Perhetyö käy meillä teini-ikäisen pojan ongelmien vuoksi

Jos sinulla käy sosionomi ei-lastensuojelullisessa mielessä kyläilemässä, niin se on tuota tilanteen arviointia (=jutellaan ja juodaan kahvia) kertomasi mukaan et tee mitään kyseisellä palvelulla.

Sujuuko lapsella kaikki muu elämä moitteetta, ainoa ongelma on kouluun herääminen/koulussa käyminen? Jos näin, niin kiinnittäisin huomiota öihin, nuku vaikka viikon verran samassa huoneessa lapsen kanssa, selvitä nukkuuko hän öisin, vai heräileekö/onko selittävää tekijää miksi on väsynyt aamulla, olettaen, että saa unta riittävästi.

Millainen lapsi on muuten olemukseltaan? Voisiko olla ahdistusta/stressiä/masennusta? Nämä vaikuttavat yöuneen ja vireystilaan. Esimerkiksi ahdistuksen vuoksi ihminen voi herätä öisin ja unen saanti on vaikeaa herättyään. Vaikka lapsi kävisi nukkumaan normaalisti, ei yöunien pituus ole välttämättänkuin 3-4 tuntia.

Onko lapsen suusta kuulunut mitään, mikä selittäisi sen, ettei halua käydä koulussa? Kiusataanko häntä koulussa? Onko hänellä kavereita? Onko lapsellasi kykyä sanoittaa omia tunteitaan, vai onko enemmän "emmätiiä" - tyyppi?

T. Sosionomi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli myös aikanaan teinin kanssa yhtä sun toista ongelmaa, ja nuorisopsykan kautta sitten saatiin perhetyötä, jonka oli tarkoitus tukea nuoren toiminnanohjausta as-diagnoosin ja murrosiän hankaluuksissa. Piti tulla nepsyvalmennusta ja tukea kaverisuhteisiin jne. mutta sosionomeilla tuntui olevan tasan yhdenlaista annettavaa, tarpeesta riippumatta. Meille ehdotettiin kesällä luontoretkeä yhdessä heidän kanssaan, mikä tuntui aika tyhmältä, koska tulimme tapaamiseen suoraan kesämökiltä. He vielä auliisti lupautuivat tarjoamaan makkarat, ikään kuin olisimme olleet myös vähävaraisia siksi, että nuorellamme oli ongelmia. Sitten ehdotettiin jatkuvasti, että toinen työntekijä voisi lähteä vaikka minun kanssani lenkille. En ole liikunnanohjausta vailla, sillä liikunta on osa arkeani sekä työssä että vapaa-ajalla, eikä minua tarvinnut mitenkään saada syrjään heidän tieltään, koska moni tapaaminen oli joka tapauksessa sellaisena kellonaikaan, että olin vielä töissä. Sitten haluttiin hengailla yo-kirjoituksiin valmistautuvan veljen kanssa, joka piti tilannetta tosi kiusallisena. Ehdotettiin, että järjestettäisiin yhdessä pikkusiskolle leikkipuistoretki, mikä oli kaikkein naurettavinta, koska sisko oli silloin 10 ja asumme käytännössä leikkipuiston vieressä. Mieheni, eli lasten isä, jäi kokonaan ilman näitä ohjelmanumeroita, eli konsepti oli ilmeisesti suunniteltu moniongelmaisen yksinhuoltajaäidin tueksi, olipa tarve mikä hyvänsä. Perhedynamiikkaan tutustumisenkin ymmärtäisin, jos se tehtäisiin sitten kaikkien perheenjäsenten kanssa ja nimenomaan perheen tarpeisiin ja omaan tilanteeseen nähden, mutta kun moniammatillisessa palaverissa oli jo käyty tarvekartoitus, ja se avun tarve koski nimenomaan sitä teiniä. Silloin, kun hän vielä oli lastenpsykan puolella, kuntoutus ja hoito koski aina koko perhettä, eli meidän dynamiikasta oli mustaa valkoisella jo useiden vuosien ajalta. Lopulta teini pääsi johonkin toiminnalliseen vertaisryhmään sinne psyk.polille ja se oli selvästi hänelle mieluinen juttu, josta tuli apua hänen omaan oloonsa.

Taas asenteesta loistaa kilometrin päähän se, että sivusta seurataan eikä haluta edes yrittää eikä ymmärtää avun tarjoajia. Olet todella ärsyttävä ihminen. Olisit hankkinut muutakin apua, senkin valittaja, jos tuo ei kelvannut.

Sinä et tässä  tunnn ymmärtävän. Perheellä on leikkipuisto vieressä-  pitäisi lähteä retkelle leikkipuistoon. Perheellä on kesämökki- pitäisi lähteä metsäretkelle. Ja perheen isä ingoorataan täysin! Tuossa on selvästi ollut joku valmis paketti yh-äidille jonka lapset ovat  nähneet vain kerrostalon  asfalttipihan. 

Monilla erityislapsiperheillä on samaa ongelmaa. Järjestelmä ei jousta, jotain apua on mahdollista saada, mutta ei sellaista jota juuri tietty perhe tarvitsisi.

Esimerkiksi yksi perhe tarvitsisi apua iltapäiviin, kun vanhemmat ovat vielä töissä ja lapsi pääsee koulusta, mutta ei pärjää kotona yksin kehitysvammansa vuoksi. Perhetyöntekijät eivät voi olla tarvittavaan aikaan paikalla, sillä heidän työaikansa loppuu ja töitä pitää lopetella puolta tuntia ennen. He siis ehdottivat, että voisivat tulla puolen päivän aikaan. Äidin tai isän pitäisi siis lähteä kesken päivän töistä pois perhetyön takia, mutta lapsi olisi kuitenkin vielä koulussa. Perhetyö ei esimerkiksi siivoa, joten heidän ei ole järkeä olla perheen kotona keskenään. Kun tällaisesta avusta kieltäytyy, tulee siitä merkintä, että perhe ei ota palveluita vastaan, joten muutakaan ei kannata ehdottaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä tarvittaisiin täsmälleen samanlaista aamuapua esiteinin kouluun saamiseksi. Koulussa kysyivät, tarvitsenko apua ja kerroin, että juuri tuollaista apua tarvitsisin, mutta sellaista ei taida tämä yhteiskunta tarjota. Eivät ehdottaneet enää muuta, koska ongelmana on juurikin se, miten saada esiteini lähtemään aamuisin kouluun. Minä olen silloin töissä, enkä voi sieltä käsin häntä patistella kouluun.

Siis meinaatteko ihan tosissaan että yhteiskunnan tulisi tarjota niille perheille, joissa teini ei saa aamulla lähdetyksi kouluun, palveluna joku perhetyöntekijä joka joka ikinen aamu tulee teille kotiin ja kiskoo sen lapsen sängystä ylös ja toimittaa kouluun?

Mitäköhän hitosta nämä rahat revittäisiin että vuosia aletaan teinejä kuskailla kouluun? Lisäksi jos teini toteaa sille perhetyöntekijälle että en nouse, ei perhetyöntekijä voi lasta pakottaa ylös nousemaan edes sitä vertaa mitä vanhemmat voisivat tehdä. Eli todennäköisesti perhetyöntekijät kävisivät aamu aamun jälkeen paikalla turhaan.

Eiköhän se olisi paljon parempi että ne tulevat siihen sohvalle juomaan sitä kahvia ja samalla tekemään teinille selväksi että hänellä on velvollisuus käydä koulua ja jos se ei kotoa onnistu, laitosvaihtoehtokin on olemassa. Ja samalla voitaisiin vähän ehkä kahvin juomisen lomassa selvittää, sattuuko teinillä kuitenkin olevan jotain erityissyytä sille, ettei aamuisin kouluunmeno nappaa...

Kyllä, koska seuraava steppi on lapsen sijoittaminen koulun ulkopuolelle, joku osastojakso, sairaalakoulu tai vastaava. Tai vanhemman töistä pois jäänti kotiopettamaan lasta. Ja se vasta maksaakin.

Se aamukäynti maksaa ihan yhtä paljon kuin iltapäiväkäynti. Valitettavasti lastensuojelulla on tietty palveluvalikoima, ja that's it.

Tiedän tapauksia, joissa lasten olisi pitänyt olla poissa koulusta ja päivähoidosta ja aikuisen töistä, kun tällainen perhetyöntekijä tulee kotiin käynneille. Tuki siis käytännössä vain huonontaa perheen tilannetta, koska koulusta tulee poissaoloja, töistä poissaoloja (pitää tehdä takaisin tai ottaa palkattomana).

Entisenä perhetyöntekijänä..

- asiakkaan tarjoamasta kahvista yleensä kieltäydytään, kohteessa ollaan töissä

- aamuherätykset kuuluivat työnkuvaan, joskin yleensä oli vanhempi töissä ja nuori liksauttanut ovet säppiin eikä ketään saanut puhelimella kiinni. Jos kävi niin hyvä tuuri että päästiin pirttiin asti, nuoria ei yleensä saanut puhumalla ylös saati ulos. Muita keinoja ei ole käyttää. Aikansa näitä kokeiltiin ja sitten alettiin sopia aikoja silloin kun huoltajia on kotona.

- sohvalla istuessa ja keskustellessa pyrittiin kartoittamaan keinoja miten nuoreen paremmin kontaktissa olevat aikuiset voisivat olla arjessa apuna. Perhetyön tarkoitus on päättyä siten että perheen omat verkostot ja voimavarat aktivoituu ja alkaa kantaa. Keskustelulla on aina jokin tarkoitus ja rakenne ja se dokumentoidaan mielellään paikan päällä. Vanhempien on otettava aktiivista roolia, ulkopuolinen taho ei voi pyörittää lasten arkea. Tällöin myös ammattilaisen havainnot perheen vuorovaikutussuhteista ym.arjesta voi olla tarpeen.

- Jos kotona ei suju, arviointijakso laitoksessa voi avata asioita eri tavalla. Ikävä kyllä usein se sumppu lähtee avautumaan siitä että laitoksessa on jaksava aikuinen joka vaatii ne vempaimet pois klo 20, huolehtii iltatoimista ja siitä että kaapissa on ravitsevaa ruokaa iltapalaksi ja aamuksi. Aikuinen joka huolehtii aamun sujumisen kouluun asti, kunnes nuori saa hoivakiintiönsä täytettyä ja alkaa toimia itsenäisemmin aamuissa. Aivan kuin taaperoiässä, teinitkin voi ottaa ns.takapakkia, mitä on vaikea tukea tässä suoritusyhteiskunnassa.

Tsemit teille perheille ja perhetyöntekijöille, samalla puolella te seisotte ja yhteisen hyvän eteen teette duunia.

Vierailija kirjoitti:

Koska olet ilmeisesti iltaisin kuitenkin kotona, voit huolehtia lapsen nukkumaanmenoajoista. Teini tarvitsee jopa enemmän unta kuin alakouluikäinen. Kun teini on ajoissa nukkumassa, jaksaa aamulla herätäkin paremmin.

Jos biologinen unirytmi on sellainen, että uni tulee klo 2 ja herääminen olisi klo 9, niin siinä saa melkoiseksi jumalaksi vanhempi alkaa... Vaikka ei olisi laitteita, niin unta ei voi pakottaa.

Miksi ap et ota töistä hetkeksi aikaa virkavapaata? Ja olet itse siellä kotona laittamassa teinin kouluun.

Hyvä, että on menossa lääkäriin. Vaadi verikokeita, itsekin olin ihan kuoleman väsynyt kun rauta-arvot matalat. Serkkuni nukkui päivät kunnes todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta. Syy voi olla ihan yksinkertainen. Ja jos ei fyysiseltä puolelta löydy vikaa niin sitten se mielenterveys, mikä on vialla, kiusaaminen, masennusta jos ei kykene ja jaksa? Jännittääkö asioita. Onko vapaa-ajalla kavereita? Tai sitten se, että nukkuu liian vähän. Kiinnittäisin huomiota myös teidän väliseen suhteeseen, puhutteko ja oletko läsnä?

Vierailija kirjoitti:

Mä olisin tarvinnut tällaista apua teininä, mutta koska minulla ei diagnosoitu mitään sitä ei saatu. Vanhemmat uupuivat, minä sairastun vaikeaan masennukseen josta seurasi 15 vuoden mielialalääkekierre. 

Ei siihen tarvitse diagnoosia. Meillä käy perhetyö siksi että esikoisella (alakouluikäinen) on lieviä tunneilmaisun ongelmia. Koulussa menestyy hyvin ja on kavereita, mutta kotona kiihtyy sitten nollasta sataan hetkessä ja on todella herkkä. Käymme myös perheneuvolassa. Olemme ihan normaali, hyvin toimeentuleva perhe.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olisin tarvinnut tällaista apua teininä, mutta koska minulla ei diagnosoitu mitään sitä ei saatu. Vanhemmat uupuivat, minä sairastun vaikeaan masennukseen josta seurasi 15 vuoden mielialalääkekierre. 

Ei siihen tarvitse diagnoosia. Meillä käy perhetyö siksi että esikoisella (alakouluikäinen) on lieviä tunneilmaisun ongelmia. Koulussa menestyy hyvin ja on kavereita, mutta kotona kiihtyy sitten nollasta sataan hetkessä ja on todella herkkä. Käymme myös perheneuvolassa. Olemme ihan normaali, hyvin toimeentuleva perhe.

Ja siis omiin kokemuksiin - olemme saaneet todella hyviä käytännöllisiä neuvoja heiltä. Kun esim. ongelmaa oli nukkumaanmenon kanssa, he tulivat siihen aikaan ja tarkkailivat tilannetta muutaman kerran, sitten antoivat neuvoja ja keinoja joista oli oikeasti hyötyä. Olen ollut hyvin tyytyväinen!

Vierailija kirjoitti:

Ennen noustiin kouluun, vaikka kuinka olisi väsyttänyt. Itsekin nousin, vaikka kärsin pahoista univaikeuksista ja olin useana yönä nukkunut vain muutaman tunnin. Pahimmat häirikötkään eivät juurikaan lintsanneet. Vielä 2000-luvun alussa teinikin ymmärsi, että hänellä on myös VELVOLLISUUKSIA. Nykyäänhän niitä ei enää ole, on pelkkiä oikeuksia. Se näkyy esim. tässä aloituksessa. Vika ei ole pelkästään vanhemmissa. Suurin vika on yhteiskunnassa. Kakarat on paapottu pilalle. Mitään ei saa enää vaatia. No, maatkoon koko ikäluokka sängyn pohjalla hamaan tappiin asti, niin ehkä ajan myötä asioihin tulee muutoksia.

Höpö höpö. Lintsaajia on aina ollut; se, että juuri sinä et ole ollut niistä tietoinen, ei poista sitä faktaa, että lintsaajia on aina ollut. Näin myös omass nuoruudessani 90-luvulla. Osa oli jopa viikkokausia pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuota noin. Ideahan ei ole, että perhetyöntekijä käy mekaanisesti herättelemässä nuorta kouluun aamuisin. Tämähän voisi kestää vaikka vuosia. Siihen ei ole millään yhteiskunnalla resurssia. Perhetyö kestää maksimissaan muutaman kuukauden ja sen tarkoitus on saada perheelle itselleen keinoja saada se pentunsa kouluun. Eli sitä he pyrkii keskustelemalla hakea, mikä teillä siinä pennun herättämisessä mättää ja miten se saataisiin korjattua. Mikäli oppivelvollisuutta ei saada suoritettua, ääri tapauksissa, lapsi voidaan sijoittaa laitokseen, jossa se herätellään sitten varmasti kouluun. Toki sen muuhunkin ongelmakäytökseen puututaan ja katsotaan, että menee nukkumaan öisin ilman älylaitteita.

Lasta ei sijoiteta laitokseen vain siksi ettei mene kouluun. Pitää olla isompia ongelmia.

Sosionomi

Mikä se aito vaihtoehto sitten on? Suomessa on kuitenkin oppivelvollisuus, ja jos vanhemmat käyvät töissä niin tuskin pystyvät kotikouluttamaan tehokkaasti. Pakkohan siis sinne kouluun on mennä jossakin, niin miksei joku laitos sitten olisi oikea vaihtoehto? Mikä sitten on, jos se lapsi vain lintsaa eikä mene kouluun?

Haluaisin tietää miten te täydelliset äidit laitatte kouluun teinin, joka ei vain suostu menemään? Mikään ei auta, kännykän pois ottaminen, pelikoneen poistaminen, ei lahjonta ei mikään. Miten se käytännössä tapahtuu? Raahattu hiuksista ulos ovesta? Koulu ilmoittaa ettei lapsi ole siellä, on kadonnut jonnekkin. Mitä te teette? On käynyt terapiassa 2 vuotta kouluväkivallan takia, koulu on vaihtunut huonompaan. Terapiasta ei ole mitään hyötyä.

Miten te sen sinne saatte?

Vierailija kirjoitti:

Nykynuorille päiväkodista saakka tuputetaan ajatusta, että aikuinen on kaikesta vastuussa ja aikuinen on vikapää, jos ei saa kaadettua puhumalla toisen päähän motivaatiota ja vastuuntuntoa. Tätä viestiä tulee joka puolelta, hammaslääkärissä ja koulun terveydenhoitajalla käydään vanhemman kanssa, puhutaan lapsen ohi, vanhemmalle, ei lapselle. Opettajat puhuvat ja vaativat yhteistyötä vanhemman, ei lapsen kanssa. Sosiaalityöntekijät ilmeisesti juovat sitä kahviaan olohuoneen sohvalla ja juttelevat vanhemmille, samalla tiukasti vahtien että löytyykö niistä vanhemmista joku helppo vika, jolla heidän saa syntipukiksi. Taas sama viesti, lapsi ei ole oman elämänsä toimija, omavastuuta ei ole, mitään ei tarvi tehdä jos ei haluu, jos ei haluu mitään niin tadaa, vanhemman vika! Mietin vaan, että kokeekohan lapsi tai nuori olevansa joku vanhempansa jatke, ei oma erillinen itsensä, vaan objekti, projekti, jota suoritetaan kunnes tulee se maaginen täysi-ikä vastaan.  

Okei.. Samaan aikaan joka paikassa valitetaan että jo ykkösellä kouluissa lasten pitäisi olla itseohjautuvia, vanhemmille ei edes kerrota mistä tulee läksyjä tai mitä koulussa tapahtuu.

Vierailija kirjoitti:

Monilla erityislapsiperheillä on samaa ongelmaa. Järjestelmä ei jousta, jotain apua on mahdollista saada, mutta ei sellaista jota juuri tietty perhe tarvitsisi.

Esimerkiksi yksi perhe tarvitsisi apua iltapäiviin, kun vanhemmat ovat vielä töissä ja lapsi pääsee koulusta, mutta ei pärjää kotona yksin kehitysvammansa vuoksi. Perhetyöntekijät eivät voi olla tarvittavaan aikaan paikalla, sillä heidän työaikansa loppuu ja töitä pitää lopetella puolta tuntia ennen. He siis ehdottivat, että voisivat tulla puolen päivän aikaan. Äidin tai isän pitäisi siis lähteä kesken päivän töistä pois perhetyön takia, mutta lapsi olisi kuitenkin vielä koulussa. Perhetyö ei esimerkiksi siivoa, joten heidän ei ole järkeä olla perheen kotona keskenään. Kun tällaisesta avusta kieltäytyy, tulee siitä merkintä, että perhe ei ota palveluita vastaan, joten muutakaan ei kannata ehdottaa.

Siis mitä ihmettä? Kyllä meillä ainakin perhetyö kävi illalla vielä kahdeksan aikaan kun meillä oli tarvetta. Aamuisin on ollut sitten keskusteluaikoja, kun se on meille parhaiten sopinut. Apua ollaan saatu siihen aikaan kun on tarvittu. Tämä Helsingissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykynuorille päiväkodista saakka tuputetaan ajatusta, että aikuinen on kaikesta vastuussa ja aikuinen on vikapää, jos ei saa kaadettua puhumalla toisen päähän motivaatiota ja vastuuntuntoa. Tätä viestiä tulee joka puolelta, hammaslääkärissä ja koulun terveydenhoitajalla käydään vanhemman kanssa, puhutaan lapsen ohi, vanhemmalle, ei lapselle. Opettajat puhuvat ja vaativat yhteistyötä vanhemman, ei lapsen kanssa. Sosiaalityöntekijät ilmeisesti juovat sitä kahviaan olohuoneen sohvalla ja juttelevat vanhemmille, samalla tiukasti vahtien että löytyykö niistä vanhemmista joku helppo vika, jolla heidän saa syntipukiksi. Taas sama viesti, lapsi ei ole oman elämänsä toimija, omavastuuta ei ole, mitään ei tarvi tehdä jos ei haluu, jos ei haluu mitään niin tadaa, vanhemman vika! Mietin vaan, että kokeekohan lapsi tai nuori olevansa joku vanhempansa jatke, ei oma erillinen itsensä, vaan objekti, projekti, jota suoritetaan kunnes tulee se maaginen täysi-ikä vastaan.  

Okei.. Samaan aikaan joka paikassa valitetaan että jo ykkösellä kouluissa lasten pitäisi olla itseohjautuvia, vanhemmille ei edes kerrota mistä tulee läksyjä tai mitä koulussa tapahtuu.

No ei ole aikoinaan ollut wilmoja ja muita sähköisiä palveluita, joista ilmoitettaisiin kaikki, mitä milloinkin on.

Reissuvihkossa saattoi olla lukukauden alussa jokin lappu ja sitten tietysti omasta tolloiluista merkinnät, joita tuli vasta siinä vaiheessa, kun kyseessä oli oikeasti vakavamman puoleinen rikkomus/ asia oli jatkunut huomautuksista huolimatta pitkään.

Hmm...Se mopokortti ja mopo olis voinut olla se juttu, millä lähteä kouluun. Ihan vain sivuhuomautuksena.

Vierailija kirjoitti:

Monilla erityislapsiperheillä on samaa ongelmaa. Järjestelmä ei jousta, jotain apua on mahdollista saada, mutta ei sellaista jota juuri tietty perhe tarvitsisi.

Esimerkiksi yksi perhe tarvitsisi apua iltapäiviin, kun vanhemmat ovat vielä töissä ja lapsi pääsee koulusta, mutta ei pärjää kotona yksin kehitysvammansa vuoksi. Perhetyöntekijät eivät voi olla tarvittavaan aikaan paikalla, sillä heidän työaikansa loppuu ja töitä pitää lopetella puolta tuntia ennen. He siis ehdottivat, että voisivat tulla puolen päivän aikaan. Äidin tai isän pitäisi siis lähteä kesken päivän töistä pois perhetyön takia, mutta lapsi olisi kuitenkin vielä koulussa. Perhetyö ei esimerkiksi siivoa, joten heidän ei ole järkeä olla perheen kotona keskenään. Kun tällaisesta avusta kieltäytyy, tulee siitä merkintä, että perhe ei ota palveluita vastaan, joten muutakaan ei kannata ehdottaa.

Niin? Perhetyöntekijöitä ei ole tuhansille ja tuhansille perheille, joissa on ongelmia, räätälöidysti sillä sekunnilla, kun se tarve on. Jos halutaan tällaista luksusta, veroprosenttimme voitaisiin nostaa lähemmäs sataa. Kunnat ovat jo nyt kriisiytymässä nykyisten palvelujen hoitamisessa, kun vanhusten määrä paisuu koko ajan ja syntyvyys alenee. Kuvitteletteko te, että tässä tilanteessa panostetaan lapsiperheisiin vai vanhuksiin enemmän? En sano sitä, että palveluja pitäisi olla monin paikoin enemmän ja laadukkaammin mutta se on käytännössä täyttä utopiaa. Sosiaalityöntekijöitä ei ole tarpeeksi kun työ on niin raskasta. En minäkään tekisi päivääkään sitä työtä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykynuorille päiväkodista saakka tuputetaan ajatusta, että aikuinen on kaikesta vastuussa ja aikuinen on vikapää, jos ei saa kaadettua puhumalla toisen päähän motivaatiota ja vastuuntuntoa. Tätä viestiä tulee joka puolelta, hammaslääkärissä ja koulun terveydenhoitajalla käydään vanhemman kanssa, puhutaan lapsen ohi, vanhemmalle, ei lapselle. Opettajat puhuvat ja vaativat yhteistyötä vanhemman, ei lapsen kanssa. Sosiaalityöntekijät ilmeisesti juovat sitä kahviaan olohuoneen sohvalla ja juttelevat vanhemmille, samalla tiukasti vahtien että löytyykö niistä vanhemmista joku helppo vika, jolla heidän saa syntipukiksi. Taas sama viesti, lapsi ei ole oman elämänsä toimija, omavastuuta ei ole, mitään ei tarvi tehdä jos ei haluu, jos ei haluu mitään niin tadaa, vanhemman vika! Mietin vaan, että kokeekohan lapsi tai nuori olevansa joku vanhempansa jatke, ei oma erillinen itsensä, vaan objekti, projekti, jota suoritetaan kunnes tulee se maaginen täysi-ikä vastaan.  

Okei.. Samaan aikaan joka paikassa valitetaan että jo ykkösellä kouluissa lasten pitäisi olla itseohjautuvia, vanhemmille ei edes kerrota mistä tulee läksyjä tai mitä koulussa tapahtuu.

Koulusta ja opettajilta voi kysyä, mitä siellä tehdään ja miten läksyt kerrotaan. Jokainen koulu ei ole todellakaan lähtenyt tuohon itseohjautuvuushömpötykseen mukaan. Läksyjä ja töitä annetaan mutta jos niitä ei kuunnella eikä merkitä, onko se opettajan vika?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykynuorille päiväkodista saakka tuputetaan ajatusta, että aikuinen on kaikesta vastuussa ja aikuinen on vikapää, jos ei saa kaadettua puhumalla toisen päähän motivaatiota ja vastuuntuntoa. Tätä viestiä tulee joka puolelta, hammaslääkärissä ja koulun terveydenhoitajalla käydään vanhemman kanssa, puhutaan lapsen ohi, vanhemmalle, ei lapselle. Opettajat puhuvat ja vaativat yhteistyötä vanhemman, ei lapsen kanssa. Sosiaalityöntekijät ilmeisesti juovat sitä kahviaan olohuoneen sohvalla ja juttelevat vanhemmille, samalla tiukasti vahtien että löytyykö niistä vanhemmista joku helppo vika, jolla heidän saa syntipukiksi. Taas sama viesti, lapsi ei ole oman elämänsä toimija, omavastuuta ei ole, mitään ei tarvi tehdä jos ei haluu, jos ei haluu mitään niin tadaa, vanhemman vika! Mietin vaan, että kokeekohan lapsi tai nuori olevansa joku vanhempansa jatke, ei oma erillinen itsensä, vaan objekti, projekti, jota suoritetaan kunnes tulee se maaginen täysi-ikä vastaan.  

Okei.. Samaan aikaan joka paikassa valitetaan että jo ykkösellä kouluissa lasten pitäisi olla itseohjautuvia, vanhemmille ei edes kerrota mistä tulee läksyjä tai mitä koulussa tapahtuu.

Koulusta ja opettajilta voi kysyä, mitä siellä tehdään ja miten läksyt kerrotaan. Jokainen koulu ei ole todellakaan lähtenyt tuohon itseohjautuvuushömpötykseen mukaan. Läksyjä ja töitä annetaan mutta jos niitä ei kuunnella eikä merkitä, onko se opettajan vika?

Kyllä lapsi ne merkitsee, mutta kun ei anneta ottaa mukaan omia esim postit-lappuja vaan pelkkä yksi kynä ja kirja kun mennään johonkin erityistilaan, ja läksyt saattaa tulla mistä tahansa 300 sivulta, niin onhan se monelle vanhemmalle aika utopistista ekaluokkalaisen kanssa selata koko 300 sivua läpi joka ikinen päivä jotta löytää merkityt läksyt. Että joo, on se opettajan vika ettei osata alkeellisimpia tapoja käyttää jotta ekaluokkalainen pärjäisi. Olen ajatellut itse ohjeistaa että kirjoittaa ne vaikka takakanteen, mutta koululta on kerrottu että he ohjaavat pedagogisissa seikoissa ja miettivät ratkaisua läksyongelmaan, johon useampi vanhempi on jo puuttunut. Toistaiseksi olemme siis lapsen kanssa selanneet ne 300 sivua läpi odotellessamme opettajien keksivän hienon itseohjautuvan pedagogisen ratkaisun tähän.

Eli joo, opettajan vika.