Lue keskustelun säännöt.
Asperger-nainen ihmettelee
KertokaaNeurotyypilliset
24.01.2020 |
Tuntuu että mitä tarkemmin jonkun asian selitän niin sitä enemmän jengi ei tajua mun juttua. Menee vaan ihan ohi ja tulee väärinymmärryksiä. Siis just silloin kun kaiken järjen mukaan ei pitäisi jäädä mitään epäselvyyksiä.
Sitten kun taas esitän jonkun asian hyvin huolimattoman suurpiirteisesti niin kaikki on silleen "nii just! Hyvin sanottu! Oot oikeessa! Samat fiilikset!"
Mistä tämä johtuu? Tuhlaanko oikeesti aikaani ja energiaani turhaan? Miksei ihmiset halua tarkkoja tietoja asioista? Mielummin semmonen sutasu maalilla kuin lyijykynäpiirros yksityiskohtineen tai muuta sen tapasta...
Kommentit (50)
Vierailija kirjoitti:
Mäkin ymmärrän mun Aspergeriveljeäni paremmin kun se kertoo asiat yhdellä lauseella kuin että pitää pitkän luennon. Tää johtuu lähinnä siitä että hän aloittaa ensin yksityiskohdista ja sitten päätyy siihen itse asiaan. Täytyy aina tarkkaavaisesti kuunnella että mistä tästä asiasta olisi kyse. Uskon että olisi paljon hedelmällisen pää jos se aloittaisi kerrontansa toisesta suunnasta.
Just tämä! Omalle as-piirteiselle lapselleni korostan aina, että miettii ja tiivistää sen pääpointin ja sanoo sen ensin. Jos ihmiset on kiinnostuneita, ne kyllä kyselee lisää, jolloin voi kertoa niitä yksityiskohtia. Tosin olen ymmärtänyt että as-ihmiselle on yleensä hankalaa hahmottaa kokonaisuuksia yksityiskohdilta, joten jos näin on, niin se toki voi hankaloittaa tuota. Omalla lapsella ei ole tuota ongelmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Useimmissa tilanteissa puhuminen on vain mukavaa yhteisyyttä ihmisten välillä, eikä se sisältö ole niin kauhean tärkeää. On mukavaa että on jotain sanottava, mutta tosiaan normaaleissa sosiaalisssa tilanteissa sitä yleensä haluaa pitää jutun aika kevyenä.
Sitten taas jos vaikka töissä antaa uudelle työntekijälle ohjeistusta, niin siinähän on toki erittäin tärkeää ja hienoa tarkka selostus. Mutta ei sellaista arjen yleiskeskusteluissa halua tai jaksa.
Itse pidän tätä sellaisena laumasieluisuutena, pitää saada vahvistusta koko ajan sille että ollaan samaa jengiä. Sellaista selänrapsutusta siis.
Neurotyypillisiin sosiaalisiin taitoihin tunnetusti kuuluvat myös mm. valehteleminen, kiusaamisen monet muodot, klikkien luominen ym.
Koskahan me assit aletaan saamaan pisteitä siitä ettei meidän taitosettiin lähtökohtaisesti kuulu tällaisia piirteitä vaan erääksi tyypilliseksi piirteeksi mainitaan oikeudentaju ja rehellisyys?
Vierailija kirjoitti:
Neurotyypillisiin sosiaalisiin taitoihin tunnetusti kuuluvat myös mm. valehteleminen, kiusaamisen monet muodot, klikkien luominen ym.
Koskahan me assit aletaan saamaan pisteitä siitä ettei meidän taitosettiin lähtökohtaisesti kuulu tällaisia piirteitä vaan erääksi tyypilliseksi piirteeksi mainitaan oikeudentaju ja rehellisyys?
Ei koskaan. Kun opettelee hymyilemään kohteliaasti, pysymään hyvissä väleissä klikkien kanssa ja tajuamaan, että suuri osa ihmisistä haluaa oikeudenmukaisuutta vain silloin, kun se heitä hyödyttää, pärjää elämässä paljon paremmin.
t. Maailmaan pettynyt assi
Yksi esimerkki on lääkärikäynnit.
Mielestäni on ihan hyvä kuvailla omat oireet niin että lääkäri saisi muodostettua päässään selvän kuvan siitä, mikä minua vaivaa.. Ja tulisi sitten oikea diagnoosi.
Mutta ei. Lääkärit turhautuu heti. Parempi esittää asia mahdollisimman lyhyesti ja lääkäri sitten kyselee tai jättää kyselemättä.
Yskästä voisin sanoa esimerkiksi että "aamulla limaista yskää, muuten kurkkua kutittaa ilman limaisuutta, on huimausta, lämpöä on välillä muttei yli 38, väsyttää niin etten jaksa tehdä sitä ja tätä, olen kalpea.." Tässä kohtaa lääkäriä vi*uttaa, olisi vain halunnut kuulla että "minua vaivaa yskä".
Minä taas koen niin että lääkärin olisi helpompi saada ote koko hommasta, että onko kyseessä keuhkoputkentulehdus, keuhkokuume, keuhkosyöpä, flunssa vai influenssa, poskiontelotulehdus tai vaikka astma.
Koen tällaiset tilanteet hyvin ahdistavana AS-ihmisenä. Milloin kuvailen riittävästi, milloin liian huonosti? Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Neurotyypillisiin sosiaalisiin taitoihin tunnetusti kuuluvat myös mm. valehteleminen, kiusaamisen monet muodot, klikkien luominen ym.
Koskahan me assit aletaan saamaan pisteitä siitä ettei meidän taitosettiin lähtökohtaisesti kuulu tällaisia piirteitä vaan erääksi tyypilliseksi piirteeksi mainitaan oikeudentaju ja rehellisyys?
Oikeudentaju ja rehellisyys ovat toki yhtälailla neurotyypillisten ominaisuuksia, sillä eihän nuo mainitut negatiiviset ominaisuudet poissulje hyvien olemassaoloa samalla henkilöllä.
Vierailija kirjoitti:
Yksi esimerkki on lääkärikäynnit.
Mielestäni on ihan hyvä kuvailla omat oireet niin että lääkäri saisi muodostettua päässään selvän kuvan siitä, mikä minua vaivaa.. Ja tulisi sitten oikea diagnoosi.Mutta ei. Lääkärit turhautuu heti. Parempi esittää asia mahdollisimman lyhyesti ja lääkäri sitten kyselee tai jättää kyselemättä.
Yskästä voisin sanoa esimerkiksi että "aamulla limaista yskää, muuten kurkkua kutittaa ilman limaisuutta, on huimausta, lämpöä on välillä muttei yli 38, väsyttää niin etten jaksa tehdä sitä ja tätä, olen kalpea.." Tässä kohtaa lääkäriä vi*uttaa, olisi vain halunnut kuulla että "minua vaivaa yskä".
Minä taas koen niin että lääkärin olisi helpompi saada ote koko hommasta, että onko kyseessä keuhkoputkentulehdus, keuhkokuume, keuhkosyöpä, flunssa vai influenssa, poskiontelotulehdus tai vaikka astma.
Koen tällaiset tilanteet hyvin ahdistavana AS-ihmisenä. Milloin kuvailen riittävästi, milloin liian huonosti? Ap
Sama! Toinen ongelma on, että kun lääkärin antaa kysellä, niin vastaanko vaan kysymyksiin, vai alanko sitten jossain kohtaa huomauttamaan myös niistä oireista, joista lääkäri ei ole huomannut kysyä ja minä en tiedä, ovatko ne olennaisia? Ahdistavaa. En haluaisi päteä, että kyllä tämäkin oire liittyy tähän, mutta en tiedä, kuinka voimakas jonkun oireen tulee olla, ennen kuin siitä pitää kertoa. Menneisyydessä käynyt joskus niinkin, että tuli väärä diagnoosi kun ajattelin, että vastailen kysymyksiin, kyllä se lääkäri varmasti tietää paremmin. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ohi aiheen mutta asperger-poikani neurotyypillinen tyttöystävä nimenomaan haluaa kuulla poikani seikkaperäisiä esityksiä eri aiheista, ihailee pojassani juuri ”fiksuutta”. Poikani kylläkin on nimenomaan hyvä löytämään varsinaisen asian ja ylipäätään selittää asiat tosi selkeästi.
Missä teitä asperger-naisia voisi deittailla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Missä teitä asperger-naisia voisi deittailla?
Meitä on (usein) aika kohtuullisesti kiusattu. Minua täytyisi ainakin vakuutella helvetin pitkään että uskoisin toisen olevan tosissaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei yleensä jaksa kuunnella mitään pikkutarkkaa selostusta, koska jokainen on pohjimmiltaan kiinnostunut vain omista asioistaan. Jos alkaa selittää juurtajaksain, moni todennäköisesti miettii omia juttujaan samalla. Yksinkertaisesti ja nopeasti sanotut asiat taas jaksetaan kuunnella, ja ne sopivat paremmin yleiseen keskustelukulttuuriin.
T: Toinen Asperger-nainenNäinhän se on. Varmaan yks isoimmista syistä miksi olen elämäni ollut hylkiö. Luulen auttavani muita tarjoamalla ne faktat pureskeltuna ja välttäväni konfliktit.. Käy juuri toisinpäin. Samalla itse vielä väsyn. AP
Tässä se vastaus taisikin tulla rivien välistä. Jos haluat ojentaa asiat valmiiksi pureskeltuina ja "tarjota faktat", syyllistyt helposti toisten ihmisten alentuvaan kohteluun ja ylimielisyyteen. Tämä saa ihmiset suhtautumaan sinuun negatiivisesti. Toisekseen, ne pitkät selostukset ovat usein melko puuduttavia. Kahden kesken kaverin kanssa voi mennä joskus syvemmälle pohdiskelutasolle, mutta yleisluontoisemmassa keskustelussa ei kannata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koska jos et osaa kiteyttää asioita lyhyeen, ihmiset eivät jaksa kuunnella. Puheen lyhyys ja tietynlainen kiteytys on avainsana, pitkien esitelmien ja jaaritteluiden pito voi fiksua ärsyttää.
Kiteytä puheesi ja puhu loogisesti syystä seurauksiin aikajärjestyksessä.
Meillä töissä on henkilö, joka aloittaa keskustelun aina yksityiskohdista. Hän ei kerro asian taustaa, vaan aloittaa siitä kohdasta, mitä hän on miettinyt. Hän olettaa, että muut tuntevat asian yhtä syvällisesti. Usein hänet joutuu keskeyttämään ja pyytää palaamaan alkupisteeseen, kertomaan mikä oikein on ongelman ydin, mistä hän hermostuu. Hänen puheensa on epäloogista tajunnanvirtaa ja hän olettaa, että muut lukevat hänen ajatuksiaan ilman että hän perustelee mitään.
Juuri tämä! Asperger-veljeni kanssa kommunikointi on välillä yhtä tuskaa, kun hän olettaa, että muut ovat jotenkin tietoisia siitä ajatusprosessista, joka hänen oman päänsä sisällä johti johonkin pisteeseen X. Sitten hän hermostuu, kun sitä jankkausta jostain nippelijutusta ei tajua kukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska se ei ole mitään kanssakäymistä ja vuorovaikutusta, että toinen alkaa pitää jotain perusteellista luentoa ja esitelmöi muille jotain asiaa tai ilmiötä. Mä en tapaa ihmisiä saadakseni lisää tietoa asioista, sitä varten on opiskelut. En itsekään esitelmöi omaa erikoisalaani koko ajan muille.
Juuri tästä syystä neurotyypilliset vaikuttaa tyhmille ja tylsille. Mieluummin oppii ja keskustelee asioista kun puhuu jostain jonnin joutavista lasten ja ihmisten kuulumisista, eli juoruilee. Parisuhteeseenkin mieluiten haen ihmisen joka osaa ja hallitsee asioita joita minä en osaa, koska oppiminen on elämän tärkein ja mielenkiintoisin asia. Mitä muutakaan toisella ihmisellä tekee jos häneltä ei ole oppimassa?
Toisella ihmisellä ei siinä mielessä "tee mitään", että ihminen ei ole käyttöesine tai hyödyke. Ihmislajin oleellinen piirre on sosiaalisuus. Sosiaalisuuden ansiosta meillä on yhteisöjä, joissa on työnjakoa, mikä lisää kapasiteettia kehittymiseen. Meillä on myös sosiaalista tukea ja turvaa. Yhteisöllisyys on itsessään arvokas asia. Puhuminen, kuten myös muu kommunikointi auttaa rakentamaan tätä yhteisöllisyyttä. Kamalaa ajatella muita ihmisiä vain oppimisen välineinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun on suurpiirteinen niin toiset voivat samaistua siihen, koska tulkitsevat sen oman ajatuksensa mukaiseksi.
T. muuten vaan kummajainen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska se ei ole mitään kanssakäymistä ja vuorovaikutusta, että toinen alkaa pitää jotain perusteellista luentoa ja esitelmöi muille jotain asiaa tai ilmiötä. Mä en tapaa ihmisiä saadakseni lisää tietoa asioista, sitä varten on opiskelut. En itsekään esitelmöi omaa erikoisalaani koko ajan muille.
Juuri tästä syystä neurotyypilliset vaikuttaa tyhmille ja tylsille. Mieluummin oppii ja keskustelee asioista kun puhuu jostain jonnin joutavista lasten ja ihmisten kuulumisista, eli juoruilee. Parisuhteeseenkin mieluiten haen ihmisen joka osaa ja hallitsee asioita joita minä en osaa, koska oppiminen on elämän tärkein ja mielenkiintoisin asia. Mitä muutakaan toisella ihmisellä tekee jos häneltä ei ole oppimassa?
Toisella ihmisellä ei siinä mielessä "tee mitään", että ihminen ei ole käyttöesine tai hyödyke. Ihmislajin oleellinen piirre on sosiaalisuus. Sosiaalisuuden ansiosta meillä on yhteisöjä, joissa on työnjakoa, mikä lisää kapasiteettia kehittymiseen. Meillä on myös sosiaalista tukea ja turvaa. Yhteisöllisyys on itsessään arvokas asia. Puhuminen, kuten myös muu kommunikointi auttaa rakentamaan tätä yhteisöllisyyttä. Kamalaa ajatella muita ihmisiä vain oppimisen välineinä.
Minusta on kamalaa, että ajattelet toisia ihmisiä vain yhteisön osina, etkä yksilöinä. Minusta yhteisöt palvelevat ihmistä, eivätkä ihmiset yhteisöjä.
Vierailija kirjoitti:
Neurotyypillisiin sosiaalisiin taitoihin tunnetusti kuuluvat myös mm. valehteleminen, kiusaamisen monet muodot, klikkien luominen ym.
Koskahan me assit aletaan saamaan pisteitä siitä ettei meidän taitosettiin lähtökohtaisesti kuulu tällaisia piirteitä vaan erääksi tyypilliseksi piirteeksi mainitaan oikeudentaju ja rehellisyys?
Voi kylläpä se sädekehä nyt kiiltää. Oikeudentaju ja rehellisyys ei katso neurotyypillisyyttä. Yksi pahimmista tuntemistani työpaikkakiusaajista on assi. Ei osaa mitään muuta kuin olla toisille ilkeä, koska ei siedä muiden ihmisten olemassaoloa.
Yksi asia mitä tässä ei ole mainittu on puheen rytmitys. Joillakin aspergerpiirteisillä on tapana puhua niin, että muiden on vaikea ymmärtää koska hän on lopettanut puheenvuoronsa, ja koska vain vetää välillä henkeä jatkaakseen. Tällainen keskustelu voi olla muille osapuolille hyvin stressaavaa, varsinkin jos juttu on yksityiskohtaista, polveilevaa ja jaarittelevaa, eikä siitä tunnu löytyvän punaista lankaa tai loogista lopetuskohtaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska se ei ole mitään kanssakäymistä ja vuorovaikutusta, että toinen alkaa pitää jotain perusteellista luentoa ja esitelmöi muille jotain asiaa tai ilmiötä. Mä en tapaa ihmisiä saadakseni lisää tietoa asioista, sitä varten on opiskelut. En itsekään esitelmöi omaa erikoisalaani koko ajan muille.
Juuri tästä syystä neurotyypilliset vaikuttaa tyhmille ja tylsille. Mieluummin oppii ja keskustelee asioista kun puhuu jostain jonnin joutavista lasten ja ihmisten kuulumisista, eli juoruilee. Parisuhteeseenkin mieluiten haen ihmisen joka osaa ja hallitsee asioita joita minä en osaa, koska oppiminen on elämän tärkein ja mielenkiintoisin asia. Mitä muutakaan toisella ihmisellä tekee jos häneltä ei ole oppimassa?
Toisella ihmisellä ei siinä mielessä "tee mitään", että ihminen ei ole käyttöesine tai hyödyke. Ihmislajin oleellinen piirre on sosiaalisuus. Sosiaalisuuden ansiosta meillä on yhteisöjä, joissa on työnjakoa, mikä lisää kapasiteettia kehittymiseen. Meillä on myös sosiaalista tukea ja turvaa. Yhteisöllisyys on itsessään arvokas asia. Puhuminen, kuten myös muu kommunikointi auttaa rakentamaan tätä yhteisöllisyyttä. Kamalaa ajatella muita ihmisiä vain oppimisen välineinä.
Minusta on kamalaa, että ajattelet toisia ihmisiä vain yhteisön osina, etkä yksilöinä. Minusta yhteisöt palvelevat ihmistä, eivätkä ihmiset yhteisöjä.
Yksilöt muodostavat yhteisön ja yhteisöstä on etua yksilölle, vrt. eläinlaumat. Tuotako autismi on, kykenemättömyyttä ymmärtää kaksisuuntaista vaikutusta ja esimerkiksi yhteiskunnan toimintaa ja merkitystä? Ihan vilpittömästi kysyn.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on Asperger lapsi joten kokemusta on näin kuulijan näkökulmasta. Todennäköisesti keskityt jutuissasi aivan liian paljon yksityiskohtiin, joilla ei ole merkitystä kokonaisuuden kannalta. Kun niitä on liikaa niin itse asia hämärtyy ja koko juttu muuttuu sekavaksi kuulijan kannalta. Sun pitää ymmärtää että sinun aivosi käsittelevät asioita eri tavalla kuin ns. normaalit ihmiset.
Kun pyydän lastani selittämään jotain asiaa, esimerkiksi jotain koulussa tapahtunutta, niin siinä selityksessä ei useimmiten ole päätä eikä häntää. Mun pitää aina etsiä ne oleellisimmat kohdat hänen puheestaan ja kysyä niistä lisää. Se tekee keskustelun työlääksi.
Henkilökohtainen kokemukseni aspergerina on, että autismin kirjolla olevat ihmiset ei "keskity yksityiskohtiin, joilla ei ole merkitystä kokonaisuuden kannalta" -- heillä on vain eri tärkeysjärjestys. Eri asiat tuntuu merkittäviltä, ja totta kai jos kuulumisia kysytään, kaikki haluavat kertoa niistä itselle merkityksellisistä asioista. Väsyttäväksi käy, jos aina toisen kysyessä mitä kuuluu, pitää ensin miettiä, että mitä tuo toinen henkilö pitäisi mun päivässä merkityksellisenä.
Aspergerit ymmärtää hyvin, että meidän aivot on erilaisia kuin neurotyypillisillä. Vaikeampaa on ymmärtää se, miksi läheistenkin sukulaisten suhteen meidän pitää olla aina ne, jotka joustaa. Voisiko joskus toimia vastavuoroisesti niin, että neurotyypilliset selostaisivat asiansa vähän tarkemmin, tai keskustelisivat niistä meille tärkeistä asioista?
Aamen! Rasittaa kun meiltä vaaditaan mielettömästi "joustoa" juuri sellaisissa asioissa jotka ovat niitä kaikkein mahdottomimpia ja epäluontevimpia. Jos neurotyypilliset ovat luonnostaan niin paljon meikäläisiä joustavampia, sosiaalisesti taitavampia jne. niin eikö heille joustaminen olisi paljon helpompaa?
t. aspergernainen myös
Olen itse alkanut tulla siihen tulokseen, että ei neurotyypilliset ole sen sosiaalisesti taitavampia kuin autismin kirjolla olevat. Mulla ei ole ikinä ollut ongelmia kommunikoida toisten autististen ihmisten kanssa, ja neurotyypillisille kommunikoinnissakin olen harjoittelemalla päässyt paremmaksi ja paremmaksi. Sitten taas neurotyypillisissä on sekä sellaisia ihmisiä, jotka osaavat mukautua mun tarpeisiin (eli ovat sosiaalisesti taitavia) -- kuten myös sellaisia, jotka varmasti kommunikoivat hyvin toisille neurotyypillisille, mutta mun suhteen ovat täysin joustamattomia ja kykenemättömiä (eli sosiaalisesti taitamattomia).
Ainakin minusta sosiaaliset taidot on sitä, että osaa kommunikoida ihmisen kuin ihmisen kanssa. Jos olet autisti ja et osaa muokata kommunikointiasi siihen suuntaan, että neurotyypilliset ymmärtää, niin sosiaaliset taidot on joo hakusessa. Samoin jos olet neurotyypillinen ja et osaa muokata kommunikointiasi niin, että menee perille myös autisteille, on sinullakin opittavaa.
Neurotyypillisiä on vain enemmän, ja koska he osaavat kommunikoida toisilleen (mutta autistien kanssa on ongelmaa), siitä tulee harha, että heillä on automaattisesti paremmat sosiaaliset taidot.
Hyvin sanottu. Olen neurotyypillinen ja huomannut tuon, että moni meistä elää siinä kuvitelmassa, että neurotyypillisyys on yhtä kuin hyvät vuorovaikutustaidot. Ei se ikävä kyllä ihan niin ole. Yksi hyvä esimerkki on huumorin käyttö kommunikoinnissa. Moni itseään huumorintajuisena pitävä neurotyypillinen ei osaa sopeuttaa kommunikointiaan silloin, kun vastapuoli on vakavaluontoisempi tai hitaammin lämpiävä. He saattavat vastailla vitsaillen toisen vilpittömiin kysymyksiin, kiusoittelevat liian henkilökohtaisilla asioilla ja pahimmillaan heidän pointtinsa hukkuu tyystin pelleilyn joukkoon. Minä puolestani olen joutunut tekemään töitä sen kanssa, että osaan ilmaista asiani riittävän maanläheisesti ja ytimekkäästi, enkä oleta, että vastapuoli on yhtä abstrakti ja vertauskuvallinen ajattelussaan kuin mitä itse olen.
Olet asian ytimessä.
Hyvin sanottu. Olen neurotyypillinen ja huomannut tuon, että moni meistä elää siinä kuvitelmassa, että neurotyypillisyys on yhtä kuin hyvät vuorovaikutustaidot. Ei se ikävä kyllä ihan niin ole. Yksi hyvä esimerkki on huumorin käyttö kommunikoinnissa. Moni itseään huumorintajuisena pitävä neurotyypillinen ei osaa sopeuttaa kommunikointiaan silloin, kun vastapuoli on vakavaluontoisempi tai hitaammin lämpiävä. He saattavat vastailla vitsaillen toisen vilpittömiin kysymyksiin, kiusoittelevat liian henkilökohtaisilla asioilla ja pahimmillaan heidän pointtinsa hukkuu tyystin pelleilyn joukkoon. Minä puolestani olen joutunut tekemään töitä sen kanssa, että osaan ilmaista asiani riittävän maanläheisesti ja ytimekkäästi, enkä oleta, että vastapuoli on yhtä abstrakti ja vertauskuvallinen ajattelussaan kuin mitä itse olen.