Asperger-nainen ihmettelee

Sä olet liian älykäs niille ihmisille. Sun pitää löytää muita Asperger ihmisiä, jotka ymmärtäisivät lähes 100% ja olisivat samalla aallon pituudella.

Kukaan ei yleensä jaksa kuunnella mitään pikkutarkkaa selostusta, koska jokainen on pohjimmiltaan kiinnostunut vain omista asioistaan. Jos alkaa selittää juurtajaksain, moni todennäköisesti miettii omia juttujaan samalla. Yksinkertaisesti ja nopeasti sanotut asiat taas jaksetaan kuunnella, ja ne sopivat paremmin yleiseen keskustelukulttuuriin.

T: Toinen Asperger-nainen

Useimmissa tilanteissa puhuminen on vain mukavaa yhteisyyttä ihmisten välillä, eikä se sisältö ole niin kauhean tärkeää. On mukavaa että on jotain sanottava, mutta tosiaan normaaleissa sosiaalisssa tilanteissa sitä yleensä haluaa pitää jutun aika kevyenä. 

Sitten taas jos vaikka töissä antaa uudelle työntekijälle ohjeistusta, niin siinähän on toki erittäin tärkeää ja hienoa tarkka selostus. Mutta ei sellaista arjen yleiskeskusteluissa halua tai jaksa.

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei yleensä jaksa kuunnella mitään pikkutarkkaa selostusta, koska jokainen on pohjimmiltaan kiinnostunut vain omista asioistaan. Jos alkaa selittää juurtajaksain, moni todennäköisesti miettii omia juttujaan samalla. Yksinkertaisesti ja nopeasti sanotut asiat taas jaksetaan kuunnella, ja ne sopivat paremmin yleiseen keskustelukulttuuriin.

T: Toinen Asperger-nainen

Näinhän se on. Varmaan yks isoimmista syistä miksi olen elämäni ollut hylkiö. Luulen auttavani muita tarjoamalla ne faktat pureskeltuna ja välttäväni konfliktit.. Käy juuri toisinpäin. Samalla itse vielä väsyn. AP

Koska se ei ole mitään kanssakäymistä ja vuorovaikutusta, että toinen alkaa pitää jotain perusteellista luentoa ja esitelmöi muille jotain asiaa tai ilmiötä. Mä en tapaa ihmisiä saadakseni lisää tietoa asioista, sitä varten on opiskelut. En itsekään esitelmöi omaa erikoisalaani koko ajan muille.

Neurotyypilliset ei niin välitä tarkoista faktoista, heille riittää että mutuillen tulee sellainen fiilis, että ehkä puhutaan samasta asiasta. Jos asian selittää tarkemmin, se on heistä outoa.

Komppaan edellisiä. Hanki asperger-kavereita joiden kanssa puhua niin tarkasti kuin tahdot.

Vierailija kirjoitti:

Koska se ei ole mitään kanssakäymistä ja vuorovaikutusta, että toinen alkaa pitää jotain perusteellista luentoa ja esitelmöi muille jotain asiaa tai ilmiötä. Mä en tapaa ihmisiä saadakseni lisää tietoa asioista, sitä varten on opiskelut. En itsekään esitelmöi omaa erikoisalaani koko ajan muille.

En itse koe puhuvani mitenkään aivan älyttömän kauan mutta neurotyypillisille minuuttikin "ylimääräistä puhetta" on liikaa. Noh sitä oppii mitä kauemmin elää. Ap

No mä itse olen assi mutta en harrasta monologeja. Minunkin on vaikea tehdä itseäni ymmärretyksi. Puhun kuulemma jotenkin epäselvästi ja irrationaalisesti. Samaten tunteiden sanoittaminen on ollut jo lapsesta saakka hankalaa. 

Olen huomannut vähän saman ilmiön. Jos esittää jonkin asian tai kannanoton joka vaatisi vähän syvällisempää pohdiskelua niin se tuntuu herättävän joissain jopa vihamielisiä tuntemuksia, mutta jos esittää jonkin asian joka on periaatteessa ihan itsestäänselvä niin se taas saa paljon komppausta ja positiivista huomiota.

Oma johtopäätökseni on, että jotkut ihmiset eivät vain joko osaa tai sitten heitä ei muuten vain kiinnosta alkaa miettiä asioita tarkemmin, jolloin se että joku selittää asiaa jota he eivät ymmärrä herättää vain turhautumista. Kyllä minua itseänikin turhauttaisi, jos joku alkaisi selostaa minulle jotain monimutkaista matematiikkaa mitä en ymmärrä tai jos vaikka jossain yhteisessä illanvietossa kaikki muut alkaisivat yhtäkkiä pelata shakkia jossa olen itse tosi surkea ja joka ei kiinnosta yhtään.

Sinänsä kyllä ikävää että jos olet muita ajattelevaisempi niin on vaikea löytää muita jotka olisivat samalla aallonpituudella ja keskivertoihminen saattaa suhtautua nuivasti, koska "toi yrittää olla muka muita fiksumpi". Ja siitähän vasta riemu syntyy, jos joskus erehtyy vihjaisemaan että muut eivät ehkä vain ymmärrä omia juttuja :D

Koska jos et osaa kiteyttää asioita lyhyeen, ihmiset eivät jaksa kuunnella. Puheen lyhyys ja tietynlainen kiteytys on avainsana, pitkien esitelmien ja jaaritteluiden pito voi fiksua ärsyttää.

Kiteytä puheesi ja puhu loogisesti syystä seurauksiin aikajärjestyksessä.

Meillä töissä on henkilö, joka aloittaa keskustelun aina yksityiskohdista. Hän ei kerro asian taustaa, vaan aloittaa siitä kohdasta, mitä hän on miettinyt. Hän olettaa, että muut tuntevat asian yhtä syvällisesti. Usein hänet joutuu keskeyttämään ja pyytää palaamaan alkupisteeseen, kertomaan mikä oikein on ongelman ydin, mistä hän hermostuu. Hänen puheensa on epäloogista tajunnanvirtaa ja hän olettaa, että muut lukevat hänen ajatuksiaan ilman että hän perustelee mitään.

Minulla kiihtyy pulssi vieläkin,  kun muistelen edellisen työpaikan autistimerta.

Ei niin sosiaalisesti puusilmäistä porukkaa ollut missään. Näkemykset uskomattoman yksipiippuisia, kaikki olennaiset asiat eivät mahdu millään päähän. Asioiden ytimen esittäminen mahdotonta. Käsittämätöntä turhan yksityiskohdan nysväämistä ja siksi umpikujaan jumiutumista. Kammottava taipumus luennoida toisille jostain turhasta. Joku asia vaan pitää tehdä tietyllä tavalla tai saadaan käsittämätön autismikohtaus.

Ja kaupan päälle oltiin vielä ylimielisiä sekä halveksiviä "tavallisia ihmisiä" kohtaan.

Itselläni on Asperger lapsi joten kokemusta on näin kuulijan näkökulmasta. Todennäköisesti keskityt jutuissasi aivan liian paljon yksityiskohtiin, joilla ei ole merkitystä kokonaisuuden kannalta. Kun niitä on liikaa niin itse asia hämärtyy ja koko juttu muuttuu sekavaksi kuulijan kannalta. Sun pitää ymmärtää että sinun aivosi käsittelevät asioita eri tavalla kuin ns. normaalit ihmiset.

Kun pyydän lastani selittämään jotain asiaa, esimerkiksi jotain koulussa tapahtunutta, niin siinä selityksessä ei useimmiten ole päätä eikä häntää. Mun pitää aina etsiä ne oleellisimmat kohdat hänen puheestaan ja kysyä niistä lisää. Se tekee keskustelun työlääksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska se ei ole mitään kanssakäymistä ja vuorovaikutusta, että toinen alkaa pitää jotain perusteellista luentoa ja esitelmöi muille jotain asiaa tai ilmiötä. Mä en tapaa ihmisiä saadakseni lisää tietoa asioista, sitä varten on opiskelut. En itsekään esitelmöi omaa erikoisalaani koko ajan muille.

En itse koe puhuvani mitenkään aivan älyttömän kauan mutta neurotyypillisille minuuttikin "ylimääräistä puhetta" on liikaa. Noh sitä oppii mitä kauemmin elää. Ap

Minuutti ei ole esitelmässä pitkä aika, mutta kun ihmiset puhuvat keskenään, niin jos yksi puhuu minuutin ja muut kuuntelevat, se tuntuu heistä jo tosi pitkältä ajalta. Puhuessa käytetään lyhyempiä repliikkejä, ja kaikki puhuvat vuorotellen. Niin kaikki tuntevat, että osallistuvat keskusteluun.

Ja arkipäiväisissä asioissa tosiaan monet eivät välttämättä halua perustella kantojaan kovin tarkasti, eikä ihan välttämättä se aihekaan ole kovin tärkeä. Puhutaan vain sosiaalisia suhteita ylläpitääkseen, tavallaan "turhaan". Se on vähän kuin ajankulua, eikä sanomisiin ole tarkoitus kauheasti paneutua. Oppitunnit on sitten erikseen, silloin kuunnellaan keskittyneesti.

Vierailija kirjoitti:

Koska se ei ole mitään kanssakäymistä ja vuorovaikutusta, että toinen alkaa pitää jotain perusteellista luentoa ja esitelmöi muille jotain asiaa tai ilmiötä. Mä en tapaa ihmisiä saadakseni lisää tietoa asioista, sitä varten on opiskelut. En itsekään esitelmöi omaa erikoisalaani koko ajan muille.

Juuri tästä syystä neurotyypilliset vaikuttaa tyhmille ja tylsille. Mieluummin oppii ja keskustelee asioista kun puhuu jostain jonnin joutavista lasten ja ihmisten kuulumisista, eli juoruilee. Parisuhteeseenkin mieluiten haen ihmisen joka osaa ja hallitsee asioita joita minä en osaa, koska oppiminen on elämän tärkein ja mielenkiintoisin asia. Mitä muutakaan toisella ihmisellä tekee jos häneltä ei ole oppimassa?

Joskus jos tuntee tietävänsä jostain asiasta paljon, ja se asia on itselle tärkeä, tulee tunne, että pitäisi se selittää kunnolla toisille, että toisetkin tajuaisivat. Tulee siis vähän tuskastunut olo, kun toiset eivät keskity ja ovat jotain mieltä, vaikka eivät osaa eivätkä jaksa sitä perustella.

Mutta näin se useimmilla ihmisillä on, ja kun keskustellaan, kannattaa yrittää pitää puheenvuorot aika lyhyinä ja antaa muidenkin puhua. Ja muistaa, että muille eivät samat asiat välttämättä ole niin kiinnostavia, että he haluaisivat ne tarkkaan selvittää. Ihmiset ovat erilaisia, ja monelle tosiaan riittää esimerkiksi mielipiteen muodostamiseen hyvin vähäiset tiedot tai pelkka arvaus. Asiakeskeiset ihmiset taas tällaisesta ärtyvät, koska he haluavat perusteluja.

Ja vaikka kokee, että toiset eivät nyt tajunneet, niin joskus on parempi vaan ajatella, että no, ne nyt ei vaan tajunneet, ei sillä väliä. Eli ei yrittää väkisin ketään opettaa, etenkään, jos ei olla oppitunnilla.

Mäkin ymmärrän mun Aspergeriveljeäni paremmin kun se kertoo asiat yhdellä lauseella kuin että pitää pitkän luennon. Tää johtuu lähinnä siitä että hän aloittaa ensin yksityiskohdista ja sitten päätyy siihen itse asiaan. Täytyy aina tarkkaavaisesti kuunnella että mistä tästä asiasta olisi kyse. Uskon että olisi paljon hedelmällisen pää jos se aloittaisi kerrontansa toisesta suunnasta.

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on Asperger lapsi joten kokemusta on näin kuulijan näkökulmasta. Todennäköisesti keskityt jutuissasi aivan liian paljon yksityiskohtiin, joilla ei ole merkitystä kokonaisuuden kannalta. Kun niitä on liikaa niin itse asia hämärtyy ja koko juttu muuttuu sekavaksi kuulijan kannalta. Sun pitää ymmärtää että sinun aivosi käsittelevät asioita eri tavalla kuin ns. normaalit ihmiset.

Kun pyydän lastani selittämään jotain asiaa, esimerkiksi jotain koulussa tapahtunutta, niin siinä selityksessä ei useimmiten ole päätä eikä häntää. Mun pitää aina etsiä ne oleellisimmat kohdat hänen puheestaan ja kysyä niistä lisää. Se tekee keskustelun työlääksi.

Henkilökohtainen kokemukseni aspergerina on, että autismin kirjolla olevat ihmiset ei "keskity yksityiskohtiin, joilla ei ole merkitystä kokonaisuuden kannalta" -- heillä on vain eri tärkeysjärjestys. Eri asiat tuntuu merkittäviltä, ja totta kai jos kuulumisia kysytään, kaikki haluavat kertoa niistä itselle merkityksellisistä asioista. Väsyttäväksi käy, jos aina toisen kysyessä mitä kuuluu, pitää ensin miettiä, että mitä tuo toinen henkilö pitäisi mun päivässä merkityksellisenä.

Aspergerit ymmärtää hyvin, että meidän aivot on erilaisia kuin neurotyypillisillä. Vaikeampaa on ymmärtää se, miksi läheistenkin sukulaisten suhteen meidän pitää olla aina ne, jotka joustaa. Voisiko joskus toimia vastavuoroisesti niin, että neurotyypilliset selostaisivat asiansa vähän tarkemmin, tai keskustelisivat niistä meille tärkeistä asioista? 

On parasta oppia suodattamaan ja tiivistämään juttujaan mahdollisimman paljon silloin kun selittää niitä muille, vaikka omassa päässä ajatusprosessi olisikin monimutkaisempi. Olen saanut eniten kiitosta kyvystäni ymmärtää ja esittää asioita sen jälkeen, kun tajusin ryhtyä yksinkertaistamaan niitä ja tiputtamaan pois välivaiheita ja sivujuonteita, jotka eivät ole täysin oleellisia lopputulokseen pääsyn kannalta.

Toki on tilanteita, että pitää pystyä muillekin perustelemaan, mutta usein kannattaa lähteä siitä, että kovin tarkkoja perusteluita ei oletusarvoisesti kaivata, ja tyytyä siihen että itse tietää miksi on tiettyyn lopputulemaan päätynyt.

Joskus tuntuu siltä, että vaikka tietää mitä ajattelee, ei osaa kovin hyvin pukea sitä sanoiksi, ja homma alkaa rönsyillä. Tätäkin voi kuitenkin harjoitella. Mitä tulee jo mainittuun small talkiin ja siihen että ihmiset tykkäävät puhua vain puhumisen vuoksi, niin onhan se välillä raskasta, kun tuntuu että on vaikea löytää tyyppejä jotka haluavat keskittyäkin johonkin tiettyyn asiaan. Mutta aina toisinaan tällaisia ihmisiä ja sopivia keskustelutilanteita tulee vastaan, eikä heidän tarvitse edes olla mitenkään autismin kirjolla.

- Asperger-nainen, 32 v.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on Asperger lapsi joten kokemusta on näin kuulijan näkökulmasta. Todennäköisesti keskityt jutuissasi aivan liian paljon yksityiskohtiin, joilla ei ole merkitystä kokonaisuuden kannalta. Kun niitä on liikaa niin itse asia hämärtyy ja koko juttu muuttuu sekavaksi kuulijan kannalta. Sun pitää ymmärtää että sinun aivosi käsittelevät asioita eri tavalla kuin ns. normaalit ihmiset.

Kun pyydän lastani selittämään jotain asiaa, esimerkiksi jotain koulussa tapahtunutta, niin siinä selityksessä ei useimmiten ole päätä eikä häntää. Mun pitää aina etsiä ne oleellisimmat kohdat hänen puheestaan ja kysyä niistä lisää. Se tekee keskustelun työlääksi.

Henkilökohtainen kokemukseni aspergerina on, että autismin kirjolla olevat ihmiset ei "keskity yksityiskohtiin, joilla ei ole merkitystä kokonaisuuden kannalta" -- heillä on vain eri tärkeysjärjestys. Eri asiat tuntuu merkittäviltä, ja totta kai jos kuulumisia kysytään, kaikki haluavat kertoa niistä itselle merkityksellisistä asioista. Väsyttäväksi käy, jos aina toisen kysyessä mitä kuuluu, pitää ensin miettiä, että mitä tuo toinen henkilö pitäisi mun päivässä merkityksellisenä.

Aspergerit ymmärtää hyvin, että meidän aivot on erilaisia kuin neurotyypillisillä. Vaikeampaa on ymmärtää se, miksi läheistenkin sukulaisten suhteen meidän pitää olla aina ne, jotka joustaa. Voisiko joskus toimia vastavuoroisesti niin, että neurotyypilliset selostaisivat asiansa vähän tarkemmin, tai keskustelisivat niistä meille tärkeistä asioista? 

Aamen!  Rasittaa kun meiltä vaaditaan mielettömästi "joustoa" juuri sellaisissa asioissa jotka ovat niitä kaikkein mahdottomimpia ja epäluontevimpia. Jos neurotyypilliset ovat luonnostaan niin paljon meikäläisiä joustavampia, sosiaalisesti taitavampia jne. niin eikö heille joustaminen olisi paljon helpompaa?

t. aspergernainen myös

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on Asperger lapsi joten kokemusta on näin kuulijan näkökulmasta. Todennäköisesti keskityt jutuissasi aivan liian paljon yksityiskohtiin, joilla ei ole merkitystä kokonaisuuden kannalta. Kun niitä on liikaa niin itse asia hämärtyy ja koko juttu muuttuu sekavaksi kuulijan kannalta. Sun pitää ymmärtää että sinun aivosi käsittelevät asioita eri tavalla kuin ns. normaalit ihmiset.

Kun pyydän lastani selittämään jotain asiaa, esimerkiksi jotain koulussa tapahtunutta, niin siinä selityksessä ei useimmiten ole päätä eikä häntää. Mun pitää aina etsiä ne oleellisimmat kohdat hänen puheestaan ja kysyä niistä lisää. Se tekee keskustelun työlääksi.

Henkilökohtainen kokemukseni aspergerina on, että autismin kirjolla olevat ihmiset ei "keskity yksityiskohtiin, joilla ei ole merkitystä kokonaisuuden kannalta" -- heillä on vain eri tärkeysjärjestys. Eri asiat tuntuu merkittäviltä, ja totta kai jos kuulumisia kysytään, kaikki haluavat kertoa niistä itselle merkityksellisistä asioista. Väsyttäväksi käy, jos aina toisen kysyessä mitä kuuluu, pitää ensin miettiä, että mitä tuo toinen henkilö pitäisi mun päivässä merkityksellisenä.

Aspergerit ymmärtää hyvin, että meidän aivot on erilaisia kuin neurotyypillisillä. Vaikeampaa on ymmärtää se, miksi läheistenkin sukulaisten suhteen meidän pitää olla aina ne, jotka joustaa. Voisiko joskus toimia vastavuoroisesti niin, että neurotyypilliset selostaisivat asiansa vähän tarkemmin, tai keskustelisivat niistä meille tärkeistä asioista? 

Aamen!  Rasittaa kun meiltä vaaditaan mielettömästi "joustoa" juuri sellaisissa asioissa jotka ovat niitä kaikkein mahdottomimpia ja epäluontevimpia. Jos neurotyypilliset ovat luonnostaan niin paljon meikäläisiä joustavampia, sosiaalisesti taitavampia jne. niin eikö heille joustaminen olisi paljon helpompaa?

t. aspergernainen myös

Olen itse alkanut tulla siihen tulokseen, että ei neurotyypilliset ole sen sosiaalisesti taitavampia kuin autismin kirjolla olevat. Mulla ei ole ikinä ollut ongelmia kommunikoida toisten autististen ihmisten kanssa, ja neurotyypillisille kommunikoinnissakin olen harjoittelemalla päässyt paremmaksi ja paremmaksi. Sitten taas neurotyypillisissä on sekä sellaisia ihmisiä, jotka osaavat mukautua mun tarpeisiin (eli ovat sosiaalisesti taitavia) -- kuten myös sellaisia, jotka varmasti kommunikoivat hyvin toisille neurotyypillisille, mutta mun suhteen ovat täysin joustamattomia ja kykenemättömiä (eli sosiaalisesti taitamattomia).

Ainakin minusta sosiaaliset taidot on sitä, että osaa kommunikoida ihmisen kuin ihmisen kanssa. Jos olet autisti ja et osaa muokata kommunikointiasi siihen suuntaan, että neurotyypilliset ymmärtää, niin sosiaaliset taidot on joo hakusessa. Samoin jos olet neurotyypillinen ja et osaa muokata kommunikointiasi niin, että menee perille myös autisteille, on sinullakin opittavaa.

Neurotyypillisiä on vain enemmän, ja koska he osaavat kommunikoida toisilleen (mutta autistien kanssa on ongelmaa), siitä tulee harha, että heillä on automaattisesti paremmat sosiaaliset taidot.