Asperger-nainen ihmettelee

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska se ei ole mitään kanssakäymistä ja vuorovaikutusta, että toinen alkaa pitää jotain perusteellista luentoa ja esitelmöi muille jotain asiaa tai ilmiötä. Mä en tapaa ihmisiä saadakseni lisää tietoa asioista, sitä varten on opiskelut. En itsekään esitelmöi omaa erikoisalaani koko ajan muille.

Juuri tästä syystä neurotyypilliset vaikuttaa tyhmille ja tylsille. Mieluummin oppii ja keskustelee asioista kun puhuu jostain jonnin joutavista lasten ja ihmisten kuulumisista, eli juoruilee. Parisuhteeseenkin mieluiten haen ihmisen joka osaa ja hallitsee asioita joita minä en osaa, koska oppiminen on elämän tärkein ja mielenkiintoisin asia. Mitä muutakaan toisella ihmisellä tekee jos häneltä ei ole oppimassa?

Toisella ihmisellä ei siinä mielessä "tee mitään", että ihminen ei ole käyttöesine tai hyödyke. Ihmislajin oleellinen piirre on sosiaalisuus. Sosiaalisuuden ansiosta meillä on yhteisöjä, joissa on työnjakoa, mikä lisää kapasiteettia kehittymiseen. Meillä on myös sosiaalista tukea ja turvaa. Yhteisöllisyys on itsessään arvokas asia. Puhuminen, kuten myös muu kommunikointi auttaa rakentamaan tätä yhteisöllisyyttä. Kamalaa ajatella muita ihmisiä vain oppimisen välineinä.

Minusta on kamalaa, että ajattelet toisia ihmisiä vain yhteisön osina, etkä yksilöinä. Minusta yhteisöt palvelevat ihmistä, eivätkä ihmiset yhteisöjä.

Minusta on surullista, ettet osaa ymmärtää yksilöllisyyden arvon säilyvän (ja jopa korostuvan) yhteisössä. Juuri siksi että yhteisössä työt voidaan jakaa osaamisen ja kiinnostuksen mukaan, yksilöillä on suurempi mahdollisuus toteuttaa itseään.

Tulkitse toki väärin jos se sinua ilahduttaa. Minä lähden viettämään iloista viikonloppua ihmisten parissa :)

Älä sano mitään, mua ei kiinnosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Useimmissa tilanteissa puhuminen on vain mukavaa yhteisyyttä ihmisten välillä, eikä se sisältö ole niin kauhean tärkeää. On mukavaa että on jotain sanottava, mutta tosiaan normaaleissa sosiaalisssa tilanteissa sitä yleensä haluaa pitää jutun aika kevyenä. 

Sitten taas jos vaikka töissä antaa uudelle työntekijälle ohjeistusta, niin siinähän on toki erittäin tärkeää ja hienoa tarkka selostus. Mutta ei sellaista arjen yleiskeskusteluissa halua tai jaksa.

Itse pidän tätä sellaisena laumasieluisuutena, pitää saada vahvistusta koko ajan sille että ollaan samaa jengiä. Sellaista selänrapsutusta siis. 

Kun sanoo laumasieluinen, se kuulostaa negatiiviselta. Tosiasiassa on kyse laumaeläimelle tyypillisestä käytöksestä, joka ei ole negatiivista lainkaan. Ihmiset juttelevat kevyesti rentoutuakseen ja nauttiakseen toisten ihmisten seurasta. Tällöin on tarkoituksena lähinnä luoda tunneyhteyttä ja se on ihan yhtä tärkeää kuin faktapohjaisen informaation jakaminen, vaikka se voikin tuntua vain turhalta tyhjänpuhumiselta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska se ei ole mitään kanssakäymistä ja vuorovaikutusta, että toinen alkaa pitää jotain perusteellista luentoa ja esitelmöi muille jotain asiaa tai ilmiötä. Mä en tapaa ihmisiä saadakseni lisää tietoa asioista, sitä varten on opiskelut. En itsekään esitelmöi omaa erikoisalaani koko ajan muille.

Juuri tästä syystä neurotyypilliset vaikuttaa tyhmille ja tylsille. Mieluummin oppii ja keskustelee asioista kun puhuu jostain jonnin joutavista lasten ja ihmisten kuulumisista, eli juoruilee. Parisuhteeseenkin mieluiten haen ihmisen joka osaa ja hallitsee asioita joita minä en osaa, koska oppiminen on elämän tärkein ja mielenkiintoisin asia. Mitä muutakaan toisella ihmisellä tekee jos häneltä ei ole oppimassa?

Toisella ihmisellä ei siinä mielessä "tee mitään", että ihminen ei ole käyttöesine tai hyödyke. Ihmislajin oleellinen piirre on sosiaalisuus. Sosiaalisuuden ansiosta meillä on yhteisöjä, joissa on työnjakoa, mikä lisää kapasiteettia kehittymiseen. Meillä on myös sosiaalista tukea ja turvaa. Yhteisöllisyys on itsessään arvokas asia. Puhuminen, kuten myös muu kommunikointi auttaa rakentamaan tätä yhteisöllisyyttä. Kamalaa ajatella muita ihmisiä vain oppimisen välineinä.

Minusta on kamalaa, että ajattelet toisia ihmisiä vain yhteisön osina, etkä yksilöinä. Minusta yhteisöt palvelevat ihmistä, eivätkä ihmiset yhteisöjä.

Yksilöt muodostavat yhteisön ja yhteisöstä on etua yksilölle, vrt. eläinlaumat. Tuotako autismi on, kykenemättömyyttä ymmärtää kaksisuuntaista vaikutusta ja esimerkiksi yhteiskunnan toimintaa ja merkitystä? Ihan vilpittömästi kysyn.

Ei, muotoilin vain asiani kärkkäästi, kun kyseinen henkilö päätti muotoilla omat sanansa niin ikävästi. Ilmeisesti neurotyypillisillä ihmisillä säästä tms. puhuminen lisää jonkinlaista yhteenkuuluvuuden tunnetta. Tätä autismin kirjon ihmisillä ei vaan tapahdu (tai ainakaan minulla ei). Siksi se säästä puhuminen on minulle loputtoman uuvuttavaa. En saa siitä mitään. Se tuntuu minusta suunnilleen samalta, kuin sinusta tuntuisi kun minä pitäisin sinulle sitä luentoa autistisesta kiinnostuksenkohteestani.

Ymmärrän kuitenkin erinomaisesti, miksi sosiaalisia verkostoja on muodostettu. Niitä tarvitaan, ja minun on niissä elettävä, joten yritän löytää tapoja selviytyä niissä, vaikka ne on rakennettu aivan eri tavalla toimiville ihmisille. Välttelen tilanteita, joissa joutuu small talkaamaan pitkään, ja kuuntelen muiden small talkia oppiakseni, miten harjoittaa sitä silloin kun on pakko.

En niin, tykkään kyllä olla sosiaalinen -- mutta vain yksilöiden kanssa, enkä jonkun epämääräisen "yhteisön". Tykkään puhua ihmisten kanssa asioista, jotka ovat jollekulle tärkeitä. En välitä, puhutaanko me sinulle tärkeistä asioista, vai minulle tärkeistä asioista -- kunhan ei jauheta paskaa tyhjästä. Ehkä tämä johtuu siitä, että tykkään keskustella asioista tarkasti, ja mielenkiinnon kohteistaan keskustellessaan usein neurotyypillisetkin tykkää käyttää tarkempaa kieltä. Small talk on epämääräistä.

Joillekin autistisille henkilöille on vaikeaa ymmärtää vastavuoroisuutta; sitä, että jos he haluavat neurotyypillisten pitävän heistä, heidän täytyy tulla neurotyypillisiä puoliväliin vastaan. Toisaalta todella monelle neurotyypilliselle se on samalla tapaa vaikeaa. He kuvittelevat, että vastavuoroisuus on sitä, että autistinen henkilö käyttäytyy kuin neurotyypillinen, ja heidän ei koskaan tarvitse tulla puolitiehen vastaan autistista henkilöä. Esimerkiksi henkilö, jolle kommentoin, oli tarttunut autistisen henkilön tapaan kuvata inhoaan small talkia kohtaan, ja päättänyt siitä vetää johtopäätöksen että siinä on jotain kamalaa. Ei, se on vain erilainen lähtökohta, ei sen kamalampi kuin sinun lähtökohtasi.

Älä ajattele ääneen, tai muut väsyvät. On ihan normaalia puhua vähemmän kuin ajatella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska se ei ole mitään kanssakäymistä ja vuorovaikutusta, että toinen alkaa pitää jotain perusteellista luentoa ja esitelmöi muille jotain asiaa tai ilmiötä. Mä en tapaa ihmisiä saadakseni lisää tietoa asioista, sitä varten on opiskelut. En itsekään esitelmöi omaa erikoisalaani koko ajan muille.

Juuri tästä syystä neurotyypilliset vaikuttaa tyhmille ja tylsille. Mieluummin oppii ja keskustelee asioista kun puhuu jostain jonnin joutavista lasten ja ihmisten kuulumisista, eli juoruilee. Parisuhteeseenkin mieluiten haen ihmisen joka osaa ja hallitsee asioita joita minä en osaa, koska oppiminen on elämän tärkein ja mielenkiintoisin asia. Mitä muutakaan toisella ihmisellä tekee jos häneltä ei ole oppimassa?

Toisella ihmisellä ei siinä mielessä "tee mitään", että ihminen ei ole käyttöesine tai hyödyke. Ihmislajin oleellinen piirre on sosiaalisuus. Sosiaalisuuden ansiosta meillä on yhteisöjä, joissa on työnjakoa, mikä lisää kapasiteettia kehittymiseen. Meillä on myös sosiaalista tukea ja turvaa. Yhteisöllisyys on itsessään arvokas asia. Puhuminen, kuten myös muu kommunikointi auttaa rakentamaan tätä yhteisöllisyyttä. Kamalaa ajatella muita ihmisiä vain oppimisen välineinä.

Minusta on kamalaa, että ajattelet toisia ihmisiä vain yhteisön osina, etkä yksilöinä. Minusta yhteisöt palvelevat ihmistä, eivätkä ihmiset yhteisöjä.

Minusta on surullista, ettet osaa ymmärtää yksilöllisyyden arvon säilyvän (ja jopa korostuvan) yhteisössä. Juuri siksi että yhteisössä työt voidaan jakaa osaamisen ja kiinnostuksen mukaan, yksilöillä on suurempi mahdollisuus toteuttaa itseään.

Tulkitse toki väärin jos se sinua ilahduttaa. Minä lähden viettämään iloista viikonloppua ihmisten parissa :)

Minusta on surullista, että tulkitset autistisen henkilön yrityksen kuvata turhautumistaan small talkiin jonain loukkauksena, tai hänen maailmankuvansa kamalana. Yhteisöllisyys tarkoittaa parhaimmillaan sitä, että erilaiset ihmiset saavat tehdä asioita vahvuuksiensa mukaan. Esimerkiksi ihminen, joka ei halua jutella tyhjänpäiväisiä, voi auttaa sitä muilla vahvuuksillaan ja keskittyä sellaisiin sosiaalisiin kanssakäymisiin, joista kokee voivansa saada jotain. Tässä ei ole mitään kamalaa.

Vierailija kirjoitti:

Joskus jos tuntee tietävänsä jostain asiasta paljon, ja se asia on itselle tärkeä, tulee tunne, että pitäisi se selittää kunnolla toisille, että toisetkin tajuaisivat. Tulee siis vähän tuskastunut olo, kun toiset eivät keskity ja ovat jotain mieltä, vaikka eivät osaa eivätkä jaksa sitä perustella.

Mutta näin se useimmilla ihmisillä on, ja kun keskustellaan, kannattaa yrittää pitää puheenvuorot aika lyhyinä ja antaa muidenkin puhua. Ja muistaa, että muille eivät samat asiat välttämättä ole niin kiinnostavia, että he haluaisivat ne tarkkaan selvittää. Ihmiset ovat erilaisia, ja monelle tosiaan riittää esimerkiksi mielipiteen muodostamiseen hyvin vähäiset tiedot tai pelkka arvaus. Asiakeskeiset ihmiset taas tällaisesta ärtyvät, koska he haluavat perusteluja.

Ja vaikka kokee, että toiset eivät nyt tajunneet, niin joskus on parempi vaan ajatella, että no, ne nyt ei vaan tajunneet, ei sillä väliä. Eli ei yrittää väkisin ketään opettaa, etenkään, jos ei olla oppitunnilla.

Itseäni kärsimättömänä ja hoksaavana turhauttaa tällainen perinpohjainen selittäminen, koska tajuan usein heti mihin juttu on menossa, ja sitten pitää vain odotella, että toinen pääsee itse asiaan jossain vaiheessa (tai juttu loppuu). Tämä tyrehdyttää mielenkiintoisenkin ajatuksenvaihdon, koska itse miettii jo muita juttuja, asia on kaluttu omassa päässä noin sata vuotta sitten kaikkine nyansseineen. Ei tule sellaista keskustelun flowtilaa.

Jos tietää jostain asiasta perinpohjaisesti, se on helpompi tiivistää mielestäni, koska ymmärtää jo, mikä kokonaisuudessa on oleellista. Toisin kun perehtymättömämpi saattaa eksyä epäolennaisuuksiin, koska vasta ikäänkuin tutkiskelee kokonaisuutta.

Eli välttämättä kärsimättömät eivät ajattele pinnallisemmin vaan hahmottavat kokonaisuudet yksinkertaisesti nopeammin ja osaavat seuloa olennaisen vaivatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska se ei ole mitään kanssakäymistä ja vuorovaikutusta, että toinen alkaa pitää jotain perusteellista luentoa ja esitelmöi muille jotain asiaa tai ilmiötä. Mä en tapaa ihmisiä saadakseni lisää tietoa asioista, sitä varten on opiskelut. En itsekään esitelmöi omaa erikoisalaani koko ajan muille.

Juuri tästä syystä neurotyypilliset vaikuttaa tyhmille ja tylsille. Mieluummin oppii ja keskustelee asioista kun puhuu jostain jonnin joutavista lasten ja ihmisten kuulumisista, eli juoruilee. Parisuhteeseenkin mieluiten haen ihmisen joka osaa ja hallitsee asioita joita minä en osaa, koska oppiminen on elämän tärkein ja mielenkiintoisin asia. Mitä muutakaan toisella ihmisellä tekee jos häneltä ei ole oppimassa?

Täytyy kyllä sanoa, että jos asenne on tämä, ''neurotyypilliset on tyhmiä'', on hyvin pieni todennäköisyys, että koskaan pystyt kommunikoimaan heidän kanssa onnistuneesti. Ideahan tässä olisi se, että kykenisit asettumaan toisen asemaan ja ymmärtämään asiat heidän kauttaan, ts. miksi jostain ihmisestä saattaa olla tylsää kuunnella monen minuutin monologia jostain aiheesta, joka ei välttämättä heitä kiinnosta yhtään. 

Oma kokemus työpaikalta on asperger naisesta, joka töissä, jossa olisi pitänyt osata poimia ne oleelliset pointit ja sivuttaa epäoleellisuudet, koska aika oli toki rajoitettu ja ulkoisten seikkojen sanelema. Ongelmaksi muodostui se, että hän ei ilmeisesti osannut erottaa sitä, mikä yksityiskohta on tärkeä työlle ja mikä ei ja työaikaa kului tuplasti sen, mitä siihen oli mitoitettu. Myös sosiaalisissa taidoissa oli ongelmia.

Mutta! Tapahtui kuin ihme parin vuoden päästä, hän kävi ilmeisesti kognitiivisessa terapiassa, josta oli valtava, valtava hyöty. Työtahti nopeutui ja erityinen sosiaalinen kommunikaatiokyky parani potenssiin tuhat ja luulen, että erityisesti tuosta jälkimmäisestä asiasta oli suurta iloa hänelle itselleen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska se ei ole mitään kanssakäymistä ja vuorovaikutusta, että toinen alkaa pitää jotain perusteellista luentoa ja esitelmöi muille jotain asiaa tai ilmiötä. Mä en tapaa ihmisiä saadakseni lisää tietoa asioista, sitä varten on opiskelut. En itsekään esitelmöi omaa erikoisalaani koko ajan muille.

Juuri tästä syystä neurotyypilliset vaikuttaa tyhmille ja tylsille. Mieluummin oppii ja keskustelee asioista kun puhuu jostain jonnin joutavista lasten ja ihmisten kuulumisista, eli juoruilee. Parisuhteeseenkin mieluiten haen ihmisen joka osaa ja hallitsee asioita joita minä en osaa, koska oppiminen on elämän tärkein ja mielenkiintoisin asia. Mitä muutakaan toisella ihmisellä tekee jos häneltä ei ole oppimassa?

Täytyy kyllä sanoa, että jos asenne on tämä, ''neurotyypilliset on tyhmiä'', on hyvin pieni todennäköisyys, että koskaan pystyt kommunikoimaan heidän kanssa onnistuneesti. Ideahan tässä olisi se, että kykenisit asettumaan toisen asemaan ja ymmärtämään asiat heidän kauttaan, ts. miksi jostain ihmisestä saattaa olla tylsää kuunnella monen minuutin monologia jostain aiheesta, joka ei välttämättä heitä kiinnosta yhtään. 

Ei se, että neurotyypilliset joskus vaikuttaa tylsiltä/tyhmiltä autististen ihmisten näkäkulmasta, tarkoita, että he välttämättä olisi sitä. Jos neurotyypilliset ihmiset pääsisi kuuntelemaan, kun minä ja autistinen ystäväni nauretaan heidän mielestään typerille vitseille ja keskustellaan yhdestä tv-sarjasta 3 tuntia putkeen, varmasti mekin vaikutettaisiin aika tylsiltä ja tyhmiltä. Joskus vaan palaa käämi, ja silloin neurotyypilliset alkaa marisemaan kuinka tylsiä noi monologit on, ja autistit valittaa miten turhaa ja typerää kepeä keskustelu on.