Lue keskustelun säännöt.
Vaadinko kohtuuttomia? En löydä pysyvää parisuhdetta vaatimusteni takia
25.01.2020 |
Minua ei haittaa, jos mies on pari senttiä minua lyhyempi, matalasti koulutettu, ei haittaa jos ei ole rikas, jos on kalju, jos on silmälasit, jos on iso maha jne. Eli sellaiset ulkoiset ja statukseen liittyvät asiat ei voisi minua vähempää kiinnostaa.
Kuitenkin vaadin mieheltä, että hän on fiksu, emotionaalisesti kypsä, osaa aikuismaisen tavan selvittää erimielisyydet, ei harrasta mykkäkouluja, pysyy rauhallisena stressitilanteissa, osaa ja haluaa puhua vaikeistakin tunteista, on selvittänyt omat lapsuudentraumansa, omaa turvallisen kiintymyssuhteen jne eli on henkisesti hyvin aikuismainen ja vakaa. Olen nimittäin itse tuollainen, osittain siksi, että olen vuosia panostanut itseni ja stressinkäsittelykeinojeni ym. kehittämiseen ja työstämiseen mm. itse maksamassani psykoterapiassa (ei siis ollut mitään sairautta vaan halusin vain kehittää itseäni). Ja siksi en jaksa yhtään mieheltä parisuhteessa mitään lapsellisen tuntuista kiukuttelua, välttelyä, puhumattomuutta enkä oikein edes sitä, että kovassa stressitilanteessa mies taantuu puhumattomaksi tai epävakaaksi.
Vaadinko kohtuuttomia? En nimittäin löydä pidempää parisuhdetta näiden vaatimusteni vuoksi. Asun pk-seudulla, jossa vapaita miehiä on paljon ja tutustun paljon uusiin ihmisiin, miehet tuntuvat myös kiinnostuvan minusta helposti. Mutta tapailun edetessä ja jonkun aikaa seurusteltua päädyn aina siihen, että tämä mies ei ole riittävän emotionaalisesti kypsä, jotta voisi olla hänen kanssa onnellisessa ja vakaassa parisuhteessa.
Kommentteja, ajatuksia tällaisesta? Ikäni on 38, jos sillä nyt on merkitystä.
Kommentit (165)
Ei kuulosta kohtuuttomilta vaatimuksilta. Tosin joskus ihmiset käyttäytyvät lapsellisesti ja tekevät virheitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinulla on tuuria, jos löydät ikätoverin, jolla on samanlaiset valmiudet työstää vaikeuksia ja keskustella kaikesta yhtä syvällisesti kuin sinä. Otathan huomioon, että olet itse tehnyt sitä jo vuosia ammattilaisen opastamana. Suurin osa ihmisistä ei ole. Jos odotat saavasi valmista, voit menettää muuten erinomaisen tyypin, joka olisi hyvinkin kehityskelpoinen.
Moni naispuoleinen ystäväni panostaa omaan henkiseen kasvuun paljonkin ja eri tavoilla. Osa käy koko ajan mindfulness-retriiteillä, osa terapiassa, osa lukee koko ajan sellaista henkisen kasvun opaskirjallisuutta, osa käy erilaisissa valmennuksissa. Minun ystäväpiirissä (jotka ovat naisia) se on ihan itsestään selvää se itsensä henkinen kehittäminen. Eikö todella miehet harrasta sitten tällaista?
Ap
Olen se mies, joka vastasi aiemmin viitaten retriittikokemuksiini. Pitäisin selvänä, että naiset ovat kiinnostuneempia henkisestä kasvusta, mutta toisaalta ne harvahkot miehet, jotka ovat kiinnostuneita, ovat noin keskimäärin valmiimpia/halukkaampia menemään syvälle henkisyydessä.
Näkisin, että tässä on tietynlainen mismatch sukupuolten välillä parinmuodostusta ajatellen. Nainen haluaisi miehen, joka kehittää itseään henkisesti, mutta koska naisissa on paljon enemmän tällaisia niin heidän on vaikea löytää samanlaista miestä. Ja sitten jos löytää, on mahdollisuus sille, että mies ottaa homman niin tosissaan, että haluaa omistaa elämänsä hengellisyydelle, jolloin parisuhteet ja tavallinen elämä menettää jossain vaiheessa polkua todellisen merkityksensä ja on kiinnostavaa enää siltä kannalta, että pysyy hengissä. Tällainen mies ei nyky-yhteiskunnassa ole edes kiinnostava naisten mielestä, koska egottomuuden myötä häneltä puuttuu draivi kilpailla ja hankkia statusta ja ylipäänsä saavuttaa mitään (vaikka voi siitä huolimatta saavuttaa hienoja asioita mutta motivaatio ei tule egosta).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinulla on tuuria, jos löydät ikätoverin, jolla on samanlaiset valmiudet työstää vaikeuksia ja keskustella kaikesta yhtä syvällisesti kuin sinä. Otathan huomioon, että olet itse tehnyt sitä jo vuosia ammattilaisen opastamana. Suurin osa ihmisistä ei ole. Jos odotat saavasi valmista, voit menettää muuten erinomaisen tyypin, joka olisi hyvinkin kehityskelpoinen.
Moni naispuoleinen ystäväni panostaa omaan henkiseen kasvuun paljonkin ja eri tavoilla. Osa käy koko ajan mindfulness-retriiteillä, osa terapiassa, osa lukee koko ajan sellaista henkisen kasvun opaskirjallisuutta, osa käy erilaisissa valmennuksissa. Minun ystäväpiirissä (jotka ovat naisia) se on ihan itsestään selvää se itsensä henkinen kehittäminen. Eikö todella miehet harrasta sitten tällaista?
Ap
Olen se mies, joka vastasi aiemmin viitaten retriittikokemuksiini. Pitäisin selvänä, että naiset ovat kiinnostuneempia henkisestä kasvusta, mutta toisaalta ne harvahkot miehet, jotka ovat kiinnostuneita, ovat noin keskimäärin valmiimpia/halukkaampia menemään syvälle henkisyydessä.
Näkisin, että tässä on tietynlainen mismatch sukupuolten välillä parinmuodostusta ajatellen. Nainen haluaisi miehen, joka kehittää itseään henkisesti, mutta koska naisissa on paljon enemmän tällaisia niin heidän on vaikea löytää samanlaista miestä. Ja sitten jos löytää, on mahdollisuus sille, että mies ottaa homman niin tosissaan, että haluaa omistaa elämänsä hengellisyydelle, jolloin parisuhteet ja tavallinen elämä menettää jossain vaiheessa polkua todellisen merkityksensä ja on kiinnostavaa enää siltä kannalta, että pysyy hengissä. Tällainen mies ei nyky-yhteiskunnassa ole edes kiinnostava naisten mielestä, koska egottomuuden myötä häneltä puuttuu draivi kilpailla ja hankkia statusta ja ylipäänsä saavuttaa mitään (vaikka voi siitä huolimatta saavuttaa hienoja asioita mutta motivaatio ei tule egosta).
Olet varmaan oikeassa, ja varmaan tuollainen mismatch todellakin on. Harmi sinänsä. Moni tuntemani mies on kyllä kehittänyt hyvinkin aktiivisesti älyään ja yleistietoaan, ja on todella fiksuja ja älykkäitä, mutta silti jotenkin "emotionaalisesti kujalla". Ehkä miehillä ei sitten ole sellaista emotionaalisen tason itsensä kehittämisen perinnettä?
Vaikka itsekin olen paljon "harrastanut" itseni henkistä kehittämistä, niin en mielestäni ole mennyt siinä niin kovin syvälle kuin kuitenkin moni on mennyt, enkä ole edes halunnut mennä. Itselleni on riittänyt se, että löytyy tasapaino oman itsen kanssa ja tunne siitä, että itsetuntemus on hyvä ja omat traumat selvitetty ja selätetty ja pystyy toimimaan sellaisessa aikuisessa roolissa myös silloin kun tunteet meinaa huonolla tavalla viedä mukanaan. Puhuit hengellisyydestä, ehkä tarkoitit laajemmin henkisyyttä, en usko että viittasit tarkoituksella vain uskontoihin, mutta sellaisen tien valitseva mies ei tosiaan ehkä haluakaan perinteistä parisuhdetta vaan jotain ihan muunlaista elämää. Statuksen perässä itse en ole, mutta perheen kuitenkin haluaisin, ja luulen, että henkisyyden polun valitsevat miehet ei ehkä haaveile perheestä. Eli kai se niin on, että olen etsimässä jotain, jota on aika vähän vapaana olemassa, ja sitten jos löydän niin tietenkin sen miehen pitäisi vielä kiinnostua minusta takaisin :) .
Ap
Minä tunnen yhden tuollaisen ap:n ikäisen sinkkumiehen Helsingistä. Hänessä ei oikein ole muuta vikaa kuin on todella laiha ja aika lyhyt ja sellainen kapeaharteinen ja ulkoisesti epämiehekäs. Mukava on. Mutta ei ole ollut vientiä naisten keskuudessa.
Jos löydät, mutta et halua pitää, niin ilmoita minulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et vaadi ollenkaan kohtuuttomia, mutta lähes mahdottomia kyllä.
Saman huomannut. Ei sellaisia miehiä tunnu vapaana olevan. Ovat kaikki lapsellisia raikuleita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joku pitkässä terapiassa ollut mies voisi olla tuollainen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinulla on tuuria, jos löydät ikätoverin, jolla on samanlaiset valmiudet työstää vaikeuksia ja keskustella kaikesta yhtä syvällisesti kuin sinä. Otathan huomioon, että olet itse tehnyt sitä jo vuosia ammattilaisen opastamana. Suurin osa ihmisistä ei ole. Jos odotat saavasi valmista, voit menettää muuten erinomaisen tyypin, joka olisi hyvinkin kehityskelpoinen.
Moni naispuoleinen ystäväni panostaa omaan henkiseen kasvuun paljonkin ja eri tavoilla. Osa käy koko ajan mindfulness-retriiteillä, osa terapiassa, osa lukee koko ajan sellaista henkisen kasvun opaskirjallisuutta, osa käy erilaisissa valmennuksissa. Minun ystäväpiirissä (jotka ovat naisia) se on ihan itsestään selvää se itsensä henkinen kehittäminen. Eikö todella miehet harrasta sitten tällaista?
Ap
Tällaiset ihmiset ovat jotenkin vaillinaisia ja keskeneräisiä. Se on mukasyvällistä ja mukatodellista mutta yhteistä heille on epävakaus.
Omen itse ollut tällainen nuorena. Työssäni olen aina ollut psyykkisten vaurioiden kanssa tekemisissä. Nykyään arvostan ihan tavallista elämää. Ja tavallisia ihmisiä. Mieheni on hyvin tasapainoinen. Ei meillä jauheta "henkistä kasvua", vaan se tasapainoisuus näkyy arjessa. Tasaisena elämänä ja toisen sekä itsensä arvostamisena. Rehellisyytenä.
Itse en enää myöskään jauha asioita ja etenkin kuormittuneena menen itseeni. Tarvitsen rauhaa. Puhun sitten myöhemmin. Nykyään tosin elämä on tasaista, jopa onnellista.
T. Yhdessä 25v
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap sinun parisuhteessasi ei saa riidellä ollenkaan? Ongelmat analysoidaan kypsästi yhdessä kuin terapeutin penkillä istuen?
Mikä ongelma on riitelyssä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässäkin tulee siihen kuuluisaan kysymykseen. Mitä ruotsalaiset äidit ovat tehneet toisin? Siellä ollessaan huomaa poikkeuksellisen paljon herkkiä ja empaattisia miehiä toisin kuin täällä. Jotain he tekevät toisin saadessaan aikaan tuollaisia miehiä.
Kulttuurista on kyse.
Ja historiastamme kumpuavat traumat kantavat yllättävän pitkälle
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap sinun parisuhteessasi ei saa riidellä ollenkaan? Ongelmat analysoidaan kypsästi yhdessä kuin terapeutin penkillä istuen?
Mikä ongelma on riitelyssä?
Miksi pitäisi riidellä? En näe siihen mitään syytä, kun asiat voi hoitaa ihan keskustelemalkakin. Ap
Ihan normaaleja juttujahan nuo. Mutta vaatiiko ap myös mies on kehittänyt näitä taitojaan, vai tuleeko hänen osata ne luonnostaan? Varmasti löytyy. Tietysti jos itse haastaa aina riitaa, niin sitten se toinen saa käyttäytyä miten vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinulla on tuuria, jos löydät ikätoverin, jolla on samanlaiset valmiudet työstää vaikeuksia ja keskustella kaikesta yhtä syvällisesti kuin sinä. Otathan huomioon, että olet itse tehnyt sitä jo vuosia ammattilaisen opastamana. Suurin osa ihmisistä ei ole. Jos odotat saavasi valmista, voit menettää muuten erinomaisen tyypin, joka olisi hyvinkin kehityskelpoinen.
Moni naispuoleinen ystäväni panostaa omaan henkiseen kasvuun paljonkin ja eri tavoilla. Osa käy koko ajan mindfulness-retriiteillä, osa terapiassa, osa lukee koko ajan sellaista henkisen kasvun opaskirjallisuutta, osa käy erilaisissa valmennuksissa. Minun ystäväpiirissä (jotka ovat naisia) se on ihan itsestään selvää se itsensä henkinen kehittäminen. Eikö todella miehet harrasta sitten tällaista?
Ap
Olen se mies, joka vastasi aiemmin viitaten retriittikokemuksiini. Pitäisin selvänä, että naiset ovat kiinnostuneempia henkisestä kasvusta, mutta toisaalta ne harvahkot miehet, jotka ovat kiinnostuneita, ovat noin keskimäärin valmiimpia/halukkaampia menemään syvälle henkisyydessä.
Näkisin, että tässä on tietynlainen mismatch sukupuolten välillä parinmuodostusta ajatellen. Nainen haluaisi miehen, joka kehittää itseään henkisesti, mutta koska naisissa on paljon enemmän tällaisia niin heidän on vaikea löytää samanlaista miestä. Ja sitten jos löytää, on mahdollisuus sille, että mies ottaa homman niin tosissaan, että haluaa omistaa elämänsä hengellisyydelle, jolloin parisuhteet ja tavallinen elämä menettää jossain vaiheessa polkua todellisen merkityksensä ja on kiinnostavaa enää siltä kannalta, että pysyy hengissä. Tällainen mies ei nyky-yhteiskunnassa ole edes kiinnostava naisten mielestä, koska egottomuuden myötä häneltä puuttuu draivi kilpailla ja hankkia statusta ja ylipäänsä saavuttaa mitään (vaikka voi siitä huolimatta saavuttaa hienoja asioita mutta motivaatio ei tule egosta).
Eiköhän niitä kultaisen keskitien kulkijoitakin riitä. Minä en ainakaan mitään ääripään ihmistä jaksaisi katsella.
Aloittajalle vastaan, että löysin lähes viisikymppisenä fiksun ja kypsän yli nelikymppisen miehen, eikä ainakaan vuoden aikana ole ilmennyt mitään tuollaista kuvailemaasi epäkypsää käytöstä. Vaatimuksesi ovat kohtuulliset ja varmasti löytyy tällaisia täysipäisiä miehiä, kun vain jaksaa etsiä.
Vierailija kirjoitti:
Tässäkin tulee siihen kuuluisaan kysymykseen. Mitä ruotsalaiset äidit ovat tehneet toisin? Siellä ollessaan huomaa poikkeuksellisen paljon herkkiä ja empaattisia miehiä toisin kuin täällä. Jotain he tekevät toisin saadessaan aikaan tuollaisia miehiä.
Ruotsalaiset isät, heilläkö ei vaikutusta?
Kiukuttelu on kyllä todella ärsyttävää ja lapsellista. Ettei voi suoraan sanoa, mikä vaivaa.
Se on liikaa vaadittu, jos sen vaatimuksen vuoksi jää yksin ja yksin on paha olla. Ehkä seuraava aste itsensä kehittämisessä olisi hyväksyä itseaiheutettu sinkkuus ja löytää onnellinen ja täysipainoinen elämä ilman kumppania.
Eräs naimisissa oleva ystäväni totesi kauan aikaa sitten tarkkailtuaan parisuhteessa olevia ystäviään sekä sinkkuja, että hän luulee, että ratkaiseva tekijä on _sietokyky_. Että parisuhteessa olevat sietävät toisen ihmisen ärsyttävyyksiä paremmin, kun taas sinkuilla on huonompi sietokyky toisen vikoihin. Varmaan tämä vielä korostuu, kun ikää tulee lisää ja alkaa urautumaan omiin toimintatapoihinsa.
Minä olen myös tällainen ei-sopeutuja. Miehet kyllä kiinnostuvat, mutta sitten vuoden-parin sisällä kun pitiäsi tehdä sitoutumispäätöksiä, kaikki muuttuu armottomaksi väännöksi. Vika on varmasti siis vähintään puoliksi minussa, en vaan pysty tekemään mitä tahansa kompromisseja, jotta "pääsisin" naimisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap sinun parisuhteessasi ei saa riidellä ollenkaan? Ongelmat analysoidaan kypsästi yhdessä kuin terapeutin penkillä istuen?
Mikä ongelma on riitelyssä?Miksi pitäisi riidellä? En näe siihen mitään syytä, kun asiat voi hoitaa ihan keskustelemalkakin. Ap
Suhteessasi ei siis saa riidellä? Jostain syystä kuulostaa ahdistavalle 🙄
No mistä sellaisia muka oikein löytää sitten? Ja eikö ne ole kaikki kuusikymppisiä?
ohis.