Itse ainakin ajattelisin, että aloittaja kaipaa ystäväänsä ja on harmissaan ystävyyden lopahtamisesta. Voi olla vaikea hahmottaa, miten jokin itselle luontevasti sujunut asia, kuten lasten saaminen, muuttaakin ystävää niin paljon.

Itse uskon että ihmiset ovat pohjimmiltaan hyväntahtoisia. Se, että ystävä käytöksellään feidaa ap:n elämästään, voi olla asia, joka ei liity mitenkään aloittajaan ihmisenä vaan ystävän omaan elämäntilanteeseen.

Niin kauan kuin kaikki tapahtuu ”äitiyden nimissä”, asiaa on ihan mahdoton käsitellä mitenkään. ”Lapsen etu” tai ”hyvä äitiys” on ihan niin kuin rasismi tai muut kipeät isot aiheet - kun se sana on kerran lausuttu, itse asiaa ei voi enää mitenkään käsitellä.

Kyllä se ystävän feidaaminen liittyy ihan siihen ns ystävään ja siihen haluaako häntä pitää elämässään. Ei ole pakko, mitään oikeutta vaatia ei ole.

Vierailija kirjoitti:

[

Tuntee sinut, mutta on silti ystävä. Ap ei ole oikea ystävä tälle toiselle äidille. Kuinka kukaan muuten solvaisi "ystäväänsä" anonyymillä palstalla. Oikea ystävä tukee ja auttaa vaikkei itse toisen valintoja ymmärtäisikään. Mielestäni ap on todella itsekäs eikä kestä ,että muiden huomio ei kohdistu juuri häneen ja hänen tarpeisiinsa.

Jännä, miten eri tavalla eri ihmiset ymmärtävät muiden viestit. Minä luin ap:n viestin niin, että hän pohtii ääneen sitä, miten syvälle äitiyteen ystävä on uponnut. Ap:llä itsellään on lasten lisäksi muutakin elämää ja hän haluaa vaalia sitä. Ei se ole mielestäni itsekästä. Päinvastoin. Kun pitää huolta omasta henkisestä vireydestään, jaksaa olla hyvä äiti, hyvä vaimo ja hyvä ystävä ihan eri tavalla kuin pelkkään pikkulapsimaailmaan uppoutumalla. 

Vierailija kirjoitti:

Tunnistan tämän ap:n ihmistyypin. Törmäsin tässä taannoin yhteen opiskelukaveriini, joka oli todella loukkaantunut siitä, etten ole pitänyt yhteyttä.

Syyllistyin ensin mutta rupesin sitten miettimään, että miksei hän pidä minuun yhteyttä, ehdota mitään tai kysy miten minulla menee. Ylipäätään kysy, että onko miunlla esim huolia tai että voisiko hän ilahduttaa jotenkin minua.

Hän on työtön, mies tienaa hyvin, ainoa lapsi muuttanut kotoa, aikaa yllin kyllin. Appivanhemmat asuu vieressä joten aina kun on johonkin apua tarvinnut niin sinne vaan lapsi.

Minulla lapset, työ, yrittäjämies ja viheliäinen sairaus. Ei yhden yhtä sukulaista.

Silti se kohtaaminen onnistui taas kääntymään niin päin, että minä en ole tehnyt tarpeeksi ja minun pitäisi ilahduttaa ja muistaa häntä.

Mulla on tuollainen äiti.

Minun pitäisi jaksaa huolehtia hänestä vaikka itselläni on koko ajan ollut paljon huolia ja vastuksia kaiken aikaa. Mutta mun äidilläpä onkin aina kaikkein vaikeinta, kun hän asuu yksin omistusasunnossa ja saa hyvää eläkettä ja terveyttäkin on ollut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

[

Tuntee sinut, mutta on silti ystävä. Ap ei ole oikea ystävä tälle toiselle äidille. Kuinka kukaan muuten solvaisi "ystäväänsä" anonyymillä palstalla. Oikea ystävä tukee ja auttaa vaikkei itse toisen valintoja ymmärtäisikään. Mielestäni ap on todella itsekäs eikä kestä ,että muiden huomio ei kohdistu juuri häneen ja hänen tarpeisiinsa.

Jännä, miten eri tavalla eri ihmiset ymmärtävät muiden viestit. Minä luin ap:n viestin niin, että hän pohtii ääneen sitä, miten syvälle äitiyteen ystävä on uponnut. Ap:llä itsellään on lasten lisäksi muutakin elämää ja hän haluaa vaalia sitä. Ei se ole mielestäni itsekästä. Päinvastoin. Kun pitää huolta omasta henkisestä vireydestään, jaksaa olla hyvä äiti, hyvä vaimo ja hyvä ystävä ihan eri tavalla kuin pelkkään pikkulapsimaailmaan uppoutumalla. 

Niin on se jännä että miten ihmeessä saat positiiviseksi umpinegatiivisen käytöksen

- lapsiluvun paheksunnan

- valinnat

- lasten kasvatuksen arvostelemisen

- kaikkinaisen paheksunnan

- selän takana solvaamisen

ja kruununa tympeän täysimittaisen itsekehun ja painostuksen että kaikkien muiden pitää elää tismalleen niin kuin itse elää.

On se kumma, että tällä lailla käyttäytyvä ihminen on joutunut ulkoradalle, ihmeellistä tosiaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä se sinulle kuuluu?

Niinpä. Tälle ystävälle on eri asiat tärkeitä kuin aplle. Jokainen saa toimia niinkuin parhaaksi näkee ja elää elämäänsä niinkuin haluaa. Jos joku haluaa keskittyä lapsiinsa ja perheeseensä niin hieno juttu. Ei kuulu aplle.

Kuuluuhan se siinä tapauksessa, että ollaan ystäviä. Vaikka arki on mitä on ja ajankäyttö muuttuu, on erikoista miten jotkut pysyvät normaaleina järkevinä ihmisinä samassa tilanteessa, jossa toisesta tulee käytöstavaton oman (lasten) navan ympärillä pyörijä. Ystävyyssuhteista kannattaa pitää kiinni ja olla läsnä ne pienet hetket kun ehditään olla tekemisissä pikkulapsiaikana.

Ystävyyssuhteet muuttuvat ja kasvavat ihmisen elämän muuttuessa. Lapsena ja nuorena vannotaan ikuista ystävyyttä ja roikutaan kiinni kavereissa. Aikuisena perheellisemä ihmisenä ystäville lähetetään joulukortti ja ne on tärkeysjärjestyksessä sielä elämänpiirin laitamilla. Oikea ystävä ymmärtää paikkansa. Kasvakaa aikuisiksi.

Voi kuule, kun ystävä ei ole ihminen jonka valkkaat sen mukaan kellä sattuu olemaan sama elämäntilanne ja joita vaihdellaan esimerkiksi sen mukaan kenen kanssa seurustellaan (miehen kavereiden tyyökaverit tms.).

Ystävä on ihminen joka arvostaa seuraasi ja joka tuntee myös huonot puolesi mutta on silti ystävä. Olen seurannut sivusta surullisia tapauksia joiden elämä pyörii miehen ja lapsien ympärillä mutta joilla ei ole ketään muuta kun lapset kasvavat ja tulee ongelmia liitossa/ero/kaivataan kuuntelijaa tai seuraa. Kukaan ei halua enää olla näiden kanssa tekemisissä ja joukukortinlähettelijät jäävät yksin.

Ei se määrä vaan laatu.

Tuntee sinut, mutta on silti ystävä. Ap ei ole oikea ystävä tälle toiselle äidille. Kuinka kukaan muuten solvaisi "ystäväänsä" anonyymillä palstalla. Oikea ystävä tukee ja auttaa vaikkei itse toisen valintoja ymmärtäisikään. Mielestäni ap on todella itsekäs eikä kestä ,että muiden huomio ei kohdistu juuri häneen ja hänen tarpeisiinsa.

Normaali ihminen arvostaa kanssaihmisiään sen verran, että säilyttää normaalit käytöstavat vaikka lapsia olisi 8. Jos kohtelet ystäviäsi huinosti tai et osaa puhua muusta kuin porkkanasoseesta niin ei se muun maailman vika ole. Esimerkkejä löytyy aloittajan viestistä ja muissa.

Ongelmahan tässä on se ap, joka ei halua puhua porkkanasoseesta vaan vaatii häiriöttömiä viihdytyspalveluja "ystävältään". Kyllä niitä käytöstapoja ja ymmärtäväisyyttä sopii odottaa apltäkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä se sinulle kuuluu?

Niinpä. Tälle ystävälle on eri asiat tärkeitä kuin aplle. Jokainen saa toimia niinkuin parhaaksi näkee ja elää elämäänsä niinkuin haluaa. Jos joku haluaa keskittyä lapsiinsa ja perheeseensä niin hieno juttu. Ei kuulu aplle.

Kuuluuhan se siinä tapauksessa, että ollaan ystäviä. Vaikka arki on mitä on ja ajankäyttö muuttuu, on erikoista miten jotkut pysyvät normaaleina järkevinä ihmisinä samassa tilanteessa, jossa toisesta tulee käytöstavaton oman (lasten) navan ympärillä pyörijä. Ystävyyssuhteista kannattaa pitää kiinni ja olla läsnä ne pienet hetket kun ehditään olla tekemisissä pikkulapsiaikana.

Ystävyyssuhteet muuttuvat ja kasvavat ihmisen elämän muuttuessa. Lapsena ja nuorena vannotaan ikuista ystävyyttä ja roikutaan kiinni kavereissa. Aikuisena perheellisemä ihmisenä ystäville lähetetään joulukortti ja ne on tärkeysjärjestyksessä sielä elämänpiirin laitamilla. Oikea ystävä ymmärtää paikkansa. Kasvakaa aikuisiksi.

Voi kuule, kun ystävä ei ole ihminen jonka valkkaat sen mukaan kellä sattuu olemaan sama elämäntilanne ja joita vaihdellaan esimerkiksi sen mukaan kenen kanssa seurustellaan (miehen kavereiden tyyökaverit tms.).

Ystävä on ihminen joka arvostaa seuraasi ja joka tuntee myös huonot puolesi mutta on silti ystävä. Olen seurannut sivusta surullisia tapauksia joiden elämä pyörii miehen ja lapsien ympärillä mutta joilla ei ole ketään muuta kun lapset kasvavat ja tulee ongelmia liitossa/ero/kaivataan kuuntelijaa tai seuraa. Kukaan ei halua enää olla näiden kanssa tekemisissä ja joukukortinlähettelijät jäävät yksin.

Ei se määrä vaan laatu.

Tuntee sinut, mutta on silti ystävä. Ap ei ole oikea ystävä tälle toiselle äidille. Kuinka kukaan muuten solvaisi "ystäväänsä" anonyymillä palstalla. Oikea ystävä tukee ja auttaa vaikkei itse toisen valintoja ymmärtäisikään. Mielestäni ap on todella itsekäs eikä kestä ,että muiden huomio ei kohdistu juuri häneen ja hänen tarpeisiinsa.

Normaali ihminen arvostaa kanssaihmisiään sen verran, että säilyttää normaalit käytöstavat vaikka lapsia olisi 8. Jos kohtelet ystäviäsi huinosti tai et osaa puhua muusta kuin porkkanasoseesta niin ei se muun maailman vika ole. Esimerkkejä löytyy aloittajan viestistä ja muissa.

Tässä on se, mitä itsekin ajattelin kun luin kommentteja.

Ihminen, joka ei aidosti piittaa kanssaihmisistään tai osaa käyttäytyä, ei muutu välittäväksi ja miellyttäväksi tullessaan äidiksi. Päinvastoin. Äitiys antaa hänelle nyt täydellisen alibin omalle epäsosiaalisuudelle tai muille kurjille piirteille tai tavoille. Kaiken voi aina perustella lapsen tarpeilla.

Uskon myös siihen, että seura tekee kaltaisekseen. Liian pitkään pelkkää lasten seuraa ei jalosta luonnetta vaan ihminen regressoituu.

Niin kauan kuin ap:n ystävällä ei ollut lapsia, hänen jotkut piirteensä eivät päässeet esille tai ne eivät tuntuneet häiritseviltä. Nyt lienee aika tunnustaa tosiasiat ja todeta, että aitoa ystävyyttä ei toisen puolelta tainnut olla olemassakaan ja koko ihminen ei taidakaan olla sitä mitä kuvittelit. Jatka matkaa ja unohda.

Vierailija kirjoitti:

On äitejä, jotka haluavat panostaa perhe-elämään ja lapsiinsa, etenkin kun se pikkulapsiaika on vain niin lyhyt ohikiitävä hetki elämässämme. Sitä voi vanhana sitten muistella hyvällä omallatunnolla, että on silloin satsannut lapsiinsa ja on saanut heistä kasvatettua terveitä, tasapainoisia, koulutettuja ja hyvät elämäntavat omaavia, omillaan toimeentulevia kansalaisia.

Sitten on niitä äitejä, jotka sikiää vahingossa tai hetken huumassa. Kakarat ovat ikäänkuin riesana ja esteenä sille omalle täydelliselle elämiselle... On uraa ja oma kroppa, vaatteet, meikit, harrastukset jne. jne. Minä, minä,minä..... Lapset on just kivoja sen verran, että otetaan kuvia ja postataan someen ja saadaan paljon tykkäyksiä ja kehuja. Muutoimpa onkin sitten päiväkodin ja koulun tehtävä kasvattaa heitä.

Jätetään vertailusta kokonaan pois päihde- ja mielenterveys yms. ongelmalliset äidit, joiden lapsethan ovat suorastaan heitteillä.

Olen itse eskariopettaja ja valitettavasti voin sanoa, että alan ammattilaiset erottavat jo siitä 6-vuotiaasta, kenestä tulee jo nuorena potentiaalinen päihdeongelmaisen, rikollinen, mt-ongelmallinen, pissis jne....

Ja nämä eivät koskaan ole noiden perhe-elämään panostaneiden äitien lapsia.

Ihanan ennakkoluuloinen olet, eskariope. Leimaat lapsia tuleviksi pissiksiksi ja mt-ongelmaisiksi. Tajuatko miten vahingollinen olet näille lapsille? Vaikka leimaus tapahtuisi muka vain pääsi sisällä, se vaikuttaa väistämättä lapsiin, kyllä he sen aistivat. Toivottavasti et koskaan pääse lähelle minun lapsiani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä se sinulle kuuluu?

Niinpä. Tälle ystävälle on eri asiat tärkeitä kuin aplle. Jokainen saa toimia niinkuin parhaaksi näkee ja elää elämäänsä niinkuin haluaa. Jos joku haluaa keskittyä lapsiinsa ja perheeseensä niin hieno juttu. Ei kuulu aplle.

Kuuluuhan se siinä tapauksessa, että ollaan ystäviä. Vaikka arki on mitä on ja ajankäyttö muuttuu, on erikoista miten jotkut pysyvät normaaleina järkevinä ihmisinä samassa tilanteessa, jossa toisesta tulee käytöstavaton oman (lasten) navan ympärillä pyörijä. Ystävyyssuhteista kannattaa pitää kiinni ja olla läsnä ne pienet hetket kun ehditään olla tekemisissä pikkulapsiaikana.

Ystävyyssuhteet muuttuvat ja kasvavat ihmisen elämän muuttuessa. Lapsena ja nuorena vannotaan ikuista ystävyyttä ja roikutaan kiinni kavereissa. Aikuisena perheellisemä ihmisenä ystäville lähetetään joulukortti ja ne on tärkeysjärjestyksessä sielä elämänpiirin laitamilla. Oikea ystävä ymmärtää paikkansa. Kasvakaa aikuisiksi.

Voi kuule, kun ystävä ei ole ihminen jonka valkkaat sen mukaan kellä sattuu olemaan sama elämäntilanne ja joita vaihdellaan esimerkiksi sen mukaan kenen kanssa seurustellaan (miehen kavereiden tyyökaverit tms.).

Ystävä on ihminen joka arvostaa seuraasi ja joka tuntee myös huonot puolesi mutta on silti ystävä. Olen seurannut sivusta surullisia tapauksia joiden elämä pyörii miehen ja lapsien ympärillä mutta joilla ei ole ketään muuta kun lapset kasvavat ja tulee ongelmia liitossa/ero/kaivataan kuuntelijaa tai seuraa. Kukaan ei halua enää olla näiden kanssa tekemisissä ja joukukortinlähettelijät jäävät yksin.

Ei se määrä vaan laatu.

Tuntee sinut, mutta on silti ystävä. Ap ei ole oikea ystävä tälle toiselle äidille. Kuinka kukaan muuten solvaisi "ystäväänsä" anonyymillä palstalla. Oikea ystävä tukee ja auttaa vaikkei itse toisen valintoja ymmärtäisikään. Mielestäni ap on todella itsekäs eikä kestä ,että muiden huomio ei kohdistu juuri häneen ja hänen tarpeisiinsa.

Normaali ihminen arvostaa kanssaihmisiään sen verran, että säilyttää normaalit käytöstavat vaikka lapsia olisi 8. Jos kohtelet ystäviäsi huinosti tai et osaa puhua muusta kuin porkkanasoseesta niin ei se muun maailman vika ole. Esimerkkejä löytyy aloittajan viestistä ja muissa.

Ongelmahan tässä on se ap, joka ei halua puhua porkkanasoseesta vaan vaatii häiriöttömiä viihdytyspalveluja "ystävältään". Kyllä niitä käytöstapoja ja ymmärtäväisyyttä sopii odottaa apltäkin.

Olet hassu trollaaja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä se sinulle kuuluu?

Niinpä. Tälle ystävälle on eri asiat tärkeitä kuin aplle. Jokainen saa toimia niinkuin parhaaksi näkee ja elää elämäänsä niinkuin haluaa. Jos joku haluaa keskittyä lapsiinsa ja perheeseensä niin hieno juttu. Ei kuulu aplle.

Kuuluuhan se siinä tapauksessa, että ollaan ystäviä. Vaikka arki on mitä on ja ajankäyttö muuttuu, on erikoista miten jotkut pysyvät normaaleina järkevinä ihmisinä samassa tilanteessa, jossa toisesta tulee käytöstavaton oman (lasten) navan ympärillä pyörijä. Ystävyyssuhteista kannattaa pitää kiinni ja olla läsnä ne pienet hetket kun ehditään olla tekemisissä pikkulapsiaikana.

Ystävyyssuhteet muuttuvat ja kasvavat ihmisen elämän muuttuessa. Lapsena ja nuorena vannotaan ikuista ystävyyttä ja roikutaan kiinni kavereissa. Aikuisena perheellisemä ihmisenä ystäville lähetetään joulukortti ja ne on tärkeysjärjestyksessä sielä elämänpiirin laitamilla. Oikea ystävä ymmärtää paikkansa. Kasvakaa aikuisiksi.

Voi kuule, kun ystävä ei ole ihminen jonka valkkaat sen mukaan kellä sattuu olemaan sama elämäntilanne ja joita vaihdellaan esimerkiksi sen mukaan kenen kanssa seurustellaan (miehen kavereiden tyyökaverit tms.).

Ystävä on ihminen joka arvostaa seuraasi ja joka tuntee myös huonot puolesi mutta on silti ystävä. Olen seurannut sivusta surullisia tapauksia joiden elämä pyörii miehen ja lapsien ympärillä mutta joilla ei ole ketään muuta kun lapset kasvavat ja tulee ongelmia liitossa/ero/kaivataan kuuntelijaa tai seuraa. Kukaan ei halua enää olla näiden kanssa tekemisissä ja joukukortinlähettelijät jäävät yksin.

Ei se määrä vaan laatu.

Eri

Ystävä on se joka säilyy vaikka ei pariin vuoteen voi nähdä kuin pari kertaa, eikä se jota pitää väenvänkään nähdä vaikka tilanne on sopimaton.

Ei ystävyys ole sitä, että toisen pitää tyytyä vähempään kuin haluaisi eikä sitä, että pitäisi luopua itselleen tärkeistä asioista. Ystävyys on sitä, että annetään toisen olla sellainen kun on silloin kun on ja halutaan toiselle hyvää ilman turhia vaatimuksia.

Minulla on hyvä ystävä joka inhoaa lapsia, joten nähdään ehkä pari kertaa vuodessa joskus lasten kanssa ja joskus ilman.

Kyllä se ystävä on sielä sitten kun lapseni ovat kasvaneet aivan niinkuin minäkin. Molemmat ymmärrämme, että tilanne on tällainen eikä se valittamalla parane.

Ehkä apn pitäisi vain todeta, että nyt on huono elämäntilanne ja jatketaan sitten parinvuodenpäästä. Jos kyseessä on oikeasti ystävyys sitä voi kyllä jatkaa sitten kun molemmille sopii.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

[

Tuntee sinut, mutta on silti ystävä. Ap ei ole oikea ystävä tälle toiselle äidille. Kuinka kukaan muuten solvaisi "ystäväänsä" anonyymillä palstalla. Oikea ystävä tukee ja auttaa vaikkei itse toisen valintoja ymmärtäisikään. Mielestäni ap on todella itsekäs eikä kestä ,että muiden huomio ei kohdistu juuri häneen ja hänen tarpeisiinsa.

Jännä, miten eri tavalla eri ihmiset ymmärtävät muiden viestit. Minä luin ap:n viestin niin, että hän pohtii ääneen sitä, miten syvälle äitiyteen ystävä on uponnut. Ap:llä itsellään on lasten lisäksi muutakin elämää ja hän haluaa vaalia sitä. Ei se ole mielestäni itsekästä. Päinvastoin. Kun pitää huolta omasta henkisestä vireydestään, jaksaa olla hyvä äiti, hyvä vaimo ja hyvä ystävä ihan eri tavalla kuin pelkkään pikkulapsimaailmaan uppoutumalla. 

Juolahtiko ollenkaan mieleen, että tuo ystävä on tyytyväinen tilanteeseensa eikä yksinkertaisesti vaan viitsi uhrata aikaansa aplle? Kaikki ihmiset eivät nauti samoista asioista. Ap voi olla vaativa ja hankala "ystävä", josta halutaankin etääntyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä se sinulle kuuluu?

Niinpä. Tälle ystävälle on eri asiat tärkeitä kuin aplle. Jokainen saa toimia niinkuin parhaaksi näkee ja elää elämäänsä niinkuin haluaa. Jos joku haluaa keskittyä lapsiinsa ja perheeseensä niin hieno juttu. Ei kuulu aplle.

Kuuluuhan se siinä tapauksessa, että ollaan ystäviä. Vaikka arki on mitä on ja ajankäyttö muuttuu, on erikoista miten jotkut pysyvät normaaleina järkevinä ihmisinä samassa tilanteessa, jossa toisesta tulee käytöstavaton oman (lasten) navan ympärillä pyörijä. Ystävyyssuhteista kannattaa pitää kiinni ja olla läsnä ne pienet hetket kun ehditään olla tekemisissä pikkulapsiaikana.

Ystävyyssuhteet muuttuvat ja kasvavat ihmisen elämän muuttuessa. Lapsena ja nuorena vannotaan ikuista ystävyyttä ja roikutaan kiinni kavereissa. Aikuisena perheellisemä ihmisenä ystäville lähetetään joulukortti ja ne on tärkeysjärjestyksessä sielä elämänpiirin laitamilla. Oikea ystävä ymmärtää paikkansa. Kasvakaa aikuisiksi.

Voi kuule, kun ystävä ei ole ihminen jonka valkkaat sen mukaan kellä sattuu olemaan sama elämäntilanne ja joita vaihdellaan esimerkiksi sen mukaan kenen kanssa seurustellaan (miehen kavereiden tyyökaverit tms.).

Ystävä on ihminen joka arvostaa seuraasi ja joka tuntee myös huonot puolesi mutta on silti ystävä. Olen seurannut sivusta surullisia tapauksia joiden elämä pyörii miehen ja lapsien ympärillä mutta joilla ei ole ketään muuta kun lapset kasvavat ja tulee ongelmia liitossa/ero/kaivataan kuuntelijaa tai seuraa. Kukaan ei halua enää olla näiden kanssa tekemisissä ja joukukortinlähettelijät jäävät yksin.

Ei se määrä vaan laatu.

Tuntee sinut, mutta on silti ystävä. Ap ei ole oikea ystävä tälle toiselle äidille. Kuinka kukaan muuten solvaisi "ystäväänsä" anonyymillä palstalla. Oikea ystävä tukee ja auttaa vaikkei itse toisen valintoja ymmärtäisikään. Mielestäni ap on todella itsekäs eikä kestä ,että muiden huomio ei kohdistu juuri häneen ja hänen tarpeisiinsa.

Normaali ihminen arvostaa kanssaihmisiään sen verran, että säilyttää normaalit käytöstavat vaikka lapsia olisi 8. Jos kohtelet ystäviäsi huinosti tai et osaa puhua muusta kuin porkkanasoseesta niin ei se muun maailman vika ole. Esimerkkejä löytyy aloittajan viestistä ja muissa.

Ongelmahan tässä on se ap, joka ei halua puhua porkkanasoseesta vaan vaatii häiriöttömiä viihdytyspalveluja "ystävältään". Kyllä niitä käytöstapoja ja ymmärtäväisyyttä sopii odottaa apltäkin.

Olet hassu trollaaja.

Oikea ystävyys on vapaaehtoista ja toimii molempiin suuntiin. Ap ei voi pakottaa tätä toista toimimaan haluamallaan tavalla. Jos tilanne ei miellytä aptä niin hänen kannattaa etsiä uusia ystäviä, jotka toimii hänen haluamallaan ja hyväksymällään tavalla.